perjantai 24. elokuuta 2012

Hakuja

Ihan pakko päästä hehkuttamaan. Kävimme tänään uuden porukan hakutreeneissä. Mukavan tuntoista porukkaa ja kivasti meni. Uutena tieten pääsee lähes kaikille maalimieheksi ja siellä huomaakin että jotkin koirat yllättyy miehestä piilossa. No ei niistä sen enempää vaan mun pätevästä hakukoirasta. En laittanut kuin kaksi maalia, johtuen isosta porukasta ja pitkästä illasta, tosin lelujakin pitäisi ostaa lisää. Sijoitin maalit molempiin etukulmiin. Käsittääkseni nämä ovat sellainen heikkolenkki monelle koiralle joten tulen varmasti näitä vahvistamaan. No ne kaksi maalimiestä nousivat kahdella pistolla. On se vaan, hienot pistot takarajalle saakka. Nyt on sellainen voittaja olo, jotain olemme tehneet oikein. Vielä kun saisimme tottikseen ja esineisiin potkua...

Tuossakin porukassa käytettiin yleisesti apuja, joko ääntä tai "haamuja" tai "pakenevia". Ronille ei ole ikinä käytetty yhtään apua. Se on silloin pentuna viety suoraan hajuvanalle. Seuraa poika hajua, sieltä löytyy aarre. Nyt meillä alkaa naksahtamaan palikat kohdilleen. Ja olen tyytyväinen että olen pitänyt pääni tuulireagoinnin kanssa, se varmasti vielä maksaa itsensä takaisin jonkun hakuradan viimeisellä 100 metrillä. Avuilla opetetut palaa ensiksi opittuun, eli näkö tai kuulo. Olisihan tähän tilanteeseen päästy nopeammin avuilla, mutta nyt olemme samalla viivalla, koira irtoaa suoraan takarajalle.

Tilasin netistä hakurullan ja näyttöliinan, lähdemme pitkän jahkailun jälkeen kokeilemaan ruotsalaista mallia. Tosin ensin pitää aloittaa irtorullilla, nyt on sen aika että ilmaisu pitäisi saada mukaan.

tiistai 21. elokuuta 2012

Metsätreenejä

Metsätreenit ovat sujuneet kiitettävästi viime aikoina. Maanantaina oli haut. Sijoitin 2 maalimiestä n. 40m, tuuli kävi sivusta joten keskilinjalle ei hajuja tullut. Lähetin ronit hieman maalin yläpuolelta jotta saisi stten metsässä hajun maalista. Koira lähti lähetyksestä todella hyvin, eteni suoraan, löysi hajun, tarkensi ja maali. Hienot leikit, hyvä palkka eikä jälkeäkään nöyristelystä. Seuraavalle maalimiehelle lähetin samoin, koira meni hajusta ohi ja eteni varmaan 60 metriin josta bongasi ensimmäisen maalimiehen jäljen jolloin kutsuin takaisin. Siirsin hieman lähetyspaikkaa, lähes suoraan maalin kohdalle, lähetys ja edelleen eteni hyvällä motivaatiolla huolimatta tyhjästä välissä. Tällä kertaa osui hajulle ja painui maalille. Erittäin tyytyväinen olin tähän ja päätimme onnistuneeseen suoritukseen.

Remunkin päästin hakumetsään ja pitkä tauko hausta ilmenikin erittäin itsenäisenä työskentelynä. Ensimmäisen maalin se haki sadasta metristä, toisen maalin ehkä 200 metristä. Hyvät ilmaisut ja hyvä etsintä, huolimatta ohjaajasta. Olisin voinut jäädä autoon istumaan.

Tänään kävimme esineruudussa. Tällä kertaa siinä oli taas vähän ongelmaa, muut hajut tahtoivat viedä. Tietenkään emme ole edes niin paljon ottaneet ruutua että koira siitä olisi täysin perillä. 3 esineen jälkeen lopetin, oli niin takkuista että parempi jättää kohtalaiseen suoritukseen. Tahtoo vissiin mennä tuo ihmisten ja esineiden haku sekaisin. Loppuun otimme vielä yhden piston. Sijoitin taas maalin n. 40 metriin ja ohjeistin ihan extra mahti palkasta. Nyt löytyi asenne taas ja maali löytyi pienen työstämisen jälkeen. Päälle kunnon leikit ja hyvällä vireellä autoon.








sunnuntai 19. elokuuta 2012

Talkoilua ja haavekuvia.

Tämä viikko on mennyt lähinnä talkoillessa. Ollaan samoiltu ronin kanssa tuolla maastossa mittaamassa ja merkkaamassa hakualueita pelastuskoirakoikeisiin. Yllättävän raskasta, vaikeaa ja mukavaa kulkea tuollaisessa luonnontilaisessa kuusi-sekametsässä. Saimme alueet merkattua ja kokeetkin pidettyä. Etukäteen pidin maastoja vaikeina, mutta onnistumisprosentti oli sen verran korkea että ilmeisemmin koirat olivat hyviä. Olen varmasti kulkenut tuolla ronin kanssa kymmeniä kilometrejä. Ja hyvin se jaksaa, keppi suussa juoksee vielä kotonakin. Ja aloitti ronikin koeuransa 0-koiran roolissa.

Remua en ole ottanut mukaan kahdestakaan syystä, se ei kestä noin pitkiä lenkkejä ja sen kanssa saa olla silmät selässäkin lenkillä. Sitä pitää olla ajatuksissa sekunnin aina edellä, muuten se saa päähänsä jotain luvatonta. Ronin kanssa on helppoa, ihan kuin välillämme olisi n. 30m näkymätön hihna. Varmaan tuollaisen 2-3 tunnin aikana ei tarvitsisi puhua mitään koiralle, se tulee automaattisesti mukana. Silti tieten tehdään koko ajan kaikenlaista pientä, pysäytyksiä, luoksetuloja, vierellä kävelyä yms.

No ollaan me kotona tehty vietin nostatusta, pientä tottista yms. Tyttö tosin hoitaa myös tuota puolta, tekee paikkamakuita ja luoksetuloja. Olen opettanut tekniikan ja seurailen sivusta tyttö 8v ja koira 1v yhteistä toimintaa. Palkaksi riittää käpy, tai vaikka pelkät kehut.

Pentukuume, varsin "ikävä" tauti, on nostellut päätään. Olen valkannut koiria ja kasvattajia, ei niitä montaa tunnu suomen kokoisessa maassa olevan joilla on minua miellyttäviä koiria sekä jalostustavoitteet olisivat miellyttävät. Minulla on selvä kuva päässäni minkälaisen koiran tulevaisuudessa haluan toiseksi harrastuskoiraksi. Kyseessähän on siis seka/työ/käyttö/paimen/mikälie linjainen bortsu. Mutta tätä projektia ei toteuteta ennenkuin "SE" oikea löytyy, eli kiire ei ole.

tiistai 14. elokuuta 2012

Perfektionisti?

Olen hyvin kriittinen itseni suhteen, kuten myös koirien kouluttamisen suhteen. Tiedostan etten ole kokenut, mutta myös tiedän että voin päästä työllä myös erittäin korkealle. Joskin se vaatii enemmän kuin joltakin kokeneemmalta. Kiireellä ei tule kuin kusipäisiä lapsia, vai miten se sanonta meni. Treenaamiseeni sisältyy paljon ajatustyötä ja jokaisella harjoituksella on päämäärä. Harvoin teen mitään spontaanisti. Minulla ei ole nimettyjä tavoitteita, ehkä vuosi sitten sanomani KVA nyt sellaiseksi luetaan. Sitäkään en tavoittele keinolla millä hyvänsä vaan se pitää tavoittaa tyylillä. Eli ei se päämäärä, vaan miten sinne päästään.

Ihan hyvin voisimme ronin kanssa olla toko valmiita, tai ainakin joku toinen ohjaaja voisi olla. Minä olen vielä aika alkeissa, teen perustan varmasti kuntoon. Luotan siihen että se palkitaan myöhemmin. Ei tule sellaista huojuvaa tornia joka kaatuu hetkenä minä hyvänsä. Olemme panostaneet paljon vireeseen, tämän punaisen langan meinasin välillä hukata mutta nyt se taas löytyi. Roni on kohta ollut meillä vuoden, nyt vasta alamme ymmärtämään toisiamme sillä tasolla että voimme lähteä eteenpäin, tilanteisiin missä kysytään luottamusta ja yhteispeliä.

