maanantai 21. joulukuuta 2015

Loppuvuosikatsaus

Meillä elellään edelleen täyslevossa kennelyskän vuoksi, bradilla tuli jopa jälkitautina keuhkokuume. Nyt on antibiootit päällä ja oireet helpottanut mutta saikku jatkuu pitkälle ensi vuoteen. En ota minkäänlaista riskiä jälkitaudeista. Kaverin karkeakarvainen saksanseisoja kuoli kun kävi metsälenkillä 10 oireettoman päivän jälkeen. Eli kolmisen viikkoa tässä vielä ihan pissalenkeillä mennään. Onneksi on tervepäiset koirat, vaikkakin vähän on näkyvissä patoutunutta energiaa. Bradi repii pehmoleluja ja roni paimentaa kissoja.

Yleensä tässä vaiheessa käyn läpi vuoden aikana saavutettuja tavoitteita. Mutta nyt, en edes viitsi käydä katsomassa mitä olen laittanut tälle vuodelle. Ainoat kokeet/kisat missä olemme startanneet tänä vuonna on paimennuskokeet, joihin ei koulutustasomme vielä riittänyt. Piti olla kotikenttäetu ja kaikki mutta... Varikko oli ihan oudossa suunnassa, koko tilanne ja mikä lie. Tutut ja turvalliset lampaat, varsinkin uuhet, olivat päättäneet etteivät ala suosiolla yhteistyöhön. Kokeneemmillakin koirilla oli täysi työ pidätellä takaisin varikolle pyrkiviä uuhia laitumella, saati meillä noviiseilla. Ja olihan se muutenkin tiedossa ettei tasomme häävi ole. Mutta opettavaisena kokemuksena aivan mahtava ja nyt näin että siellä voi tapahtua ihan mitä tahansa eikä tarvitse jännittää omaa epäonnistumista.

Nyt alkaa sitten selittely, plaaplaaplaa. Kesä mentiin ronin kanssa ohjelmalla 2xpaimennus ja 1xaksaa per viikko. Siihen päälle satunnaiset tottikset ja hakutreenit, bradin treenit kotona ja kentällä, pojan jalkapallotreenit, tytön ratsastus, kotityöt, päivätyöt ilman lomia, treeniryhmän vetäminen jne. Mä luulen että mulle tuli jonkinlainen burnoutti, ei vaan kiinnostanut enää mikään. Bradin kanssa jumin paikoilleen, mikään ei tuntunut sujuvan ja treenaaminen oli ihan höpöä.

Talveksi vedin tarkoituksella velvollisuudet minimiin. Otin yhden aksavalmennustunnin vain ronille, muuten päätin että treenaillaan kotona. Ei mitään sidottuja menoja. Omaa fysiikkaani ja myös henkistäpuoltani vahvistamaan lähdin vapaaottelunperuskurssille. Tiesin että siellä ei päästetä helpolla, eikä helpolla ole päästy. Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne treenit kun laatta on meinannut lentää. Mutta kyllä jo nyt huomaa että on kannattanut, kunto on parantunut roimasti.

Henkistä puolta pidän itseni vahvimpana puolena. Mutta ainahan siinä on petrattavaa. Mulla on edelleen kova työ psyykata itseeni motivaatiota kun joku ei suju. Mulle on muutamakin koutsi sanonut että mietin liikaa ja tilanteet menee "ohi", tunnistan sen itsestäni. Mutta silti olen sitä mieltä että mielummin annan tilanteen mennä ohi kuin teen hätiköityjä ja sitä kautta yleensä huonoja päätöksiä. Tiedän pystyväni myös nopeisiin ratkaisuihin, kunhan olen asiassa riittävän sisällä, siihen asti pyrin miettimään tarkkaan mitä teen. Sitä kautta tahtoo vain luontevuus ja rentous kadota. Tämä ongelma on niin tottiksessa, aksassa kuin paimennuksessakin.

Aksatreeneissä tämä näkyy siinä että jos sössin jotain, luovutan ja otan uusiksi, en ala pelastelemaan. Paimennuksessa tämä korostui kokeessa. Tolpan kierrossa päätin että koirahan menee maahan kun käsken, jäin toteuttamaan sen ja lampaathan livahti karkuun. En silti jäänyt harmittelemaan sitä, mielestäni meidän tasoa palveli paremmin se että vaadin koiralta sen mitä halusin. Enkä mä halua aksatreeneissäkään harjoitella pelastelemaan, haluan oppia ohjaamaan puhtaasti. Tottiksessa olen pääsyt sen verran pitkälle että se alkaa mennä "tunteella", asiat tulee selkärangasta ja havainnoin hetket jotka kannattaa vahvistaa.

Siltikään vaikka tuloksilla ei tänä vuonna ole juhlittu, en koe että vuosi olisi mennyt hukkaan. Päinvastoin, olen oppinut ehkä enemmän kuin yhtenäkään edellisenä vuotena. Mistäkö? No tärkeimpänä mustavalkoisuudesta, johdonmukaisuudesta ja reiluudesta. Käsitteet joita viljellään koulutuksessa paljon mutta joiden merkitys ei avaudu suurelle osalle. Mulle ne on tänä vuonna avautunut ihan erilailla kuin aiemmin, vaikka joka vuosi olen ajatellut että tiedän niistä jo paljon.

Olen ehkä liikaakin keskittynyt oppimaan itse joten koirien opettaminen kokeita ajatellen jää liian taka-alalle. Mä niin nautin kun olen saanut nöyrästä ja pehmeästä ronista esille kovan ja dominoivan puolen. Nautin kun hektinen ja vilkas bradi keskittyy tehtäväänsä suu kiinni, häseltämättä yhtään. Ennen kaikkea nautin siitä että olen alkanut saavuttaa aseman jossa en ole johtaja, vaan jotain enemmän. Nautin suunnattomasti kun osaan viestiä koirien kanssa ilman sanoja tai varsinkaan äänen korottamista. Nautin myös kouluttamisesta kun näen koiristani että ne haluavat tehdä kanssani yhteistyötä. Paitsi ronissa näkyy vanhat ongelmat, yhteistyö ei aina toimi vaan roni tekee sitten kuten itseä huvittaa.

Tästä erittäin hyvä esimerkki on paimennus. Ronin kanssa olemme vääntäneet maahanmenosta koko kesän. Tässäkin olisi erittäin tärkeässä osassa johdonmukaisuus, mustavalkoisuus ja reiluus. Esimerkkinä "pehmeä" maahankäsky jota koira ei noudata, perään tulee tiukka "MAAHAN" ja se tulee sellaisella äänensävyllä jotta jos se jää huomiotta, tulee Zeus ja taivas tippuu niskaan. No koira tottelee, 2 sekunnissa äänensävy taas pehmeäksi "aja", sitten taas pehmeä "maahan". Miettikääpä, koira joka aistii omistajan mielenliikkeet ällistyttävän tarkasti. Pidä itsesi rauhallisena mutta tarvittaessa nouse uskottavasti "sfääreihin" sekunnissa tullaksesi sieltä alas seuraavalla sekunnilla. Täh? Ei ole helppoa.

Muutenkin paimennus on henkisesti todella raskasta puuhaa. Saadaksesi homman pysymään hallinnassa, on itsensä hallittava ja pysyttävä rennon jämäkkänä. Yksikin väärässä kohtaa sanottu "kireä" käsky saa ronit nostamaan keskarin pystyyn "pidä tunkkis, mä teen sit yksin". Eli koita huomioida lampaiden reaktiot, koiran reaktiot ja yritä pitää omat reaktiot neutraaleina. Huh huh... En ihmettele yhtään että monet puhuu kuningaslajista. Muuttujia on paljon. Aksaesteet kun ei juokse karkuun jos niille kääntää selän.

Tästä päästäänkin hyvin hallintaan, jonka käsitteeseen olen alkanut vähän päästä sisälle. Olen ajatellut että mulla on koirat hyvin hallinnassa vaan paskan marjat. Kyllähän niitä voi vapaana pitää missä tahansa, ne osaa jätä käskyn, ja kotona ne osaa vaikka mitä. Mutta laitetaanpa pieni painekattilallinen viettiä pää koppaan, etäisyyttä ohjaajaan yli 50m niin näkee siinä hallinnan. Ja pöh. Tätä mä harmittelen eniten. Jos nyt pääsisin rakentamaan ronia uudestaan ihan pennusta. Mutta se on haave, jos joskus pääsisin rakentamaan samanlaista koiraa uudestaan pennusta.

No joo, menipä se taas selitykseksi. Koutsi piti mulle jonkun aikaa sitten virtuaalisesti sellaisen puhuttelun että korvat punoittaa vieläkin, onneksi välimatkaa on muutama sata kilsaa. Mutta se ehkä sai mut ottamaan pään pois pensaasta. Mulla on kaksi hienoa koiraa, mun pitää alkaa treenaamaan niitä eikä vain haikailla ja haaveilla. En laita ensivuodelle mitään tavoitteita. Sen lupaan että treenaamaan aletaan tosissaan kunhan koirat tervehtyy.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Carpathian Forest Ice Troll "Roni" *muokattu*

Nyt kun elämme täyslevossa viheliäisen kennelyskäepidemian vuoksi, voisin yrittää kirjoittaa tännekin. Kuten varmaan useat on huomanneet (rotupiireissä jutut kulkee nopeasti), olen ilmoittanut ronit rotuyhdistyksen jalostusuroslistalle. Ajattelin sen vuoksi kirjoittaan jonkinlaisen esittelyn, tai paremminkin mietiskelyn ronista.



Ihan alkuun voisin todeta että tuurilla on iso osuus ronin kanssa. Taustatyötä ei paljon tehty, roni tuli tavalla "tuossa lähellä olisi yksi pentu vapaana". Mutta joskus se paistaa risukasaankin ja sain melkoisen kultakimpaleen. Ronin isään ihastuin heti ensinäkemältä, edelleenkin se on mielestäni todella hieno koira. Emä tulee paimenkoirasuvuista.

Kuvailisin ronia nykyään sanoilla: tasapainoinen, sosiaalinen, henkisesti vahva, vietikäs, taisteluhaluinen ja harkitseva. Se ei suunapäänä ole mihinkään menossa vaan käyttää tervettä harkintaa uusien asioiden kanssa. Varmuuden myötä esiin tulee tulta ja tappuraa. Se on näennäisen pehmeä ja nöyrä, mutta kovuutta ja dominanssia löytyy, se yrittää vain hienosti piilottaa sen. Sillä ei ole tarvetta räyhätä muille, mutta milliäkään se ei peräänny jos toisella on asiaa. Olemuksellaan se viestittää toisille egonsa ja sitä onkin pitänyt suitsia.



Harkinnasta kertoo paljon se ettei sitä ole pitänyt ikinä paikkailla tapaturmien vuoksi, vaikka se aiheuttaakin ihastuksen huokailua tekemisellään. Sen tekeminen on yksinkertaisen eleetöntä, mutta äärettömän tehokasta. Se ei tuhlaa energiaa sähläämiseen vaan tekee ainoastaan oleellisen. Siksi se esimerkiksi agilityssa on yllättänyt useita ihmisiä nopeudellaan. Se ei näytä niin nopealta kuin se on, mutta kello tykkää. Ohjatessa sen nopeuden vasta huomaa.

Ensimmäinen 1-2 vuotta oli melkoista tarpomista. Siitä syystä etten osannut olla mustavalkoinen ja välttää konflikteja. Paineistin koiraa ihan liikaa ja sain koirasta passiivisen. Onneksi löytyi koutsi joka sai taottua järkeä päähäni ja hänen avullaan kurssi käännettiin. Nykyään harrastuksissa sujuu hyvin. Koira on aktiivinen ja kouluttaminen on kivaa kun ohjaaja ei enää tuo ristiriitoja mukaan. Tulokset ovat vasta tulossa, ohjaaja kun haluaa tehdä vähän kaikkea, kerta koirakin sopii kaikkeen. Keskittyminen voisi auttaa etenemään nopeammin. Mutta eiköhän ne tuloksetkin sieltä ala ensivuonna tulla.



Tokosta luovuin ajanpuutteen vuoksi, ei vain riitä jaksaminen eikä aika kaikkien niiden miljoonan jutun opettamiseen. Nyt jäljellä on haku, agility ja paimennus.

Haussa pistot ja risteily alkaa sujua, työstämisen alla on rullailmaisu. Hakuryhmällä mahtaa olla talvitauko ja nyt olisi hyvä aika saada se ilmaisu valmiiksi. Ronin työmoraali on luokkaa "nyt pois alta risut ja männyn kävyt, sammaleet saa kyytiä kun saan luvan toimia". Maalimiehet pitää hanskoja, se nimittäin tulee leluun lujaa.

Agilityssa ei olla tänä vuonna kisattu ollenkaan, en hankkinut edes lisenssiä. Kyllästyin omiin ohjausvirheisiin ja fysiikan puutteeseen. Nyt ollaan treenattu vain vuosi ja alkaa tuntua että alkuvuodesta heti voidaan palata kisaradoille. Koutsit on saaneet potkittua mua oikeille urille ja virheiden määrä on tipahtanut huomattavasti ohjaamisessa. Ei se edelleenkään ole mitään täydellistä mutta tietty järki siihen alkaa tulla. Samaten esimerkiksi kontaktien kriteereitä on saatu selvemmiksi ja roni tekeekin melkoisen hyvin ne nykyään.



