keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Koska mä voin



Siinä on uusi mottoni, koska mä voin. Ja se tarkoittaa että itse olen itselleni suurin haaste ja mä voin tehdä asioita joihin itse uskon, ilman että kenenkään muun tarttee uskoa.

Kävin ilonan kanssa Somerolla Woollandiassa nuorten koirien mestaruuskisoissa. Harmittavasti nyt olimme edelleen ykkösissä joissa epäreilun kerroinpolitiikan vuoksi ei ole mitään mahdollisuuksia edes kilpailla. Mutta kokemushan se on tärkein, kilpailuvietistä huolimatta. Olen kerran käynyt Woollandiassa treenaamassa ja tiesin paikan hyväksi. Maineestaan huolimatta pidän sitä hyvänä paikkana treenata ja kisat jo nyt, koska lampaat toimivat koiran edessä oikein, ne ei uhkaa herkästi ja väistävät nätisti mutta koiran pitää silti niitä paimentaa. Mainehan siis on että lampaat on liian helppoja ja automaattisia. Mutta ei nekään mitään anna ilmaiseksi, paitsi metallihäkin.

No kisaan starttasimme kakkospaikalta. Inhoan lähteä alussa kun en ehdi keskittyä enkä nähdä lampaiden vetoja ja ja mutta tällä kertaa tyydyin kohtalooni. Olenhan jo niin kokenut, takana 8 starttia ilonan kanssa ;) Edellisenä päivänä olin käynyt treenaamassa eri paikassa hakukaaria eikä yhtään täysin onnistunutta kaarta saatu, syyt tähän on erinäisiä ja ne jätän tämän ulkopuolelle. No etukäteen olin päättänyt lähettää koiran vasemmalta koska poistovarikon veto tulee sieltä ja ei olisi niin vakavaa jos jumisi kaarelle. Tolpalle kävellessä koira tarjosi lähtöä oikealle ja jopa tyhmänä hetkeksi vaihdoin ajatuksen sille puolelle josta takaisin oikealle. Juuri näitä hyviä viime hetken arpomisia. Lopeta ja tee kuin olet päättänyt.

Koira lähti hyvin, laitoin sen taas lähes vauhdista kuten uudet opit opettivat. Turha makuuttaa tolpalla ja kerätä painetta mitä se ei tartte laajentaakseen. Ja se meni kerrasta taakse. Nyt enää muista laitoinko maahan mutta kahta ensimmäistä hidastuskäskyä ei ottanut joten karjaisin sen maahan ehkä tuonnin puolivälissä. Sitten lampaat kääntyi kohti vetoa ja ilonalle "oikee" käsky. Nyt päästään tuon koiran huonoon puoleen. Se vetäs herneen nokkaa siitä että se karjaistiin maahan joten se oli laaja, jossain 50m päässä se oli tolpan kiertoon tullessa. Asenne oli "onko nyt hyvä herralle?". No sain sen sieltä kutsuttua takaisin ja päästiin ajamaan poispäin. Ajo oli ens alkuun hermostunutta mutta sitten hengitin syvään ja koirakin rentoutui.

Ykkösportilla aloin leikittelemään, koska onhan mulla jo kokemusta ja pitää yrittää ajaa tiukat käännökset. Tuloksena aavistuksen tiukka ja 2-3 ohi portista. Siinä vaiheessa tiesin että tää on tässä, yritetään pelastaa koulari. Crossi meni siedettävän hyvin ja kakkosportista kaikki läpi. Sen jälkeen kuulemma tultiin offlinea kohti tolppaa mutta ajopisteita jäi  vielä 15/20 joten en usko sitä. Lampaat jakorinkiin, koira klo 6 pitämään paikoillaan ne ja häkille. Häkki auki ja lampaat lähtee häkille, oli kiire ottaa koira edes ylös että näyttäisi häkitykseltä. Koira häkkiin, meni maahan automaattisesti niin etten saanut ovea kiinni, pikku oikea, ovi kiinni, oikea, koira maahan, hetken rauhoittuminen ja lampaat ulos. Koira vielä maahan häkin ovella ennen haltuunottoa että saan sen ulos eikä satu vahinkoa juoksevien lampaiden kanssa. Tuloksena 79pst, PAIM2 ja PPR1. Eli koulutustunnus ansaittu ja pääsylippu kakkosluokkaan.

Tämän kauden tavoite on saavutettu, koiralla on molempien yhdityksien kisoista koossa hyvät radat ja molemmissa on paimennuksen perusrata suoritettu. Eli varsin hyvin 1v ja 9kk ikäiseltä koiralta. On se vain huikee. Sen kanssa voi mennä ihan mille tahansa pellolle, pää pystyssä tietäen ettei ainakaan hävetä tartte. Me osataan kokemukseemme nähden varsin riittävästi.

Kakkos- ja kolmosluokka oltiinkin poistovarikolla ja kuumasta kelistä (+23) johtuen oli aika raskas paikka olla. n. 25 laumaa haettiin kisaajien suoritusten loputtua pellolta ja vaikka lampaat tiesivätkin mihin tulla, laitoin ilonat treenit vuoksi jokaisen lauman taakse. Kilpailusuoritukset se seurasi maaten varjossa tuolini alla täysin vapaana kun unohdin hihnani tauolla autolle. Mutta ei se hötkyile, sikseen se on intensiiviseksi koiraksi älyttömän rento. Kisojen jälkeen sanoin laittavani koiran lomalle ja lähden katsomaan SM:iä ihan turistina.

Puoli päivää kisoja onnistui katsoakin kun mua kysyttiin sinne loppupäiväksi poistovarikolle. No hitto, jos mahdollisuus on päästä SM-kisapellolle ja kisalampaille niin enhän nyt minä sitä jätä käyttämättä. Minua oli valistettu isoista texel-mammoista, paino saattaa olla jopa 100kg, varoitettu että ottaa nätisti koiralla ettei ne suutu jne. Verenpaine kohisi korvissa kun kävelin koiran kanssa pellolle, mietin vain itsemielessäni "älä nyt herranjumala tee mitään tyhmää tämän katsomon edessä" ja sitten koira oikealle. Sinne se meni nätisti taakse, käänsi uuhet ja pukattiin varikolle. Täällä ne eivät menneet automaattisesti joten joutui pukkaamaan. Rentouduin, kyllä ilona handlaa. Ja niin se handlas.

Kisojen ollessa päättymässä minulta kysyttiin haluanko lähteä kaveriksi siirtämään kisalampaat lampolaan. No totta hitossa haluan. Sain sitten kuulla että niitä on reilu 150 poistovarikolla. Sain ohjeeksi lähteä kasaamaan niitä jo varikolta ja puskea ovelle. Noh, siinä vaiheessa taas vähän jännitti. No päästiin kyllä lampaiden taakse mutta ei me niitä hirveästi liikkeelle saatu ennen apuvoimien saapumista, toista nuorta koiraa. Koirien yhteisikä ei tainnut ylittää neljää vuotta.

Lauma saatiin pois aitauksesta ja pellolle. Mun ja ilonan huuli oli ehkä vähän pyöreänä miten tämmöinen lauma tanttoja saadaan liikkeelle, ja haluttuun suuntaan. 150 uuhta lähti kuitenkin menemään oikeaan suuntaan ja ilona kanssa tehtiin mitä osattiin, eli yritettiin mahdollisimman vähän häiritä osaavampia :D Laumaa kuskattiin n. kilometri läpi kisapellon, siltojen ja porttien saapuen lopulta lampolaan. Otettiin myös väliltä lähtövarikolta n. 50 uuhta lisää matkaan. Ilona oli ihan poikki tuon jälkeen ja sentään järki voitti ettei enää lampolaan lähdetä sisään. Mutta olihan huikea kokemus, molemmille. Ja kunnia että meihin luotetaan noin, antaa nyt työstää kisalampaita. Ohessa muutama kuva minkä ehdin matkalta napata.




SM-kisojen toiselle päivälle olin taas lupautunut poistovarikolle. Kyseessä siis tuplahakufinaali jolloin kisailijalla pellolla 20 uuhta. Mä olin jo rento, tiesin ilona kykenevän hommaan. Annoin mennä ja nautin, vähän korkeintaan jarruttelin ja nautiskelin koirasta sekä tilanteesta. Sekä uusista opeista jotka sisäistin jo tähän vaiheeseen. Sitten tuli taas kysymys, lähdetkö siirtämään kaverina laumaa poistovarikolta takaisin lähtövarikolle. No totta hitossa jos tämmöinen vastuu myönnetään. Taas esiintymistä jännittävänä henkilönä marssia nuoren koiran kanssa pitämään kisaajalta jäänyttä 20 kpl laumaa pellolle, kaikkien SM-kisa katsojien ja kisaajien eteen kun toinen pukkaa muut varikolta ulos. Lampaat tuli ja ilonahan oli työnsä veroisesti pysäyttämässä isoa laumaa täyttä lihaa, mutta vastassa onkin 16kg pelkkää asennetta. 

Lauma vietiin pikapikaa varikolle eikä jääty hienostelemaan, ilona hoiti hommansa. Lampaita pakattiin varikoille ja ilona painoi minkä tartti. Kertaakaan koko viikonlopun aikana ei sen pää levennyt vaan se piti malttinsa ja jaksoi painostaa. On se oikeasti huikee koira. EI se tarkoita etteikö silläkin olisi puutteensa mutta silti. 1v ja 9kk, mun käytännössä ensimmäinen itse koulutettu koirani, ja missä me olemme nyt. Raakile se on vielä, mutta täyttä timanttia, ja ensi kaudella alkaa sen hiominen. Mutta tiedän että olen oikeilla jäljillä, vaikka olen sitä vienyt oman pääni mukaan ja paljon yksin. On mulla hieno kasvattaja ja muiden treenaajien tuki takana. Mutta yksin olen päättänyt mitä teen ja miksi. 

Olen saanut nyt myös koutsaajan joka puhuu kanssani samaa kieltä. Saan ohjeita siten että ne ovat perusteltuja, asioita ei tehdä vain siksi että ne on aina niin tehty. Ja saan palautteen suoraan, ei ole olemassa "ihan kivaa". Viime reissulla tämän myötä sain toisenkin koutsaajan. Varsin opettavainen reissu. Sitä mitä ja miten, jätän kertomatta. Koska jossain kohtaa pitää tulla se hetki jossa erottuu hyvä paremmasta. Mä luulen että olen sen äärellä ;) Tavoitteet on korkealla mutta en niitä ääneen vielä uskalla sanoa. Jätän hienoukset kertomatta, koska mä voin. 


tiistai 31. heinäkuuta 2018

Ilonan ensimmäiset paimennuskisat

Viikonloppuna, tai oikeammin to-su oli ensimmäiset paimennuskisat. Ja nimenomaan kisat koska paimenkoirayhdistyksen alaista toimintaa jolla ei yhteyttä kennelliittoon. Kisat oli jo ennakolta suht raskaat 4 päivän aikana 6 kisastarttia sekä paimennuksen perusrata jolla mitataan onko koira paimennuksellisesti jalostuskelpoinen. Näitä voi käydä tutkimassa tarkemmin spkyn sivuilta. Paimenkoirapiireissä nämä on kuitenkin niitä "oikeita" kisoja, kennelliiton kokeet ei ole niin arvostettuja.

