perjantai 10. heinäkuuta 2015

Paimennusta

Blogi on jäänyt ihan toisarvoiseksi kaikkien muiden kiireiden keskellä. Työt, lasten harrastukset, omat harrastukset ja oman talon kunnostus vie kaiken ajan ja jaksamisen. Treenirintamalla on ollut aika hiljaista, eli ei mitään erikoista. Paitsi paimennuksessa, uudessa lajissa johon olen koukuttunut. Siksi ajattelinkin purkaa ajatuksia jopa myyttisestä lajista jonka hienoudet tuntuu olevan tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Siksikin olen tyytyväinen että olen päässyt tavoitteelliseen valmennukseen koutsin silmien alle jolla on näyttöä omista taidoistaan. Tällä vähäisellä kokemuksella en tee mitään syväluotausta lajiin, enkä tietyistä syistä mene ihan tarkimpiin yksityiskohtiin. Kirjoitan vain ajatuksia joita lajista on herännyt tähän mennessä.

Aloitetaan tuolta lähes kolmen vuoden takaa. Varasin ronille pari paimennusaikaa, ihan vain nähdäkseni onko sillä minkäänlaista ideaa hommaan. Ekana syksynä roni kävi lampailla 2 tai 3 kertaa. Jo ekalla kerralla ihastuin ronin työskentelyyn, erittäin intensiivistä. Voisi sanoa että se syttyi heti kerrasta ollessaan silloin suunnilleen vuoden ikäinen. Silloinhan koira meni liinassa suht vapaasti ja katselimme vain mitä kaikkea se tekee luonnostaan. Flänkit lähti heti ekoilla kerroilla, tilanteen ollessa hallinnassa löytyi maahanmeno automaattisesti jne.

Seuraavana syksynä pääsimme seuraaavan kerran treenaamaan. Silloin kävimme kymmenisen kertaa lampailla. Tällöin roni otettiin jo hallintaan ja se osoittautuikin melko kovaksi luuksi. Jää jumiin lampaisiin eikä näe eikä kuule mitään muuta, tekee vain yksin ja itselleen. Ja aikamoista vääntöä se on ollutkin siitä asti. Tänä vuonna on sitten treenaaminen alkanut tosissaan. Lähtipä jo ilmo syksyn kokeisiinkin että on varmasti tavoitetta. Syyskuun alussa 4 starttia tyrnävällä. Vielä mietinnässä josko jossain pääsisi käymään jo aiemmin.

Mutta mikä lajissa viehättää? Ensimmäisenä tulee mieleen äärettömän kova vietti lajissa johon koira on jalostettu. Se on vain niin upeeta katsella. Toiseksekseen, pellolla ei ole juuri apuvälineitä, ei ole naksutinta eikä ole palloja. Palkkana on vain viettipäämäärä, työkaluina vietti, pakko, paine, rauha ja mustavalkoinen hallinta. Eli siis koiran koulutusta alkukantaisimmillaan, hankalaa mutta erittäin opettavaista. Tärkeimpänä tuosta tulee mustavalkoinen hallinta. Mustavalkoisuus on tärkeää sen vuoksi että koira tietää mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Koirahan mielellään rallaisi lampaita ympäri, hajottaen lauman ja ajaen sen takaisin kasaan. Tämmöinen humppaaminen on täysin kiellettyä jo lampaiden hyvinvoinnin takia. Toisekseen se ei ole paimennusta. Tuollaista kyllä jossain harrastetaan ja kutsutaan paimennukseksi.

Koiralle on palkka päästä ajamaan lampaita, viettipäämäärä on sen saavuttama rauha lauman ollessa yhdessä ja hallinnassa. Koiran ohjaaminen tapahtuu alkuvaiheessa paineella ja samalla aletaan ajamaan käskysanoja. Esim halutessa koira kiertämään lampaita oikean kautta se ajetaan paineella väistämään oikealle, lampaat toimii vetopisteenä joten koira lähtee kiertämään niitä ympäri. Tässä kohtaa mukaan tulee esimerkiksi luopuminen, jotta koira pysyy riittävän kaukana lampaista jottei lauma lähde liikkeelle liian aikaisin. Jos se ei luovu niistä niin taas käytetään painetta. Tässä kohtaa tulee mukaan hallinta. Kun koira on helposti pienelläkin pellolla kymmenien metrien päässä on siihen silti pystyttävä vaikuttamaan. Tokossa riittävä maahanmeno ei tosiaan ollut riittävä pellolle. Maahanmeno oli haettava uusiksi tuohon viettiin väistämisen kautta.

Tässä kohtaa iski silmille ronin todellinen luonne. Koira joka kotioloissa uskoo pikkurillin liikettäkin, oli pellolla kuin uudesti syntynyt. Ei meinaa pysyä käsissä, ei ota painetta vastaan ja hallinta prakaa. Se on niin maanisdepressiivinen luonne etten ota siitä vieläkään kunnolla selkoa. Se on tullut selväksi että viettiä siinä on, hermot on rautaa ja kova kuin piru. Se antaa ihan erilaisen vaikutelman varsinkin arjessa. Mutta onpa siitä kokeneet koiraihmiset nähneet heti ekalla kerralla sen piilevän dominanssinkin. Sehän on loppupeleissä tosi kova luu. Ja eritoten siksi mun makuun. Arjessa naurettavan helppo, treenissä haastava mutta ah niin opettavainen.

Mutta sen lisäksi että paimennus on mieleinen laji, opettaa se paljon. Samat lainalaisuudethan on lajista riippumatta vaikka toiset ovatkin eri mieltä. Lajiin kuin lajiin syventyminen opettaa paljon jos sen haluaa opettavan. Paimennus opettaa juuri niitä perusasioita. Ehdotonta hallintaa, mustavalkoisuutta, koiran lukemista ja koiran oppimisen ymmärtämistä. Sen lisäksi se opettaa ohjaajalle rauhallista mutta tiukkaa asennetta. Raivopäisellä huutamisella ei saavuta mitään muuta kuin ongelmia. Se että koira pidetään ehdottomassa hallinnassa, kurissa ja nuhteessa ei tarkoita sitä ettei koiralle olla reiluja. Nimenomaan pitää olla reilu, muuten hommasta ei tule mitään. Koiraa ikäänkuin ajetaan kaasu ja jarru yhtäaikaa päällä, kaikki tehot on käytössä mutta jarrataan jotta pysyy ohjattavissa.

Sen lisäksi että olen innoissani oman koiran ohjaamisesta, tärkeä osa treenejä on toisten seuraaminen ja analysointi. Tämäkin on mielestäni todella tärkeä taito, oppia toisten tekemisestä.

Loppuun kuva vuodelta 2013, adrenaliinin jälkeinen endorfiinihumala. Tuosta sanasta tuli aikoinaan roturyhmässä sanomista. Mutta mielestäni kuvaa erittäin hyvin tuota tilaa, ja sitä käytetään myös ihmispuolella. Kaikennäköiset temput on kivoja mutta se mihin koira on jalostettu,  Kukapa koira ei tätä haluaisi kokea?


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kalenteri täynnä

Yritän vähän väkertää tännekin välillä, puolikuntoisena flunssassa ja viime ajat niin kiireisenä töiden sekä omien että lasten harrastuksien kanssa. Syväluotaavia analyysejä siis ei ole odotettavissa.

Aloitan tällä kertaa uusimmista kuulumisista. Bradi kävi viime viikonloppuna näyttelyssä, olen sitä viimeiset viikot suojellut ettei se vaan loukkaa itseään ja liikkuisi puhtaasti kehässä. Joo, sitä joutuu suojelemaan... No siitä tuli kallista kehän kiertämistä, laatuarvostelu T johon olen pettynyt vaikka tiedossa on ollut ettei bradin H ole mikään läpihuutojuttu. Eipä sillä loppupeleissä ole paljon väliä, jää sitten varjovalioksi jos joskus satutaan niin pitkälle pääsemään. Ohessa arvostelu ja pari kuvaa, tosta koirasta ei tosin saa kuvaa jossa se näyttäisi täysijärkiseltä, mutta eihän se olekaan :)




Bradi kävi myös lampailla ekaa kertaa elämässään. Odotetusti se näytti merkkejä että siellä asuisi pieni paimenpoika, jatko näyttää mitä löydetään. Mulla ei resurssit riitä kahta koiraa lajissa kouluttamaan joten bradi vain sytyttelee tänä kesänä, jos sitten ensi kesänä enemmän.

 Roni on paimentanut nyt enemmän. Ilmoitinpa sen jo kisoihinkin syyskuulle. Kotikisat alkoi täyttymään sitä kyytiä että ratkaisu oli pakko tehdä. Koutsi rohkaisi sanomalla että hyvin se roni kisavalmiiksi sinne ehtii. Saa nähdä, melkoista painimista on. Alan ymmärtää miksi bortsupiireissä pidetään paimennusta kuningaslajina. Ei ole ronin ohjaajapehmeydestä tietoakaan pellolla. Itseasiassa en tahdo saada millään hallintaa toimimaan, koira ei tahdo ottaa yhtään painetta vastaan. Jospa tää on niitä "kun vaan saat sen väännettyä niin sen jälkeen se on hyvä koira" koiria.

Lajina tuhottoman vaikea, liika joutuu vielä miettimään asioita joten tilanteet menee ohi. Lajista ei ymmärrä vielä tarpeeksi ja aina keskittyy liikaa koiraan, lampaisiin tai johonkin. Kokonaisuus ei pysy kasassa. Koiran pitäisi totella mutta sen pitäisi saada myös käyttää vaistojaan. Se kuitenkin lukee lampaita paremmin kuin ihminen. Njooh, jospa saisin pillin pellolle jo ensi viikon treeneihin, saisi edes neutraalimman käskytyksen. Uskon että sillä ratkaistaan pari ristiriitää pellolla. Estetään ehkä ronin vaipuminen "pidä tunkkis" tilaan, joka ei pellolla tarkoita passivoitumista vaan se tekee sitten itselleen töitä jos mä en ole reilu.

Hakuun ei olle ehditty yli viikkoon. Siellä bradille rakennetaan vielä suoria pistoja ja ilmaisua. Ronille on tehty tyhjiä, hallintaa ja ilmaisua. Varsin hyvällä mallilla ne. Esineitä ei olla tehty yhtään. Tottista ehditään liian harvoin, lähinnä bradin kanssa kotosalla. Ronin kanssa aksataan vielä kerran viikkoon, edelleen ollaan tilassa "hyviä pätkiä muttei ehyitä ratoja", tosin treeneissä on lähestyvien SM-kisojen vuoksi menty 3.lk rataa mitkä meille on vielä liikaa.

Jossain kohtaa juttua tarkemmin, tai sit ei, kalenteri on melko täynnä kesäksi.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Työvoitto

Jos välistä taas tännekin jotain. :) Talvikausi päätettiin ja kesäkausi on aloitettu rytinällä. Koirat on pysyneet terveinä ja minäkin suurinpiirtein. Kevään kestänyt kaamosmasennus on taittunut ja treenaamisen lähes koko kevään estänyt jäätikkö on sulanut. Aurinko paistaa ja koirat pelaa.

Hallikausi siis päätettiin huhtikuun loppuun. Aksassa ronin kanssa olemme kehittyneet mielestäni hurjasti. Mun liike alkaa olla koiran tasolla kun vain saan potkittua itseni vauhtiin. Mutta sitäkin tärkeämpänä pidän sitä että rytmitys touhuun on löytymässä. Vaikka on kiire, on olemassa paikat joissa ei saa olla kiire, oikealla hetkellä pitää muuttaa juoksurytmiä jotta koiran saa myös muuttamaan rytmiään. Ohjaus on karsittu minimiin jotta koiralle olisi selkeämpää mitä ohjaaja haluaa. Joskun jopa liiankin minimalistista ja nyt ollaankin tulossa takaisin päin. Nyt pikkuhiljaa että vauhti-ohjaus-kombinaatio pysyy kasassa, ennenhän ohjaaminen kovassa vauhdissa muistutti jotain helikopteria.

Voisin jopa taas harkita kisaamaan lähtöä mutta kontaktit on ihan hajalla, roni jopa sukkelasti hyppää niistä yli. Siihen pitää ottaa tehotreeni vielä ennen kuin lisenssiä lunastaa. Hallikauden toiseksi viimeisissä treeneissä tuli taas sellainen "ahaa" oivallus kun opettelimme hiton kiemuraista, samoja esteitä menevää rataa. Koutsi sanoi siinä että älkää opetelko esteitä, opetelkaa ohjauslinjoja. Se oli sellainen hetki joita koiran kouluttamisessa aina välillä tulee, "miksei tätä ole kukaan aiemmin sanonut". Tuo ajatus auttoi taas paljon mua eteenpäin, unohdan estejärjestyksen opettelun, opettelen vain ohjaukset esteiden väliin. Opettelee sijoittumisen, painon siirrot, vartalon käännöt ja rata tulee siinä sivussa. Vaikea selittää, mutta käytännössä toimi minulle. Samanlainen hetki mulle oli aikoinaan kun ennen ensimmäistä tokokoetta sanottiin että keskity ohjaamaan, älä keskity koiraan. Se tulee kuten se on opetettu.

Tottiksen puolella hallikausi päätettiin molemmilla pitkiin seuraamisiin häiriössä. Ronin kanssa taisimme kiertää hallin 7 kertaa ennen palkkaamista. Roni tekee niin hienoa työtä nykyisin, mielentila pysyy joka treenissä hyvällä alueella, en edes muista milloin treeneissä olisi sattunut vajoamisia. Parantunut, mustavalkoisempi suhde arjessa ja arjessa tapahtunut koiran aktiivisuuden ja röyhkeyden vahvistaminen ohjaajaa kohtaan on auttanut. Ja röyhkeä siitä on tulossa. Ennen kun se halusi huomiota mun maatessa sohvalla, se peruutti eteen anteeksi pyydellen ja odotti koskemista. Nykyään se hyppää sohvalle, jopa puoleksi päälle ja tassulla kuopimalla vaatii huomiota. Mä olen niin tyytyväinen kun alan tajuamaan kuinka pienistä asioista asiat lähtee. Ja eritoten tyytyväinen siihen kuinka paljon olen pystynyt jo nyt korjaamaan meidän suhdetta.

Bradin kanssa tunnun olevani enemmän hukassa nykyään. Koutsi sanoi etten voi ohjata siten kuten ronia. No piru, miten sitä sit pitää ohjata? Vilkas ja aktiivinen koira on välillä lähes hektinen. Siitä huolimatta sen seuraamisesta esimerkiksi on tulossa todella hieno. Se keskittyy, tekee pirun tarkkaa työtä mutta äärettömän kovassa vietissä. Kuten aiemmin olen asiasta maininnut on se lähdetty kouluttamaan melko puhtaasti operantisti alusta asti, käsikädessä viettiteorioiden kanssa. Eli operanttikoulutus yhdistettynä maksimaaliseen viettiin, viettiä ei ole yritetty suitsia alas teennäisesti esim nameilla vaan pallopalkalla opetettu koira itse hallitsemaan viettinsä.

Nyt kun palkkana on sen eniten himoitsema pallo ja se tietää ettei se saa sitä ennen kuin se keskittyy ja tekee asiat oikein. Hankaluutena on mulle ihan uusi tyyli, koiran oleminen oppimisalueen ylärajoilla ja saalistilttaus. Viimeisin tosin johtuu ensimmäisestä, uusi tyyli ja mun virheet luo painetta koulutukseen ja kun koira on vietissä ja siihen yhdistyy epävarmuus, on tiltti valmis. Tätä on hyvin saatu jo auki puhtaasti mustavalkoisuudella.

Hakutreenit on startattu myös maastojen aukeamisen myötä. Molemmat tekee vielä pistoja suorapalkalla ja ilmaisuja työstetään erikseen. Bradille otettiin viimeksi eka treeni molemmille puolille aluetta. Hyvin se alkaa irrota. Edelleenkään en käytä näkö tai kuuloapuja metsässä, tuulen ja kaistaleiden avulla työstetään suoria pistoja. Saatan olla vähän natsi pistojen suoruuden kanssa mutta haluan että jos metsässä on esim iso kivi, saan koiran kiertämään sen kiven. Ronilla on melko hyvät pistot, menee aikalailla sinne mihin lähetän. Nyt mukaan on otettu tyhjät. Se irtoaa hyvin sinne 50-60m ja tekee aika hyvää laatikkoa. Tyhjältä hallintaan tulo toimii hienosti, vietti tuntuu vain nousevan ja sammalet vaan pölisee kun yliheitän sen toiselle puolelle.

Ronin rullailmaisua työstetään sivussa ja sillä alkaa olla haju hommasta, vielä kuitenkin erillään jonkin aikaa. Bradilla ois melko valmis rullailmaisu, se tuo lelut maalimieheltä minulle enkä pakotakkaan sitä jäämään leikkimään sinne. Silti haluisin sille haukkuilmaisun. Ihan oman oppimisen vuoksi. Remu oli haukkuva mutta se rakennettiin ilman minkäänlaista tietoa, tuurilla se tuli. Oletettavasti hommassa olisikin tullut ongelmia ajan myötä. Muutamia kertoja on jo turhaumaa purettu haukkuun. Pieniä ongelmia on kun 2v sitä on opetettu patoamaan itseään ja nyt saisikin purkaa haukkuun. Mutta uskon siitä tulevan hyvä. Hakuryhmä sanoi alkuhaukuista että onpa pahan ja ruman kuuloinen haukku. Asenteella se sieltä tulee, ja ääni on aika korkea, voi siis kuulua metsässä hyvin.

Vaikka hakuryhmämme on kokematon, on porukka hyvä ja odotukset etenemisen kanssa korkealla. Koirat on hyvin potentiaalisia myös. Ryhmä on myös sopivan pieni jotta treenit ei veny pitkiksi vaan kuten sunnuntaina, 2,5h treenattiin kaikki koirat kahdesti. Jossain vaiheessa pitää ottaa joku ulkopuolinen katsomaan päältä ettei sokeana omalle tekemiselle tee jotain virheitä.

Esineruutua teen molemmille kaistaleella ja omilla tutuilla esineillä. Työvoitto on sentään sekin että roni nykyään tuo sieltä esineet, jopa laukalla. Treenaaminen ei ole enää ajasta, paikasta tai kuun asennosta riippuvaista vaan keskittyy uusissa, häiriöissä ja kaikenlaisissa paikoissa. Tästä siis kohti kesää, BH paikkaa ajattelin alkaa katselemaan jotta mahdollisesti loppukesästä pääsisi hakukokeeseen. Paimennuskisat syyskuussa on myös tähtäimessä.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hyvä koira, parempi koira?

