Uusi vuosi, uudet kujeet, tai sitten ei...

Viime vuodelta ei jäänyt paljon kerrottavaa. Sen verran kuitenkin että koko ajan opin olemaan koirilleni selkeämpi ja oikeudenmukaisempi ohjaaja. Kauteen lähdettiin kovin odotuksin, ronin kanssa agility alkoi olla samalla radalla menemistä, haussa piti päästä kokeisiin asti mutta, sitten iski se mutta. Ronin epilepsia vei mut aika syvälle. Minkäänlaista motivaatiota ei tahtonut löytyä.

Siihen ei ainakaan auttanut se etten ole bradin kanssa löytänyt sitä punaista lankaa eikä sitä ole yhdessäkään lajissa saatu "ajettua sisään". Kaikki lajit on "sytyttelyvaiheessa". Bradi jää vähän kärsijäksi kun minä en sen kanssa tahdo osata toimia. Pk-haku jäi, aksa on jätetty, paimennusta yritettiin mutta sekin jätettiin lopulta. En minä tiedä, joku olisi onnellinen tuollaisesta koirasta jolle maailmassa ei ole muuta kuin minä. Minä en taas ihan istu tuollaiseen palvontaan, nöyryyteen ja ohjaajapehmeyteen.

Pelastushaussa se tuntuu toimivan, kun pistojen suoruudella ja muulla teknisyydellä ei ole niin väliä. Tekemisen halua löytyy ja se kuitenkin irtoaa vähän turhankin herkästi tässä lajissa.

Ronin kanssa kävimme aksaamassa syksyllä parit treenit ja yhdet epiksetkin, joissa lähes kylmiltään pääsimme palkinnoille. Sielläkin starttien välissä piti käydä kyyneleet nielemässä nurkan takana. Tuo koira tuntuu niin hyvältä että pahaa tekee tehdä sen kanssa. Tämmöinen puolen vuoden tekemättömyys ei ole kuin parantanut sitä. Aksassa puhdasta rataa, haussa suoraa pistoa, hyvällä irtoamisella tyhjää ja paimennuksessa ekasta askeleesta lähtien. Se tunne kun taluttaa sen mihin tahansa ja kaikki onnistuu. Harmittavan hyvä.

Nyt olisi yksi erittäin mielenkiintoinen pentue. Pitkästä aikaa sellainen joka sýkähdyttää. Kuukausi sitten olin varma että otan siitä pennun, en enää niinkään. Roni pitäisi käyttää kontrollissa, mahdollisesti kokeilla lääkkeiden alasajoa, bradi pitäisi kuvata, selässä tai takapäässä epäilen jotain vaivaa joka aiheuttaa kipua. Minttu pitää tutkia, sillä on kipuoiretta ja toinen etujalka aristaa. Eiköhän siinä ole tarpeeksi tälle keväälle.

Ja ehkä tärkeimpänä, jos nyt otan pennun, laittaisin sille epäreilut odotukset mitä se luultavasti ei pystyisi täyttämään.

Parasta menneessä vuodessa on ollut huomata ja lukea kuinka ohjaajat ovat kehittyneet ja ymmärtävät myös kehittyneensä. Harmittavan vähälle huomiolle jää vielä nykyäänkin ohjaajan oma toiminta. Hyviä koiria menee hylkyyn kun ohjaajat eivät vain osaa, eivätkä halua kehittyä.