Perusrata oli tarkoitus suorittaa sunnuntai kisastarttien jälkeen mutta kun oli tilaa, se suoritettiin jo torstaina heti kärkeen. Sikäli ois ihan hyvä että tietäisi säännöt etukäteen. En tiennyt osa-aluiden olevan pisteytettyjä vaan luulin sen olevan hylätty/hyväksytty arvosteltava. Nyt esim tuonti oli ihan banaani kun en korjannut sitä ja joka osa-alueen alussa jouduin kysymään tarkennuksia.

No perusradan kulku pääpiireittäin: Haku oikean kautta, jää vhän vajaaksi, nosto vinoon ja vetojen kanssa aiheuttaa banaanin. Annoin tuoda silti luonnollisesti kun se sen osaa. Kuljetuksessa ei ongelmaa, vähän painaa liikaa mutta itse osaa porukan myös jarruttaa. Vaiston varainen ihan täydellinen, lampaan kiinniotto hyvä. Tässä kohtaa ei saanut laittaa koiraa maahan vaan antaa olla vapaana, jotta näkyy osaako se olla mukana. Ja häkitys perin sievästi. Arvostelussa eka kommentti: Koira ei stressaa itseään eikä lampaita, molemmat voisi mennä toisen radan heti perään. Ja lampaat jäikin pellolle seuraavalle koiralle. Sen jälkeen tuomari kysyi että onko koira tullu mulle pentuna vai koulutettuna, että onko se ollut englannissa kasvattajan mukana. Kasvattaja siis oli 5kk englannissa keväällä. Tämähän tietty aiheutti vähän henkselien paukuttelua, kun sehän tarkoittaa että koira on varsin hyvin koulutettu tuomarin mielestä :D Se oli myöskin päivän paras kuulemma. Perusrata siis läpi selkeästi pisteillä 70.


Kisaratoja en ala erittelemään, Oulaisissa oli vähän huonoa tuuria porukoiden kanssa, ei osattu ajaa sellaisia. Kuitenkin vain yksi hylky, 2 rataa tuloksille. Hylkykin ois saatu tuloksille mutta tuomari ei tainnut nähdä että ilona pysäytti karkurin vielä juuri ennen varikkoa. Tässä se on niin hyvä ja luontainen, mä huudan vaan "menemene" joka tarkoittaa "mä olen hiljaa ja tee sä mitä osaat". Kun ilona on pysäyttänyt lampaat ja kääntänyt ne selkeästi, alan taas ajamaan sitä. Tällä hetkellä tasapaino sen itsenäisen työskentelyn ja ohjattavuuden välillä on todella hyvä. Ja siitä aijon yrittää pitää kiinni. Ilonan luonnollisuus, kyky sekä uskallus peittää lampaat kunnolla ei ole ihan jokaisella koiralla. Sen lisäksi esim häkillä se ei joka liikkuun tartte ohjausta.

Pensalaan siirryimme perjantai iltana ja lauantai aamuna kasin pintaan saavuimme kisapellolle. Siinä meni vasta-alkajalta huuli pyöreäksi. Hienoisesti laineileva, iso ja tasainen kisapelto. Tuomari sanoi että autolla pystyi ihan huoletta jaelemaan varikolle, niin tasainen se oli. Tuli ihan alemmuskompleksi ettei me vielä kuuluta tämmöiselle pellolle, ihan sellainen isojen kisojen fiilis. Mutta sitten päätin nauttia, harvoin tämmöisiin olosuhteisiin pääsee. Pellolta oli merkattu yksi oja joka meinasi meitä naurattaa, niin pieni ja selkeä se oli.


Lauantai alkoi jännittyneenä, koira ei ollut niin rento kuin yleensä vaan arvelin edellisten starttien taistelun saavan sen jännittyneeksi. Rata ajettiin läpi kyllä mutta linjoilla ei paljon oltu ja hermostunutta molemminpuolin. Toisesta startista tulikin puolitahallinen hylky. Sunnuntaille oli yksi startti ja se olikin taas levollista ilonaa. Se saatiin ajettua kohtuu hyvin vaikka crossille jätin paljon pisteitä yhdellä virhekäskyllä. Mutta rata läpi, 75/90pst ja kisan 2 sijoitus. Vasta jälkeenpäin tajusin minkälaisten konkarien kanssa olin palkinnoilla. Ilona teki juuri niin hyvin kuin osasi ja koulutustasossamme ei tullut minulle isoja yllätyksiä. Jatkamme samaa perustreeniä, tiedän olevani oikealla tiellä vaikka kaikki ei aina ymmärrä juttujani. Eritoten ilona on juuri niin hyvä kuin uskoin sen olevan. Varikolta ja katsojilta satoi kehuja mitä kaikkea se tekee hyvin. Luotan omaan eläintenlukutaitooni ja siihen että näen syy-yhteyksiä helposti. Hyvä tästä tulee.

