perjantai 30. toukokuuta 2014

Urheilukoiria ja uskomuksia, valituksia ja riskinottoa, eli koiraurheilua.

Jos pitkästä aikaa päivittelisi tänne juttuja. Treenikuvioista en jaksa taaskaan tarkemmin kertoa. On ollut aksassa viikkotreeneissä SM-ratoja ja Moilasen Mikan koulutusta ja omia treenejä. Roni pelittää hienosti, ohjaaja ei ole päässyt vielä ihan samaan tilaan mikä tuntui talvella treenatessa. Moilasen koulutuksesta sen verran että iltapäivällä oli sellainen valssihässäkkä mistä en uskonut ikinä selviäväni. Mutta niin vain mentiin pätkä läpi, ja kaiken kukkuraksi teimme nopeimman ajan, jätimme sekunnin verran kolmosluokan kisaavia, nopeita koiria. Bradin kanssa jatkettu alkeisjuttuja ja pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tottiksessa junnataan samoja perusjuttuja, edistystä ei tapahdu treenaamisen vähyydestä johtuen. No, jospa se siitä.

Roni kävi lääkärissä mystisen kipuiluongelman vuoksi. Selkä ja jalat röngtattiin eikä mitään löytynyt, polvetkin todella hyvät kuvissa että tunnustellessa. Eli nyt jatketaan ajatuksella että koira on terve ja kipukohtaukset lihasperäisiä, fasettia tms. Varulta viikon lepo ja tulehduskipulääkitys jos jossakin on joku tulehdus. Sen jälkeen nostetaan liikuntaa pikkuhiljaa ja sitten palataan treenaamaan. Lihashuoltoon panostetaan vieläkin enemmän ja jos senkin jälkeen kohtaus uusii niin sit otetaan magneetit ja tutkitaan tarkemmin, tässä vaiheessa en minä, eikä lääkäri nähnyt aiheelliseksi saada väkisin kohtausta aikaan, eikä tehdä tuon isompia tutkimuksia.

Mutta ronin luusto on kauttaaltaan kuvattu priimaksi, osittain 2-3 kertaan. Eli terve koira. Sen lisäksi osoittaa lahjakkuutta useissa lajeissa, hyvää luonnetta ja voimakkaita viettejä. Eli selkeää jalostuskoira ainesta. Varsinkin nykyään kun olen tajunnut ettei ronin takaa tulevat terveysriskit ole, muihin verrattuna, mitenkään ihmeellisiä. Mutta tää jää nähtäväksi tulevaisuuteen. Aijon saada sille tuloksia ennenkuin ajatustakaan jalostetaan sen pidemmälle. Mutta näiden ominaisuuksien lisäksi, mun mielestä erittäin tärkeä seikka jalostuksessa on, että se paimentaa. Ja se paimentaa luontaisesti.

Sitten tuossa aamutuimaan sain linkin yhdelle blogisivulle jossa taas mietittiin agilityn maailmaa koirien ja niiden terveyden kannalta. Treenikaverin kanssa mietimmekin sitten koiraurheilua ja sen vaatimia ominaisuuksia. Koiraurheilu, on sitten kyseessä mikä laji tahansa, on koiralle rankkaa ja osittain luonnotonta liikkumista. Monesti kuulee agilityn hyppykorkeuksista, pk-hypyn korkeudesta jne. valittamista. Tietyt rodut vain pärjää ja huipulle mieliäkseen täytyy ottaa tietyn rotuinen koira. Ja kaikkea muuta vastaavaa.

Seuraavaksi minun mielipiteeni asiasta. Pärjätäkseen jossakin lajissa, koiran pitää olla hyvä, fyysisesti että henkisesti. Jokainen murre ei saakaan päästä huipulle asti jotta menestyksellä on joku arvo. Agilityssa murehditaan sitä että kun bortsut on niin ylivoimaisia, esteet liian korkeita jne. Terveelle, hyvärakenteiselle koiralle ne eivät ole liian korkeinta. Jos estekorkeuksia esim makseissa tiputettaisiin, touteutuisiko monien toivoma "fair play-kaikki pelaa" systeemi. Eiköhän ne bortsut olisi silti nopeimpia ja sama itku jatkuisi. Ihan sama kuin alkaisin vaatimaan koripallokorien madaltamista, kun olen niin persjalka etten yllä donkkaamaan. Suomalainen "kaikki pelaa" systeemi on muutenkin perseestä, ihmistenkin urheilussa.

