torstai 14. helmikuuta 2019

Katkeruus on pettyneen suojakuori

Luin tänään hyvän blogikirjoituksen jonka myötä mä innostuin avaamaan oman blogisivunkin. Sattumalta kirjoittajalla on pentuesisarus Laran pentueesta. Kirjoitus löytyy täältä:

https://koiramaistaeloa.blogspot.com/2019/02/saako-olla-katkera.html?fbclid=IwAR1U1kMi7G66OtC7Kg1dmguG9P40bekBDPvj-q8xl6p40FLk0wxrSwqOc2I

Kirjoitus sikäli koskettaa lähelle kun olen hyvin syviä tunteita käynyt läpi tämän harrastuksen vuoksi. Eikä tosiaankaan kaikki ole ollut positiivisia. En oikein tiedä itsekään mistä enää ammennan positiivisuuteni josta saan aina välillä kuulla. Tänään aamulla heräsin ja ensimmäinen ajatus oli äärimmäinen vitutus. Sille on montakin syytä mutta se ei ole nyt se olennaisuus. Puhelinta katsoessa näin että illalla lähettämääni viestiini "milloin treenataan?", oli kaverini vastannut: "Tänäänkin on vapaata, jos sua kiinnostaa niin hyppää autoon ja tule treenaamaan". Kahta kertaa ei tarttenu houkutella. Skippasin psykologian tentin, kamat sekä koirat autoon ja ajamaan 100km tutulle lammastilalle.

Ensin perinteiset kahvittelut, ja keskustelut paimennuksesta sekä muusta. Treenaaminen on myös sosiaalinen tapahtuma, ainakin minulle jonka aikuiskontaktit on monesti vähissä. Treenimuodoksi valikoitui tänään sisätreenit. Tällä tilalla siihen on erinomaiset mahdollisuudet ja olen onnellinen että meillä on siihen mahdollisuus. Useimmilla ei ole joilla ei ole omia eläimiä. Mutta se on olennainen osa koulutusta. Ja sisällä ahtaasti voi treenata paljon asioita toisin kuin monet ajattelee. Vähintäänkin se kohottaa koiran itseluottamusta jota ei voi olla liikaa.

Ilona kävi ihan ensiksi vain oleilemassa lampolassa ilman että sai lupaa tehdä mitään. Sen jälkeen laitoin sen n. 5x5m karsinaan olisko 6 lampaan kanssa jääden itse ulkopuolelle. Tässä ideana että koira ylipäätään kykenee rauhalliseen lähityöhön, kiertämään rauhassa lampaita ja irroittamaan niitä kulmasta jne. Ohjasin suullisilla sekä pillikäskyillä, loogiset pillikäskyt alkaa olla suht varmat. Paineenalaiset ei oikein toimi, suullisina kyllä. Lopuksi itse sisälle karsinaan ja halusin kokeilla jakoa. Ai miksikö? No koska mä voin. Pari kertaa jaettiin porukka mutta kimpoilivat paniikissa yhteen. Rauhoitin sit hommaa ja lopuksi jaoimme oikein rauhassa porukan ja pidimme aloillaan. Oikeen hyvää treeniä.

Seuraavaksi mentiinkin isompaan, ehkä 7x20m karsina jossa 50 uuhta. Eli eläimistä lisää painetta. Siellä taas pillitreeniä mahd vähillä avuilla ja ajoin pillikäskyjä sisään. Nyt tarvittaessa vähän annoin kroppa-apuja koska muuten vaikeutin hommaa. Vähän alkaa näyttää etten ennen Hollantia ehdi pilliä valmiiksi asti saada. Mut jos saisin siitä vähän tukea kauas. Ilona itsessään pelaa kuin kello. Se on oppinut säätelemään tempoaan jo paremmin, se ottaa käskyt erittäin hyvin vastaan ja se yrittää aina parhaansa. Sen lisäksi se on vaan hyvä. Mä kyllä odotan reissua innolla, luottavaisesti ja positiivisin ajatuksin. Varmaan ainoana ihmisenä. Mutta sehän riittää että itse uskon mahdollisuuksimme.

Laran kanssa on löysätty pipoa. Olen tarkastellut itseäni peilistä ja tullut siihen tulokseen että olen vaatinut siltä sellaisia asioita joita siinä ei ole (vielä?). Sitä pelottaa kohdata lampaita päiden puolelta, se mielellään käyttäisi hampaita tai omaa liikettään liikuttamiseen. Se ei kykene kävelemään kohti. Siksi nytkin kävimme lähinnä hengailemassa lampolassa ja ihan vaan katsomassa että ne eläimet kyllä liikkuu ilman hampaita ja kun pysyy rauhallisena. Ja pysyen yhdessä.



Vinkku 5kk taas. Se kävi myös saman ruljanssin, ensin vaan kateltiin, sit 5x5 karsinaan jossa se otti paletin haltuun. Se on vain niin mieleinen. Uusi tähti on syttynyt, uusi kuningatar on talossa. Ei moni pidä tämmöisen pennun kanssa puuhastelua minään. Mutta mä pidän. Mä laitan omat ajatukseni jo pentulaatikkoon. Niistäkään ei kuulemma näe mitään. En tiedä onko koko juttu hallusinaatiota vai intuitiota, tai liittyykö se vaan erityisherkkyyteen jossa aistitaan ihmisistä ja eläimistä asioita joita suurinosa ei aisti. Mut mä odotan tästä huikeaa taivalta. Jokatapauksessa tästä päästää aloitukseen takaisin.

Mun koirataustalla voisi olla katkera, parhaassa iässä olevien koirien lopettaminen voisi tehdä katkeraksi. Mutta en mä halua. Mä haluan unelmoida, toivoa, tehdä töitä tulevaisuuden eteen. Mulla on 3 hienoa koiraa joista mä tunnen että ainakin kahdella on mahdollisuudet paimennuksessa ties mihin. Tänään sen vuoksi sain itseni sängystä ylös ja koko päiväksi miettimään ihan muuta kuin surkeita juttuja. Säästivät multa varmaan yhden psykologikäynnin ja masennuslääkkeet, noin vertauskuvallisesti. Niin huikea fiilis noiden kanssa treenatessa tulee.

Addiktoituvana ihmisenä olen addiktoinut itseni nyt koiraharrastukseen. Mun unelmat on isoja, tavoitteet korkealla ja itselleni olen armoton ruoskija. Mutta tärkeintä on se että mulla on kotona 3 parasta ystävää jotka ei petä mua ikinä. Ne on aina onnellisia kun tulen kotiin. Olen huolissani niiden terveydestä jokaikinen päivä mutta ne antaa minulle niin paljon etten voisi kuvitella elämää ilman niitä.

Mä elän ja hengitän niitä, mutta ne takaa sen että hengitän ja elän. Tämä ei ole harrastus, tämä on mun elämä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti