Huippukoiria ja valjaita

Piti nyt alkaa taas kännyllä päivittämään tätä. Viimeksi mainitsin bradin hakukokeen suorittamisesta. Eli bradi suoritti pelastuskoiraliiton alaisen haun peruskokeen hyväksytysti. Koe ei tuo koulareita eikä mainetta tai kunniaa. Se liittyy meidän vapaaehtoistyöhömme etsintäkoiraryhmässä Vapepan alaisuudessa. Mä en siitä halua huudella yleensä. Vaitiolovelvollisuus sitoo oikeissa etsinnöissä olleita ja sitä myöten pyrin pitämään sen harrastuksemme vähän taka-alalla julkisesta keskustelusta.

Nyt kuitenkin kun bradista olen kriittisesti kirjoittanut ja toisaalta sen tekemisistä treeneissä taas en kirjoita niin avaan lyhyesti. Bradin kanssa olen tältä haavaa hylännyt agiltyn, pk-lajit ja paimennuksen. Suurinpana syynä että sen eteenpäin vieminen veisi minulta resursseja paljon kun en saa yhteistyötämme toimimaan. Bradi on niin ohjaajapehmeä että sen kouluttaminen vaatii niin silkkisiä hansikkaita ettei minun hermorakenne siihen kykene. Eli siis esim pk-haussa sen saa todella nopeasti epävarmaksi kun sitä joudutaan ohjaamaan, ts kouluttamaan. Ei tarkoita mitään fyysistä tms mutta jos se kutsutaan vinolta pistolta pois niin se riittää. Tai paimennuksessa siihen kohdistetaan yhtään painetta että sitä saataisiin ohjattua.

Pelastushaussa taas etsintä tehdään "partioimalla" eli etsintä on vapaampaa. Olen huomannut että bradi on rennompi ja se osaa jopa pistotyöskentelyn mikä tuossa työssä tuo paljon lisäarvoa. Se ei siis paineistu kun se ei ole niin kontrollissa ja ainoa mitä siltä vaaditaan on maalimiesten löytäminen. Pk-haku on tottismaisuudessaan todella kaukana oikeasta etsinnästä.

Jokatapauksessa bradi on koira jolla on aineksia pelastuskoiraksi. Hyvänä esimerkkinä toissaviikon treenit. Ensin 1,5h etsintä maastossa jossa helposti vielä minua polveen lunta. Maalimiehen hieno ilmaisu ja selkeä reagointi jo kauempaa. Pois tullessa 24h aiemmin maastoon tuodun laukun ilmaisu vielä. Tunnin lepo autossa ja sitten hypättiin mönkijän kyytiin ekaa kertaa elämässään. Tässä jäin kaipaamaan tukevia valjaita joilla koiran voisi nostaa kyytion sekä helpottaisi kyydissä pitämistä. Ei sillä että bradi olisi mihinkään ollut menossa, se istuu kiltisti kyydissä kun niin sanotaan. Paras osuus tuli n. 100m ajon jälkeen kun alkoi nenään tulla maalimiehen haju ilmasta. Selkeä reagointi, ensin liikehdintä ja nenän nostaminen, sen jälkeen vinkuminen. Helposti varmaan saisi jopa haukkumaan. Mutta se riittää että mä näen reaktion ja osaan lukea sen.

Pointti kuitenkin oli se että eka kerrallaan mönkijän kyydistä bradi bongasi maalimiehen ja ilmaisi sen vielä hyvin. Ei jokaisesta koirasta sellaiseen ole. Roni esimerkiksi paineistuisi ja lamaantuisi varmasti kylmiltään. Se vaatisi totuttelua. Joskus katselin kun poliiseja ja koiria vietiin maastoon helikopterilla. Silloin mietin että monikohan vapaaehtoisten koira siihen kykenisi. Tai ainakaan töihin sen jälkeen. Mä uskaltaisin sanoa että bradi pystyy. Se kyllä minun kanssani sinne tulisi eikä sille jää asiat päälle. Se on putkiaivoinen ja ympöristölleen kova koira joka ei turhia mieti, kunhan se tuntee olevansa minun suosiossa.

Mä pidän koiriani ihan normaaleina mutta kyllähän ne laajemmin ajatellen on materiaalin kärkeä. Mulla on sattunut tuuri ja olen saanut kunnian omistaa hienoja koiria. Jo remu aikoinaan opetti sen ettei keskinkertaisuus riitä. Koirassa pitää olla potkua kahden keskinkertaisen edestä. Sen vuoksi olen alkanut oppia laittaa kontekstiin puheet "huippukoirista" esimerkiksi bordercollieissa. Minulla on ja minun ilo saada sanoa että tuttavapiiriini kuuluu monta huippukoiraa. Niitä keskinkertaisia paljon vähemmän. Vielä tuolla roturyhmissä pitää muistaa että siellä on linjat sekaisin. Eli niistä huippukoirista voi jutella myös näyttelylinjaisten omistajat. Vaikka niistä sanotaan potkua löytyvän mutta onhan ne melkoisia perhesportteja näihin urheiluautoihin verrattuna. Jo fysiikaltaan saati työmoraaliltaan.

Mutta koko kirjoituksen ajatus oli kirjoittaa että ostin bradille juliuksen k9 valjaat. Ergonomialtaan ei parhaat mutta suunniteltu raakaan työhön. Kuten nuo koiratkin. Tavoitteena pelastushaun loppukoe ja pelastusjäljen peruskoe vielä tälle vuotta niin voimme suunnitella Virta-viranomaistarkastusta vuodelle 2018. Kun minulla on koira jolla on selkeästi ominaisuudet lajiin kohdallaan. Ja jota voi viedä nopeasti uusiin tilanteisiin. Mä en koiriani päästä helpolla, mutta onneksi ne on niin hyviä ettei tarttekaan.

P.S. Tokoa on ajatus bradin kanssa tehdä että saadaan vähän jotain mustaakin valkoiselle osaamisestamme. Rallyakin voisimme käydä leikkimässä.

Teho ei ole voimaa

Puhelimella päivitystä, ei viitsi enempää facessakaan enää kirjoittaa. Olen vain niin innoissani pennusta. Sehän siis syttyi lampailla toisella kerralla. Kolmannella mentiin jo kuin vanha tekijä. En ole tosiaan monia paimenia vielä kouluttanut mutta voisin kuvitella että tältä se pitää tuntua. Se kun olen oppinyt herkistymään liinalle, sille kuinka pienet jutut siirtyvät sen kautta. Ja sitten tunnet sen että liinan päässä on jotain isoa. Koutsin sanoin "nyt sinulla on urheiluauto, aiemmin olet ajellut perheautolla". Nyt suurin ongelma on malttaa viedä pientä pentua maltilla. Kaikesta hienoudestaan huolimatta se on vasta 5kk. Nyt pitäydytään alkuun kuukausi pois lampailta. Mutta on siinä piru voimaa jo noin pieneksi.

Voima on jännä asia, se niin riippuu katsojasta. Edelleen saan ihmettelyä osakseni ajatuksistani. Joilllekin tuntuu olevan tärkeää saada todistaa ajatuksiani vääräksi. En mä jaksa siitä välittää, mä uskon omiin ajatuksiini ja tunteeseeni. Ilona edustaa mulle sellaista pentua millaista kuvittelin ronin mahdollisesta jälkeläisestä, tai sen jälkeläisestä. Minun mielestäni teho ja voima on eri asia. Urheiluautossa on tehoa, traktorissa voimaa. Teholla pääsee pitkälle mutta kun työt pitää tehdä äärimmäisissä oloissa tarvitaan voimaa. Siksi pidän ilonaa enemmän traktorina. Mutta tehokkaana traktorina.

Tai kun tehdään, leikitäänkö vai tehdäänkö tosissaan. Mä tykkään että tehdään tosissaan, leikit on erikseen. Asenne ratkaisee. Koiran pitää osata ottaa tosissaan, sen pitää osata suuttua niin että sitä vituttaa. Siellä on se voima.

Minusta tärkeintä on uskoa siihen omaan juttuunsa. Esimerkiksi kasvattajat, vanhemmat harrastajat jne. Ne saavat arvostukseni joilla on se oma näkemys mistä pidetään kiinni mutta ei nosteta itseä jalustalle. Mulla on oma näkemys mikä poikkeaa valtavirrasta. Uskon siihen itse, se riittää. Jatkossa nähdään näkyykö se muille. Ja minä osaan vaihtaa mielipidettä, jos asia minulle selkenee jotain kautta toisin.

Takaraivossa siis ajatus edelleen siitä että jonain päivänä kasvatan. En aijo kasvattaa joka pikkupojalle ja tytölle sopivia harrastuskoiria jotka jo pentulaatikossa raastavat lelua esittävät suurta saalisviettiä, taisteluhalua ja tempperamenttia. Tarkoitus on kasvattaa todellisia työkoiria vaalien niiden alkuperäisiä ominaisuuksia. Pyrkimys olisi kasvattaa niitä koiria jotka vielä pitkän päivän päätteeksi tuovat sen itsepäisimmänkin uuhen sieltä laitumelta. Sellaisia jotka eivät murene vastoinkäymisiin, vaikeuksiin eikä paineen alle. Sellaisia jotka ennemmin nauttivat siitä, syttyvät vasta eloon kun niitä haastetaan. Ei välttämättä helpoimpia, ei yhteistyöhaluisempia mutta osaavalle niitä työrukkasia jotka eivät jätä hommaansa kesken.

Tunne on että mulla saattaisi olla se jalostusnarttu käsissäni. En vain vielä tiedä mitä haluaisin uroksen pentuihon tuovan. Ehkä se aika kertoo. Tällä hetkellä tuo tuntuu niin täydelliseltä. Mutta aika näyttää.

P.S. Mun tehokkain koirani bradi suoritti pelastuskoirien haun peruskokeen kiitettävin arvosanoin. Eli ei sitäkään ole hyljätty. Sille löytyi laji jossa se saa tehdä mun kanssa ja riittävän vapaasti jottei se paineistu tekemisestä. Kohti hälyryhmää ollaan menossa.