Mutta eka kisaviikonloppu, ensimmäisen itsekoulutetun koiran kanssa (apua olen saanut useista paikoista), 4 tulosta, perusrata, yksi palkintopallisijoitus, ei voi olla kuin tyytyväinen.



torstai 28. kesäkuuta 2018

Erittäin hyvä, ellei täydellinen



Blogi on ihan kuollut mutta onneksi treenaaminen ei. Elämme elämämme kesää ja ilona treenaa paimennusta paljon, oikeasti paljon. Se kun joutuu hoitamaan laitumen kaikki työt ollessaan ainoa toimiva koira mulla. Se siis hakee lampaat lähes joka laiduntarkilla, se hakee ja jakaa treenilampaat itselleen ja laralle sekä bradille. Se siis hoitaa ensin työosuuden ja sit me treenataan. Se käy lampailla viikon aikana helposti 8-10krt johon lasketaan lyhyet tarkitkin. Mikä meillä tarkoittaa helposti 300m ohjattua hakua ja tuontia siten ettei lampaat tule mulle asti syliin. Se on aivan huikea 1,5v pentu. 1,5 vuotias kun mun mielestä on pentu, mut treenataan isoja asioita. Mielessäni vain hymyilen että mitähän se on vuoden, saati 3 vuoden päästä. Mutta aika näyttää. Sen vain sanon että se on minun mielestäni ikäisekseen hyvä, erittäin hyvä.

Kokeethan sen osaamistason sitten näyttää, vaikka ne onkin aina sarja temppuja eikä suoraan sidoksissa oikeaan elämään. Erityisen ylpeä olen siitä että ilona on ensimmäinen itse alusta asti kouluttamani paimenkoira. Tottahan olin viime vuonna hyvässä ohjauksessa joka oli ensiarvoisen tärkeetä mutta silti olen itse tehnyt kaiken tuon koiran kanssa, itse ollut liinassa, itse hakenut etäisyydet, itse opiskellut paineen määrän ja kuinka koira mihinkin reagoi jne. Talven treenit on tehty hyvissä treeniporukoissa mutta päätökset koiran treenaamisesta olen tehnyt minä. Minulla on vahva näkemys ja luotan siihen 100%. Se elää se näkemys, kokematon kun olen mutta siitä pidän kiinni. Haen kokoajan tietoa kuinka muuten voisi asioita tehdä. En tee koirani kanssa mitään minkä en tunne olevan hyvä juttu. Toiset saa tehdä mitä haluaa, minä haluan tehdä ja kehittää omaa juttuani, silläkin uhalla että jotain asioita pitää opetella kantapään kautta.

Kokemus, siihen palataan säännöllisesti joka lajissa kun koirista puhutaan. Mikä on riittävä määrä kokemusta että voi puhua esimerkiksi kouluttamisesta, tai muodostaa omia mielipiteitään? Tiedän uskomattoman määrän kouluttajia jotka ovat treenanneet vuosikymmeniä, korkeillakin tasoilla, mutta silti ihmettelen miten moisella tietotaidolla ovat päässeet niin korkealle. Se ehkä osoittaa vain sen ettei koiran kouluttaminen ole avaruustiedettä, se on lajista riippumatta sitä että vahvistetaan oikeita asioita oikeaan aikaan ja sammutetaan asioita joita ei haluta. En usko että minulla on monenkaan mielestä riittävästi kokemusta puhua paimenkoiran koulutuksesta, eikä koirista, saati jalostuksesta, mutta puhun silti. Se on myöskin sitä minun juttua. Aivoissani on jatkuva analysointi menossa tekee sitten omakoirani treeniä tai tekeekö toisen koira treeniä. Toisen koiran toiminnan analysointi koetaan helposti arvosteluksi joten olen yrittänyt vähentää sen tekemistä ääneen. Kaikki eivät vain pidä siitä. Nämä on yleensä ihmisiä joiden mielestä "bordercolliella on paimennusvietti ja ne siksi haluaa paimentaa". Mä menen ja haluan mennä syvemmälle.

Myyttisyydestään huolimatta paimennus ei eroa siinä muista lajeista, koiran oppimistavat ovat ihan samat ja vuosien viettiteorioiden opiskelu auttaa äärettömästi tässäkin lajissa. Se auttaa miettimään sitä mikä on se asia josta koira palkkaantuu eniten, mikä on se asia mistä koira palkkaantuu mutta vähän vähemmän. Nyt käytännössä pitää miettiä mikä on riittävä palkka saamaan koira tekemään haluttuja asioita mutta ettei aina tarvitse käyttää sitä parasta mahdollista vahvistetta. Bordercollieihin (puhun nyt vain näistä kun en muihin ole perehtynyt) on asennettu jalostuksessa palikoita joilla se saadaan tekemään asioita mitä se tekee. Monet asiat ovat sisäsyntyisiä ja ainakin hyvin vaikeasti opetettavissa. Mutta (paimentavissa) bordercollieissa on mielestäni ainakin 3 erityyppiä koiria, lajiteltuna sen mukaan mikä on se juttu joka niitä lajissa vie. 

