Tuskaistako, ehkä mutta niin palkitsevaa

Otan tän päivityksen pohjaksi keskustelun erään ihmisen kanssa jota en vielä ole tavannut mutta jonka haluan vielä tavata. Juttu pohjautuu siis keskusteluumme, olen leikannut pois toisen kommentit joten osa asiayhteyksistä voi olla hassuja. Keskustelussa kuitenkin kirjoitin tärkeistä asioista ilonan kanssa elämisessä. Samalla olen lisännyt tarkennuksia niille jotka eivät ole yhtä perillä menneisyydestä. 

"On tuo Ilonan leikki aikamoista. On siinä tekemistä, mutta ihanaa, että jaksat sitä rakentaa. Niin moni vain toteaa, ettei koira leiki ja se on sitten siinä."

Jep. Olisi sen saanut nopeamminkin mutta olen antanut sen kehittyä rauhassa. Vähän sama että lähteekö pelottavia asioita kohtaamaan ja tekemään niitä mukaviksi vai odottaako että koira vanhenee ja itsevarmuus kasvaa jolloin asiat on helpompi kohdata. Mä menen sitä turvallisempaa, odottamisen tietä. Toinen vaihtoehto olisi kohdata ne vaikeat asiat ja auttaa pentu niistä yli. Siinä on vain vaara epäonnistumiseen kun mukana on hallitsematon elementti oudon ihmisen tai koiran muodossa.

Mut jaksamista auttaa se että mä tiedän mitä tuolla sisällä on, tänään taas näin. Eka käytiin lampailla, 10kk kakara teki 1lk hakukaarta ja muita isojen tyttöjen juttuja. Ei tartte mitään pentuhommia, esim itseluottamusta kääntää uuhia tms. Se tulee sisältä. Sitte se treenien loppuessa, poi kävellessä, perin epäsosiaalisena tapauksena meinasi naulata vuosikkaan nartun kun ei uskonut ensimmäistä rähähdystä että sinne peräpeiliin on turha sen nokan kanssa tulla. Sitten velipoika, joka koiralle kuitenkin tuttu, ilona häkissä autossa ja velipoika haki työkaluja autosta yksin, sanoi että olipa paha vastaanotto, en olisi kokeillut häkin välistä sormia. Niin oli pahan kuuloinen murina ja haukkuminen. 

Ja siis ei nuo kaikki ole hyviä ominaisuuksia, ne tulee lieveilmiönä siitä että koiralla on tahto puolustautua. Se tuo (myöhemmin) itsevarmuuden, se että se voisi, mutta sen ei tartte.

Mutta siis epäonnistunut siedätys aiheuttaa tätä: Esim jos pentu pöhisee vastaantulijoille ja se viedään tapaamaan sitä onnistumatta rentouttaa sitä, pahennetaan asiaa. Siksi emme kohtaa toisia koiria tai ihmisiä, opetan mielummin ignooraamaan. Hakumetsässä, kotona ja esim mökillä tapaavat turvallisia ihmisiä.

Mut siis ronin kanssa olen käynyt tämän kaiken jo läpi ja siitä tuli varmin koira mitä mulla on ollut. Ilona on terävämpi,aktiivisempi, rohkeampi. Se leikkii kyllä, mutta ei taistele kanssani. Se kokee siinä nöyränä koirana konfliktin ja mun vaan pitää auttaa se yli. Että nöyrä pitää olla mutta ei tartte nöyristellä. Uskon että hanskat kädessä leikitän sitä kunhan se aikuistuu. Tiedän olevani sen verran paineistava kouluttaja että sen vuoksi olen odottanut leikin kanssa. Turvallisella vyöhykkeellä.

Ilona on terävä ja vastaa uhkaan aggressiolla, siksi se ei väistä esim toista koiraa vaan on menossa päälle. Mä opetan sen kyllä väistämään jos joku tulee liian lähelle,mutta pitää odottaa että sen itseluottamus kestää "nöyrtymisen" toiselle koiralle. Tiedät että ihmisenäkin vaatii melkoista voimaa väistää vaikka olisi itse oikeassa.

Mä olen ronin ja remun kanssa tehnyt melkein kaikki virheet ja yhteistyö on siksi ollut tuskaista. Nyt rakennan itselleni mieleistä koiraa eikä sen tartte pärjätä koirapuistossa.
Tai pärjäisi se jos kaikki muut koirat osaisi yhtä hyvin keskustella. Kasvattajan luona otin videota todisteeksi kuinka 12 samantyyppistä koiraa kävi yhteislenkillä ihan sovussa. Tietysti siellä oli keskustelua ketkä ei halunnut toisiaan iholle ja löytyi ne parit jotka juoksivat ja tulivat toimeen. Ilonakin oppi esim ettei isöäidille kannata hampaita paljastaa, siellä on kovempi narttu. 

Jälkikommenttina: juuri ennen kuin roni sairastui epilepsiaan, sen suunniteltiin astuvan yhden nartun. Näin mielessäni minkälaisia pentuja roni ja se kiihkeämpi ja terävämpi narttu saisi. Kuvitelmissani pennut olivat kuin ilona. Tai ajatukseni jalostamisesta oli silloin kohti ilonaa. Nyt minulla on koira joka on kuten kuvitelmieni ronin pentu. Tottakai se on haastava, mutta se on juuri sellainen kuten olin tiedostanut niiden olevan jo pentulaatikossa ryömiessään. Ei päästä helpolla, yhteistyö ei tule ilmaiseksi, mutta se on niin mahtava tunne sen löytyessä ettei sitä voi sanoin kuvailla. Se tunne kun kaikki se voima ja luonne on hallinnassa. Jotkut sen tietää, ne jotka ovat päässeet sitä maistamaan. 

Siksi laitan tähän jo aiemmin käyttämäni kuvan: