maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hyvä koira, parempi koira?

Aika usein harrastajien puheissa/kirjoituksissa kuulee sanonnan "hyvä koira sitä ja hyvä koira tätä". Siitä puhuu aksaajat, pk-harrastajat, mitäänharrastamattomat ja suojeluharrastajat. "Hyvä pentu" "hyvä koira" kuulee jatkuvasti jossain. Olenkin miettinyt noiden myötä mitä tarkoittaa hyvä koira. Mun kokemuspohja ei riitä määrittelemään edes omasta mielestä hyvää koiraa, ehkä joskus. Siksi avaankin vain tämän hetken ajatuksia asiasta. Sen olen huomannut että oma mielipiteeni ei ihan kohtaa yleisen mielipiteenkanssa. Johtuen ehkä siitä että olen päässyt erityiseen oppiin ja opettajani on avannut koirien ominaisuuksia minulle todella paljon. Mietiskelyni koskee lähinnä harrastuskoiria, ei erityisesti kotikoiria.

Paljon kuulee kehuttavan ominaisuuksia: taistelutahtoinen, kova, rohkea ja saalisviettinen. Harrastuskoiran pennun pitää olla rohkea, se ei saa säikkyä mitään. Kaikista paras pentu on sellainen joka ei pelkää mitään, ei reagoi asioihin mitenkään. On se kova ja rohkea, tosi hyvä pentu. Helppohan sellaisen kanssa on periaatteessa kulkea. Ainut vaan että sellainen tappaisi itsensä alta aika yksikön jos ei omistaja ole suojelemassa, se kun ei osaa pelätä mitään. Pennun pitää myös roikkua lelussa kiinni vaikka mitä tapahtuisi, silloin sillä on riittävästi saalisviettiä. Pitää olla niin kova ettei välitä ohjaajan epäreiluista huomautuksista kun jotain menee väärin.

Jos pentu reagoi asioihin, ei pysty keskittymään eikä leiki häiriössä, on se aina huono asia. Tietenkin se on huono asia, sellaisen pennun kanssa vaaditaan ohjaajalta paljon enemmän taitoa, sekä malttia odottaa koiran kehittymistä. Koiraa pitää osata tukea oikeissa kohdissa, pitää osata vahvistaa oikeaa käytöstä eikä missään nimessä vahvistaa ei toivottua käytöstä. Ja millä vahvistetaan kun ei koira huoli namia eikä lelua. Ihmiset tahtovat lokeroida koirat aika yksitotisesti. Terävä koira on sellainen joka reagoi näkyvästi, eli se puree, haukkuu jne. Vaikka yhtälailla terävä koira on sellainen joka vain kääntyy katsomaan mitä tapahtuu, tai jopa varmuuden vuoksi väistää. Hyvän pennun kanssa päästään treenaamaan heti pennusta asti ja se on nopeasti koekunnossa.

Tämmöinen koira pelaa suht puhtaasti saalisvietillä. Sitä on helppo kouluttaa kun viettiä riittää heti pennusta asti eikä mikään sitä hetkauta. Toisen tyyppinen koira on monesti taas jo pentuna paineistettu ohjaajan turhautumisen vuoksi. Ei ole saalista ja luonnekin on pehmeä. Bradihan on aikalailla ton yleisen näkemyksen mukainen hyvä harrastuskoira, eikä siinä olekaan mitään vikaa. Mukava sen kanssa on treenata. Ei se edelleenkään mitään osaa pelätä eikä mikään estä sitä juoksemasta kahta kertaa peräkkäin olohuoneen pöytään pahki, ihan vain sen vuoksi että olen menossa takapihalle.

Roni taas on erityyppinen, se ei ole siihen pöytään juossut ikinä pahki. Se on reagoinut monenlaisiin asioihin pentuna, se on paineistunut ohjaajasta helposti eikä saalista tuntunut löytyvän. Mutta kun koiran itsevarmuutta on vahvistettu siitä alkanut paljastumaan ihan erityyppinen koira. Ongelma on ollut tottiksessa ja muissa tilanteissa joissa koiran pitää toimia lähellä ohjaajaa. Aksassa ja haussa se on toiminut paljon paremmin. Tottiksessa "pidä tunkkis" roni on tullut aika usein esille. Jos se kokee tilanteen epäreiluksi tai vaikeaksi, se väistää helposti passiiviseksi. Sittemmin tilannetta on saatu aika hyvin korjattua ja roni alkaakin treeneissä olemaan suorastaan röyhkeä, ja haastaa mua jo

Mutta siis aiheeseen taas. Jälkimmäisen tyypin koirat oikein koulutettuna kerää ihailua. Oikealla ohjaajalla oikein vietynä tän tyypin koirat on aikuisena vahvoja, voimakkaita ja se näkyy niiden tekemisestä. Niiden olemuksesta, tekemisestä ja viestittämisestä näkyy se että niillä on sisällä jotain jota kaikilla ei ole. Ekan tyypin koiratkin ovat hyviä, mutta niistä tahtoo puuttua sellainen voima, jonka mä koen tärkeäksi asiaksi. Niiden tekeminen on lähinnä sitä että ne odottaa palloa, toisen tyypin koirat elää sille että ne saa "tappaa" saaliin.

Tästähän tulee pk-puolella käytettävät nimitykset saalispuolenkoira "saalispimpula"  ja puolustuspuolen koira "aggressiokoira". Saalispuolenkoira raastaa ja repii, se kiipeää kyllä vaikka puuhun pallon perässä. Puolustuspuolenkoira ei taas turhia hätiköi, puuhun se kiipeä jos se kokee sen tarpeelliseksi. Saalispuolenkoirat menee helposti hektiseksi, tekeminen menee sähläämisen puolelle. Puolustuspuolen koirat taas tekee vain juuri sen mitä pitää, tehokkaasti mutta ei niin näyttävästi. Suojelussa paljon kritisoidaan arvostelun menemistä saaliskoirien suuntaan, arvostetaan nopeuttä, sähäkkyyttä ja jopa hektisyyttä. Siksipä sielläkin materiaali painottuu saaliskoiriin. Voimakkaat (henkisesti), vahvat aggressiokoirat on katoamassa. Niiden kanssa on hankalampi löytää yhteistyötä, niiden tekeminen ei ole niin näyttävää ja pisteitä ei tule.

Silti sellainen koira oikein koulutettuna on se joka (ainakin minut) saa ihastumaan, sen tekeminen puhuttelee. Siksi mietinkin käsitettä "hyvä koira". Onko hyvä koira sellainen että suuret massat voi sen kouluttaa, se kestää paljon ohjaajan virheitä eikä varsinkaan pelkää mitään. Vain onko se kuitenkin koira, joka vaatii taitavampaa ohjaajaa löytääkseen yhteistyön ja ominaisuudet. Mutta joka oikein vietynä, aikuisena on voimakkaampi, tehokkaampi eikä moottorista lopu ikinä virta. Mun mielestä se on jälkimmäinen. Mulle on tärkeämpää tehokkuus, voima ja tunne.

Näkemys hyvästä koirasta on aina objektiivinen. Suuri osa harrastajista arvostaa saalispuolen koiraa joka on helpompi kouluttaa. Mä taas arvostan puolustuspuolen koiraa josta on saatavissa enemmän voimaa irti. Toivonkin ettei ne katoa kokonaan, niitä kun ei pidetä arvossaan. Siksi olen miettinyt ronin antamista jalostukseen. Siinä olisi ominaisuuksia joita ei usein bortsuissa näe. Mutta ehkä vielä odotan että saan tuloksia myös paperille näkemykseni tueksi. Tosin muutama mun arvostama kokenut ihminen on ronia kehunut, nimenomaan siinä että se erottuu massasta.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Bradista ja sen kouluttamisesta ja kouluttamisesta ylipäätään

Mä olen bradista kirjoitellut aika vähän. Sen kanssa olen ollut ihan uudella alueella, taas. Se on aivan erityyppinen koira kuin aiemmat. Eikä ajatus "sen kanssa osaan jo välttää virheet" ole kohdannut todellisuutta. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja siitä tulee kyllä vallan mahtava harrastuskoira. Bradi on taistelutahtoinen, erittäin saalisviettinen, vilkas mutta toisaalta hyvähermoinen. Eli se ei ääntele vaan hermorakenne kestää ton kaiken vietin mitä pienessä bortsussa on yllin kyllin.

Bradi oli pentuna terrierimäinen kauhukakara, oli erittäin kova enkä meinannut saada siitä "otetta". Ensimmäisen viikon lapset kulki kauhun vallassa hiipien seinän vieriä ettei vaan naskalihampainen piraija hyökkää kiinni. Mäkin jo mietin että minkä pedon olen mennyt ottamaan. Useammat housut repeytyi lapsilta mutta muuten se ei ole silti tuhojaan hirveästi tehnyt. No suht nopeasti saatiin tämä vaihe kitkettyä.

Edelleen epäilen että Helsinki-Vantaan lentoasemalla vietetty kolmituntinen taipaleemme alussa sai välillemme syntymään sellaisen siteen etten ole ennen kokenut. Bradi ei ole ikinä oikeastaan nähnyt eikä kuullut mitään muuta ympärillään, mä olen sen maailma, se palvoo mua. Roni lähtee muiden mukaan, se tekee esim aksaa toisten ohjaamana mutta bradia ei hetkeuta vaikka kuka tekisi mitä jos vaihtoehtona on olla mun kanssa.

Nyt vanhemmuuten bradista on tullut nöyrä ja ohjaajapehmeä, hyvinkin ohjaajapehmeä. Saalis, tempperamentti ja taistelutahto ei ole hävinnyt mihinkään mutta ne yhdistettynä pehmeyteen on haastava yhdistelmä. Onneksi bradi on lähdetty rakentamaan hyvin operantisti, yhdistettynä viettiteorioihin. Jos nyt kaikki ei pidä sitä operanttina kun lelu on näkyvissä ja koira patoaa siihen. Eli on päästy hyödyntämään koiran aktiivisuus ja vahvistettu oikeaa tekemistä lelulla. Bradia ei ole imuteltu kuin ihan muutamia kertoja pentuna, muuten esim seuraaminen on rakennettu lelu kainalossa.

Eli bradin on annettu nousta korkeaan viettiin mutta samalla se on pennusta asti opetettu se vietti patoamaan. Eli palkalle ei pääse kuin patoamisen ja oikean tekemisen kautta. Tällä on saatu aikaiseksi teknisesti hyvin virkamiesmäistä tekemistä, mutta vietissä jossa koira on räjähtämäisillään. Tämä on tietty tuonut omat ongelmansa. Ollaan koko ajan oppimisalueen ylärajoilla josta johtuu että oppiminen hidastuu ja toistoja tarvitaan paljon. Tosin tätä varmasti tasapainottaa se että koira toimii alusta asti korkeimmassa mahdollisessa vietissä eikä sitä tarvitse opettaa uusiksi aina kohonneeseen viettiin eikä koira karkaa tulevaisuudessakaan yli osaamisalueen.