Aika usein harrastajien puheissa/kirjoituksissa kuulee sanonnan "hyvä koira sitä ja hyvä koira tätä". Siitä puhuu aksaajat, pk-harrastajat, mitäänharrastamattomat ja suojeluharrastajat. "Hyvä pentu" "hyvä koira" kuulee jatkuvasti jossain. Olenkin miettinyt noiden myötä mitä tarkoittaa hyvä koira. Mun kokemuspohja ei riitä määrittelemään edes omasta mielestä hyvää koiraa, ehkä joskus. Siksi avaankin vain tämän hetken ajatuksia asiasta. Sen olen huomannut että oma mielipiteeni ei ihan kohtaa yleisen mielipiteenkanssa. Johtuen ehkä siitä että olen päässyt erityiseen oppiin ja opettajani on avannut koirien ominaisuuksia minulle todella paljon. Mietiskelyni koskee lähinnä harrastuskoiria, ei erityisesti kotikoiria.

Paljon kuulee kehuttavan ominaisuuksia: taistelutahtoinen, kova, rohkea ja saalisviettinen. Harrastuskoiran pennun pitää olla rohkea, se ei saa säikkyä mitään. Kaikista paras pentu on sellainen joka ei pelkää mitään, ei reagoi asioihin mitenkään. On se kova ja rohkea, tosi hyvä pentu. Helppohan sellaisen kanssa on periaatteessa kulkea. Ainut vaan että sellainen tappaisi itsensä alta aika yksikön jos ei omistaja ole suojelemassa, se kun ei osaa pelätä mitään. Pennun pitää myös roikkua lelussa kiinni vaikka mitä tapahtuisi, silloin sillä on riittävästi saalisviettiä. Pitää olla niin kova ettei välitä ohjaajan epäreiluista huomautuksista kun jotain menee väärin.

Jos pentu reagoi asioihin, ei pysty keskittymään eikä leiki häiriössä, on se aina huono asia. Tietenkin se on huono asia, sellaisen pennun kanssa vaaditaan ohjaajalta paljon enemmän taitoa, sekä malttia odottaa koiran kehittymistä. Koiraa pitää osata tukea oikeissa kohdissa, pitää osata vahvistaa oikeaa käytöstä eikä missään nimessä vahvistaa ei toivottua käytöstä. Ja millä vahvistetaan kun ei koira huoli namia eikä lelua. Ihmiset tahtovat lokeroida koirat aika yksitotisesti. Terävä koira on sellainen joka reagoi näkyvästi, eli se puree, haukkuu jne. Vaikka yhtälailla terävä koira on sellainen joka vain kääntyy katsomaan mitä tapahtuu, tai jopa varmuuden vuoksi väistää. Hyvän pennun kanssa päästään treenaamaan heti pennusta asti ja se on nopeasti koekunnossa.

Tämmöinen koira pelaa suht puhtaasti saalisvietillä. Sitä on helppo kouluttaa kun viettiä riittää heti pennusta asti eikä mikään sitä hetkauta. Toisen tyyppinen koira on monesti taas jo pentuna paineistettu ohjaajan turhautumisen vuoksi. Ei ole saalista ja luonnekin on pehmeä. Bradihan on aikalailla ton yleisen näkemyksen mukainen hyvä harrastuskoira, eikä siinä olekaan mitään vikaa. Mukava sen kanssa on treenata. Ei se edelleenkään mitään osaa pelätä eikä mikään estä sitä juoksemasta kahta kertaa peräkkäin olohuoneen pöytään pahki, ihan vain sen vuoksi että olen menossa takapihalle.

Roni taas on erityyppinen, se ei ole siihen pöytään juossut ikinä pahki. Se on reagoinut monenlaisiin asioihin pentuna, se on paineistunut ohjaajasta helposti eikä saalista tuntunut löytyvän. Mutta kun koiran itsevarmuutta on vahvistettu siitä alkanut paljastumaan ihan erityyppinen koira. Ongelma on ollut tottiksessa ja muissa tilanteissa joissa koiran pitää toimia lähellä ohjaajaa. Aksassa ja haussa se on toiminut paljon paremmin. Tottiksessa "pidä tunkkis" roni on tullut aika usein esille. Jos se kokee tilanteen epäreiluksi tai vaikeaksi, se väistää helposti passiiviseksi. Sittemmin tilannetta on saatu aika hyvin korjattua ja roni alkaakin treeneissä olemaan suorastaan röyhkeä, ja haastaa mua jo

Mutta siis aiheeseen taas. Jälkimmäisen tyypin koirat oikein koulutettuna kerää ihailua. Oikealla ohjaajalla oikein vietynä tän tyypin koirat on aikuisena vahvoja, voimakkaita ja se näkyy niiden tekemisestä. Niiden olemuksesta, tekemisestä ja viestittämisestä näkyy se että niillä on sisällä jotain jota kaikilla ei ole. Ekan tyypin koiratkin ovat hyviä, mutta niistä tahtoo puuttua sellainen voima, jonka mä koen tärkeäksi asiaksi. Niiden tekeminen on lähinnä sitä että ne odottaa palloa, toisen tyypin koirat elää sille että ne saa "tappaa" saaliin.

Tästähän tulee pk-puolella käytettävät nimitykset saalispuolenkoira "saalispimpula"  ja puolustuspuolen koira "aggressiokoira". Saalispuolenkoira raastaa ja repii, se kiipeää kyllä vaikka puuhun pallon perässä. Puolustuspuolenkoira ei taas turhia hätiköi, puuhun se kiipeä jos se kokee sen tarpeelliseksi. Saalispuolenkoirat menee helposti hektiseksi, tekeminen menee sähläämisen puolelle. Puolustuspuolen koirat taas tekee vain juuri sen mitä pitää, tehokkaasti mutta ei niin näyttävästi. Suojelussa paljon kritisoidaan arvostelun menemistä saaliskoirien suuntaan, arvostetaan nopeuttä, sähäkkyyttä ja jopa hektisyyttä. Siksipä sielläkin materiaali painottuu saaliskoiriin. Voimakkaat (henkisesti), vahvat aggressiokoirat on katoamassa. Niiden kanssa on hankalampi löytää yhteistyötä, niiden tekeminen ei ole niin näyttävää ja pisteitä ei tule.