Viimeisinä viikkoina on näkynyt paljon parannusta treeneissä. Saan koiran innostumaan sanallisesti, koira nostaa virettä ja tekee töitä innokkaasti. Tilanne alkaa olla siinä pisteessä että voin alkaa vaatimaan asioita. Koira on vapaa-ajalla vilkkaampi, minä olen sen kanssa kentällä jo vähän avoimempi. Roni myös leikkii vieraankin kanssa, jopa taisteleekin. Itsetunto ja varmuus on kasvanut kuten 1v jätkällä pitääkin.

perjantai 10. elokuuta 2012

Koiran ottajan vastuu

Remu tuli meille ensimmäisenä koirana. Olihan meillä molemmilla ollut eläimiä, meillä kissoja ja Minnalla koiria. Minä olin ulkoiluttanut kylän pystikset, jämptit, karhukoirat ja ajokoirat. Ajattelimme että novascotian pentu ei voi olla hankala, se on korkeintaan vilkas. Isästä ei ollut mitään tietoa, jälkeenpäin ajattelin että isän vaikutus oli aika iso. Remu on ollut pennusta asti itsenäinen, rohkea, kova ja terävä. Ei mikään helpoin tapaus ensimmäiseksi koiraksi, vielä kun oli pieniä lapsia, mihin se tosin kiintyi alusta asti. Remun kanssa olemme selvittäneet välimme ihan fyysisesti. Taidolla olisimme ehkä senkin välttäneet, mutta minä en osannut silloin muuta, enkä vieläkään ole varma olisiko joku osannut sen muuten tehdä. Onneksi tukenani oli yksi pitkän linjan sakujen omistaja. Siinä vaiheessa kun tulee 30kg koira kimppuun kun otat roskapusssin siltä pois, en keksinyt mitään muuta kuin nakata maahan ja istua päällä kunnes rauhoittuu. 1-1,5v iässä, sanoin Minnalle että jos se ei saa koiraa kontrolliin, se täytyy antaa pois tai lopettaa, etten uskalla jättää näitä kotiin pienten lasten kanssa. Sittemmin Minnakin sai koiraan auktoriteettia, vieraatkin huomasivat tämän ihmeen. 2,5 vuotiaana veimme vielä pallitkin, sillä oli huomattava rauhoittava vaikutus. Siltikään en sanoisi remua mitenkään luonteettomaksi.

Ensimmäinen vuosi meni hyvin, pidin koiraa vapaana ja yritin kouluttaakin, tosin ilman apuja. Koiran ollessa 3v tajusin ettei tästä tule mitään ilman apua. Lähdin ensimmäiselle arkitottelevaisuuskurssille. Ensimmäiset kerrat olivat aivan kauheita, remu ärisi muille enkä saanut siihen mitään kontaktia. Muutaman kurssin ja harjoittelun jälkeen pääsimme siihen tilanteeseen että kouluttaja sanoi miedän olevan valmiita toko kokeeseen. Minä en sitä varmuutta saanut. Tässä välillä aloitimme haun harjoittelun, pk-tyyliin alussa. Sittemmin kun koira osoitti mahtavaa lahjakkuutta lajiin, siirryimme pelastuskoirapuolelle. Noin 20 treenit kun olimme käyneet, oli koiralla valmis haukkuilmaisu, hirveä maalimiesmotivaatio, muttei hallintaa juuri ollenkaan. Vuosi tahkottiin treenejä ihan hallittavuus mielessä, kaikki uudet maalipaikat menivät todella hyvin. Koira hakee metsässä, kaupungissa sekä raunioilla.