Tästä on tullut myös esiin jumimista, eli saalistiltti. Koira on korkeassa vietissä ja tekeminen tuottaa painetta kun koira ei ole ihan varma mitä tekee. Painekattila ei kestä kaikkea ja toiminta hidastuu. Bradi on hidastellut esim istumisissa ja maahanmenoissa. Tästä on päästy poistamalla painetta tekemisestä mustavalkoisuudella. Eli tekemällä koiralle kriteeri selkeäksi. Käytännössä siis toistoilla että koira tietää mitä siltä halutaan eikä ole reagoitu väärään tekemiseen. Eli vireeseen ei ole puututtu tekohengittämällä sitä alaspäin tai palkkauksia muuteltu. Mulla on vahva usko tekemiseemme jota tosin on vaikeuttanut viime vuoden sairaslomat. Mutta nyt kun ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti, on edistystä tullut reilusti. Seuraaminen on kohta koetasolla ja aloon on tarkoitus ennen uusien sääntöjen tuloa.

Vaikka bradi on ohjaajapehmeä, on se ympäristölleen kova. Se ei reagoi millään lailla ääniin, alustoihin tms. Se on jopa tyhmän rohkea. Sen mentaliteetti on "miksi kiertää kun pääsee ylikin". Minä kävelen takaovea kohti niin bradi saattaa katsoa minua ja kävellä pöytään pahki, mutta se ei estä sitä tekemästä samaa seuraavalla kerralla. Olenkin sanonut että jos nuo bortsut eläisi luonnossa, ei bradi olisi elänyt yli puoli vuotiaaksi. Olen myöskin sanonut että saalisvietin ja järjen summa mahtaa olla vakio. Bradi ei ole nimittäin se kirkkain kynttilä. Ei se nyt tyhmäkään ole mutta roniin verrattuna.

Kova saalis, kovuus ympäristölleen ja puuttuva hienotunteisuus vieraita kohtaan tekee sen että haluaisin tehdä siitä haukkuvan hakuun. Noutohan sille tulee luonnostaan joten rulla olisi siksi luonnollinen valinta. tosin katson että ominaisuudet riittää haukkuvallekin ja haluaisin oppimismielessä sitä alkaa kouluttamaan. Remuhan oli haukkuva, mutta silloin en tiennyt mitään kouluttamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna oli tuurissaan että remu oli niin korrekti haukkuja. Vahvan agression, röyhkeyden ja kovuuden omaava koira haukkuvana, ongelmia olisi varmasti tulevaisuudessa tullut.

Haukun sävy ja elekieli maalilla olisi kokeneemmalle sitä ennakoinut. Tosta haukun sävystä ja mitä se ilmentää puhutaan ipo-piireissä paljon. Osalle riittää että koira haukkuu, osa ei osaa mieltää että haukkuja ja koiria on erilaisia. Saalisturhaumalta tuleva haukku on ihan erilaista kuin haukku aggressiolta. Ja remun kanssa olisi ollut todennäköistä että haukkuun olisi tullut lisää aggressiota. Silloin noviisi ohjaaja ja kokemattomat maalimiehet olisi ollut ihmeissään. Näin jälkeenpäin opittuna merkit olivat jo ilmassa.

Edelleen koiran kouluttaminen ja erilaisten asioiden oppiminen on minulla pääosassa tekemisessä. En kouluta koiria tuloksien kiilto silmissä. Tämä tuli taas aksatreeneissä esille. Sain parilta ihmiseltä moitetta että jos teen virheen, luovutan enkä yritä jatkaa. En tietenkään, en halua edetä "pelastelemalla", varsinkaan treeneissä. "Tosta tulee tapa ja teet sitä kisoissakin" sanoivat. Niin, en mene kisoihin sillä mielellä että haluan nollan millä tahansa suorituksella. Haluan olla tyytyväinen suoritukseen ja nollat tulee sen kautta. Pelastelun kautta tullut nolla tuntuisi varmasti samalta kuin viimeisin tokokoe. Ärsyttää vieläkin että saimme niin huonolla suorituksella ykköstuloksen. Kun oikeasti olisimme joutaneet treenaamaan lisää. Ei siis ihme että ko. tuomarin kokeet on täynnä hyvin nopeasti.

Oppimisen vuoksi olen todella innoissani että pääsen kunnolla paimentamaan ensi kesänä. Paimennuksessa ollaan koiran koulutuksen alkulähteillä. Ei ole hihnaa, ei naksutinta, ei nakkeja eikä leluja. On vain hirveästi viettiä, painetta, väistämistä, rauhaa ja viettipäämäärää. Itse paimennuksesta en tiedä vielä mitään. Mutta onneksi mulla on nyt käsitys mitä siellä pellolla tapahtuu ohjaajan ja koiran välillä. Se että laji muuttuu, ei muuta koirankoulutuksen lainalaisuuksia. Oppimisteoriat, koiran psyykkinen hallinta ja vietit pysyvät samoina.

Siksi aion seuraavan, jonkun vuoden päästä tulevan koiran, ottaa sakemannin. Sen kanssa pääsen suojelu- ja ipokentille. Ja avautuu taas yksi mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää koiran oppimisesta ja kouluttamisesta. Samasta syystä mietin osallistumista Oulussa järjestettävään seisovien metsästyskoirien kouluttamisseminaariin. Vaikka ei ole seisovaa koiraa, enkä metsästä, mutta mua kiinnostaisi oppia miten näille rakennetaan hallinta sinne kauas. Seisojat kiehtovat mua koirina, ja ominaisuudet joita metsästyksessä tarvitaan, liippaa hyvin läheltä mun mielestä täydellisen koiran ominaisuuksia.