Silti sellainen koira oikein koulutettuna on se joka (ainakin minut) saa ihastumaan, sen tekeminen puhuttelee. Siksi mietinkin käsitettä "hyvä koira". Onko hyvä koira sellainen että suuret massat voi sen kouluttaa, se kestää paljon ohjaajan virheitä eikä varsinkaan pelkää mitään. Vain onko se kuitenkin koira, joka vaatii taitavampaa ohjaajaa löytääkseen yhteistyön ja ominaisuudet. Mutta joka oikein vietynä, aikuisena on voimakkaampi, tehokkaampi eikä moottorista lopu ikinä virta. Mun mielestä se on jälkimmäinen. Mulle on tärkeämpää tehokkuus, voima ja tunne.

Näkemys hyvästä koirasta on aina objektiivinen. Suuri osa harrastajista arvostaa saalispuolen koiraa joka on helpompi kouluttaa. Mä taas arvostan puolustuspuolen koiraa josta on saatavissa enemmän voimaa irti. Toivonkin ettei ne katoa kokonaan, niitä kun ei pidetä arvossaan. Siksi olen miettinyt ronin antamista jalostukseen. Siinä olisi ominaisuuksia joita ei usein bortsuissa näe. Mutta ehkä vielä odotan että saan tuloksia myös paperille näkemykseni tueksi. Tosin muutama mun arvostama kokenut ihminen on ronia kehunut, nimenomaan siinä että se erottuu massasta.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Bradista ja sen kouluttamisesta ja kouluttamisesta ylipäätään

Mä olen bradista kirjoitellut aika vähän. Sen kanssa olen ollut ihan uudella alueella, taas. Se on aivan erityyppinen koira kuin aiemmat. Eikä ajatus "sen kanssa osaan jo välttää virheet" ole kohdannut todellisuutta. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja siitä tulee kyllä vallan mahtava harrastuskoira. Bradi on taistelutahtoinen, erittäin saalisviettinen, vilkas mutta toisaalta hyvähermoinen. Eli se ei ääntele vaan hermorakenne kestää ton kaiken vietin mitä pienessä bortsussa on yllin kyllin.

Bradi oli pentuna terrierimäinen kauhukakara, oli erittäin kova enkä meinannut saada siitä "otetta". Ensimmäisen viikon lapset kulki kauhun vallassa hiipien seinän vieriä ettei vaan naskalihampainen piraija hyökkää kiinni. Mäkin jo mietin että minkä pedon olen mennyt ottamaan. Useammat housut repeytyi lapsilta mutta muuten se ei ole silti tuhojaan hirveästi tehnyt. No suht nopeasti saatiin tämä vaihe kitkettyä.

Edelleen epäilen että Helsinki-Vantaan lentoasemalla vietetty kolmituntinen taipaleemme alussa sai välillemme syntymään sellaisen siteen etten ole ennen kokenut. Bradi ei ole ikinä oikeastaan nähnyt eikä kuullut mitään muuta ympärillään, mä olen sen maailma, se palvoo mua. Roni lähtee muiden mukaan, se tekee esim aksaa toisten ohjaamana mutta bradia ei hetkeuta vaikka kuka tekisi mitä jos vaihtoehtona on olla mun kanssa.

Nyt vanhemmuuten bradista on tullut nöyrä ja ohjaajapehmeä, hyvinkin ohjaajapehmeä. Saalis, tempperamentti ja taistelutahto ei ole hävinnyt mihinkään mutta ne yhdistettynä pehmeyteen on haastava yhdistelmä. Onneksi bradi on lähdetty rakentamaan hyvin operantisti, yhdistettynä viettiteorioihin. Jos nyt kaikki ei pidä sitä operanttina kun lelu on näkyvissä ja koira patoaa siihen. Eli on päästy hyödyntämään koiran aktiivisuus ja vahvistettu oikeaa tekemistä lelulla. Bradia ei ole imuteltu kuin ihan muutamia kertoja pentuna, muuten esim seuraaminen on rakennettu lelu kainalossa.

Eli bradin on annettu nousta korkeaan viettiin mutta samalla se on pennusta asti opetettu se vietti patoamaan. Eli palkalle ei pääse kuin patoamisen ja oikean tekemisen kautta. Tällä on saatu aikaiseksi teknisesti hyvin virkamiesmäistä tekemistä, mutta vietissä jossa koira on räjähtämäisillään. Tämä on tietty tuonut omat ongelmansa. Ollaan koko ajan oppimisalueen ylärajoilla josta johtuu että oppiminen hidastuu ja toistoja tarvitaan paljon. Tosin tätä varmasti tasapainottaa se että koira toimii alusta asti korkeimmassa mahdollisessa vietissä eikä sitä tarvitse opettaa uusiksi aina kohonneeseen viettiin eikä koira karkaa tulevaisuudessakaan yli osaamisalueen.

Tästä on tullut myös esiin jumimista, eli saalistiltti. Koira on korkeassa vietissä ja tekeminen tuottaa painetta kun koira ei ole ihan varma mitä tekee. Painekattila ei kestä kaikkea ja toiminta hidastuu. Bradi on hidastellut esim istumisissa ja maahanmenoissa. Tästä on päästy poistamalla painetta tekemisestä mustavalkoisuudella. Eli tekemällä koiralle kriteeri selkeäksi. Käytännössä siis toistoilla että koira tietää mitä siltä halutaan eikä ole reagoitu väärään tekemiseen. Eli vireeseen ei ole puututtu tekohengittämällä sitä alaspäin tai palkkauksia muuteltu. Mulla on vahva usko tekemiseemme jota tosin on vaikeuttanut viime vuoden sairaslomat. Mutta nyt kun ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti, on edistystä tullut reilusti. Seuraaminen on kohta koetasolla ja aloon on tarkoitus ennen uusien sääntöjen tuloa.

Vaikka bradi on ohjaajapehmeä, on se ympäristölleen kova. Se ei reagoi millään lailla ääniin, alustoihin tms. Se on jopa tyhmän rohkea. Sen mentaliteetti on "miksi kiertää kun pääsee ylikin". Minä kävelen takaovea kohti niin bradi saattaa katsoa minua ja kävellä pöytään pahki, mutta se ei estä sitä tekemästä samaa seuraavalla kerralla. Olenkin sanonut että jos nuo bortsut eläisi luonnossa, ei bradi olisi elänyt yli puoli vuotiaaksi. Olen myöskin sanonut että saalisvietin ja järjen summa mahtaa olla vakio. Bradi ei ole nimittäin se kirkkain kynttilä. Ei se nyt tyhmäkään ole mutta roniin verrattuna.