Siinä sivussa aloimme treenaamaan jälkeä. En lajiin ollut tutustunut tarkemmin. Tein jäljen, välille jätin makkaran, tein kulmia ja loppuun palkkana kasa makkkaraa. Toinen viereen, samalla systeemillä. Molemmat ajettiin läpi, ekalla meni ensimmäisestä kulmasta ohi, mutta palasi ja lähti jäljelle, toinen virheettömästi. Jälkeenpäin kuulin että jäljet aloitetaan muutaman kymmenen metrin jäljillä, joka askeleelle makkaraa. Minä tein ensimmäiset jäljet 300m ja 500m. No nyt se jäljestääkin 3 tuntia vanhaa jälkeä vesisateessa pari kilsaa.

Osaahan se vaikka mitä, mutta alun osaamattomuus näkyy vieläkin hallinnan puutteena. Jos hakuun mennään, se ei ainakaan muuta näe, mutten tahdo saada sitä pysymään hanskassakaan. Tottikseen se lähtee niin kierroksille että poikittaa puoli metriä. Jäljellä mennään niin että hanskat saa olla käsissä. Joku outo kun yrittää komentaa, kokeilee varmasti.

2011 kesällä remu lähti ensimäisen näkemänsä jäniksen perään. Olimme juuri tulossa 8km lenkiltä ja koira oli poissa 25min. Remu nilkutti seuraavana päivänä, ajattelin että oli kolhaissut itseään. Jatkoimme levon jälkeen treenaamista mutta marraskuussa aloin kiinnittämään huomiota että rasituksen jälkeen oli koiralla jäykät liikkeet. Sama tuli eteen entistä useammin parin kuukauden aikana.

Tammikuussa 2012 vein koiran kuvauksiin, kaikki nivelet. Näin lääkärin ilmeestä hänen tullessa meitä hakemaan, ettei kaikki ole kunnossa. Itseasiassa jo kuvia ottaessaan kommentoi että täältä taisi syy löytyä nilkutukseen.

Sain remun kuvat eteeni, näin jo ennen lääkärin mielipidettä mistä on kyse. Lonkat sököt, arvio että :E ja D ja paha nivelrikko. Tämän lisäksi molemmissa kyynärissä alkava nivelrikko. Tähän aloitettiin lääkitys, ensin tulehduskipulääkettä kuurina, sen jälkeen carthophen piikit, remu menikin parempaan suuntaan. Juhannuksena remu sai olla 3 päivää täysin vapaana, vierailta kiellettiin riehuttaminen. Siltikin remu oli 3 päivää niin kipeä, kipulääkityksestä huolimatta ettei se lähtenyt iltapissalle. Koira joka oli aina valmis lähtemään ulos.

Silloin itkimme molemmat, mitään ei tarvinnut sanoa, Minna sanoi jälkeenpäin ettei se enää ikinä halua nähdä remua sellaisena. Silloin päätimme että tämä on remun viimeinen kesä. Antaa pojan uida ja juosta, lääkitään tarpeeksi ja syksyn tullen annamme koiralle kivuttoman lähdön.

Onneksi syksyllä 2011 tuli roni, hölmö ja pöljä bordercollie. Ilman ronia olisin varmasti vaipunut synkkyyteen remun kanssa, remu kun ei enää kestä edes puolen tunnin lenkkejä. Remu on monet kerrat jäänyt surullisena ikkunaan katsomaan kun ronin kanssa treeneihin olemme lähteneet. Se on surullinen katse, kun ei pääse mukaan vaikka haluaisi. Pää haluaisi mutta kroppa ei kestä. Remu on elellyt lähinnä kotikoirana eikä sen pää taas kestä sitä.

Olen surffaillut kasvattajien sivuilla, vaikka remu onkin vielä tuossa. Pakko saada tilalle uusi koira, vaikka se niin pahalta tuntuukin. Ronin treenaminen yksin on liikaa. Reilu vuosi sitten olin vielä ottamassa sakua, päädyin bortsuun sen monipuolisuuden mutta myös helpon perhekoiran vuoksi. Periaatteessa olen tyytyväinen monipuolisesta koirasta, mutta se on niin erilainen remun jälkeen. Mun on täytynyt opetella ihan uusi tyyli. No jos nyt saat tämän koulutettua, saat kaikki sen jälkeen, sanoo monet. Nyt on taas sama valinta edessä, tai lisäksi siinä on malikka. Otanko riskin että luonne on taas pehmeä, vai luusto heikko vai...