Monesti kuulee "ei tässä lajissa" tai "ei tässä rodussa". Kyllä, kaikissa koirissa ja kaikissa lajeissa on samat lainalaisuudet. Lajien vaatimat ominaisuudet muuttuu ja koirien yksilölliset ja rodunomaiset ominaisuudet muuttuu. Mutta koirien oppiminen ja kouluttaminen ei perusrungoltaan muutu. Hakukoiran, seisojan tai aksakoiran kouluttaminen ei pohjimmiltaan ole erilaista. Tekniset hienoudet on vaan erilaisia. Eli jokaisessa autossa on renkaat ja ohjauspyörä, se mitä niiden ympärille rakennetaan vaikuttaa mitä sillä voi tehdä.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Välillä treenipäivitystäkin

Hiljaiseloa täällä blogissa on, en vaan jaksa päivittää treenipäivityksiä kun se ei varmasti ulkopuolisille ole hirveän mielenkiintoista. Meidän treenit kun poikkeaa aika reilusti "perinteisestä" tyylistä. Lukijoita kuitenkin on, blogia on luettu nyt 57000 kertaa ja uuden kirjoituksen julkaistessani lukijamäärä on useamman päivän tuolla lähellä sataa. Nyt ajattelin päivittää jonkinlaisen koosteen mitä on tehty ja missä mennään.

Bradista en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Bradihan on jo reilu 2v eikä kokeet vielä ole ihan lähiaikoina edessä. Osansa on tuoneet pitkät sairaslomat, toisen osan ihan uudenlainen koulutustyyli. Bradihan on rakennettu lähestulkoon operantisti, paitsi ei ole käytetty ruokaa eikä naksua kuin vähän. Vietti ylös ja pallo kainaloon on ollut tyyli. Bradi on opetettu alusta asti itse patoamaan viettinsä. Liikkeet on opetettu hyvin pitkälle oikea-aikaisen vahvistamisen ja koiran aktiivisuuden kautta. Seuraaminen, istuminen, maahanmeno, irroitukset jne on rakennettu suoraan kovaan viettiin ja vahvistettu lelulla.

Korkean saalisvietin ja vilkkaan koiran kanssa tämä on tuottanut suht hitaasti tulosta. Ollaan oltu vähän koko ajan optimaalisen oppimisalueen ylärajoilla. Toistoja on tarvittu monta kertaa enemmän kuin ronin kanssa. Mutta uskon tämän kannattavan tulevaisuutta ajatellen. Bradi ei osaa tehdä töitä kuin tosissaan, eikä se kuumu koskaan, sillä ei mene kuppi nurin.. Se on aina tosissaan, jopa vakava duunari. Se pyrkii tekemään aina prikulleen niin tarkasti että varmasti saa palkan. Se taas on tuottanut välillä saalistiltin omaista hidastelua. Sekin on hyvin alkanut purkautumaan nykyisin. Vähän vielä saisi homma aueta niin olisin tyytyväinen.

Seuraaminen on muuten hyvällä tolalla mut vasemmalle käännöksessä se ei käytä peräpäätään vielä siten että olisin tyytyväinen, kyllä tolla silti alon voisi korkata. Jääviä on alettu treenailemaan, pikkuisen on hankaluuksia irrottautua seuraamisesta kun jalan vierestä on aina palkan saanut. Luoksetulossa se tulee suht hyvin eteen, jos ei tule täydellä vauhdilla sitten ja hyppää päin mahaa. Noudon luovutus on vielä pahasti vaiheessa. Siihen vahvistellaan jatkuvasti edessä istumista, vielä se ei ole yhdistynyt kapulan tai lelun palautukseen. Rauhavaihe on bradin kanssa lähinnä tekninen liike millä saan sen oikeaan mielentilaan patoamaan uutta tehtävää varten. Kaikenkaikkiaan bradin tekeminen on niputettu hyvin pakettiin, vietti on hallinnassa ja koira keskittyy. Koulutusvaihe on sangen hyvä.

Ronin kanssa olen pitkälti myös keskittynyt ohjaajan lähellä palkkautumiseen, rauhaan ja kanavointiin. Tällä on päästy siihen tilanteeseen että roni tuo lelun suoraan eteen, tarjoaa ylös eikä irroita ilman käskyä, eikä aina käskylläkään. Mikä ronin kanssa on positiivinen ongelma. Se kestää mun kädet aina paremmin lähellä lelua ja se nauttii taistelusta kanssani. Se ei ole leikkiessään hirveän aktiivinen, vetää se kyllä ja taistelee. Mutta sen vahvuus on henkisellä puolella. Se pitää lelusta ja haastaa, se vastustaa mutta ei revi. Se puree leluun tasaisesti, katsoo silmiin ja vastustaa mua. En olisi vuosi kaks sitten uskonut tätä päivää näkeväni. Olen tehnyt itsestäni sen kanssa heikompaa. Olen antanut sen voittaa minut, varsinkin juuri henkisellä puolella. Ja saan sen erittäin hienosti kanavoimaan, se vajoaa transsin omaiseen tilaan.