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä ettei koiraurheilu suoraan riko koiria, vaan koiraurheilu tuo esiin puutteita rakenteessa jotka eivät muuten tulisi näkyviin. Tästä tietenkin pois suljetaan tapaturmat. Eli jos koira särkyy ilman syytä, pelkästä rasituksesta, on sillä geneettinen puute joka tuli esiin normaalia kotielämää suuremmassa rasituksessa. Jos koira ei fysiikkansa tai rakenteensa puolesta ole sovelias lajiin, on vain omistajan tyhmyyttä väkisin sitä hypyttää. Paljon näkee koiria joiden hyppytekniikka ei ole hyvä, ja fysiikka ei tahdo riittää 60cm agilityhypyn ylittämiseen ilman ääretöntä keskittymistä ja itsensä kasaamista. Minusta silloin on koira väärässä lajissa ja omistaja saa syyttää itseään jos koira rikkoontuu.

Sama juttu pk-puolen metrisessä. Siitä pääsee kyllä yli jos koiralla on tekniikka ja fysiikka kunnossa. Vahinkoja esteen kanssa sattuu mutta se on ohjaajan ottama riski, jos koira loukkaa itsensä. Mun mielestä kuitenkin PALVELUSKOIRAN pitää vain päästä esteestä yli ja sen on oltava tuon korkuinen jotta lajilla on mahdollisuus yhtään mitata koiran ominaisuuksia.

Eli mun mielestä on turhaa vinkua noista asioista. Korkealla tasolla kisaaminen edellyttää ohjaajalta riskinottoa ja koiralta hyviä ominaisuuksia. Kaikki eivät pääse, eikä saa päästä huipulle, jotta erot saadaan aikaiseksi. Olen nähnyt 45cm korkeita koiria jotka suorittavat agilitya helpon näköisesti, tai tuovat sen pirun kapulan sen metrisen yli puhtaasti hyppäämällä. Se vain vaatii hyvän koiran. En mäkään vingu että suojelumaalimiehet eivät saa kuormittaa noin paljon koiraa jotta pärjäisin bortsun kanssa kisoissa. Mun koiralla ei ole ominaisuuksia lajiin ja siksi sitä ei harrasteta. Vaikken epäilisi yhtään etteikö perusbortsun ja osaavan maalimiehen kanssa ipo1 ja 2 olisi mahdollisia, se ei ole vain tarkoituksenmukaista.

Vielä toinen villitys, tuli selväksi varsinkin ronin kuvioita miettiessä. Kaikenmaailman homeopatiat, osteopaatit ja yleensäkin koiran käyttäminen jossain gurulla 2 viikon välein. Olen perinteisen lääketieteen kannattaja enkä usko noihin uskomushoitoihin, eli en usko niiden toimivan mun koirallakaan ;) Enkä usko että koira tarvitsee mitään hoitoa 2 viikon välein, jos sen fysiikka on kunnossa, sen lihaksistosta huolehditaan hyvin ja rasituksen ja levon suhde on oikea. Jos se on jumissa 2 viikon välein niin olisi syytä katsoa peiliin.

Tarpeellisin apuväline onkin peili, jota suurin osa tarvitsisi. Jos koira ei toimi, sitä ei kiinnosta tai se on muuten vain paska. Se on jumissa, menee rikki rasituksesta tai hypyt on liian vaativia. Tai mitä tahansa muuta koiriin ja niiden kanssa harrastamiseen liittyvää. Motivointi, yhteistyö tms tökkii.  99,9% syistä löytyy peilistä, jos ei sitä jossain vaiheessa älyä, kannattaisi vaihtaa pehmolelukoiraan. Koiraa ei ole pakko omistaa, eikä sen kanssa varsinkaan ole pakko kisata tavoitteellisesti. Jos taas jo lähtökohtaisesti haluaa kisata tavoitteellisesti, kannattaa rotuvalinta tehdä lajia silmällä pitäen. Hyvä kouluttajahan vie puutteellistakin koiraa pitkälle, mutta aika harva on niin hyvä.



lauantai 24. toukokuuta 2014

Pelko persiissä, taas...

Muistelen kirjoittaneeni tännekin talvella kipukohtauksesta jonka roni sai aksatreeneissä. Nyt se sai toisen kerran hyvin samantyyppisen kohtauksen tiistain treeneissä. Eli enää ei puhuta sattumasta, 2 kertaa on jo liikaa ja varasin ajan ortopedille tutkimuksiin keskiviikoksi. Kohtaushan on sellainen että roni ei liiku normaalisti, ei suostu hyppämään tuossakaan vietissä mitä se aksaa tekee, eli pitää olla tosi kipeä. Pienen verryttelyn jälkeen koira palautuu normaaliksi, eli puhun kohtauksesta sen vuoksi kun se tulee ja menee yhtä nopeasti. Paikan päälläkään ei löytynyt mitään selkeää kipukohtaa.

Nyt suljetaan rakenteelliset viat ensin pois ja jos (toivottavasti) sieltä ei mitään löydy niin aletaan hoitamaan lihasperäisenä. Toisaalta tuollainen ei oikein istu mun käsitykseen lihasperäisestä vaivasta vaan mielessä pyörii selkä- tai polvi ongelma. Onneksi nyt ei ole tuon pidempi aika odottaa aikaa mun luotto lääkärille. Pelkoa pahentaa vielä kaverin bortsulta tehdyt spondyloosilöydökset. Emmä tiedä jos mun kolmaskin koira on sairas...

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Erittäin Hyvä (ellei täydellinen) *kuvia lisätty*

Kävimme sitten ronin kanssa näyttelyreissun josta kotiin tuomisena AVO EH1, eli meni yli odotusten. Paljon muuta en reissusta osaa sanoa kuin että jäi kyllä meidän ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Bradit pitää saada käy-luokkaan ennenkuin sen kanssa voi ajatellakaan. Tuomarin arvostelu meni näin:

"3 yrs, I love his suberb temperament. He is well over size. Still needs to develope in body debt. Balanced in angulations, but could to xxxx a bit more, would like a bit stronger bone. He could have longer stride? in moving. Nice tail rainage. Still loose in front. He was friendly expression, but could be more masculine. Very well presented. Moving close behind."

Eli, massaa ja vankempi luusto pitäisi olla. Ei kiitos, roni on juuri sopiva. Ylikokoinen, no ei 56-57cm ole ylikokoinen. Tasapainoiset kulmaukset mutta saisi olla enemmän, tämä on tiedossa. Ja onhan se vähän neitimäinen :) Tuli vain mieleen mitä se olisi bradista sanonut. No, ei mitään ihmeellistä, tulos oli vain parempi kuin odotettiin. 

Vahvistaa käsitystäni että roni on hyvä, erittäin hyvä :)

Näin meilläpäin odotetaan kehää


Nice tail :)


Asettelua, kun ei joku omistaja ole opettanut seisomaan.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Näytelmiä ja näytelmäkoiria.

Viikon päästä olisi luultavasti jo tiedossa kuinka kaunis roni on ulkopuolisen mielestä. Vaikken mä näyttelyistä hirveenä perusta, varsinkaan käyttörotujen kohdalla, kieltämättä vähän kutkuttaa ajatus isosta tapahtumasta. Ainahan noissa isoissa tapahtumissa on omanlaisensa tunnelma ja kiinnostaa oikeasti nähdä touhua. Monia kehiä, paljon koiria ja varmasti karnevaalitunnelmaa. Jotain ihan uudenlaista, mutta ilman menestyspaineita.

Näytelmähommiin liittyy toinenkin asia. Minnalle on tulossa seurakoirarotuinen pentu josta kasvattajan kanssa alustavasti puhuttu sijoittamisesta ja sopimuksesta. Kasvattaja on antamassa meille lupaavinta narttua, meille, ja vielä ensimmäisessä sähköpostissa ilmoitimme ettei näyttelyt kiinnosta mutta kasvattajan toiveesta voimme muutamassa käyttää. No, kasvattajan toiminta vaikuttaa asialliselta, koirat on terveitä ja sijoitussopimuksen ehdot on erittäin sopivat. Mutta, tää on vasta alkuvaiheessa, pentue vasta suunnitteilla, kerron lisää kun on jotain kerrottavaa.

Treeneistä en jaksa taas kirjoittaa paljoa. Aksattu on, tauko näkyy kyllä toiminnassa. Nyt vaan lisää rutiinia ja treeniä. Bradinkin kanssa on tehty muutaman esteen sarjoja ja hakee esteitä jo hyvin, ja vauhtikin alkaa nousemaan. Tottiksen puolella ronin nouto kehittyy, se pari päivää sitten toi puukeppiä täydellisine eteenluovutuksiin ihan itse tarjoamalla, ilman treenitarkoitusta. Bradin mielentila, tai paremminkin mun mielentila bradin kanssa alkaa olla kohdallaan. Nyt tunne bradin kanssa toimiessa alkaa olla se että olemme samalla aaltopituudella. Kyllä voi olla taas bortsussa ja bortsussa eroa.

Mutta mahtavaa että viimeinkin pääsemme bradin kanssa treenaamaan täysipainoisesti, ilman että mun pitää yrittää hillitä kipeää koiraa. Roni taas niittää mainetta ja ihailijoita. Viime viikonlopun kisoissa se oli kuulemma pantu merkille ja viikolla sainkin taas kuulla kuinka mahtava koira mulla on. Ronihan on, kun sille on annettu työskentelemisen rauha.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Poissa mielestä

Kun on tälläinen tunne-eläjä, on keino päästä asioista yli sysätä ne johonkin aivojen pimeään nurkkaan. Ne vain tahtovat nousta sieltä esiin, ennemmin tai myöhemmin. Viime viikonloppuna tuli taas ajatukset esiin, remun poismeno. Johtuen ehkä siitä että taas on kaverillani tilanne että päivä kerrallaan mennään kohti väistämätöntä. Sanoja ei ole, mutta ei niitä tarvitse, kun tuntee. Aika parantaa, sanotaan, en tiedä vielä kuinka paljon sitä aikaa tarvitaan, ehkä sitä joskus on kulunut riittävästi. Onneksi mulla on nuo kaksi hölmöä jotka väistämättä saavat joka päivä hymyilemään, ilman niitä en olisi jaksanut näin hyvin.

Toissapäivänä palasin ekaa kertaa rannalle johon remun tuhkat veimme.









torstai 1. toukokuuta 2014

Kenraali hullunkiilto

Tiistaina menimme kentälle kenraaliharjoituksiin, ehdimme juuri käydä kerran radalla kun tuli äkkilähtö pois. Porukkaa oli reilusti ja kokosimme viikonlopun tuomarin radan kentälle. Vaihdoimme yhden hypyn vielä keinuun jotta saimme senkin mukaan radalle. Rata oli aika helppo, ilman isompia koukkuja. Ajattelinkin ettei siinä ole ongelmaa. Ongelmaksi muodostuikin hullu koira, roni repii jostain koko ajan lisää vauhtia tekemiseensä. Eka yrityksellä se meinasi tippua puomilta ja pisti renkaan palasiksi, ehkä mun ohjaaminen oli hätäistä. Mut sitten se otti ihan tyylipuhtaan lentokeinun. No otimme alusta uusiksi, puomille hirvee vauhti 2 esteen suoralta, rengas ja toinen lentokeinu, nyt se malttoi odottaa että keinu laskeutui puoli väliin.

Taas alusta, nyt päästiin jo kunnolla vauhtiin, kepit haki hienosti sylkkärillä ja vauhtia piisasi. Puomi oli radalla kahteen kertaan ja sille tultiin esteen kautta suorassa linjassa. Nyt tuo entinen puomikammoinen tuli niin lujaa ettei takajalat enää pysynyt puomilla vaan tippui sieltä alas. Onneksi sentään tuli nätisti alas eikä siitä tullut sen enempää. Radalla ei siis ollut isompia ongelmia, paitsi koiran vauhdin kanssa.

Roni tosiaan on kehittänyt älyttömän raivon tekemiseensä agilityssa. Se käy niin kuumana että mua alkaa hirvittämään. Pääsiäisenä Muhoksen häntä ja panta hallilla, vai mikä se nyt onkaan, ei putket pysyneet yhtään paikoillaan. Siellä on umpisurkeat painot mutta kuten Pikkusaaren Aino sanoi, se menee putket niin raivolla.. Kontaktit on kunnossa, jos hidastan omaa liikettäni, eli ne ei ole niin paskana kuin ajattelin. Mutta tuo vauhti, nyt se tulee lujaa puominkin. Olen tottunut että pysyn hyvin mukana kun se tekee puomin, nyt näin vain kun jotain mustavalkoista suhahti ohitseni. Piru, tää pitää ottaa huomioon. Keinulle sitä pitää jarruttaa reilusti. A:llekin se tulee järkyttävällä vauhdilla jo ylösmenolle, loikka harjan yli ja stoppi, kyl hirvittää :/ Mut nyt mennään näillä kisoihin, tiedostaen että sieltä tulee ohjus joka menee lujaa.

Kisojen jälkeen aletaan panostamaan kontakteihin, ne täytyy saada itsenäisiksi ja keinun erottelu selväksi että loppuu nuo lentokeinut. Mun pitää käyttää aksassa samaa mielentilan hallintaa kuin tottiksessa, että saan ton vietin hallittua, loukkaa muuten kohta itsensä.