Kova saalis, kovuus ympäristölleen ja puuttuva hienotunteisuus vieraita kohtaan tekee sen että haluaisin tehdä siitä haukkuvan hakuun. Noutohan sille tulee luonnostaan joten rulla olisi siksi luonnollinen valinta. tosin katson että ominaisuudet riittää haukkuvallekin ja haluaisin oppimismielessä sitä alkaa kouluttamaan. Remuhan oli haukkuva, mutta silloin en tiennyt mitään kouluttamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna oli tuurissaan että remu oli niin korrekti haukkuja. Vahvan agression, röyhkeyden ja kovuuden omaava koira haukkuvana, ongelmia olisi varmasti tulevaisuudessa tullut.

Haukun sävy ja elekieli maalilla olisi kokeneemmalle sitä ennakoinut. Tosta haukun sävystä ja mitä se ilmentää puhutaan ipo-piireissä paljon. Osalle riittää että koira haukkuu, osa ei osaa mieltää että haukkuja ja koiria on erilaisia. Saalisturhaumalta tuleva haukku on ihan erilaista kuin haukku aggressiolta. Ja remun kanssa olisi ollut todennäköistä että haukkuun olisi tullut lisää aggressiota. Silloin noviisi ohjaaja ja kokemattomat maalimiehet olisi ollut ihmeissään. Näin jälkeenpäin opittuna merkit olivat jo ilmassa.

Edelleen koiran kouluttaminen ja erilaisten asioiden oppiminen on minulla pääosassa tekemisessä. En kouluta koiria tuloksien kiilto silmissä. Tämä tuli taas aksatreeneissä esille. Sain parilta ihmiseltä moitetta että jos teen virheen, luovutan enkä yritä jatkaa. En tietenkään, en halua edetä "pelastelemalla", varsinkaan treeneissä. "Tosta tulee tapa ja teet sitä kisoissakin" sanoivat. Niin, en mene kisoihin sillä mielellä että haluan nollan millä tahansa suorituksella. Haluan olla tyytyväinen suoritukseen ja nollat tulee sen kautta. Pelastelun kautta tullut nolla tuntuisi varmasti samalta kuin viimeisin tokokoe. Ärsyttää vieläkin että saimme niin huonolla suorituksella ykköstuloksen. Kun oikeasti olisimme joutaneet treenaamaan lisää. Ei siis ihme että ko. tuomarin kokeet on täynnä hyvin nopeasti.

Oppimisen vuoksi olen todella innoissani että pääsen kunnolla paimentamaan ensi kesänä. Paimennuksessa ollaan koiran koulutuksen alkulähteillä. Ei ole hihnaa, ei naksutinta, ei nakkeja eikä leluja. On vain hirveästi viettiä, painetta, väistämistä, rauhaa ja viettipäämäärää. Itse paimennuksesta en tiedä vielä mitään. Mutta onneksi mulla on nyt käsitys mitä siellä pellolla tapahtuu ohjaajan ja koiran välillä. Se että laji muuttuu, ei muuta koirankoulutuksen lainalaisuuksia. Oppimisteoriat, koiran psyykkinen hallinta ja vietit pysyvät samoina.

Siksi aion seuraavan, jonkun vuoden päästä tulevan koiran, ottaa sakemannin. Sen kanssa pääsen suojelu- ja ipokentille. Ja avautuu taas yksi mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää koiran oppimisesta ja kouluttamisesta. Samasta syystä mietin osallistumista Oulussa järjestettävään seisovien metsästyskoirien kouluttamisseminaariin. Vaikka ei ole seisovaa koiraa, enkä metsästä, mutta mua kiinnostaisi oppia miten näille rakennetaan hallinta sinne kauas. Seisojat kiehtovat mua koirina, ja ominaisuudet joita metsästyksessä tarvitaan, liippaa hyvin läheltä mun mielestä täydellisen koiran ominaisuuksia.

Monesti kuulee "ei tässä lajissa" tai "ei tässä rodussa". Kyllä, kaikissa koirissa ja kaikissa lajeissa on samat lainalaisuudet. Lajien vaatimat ominaisuudet muuttuu ja koirien yksilölliset ja rodunomaiset ominaisuudet muuttuu. Mutta koirien oppiminen ja kouluttaminen ei perusrungoltaan muutu. Hakukoiran, seisojan tai aksakoiran kouluttaminen ei pohjimmiltaan ole erilaista. Tekniset hienoudet on vaan erilaisia. Eli jokaisessa autossa on renkaat ja ohjauspyörä, se mitä niiden ympärille rakennetaan vaikuttaa mitä sillä voi tehdä.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Välillä treenipäivitystäkin

Hiljaiseloa täällä blogissa on, en vaan jaksa päivittää treenipäivityksiä kun se ei varmasti ulkopuolisille ole hirveän mielenkiintoista. Meidän treenit kun poikkeaa aika reilusti "perinteisestä" tyylistä. Lukijoita kuitenkin on, blogia on luettu nyt 57000 kertaa ja uuden kirjoituksen julkaistessani lukijamäärä on useamman päivän tuolla lähellä sataa. Nyt ajattelin päivittää jonkinlaisen koosteen mitä on tehty ja missä mennään.

Bradista en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Bradihan on jo reilu 2v eikä kokeet vielä ole ihan lähiaikoina edessä. Osansa on tuoneet pitkät sairaslomat, toisen osan ihan uudenlainen koulutustyyli. Bradihan on rakennettu lähestulkoon operantisti, paitsi ei ole käytetty ruokaa eikä naksua kuin vähän. Vietti ylös ja pallo kainaloon on ollut tyyli. Bradi on opetettu alusta asti itse patoamaan viettinsä. Liikkeet on opetettu hyvin pitkälle oikea-aikaisen vahvistamisen ja koiran aktiivisuuden kautta. Seuraaminen, istuminen, maahanmeno, irroitukset jne on rakennettu suoraan kovaan viettiin ja vahvistettu lelulla.

Korkean saalisvietin ja vilkkaan koiran kanssa tämä on tuottanut suht hitaasti tulosta. Ollaan oltu vähän koko ajan optimaalisen oppimisalueen ylärajoilla. Toistoja on tarvittu monta kertaa enemmän kuin ronin kanssa. Mutta uskon tämän kannattavan tulevaisuutta ajatellen. Bradi ei osaa tehdä töitä kuin tosissaan, eikä se kuumu koskaan, sillä ei mene kuppi nurin.. Se on aina tosissaan, jopa vakava duunari. Se pyrkii tekemään aina prikulleen niin tarkasti että varmasti saa palkan. Se taas on tuottanut välillä saalistiltin omaista hidastelua. Sekin on hyvin alkanut purkautumaan nykyisin. Vähän vielä saisi homma aueta niin olisin tyytyväinen.

Seuraaminen on muuten hyvällä tolalla mut vasemmalle käännöksessä se ei käytä peräpäätään vielä siten että olisin tyytyväinen, kyllä tolla silti alon voisi korkata. Jääviä on alettu treenailemaan, pikkuisen on hankaluuksia irrottautua seuraamisesta kun jalan vierestä on aina palkan saanut. Luoksetulossa se tulee suht hyvin eteen, jos ei tule täydellä vauhdilla sitten ja hyppää päin mahaa. Noudon luovutus on vielä pahasti vaiheessa. Siihen vahvistellaan jatkuvasti edessä istumista, vielä se ei ole yhdistynyt kapulan tai lelun palautukseen. Rauhavaihe on bradin kanssa lähinnä tekninen liike millä saan sen oikeaan mielentilaan patoamaan uutta tehtävää varten. Kaikenkaikkiaan bradin tekeminen on niputettu hyvin pakettiin, vietti on hallinnassa ja koira keskittyy. Koulutusvaihe on sangen hyvä.

Ronin kanssa olen pitkälti myös keskittynyt ohjaajan lähellä palkkautumiseen, rauhaan ja kanavointiin. Tällä on päästy siihen tilanteeseen että roni tuo lelun suoraan eteen, tarjoaa ylös eikä irroita ilman käskyä, eikä aina käskylläkään. Mikä ronin kanssa on positiivinen ongelma. Se kestää mun kädet aina paremmin lähellä lelua ja se nauttii taistelusta kanssani. Se ei ole leikkiessään hirveän aktiivinen, vetää se kyllä ja taistelee. Mutta sen vahvuus on henkisellä puolella. Se pitää lelusta ja haastaa, se vastustaa mutta ei revi. Se puree leluun tasaisesti, katsoo silmiin ja vastustaa mua. En olisi vuosi kaks sitten uskonut tätä päivää näkeväni. Olen tehnyt itsestäni sen kanssa heikompaa. Olen antanut sen voittaa minut, varsinkin juuri henkisellä puolella. Ja saan sen erittäin hienosti kanavoimaan, se vajoaa transsin omaiseen tilaan.

Tiedättekö kun on kahdenlaisia taistelijoita, ne jotka repii ja vouhkaa ja sitten on niitä jotka pitää kiinni ja vain odottaa että toinen luovuttaa. Roni on jälkimmäinen. Samaa on nähtävissä esim suojelukoirissa niiden ollessa kiinni hihassa. Olen seurannut paljon laumaamme ja roni on kohonnut selkeäksi alfa-urokseksi koirissa. Se hallitsee laumaa, leluja ja omaa tilaansa eleettömästi, mutta varmasti. Sen ei tarvitse riehua, sen asenne kertoo kaiken. Se on reilu, mustavalkoinen auktoriteetti, mutta joka tietää paikkansa.

No treenit sitten. Seuraamisen tekniikka on ihan kateissa, 10 seuraaminen on muisto vain. On pomppimista, seilaamista ja kaikkea muuta ylävireisen ongelmaa. Tämä on taaskin ronin kanssa positiivinen ongelma. En ala laskemaan virettä vaan koulutan sitä tekemään tuohon vireeseen. Seisomisten ja maahanmenojen toistomäärät on ihan eri luokkaa nykyisin. Ruutua ja merkkiä on tehty, kaukojen maahan-istu-maahan vaihtoja tehty, sivuaskelia ja mitähän kaikkea. Sanoisin että tavoite päästä EVL:n ennen uusien sääntöjen voimaan tuloa on ihan realistinen. Ainut on se miten se nykyään reagoi mun koejännitykseen, se ikuinen ongelma. Harmittaa edelleen että saimme viimeisimmästä kokeesta sen ykkösen eikä olla päästy treenaamaan kokeisiin. Kun se nouto on tökkinyt niin ei ole päästy AVOon.

Mutta se pitkällisen työstön alla ollut noutokin alkaa sujua. Lelulla se suorittaa sen jo erinomaisesti. Kapulallakin se suorittaa sen jo kokonaisena. Se lähtee lelulle hyvin, tarttuu siihen hyvin, kantaa sitä hyvin ja luovuttaa sen hyvin. Vähän kaikkea saisi olla lisää mutta kyllä tolla jo kohta avon noudon suorittaa. Metallista voi tulla vielä ongelma mutta se ei ole vielä ajankohtainen. Pikkuhiljaa alkaa niputtamaan AVOn liikkeet ja alkaa katselemaan koekalenteria taas.

Aksa, tuo pirullisen vaikea mutta ehkä siksikin niin mieleinen laji. Mielentilat vaihtelevat epätoivosta riemun tunteisiin. Mä tunnen että olen tän talven aikana ottanut tärkeän askeleen eteenpäin. Olen lopettanut laiskottelun ja alkanut tekemään töitä. Mun liike alkaa parhaimmillaan olla jo aika hyvä, rytmitykset ja ajoitukset ovat myös kohdallaan usein. Paitsi viime perjantaina kun mistään ei taas tullut mitään ja olin jo lopettamassa koko v*tun lajin. No tänään löysin itseni taas kentältä ja sainkin hyvää pätkää ja mielentilaa kohdalleen.

Kesän suunnitelmista sen verran että mulle on avautumassa once of the life time tilaisuus päästä paimennusvalmennukseen tavoitteena kisat. Kahdella koiralla mulla ei riitä rahkeet sinne joten valinta osuu multitalentti roniin. Bradi joutuu siihen rooliin että pääsee kokeilemaan. Bradin päälaji on sitten haku. Kaksi aika aikaa vievää lajia päälajeina kesällä. Saa nähdä missä välissä mä sitä aksaa ja tokoa treenaan. Onneksi kenttä löytyy kesällä vierestä niin sinne pääsee melkein milloin haluaa.