Tiedättekö kun on kahdenlaisia taistelijoita, ne jotka repii ja vouhkaa ja sitten on niitä jotka pitää kiinni ja vain odottaa että toinen luovuttaa. Roni on jälkimmäinen. Samaa on nähtävissä esim suojelukoirissa niiden ollessa kiinni hihassa. Olen seurannut paljon laumaamme ja roni on kohonnut selkeäksi alfa-urokseksi koirissa. Se hallitsee laumaa, leluja ja omaa tilaansa eleettömästi, mutta varmasti. Sen ei tarvitse riehua, sen asenne kertoo kaiken. Se on reilu, mustavalkoinen auktoriteetti, mutta joka tietää paikkansa.

No treenit sitten. Seuraamisen tekniikka on ihan kateissa, 10 seuraaminen on muisto vain. On pomppimista, seilaamista ja kaikkea muuta ylävireisen ongelmaa. Tämä on taaskin ronin kanssa positiivinen ongelma. En ala laskemaan virettä vaan koulutan sitä tekemään tuohon vireeseen. Seisomisten ja maahanmenojen toistomäärät on ihan eri luokkaa nykyisin. Ruutua ja merkkiä on tehty, kaukojen maahan-istu-maahan vaihtoja tehty, sivuaskelia ja mitähän kaikkea. Sanoisin että tavoite päästä EVL:n ennen uusien sääntöjen voimaan tuloa on ihan realistinen. Ainut on se miten se nykyään reagoi mun koejännitykseen, se ikuinen ongelma. Harmittaa edelleen että saimme viimeisimmästä kokeesta sen ykkösen eikä olla päästy treenaamaan kokeisiin. Kun se nouto on tökkinyt niin ei ole päästy AVOon.

Mutta se pitkällisen työstön alla ollut noutokin alkaa sujua. Lelulla se suorittaa sen jo erinomaisesti. Kapulallakin se suorittaa sen jo kokonaisena. Se lähtee lelulle hyvin, tarttuu siihen hyvin, kantaa sitä hyvin ja luovuttaa sen hyvin. Vähän kaikkea saisi olla lisää mutta kyllä tolla jo kohta avon noudon suorittaa. Metallista voi tulla vielä ongelma mutta se ei ole vielä ajankohtainen. Pikkuhiljaa alkaa niputtamaan AVOn liikkeet ja alkaa katselemaan koekalenteria taas.

Aksa, tuo pirullisen vaikea mutta ehkä siksikin niin mieleinen laji. Mielentilat vaihtelevat epätoivosta riemun tunteisiin. Mä tunnen että olen tän talven aikana ottanut tärkeän askeleen eteenpäin. Olen lopettanut laiskottelun ja alkanut tekemään töitä. Mun liike alkaa parhaimmillaan olla jo aika hyvä, rytmitykset ja ajoitukset ovat myös kohdallaan usein. Paitsi viime perjantaina kun mistään ei taas tullut mitään ja olin jo lopettamassa koko v*tun lajin. No tänään löysin itseni taas kentältä ja sainkin hyvää pätkää ja mielentilaa kohdalleen.

Kesän suunnitelmista sen verran että mulle on avautumassa once of the life time tilaisuus päästä paimennusvalmennukseen tavoitteena kisat. Kahdella koiralla mulla ei riitä rahkeet sinne joten valinta osuu multitalentti roniin. Bradi joutuu siihen rooliin että pääsee kokeilemaan. Bradin päälaji on sitten haku. Kaksi aika aikaa vievää lajia päälajeina kesällä. Saa nähdä missä välissä mä sitä aksaa ja tokoa treenaan. Onneksi kenttä löytyy kesällä vierestä niin sinne pääsee melkein milloin haluaa.

Tossa lyhykäisyydessään meidän viime aikojen treenikuulumiset. Treenaaminen on sellaista että siitä raportoiminen tuntuu turhalta. "vahvistin edessä oloa" "vahvistin sitä ja tätä" "hienosti kanavoi" "viettiä lisää" "rauhaa lisää". Ketä se oikeasti kiinnostaa? Jos jotakuta kiinnostaa niin voi yksityisesti kysellä kuten jotkut ovat tehneet. Seuraava treenipäivitys tulee sitten kun on aihetta. Välissä saattaa tulla avautumisia eri aiheista.

Meidän treenit ovat nyt edenneet teoreettisesta pohdiskelusta siihen vaiheeseen että asioita tehdään käytännössä. Nyt on se aika kun tehdään sitä oikeaa työtä. Ja ai että mä nautin kun hallitsen tilannetta, mielentiloja, koirat oikeasti nauttii palkasta ja niiden motivaatio on kohdallaan. Ja eritoten tiedän mitä teen ja miksi. Tämän vuoksi olen opiskellut tunteja, kymmeniä, satoja tunteja teoriaa. Ja tämän vuoksi niitä pohjia ja perusteita on tehty kuin iisakin kirkkoa. Nyt on pohja mille rakentaa. Enkä edelleenkään kouluta koularit mielessä. Ainoastaan siksi että opin ja kehitys, opin tuntemaan eläimien käyttäytymistä ja oikeasti ymmärtämään mitä niiden päässä tapahtuu.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hiilarit sun muut täytteen koiran ruuassa.

Yritän nyt hiljaisen hetken koittaessa saada puskettua pitkään kyteneen ajatuksen tekstiksi. Koirillakin on täysi lepopäivä nyt viikonlopun mökkireissun jäljiltä. Olihan mahtavat ilmat, kantohankikelit ja aurinko paistoi.




Olen nyt 4kk ollut harjoittelijana eläintarvikeliikkeessä ja sitä myöten törmännyt mitä ihmeellisimpiin oletuksiin ostajien taholta ja suoraan sanottuihin kusetuksiin valmistajien taholta.