Mutta minulla on koiran ottajana vastuu siitä että voin tarjota sen arvoisen elämän ja minun mielestä remun elämä ei ole enää sen arvoista. Mutta en ymmärrä siltikään koiran omistajia jotka laittavat koiransa kiertoon, tai monttuun sen vuoksi ettei ne osu käteen.. Mulle koira on aina ennenkaikkea perheenjäsen, toiseksi harrastuskaveri, kolmanneksi kilpaillaan.

tiistai 7. elokuuta 2012

Virettä, virettä ja virettä

Tämä on meidän issue ollut pitkän aikaa. Ja kyllä se sieltä löytyy. Meidän treenit on koostunut leikkimisestä, hirveästä riehumisesta, riekkumisesta ja repimisestä. Sen lisäksi olemme tehneet hyvin pieniä harjoitteita, perusasentoja, muutaman askeleen seuraamisia, maahan menoja, jääviä yms aina muutamia sessiossa. Treenisessioita saattaa olla päivässä useita, tai ei yhtäkään. Yllätyksellisyyttä, erilaisuutta ja ennenkaikkea oikeassa vireessä, paikassa kuin paikassa. Ronin aktiivisuustaso on noussut huomattavasti, vire alkaa löytyä jo vihjesanasta ja rohkeutta ja röyhkeyttä alkaa löytyä. Päälle hyppiminen, sormien jääminen hampaisiin leikissä ja muu pieni per*eily on nyt sitä mitä kaipaan. Teknisesti ei olla panostettu mihinkään, se kyllä osaa ja mitä ei osaa, on helppo opettaa. Olen opetellut uusia tapoja jolla saan koiran innostumaan.

Hakumetässä käväsimme pienet treenit, maalimies sanoi että oli meinannu viedä sormen mukanaan kun oli hyökänny leluun. Pelkästään hajusta nostaa korvat ja hännän ylös, vire nousee jo puheella metässä. Kaukana siitä mittarimadosta joka keväällä aloitti mielistelyn jo pelkästä maalimiehen hajusta, saatikka ei alkanut leikkimään maalimiehen kanssa. Nyt on huomattavasti helpompi alkaa keskittymään itse haun ja pistojen opettamiseen.

Esineruutuakin teimme taas pitkästä aikaa. Kesäkuussa jäimme siihen että palkkasin pienestäkin kiinnostuksesta esineisiin. Nyt nostin vireen ensin, sitten lähetin etsimään, sieltä se toi kaikki kuusi esinettä hienosti minulle. Tämmöinen kerran kuussa toistotahti näköjään sopii sille... :)

Perjantaina luultavasti suuntaamme kokeilemaan, josko lahjakkuus lampailla jatkuisi.

perjantai 3. elokuuta 2012

Roni 1 vuotta

Roni-poika täyttää tänään yhden vuoden. Paljon on nähty jo ensimmäisen vuoden aikana. Roni on tässä ajassa osoittanut hienoja ominaisuuksia moniin eri asioihin, olemme harrastaneet monipuolisesti. Roni on kasvanut isoksi pojaksi, 56cm ja 20kg, hoikkahan se on vaikka syö kuin hevonen. Itsevarmuus on kasvanut paljon ja uusien asioiden kohtaaminen sujuu varmasti. Roni on osoittanut myös ominaisuutensa hienona perhekoirana, tyttöni 7v tekee paljon asioita ronin kanssa, eikä roni kyseenalaista pientäkään kouluttajaa. Harrastuksissa on ollut pientä ongelmaa motivoinnin kanssa, mutta kyllä minä vielä opin. Ensimmäisen vuoden tavoitteena oli rakentaa toimiva ja luottavainen suhde ronin kanssa, ja siinä olen mielestäni onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa, hienosti alkanutta yhteistä taivalta. Kyllä minulle tällä kokemuksella ainakin toinen bortsu vielä tulee, pikkuisen painotan vaan erilaisia ominaisuuksia.