Tossa lyhykäisyydessään meidän viime aikojen treenikuulumiset. Treenaaminen on sellaista että siitä raportoiminen tuntuu turhalta. "vahvistin edessä oloa" "vahvistin sitä ja tätä" "hienosti kanavoi" "viettiä lisää" "rauhaa lisää". Ketä se oikeasti kiinnostaa? Jos jotakuta kiinnostaa niin voi yksityisesti kysellä kuten jotkut ovat tehneet. Seuraava treenipäivitys tulee sitten kun on aihetta. Välissä saattaa tulla avautumisia eri aiheista.

Meidän treenit ovat nyt edenneet teoreettisesta pohdiskelusta siihen vaiheeseen että asioita tehdään käytännössä. Nyt on se aika kun tehdään sitä oikeaa työtä. Ja ai että mä nautin kun hallitsen tilannetta, mielentiloja, koirat oikeasti nauttii palkasta ja niiden motivaatio on kohdallaan. Ja eritoten tiedän mitä teen ja miksi. Tämän vuoksi olen opiskellut tunteja, kymmeniä, satoja tunteja teoriaa. Ja tämän vuoksi niitä pohjia ja perusteita on tehty kuin iisakin kirkkoa. Nyt on pohja mille rakentaa. Enkä edelleenkään kouluta koularit mielessä. Ainoastaan siksi että opin ja kehitys, opin tuntemaan eläimien käyttäytymistä ja oikeasti ymmärtämään mitä niiden päässä tapahtuu.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hiilarit sun muut täytteen koiran ruuassa.

Yritän nyt hiljaisen hetken koittaessa saada puskettua pitkään kyteneen ajatuksen tekstiksi. Koirillakin on täysi lepopäivä nyt viikonlopun mökkireissun jäljiltä. Olihan mahtavat ilmat, kantohankikelit ja aurinko paistoi.




Olen nyt 4kk ollut harjoittelijana eläintarvikeliikkeessä ja sitä myöten törmännyt mitä ihmeellisimpiin oletuksiin ostajien taholta ja suoraan sanottuihin kusetuksiin valmistajien taholta.

Lihaa yli 50% = tuoretta lihaa, tuoreessa on vettä n. 70%
Korkea proteiini pitoisuus = osa kasvisproteiinia jota ei voi laskea samaan.
Todistetusti tutkittu = Missä? Valmistajan kotona?

Ihan yleistetysti, yhtäkään toistaan parempaa nappulaa ei ole olemassa. Kaikissa perusnappuloissa on hillitön määrä koiralle ihan ylimääräisiä aineita. Ohraa, kauraa, maissia, riisiä, perunaa, bataattia, herneitä jne.

Yleisin keino saada sisältö näyttämään hyvältä on jakaa nämä täyteaineet useampaan osaan. Jos ruuassa on perunaa sekä bataattia, se näyttää paremmalta kuin se että ruuassa olisi pelkkää perunaa, joka nousisi ensimmäiseksi ainesosaksi. Kuinka moni ostaisi koiralleen perunaruokaa? No aika moni ostaa, vaikkei sitä tiedosta.

Muotijuttu on taas viljattomuus. Viljoiksihan lasketaan perusviljojen lisäksi esim riisi ja maissi. Ensin piti olla vehnätöntä, nyt pitää olla viljatonta. Mutta jokatapauksessa, onko eroa että syökö koira ainetta a vai b, jos aineen ainoa tarkoitus on olla kuidun lähde jota koira tarvitsee paljon vähemmän kuin ruoka sisältää ja valmistustekninen halpa täyteaine. Hiilareita koira ei tarvitse, joita näistä aineista tulee rutosti. Kohta varmaan lihatonta, eiku sitähän jo on, RC:n hypoallergia.

RC rummuttaa nyt muutenkin sen puolesta ettei kasvisruoka ole sen huonompaa koiralle kuin liha.
RC on muuten muuttanut Suomessa myytävän ruuan valmistuksensa Puolaan, valmistajan mukaan muu ei ole muuttunut, resepti on sama. Silti pitkin maata on kuulunut että uusi ruoka on aiheuttanut ongelmia. Voipi miettiä minkä laatuista lihaa puolalaiset syövät ja mitä laittavat koirille.

Taas eri juttu on se että hiilareita kuitenkin osataan välttää koiran ruokinnassa mutta samat ihmiset "palauttavat" koiriaan hiilareilla, maltolla. Ja nyt on kyseessä Fitdogin Recovery palautusjuoma, ainakin Happy dogilla on vastaava. Koko aine perustuu johonkin ikiaikaiseen tutkimukseen joka on tulkittu väärin. Kempeenkin viitataan useissa yhteyksissä. En ole onnistunut saamaan Kempen tutkimusta käsiini, liekkö se maallikon ymmärrettävissäkään.

Olen kuitenkin puoleettoman tahon kautta saanut kuulla tutkimuksesta jonka loppupäätelmä ei ollut ihan valmistajien ilmoittaman mukainen. Päätelmä oli ettei anaerobisien lajien jälkeen hiilareista ollut hyötyä, päin vastoin, proteiinilla ja rasvalla saatiin aikaiseksi parempi palautuminen. Aerobisten lajien jälkeen välittömällä hiilaritankkauksella päästiin samaan kuin perinteisellä proteiinilla ja rasvalla, eli mitään hyötyä siinäkään ei tullut, vaikkei haittaakaan. Toisinsanoen malto on turha aine palautumisessa, perinteisillä elektrolyyteillä, proteiinilla ja rasvalla päästään samaan tai parempaan tulokseen.

Vielä pahempaa on antaa hiilareita ennen tai kesken suorituksen. Silloin saadaan aikaiseksi nopea verensokerin nousu ja sen jälkeen koiralle voimaton olotila. Suoritusten välissä annettu hiilari saa taas koiran elimistön luulemaan että suoritus on päättynyt ja nyt levätään. Muutenkaan koiran elimistö ei tuossa ajassa saa käyttöönsä suun kautta nautittuja aineita, varastot on pitänyt täyttää etukäteen. Paras suorituskyky saadaan 24h ennen suoritusta nautitusta tankkauksesta.

Eli perus agikisa-päivänä ohjelma olisi seuraava, koira ruokittu edellisenä päivänä ajoissa: aamulla vettä, lämmittelyt, kisastartti, palautumiskävely, vettä johon halutessaan lisätty elektrolyyttejä, lepoa, lämmittely, startti, kävely, nesteytys jne. Kisojen päätyttyä n. 2h päästä proteiini ja rasvapitoinen ruoka.