Paimennuksen pääsimme aloittamaan kunnolla tänä kesänä, silti treenikertoja on vasta yhteensä n. 30 3 vuoden ajalta. Roni syttyi lampaille heti ensimmäisellä kerralla, ei tarttenut paljon kaivella. Lampailla näkyy alkuajan huono suhde joka edelleen vaatii korjaamista. Hallintaan on jouduttu panostamaan ja mun epäreilu ohjaaminen ei saa aikaan passiivisuutta vaan roni lyö korvat lukkoon ja "tekee yksin". Kyllä siitä paimenkoiran saisi, jos osaisi, tilakoirana varmaankin jo menisi. Kisakoiraksi on vielä vääntämistä. Kisat startattiin viime kesänä, aika laihalla menestyksellä. Hallinta, hallinta ja hallinta, jos ei mene maahan/stoppaa, on aika hankala kisata. Mutta kovuus tulee paimennuksessa esiin.



Arjessahan roni on mitä helpoin, kotona huomaamaton lasten halinalle. Dominanssi tulee esille arjessa, ei mitenkään silmiinpistävästi mutta käyttää hävyttömästi hyödykseen vieraat ja ottaa rapsutuksensa. Ronia on aina voinut pitää vapaana ja se kulkeekin vapaana paremmin kuin hihnassa. Olen mä sen verran skarpannut että hihnakäytöksen alkeetkin olen opettanut aikuisiällä. Roni on todella nopea oppimaan, se ei montaa toistoa tarvitse kun sillä on jo "haju" hommasta. Erittäin helppo koira siis ja pärjää pitkälle pelkillä lenkeillä. Nytkin se on jo pitkälti toista viikkoa ollut täyslevossa kennelyskän vuoksi eikä sen pää "hajoile" yhtään. Vähän normaalia enemmän hajoaa vain pehmoleluja.

Ronihan on kaikinpuolin terve. Yltiövarovaisen omistajan vuoksi se on kuvattukin jo useampaan kertaan. Sen lonkat on lausuttu B/B vaikka kuvannut lääkäri oli varma A/A tuloksesta. Selkä on epävirallisesti kuvattu röngtenillä terveeksi, olat on kuvattu pentuna puhtaiksi, kyynärät on 0/0 ja polvet epävirallisesti puhtaat. Suvussa on jonkin verran sairauksia, lähinnä kauempana, lähisuvussa isän sisaruksella OCD ja nivelrikkoa. Ronin pentue on yhtä lukuunottamatta kuvattu puhtaiksi ja muutenkin ovat terveitä. Ronilla oli 2013-2014 kaksi kipukohtausta selässä kesken agilitytreenien. Ortopedi vikaa löytänyt kuvaamallakaan. Ne paikannettiin fyssarin avulla yliliikkuvaksi selkäniveleksi ja fasettilukoksi. Ongelmaa ei ole esiintynyt selkälihasten vahvistamisen jälkeen.



Kaikenkaikkiaan pidän ronia keskivertoa parempana bordercolliena, mutta sehän on subjektiivinen näkemys. On sille tosin tukea useammilta ulkopuolisiltakin. Roni on vähän erilainen kuin yleinen näkemys "hyvästä" bordercolliesta on. Se on rauhallinen, se ei ole vilkas, se ei ole niin tempperamenttinen. Mutta roni on tehokas, se on vahva, siinä on sellaista tekemisen voimaa joka pitää nähdä ja tuntea, se ei ole mikään saalispimpula.



Roni ei lähde jalostukseen kevein perustein. Toivon jalostukseen sitä havittelevalta ymmärrystä ja tietoa asiasta. Itselläni ei ole aikomusta ainakaan vielä alkaa kasvattamaan, mutta mielestäni ronissa on edellytyksiä siirtää jälkipolville ominaisuuksia jotka eivät ole ihan yleisiä bordercollieissa. Ja jos joskus alan kasvattamaan, on tämänhetkinen ihanteeni jotain ronin tyyppiä. Jos haluaa aivottomana pallon perässä juoksevan, sähäkän ikiliikkujan, roni ei ole sellainen. Se on enemmän dieselmäinen työmyyrä, joka tekee työnsä varmasti ja roiskimatta.




Ai niin, jotain olennaista unohtui. Kommenteihin tuli kyselyä outoihin tai koviin ääniin suhtautumisesta. Roni reagoi jonkin verran ukkosen jyrinään ja myös raketeiden ääniin sisällä. Reagointi ei ole voimakasta eikä saa aikaan paniikkia. Uskonkin tässä taustalla olevan oppimisen. Edesmennyt koiramme oli paukkuarka ja räyhäsi noille äänille sekä stressasi voimakkaasti. Paimennuksessa tai pellon reunalla odotellessa se ei reagoinut millään lailla lähellä olevaan keskikovaan ukkoseen eikä kesken lenkin lähistöllä yllättäen alkanut ilotulitus saanut siltä isompaa reaktiota kuin katseli hetken minua että pitääkö tähän reagoida? Ampumaradan vieressä lenkkeily ei ole saanut minkäänlaista reaktiota siltä eikä esimerkiksi joulukuusimetsässä ollessa parin kymmenen metrin päästä ohi menevä sähköjuna. Tuosta olin ihan varma että nyt säikähtää mutta ihan tyynesti se katseli käskyn alla istuen ohi kiitävää rätisevää ja kolisevaa junaa. Starttarilla sille ei ole vielä ammuttu.

Eli, roni kun on luonteeltaan "epäilevä", sen olisi varmasti helposti saanut reagoimaan erilaisiin ääniin. Tässä tulee se ettei omistaja vahvista vaan ääniä milläänlailla. Mutta ronia siis ei nyt aikuisiällä paljon hetkauta oudot tai erikoiset äänet. Joihinkin uusiin juttuihin se on reagoinut nuorempana mutta kun ohjaaja on pysynyt neutraalina, on se huomannut asiat vaarattomiksi.

Eli mielästäni tämä yhdistyy jo ylempänä kerrottuun luonteenpiirteeseen, roni on terveen epäilevä ja se reagoi uusiin asioihin, se ei ole aivottomana menossa joka paikkaan mutta ei panikoikaan.

Luonnetestiin alan katselemaan sille paikkaa heti alkuvuoteen. Vaikka moni ei sitä pidäkään bortsulle luonteenomaisena, pitää mun mielestä bortsunkin se läpäistä. Jokaisen tervepäisen koiran tulee (ja voi) se läpäistä.

Yhteyden minuun saa helpoiten sähköpostilla jani.s.hurme ( a ) gmail.com
Sitä kautta saa myös puhelinnumeron niin voimme puhelimessa keskustella asiasta lisää.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jee, sain kuin sainkin tän päivitettyä

No niin, blogikin on jäänyt ihan unohduksiin, edellisen kerran kirjoittanut yli 3kk sitten. Yritänpä päivitellä vähän kuulumisia mitä muistan.

Ronin kanssa kesä painoittui paimennukseen. Yhteistyötä ei löytynyt oikein koko kesänä mutta starttasimmepa kuitenkin kisoissa elokuun alussa. Lampaat oli kautta linjan aika yhteistyöhaluttomia ja vain kokeneet ja hyvät koirat pärjäsi niiden kanssa, mikä nyt oikein onkin. Meillä nyt kompastuksena oli 3/4 startissa jo hakukaari, sen jälkeen jarrujen puuttuminen. Onnistunein startti tuotti hakukaaresta 17pst ja nostostakin muistaakseni kahdeksan, sit kuljetuksessa ohjaajalle vauhtia oli liikaa ja homma räjähti käsiin. Uuhet olivat kovasti muillakin sitä mieltä että mehän lähdemme takaisin varikolle eikä pysytä laumassa.

Kokemuksena kesä ja kisat olivat erinomaiset, paljon olen oppinut, vaikka paljon on vielä oppimista. Kisoissa olin tuomarin sihteerinä jossa kuuli arvosteluperusteita ja näki koirien ja ohjaajien virheitä jotka pistemenetyksiin johtivat. Kertakaikkiaan mielenkiintoinen laji, harmi ettei treenimahdollisuudet ole kovin hyvät. Mutta jatkamme jos suinkin vain onnistuu ensikesänä ja aijon sen ppr1 tittelin saada molemmille. Pidemmälle ei rahkeet taida riittää. Bradi kävi pari kertaa sytyttelemässä. Mitään isoa syttymistä ei tapahtunut mutta kyllä kiinnostusta oli.

Aksattu on myös ronin kanssa, säännöllisesti vain kerta viikkoon mikä ei minulle riitä mihinkään. Siksipä en lisenssiä ole ostanut koko vuonna, mitäpä me lähdetään räpeltämään kisoihin. Nyt syksyllä aloitimme ihan valmennuksessa. Siellä on paljastunut että kepit on paremmalla tasolla kuin luulinkaan, samaten kontaktien kriteeri ja ripeys. Muutenkin siellä on edetty hyvin sopivalla tavalla tehden suht pieniä harjoituksia ja vahvistaen juuri kontakteja yms. Roni vaan ois niin hienio että oikein harmittaa ettei mulla ole aikaa panostaa enempää aksaan. Mutta kun se on hyvä muuallakin.

Tokon mä olen hylännyt kokonaan lajivalikoimasta, en ole jaksanut enkä ehtinyt tutustua uusiin sääntöihin. Kerran olen lukenut läpi ja tulin tulokseen ettei mulla yksinkertaisesti ole aikaa opettaa noita kaikkia kiemuroita. Eikä mua se nysväys jaksa kiinnostaakaan. Siksi olen päättänyt keskittyä vain pk-tottikseen. Helpompi liikevalikoima ja enemmän keskitytään tekemisen voimaan ja haluun kuin siihen pilkun viilaukseen.

Ronin mielentila on tottiksenkin puolella menossa jopa hektiseksi, mikä mua ei miellytä yhtään. Jotkut tykkää, mä en. Yhteistyö on ottanut aimoharppauksia, ronilla on motivaatio nykyään kohdallaan enkä edes muista milloin olisi näkynyt merkkejäkään vanhasta. Jotain mä olen oppinut.

Bradi tekee tottiksessa edelleen niin piirun tarkkaa työtä kuin se vain osaa. Vauhtia on tullut varmuuden myötä ja edelleen se hallitsee itse oman mielentilansa hienosti. Metristä se ei vielä ole tehnyt täyskorkeana, A-esteen liika vauhti ja harjalta hyppääminen on tasaantunut. Noudon luovutus ei edelleenkään ole kunnossa. Jäävissä ei olla vielä ärsykekontrollissa. Paikkamakuu toimii hallinnan kautta. Käänöksiä on hinkattu ja ne alkaakin löytymään. Kyllä se siitä valmistuu.

Haussa molemmat tekee ilmaisuja. Bradi haukkuu jo mulle suht hyvin, kerran kokeiltu vieraallakin mutta haluan rakentaa ja vahvistaa sen itselläni hyväksi. Roni tekee rullaa erillään, välimatkoja on kasvatettu jo reilusti mutta tänään palattiin takaisin päin ja vahvistettiin rullan luovutuksen kriteeriä. Se kun on alkanut oikomaan sylkien rullan suustaan jo vauhdista 2-5m päässä minusta. Tänään otettiin sitten tehokuuri rullantuontia n. 10m matkalla. Roni hakee rullan hyvin ja tuokin sen hyvin mutta taas sylki sen ulos ennen aikojaan ja kääntyy odottamaan näytä käskyä. Koira maahan, vein rullan maalimiehelle ja takaisin lähetyspaikkaan.

Homma uusiksi ja roni sylki taas ennen lupaa rullan. Kun homma ei edennyt muutamalla toistolla muuten kuin toi rullan jalkoihin, tiputtaen silti ennen irti käskyä, huomautin tiputtamisesta "höpöhöpö", annoin tuo käskyn ja roni otti rullan maasta, näytti sitä mulle ja tiputti taas. Koira maahan, rullan palautus maalimiehelle ja uusiksi alusta. Roni toi rullan ja tiputti jalkoihin, annoin palautteen ja se nosti rullan ja jäi tarjoamaan sitä minulle, parin sekunnin rauha ja irti käskyn perään heti näytölle ja pääsi viimein palkalle. Seuraavallakin toistolla tiputti vielä rullan, nosti sen, nyt n. 5s istuminen rulla suussa josta näytölle. Siihen jätimme hautumaan.

Jotain ronin asenteesta hommaan kertoo se että maalimiehen vieressä paikalla josta se rullan haki, oli tän treenin jälkeen musta läikkä, sammaleet oli paikalta häipynyt. Ai vitsi et mä nautin ton koiran kouluttamisesta nykyisin. En olisi pari vuotta sitten tätä uskonut, mutta tuossa koirassa on älytön potentiaali. En sitä myöskään uskonut kun Päxä siitä silloin sanoi. Mutta hänen ansiostaan se potentiaali alkaa tulla näkyviin. Ronissa on jotain mitä ei monessa koirassa näe. Mutta siinä on sitä samaa johon ronin isässä tykästyin.

 Tänään selvisi ettei bradi osaa edelleenkään suoria pistoja kunnolla, juoksenteli pitkin poikin ihan päättömästi. Olen tainnut edetä liian nopeasti, eli palataan siis perusteisiin. Putkiaivo tarttee vielä perusasioiden vahvistamista. Roni taas tekee varmaa työtä, sen pistoja joutuu harvoin uusimaan. Tänään esineruutu oli tehty tielinjaan nähden vinoon ja mä tietty lähetin ronit kohtisuoraan tiehen nähden. Sinne se meni ihan suoraan, 20m ulos ruudusta. Eihän sieltä mitään löytynyt :)

Esineruudussa oli outo lasten sisätossu, outo lelu ja oma lelu. Bradi haki oman lelun takarajalta hienosti. Outo lelukin tuotti ongelmia ja tossuahan nyt ei vaan voi ottaa suuhun. Roni merkkasi ekana tossun, palkkasin jo siitä. Sen jälkeen heitin vähän tossua ja sain sen ottamaan sen jo suuhun sen ja taas palkkaa. Se ei ole ottanut minunkaan omia hanskoja tms ikinä suuhun, saati outoja. Juhlan paikka oli :) Outo lelu ja oma lelu nousivat hienosti. Ehkä tuo ruutukin siitä joskus aukeaa. Lapsiperheessä kun tuohon hanskojen, sukkien tms ottamiseen kun ei ole suhtauduttu suopeasti, on niiden hakeminen ruudusta hankalaa. Ehkä nuo ymmärtää että saa ne ottaa suuhun metsässä.

Kaikenkaikkiaan mulla on kaksi makeaa koiraa, treenit luistaa, apua on tarpeen mukaan saatavilla ja mä olen kehittynyt tänä vuonna taas paljon lisää. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt vain aktiivisemmin treenaamaan vielä tottiksen puolelle niin en tuota koutsille pettymystä. Ensi vuonna on päästävä ainakin ronin kanssa sinne hakukokeeseen.

Pari luonnosta odottaa kirjoitusmotivaatiota blogin arkistossa, yritän saada nekin ulos lähiaikoina. Olen aloittanut oman fyysisen kunnon kohottamisen myös todenteolla. Vapaaottelua treenataan 2krt/vk ja kotonakin olen treenaillut. Kunto on kohentunut jo huomattavasti lyhyessä ajassa ja painokin tippunut 3kg alle kuukaudessa. Ensi kesänä liihotan aksakisoissa kuin perhonen, no niin varmaan :)


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Paimennusta

Blogi on jäänyt ihan toisarvoiseksi kaikkien muiden kiireiden keskellä. Työt, lasten harrastukset, omat harrastukset ja oman talon kunnostus vie kaiken ajan ja jaksamisen. Treenirintamalla on ollut aika hiljaista, eli ei mitään erikoista. Paitsi paimennuksessa, uudessa lajissa johon olen koukuttunut. Siksi ajattelinkin purkaa ajatuksia jopa myyttisestä lajista jonka hienoudet tuntuu olevan tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Siksikin olen tyytyväinen että olen päässyt tavoitteelliseen valmennukseen koutsin silmien alle jolla on näyttöä omista taidoistaan. Tällä vähäisellä kokemuksella en tee mitään syväluotausta lajiin, enkä tietyistä syistä mene ihan tarkimpiin yksityiskohtiin. Kirjoitan vain ajatuksia joita lajista on herännyt tähän mennessä.

Aloitetaan tuolta lähes kolmen vuoden takaa. Varasin ronille pari paimennusaikaa, ihan vain nähdäkseni onko sillä minkäänlaista ideaa hommaan. Ekana syksynä roni kävi lampailla 2 tai 3 kertaa. Jo ekalla kerralla ihastuin ronin työskentelyyn, erittäin intensiivistä. Voisi sanoa että se syttyi heti kerrasta ollessaan silloin suunnilleen vuoden ikäinen. Silloinhan koira meni liinassa suht vapaasti ja katselimme vain mitä kaikkea se tekee luonnostaan. Flänkit lähti heti ekoilla kerroilla, tilanteen ollessa hallinnassa löytyi maahanmeno automaattisesti jne.

Seuraavana syksynä pääsimme seuraaavan kerran treenaamaan. Silloin kävimme kymmenisen kertaa lampailla. Tällöin roni otettiin jo hallintaan ja se osoittautuikin melko kovaksi luuksi. Jää jumiin lampaisiin eikä näe eikä kuule mitään muuta, tekee vain yksin ja itselleen. Ja aikamoista vääntöä se on ollutkin siitä asti. Tänä vuonna on sitten treenaaminen alkanut tosissaan. Lähtipä jo ilmo syksyn kokeisiinkin että on varmasti tavoitetta. Syyskuun alussa 4 starttia tyrnävällä. Vielä mietinnässä josko jossain pääsisi käymään jo aiemmin.

Mutta mikä lajissa viehättää? Ensimmäisenä tulee mieleen äärettömän kova vietti lajissa johon koira on jalostettu. Se on vain niin upeeta katsella. Toiseksekseen, pellolla ei ole juuri apuvälineitä, ei ole naksutinta eikä ole palloja. Palkkana on vain viettipäämäärä, työkaluina vietti, pakko, paine, rauha ja mustavalkoinen hallinta. Eli siis koiran koulutusta alkukantaisimmillaan, hankalaa mutta erittäin opettavaista. Tärkeimpänä tuosta tulee mustavalkoinen hallinta. Mustavalkoisuus on tärkeää sen vuoksi että koira tietää mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Koirahan mielellään rallaisi lampaita ympäri, hajottaen lauman ja ajaen sen takaisin kasaan. Tämmöinen humppaaminen on täysin kiellettyä jo lampaiden hyvinvoinnin takia. Toisekseen se ei ole paimennusta. Tuollaista kyllä jossain harrastetaan ja kutsutaan paimennukseksi.

Koiralle on palkka päästä ajamaan lampaita, viettipäämäärä on sen saavuttama rauha lauman ollessa yhdessä ja hallinnassa. Koiran ohjaaminen tapahtuu alkuvaiheessa paineella ja samalla aletaan ajamaan käskysanoja. Esim halutessa koira kiertämään lampaita oikean kautta se ajetaan paineella väistämään oikealle, lampaat toimii vetopisteenä joten koira lähtee kiertämään niitä ympäri. Tässä kohtaa mukaan tulee esimerkiksi luopuminen, jotta koira pysyy riittävän kaukana lampaista jottei lauma lähde liikkeelle liian aikaisin. Jos se ei luovu niistä niin taas käytetään painetta. Tässä kohtaa tulee mukaan hallinta. Kun koira on helposti pienelläkin pellolla kymmenien metrien päässä on siihen silti pystyttävä vaikuttamaan. Tokossa riittävä maahanmeno ei tosiaan ollut riittävä pellolle. Maahanmeno oli haettava uusiksi tuohon viettiin väistämisen kautta.

Tässä kohtaa iski silmille ronin todellinen luonne. Koira joka kotioloissa uskoo pikkurillin liikettäkin, oli pellolla kuin uudesti syntynyt. Ei meinaa pysyä käsissä, ei ota painetta vastaan ja hallinta prakaa. Se on niin maanisdepressiivinen luonne etten ota siitä vieläkään kunnolla selkoa. Se on tullut selväksi että viettiä siinä on, hermot on rautaa ja kova kuin piru. Se antaa ihan erilaisen vaikutelman varsinkin arjessa. Mutta onpa siitä kokeneet koiraihmiset nähneet heti ekalla kerralla sen piilevän dominanssinkin. Sehän on loppupeleissä tosi kova luu. Ja eritoten siksi mun makuun. Arjessa naurettavan helppo, treenissä haastava mutta ah niin opettavainen.

Mutta sen lisäksi että paimennus on mieleinen laji, opettaa se paljon. Samat lainalaisuudethan on lajista riippumatta vaikka toiset ovatkin eri mieltä. Lajiin kuin lajiin syventyminen opettaa paljon jos sen haluaa opettavan. Paimennus opettaa juuri niitä perusasioita. Ehdotonta hallintaa, mustavalkoisuutta, koiran lukemista ja koiran oppimisen ymmärtämistä. Sen lisäksi se opettaa ohjaajalle rauhallista mutta tiukkaa asennetta. Raivopäisellä huutamisella ei saavuta mitään muuta kuin ongelmia. Se että koira pidetään ehdottomassa hallinnassa, kurissa ja nuhteessa ei tarkoita sitä ettei koiralle olla reiluja. Nimenomaan pitää olla reilu, muuten hommasta ei tule mitään. Koiraa ikäänkuin ajetaan kaasu ja jarru yhtäaikaa päällä, kaikki tehot on käytössä mutta jarrataan jotta pysyy ohjattavissa.

Sen lisäksi että olen innoissani oman koiran ohjaamisesta, tärkeä osa treenejä on toisten seuraaminen ja analysointi. Tämäkin on mielestäni todella tärkeä taito, oppia toisten tekemisestä.

Loppuun kuva vuodelta 2013, adrenaliinin jälkeinen endorfiinihumala. Tuosta sanasta tuli aikoinaan roturyhmässä sanomista. Mutta mielestäni kuvaa erittäin hyvin tuota tilaa, ja sitä käytetään myös ihmispuolella. Kaikennäköiset temput on kivoja mutta se mihin koira on jalostettu,  Kukapa koira ei tätä haluaisi kokea?


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kalenteri täynnä

Yritän vähän väkertää tännekin välillä, puolikuntoisena flunssassa ja viime ajat niin kiireisenä töiden sekä omien että lasten harrastuksien kanssa. Syväluotaavia analyysejä siis ei ole odotettavissa.

Aloitan tällä kertaa uusimmista kuulumisista. Bradi kävi viime viikonloppuna näyttelyssä, olen sitä viimeiset viikot suojellut ettei se vaan loukkaa itseään ja liikkuisi puhtaasti kehässä. Joo, sitä joutuu suojelemaan... No siitä tuli kallista kehän kiertämistä, laatuarvostelu T johon olen pettynyt vaikka tiedossa on ollut ettei bradin H ole mikään läpihuutojuttu. Eipä sillä loppupeleissä ole paljon väliä, jää sitten varjovalioksi jos joskus satutaan niin pitkälle pääsemään. Ohessa arvostelu ja pari kuvaa, tosta koirasta ei tosin saa kuvaa jossa se näyttäisi täysijärkiseltä, mutta eihän se olekaan :)




Bradi kävi myös lampailla ekaa kertaa elämässään. Odotetusti se näytti merkkejä että siellä asuisi pieni paimenpoika, jatko näyttää mitä löydetään. Mulla ei resurssit riitä kahta koiraa lajissa kouluttamaan joten bradi vain sytyttelee tänä kesänä, jos sitten ensi kesänä enemmän.

 Roni on paimentanut nyt enemmän. Ilmoitinpa sen jo kisoihinkin syyskuulle. Kotikisat alkoi täyttymään sitä kyytiä että ratkaisu oli pakko tehdä. Koutsi rohkaisi sanomalla että hyvin se roni kisavalmiiksi sinne ehtii. Saa nähdä, melkoista painimista on. Alan ymmärtää miksi bortsupiireissä pidetään paimennusta kuningaslajina. Ei ole ronin ohjaajapehmeydestä tietoakaan pellolla. Itseasiassa en tahdo saada millään hallintaa toimimaan, koira ei tahdo ottaa yhtään painetta vastaan. Jospa tää on niitä "kun vaan saat sen väännettyä niin sen jälkeen se on hyvä koira" koiria.

Lajina tuhottoman vaikea, liika joutuu vielä miettimään asioita joten tilanteet menee ohi. Lajista ei ymmärrä vielä tarpeeksi ja aina keskittyy liikaa koiraan, lampaisiin tai johonkin. Kokonaisuus ei pysy kasassa. Koiran pitäisi totella mutta sen pitäisi saada myös käyttää vaistojaan. Se kuitenkin lukee lampaita paremmin kuin ihminen. Njooh, jospa saisin pillin pellolle jo ensi viikon treeneihin, saisi edes neutraalimman käskytyksen. Uskon että sillä ratkaistaan pari ristiriitää pellolla. Estetään ehkä ronin vaipuminen "pidä tunkkis" tilaan, joka ei pellolla tarkoita passivoitumista vaan se tekee sitten itselleen töitä jos mä en ole reilu.

Hakuun ei olle ehditty yli viikkoon. Siellä bradille rakennetaan vielä suoria pistoja ja ilmaisua. Ronille on tehty tyhjiä, hallintaa ja ilmaisua. Varsin hyvällä mallilla ne. Esineitä ei olla tehty yhtään. Tottista ehditään liian harvoin, lähinnä bradin kanssa kotosalla. Ronin kanssa aksataan vielä kerran viikkoon, edelleen ollaan tilassa "hyviä pätkiä muttei ehyitä ratoja", tosin treeneissä on lähestyvien SM-kisojen vuoksi menty 3.lk rataa mitkä meille on vielä liikaa.

Jossain kohtaa juttua tarkemmin, tai sit ei, kalenteri on melko täynnä kesäksi.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Työvoitto

Jos välistä taas tännekin jotain. :) Talvikausi päätettiin ja kesäkausi on aloitettu rytinällä. Koirat on pysyneet terveinä ja minäkin suurinpiirtein. Kevään kestänyt kaamosmasennus on taittunut ja treenaamisen lähes koko kevään estänyt jäätikkö on sulanut. Aurinko paistaa ja koirat pelaa.

Hallikausi siis päätettiin huhtikuun loppuun. Aksassa ronin kanssa olemme kehittyneet mielestäni hurjasti. Mun liike alkaa olla koiran tasolla kun vain saan potkittua itseni vauhtiin. Mutta sitäkin tärkeämpänä pidän sitä että rytmitys touhuun on löytymässä. Vaikka on kiire, on olemassa paikat joissa ei saa olla kiire, oikealla hetkellä pitää muuttaa juoksurytmiä jotta koiran saa myös muuttamaan rytmiään. Ohjaus on karsittu minimiin jotta koiralle olisi selkeämpää mitä ohjaaja haluaa. Joskun jopa liiankin minimalistista ja nyt ollaankin tulossa takaisin päin. Nyt pikkuhiljaa että vauhti-ohjaus-kombinaatio pysyy kasassa, ennenhän ohjaaminen kovassa vauhdissa muistutti jotain helikopteria.

Voisin jopa taas harkita kisaamaan lähtöä mutta kontaktit on ihan hajalla, roni jopa sukkelasti hyppää niistä yli. Siihen pitää ottaa tehotreeni vielä ennen kuin lisenssiä lunastaa. Hallikauden toiseksi viimeisissä treeneissä tuli taas sellainen "ahaa" oivallus kun opettelimme hiton kiemuraista, samoja esteitä menevää rataa. Koutsi sanoi siinä että älkää opetelko esteitä, opetelkaa ohjauslinjoja. Se oli sellainen hetki joita koiran kouluttamisessa aina välillä tulee, "miksei tätä ole kukaan aiemmin sanonut". Tuo ajatus auttoi taas paljon mua eteenpäin, unohdan estejärjestyksen opettelun, opettelen vain ohjaukset esteiden väliin. Opettelee sijoittumisen, painon siirrot, vartalon käännöt ja rata tulee siinä sivussa. Vaikea selittää, mutta käytännössä toimi minulle. Samanlainen hetki mulle oli aikoinaan kun ennen ensimmäistä tokokoetta sanottiin että keskity ohjaamaan, älä keskity koiraan. Se tulee kuten se on opetettu.

Tottiksen puolella hallikausi päätettiin molemmilla pitkiin seuraamisiin häiriössä. Ronin kanssa taisimme kiertää hallin 7 kertaa ennen palkkaamista. Roni tekee niin hienoa työtä nykyisin, mielentila pysyy joka treenissä hyvällä alueella, en edes muista milloin treeneissä olisi sattunut vajoamisia. Parantunut, mustavalkoisempi suhde arjessa ja arjessa tapahtunut koiran aktiivisuuden ja röyhkeyden vahvistaminen ohjaajaa kohtaan on auttanut. Ja röyhkeä siitä on tulossa. Ennen kun se halusi huomiota mun maatessa sohvalla, se peruutti eteen anteeksi pyydellen ja odotti koskemista. Nykyään se hyppää sohvalle, jopa puoleksi päälle ja tassulla kuopimalla vaatii huomiota. Mä olen niin tyytyväinen kun alan tajuamaan kuinka pienistä asioista asiat lähtee. Ja eritoten tyytyväinen siihen kuinka paljon olen pystynyt jo nyt korjaamaan meidän suhdetta.

Bradin kanssa tunnun olevani enemmän hukassa nykyään. Koutsi sanoi etten voi ohjata siten kuten ronia. No piru, miten sitä sit pitää ohjata? Vilkas ja aktiivinen koira on välillä lähes hektinen. Siitä huolimatta sen seuraamisesta esimerkiksi on tulossa todella hieno. Se keskittyy, tekee pirun tarkkaa työtä mutta äärettömän kovassa vietissä. Kuten aiemmin olen asiasta maininnut on se lähdetty kouluttamaan melko puhtaasti operantisti alusta asti, käsikädessä viettiteorioiden kanssa. Eli operanttikoulutus yhdistettynä maksimaaliseen viettiin, viettiä ei ole yritetty suitsia alas teennäisesti esim nameilla vaan pallopalkalla opetettu koira itse hallitsemaan viettinsä.

Nyt kun palkkana on sen eniten himoitsema pallo ja se tietää ettei se saa sitä ennen kuin se keskittyy ja tekee asiat oikein. Hankaluutena on mulle ihan uusi tyyli, koiran oleminen oppimisalueen ylärajoilla ja saalistilttaus. Viimeisin tosin johtuu ensimmäisestä, uusi tyyli ja mun virheet luo painetta koulutukseen ja kun koira on vietissä ja siihen yhdistyy epävarmuus, on tiltti valmis. Tätä on hyvin saatu jo auki puhtaasti mustavalkoisuudella.

Hakutreenit on startattu myös maastojen aukeamisen myötä. Molemmat tekee vielä pistoja suorapalkalla ja ilmaisuja työstetään erikseen. Bradille otettiin viimeksi eka treeni molemmille puolille aluetta. Hyvin se alkaa irrota. Edelleenkään en käytä näkö tai kuuloapuja metsässä, tuulen ja kaistaleiden avulla työstetään suoria pistoja. Saatan olla vähän natsi pistojen suoruuden kanssa mutta haluan että jos metsässä on esim iso kivi, saan koiran kiertämään sen kiven. Ronilla on melko hyvät pistot, menee aikalailla sinne mihin lähetän. Nyt mukaan on otettu tyhjät. Se irtoaa hyvin sinne 50-60m ja tekee aika hyvää laatikkoa. Tyhjältä hallintaan tulo toimii hienosti, vietti tuntuu vain nousevan ja sammalet vaan pölisee kun yliheitän sen toiselle puolelle.

Ronin rullailmaisua työstetään sivussa ja sillä alkaa olla haju hommasta, vielä kuitenkin erillään jonkin aikaa. Bradilla ois melko valmis rullailmaisu, se tuo lelut maalimieheltä minulle enkä pakotakkaan sitä jäämään leikkimään sinne. Silti haluisin sille haukkuilmaisun. Ihan oman oppimisen vuoksi. Remu oli haukkuva mutta se rakennettiin ilman minkäänlaista tietoa, tuurilla se tuli. Oletettavasti hommassa olisikin tullut ongelmia ajan myötä. Muutamia kertoja on jo turhaumaa purettu haukkuun. Pieniä ongelmia on kun 2v sitä on opetettu patoamaan itseään ja nyt saisikin purkaa haukkuun. Mutta uskon siitä tulevan hyvä. Hakuryhmä sanoi alkuhaukuista että onpa pahan ja ruman kuuloinen haukku. Asenteella se sieltä tulee, ja ääni on aika korkea, voi siis kuulua metsässä hyvin.

Vaikka hakuryhmämme on kokematon, on porukka hyvä ja odotukset etenemisen kanssa korkealla. Koirat on hyvin potentiaalisia myös. Ryhmä on myös sopivan pieni jotta treenit ei veny pitkiksi vaan kuten sunnuntaina, 2,5h treenattiin kaikki koirat kahdesti. Jossain vaiheessa pitää ottaa joku ulkopuolinen katsomaan päältä ettei sokeana omalle tekemiselle tee jotain virheitä.

Esineruutua teen molemmille kaistaleella ja omilla tutuilla esineillä. Työvoitto on sentään sekin että roni nykyään tuo sieltä esineet, jopa laukalla. Treenaaminen ei ole enää ajasta, paikasta tai kuun asennosta riippuvaista vaan keskittyy uusissa, häiriöissä ja kaikenlaisissa paikoissa. Tästä siis kohti kesää, BH paikkaa ajattelin alkaa katselemaan jotta mahdollisesti loppukesästä pääsisi hakukokeeseen. Paimennuskisat syyskuussa on myös tähtäimessä.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hyvä koira, parempi koira?

Aika usein harrastajien puheissa/kirjoituksissa kuulee sanonnan "hyvä koira sitä ja hyvä koira tätä". Siitä puhuu aksaajat, pk-harrastajat, mitäänharrastamattomat ja suojeluharrastajat. "Hyvä pentu" "hyvä koira" kuulee jatkuvasti jossain. Olenkin miettinyt noiden myötä mitä tarkoittaa hyvä koira. Mun kokemuspohja ei riitä määrittelemään edes omasta mielestä hyvää koiraa, ehkä joskus. Siksi avaankin vain tämän hetken ajatuksia asiasta. Sen olen huomannut että oma mielipiteeni ei ihan kohtaa yleisen mielipiteenkanssa. Johtuen ehkä siitä että olen päässyt erityiseen oppiin ja opettajani on avannut koirien ominaisuuksia minulle todella paljon. Mietiskelyni koskee lähinnä harrastuskoiria, ei erityisesti kotikoiria.

Paljon kuulee kehuttavan ominaisuuksia: taistelutahtoinen, kova, rohkea ja saalisviettinen. Harrastuskoiran pennun pitää olla rohkea, se ei saa säikkyä mitään. Kaikista paras pentu on sellainen joka ei pelkää mitään, ei reagoi asioihin mitenkään. On se kova ja rohkea, tosi hyvä pentu. Helppohan sellaisen kanssa on periaatteessa kulkea. Ainut vaan että sellainen tappaisi itsensä alta aika yksikön jos ei omistaja ole suojelemassa, se kun ei osaa pelätä mitään. Pennun pitää myös roikkua lelussa kiinni vaikka mitä tapahtuisi, silloin sillä on riittävästi saalisviettiä. Pitää olla niin kova ettei välitä ohjaajan epäreiluista huomautuksista kun jotain menee väärin.

Jos pentu reagoi asioihin, ei pysty keskittymään eikä leiki häiriössä, on se aina huono asia. Tietenkin se on huono asia, sellaisen pennun kanssa vaaditaan ohjaajalta paljon enemmän taitoa, sekä malttia odottaa koiran kehittymistä. Koiraa pitää osata tukea oikeissa kohdissa, pitää osata vahvistaa oikeaa käytöstä eikä missään nimessä vahvistaa ei toivottua käytöstä. Ja millä vahvistetaan kun ei koira huoli namia eikä lelua. Ihmiset tahtovat lokeroida koirat aika yksitotisesti. Terävä koira on sellainen joka reagoi näkyvästi, eli se puree, haukkuu jne. Vaikka yhtälailla terävä koira on sellainen joka vain kääntyy katsomaan mitä tapahtuu, tai jopa varmuuden vuoksi väistää. Hyvän pennun kanssa päästään treenaamaan heti pennusta asti ja se on nopeasti koekunnossa.

Tämmöinen koira pelaa suht puhtaasti saalisvietillä. Sitä on helppo kouluttaa kun viettiä riittää heti pennusta asti eikä mikään sitä hetkauta. Toisen tyyppinen koira on monesti taas jo pentuna paineistettu ohjaajan turhautumisen vuoksi. Ei ole saalista ja luonnekin on pehmeä. Bradihan on aikalailla ton yleisen näkemyksen mukainen hyvä harrastuskoira, eikä siinä olekaan mitään vikaa. Mukava sen kanssa on treenata. Ei se edelleenkään mitään osaa pelätä eikä mikään estä sitä juoksemasta kahta kertaa peräkkäin olohuoneen pöytään pahki, ihan vain sen vuoksi että olen menossa takapihalle.

Roni taas on erityyppinen, se ei ole siihen pöytään juossut ikinä pahki. Se on reagoinut monenlaisiin asioihin pentuna, se on paineistunut ohjaajasta helposti eikä saalista tuntunut löytyvän. Mutta kun koiran itsevarmuutta on vahvistettu siitä alkanut paljastumaan ihan erityyppinen koira. Ongelma on ollut tottiksessa ja muissa tilanteissa joissa koiran pitää toimia lähellä ohjaajaa. Aksassa ja haussa se on toiminut paljon paremmin. Tottiksessa "pidä tunkkis" roni on tullut aika usein esille. Jos se kokee tilanteen epäreiluksi tai vaikeaksi, se väistää helposti passiiviseksi. Sittemmin tilannetta on saatu aika hyvin korjattua ja roni alkaakin treeneissä olemaan suorastaan röyhkeä, ja haastaa mua jo

Mutta siis aiheeseen taas. Jälkimmäisen tyypin koirat oikein koulutettuna kerää ihailua. Oikealla ohjaajalla oikein vietynä tän tyypin koirat on aikuisena vahvoja, voimakkaita ja se näkyy niiden tekemisestä. Niiden olemuksesta, tekemisestä ja viestittämisestä näkyy se että niillä on sisällä jotain jota kaikilla ei ole. Ekan tyypin koiratkin ovat hyviä, mutta niistä tahtoo puuttua sellainen voima, jonka mä koen tärkeäksi asiaksi. Niiden tekeminen on lähinnä sitä että ne odottaa palloa, toisen tyypin koirat elää sille että ne saa "tappaa" saaliin.

Tästähän tulee pk-puolella käytettävät nimitykset saalispuolenkoira "saalispimpula"  ja puolustuspuolen koira "aggressiokoira". Saalispuolenkoira raastaa ja repii, se kiipeää kyllä vaikka puuhun pallon perässä. Puolustuspuolenkoira ei taas turhia hätiköi, puuhun se kiipeä jos se kokee sen tarpeelliseksi. Saalispuolenkoirat menee helposti hektiseksi, tekeminen menee sähläämisen puolelle. Puolustuspuolen koirat taas tekee vain juuri sen mitä pitää, tehokkaasti mutta ei niin näyttävästi. Suojelussa paljon kritisoidaan arvostelun menemistä saaliskoirien suuntaan, arvostetaan nopeuttä, sähäkkyyttä ja jopa hektisyyttä. Siksipä sielläkin materiaali painottuu saaliskoiriin. Voimakkaat (henkisesti), vahvat aggressiokoirat on katoamassa. Niiden kanssa on hankalampi löytää yhteistyötä, niiden tekeminen ei ole niin näyttävää ja pisteitä ei tule.

Silti sellainen koira oikein koulutettuna on se joka (ainakin minut) saa ihastumaan, sen tekeminen puhuttelee. Siksi mietinkin käsitettä "hyvä koira". Onko hyvä koira sellainen että suuret massat voi sen kouluttaa, se kestää paljon ohjaajan virheitä eikä varsinkaan pelkää mitään. Vain onko se kuitenkin koira, joka vaatii taitavampaa ohjaajaa löytääkseen yhteistyön ja ominaisuudet. Mutta joka oikein vietynä, aikuisena on voimakkaampi, tehokkaampi eikä moottorista lopu ikinä virta. Mun mielestä se on jälkimmäinen. Mulle on tärkeämpää tehokkuus, voima ja tunne.

Näkemys hyvästä koirasta on aina objektiivinen. Suuri osa harrastajista arvostaa saalispuolen koiraa joka on helpompi kouluttaa. Mä taas arvostan puolustuspuolen koiraa josta on saatavissa enemmän voimaa irti. Toivonkin ettei ne katoa kokonaan, niitä kun ei pidetä arvossaan. Siksi olen miettinyt ronin antamista jalostukseen. Siinä olisi ominaisuuksia joita ei usein bortsuissa näe. Mutta ehkä vielä odotan että saan tuloksia myös paperille näkemykseni tueksi. Tosin muutama mun arvostama kokenut ihminen on ronia kehunut, nimenomaan siinä että se erottuu massasta.