Lihaa yli 50% = tuoretta lihaa, tuoreessa on vettä n. 70%
Korkea proteiini pitoisuus = osa kasvisproteiinia jota ei voi laskea samaan.
Todistetusti tutkittu = Missä? Valmistajan kotona?

Ihan yleistetysti, yhtäkään toistaan parempaa nappulaa ei ole olemassa. Kaikissa perusnappuloissa on hillitön määrä koiralle ihan ylimääräisiä aineita. Ohraa, kauraa, maissia, riisiä, perunaa, bataattia, herneitä jne.

Yleisin keino saada sisältö näyttämään hyvältä on jakaa nämä täyteaineet useampaan osaan. Jos ruuassa on perunaa sekä bataattia, se näyttää paremmalta kuin se että ruuassa olisi pelkkää perunaa, joka nousisi ensimmäiseksi ainesosaksi. Kuinka moni ostaisi koiralleen perunaruokaa? No aika moni ostaa, vaikkei sitä tiedosta.

Muotijuttu on taas viljattomuus. Viljoiksihan lasketaan perusviljojen lisäksi esim riisi ja maissi. Ensin piti olla vehnätöntä, nyt pitää olla viljatonta. Mutta jokatapauksessa, onko eroa että syökö koira ainetta a vai b, jos aineen ainoa tarkoitus on olla kuidun lähde jota koira tarvitsee paljon vähemmän kuin ruoka sisältää ja valmistustekninen halpa täyteaine. Hiilareita koira ei tarvitse, joita näistä aineista tulee rutosti. Kohta varmaan lihatonta, eiku sitähän jo on, RC:n hypoallergia.

RC rummuttaa nyt muutenkin sen puolesta ettei kasvisruoka ole sen huonompaa koiralle kuin liha.
RC on muuten muuttanut Suomessa myytävän ruuan valmistuksensa Puolaan, valmistajan mukaan muu ei ole muuttunut, resepti on sama. Silti pitkin maata on kuulunut että uusi ruoka on aiheuttanut ongelmia. Voipi miettiä minkä laatuista lihaa puolalaiset syövät ja mitä laittavat koirille.

Taas eri juttu on se että hiilareita kuitenkin osataan välttää koiran ruokinnassa mutta samat ihmiset "palauttavat" koiriaan hiilareilla, maltolla. Ja nyt on kyseessä Fitdogin Recovery palautusjuoma, ainakin Happy dogilla on vastaava. Koko aine perustuu johonkin ikiaikaiseen tutkimukseen joka on tulkittu väärin. Kempeenkin viitataan useissa yhteyksissä. En ole onnistunut saamaan Kempen tutkimusta käsiini, liekkö se maallikon ymmärrettävissäkään.

Olen kuitenkin puoleettoman tahon kautta saanut kuulla tutkimuksesta jonka loppupäätelmä ei ollut ihan valmistajien ilmoittaman mukainen. Päätelmä oli ettei anaerobisien lajien jälkeen hiilareista ollut hyötyä, päin vastoin, proteiinilla ja rasvalla saatiin aikaiseksi parempi palautuminen. Aerobisten lajien jälkeen välittömällä hiilaritankkauksella päästiin samaan kuin perinteisellä proteiinilla ja rasvalla, eli mitään hyötyä siinäkään ei tullut, vaikkei haittaakaan. Toisinsanoen malto on turha aine palautumisessa, perinteisillä elektrolyyteillä, proteiinilla ja rasvalla päästään samaan tai parempaan tulokseen.

Vielä pahempaa on antaa hiilareita ennen tai kesken suorituksen. Silloin saadaan aikaiseksi nopea verensokerin nousu ja sen jälkeen koiralle voimaton olotila. Suoritusten välissä annettu hiilari saa taas koiran elimistön luulemaan että suoritus on päättynyt ja nyt levätään. Muutenkaan koiran elimistö ei tuossa ajassa saa käyttöönsä suun kautta nautittuja aineita, varastot on pitänyt täyttää etukäteen. Paras suorituskyky saadaan 24h ennen suoritusta nautitusta tankkauksesta.

Eli perus agikisa-päivänä ohjelma olisi seuraava, koira ruokittu edellisenä päivänä ajoissa: aamulla vettä, lämmittelyt, kisastartti, palautumiskävely, vettä johon halutessaan lisätty elektrolyyttejä, lepoa, lämmittely, startti, kävely, nesteytys jne. Kisojen päätyttyä n. 2h päästä proteiini ja rasvapitoinen ruoka.



torstai 5. maaliskuuta 2015

Valoa tunnelin päässä taas

Tiistaina olimme hallilla treenaamassa ja olin jo etukäteen päättänyt kokeilla ronin kanssa kokonaista noutoa. Nykyään kun treenaan kaikki niin pieneksi pilkottuna ja hyvää suhdetta painottaen, on kokonaiset liikkeet aina kysymysmerkkejä mut "yllätyksenä" ne tahtoo toimia hyvin. Ja sehän se pilkkomisen tarkoitus onkin. Kun ketjun kaikki osat on vahvoja, kestää ketju kokonaisena.

Siihen noutoon, lähtökohtahan on ollut se ettei roni halunnut ottaa kapulaa suuhun, tai jos onkin niin palautus on niin ja näin. Ja miten tähän on päästy? No huonolla kriteerilla ja siitä johtuneella ohjaajan hampaiden kiristyksellä josta johtuen pelkkä kapulan näkeminen on koiralle epämiellyttävää.