Aloin tähän kirjoittamaan erityypeistä mut tyydyn siihen että on kevyempiä koiria joita on helppoa ohjata ja on voimakkaampia koiria joiden kanssa yhteistyö ei tule helposti. Ja näiden väliin sopii uskomaton määrä koiria erilaisilla ominaisuuksilla varustettuna. Valinnan varaa riittää siis muutenkin kuin linjajakojen perusteella. Siksi varmin keino miettiä pentua on ottaa ne vanhemmista joista tykkää. Mun kokemuksella 75% tulee emältä ja 25% isältä. Ja ulkonäkö korreloi vanhempien kanssa, enemmän ominaisuuksia tulee siltä jota pentu muistuttaa enemmän. Poikkeuksiakin tähän hyvin tieteelliseen päätelmään kyllä on.

Mutta nämä 3 ryhmää johon olen koirat jakanut:

1. tyyppi. Bradi, kevyt ja saalisviettinen, hyvin nöyrä ja helppo ohjattava, vaatii paljon itseluottamuksen nostattamista, voimaa ei paljon ole. En tiedä vielä mikä on se pohjimmainen voima joka paimennuksessa vie. Paineistuu herkästi pienestäkin konfliktista ja passivoituu tai menee hektiseksi. Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja helppo ja nopea. Esim agilityssa hyvä ja nopea koira.

2. tyyppi Ilona. Suht helppo ohjattava mutta omaa tahtoa ja voimaa löytyy. Luontaiset ominaisuudet hyvin pinnalla. Nauttii pienestä väännöstä eläimien kanssa eikä luovuta ja anna periksi. Terävyys, itsevarmuus ja nöyryys tuo omat haasteensa palettiin. Haluaa hallita laumaa, ihmisen kanssa yhdessä. Voi jopa nauttia haastamisesta jos rakennettu sopivasti. Arjessa helposti vähän dominantti. Paineistuu mutta ei menetä toimintakykyään. Valmiina koirana ehkä se helpoin, ei tartte olla ihan sukkasillaan ja voimaakin löytyy kivasti mutta olematta mikään jyrä.

3. tyyppi, Lara (Roni ehkä, jos olisi päästy pidemmälle?). Ole hiljaa, mä tiedän kyllä mitä mä teen. Ei ole eläintä jota nämä ei käännä, eikä eläimet karkaa, kaikki liikkuu mutta oliko suunta ohjaajan haluama on eriasia. Nöyryys ei ole pinnassa ja yhteistyö on rakennettava. Haluaa hallita, ei tarvitse siihen ohjaajaa, nauttii suunnattomasti pienestä konfliktista, aina valmis haastamaan. Haastaa myös arjessa ja on helposti ns herne nenässä jos ei mielestään saa tehdä kuten haluaa. Haastava harrastuksissa kun konflikti helposti passivoi, "pidä tunkkis-koira". Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja: varma ja voimakas. Puhutaan myös monesti "dieseleistä", voima ei lopu ja tekeminen on varmaa. Itsevarmuus huokuu koirasta.

Näistä nyt ei kannata kenenkään pahoittaa mieltään, varmasti on eri mielipiteitä. Mä haluan 2. tai 3. tyypin koiria itselle. Ei niitä helpoimpia, mutta takuuvarmoja kun saa yhteistyön toimimaan. 1. tyypin koirat ei mua kiinnosta vaikka sellaisella ehkä helpoiten kisaamaan pääsisi. Eräskin lampuri kerran kysyi miksi haluan vaikean koiran vaikka haluan kisaamaan. Vastasin että ensisijaisesti etsin hyvää koiraa, toiseksi kisakoiraa. Ja nämä opettaa kouluttamisesta eniten, kun edelleen päätavoitteeni on oppia kouluttamaan koiria. Silti tavoite on edelleen nuorten koirien SM-kisat 2019. Muuten kolmosissa näyttää nykyisin olevan niin hurja taso etten sinne laita mitään tavoitteita. Sitä en itse epäile etteikö sinne kolmosiin päästäisi kun nyt jo sen luokan juttujakin treenaillaan.

Bradikin on syttynyt lampaille ja kevyesti treenataan senkin kanssa. Vähän haettu suuntia ja yleensäkin kokemusta lampailla. Siis ihan samaa mitä lara tekee. Pentu juttuja siis ;)





perjantai 18. toukokuuta 2018

Päättymätöntä loistetta

Blogikin kuolee taas. Mielenkiinto on muualla ja kiirettä pitää oman laitumen rakentamisen kanssa. Treenaamassa on käyty parilla lammastilalla ja on aivan huikeaa miten paljon olemme kehittyneet. Siis ihan arkisissa tilanteissa ja toimissa on tullut varmuutta. Helatorstain treeneissä teimme ilonan kanssa niin hienoja juttuja että vieläkin liidän niillä. Ensin ajeltiin pitkää peltosarkaa ja viimein aloin huomata oman sijaintini ja sen vaikutuksen hommaan. Ilona oli myös hyvin nöyrä ja kuulolla, yhteistyö on siis löytymässä. Sitten ilona toimi esim jarrukoirana laidunsiirrossa, tolppakoirana hakutreenissä ja haki pari karkuria metsästä, ihan hakuna. Teki myös elämänsä pisimmät hakukaaret ja kaikkea muuta hienoa. Perjantaina toimi demokoirana kun palauteltiin pyörössä edellisen päivän isoa treeniä. Se on niin makee.