Nyt nouto on rakennettu ihan erikautta. Vietti on nostettu kahden kapulan leikillä, käyttäen kapulaa palkkana esim seuraamisessa jne arvotettu kapulaa ylös. Sen lisäksi ohjaajan lähellä olemista ja haastamista on vahvistettu. Muutenkin koiran vahvuutta suhteessa ohjaajaan on nostettu. Kaikkea sellaista mitä olisi pitänyt tehdä pentuna. Ansaitsisin kohta pääsyn teatterikorkeakouluun. Kyllä tuollaisella loskaisessa maassa makaamisella, tehden itseään heikoksi, kun koira repii lelua pitäisi saada suora pääsy kouluun.

No, nyt tosiaan kokeilin noutoa kokonaisena pitkiin aikoihin. Roni odotti lupaa hienosti, fokus palasi kapulasta ohjaajaan, lähti hienosti kapulalle, tarttui siihen epäröimättä ja kantoi hyvin mälväämättä, tuli suoraan eteen tarjoten kapulaa ylös, ei irroittanut kosketuksesta. Kaikkea saisi tulla vähän lisää mutta nyt asenne alkaa olla oikea, edessä istuessaan se katsoo suoraan silmiin "otappa tuosta kiinni niin päästään vähän taistelemaan". Ai vitsi et mä nautin tosta tunteesta. Kapulan arvotuksesta sen verran että se kapula vs. pallo leikissä on jopa palloa halutumpi.

Treeneistä ei ole teknisesti paljon kerrottavaa, koko talvi on oikeastaan treenattu henkistä puolta. Keskittyen siihen että koiran olo on varma, itsevarma, jopa haastava. Ja ronihan nykyään haastaa. Meille on kehittynyt jopa irroitusongelma. Välillä roni hirttää kiinni leluun, mikä ronin kanssa on positiivista. "Irti" käsky kuitenkin toimii jo sekundäärivahvisteena. Ihan arjessakin ronin kohonnut itsevarmuus näkyy. Mutta oikea suunta on treeneissä ja olenkin jo miettinyt vähän seuraavaa koetta ja ylempien luokkien liikkeitä aloiteltu treenaamaan.

torstai 19. helmikuuta 2015

Tulevaisuuden suunnitelmia

Olen mietiskellyt jo useamman kuukauden tulevaisuuden treenejä ja lajeja. Mulla on lajivalikoimassa suunnilleen kaikki mahdollinen enkä sen vuoksi keskity kunnolla mihinkään. Vaikka se tekee kipeää niin tätä on pakko supistaa, en voi tehdä kaikkea vähän vasemmalla kädellä. Bradiltahan tiputettiin aksa pois kuviosta jo loppukesästä. En ole valmis ottamaan riskiä että joudun 8v nivelrikkoisen kanssa miettimään että mitä jos en sittenkään ois. Eikä se kohtuullisella treenimäärällä osoittanut lajiin minkäännäköistä syttymistä. Roni oli kuin kotonaan kun ekaa kertaa aksaa kokeiltiin. Siksipä bradista on tulossakin toko ja hakukoira, jälkimmäinen päällimmäisenä tavoitteena.

Mutta roni, multitalentti joka handlaa lajin kuin lajin. Mutta jonka kanssa ohjaaja on tehnyt alkuvaiheen koulutuksessa isoja virheitä. Ronissa on muutama sellainen ominaisuus joka erottaa sen monesta muusta bortsusta. Näitä tarkemmin nyt erittelemättä, olen niistä tännekin kirjoittanut. Jokatapauksessa esim tokossa/tottiksessa treenit sujuu nykyään mutta roni reagoi mun jännittämiseen voimakkaalla passivoitumisella. Tästä johtuen uskoni siihen että saisin siitä varmaa kisasuorittajaa on horjunut jo pitkään. Oikeastaan niin kauan kuin olen ymmärtänyt tehneeni väärin.

Aksassa roni tekee takuuvarmaa työtä. Se nykyään kuumuu melko sfääreihin mutta, se ei roiski eikä sählää, se ei "mene yli". Se tekee tappavan tehokasta työtä, se tekee suorastaan raivolla töitä. Sen lisäksi mulla on tunne että olen kehittynyt ohjaajana paljon. Tähän kannattaisi panostaa.

Viimeisen sysäyksen mietiskelyille antoi tänään tullut tieto että mulla on mahdollisuus päästä paimennusvalmennukseen toukokuusta lähtien. Sen lisäksi Oulussa tullaan järjestämään useita kisoja loppukesästä. Viime kesänähän me ei paimennettu ollenkaan. Toissa kesänä homma jäi siihen että ajoimme pienennettyä 1.lk rataa jo kokeeksi, 10 kerran treenaamisen jälkeen. Paimennuksesta en paljon tiedä, mut aika talentilta roni siihen(kin) vaikuttaa. Koutsin mukaan voisi realistisesti laittaa loppukesän kisoihin tavoitteen. Ja paimennus on niin hienoa. Se on niin makean näköistä kun koira tekee sitä mihin se on jalostettu. Tän ymmärtää varmaan jokainen työkoiran omistaja joka on nähnyt koiransa sillä alueella joka on luontaista. Sillä alueella jolla koira itse haluaisi olla aina.

Tästäpä se sitten soppa syntyikin. Teenkö sitä mikä on koirien vahvuuksien mukaista, vai teenkö kuten itse haluan. Tällä hetkellä luulen että alan panostamaan ronin kanssa aksaan ja paimennukseen. Bradin kanssa taas tokoon ja hakuun. Bradi tekee niin mielellään tottista, eikä sen kanssa ole tehty isoja virheitä. Tottahan roninkin kanssa teemme tottista ja käymme varmaan kokeissakin. Mutta pääpaino ei ole siellä. Onneksi mulla on kaksi niin hienoa koiraa, joiden kanssa voi oikeasti miettiä mitä niiden kanssa tekee.

Lopuksi, meille on kotiutunut tämmöinen Coton De Tulearin sijoituspentu, minni, Os. Cotton Clouds Yoshiko. Luonnetta pennussa on niin että isommat kalpenee. Ronia ei voisi vähempää pentu kiinnostaa, ällöttää. Bradi taas osoitti ennakkoarvoiluista poiketen hyvää setä-mies asennetta leikittäen pentua nätisti. Nätisti kun ei ole bradin valikoimiin ennen kuulunut. Minnistä tulee se meidän näyttelykoira, tulevaisuus näyttää mitä sen kanssa saavutetaan. Tullaan sen kanssa myös aksaamaan ainakin. Kasvattajalla on kovat odotukset ja suunnitelmat.




maanantai 19. tammikuuta 2015

Treenipäivitys

Jos välillä ihan treenipäivitys. Bradin kanssa ei siis enää aksata mutta ronin kanssa vielä aksataan. Viime perjantain treeneissä oli keppisulkeiset. Meillähän kaatui useampia ratoja viime vuonna kepeille. Ei vaan löydy kovasta vauhdista, tai jos hätäilen tai jos jos. Nämä jossittelut on päätetty selättää. Nyt teimme keppejä hypyn ja mutkaputken kautta, josta roni tulee lujaa. Kepit olivat lähellä putkea, ehkä 4m päässä.

Lähetin kepeille jääden seisomaan taakse, olin puolivälissä ottamassa vastaan, vedätin täysillä juosten, leikkasin toiselle puolelle ja kaikkea mahdollista. Sinne se vain upposi, ihan sama mitä mä hommasin, varmaan jos osaisin olisi voinut kärrynpyöriä heitellä. Muuten aksasta on nyt aikaristiriitaiset fiilikset.

Rytmityksestä kiinni saadessani tuntuu välillä jopa hyvälle. Mutta sitten välillä menee ihan päin peetä. Roni menee lujaa ja mun ohjaus ei ole koiran tasolla. Jossain vaiheessa tulee vielä ongelmia. Kuten perjantaina meinasi tulle. Roni luki radan reunalla olleen A:n kuuluvan rataan. Mutta hoksasi juuri ennen kiipeämistä ettei sinne ollutkaan tarkoitus mennä. Nöyrä koira yritti ponnistushetkellä jarruttaa ja otti sitten pahan näköisen tömärin. Onneksi siitä ei ole tullut mitään.

Enkä mä tykkää uuden hallin pohjasta. Halli on muuten hieno ja hyvä mutta pohjan valinta on epäonnistunut. Lyhyt hiekkatekonurmi on liukas ja tuntuu todella kovalta jalan alla. Sen lisäksi ronin kannusantura on muutaman kerran talvikaudelle auennut tuolla hallissa. Mun nähdäkseni tämä johtuu liukkaudesta ja pinnasta joka polttaa anturan auki. Enkä ole ajatukseni kanssa yksin.

Tottispuolella olen alkanut järkeistämään treenaamista. Nyt on molempien kanssa keskitytty pääasiallisesti noutoon. Bradin issue on tällä hetkellä rauha edessä, lelu/kapula suussa. Bradi kyllä tuo hienosti muttei ymmärrä pätkääkään että edessä voisi istua rauhassa pitäen lelua suussa. Ronin kanssa on vahvistettu myös edessä istumista ja lelun tarjoamista. Ronin ote kapulasta ei ole vielä hyvä ja vieläkin välillä se väistää käsiä aavistuksen. Ronin noudolla tekisi kyllä kohta jo tuloksen, mutta kun se ei ole sellainen kuin haluan. Kapula ei saa irrota vetämällä suusta ennen irti-käskyä.

Noutoa rakennetaan nyt lelulla, kapulalla, lelulla ja kapulalla, lelu leuan alta ja kaikki mahdolliset variaatiot. Irti käskyä vahvistetaan sekundäärivahvisteeksi, kapulaa arvotetaan ylemmäksi, bradin kanssa treenataan luopumista leuan alla odottavasta vahvisteesta jne. Ronin vietti pitäisi saada noudemaan kapulalla jotta ote parantuu. 2 lelulla alkaa olla jo melko täydellistä mutta kapulalla ja lelu vahvisteena on ote heikko. Mutta kyllä me AVO korkataan vielä tälle keväälle.

Seuraamisessa bradin kanssa issue on vasemmalle kääntyminen. Bradin seuraaminenhan on rakennettu täysin operantisti lelulla vahvistaen. Joskus pentuna on muutaman kerran imuteltu nakilla. Nyt imuttelu nakilla on kohonnut mieleeni ton kääntymisen kanssa. Bradi kun ei ehkä kuitenkaan ole se viisain bordercollie. Tuntuu ettei se vaan älyä mitä halutaan ja vahvistetaan. Se vaatii sata kertaa enemmän toistoja kuin roni. Ja mun hermorakenteeseen ei kuulu hirveä kärsivällisyys. Joten houkutus on suuri houkuttelulle.

Ronin mielentila on pitkään ollut treeneissä täysikymppi. Nyt on ajettu vaan vanhoja temppuja osaamistasolle uudessa mielentilassa. Kyl siit vielä hieno tulee. Tällä hetkellä vain mietin yritänkö tehdä luokat mahd pian ennen uusia sääntöjä vai alanko treenaamaan uusilla säännöillä.