Larakin on syttynyt ja näin äkkiseltään tuntuu että se on vielä voimakkaampi ja rohkeampi kuin ilona mutta ei ole yhtä nöyrä. Mutta aivan älyttömän käteensopivan tuntoinen penska, sekin. Saa varmasti painia sen kanssa. Ilonan kanssa olen jopa miettinyt että olisiko sen kanssa kohta mahdollista olla kisoissakin tolpalla. Mutta tällä hetkellä ei tartte paljon miettiä mihin katseeni suuntaan kun tartten seuraavan koiran, samalta kasvattajalta tulee sitä mitä kaipaan, voimaa.

Toissa päivänä olin lampurin kanssa yhteydessä että ainakin viikko vielä katsellaan laitumen rehevöitymistä että riittää ruoka. Tunti siitä ja näin ilonan jalasta tulevan verta. Ei muuta kuin kotiin ja kuraojissa uinut kurakoira ensin ulkona pesulle, sitten sisällä pesulle ja sitten tarkastukseen. Suolavedellä huuhtelin haavaa mutta vuoti sen verran etten nähnyt kunnolla. Sidoin jalan jotta vuoto vähän tyrehtyisi ja näkisin tilanteen.

2h päästä havahduin kun lattiat taas veressä, paketista tuli läpi. Viimeisin asia jota tässä vaiheessa olisin halunnut nähdä. Ainoalla paimentavalla koirallani tassussa haava. No ei muuta kuin paketti auki ja toteamaan tikkaustarve. Ja tottakai päivystys aikana. Kävimme sitten hakemassa pikku krapulan ja 4 tikkiä päivystyksestä, ihanan kallista. Nyt sitten tötterö päässä odotellaan parantumista, ilman koiraa en yhtään lammasta ota.

Tässä vielä kuvina viime aikojen tapahtumia:













maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vi##u kun vi#u##aa

Ilona kävi tuossa vasta virallisissa kuvauksissa. Tuloksena B-B lonkat, kyynärät 0-0, olat epävirallisena puhtaat mutta selästä LTV3. Ortopedi oli jo lausunut selän puhtaaksi ja sitten tippui pommi kun lausunto tuli kennelliitolta. Amatöörimäinen virhe mielestäni ortopedilta vaikka lopputulosta se ei muuta. Tilanne olisi eri jos selkää ei ois lausuttu virallisena ollenkaan.

Eihän se mikään maailman loppu ole, mitä nyt loppuelämän stressi taas kuinka pitkään ja mitä kestää. Ja vie se pohjan pois minun jalostustoiveilta. Jotkut ottavat ltv-koirien kanssa riskejä, paljon isompiakin kuin ilonaa olisi käyttää. Mutta ei puhettakaan että lähtisin omaa jalostustyötä aloittamaan nartulla jolla on selkeä vika. Olisihan sitä voinut kiertää tavalla jota jotkut kasvattajat harrastaa. Pistää pään pensaaseen ja jättää kuvaamatta jos ei oireile. Sillä tavalla on ocd:n kanssa päästy varsin ikävään tilanteeseen ja selkähommat on menossa samaan. Vituttaa vaan kun se on muuten niin potentiaalinen koira.

Ja stressiä tuottaa siis se että tiedän varsin hyvin mitä on elää sairaan, kipeän tai rikkinäisen koiran kanssa. Joka ikinen päivä, joka ikinen kerta kun tulee joku kolhu, sydän muljahtaa ja koiran liikettä jää katsomaan. Joka ikinen viikko asia on mielessä, milloin ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mun koirilla on nyt ollut järjestyksessä: Nisäkasvaimia 10kk ikäisellä seropinartulla. Luusto-ongelmia 4v seropiuroksella, lonkat D/E paha nivelrikko ja kyynärät myös rikki, lopetettu 6v. 10kk ikäisellä bordercolliella ocd, operoitu ja kuntoutettu, 2v iässä ollut sairaslomalla 1v, sairaseläkkeellä, epäily selkäongelmasta, menossa tutkimuksiin. 6v bordercollie lopetettu epilepsian vuoksi, puhkesi 5v. Nyt 1v3kk ikäisellä bordercolliella LTV3, lonkissa toispuoleisuutta, ei tietoa onko yhteyttä, ei oireile, vielä, mun tuurilla kyllä vielä oireilee.

Jokohan tuossa alkaisi olla tarpeeksi vai mitähän me tuolla laralle keksitään. Joku autoimmuunisairaus, kyynärät? Ei tässä oikeasti ole enää paljon toivoa että saisi sellaisen paperilla ihan terveen koiran. Eihän se mitään takaa, ainakaan pärjäämistä harrastuksissa tms. Mutta olisi se jo jotain. Ilonan kanssa moni lohduttaa ettei se nyt välttämättä oireile ikinä, ei se mitään rajoita. Kyllä se vaan saattaa rajoittaa. Käy taas kuten ronin kanssa että alkaa oireilemaan kun koira alkaa toimimaan. Sehän se tässä pelottaa, että mulla on taas hieno nuori aikuinen ja pitäisi olla parhaassa iässään. Homma alkaa toimimaan, yhteistyö on kasassa, ja sit koira sairastuu.

Tässä oikeasti on jo tarvittu mustaa huumoria tämän kanssa. Ekan illan itkujen jälkeen tää jatkuva huono onni on lähinnä naurattanut. Onneksi mulla on tuo lara. Vaikka se on pentu, se tuntuu niin omalta. Se on niin hyvällä tavalla sekopää että lapsetkin sanoo sitä psykopaatiksi. Mutta vaikka se on kiva, sen kanssa ei varmasti tehdä lampurin luona ns oikeita töitä kuten ilonan kanssa reilun vuoden iässä. Tai ainakin uskon vastuuvakuutukselle tulevan käyttöä. Ilona on voimakas, mutta samalla nöyrä ja yhteistyöhaluinen. Lara ei ole nöyrä, se on tähän astisista bortsuista se kovapäisin, ihan helposti.

Olen luonnehtinut että ilona tuntuu sellaiselta koiralta jonka voi ottaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, se tekee hommat huomaamattomasti, tarkasti ja nöyrästi. Lara tuntuu enemmän koiralta joka päästetään irti kun on homma joka on saatava tehtyä. Se on niin itsevarma jyrä luonteeltaan. Sen kanssa ei varmasti pääse niin helpolla kuin ilonan. Vääntämään tullaan ihan varmasti. Mikä sekään ei ole mikään automaatti. Saa senkin kanssa miettiä. Mutta saa nähdä, taidan alkaa kattelemaan jo seuraavaa pentua. Vuoden välein jos ottaa koiran ni pakkohan joskus on tulla ehyt.

Tuolla rakkaan facebookin roturyhmässä keskusteluissa on tullut vähän ihmeellisiä oletuksia esiin. Siellä nyt ylipäätään haukutaan työlinjaiset seropin näköisiksi koipeliineiksi joita ei muka näe muualla maailmassa, kuten Englannissa, Uudessa-seelannissa tai Australiassa. Kruftsin käyttöluokkakin ihan eri näköistä kuin Suomen käyttölinjaiset. Ainainen käyttö- vastaan näyttölinja keskustelu. Miksi ei voi olla nätti ja pärjätä käytössä. No miksi? Miksi ne nätit ei pärjää kisoissa eikä näy tuloksissa. Yksi iso syy että esim Englannin ja Australian käyttölinjaiset ei ole olleet virallisissa FCI rekistereissä kauaakaan. Ei ole kauaa kun ISDS rekisterissä oleva luettiin sekarotuiseksi. Ausseissa taitaa suurinosa edelleen olla sekarotuisia ja jos siellä paimenlinjaiset on rekkarissa, ne on ISDS rekkarissa.

Sekin tuli ilmi että osa luulee että paimennus perustuu kouluttamiseen kuten vaikka agility. Sama kuin vertaisi jäniskoiran kouluttamista agilityn kouluttamiseen. Lelupalkalla estehyppely, metsässä maalimiesten etsiminen tai tottelevaisuus ohjaajan kanssa on hieman eriasia kuin sisäsyntyisen vietin ohjaamana ohjaajalle työskentely. Ilman sitä sisäsyntyistä viettiä ei pääse kovinkaan pitkälle. Tottispaimennus sujuu varmaan yhtä hyvin kuin bortsun opettaminen jäniskoiraksi, tai noutajaksi. Tottakai koira koulutetaan, toisia enemmän kuin toisia, mutta se mitä ne tekee, on pitkälti sisäsyntyistä. Sille toiminnalle annetaan vain nimi ja se ajetaan hallintaan ja yhteistyöhön. Siksi paimenlinjaiset pärjää paimennuksessa. Se miksi ne ei pärjää näyttelyissä, johtuu rotumääritelmän tulkinnasta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Periksi ei anneta, asenne ratkaisee

Välillä ihan treenipäivitystä minun ja ilonan päälajista eli paimennuksesta. Eilen kävimme vuorostaan eri paikassa treenaamaassa, paikassa jossa olemme kerran käyneet aiemmin. Saimme tehtäväksi ottaa lampaat ulos karsinasta ja viedä hevosaitaukseen jossa oli tarkoitus treenata. Lampaita oli heti joku 20-30. No, mä vähän hermoilin ja hätäilin, josta koira tietenkin myös hermoili ja kaaoshan oli valmis. Lampaat oli ihan väärässä paikassa pihalla. Onneksi lampuri ei hermoile, eihän siinä nyt mitään erikoista käynytkään ja pääsimme kokeilemaan lampaiden keräämistä. Koira kävi vähän kiihkeänä mutta sai tietenkin lampaat kerätty jä saimme ne ohjattua aitaukseen lopulta aika kivuttomasti.

Hevosaitaus, ehkä sellainen 20x30m, tai ehkä vähän isompi, portti 5m joka jätettiin auki, kova veto portista suoraan näkyvään lampolaan ehkä 20m päähän. Eli ihan vain fiilisteltiin etäisyyttä ja pidettiin vetosuuntaa. Ilona vähän puskee lähelle joten opeteltiin pitämään etäisyyttä sekä malttia, malttia odottaa että ne lampaat lähtee ilman puskemista. Iso porukka ei käänny hetkessä. Hyvin alkoi malttaa ja hermot sillä on kunnossa. Lisää kokemusta vaan niin ei tartte hätiköidä. '

Sitten lampaat ja koira alkoi rentoutumaan ja kokeiltiin ajoa vetoa kohti. No ei, ilona aistii vedon, sille tulee hätä, sen hätä pelottaa lampaita ja nehän lähtee. Otimme vielä vähän pyöritystä keskellä aitausta että lampaat, sekä koira rentoutui taas. Ja saimme kuin saimme pätkän, hyvin lyhyen mutta pätkän kuitenkin ajoa kohti vetoa, lampaat oli rauhallisia, koira oli rauhallinen ja ajoi rauhallisesti ja otti käskyt vastaan.

Sitä fiilistellessä päästin lampaat pikkuisen liian lähelle porttia joten ajattelivat ottaa ritolat. Suunnitelmana oli päästää koira hakemaan lampaat mulle palkaksi hyvästä ajosta mutta nyt tilanteessa tuli kilpajuoksu. Suunnilleen puoli laumaa oli jo portista ulkona kun koira pääsi portille ajatuksella "ette muuten karkaa". Portista läpi ja kylkikosketuksella törmäys ensimmäiseen lampaaseen mutta pysähtyivät ja joutuivat palaamaan aitaukseen.

On sillä työkoiran luonne, se mistä olen aiemmin kirjoittanut. Huononakin päivänä se on hyvä, hyvänä päivänä erinomainen. Mutta missään tilanteessa se ei jätä töitä kesken. Se pistää myös kropan peliin kyselemättä. Ja se on se mitä mä arvostan koirassa. Ei ole päivää jolloin joudun sanomaan "ei sitä tänään huvita". Niin kauan kuin jalka ei ole poikki mennään, mennään niin pitkälle että sydänkäyrä on suora. Se on se asenne. Sen takia mulla on ilona. Sen vuoksi mulla on myös Lara kasvamassa.

Loppuhuomautuksena, olisin omalla toiminnallani voinut tilanteen purkaa erilaillakin, kokemattomuuttani tilanteesta tuli tuollainen ja ilona sai ekan kolhunsa. Toivotaan ettei siitä tulee jatkoseuraamuksia, ainakaan nyt ei näytä oireilevan, enkä tietentahtoen noita halua. Mutta ei noita voi kokonaan välttääkään.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Konfliktista toiseen

Lara, tuo syötävän suloinen, ihanuuksien hirviö, oikea monsteri. Täällä ollaan hätää kärsimässä, me seka vanhemmat koirat. Eikä, se on oikein mallikas penikka, mä tykkään, omaa ajatteluakin pitää olla. Ilonalle se vaan ottaa nyt koville, laran ei tartte ku jyrsiä pöydän jalkaa ja ilona voisi kaivaa kuopan ja häipyä paikalta. Se stressaa kaikkea mitä pentu tekee, saati jos pentu vaikka ajattaa kissoja tms. Se ei voi kestää tuollaista ilkeyttä. Olen ollut tuosta vähän hämilläni mutta sitten aloin laskemaan yksi plus yksi.

Ilonalla oli pari viikkoa sitten juoksut. Jäimme paimennuksesta tauolle koska sen itsevarmuus ei ollut oikealla tasolla ja vahva koira taantui "perus" nuoreksi koiraksi joka tarvitsi tukea epävarmuudessa eikä halunnut mennä uuhien päitä kohden. En halunnut ottaa riskiä tässä vaiheessa että tapahtuisi kolaus itsevarmuudelle joten jäimme odottelemaan juoksujen loppua. Lauantaina treeneissä koira taas olikin lähes oma itsensä. Agilitysta myös jäätiin parin viikon tauolle ja viikko sitten treeneissä tuli konfliktitilanne ja ilona passivoituikin siitä. Kielsin sitä moikkaamasta kuvaajaa ja ilona tuumasi että pidä tunkkis. Tuttua jo ronin ajalta, pienen pieni kauhun tunne jopa tuli kurkkuuni. Homma saatiin kuitenkin kunnialla loppuun ja eilen jätin treenit vielä väliin.

Tänään sitten kasvattajan ja luottokoutsini kanssa kirjoitellessa sen tajusin, sillä täytyy olla valeraskaus. Ja tutkinkin sen ja sen nisät on selkeästi turvoksissa. Siksi se on tuollainen hiton lapanen ja olen pelännyt että olen rikkonut sen :D

Nyt olen monta päivää fiilistellyt lauantailta jäänyt tunnetta kun olimme ilonan kanssa yhdessä paimentamassa. Se oli niin makee, ja meillä molemmilla oli kivaa. Meitä syyspuolella vaivannut maahanmeno-ongelmakin on selätetty. Mun täytyi vaan tajuta missä kohtaa voin sitä pyytää maahan jotta en aiheuta liian isoa konfliktia. Jos koira on varma että lampaat karkaa jos se menee maahan ja tyhmä ohjaaja karjuu maahan-käskyä, ei homma voi sanoa yhteistyöksi. Osaamisen karttuessa voi tilanteita hankaloittaa ja vaatia maahanmenoa myös tilanteissa jossa se ei koiran mielestä ole järkevää.

Muutenkin paimennustreenit ovat nyt mieleisiä. Mulla pysyy oma pää kasassa ja mä pystyn samaa tahtia koiran edistymisen kanssa oppimaan itsekin. Kun edelleen päätavoitteeni on oppia kouluttamaan koiraa, ei saada koulutettua koiraa ilman että tajuan miksi se tekee mitäkin.

Lopuksi pari Hakalan Marin ottamaa kuvaa lauantain treeneistä. Vielä että se on hyvä, se tuntuu hyvälle ja näyttää hyvälle: