Meidän tän kauden tavoitteista voi sitten pyyhkiä aksan pois, se jää nyt määrittelemättömälle tauolle. Meidän talven aksaryhmä lopetti tähän ja sitä mukaa meni mun treenipaikka. Onneksi en ehtinyt lisenssiä maksaa, jonka tällä viikolla meinasin tehdä, ens kuun lopussa ois ollut kisat. Motivaatio ja tavoitteet olisi ollut kesäkautta ajatellen korkealla. No keväällä oli tarkoitus muutenkin löysätä agin treenaamista ja siirtää painopiste hakuun. Tänään olinkin hallilla yksin enkä lennosta alkanut edes yrittämään mitään treeniä niin tein sitten tottista.
Sain vedettyä oman mielentilan kohdilleen ja saimme ronin kanssa todella makeaa pätkää. En jaksa nyt avata sitä sen enempää. Mutta tekee se nykyään niin hyvää, vietikästä ja eritoten vahvaa työtä.
Blogi seuraa, Bradin, Ilonan, Laran sekä Vinkun toilailuja ja vähän treenaamistakin. Blogi toimii myös omistajan päiväkirjana.
torstai 30. tammikuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
On virettä ja on virettä.
Ronin kanssa olen uuden ongelman äärellä. Eilisissä treeneissä oli aika kova häiriö ja roni väistää nykyisin hyvin aktiiviseksi, eli häiriö nostaa virettä. Vireennousu saa taas aikaan sen ettei meidän osaaminen kestä niin korkeaa mielentilaa. Eli siis seuruussa vire nousee niin korkealle että paikka valuu eteen ja alkaa painaminen. Tähänhän olisi lääkkeeksi vireen hallinta alempana, mutta siihen en halua ryhtyä. Kun kerta tavoitteena on seuraaminen korkeassa mielentilassa. Eli nyt pitää opettaa roni seuraamaan uudessa, paremmassa mielentilassa. Eli videolla jonka täälläkin julkistin, roni ei ollut vielä siinä mielentilassa missä haluan sen olevan.
Lääkkeet tähän on vielä vähän vaiheessa, tätä pitää koutsin kanssa avata. Roni ottaisi oikean paikan kyllä kevyellä kuormituksellakin, mutta siinä palataan siihen että se laskee samalla sen virettä. Eli käytännössä kai paikan vahvistaminen siirtämällä palkan suuntaa taakse ja vasemmalle. Tietty jos ei olisi tälläinen "vielä vähän lisää, vielä jotain enemmän" tyyppi niin voisi päästä helpommalla. Kyllä tuosta pikkusäädöllä saisi kokeeseen 10 seuraamisen, mutta mun omasta mielestä se olisi ehkä 8 1/2-9. Eli jos tavoite olisi vain saada kokeesta tulos, voisin keskittyä pikkuhiljaa muuhun. Mutta nyt alan hiomaan sitä timanttia.
Seuraamisen lisäksi nyt hiotaan maahanmenoa ärsykekontrolliin, eteentuloa vahvistetaan ja noutoa jatketaan kahden kapulan leikillä. Noudossa on parannusta paljon entiseen, kapulaan tarttuminen on varmempaa ja pelkkä kapulan näkeminen nostaa viettiä
Bradi, tuo pieni mutta pippurinen pirulainen. Myönnän että mulla on hetkittäin vaikeuksia saada hallittua tuota hektistä työmyyrää. Sen leikkiin on tullut voimaa, se taistelee puhtaammin ja puree leluun varmasti. Eli olen vissiin saanut poistettua kuormaa sen leikistä. Irroittaminen vähän tökkii korkeassa vietissä, mutta muuten peruspalikat alkaa olla aika hyvin kasassa. Ja se tosiaan leikkii koko kropallaan, voimaa siinä on yllättävän paljon noin pieneksi rääpäleeksi. Sen kanssa ei tarvitse kummoisia näyttelijän lahjoja että sen saa luulemaan olevansa vahva.
Bradin kanssa istuminen alkaa olla vahva, maahanmenoa tehdään senkin kanssa ärsykekontrolliin. Noiden lisäksi jatketaan ihan perus patoamista, perusasennon aktiivisuutta ja edelleen seuraamisen alkeita. Noutokapuloita on bradinkin kanssa nakeltu ja sille oikea ote ja nopea palautus tulee luonnostaan. Mutta kahden kapulan leikki ei tahdo luonnistua kun ei se luovu edellisestä kapulasta vaan yrittää ottaa molemmat yhtäaikaa suuhunsa.
No molemmat koirat edistyy, ja ennenkaikkea ohjaaja edistyy eikä tee enää niin paljoa kaikkea tyhmää eikä ylimääräistä. Suunta on oikea, sen näkee koirista ja niiden motivaatiosta ja ohjaajan motivaatiosta.
Lääkkeet tähän on vielä vähän vaiheessa, tätä pitää koutsin kanssa avata. Roni ottaisi oikean paikan kyllä kevyellä kuormituksellakin, mutta siinä palataan siihen että se laskee samalla sen virettä. Eli käytännössä kai paikan vahvistaminen siirtämällä palkan suuntaa taakse ja vasemmalle. Tietty jos ei olisi tälläinen "vielä vähän lisää, vielä jotain enemmän" tyyppi niin voisi päästä helpommalla. Kyllä tuosta pikkusäädöllä saisi kokeeseen 10 seuraamisen, mutta mun omasta mielestä se olisi ehkä 8 1/2-9. Eli jos tavoite olisi vain saada kokeesta tulos, voisin keskittyä pikkuhiljaa muuhun. Mutta nyt alan hiomaan sitä timanttia.
Seuraamisen lisäksi nyt hiotaan maahanmenoa ärsykekontrolliin, eteentuloa vahvistetaan ja noutoa jatketaan kahden kapulan leikillä. Noudossa on parannusta paljon entiseen, kapulaan tarttuminen on varmempaa ja pelkkä kapulan näkeminen nostaa viettiä
Bradi, tuo pieni mutta pippurinen pirulainen. Myönnän että mulla on hetkittäin vaikeuksia saada hallittua tuota hektistä työmyyrää. Sen leikkiin on tullut voimaa, se taistelee puhtaammin ja puree leluun varmasti. Eli olen vissiin saanut poistettua kuormaa sen leikistä. Irroittaminen vähän tökkii korkeassa vietissä, mutta muuten peruspalikat alkaa olla aika hyvin kasassa. Ja se tosiaan leikkii koko kropallaan, voimaa siinä on yllättävän paljon noin pieneksi rääpäleeksi. Sen kanssa ei tarvitse kummoisia näyttelijän lahjoja että sen saa luulemaan olevansa vahva.
Bradin kanssa istuminen alkaa olla vahva, maahanmenoa tehdään senkin kanssa ärsykekontrolliin. Noiden lisäksi jatketaan ihan perus patoamista, perusasennon aktiivisuutta ja edelleen seuraamisen alkeita. Noutokapuloita on bradinkin kanssa nakeltu ja sille oikea ote ja nopea palautus tulee luonnostaan. Mutta kahden kapulan leikki ei tahdo luonnistua kun ei se luovu edellisestä kapulasta vaan yrittää ottaa molemmat yhtäaikaa suuhunsa.
No molemmat koirat edistyy, ja ennenkaikkea ohjaaja edistyy eikä tee enää niin paljoa kaikkea tyhmää eikä ylimääräistä. Suunta on oikea, sen näkee koirista ja niiden motivaatiosta ja ohjaajan motivaatiosta.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Kokeenomaiset ja palkkaaminen.
Torstaisen treenivideoinnin myötä ja muutenkin, on herännyt ajatuksia kokeeseen valmistautumisesta. Olen alkanut suunnittelemaan ilmoittautumista kokeeseen. On kokeenomaisia liikkeitä, kokeenomaisia treenejä ja on motivaatio-ongelmia koiralla. Kaikenlaisesta tyylistä olen kuullut ja lukenut. Koira oppii tunnistamaan koetilanteen.
Koiran motivaatio ja innokkuus kokeessa. Koira ei mistään tiedä olevansa kokeessa, ohjaaja tietää ja se vaikuttaa koiraan. Jos koiran motivaatio ei riitä pitkiin suorituksiin, miten sitä treenataan? Mun mielestä ei ainakaan lisäämällä kokeenomaisia treenejä.
Käännetäänpä tämä ihmispuolelle, jos työntekijällä on huono motivaatio, miten sitä nostetaan? Teettämällä palkattomasti ylitöitä? No ei varmasti. Vaan nostetaan motivaatiota palkkauksen kautta, sidotaan palkka tulokseen tai yksinkertaisesti palkka pitäisi olla parempi että työn mielenkiintoisuus paranee. Koiralle annetaan nakki, sille heitetään lelu tai se saa repiä lelua. Harvalle koiralle tämä pelkästään on niin palkkaavaa että viitsisi ylitöitä painaa ilmaiseksi välissä.
Mun mielestä koiralla pitää olla todella hyvä motivaatio, eli se palkkaantuu hyvin, jotta sen kanssa voisi tehdä kokeenomaista treeniä paljon. Ja mikä se kokeenomainen treeni on. Teetetään useita liikkeitä putkeen palkkaamatta välissä, miksi? Kokeessakinhan koiran pystyy palkkaamaan joka liikkeen jälkeen, ei kuitenkaan nakilla eikä lelulla.
Tietyt koirat pystyy palkkaamaan laumavietillä, sen saattamisella päämäärään, eli ohjaajan hyväksyntä. Monille tämä ei riitä, tai ainakaan tekeminen laumavietin voimalla ei ole mitenkään voimakasta ja innokasta. Toinen tapa, jota jo avasin toisessa kirjoituksessa. Väistämiskäyttäytyminen on avainsana.
Hallinta luo painetta, paine on opetettu aktiiviseksi väistämiseksi ja väistämiskäyttäytymisen viettipäämäärä on rauha. Eli heti kun koira otetaan vaikka sivulle, se kokee painetta, se on silloin aktiivinen, odottaa terävänä seuraavaa liikettä ja suorituksen jälkeen se lasketaan kanavoinnin kautta rauhaan, eli paine poistuu kun se vapautetaan liikkeestä.
Kolmas, koirat joita ei kannata laskea pois hallinnasta. Vaan liikkeen jälkeen jatkuva hallinta turhauttaa ja aktiivisuus nousee taas sen kautta. Ja koira lasketaan rauhaan vasta kokeen lopussa.
Helppoa, ainakin teoriassa.
Kuinka moni tunnustaa ettei palkkaa koiraa juurikaan sivulletulosta verrattuna vaikka seuruukaavioon? Kuinka moni aloittaa seuraamisliikkeen aina perusasennon kautta? Kuinka moni muistaa vahvistaa liikkeelle lähtöä heti koiran reagoidessa oikein? Kuinka moni jatkaa pari askelta ja ajattelee vahvistavansa liikkeellelähtöä?
Jos koiraa on vahvistettu liikaa vain liikkeen loppupäässä, aiheuttaa esim sivulle käsky koiran vireen alenemisen kun se tietää että palkka tulee vasta jossain 20m päässä. Mutta kun treeneissä vahvistetaan erikseen perusasentoon tulemista, siinä olemista, liikkeelle lähtöä, seuruun paikkaa, käännöksiä ja pysähtymistä. On koiralla ketju jonka yhdessäkään kohdassa sille ei tule mieleenkään herpaantua kun juuri tästä voi tulla vahviste.
Eli seuraamisliike on rakennettu pätkissä, ketjuttamalla eikä sitä juurikaan sen enempää tartte tehdä "kokeenomaisena". Mutta kun perusta, siis palkkaus ja siitä palkkaantuminen on tehty huolella, on koiralla perusta, motivaatio joka kyllä kestää jokaisen liikkeen, kun ei ne niin pitkiä ole. Ja sama jokaiselle liikkeelle.
Eli minä en ymmärrä "kokeenomaisiatreenejä". Mun treenit on aina kokeenomaisia. Ohjaaja on passiivinen, koira aktiivinen. Liikkeet ketjutetaan hyvin pienistä paloista. Kun ketjun kaikki palat on vahvoja, ei koira tarvitse mitään kokeenomaisia erikseen. kun ei se edelleenkään ymmärrä olevansa kokeessa, muusta kuin ehkä ohjaajan erilaisesta käytöksestä. Ja jos tämä erilainen käytös on suunnattu tuottamaan aktiivisuutta, on kokeessa tekeminen melko varmaa.
Koirankouluttaminenhan on helppoa, vahvistetaan vain haluttuja asioita. Ja muistaa sen ettei ikinä voi vahvistaa kahta asiaa yhtäaikaa. Koira ei ymmärrä jos se saa palkan liikkeelle lähdöstä joka tapahtui kaksi askelta sitten. Se ei ymmärrä saavansa palkkaa hyvästä stopista joka tapahtui 2s sitten. Se ei ymmärrä saavansa palkkaa maahanmenosta joka tapahtui 2s sitten. Ne pitää vahvistaa juuri silloin kun ne tapahtuu.
Koiran motivaatio ja innokkuus kokeessa. Koira ei mistään tiedä olevansa kokeessa, ohjaaja tietää ja se vaikuttaa koiraan. Jos koiran motivaatio ei riitä pitkiin suorituksiin, miten sitä treenataan? Mun mielestä ei ainakaan lisäämällä kokeenomaisia treenejä.
Käännetäänpä tämä ihmispuolelle, jos työntekijällä on huono motivaatio, miten sitä nostetaan? Teettämällä palkattomasti ylitöitä? No ei varmasti. Vaan nostetaan motivaatiota palkkauksen kautta, sidotaan palkka tulokseen tai yksinkertaisesti palkka pitäisi olla parempi että työn mielenkiintoisuus paranee. Koiralle annetaan nakki, sille heitetään lelu tai se saa repiä lelua. Harvalle koiralle tämä pelkästään on niin palkkaavaa että viitsisi ylitöitä painaa ilmaiseksi välissä.
Mun mielestä koiralla pitää olla todella hyvä motivaatio, eli se palkkaantuu hyvin, jotta sen kanssa voisi tehdä kokeenomaista treeniä paljon. Ja mikä se kokeenomainen treeni on. Teetetään useita liikkeitä putkeen palkkaamatta välissä, miksi? Kokeessakinhan koiran pystyy palkkaamaan joka liikkeen jälkeen, ei kuitenkaan nakilla eikä lelulla.
Tietyt koirat pystyy palkkaamaan laumavietillä, sen saattamisella päämäärään, eli ohjaajan hyväksyntä. Monille tämä ei riitä, tai ainakaan tekeminen laumavietin voimalla ei ole mitenkään voimakasta ja innokasta. Toinen tapa, jota jo avasin toisessa kirjoituksessa. Väistämiskäyttäytyminen on avainsana.
Hallinta luo painetta, paine on opetettu aktiiviseksi väistämiseksi ja väistämiskäyttäytymisen viettipäämäärä on rauha. Eli heti kun koira otetaan vaikka sivulle, se kokee painetta, se on silloin aktiivinen, odottaa terävänä seuraavaa liikettä ja suorituksen jälkeen se lasketaan kanavoinnin kautta rauhaan, eli paine poistuu kun se vapautetaan liikkeestä.
Kolmas, koirat joita ei kannata laskea pois hallinnasta. Vaan liikkeen jälkeen jatkuva hallinta turhauttaa ja aktiivisuus nousee taas sen kautta. Ja koira lasketaan rauhaan vasta kokeen lopussa.
Helppoa, ainakin teoriassa.
Kuinka moni tunnustaa ettei palkkaa koiraa juurikaan sivulletulosta verrattuna vaikka seuruukaavioon? Kuinka moni aloittaa seuraamisliikkeen aina perusasennon kautta? Kuinka moni muistaa vahvistaa liikkeelle lähtöä heti koiran reagoidessa oikein? Kuinka moni jatkaa pari askelta ja ajattelee vahvistavansa liikkeellelähtöä?
Jos koiraa on vahvistettu liikaa vain liikkeen loppupäässä, aiheuttaa esim sivulle käsky koiran vireen alenemisen kun se tietää että palkka tulee vasta jossain 20m päässä. Mutta kun treeneissä vahvistetaan erikseen perusasentoon tulemista, siinä olemista, liikkeelle lähtöä, seuruun paikkaa, käännöksiä ja pysähtymistä. On koiralla ketju jonka yhdessäkään kohdassa sille ei tule mieleenkään herpaantua kun juuri tästä voi tulla vahviste.
Eli seuraamisliike on rakennettu pätkissä, ketjuttamalla eikä sitä juurikaan sen enempää tartte tehdä "kokeenomaisena". Mutta kun perusta, siis palkkaus ja siitä palkkaantuminen on tehty huolella, on koiralla perusta, motivaatio joka kyllä kestää jokaisen liikkeen, kun ei ne niin pitkiä ole. Ja sama jokaiselle liikkeelle.
Eli minä en ymmärrä "kokeenomaisiatreenejä". Mun treenit on aina kokeenomaisia. Ohjaaja on passiivinen, koira aktiivinen. Liikkeet ketjutetaan hyvin pienistä paloista. Kun ketjun kaikki palat on vahvoja, ei koira tarvitse mitään kokeenomaisia erikseen. kun ei se edelleenkään ymmärrä olevansa kokeessa, muusta kuin ehkä ohjaajan erilaisesta käytöksestä. Ja jos tämä erilainen käytös on suunnattu tuottamaan aktiivisuutta, on kokeessa tekeminen melko varmaa.
Koirankouluttaminenhan on helppoa, vahvistetaan vain haluttuja asioita. Ja muistaa sen ettei ikinä voi vahvistaa kahta asiaa yhtäaikaa. Koira ei ymmärrä jos se saa palkan liikkeelle lähdöstä joka tapahtui kaksi askelta sitten. Se ei ymmärrä saavansa palkkaa hyvästä stopista joka tapahtui 2s sitten. Se ei ymmärrä saavansa palkkaa maahanmenosta joka tapahtui 2s sitten. Ne pitää vahvistaa juuri silloin kun ne tapahtuu.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Virtuaalikoulutusta.
Meidän nykyinen treenihalli on makea paikka, dogantti-areena limingassa. Ainoa huono puoli siinä on että siellä tuntuu olevan hirveesti hajuja. Liekö toiset jättävät pissat siivoamatta ja luulen että siellä on käynyt juoksunarttuja ilman housujakin. Eilisissäkin treeneissä taas useampi uros oli ihan tolaltaan, meni hajujen perässä ja lussutteli. Viime talvena ei olisi tullut kyseeseenkään treenata tottista ronin kanssa tuollaisessa paikassa.
Mutta nykyään roni tekee niin hienosti. Pari kertaa jouduin nostamaan sen nokan ylös kentästä, eli otin hallintaan istu käskyn kautta. Nyt kun roni on opetettu väistämään aktiiviseksi niin tämä onnistuu hienosti. Yhden kerran se jätti reagoimatta käskyyn jolloin annoin kevyen hihnapakotteen ja sehän heräsi. Sain vahvistettua aktivoitumisen ja hommat jatkui kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Nyt alkaa näkymään se puolen vuoden työn tulos. Roni tekee töitä hienosti, ja jos se sattuu hairahtumaan niin saan sen nousemaan sieltä.
Treenipäivitystäkin sen verran että molemmat pojat alkavat sisäistää nopean maahanmenon. Ronin seuraaminen on aivan ihanaa. Se tulee eteenkin paljon paremmassa tunnetilassa ja paljon tiiviimmin kuin ikinä ennen. Nyt vahvistetaan näitä asioita, eteentulosta aletaan rakentamaan luoksetulo uusiksi, maahan menosta liikkeestä maahanmeno ja myöhemmin otetaan seisominen. Paikkamakuuta alan vahvistamaan maassa patoamisella, eli sekin rakennetaan kokonaan uusiksi uusin opein. Mutta onhan makea työskennellä koiran kanssa joka on motivoitunut. Ja vietti senkun kohoaa, tekeminen vapautuu ja kaikilla on nykyään mukavaa kentällä.
Samaa treeniä olen vienyt aksanpuolellekin, koiran tunnetilojen hallintaa ja tekemisen tehokkuutta. Säheltävä koira voi silmään näyttää nopeammalta, tai tehokkaammalta vaikka todellisuus olisi eri. Senpä vuoksi olen bradinkin kanssa keskittynyt oikean tunnetilan löytymiseen. Tuo on niin tempperamenttinen ja korkealta viheltävä koira että se on pakko heti alkuun ottaa hallintaan tai olen tulevaisuudessa kusessa sen kanssa. Roni ei ole mahdottoman sähäkkä, ja onhan se aika isokin, mutta sen toiminta on aika tappavan tehokasta, eleetöntä ja nopeaa. Sen tunnetilat on hallinnassa.
Mutta ei tästä voi antaa kiitosta kellekään muulle kuin virtuaalikoutsilleni. Reilu puoli vuotta sitten tuli uppo-oudolta ihmiseltä viestiä että laitappa joku treenivideo näkyville ja siitä se ajatus sitten lähti. Videoita on kuvailtu ja kommentoitu, mutta ennenkaikkea asioita on avattu tuntikausia chattaillen. Ja kun oppiminen perustuu kuitenkin omaan hoksaamiseen, vaikka välillä olisi halunnut suoriakin vastauksia, on se tehokasta. Itse oivaltaa mutta toinen johdattelee, kuin lasta opettaisi. Eilen vielä selvitin kokeenomaisen kompakysymyksen treenini kulusta, joka kuulemma selvitti että olen sisäistänyt teoriassa opettelemiani asioita.
Ja olenpahan jo pariin ongelmaan osannut antaa apuakin muillekin, sekin on kannustavaa. Osaa lukea koiria ja ihmisiä. Paljon pitää vielä tulla ja mennä koiria, ihmisiä ja treenejä että oikeasti voisi auttaa ketään. mutta heti jos koen mulla olevan annettavaa, olen valmis jo jakamaan sitä eteenpäin. Tuo koutsin koiranlukutaito on välillä hämmentävää, kuinka paljon pelkistä videoista näkee. Joskus haluaisin itsekin päästä edes lähelle tuota tasoa. Mutta nyt mulla on eväät omien koirien koulutuksen aloittamiseen. Ja ongelmien ratkaisu vain chatti ikkunan päässä. Tekeminen on paljon helpompaa kun osaa vähän teoriaa.
Ja kaikista mahtavinta on se tunne että nyt menemme eteenpäin, ja sitä oikeaa polkua pitkin.
Mutta nykyään roni tekee niin hienosti. Pari kertaa jouduin nostamaan sen nokan ylös kentästä, eli otin hallintaan istu käskyn kautta. Nyt kun roni on opetettu väistämään aktiiviseksi niin tämä onnistuu hienosti. Yhden kerran se jätti reagoimatta käskyyn jolloin annoin kevyen hihnapakotteen ja sehän heräsi. Sain vahvistettua aktivoitumisen ja hommat jatkui kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Nyt alkaa näkymään se puolen vuoden työn tulos. Roni tekee töitä hienosti, ja jos se sattuu hairahtumaan niin saan sen nousemaan sieltä.
Treenipäivitystäkin sen verran että molemmat pojat alkavat sisäistää nopean maahanmenon. Ronin seuraaminen on aivan ihanaa. Se tulee eteenkin paljon paremmassa tunnetilassa ja paljon tiiviimmin kuin ikinä ennen. Nyt vahvistetaan näitä asioita, eteentulosta aletaan rakentamaan luoksetulo uusiksi, maahan menosta liikkeestä maahanmeno ja myöhemmin otetaan seisominen. Paikkamakuuta alan vahvistamaan maassa patoamisella, eli sekin rakennetaan kokonaan uusiksi uusin opein. Mutta onhan makea työskennellä koiran kanssa joka on motivoitunut. Ja vietti senkun kohoaa, tekeminen vapautuu ja kaikilla on nykyään mukavaa kentällä.
Samaa treeniä olen vienyt aksanpuolellekin, koiran tunnetilojen hallintaa ja tekemisen tehokkuutta. Säheltävä koira voi silmään näyttää nopeammalta, tai tehokkaammalta vaikka todellisuus olisi eri. Senpä vuoksi olen bradinkin kanssa keskittynyt oikean tunnetilan löytymiseen. Tuo on niin tempperamenttinen ja korkealta viheltävä koira että se on pakko heti alkuun ottaa hallintaan tai olen tulevaisuudessa kusessa sen kanssa. Roni ei ole mahdottoman sähäkkä, ja onhan se aika isokin, mutta sen toiminta on aika tappavan tehokasta, eleetöntä ja nopeaa. Sen tunnetilat on hallinnassa.
Mutta ei tästä voi antaa kiitosta kellekään muulle kuin virtuaalikoutsilleni. Reilu puoli vuotta sitten tuli uppo-oudolta ihmiseltä viestiä että laitappa joku treenivideo näkyville ja siitä se ajatus sitten lähti. Videoita on kuvailtu ja kommentoitu, mutta ennenkaikkea asioita on avattu tuntikausia chattaillen. Ja kun oppiminen perustuu kuitenkin omaan hoksaamiseen, vaikka välillä olisi halunnut suoriakin vastauksia, on se tehokasta. Itse oivaltaa mutta toinen johdattelee, kuin lasta opettaisi. Eilen vielä selvitin kokeenomaisen kompakysymyksen treenini kulusta, joka kuulemma selvitti että olen sisäistänyt teoriassa opettelemiani asioita.
Ja olenpahan jo pariin ongelmaan osannut antaa apuakin muillekin, sekin on kannustavaa. Osaa lukea koiria ja ihmisiä. Paljon pitää vielä tulla ja mennä koiria, ihmisiä ja treenejä että oikeasti voisi auttaa ketään. mutta heti jos koen mulla olevan annettavaa, olen valmis jo jakamaan sitä eteenpäin. Tuo koutsin koiranlukutaito on välillä hämmentävää, kuinka paljon pelkistä videoista näkee. Joskus haluaisin itsekin päästä edes lähelle tuota tasoa. Mutta nyt mulla on eväät omien koirien koulutuksen aloittamiseen. Ja ongelmien ratkaisu vain chatti ikkunan päässä. Tekeminen on paljon helpompaa kun osaa vähän teoriaa.
Ja kaikista mahtavinta on se tunne että nyt menemme eteenpäin, ja sitä oikeaa polkua pitkin.
torstai 16. tammikuuta 2014
Viettiteorioita
Treenirintamalta ei ole mitään uutta, tai ainakaan mitään mistä erityisesti jaksaisin kirjoittaa. Siksipä pohdiskelenkin mieltäni kutkuttavaa asiaa, viettiteorioita.
Saalisvietillä koulutetaan kun koulutetaan nameilla tai lelulla. Saalisvietti on käytännössä se vietti jonka kaikki ymmärtää, koira juoksee lelun perään. Saalisvietti yhdessä laumavietin kanssa on yksi kantava voima tottiksessa. Saalisviettihän on kyllääntyvä vietti. Sitten se pelätty aggressio. Aggressio ei ole kyllääntyvä vietti. Eli se on aina aktivoitavissa. Reaktiivisen aggression viettipäämäärä on rauha. Aktiivisen aggression viettipäämäärä on aggressio. Myös väistämiskäyttäytymisen viettipäämäärä on rauha.
Rauhaan pääsee usealla tavalla. Väistämällä rauhaan pääseminen tarkoittaa sitä että koira pakenee konflikti tilanteesta tai kuormasta. Eli koulutuksessa tässä kohtaa puhutaan paineistumisesta, "älä paineista koiraa kumartamalla sen päälle" tms. Tällöin puhutaan passiivisesta väistämisestä. Koira siis muuttuu passiiviseksi ja pääsee rauhaan sen kautta. Aktiivinen väistäminen taas on sitä kun koira seuraamisessa edistää, annetaan nopea pakote ja kun koira aktiivisesti hakee oikealle paikalle niin kuorma poistuu. Edelleen yksi tapa päästä rauhaan on hyökkääminen tai merkit hyökkäämisestä. Eli koira murisee, haukkuu, vastaa uhkaan ja uhka väistyy. Tällöin puhutaan reaktiivisesta aggressiosta.
Näitä olen joutunut miettimään ja avaamaan ihan sen vuoksi että olen kuormittamalla ajanut ronit väistämään passiivisuuteen, ja se on väistämisen kautta päässyt viettipäämäärään eli rauhaan. Se on päässyt pois tilanteesta "passivoitumalla". Joku toinen koira olisi saattanut tästä aktivoitua, eli kuormittaminen saa sen reagoimaan aktiivisesti ja kuormittaminen loppuu, eli se on päässyt silloinkin rauhaan. Tämä olisi se harrastuksissa halutumpi muoto.
Nyt kun en ole tätä tajunnut, on roni oppinut väistämään heti kokiessaan painetta ohjaajalta. Tämä kaikki olisi vältetty sillä että olisin alunperin tajunnut tämän asian. Remu on aina vastannut kuormaan aktivoitumalla, liikaan kuormaan tulemalla "silmille", eli kuumumalla. Sitten lähden samoilla opeilla kouluttamaan koiraa joka ei missään tilanteessa nousisi ohjaajaansa vastaan, eli en ole jättänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin väistämisen.
Tätä on lähdetty kääntämään sillä että kaikki konfliktit pyritään välttämään. Eli kaikki koiraa painestava toiminta on lopetettu. Käytännössä siis ohjaajan kaikki toiminta on lopetettu ja olen täysin rauhallinen ja passiivinen. Pelkkä hallinta riittää tuottamaan kuormaa, mikä on autettu purkautumaan kanavoinnin kautta leluun. Eli väistäminen on johdatettu aktiivisuudeksi ja se pääsee viettipäämäärään lelun kautta. Eli kun puree leluun, pääsee aggressio purkautumaan kanavoinnin kautta ja koira pääsee rauhaan.
Tämähän on tuottanut mukavasti. Ronista on löytynyt kateissa oleva saalisvietti, jota vielä olemassa oleva puolustusvietti tukee. Roni on alkanut reagoimaan tilanteissa joissa se ennen väisti, aktiivisesti. Eli jos tulee tilanne mitä kautta olisi odotettavissa konflikti syntyneen paineen kautta, niin se tuottaa aktiivisuutta kun ei enää kuorman pelossa lähde automaattisesti väistämään passiiviseksi tai sijaistoimintaan esim haisteluun. Tässä tulee se juttu mikä tulee myöhemmin kaduttamaan. Aina tulevaisuudessa on olemassa riski että roni palaa vanhaan, eli kokiessaan kuormaa lähtee väistämään passiivisuuteen. Ja tämä kuorma voi tulla ohjaajan jännittämisestä, normaalia kovemmasta käskystä, jostakin minkä se kokee ohjaajaltaan epämieluisaksi. Opettaminen uuteen toimintamalliin on kannattavaa, mutta riski on aina olemassa.
Opettaminen aktiivisuuteen hyödyttää myöskin sen vuoksi että että sopivalla kuormalla saadaan aktivoitua koira eli passiivisuuden sijaan se väistää aktiivisuuteen, jolloin koira esim. ohjaajan kokeessa jännittäessä aktivoituu eikä paineistu. Toinen hyöty tulee saalisvietin kyllääntymisessä. Tarkoittaa sitä että vaikka koira olisi kuinka väsynyt, kuinka kuumissaan, haluaa jo kotiin nukkumaan niin koiran saa syttymään ja työskentelemää lisäämällä hieman ohjaaja painetta.
Konfliktin voi aiheuttaa ohjaajan tuijotus, hampaiden kiristys, jäykistely, turhautuminen, kieltäminen, painostaminen, jopa liian innostunut ja aktiivinen leikki ohjaajalta ja lukuisat muut, vähäpätöisiltä tuntuvat jutut.
Tuo leikkiminen on esimerkiksi ollut merkki ronilla jo alusta asti. Ihmisen riehuminen, riekkuminen, hihkuminen ja muu sählääminen on tuottanut lähinnä paineistumista. Useampi on sanonut että mun pitäisi olla iloisempi, innostaa enemmän koiraa. Ja lääke on ollutkin se että olen passiivisempi, täysin passiivinen. Olisihan tämä pitänyt älytä jo kun säädimme hakumetsässä palkkausta. Maalimiesmotivaatio ja oikea asenne etsintään saatiin aikaiseksi maalimiehen täydellisellä passiivisuudella ja kahden lelun leikillä. Tätä on jatkettu siihen asti että koira itse tarjoaa lelua taisteltavaksi. Tähän lisättynä hyvin rauhallinen sanallinen kehuminen. Eli on poistettu ympäristön paine jolloin koira on saanut aktivoitua. Minkäänlaista innostamista ei ole tehty
Tämän pohdiskelun tarkoitus ei ole suinkaan se että kaikkien pitäisi käyttää pakotteita, tai että teoria muutenkaan olisi jotenkin tärkeä. Ajatuksena on saada muutkin miettimään mitä ongelmia se voi tuoda jos asiaa ei ota millään tasolla huomioon ja mitä ongelmia voi saada poistumaan sillä että miettii asiaa. Ja tämän pohdiskelun kautta on tarkoitus kertoa että olen oppinut ihan pirusti uutta koiran kouluttamisesta. Nyt alan ymmärtämään lauseen "älä paineista sitä koiraa".
Saalisvietillä koulutetaan kun koulutetaan nameilla tai lelulla. Saalisvietti on käytännössä se vietti jonka kaikki ymmärtää, koira juoksee lelun perään. Saalisvietti yhdessä laumavietin kanssa on yksi kantava voima tottiksessa. Saalisviettihän on kyllääntyvä vietti. Sitten se pelätty aggressio. Aggressio ei ole kyllääntyvä vietti. Eli se on aina aktivoitavissa. Reaktiivisen aggression viettipäämäärä on rauha. Aktiivisen aggression viettipäämäärä on aggressio. Myös väistämiskäyttäytymisen viettipäämäärä on rauha.
Rauhaan pääsee usealla tavalla. Väistämällä rauhaan pääseminen tarkoittaa sitä että koira pakenee konflikti tilanteesta tai kuormasta. Eli koulutuksessa tässä kohtaa puhutaan paineistumisesta, "älä paineista koiraa kumartamalla sen päälle" tms. Tällöin puhutaan passiivisesta väistämisestä. Koira siis muuttuu passiiviseksi ja pääsee rauhaan sen kautta. Aktiivinen väistäminen taas on sitä kun koira seuraamisessa edistää, annetaan nopea pakote ja kun koira aktiivisesti hakee oikealle paikalle niin kuorma poistuu. Edelleen yksi tapa päästä rauhaan on hyökkääminen tai merkit hyökkäämisestä. Eli koira murisee, haukkuu, vastaa uhkaan ja uhka väistyy. Tällöin puhutaan reaktiivisesta aggressiosta.
Näitä olen joutunut miettimään ja avaamaan ihan sen vuoksi että olen kuormittamalla ajanut ronit väistämään passiivisuuteen, ja se on väistämisen kautta päässyt viettipäämäärään eli rauhaan. Se on päässyt pois tilanteesta "passivoitumalla". Joku toinen koira olisi saattanut tästä aktivoitua, eli kuormittaminen saa sen reagoimaan aktiivisesti ja kuormittaminen loppuu, eli se on päässyt silloinkin rauhaan. Tämä olisi se harrastuksissa halutumpi muoto.
Nyt kun en ole tätä tajunnut, on roni oppinut väistämään heti kokiessaan painetta ohjaajalta. Tämä kaikki olisi vältetty sillä että olisin alunperin tajunnut tämän asian. Remu on aina vastannut kuormaan aktivoitumalla, liikaan kuormaan tulemalla "silmille", eli kuumumalla. Sitten lähden samoilla opeilla kouluttamaan koiraa joka ei missään tilanteessa nousisi ohjaajaansa vastaan, eli en ole jättänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin väistämisen.
Tätä on lähdetty kääntämään sillä että kaikki konfliktit pyritään välttämään. Eli kaikki koiraa painestava toiminta on lopetettu. Käytännössä siis ohjaajan kaikki toiminta on lopetettu ja olen täysin rauhallinen ja passiivinen. Pelkkä hallinta riittää tuottamaan kuormaa, mikä on autettu purkautumaan kanavoinnin kautta leluun. Eli väistäminen on johdatettu aktiivisuudeksi ja se pääsee viettipäämäärään lelun kautta. Eli kun puree leluun, pääsee aggressio purkautumaan kanavoinnin kautta ja koira pääsee rauhaan.
Tämähän on tuottanut mukavasti. Ronista on löytynyt kateissa oleva saalisvietti, jota vielä olemassa oleva puolustusvietti tukee. Roni on alkanut reagoimaan tilanteissa joissa se ennen väisti, aktiivisesti. Eli jos tulee tilanne mitä kautta olisi odotettavissa konflikti syntyneen paineen kautta, niin se tuottaa aktiivisuutta kun ei enää kuorman pelossa lähde automaattisesti väistämään passiiviseksi tai sijaistoimintaan esim haisteluun. Tässä tulee se juttu mikä tulee myöhemmin kaduttamaan. Aina tulevaisuudessa on olemassa riski että roni palaa vanhaan, eli kokiessaan kuormaa lähtee väistämään passiivisuuteen. Ja tämä kuorma voi tulla ohjaajan jännittämisestä, normaalia kovemmasta käskystä, jostakin minkä se kokee ohjaajaltaan epämieluisaksi. Opettaminen uuteen toimintamalliin on kannattavaa, mutta riski on aina olemassa.
Opettaminen aktiivisuuteen hyödyttää myöskin sen vuoksi että että sopivalla kuormalla saadaan aktivoitua koira eli passiivisuuden sijaan se väistää aktiivisuuteen, jolloin koira esim. ohjaajan kokeessa jännittäessä aktivoituu eikä paineistu. Toinen hyöty tulee saalisvietin kyllääntymisessä. Tarkoittaa sitä että vaikka koira olisi kuinka väsynyt, kuinka kuumissaan, haluaa jo kotiin nukkumaan niin koiran saa syttymään ja työskentelemää lisäämällä hieman ohjaaja painetta.
Konfliktin voi aiheuttaa ohjaajan tuijotus, hampaiden kiristys, jäykistely, turhautuminen, kieltäminen, painostaminen, jopa liian innostunut ja aktiivinen leikki ohjaajalta ja lukuisat muut, vähäpätöisiltä tuntuvat jutut.
Tuo leikkiminen on esimerkiksi ollut merkki ronilla jo alusta asti. Ihmisen riehuminen, riekkuminen, hihkuminen ja muu sählääminen on tuottanut lähinnä paineistumista. Useampi on sanonut että mun pitäisi olla iloisempi, innostaa enemmän koiraa. Ja lääke on ollutkin se että olen passiivisempi, täysin passiivinen. Olisihan tämä pitänyt älytä jo kun säädimme hakumetsässä palkkausta. Maalimiesmotivaatio ja oikea asenne etsintään saatiin aikaiseksi maalimiehen täydellisellä passiivisuudella ja kahden lelun leikillä. Tätä on jatkettu siihen asti että koira itse tarjoaa lelua taisteltavaksi. Tähän lisättynä hyvin rauhallinen sanallinen kehuminen. Eli on poistettu ympäristön paine jolloin koira on saanut aktivoitua. Minkäänlaista innostamista ei ole tehty
Tämän pohdiskelun tarkoitus ei ole suinkaan se että kaikkien pitäisi käyttää pakotteita, tai että teoria muutenkaan olisi jotenkin tärkeä. Ajatuksena on saada muutkin miettimään mitä ongelmia se voi tuoda jos asiaa ei ota millään tasolla huomioon ja mitä ongelmia voi saada poistumaan sillä että miettii asiaa. Ja tämän pohdiskelun kautta on tarkoitus kertoa että olen oppinut ihan pirusti uutta koiran kouluttamisesta. Nyt alan ymmärtämään lauseen "älä paineista sitä koiraa".
maanantai 13. tammikuuta 2014
Flow
Mulla on parikin tekstiluonnosta tulossa, mut nyt tuntuu etten saa yhtäkään valmiiksi. Ei niissä mitään ihmeellistä ole, kunhan taas pohdiskelen asioita. Mä olen saanut taas asioita selväksi päässäni, niin niitä ei tule puitua täällä. Nyt olen keskittynyt tekemiseen. Tästä päivästä oli pakko tulla kirjaamaan ylös puhelimella. Ronin tekeminen on nykyään niin hyvää, pitkiin aikoihin ei ole tullut ongelmia. Tänään huomasin että laitan myös itseäni likoon eri tavalla. Se ei tarkoita mitään hullua hulabaloota, ei riehumista eikä innostamista, vaan olen hyvin passiivinen mutta avoin. Otsasuonet ei syki, hampaat ei kiristy, vaan toiminta on rauhallista ja mustavalkoista.
Tänään meni jo pidemmällekin. Tottistreenit loppui siihen kun makasin selälläni ja roni lelu suussa päälläni. Tästä jäi vaan niin hyvä fiilis. Sanatonta yhteispeliä, mustavalkoista toimintaa ja koiran sekä ohjaajan vapautuneisuutta. Tottikseenkin on nyt löytymässä se "flow". Mun ei tartte houkutella, ei innostaa, vaan roni tekee innoissaan ja ilman paineita. Ainoastaan sen vuoksi että olen muuttanut omaa toimintaani sekä opetellut palkkaamaan koiran.
Tähän pisteeseen olen päässyt opiskelemalla monien kammoksumaa teoriaa. Sitä mistä kaikki lähtee. Ei tarvitse saada käteen sopivaa koiraa, vaan koiraa viedään sen vahvuuksilla. Tämä on vaatinut nöyrtymistä. Matka on vasta alussa, mutta nyt pääsen toteuttamaan sitä mitä olen halunnut. En halua kouluttaa koiraa, vaan haluan oppia kouluttamaan koiraa. Koiran istumaan opettaminen on helppoa. Mutta kun miettii miten sen saa istumaan nopeammin, voimakkaammin ja innokkaammin. Siinä on se minkä haluan oppia. Toistan taas kliseisen lauseen: "päämäärä ei ole tärkein, vaan se matka miten sinne kuljetaan".
Tänään meni jo pidemmällekin. Tottistreenit loppui siihen kun makasin selälläni ja roni lelu suussa päälläni. Tästä jäi vaan niin hyvä fiilis. Sanatonta yhteispeliä, mustavalkoista toimintaa ja koiran sekä ohjaajan vapautuneisuutta. Tottikseenkin on nyt löytymässä se "flow". Mun ei tartte houkutella, ei innostaa, vaan roni tekee innoissaan ja ilman paineita. Ainoastaan sen vuoksi että olen muuttanut omaa toimintaani sekä opetellut palkkaamaan koiran.
Tähän pisteeseen olen päässyt opiskelemalla monien kammoksumaa teoriaa. Sitä mistä kaikki lähtee. Ei tarvitse saada käteen sopivaa koiraa, vaan koiraa viedään sen vahvuuksilla. Tämä on vaatinut nöyrtymistä. Matka on vasta alussa, mutta nyt pääsen toteuttamaan sitä mitä olen halunnut. En halua kouluttaa koiraa, vaan haluan oppia kouluttamaan koiraa. Koiran istumaan opettaminen on helppoa. Mutta kun miettii miten sen saa istumaan nopeammin, voimakkaammin ja innokkaammin. Siinä on se minkä haluan oppia. Toistan taas kliseisen lauseen: "päämäärä ei ole tärkein, vaan se matka miten sinne kuljetaan".
torstai 9. tammikuuta 2014
Brad 1.v
Peatdigger Brad "bradi" 9.1 1.v
Tasan vuosi sitten kuulin että himoitsemaani pentueeseen on syntynyt 6 pentua. Ensimmäisen kerran kävimme katsomassa pentuja niiden ollessa 3,5vk ikäisiä. Jo silloin naulasin silmäni sinipantaiseen, vähän härkämäisen luonteiseen urokseen. Pentujen ollessa n. 6vk ikäisiä, kasvattaja ilmoitti että juuri tämä sinipantainen, bradiksi nimetty pentu voisi meille sopia.
Pentusuunnitelmien näin aikaistuessa alkuperäisestä, pienten järjestelyjen jälkeen menin viimein hakemaan bradia kotiin. Bradi oli viimeinen lähtijä, 8vk ikäinen reipas penneli joka oli nauttinut viikon yksin kasvattajan huomiosta. Heti ensimmäisenä kiinnitin huomioni erityisen reippaaseen käytökseen. Ei tarvinnut lentomatkaa katua, olin kyllä myyty. Eikä tilannetta muuttanut lentoasemalla viettämämme ensimmäiset yhteiset tunnit. Siinä meinasi lentoaseman penkit saada kyytiä tylsäksi käyneen odottelun jatkuessa. Luulen että juuri tähän, ensimmäisiin tunteihin, perustuu meidän hieno suhteemme.
Bradi onkin osoittautunut reippaaksi, vilkkaaksi, nopeaksi, vilkkaaksi ja nopeaksi kaveriksi. Rakkaalla lapsella onkin monta nimeä: päti-poika, bradi, kauhukakara, duracell, sähköjänis, kiusankappale, luikku, tule alas sieltä, lopeta tuo, ei mene sinne, nyt prkl jne. Kaikesta vauhdista ja vaarallisista tilanteista huolimatta se on kainalossa nukkuva pikkupoika, luultavasti aina, ei ainakaan aikuistumisen merkkejä ole näkyvissä.
Päivääkään ei mene etteikö sille pitäisi nauraa, se on vain tohelo, yhden sortin pelle. Päättäväisyyttä myös löytyy, jos se haluaa syliin niin se myös tulee syliin. Pallo jos on taskussa, se ottaa sen sieltä taskusta, vaikka sen taskun läpi. Ja luonteesta muutenkin löytyy särmää, jonka lopullista terävyyttä vasta arvailemme. Mutta tämä kaikki, yhdistettynä miellyttämisen haluiseen, nöyrään luonteeseen, tulee tekemään tulevaisuudesta jännittävän. Kaikki on mahdollista ja nyt katseet suunnataan eteenpäin. Vastoinkäymiset kasvattavat ja ne on jätetty nyt taakse. Sanoisin että kaikki on kiinni hihnan yläpäästä, taas.
Kasvattajalle kiitokset hienosta, kuvitelmien mukaisesta koirasta. Valitsin tämän kuvan, vaikka se ei olekaan onnistunut, mutta se niin kuvastaa meidän bradia.
Tasan vuosi sitten kuulin että himoitsemaani pentueeseen on syntynyt 6 pentua. Ensimmäisen kerran kävimme katsomassa pentuja niiden ollessa 3,5vk ikäisiä. Jo silloin naulasin silmäni sinipantaiseen, vähän härkämäisen luonteiseen urokseen. Pentujen ollessa n. 6vk ikäisiä, kasvattaja ilmoitti että juuri tämä sinipantainen, bradiksi nimetty pentu voisi meille sopia.
Pentusuunnitelmien näin aikaistuessa alkuperäisestä, pienten järjestelyjen jälkeen menin viimein hakemaan bradia kotiin. Bradi oli viimeinen lähtijä, 8vk ikäinen reipas penneli joka oli nauttinut viikon yksin kasvattajan huomiosta. Heti ensimmäisenä kiinnitin huomioni erityisen reippaaseen käytökseen. Ei tarvinnut lentomatkaa katua, olin kyllä myyty. Eikä tilannetta muuttanut lentoasemalla viettämämme ensimmäiset yhteiset tunnit. Siinä meinasi lentoaseman penkit saada kyytiä tylsäksi käyneen odottelun jatkuessa. Luulen että juuri tähän, ensimmäisiin tunteihin, perustuu meidän hieno suhteemme.
Bradi onkin osoittautunut reippaaksi, vilkkaaksi, nopeaksi, vilkkaaksi ja nopeaksi kaveriksi. Rakkaalla lapsella onkin monta nimeä: päti-poika, bradi, kauhukakara, duracell, sähköjänis, kiusankappale, luikku, tule alas sieltä, lopeta tuo, ei mene sinne, nyt prkl jne. Kaikesta vauhdista ja vaarallisista tilanteista huolimatta se on kainalossa nukkuva pikkupoika, luultavasti aina, ei ainakaan aikuistumisen merkkejä ole näkyvissä.
Päivääkään ei mene etteikö sille pitäisi nauraa, se on vain tohelo, yhden sortin pelle. Päättäväisyyttä myös löytyy, jos se haluaa syliin niin se myös tulee syliin. Pallo jos on taskussa, se ottaa sen sieltä taskusta, vaikka sen taskun läpi. Ja luonteesta muutenkin löytyy särmää, jonka lopullista terävyyttä vasta arvailemme. Mutta tämä kaikki, yhdistettynä miellyttämisen haluiseen, nöyrään luonteeseen, tulee tekemään tulevaisuudesta jännittävän. Kaikki on mahdollista ja nyt katseet suunnataan eteenpäin. Vastoinkäymiset kasvattavat ja ne on jätetty nyt taakse. Sanoisin että kaikki on kiinni hihnan yläpäästä, taas.
Kasvattajalle kiitokset hienosta, kuvitelmien mukaisesta koirasta. Valitsin tämän kuvan, vaikka se ei olekaan onnistunut, mutta se niin kuvastaa meidän bradia.
tiistai 7. tammikuuta 2014
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Operaatio kontaktit
Nyt se alkoi, kontaktien uudelleen rakennus. Sain viimein omat ajatukset selviksi ja päädyin rakentamaan 2on2offit, kuten aiemminkin on ollut ja mitkä on ohjaajan toimesta rikottu. Ronille ei ole ikinä tehty riittävän selväksi sitä mitä siltä halutaan. A:lla on ollut kohtuulliset stopit mutta puomi, paikka on ollut todella epäselvä. Epävarmuutta on muutenkin puomilla ja sitä lisää epävarmuus oikeasta suoritustavasta. Keinulla mennään vapautus pamauksesta suorituksella, siihen en ala stoppeja rakentamaan. Mutta jännä kuinka paljon mielipiteitä asia herättää, siis kontaktit yleensäkin ja niiden opettaminen.
No ensimmäisenähän roni tutustutettiin laatikkoon. Roni ei tähän mennessä ole tehnyt esteitä ikinä osittaisena vaan aina kokonaisena, eikä se ole ikinä nähnytkään laatikkoa. Nyt nöyrryin tästä ajattelutavastani että saadaan toistoja nopeammin, enemmän ja vahvistetiheys tarpeeksi nopeaksi. Ja huomasin meneväni enemmän ja enemmän operanttiin suuntaan, kokonaan operanttiin ei mun kärsivällisyys silti riitä. Mutta lähdettiin siis siitä että roni koski etujaloillaan laatikkoon, tästä että meni kokonaan laatikon päälle ja tästä laski etujalat maahan. Ja taas sai ihmetellä bortsun nopeutta yhdistää asioita. Videoin meidän kolmannen treenin pimeässä ja siinä olimme tässä tilanteessa.
Laatikkotreenit vol. 3
Tästä sain jo monenlaista palautetta, pitäisi olla aktiivisempi, pitäisi olla passiivisempi, pitäisi palkata koiraa enemmän jne. No pidän oman pääni, ja uusimpien oppieni mukaan jatkamme tästä, samalla linjalla, mutta jo seuraavassa treenissä seisoin täysin passiivisena ja vapautin vain koiran hakemaan minulta namit. Tätä jatketaan niin kauan että vaikka 10m päästä koira hakee paikan/asennon ilman minkäänlaisia apuja. Tässä vaiheessa ei suunnalla, pysymisellä tai millään muulla ole väliä, ainoastaan asennolla ja siihen nopealla pyrkimisellä. Sitten tää viedään lelulle ja nostetaan saalisvietti huippuunsa. Kun sama onnistuu pallolla, eli koira menee nopeasti haluttuun paikkaan/asentoon, lähdetään pysyminen siinä rakentamaan patoamisen kautta. Kun koira saadaan patoamaan kontaktille, se kerää siinä ollessaan viettiä ja on taas valmiina, keskittynyt toimintaan. Tilanne on sama kuin koira lähtöön jätettäessä.
Sitä en tiedä vielä viedäänkö toiminta esteille ennen vai jälkeen patoamisen, sillä ei liene olevan merkitystä. Roni on opetettu patoamaan niin ei se ole kuin osatun asian yleistämistä uuteen paikkaan. Mutta jokatapauksessa toiminta viedään tästä sitten esteiden alastuloille, sitten kokonaiselle esteelle ja sitten radalle. Nyt kun tämä on aloitettu, viedään se loppuun asti kunnolla. Tottiksesta mulla on jo kokemusta pohjien tärkeydestä ja kiireettömyydestä viedä asioita eteenpäin. Nyt tuon vihdoin samaa ajattelua agilityyn, joka on vielä mennyt tässä harrasteluna.
Eräs kokenut ihminen on kerran sanonut: koiran koulutus on helppoa, vahvistaa vaan oikeita asioita oikeaan aikaan.
Näin siis teoriassa, käytännössä siinä onkin tekemistä. Mutta olen ymmärtänyt että ei auta oikoa ja opettaa montaa asiaa yhtäaikaa. Yksiasia kerrallaan saadaan vahva ketju, joka kestää myös viettitilan nousun. Roninkin vietti nousee nousemistaan, ja yritänkin saada siitä kaiken irti. Tavoitteeni ei ole siis saada koiraa tekemään jotain asiaa. Vaan saada se tekemään se asia mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman korkeassa vietissä mutta mahdollisimman hallitusti. Eli en ota koiraa hallintaan viettejä laskien, vaan opettamalla sen toimimaan korkeassa vietissä.
Ja tässä tavassa on monta etua ns. perinteisiin tyyleihin:
-Ei tule tilannetta jossa koira kuumuu yli toiminta-alueelta, se hallitsee itse oman tilansa.
-Koiraa ei tarvitse ikinä kieltää kun se palkkautuu vain oikein tekemällä.
-Koira tekee nopeasti, hallitusti ja näyttävästi.
No ensimmäisenähän roni tutustutettiin laatikkoon. Roni ei tähän mennessä ole tehnyt esteitä ikinä osittaisena vaan aina kokonaisena, eikä se ole ikinä nähnytkään laatikkoa. Nyt nöyrryin tästä ajattelutavastani että saadaan toistoja nopeammin, enemmän ja vahvistetiheys tarpeeksi nopeaksi. Ja huomasin meneväni enemmän ja enemmän operanttiin suuntaan, kokonaan operanttiin ei mun kärsivällisyys silti riitä. Mutta lähdettiin siis siitä että roni koski etujaloillaan laatikkoon, tästä että meni kokonaan laatikon päälle ja tästä laski etujalat maahan. Ja taas sai ihmetellä bortsun nopeutta yhdistää asioita. Videoin meidän kolmannen treenin pimeässä ja siinä olimme tässä tilanteessa.
Laatikkotreenit vol. 3
Tästä sain jo monenlaista palautetta, pitäisi olla aktiivisempi, pitäisi olla passiivisempi, pitäisi palkata koiraa enemmän jne. No pidän oman pääni, ja uusimpien oppieni mukaan jatkamme tästä, samalla linjalla, mutta jo seuraavassa treenissä seisoin täysin passiivisena ja vapautin vain koiran hakemaan minulta namit. Tätä jatketaan niin kauan että vaikka 10m päästä koira hakee paikan/asennon ilman minkäänlaisia apuja. Tässä vaiheessa ei suunnalla, pysymisellä tai millään muulla ole väliä, ainoastaan asennolla ja siihen nopealla pyrkimisellä. Sitten tää viedään lelulle ja nostetaan saalisvietti huippuunsa. Kun sama onnistuu pallolla, eli koira menee nopeasti haluttuun paikkaan/asentoon, lähdetään pysyminen siinä rakentamaan patoamisen kautta. Kun koira saadaan patoamaan kontaktille, se kerää siinä ollessaan viettiä ja on taas valmiina, keskittynyt toimintaan. Tilanne on sama kuin koira lähtöön jätettäessä.
Sitä en tiedä vielä viedäänkö toiminta esteille ennen vai jälkeen patoamisen, sillä ei liene olevan merkitystä. Roni on opetettu patoamaan niin ei se ole kuin osatun asian yleistämistä uuteen paikkaan. Mutta jokatapauksessa toiminta viedään tästä sitten esteiden alastuloille, sitten kokonaiselle esteelle ja sitten radalle. Nyt kun tämä on aloitettu, viedään se loppuun asti kunnolla. Tottiksesta mulla on jo kokemusta pohjien tärkeydestä ja kiireettömyydestä viedä asioita eteenpäin. Nyt tuon vihdoin samaa ajattelua agilityyn, joka on vielä mennyt tässä harrasteluna.
Eräs kokenut ihminen on kerran sanonut: koiran koulutus on helppoa, vahvistaa vaan oikeita asioita oikeaan aikaan.
Näin siis teoriassa, käytännössä siinä onkin tekemistä. Mutta olen ymmärtänyt että ei auta oikoa ja opettaa montaa asiaa yhtäaikaa. Yksiasia kerrallaan saadaan vahva ketju, joka kestää myös viettitilan nousun. Roninkin vietti nousee nousemistaan, ja yritänkin saada siitä kaiken irti. Tavoitteeni ei ole siis saada koiraa tekemään jotain asiaa. Vaan saada se tekemään se asia mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman korkeassa vietissä mutta mahdollisimman hallitusti. Eli en ota koiraa hallintaan viettejä laskien, vaan opettamalla sen toimimaan korkeassa vietissä.
Ja tässä tavassa on monta etua ns. perinteisiin tyyleihin:
-Ei tule tilannetta jossa koira kuumuu yli toiminta-alueelta, se hallitsee itse oman tilansa.
-Koiraa ei tarvitse ikinä kieltää kun se palkkautuu vain oikein tekemällä.
-Koira tekee nopeasti, hallitusti ja näyttävästi.
torstai 2. tammikuuta 2014
Back in business
Eilen palailtiin joulutauolta aksan pariin. Rata piirros oli kopioitu bradin emän kasvattajan treenistä.
Ratapiirroksesta näin jo että tässä joutuu vähän juoksemaan. Mutta pelipaikoilla tämä tuli vielä selvemmäksi, tämä oli tarkoitus tehdä ilman ääntä ja käsien käyttämistä. Olen tätä kokeillut silloin tällöin, siis olla kokonaan käyttämättä käsiä, ääntähän en juuri käytä muutenkaan.
En muista saimmeko kertaakaan täysin puhdasta rataa, vähintään rima tuli alas, joita tuli yllättävän paljon eilen. Mutta saimme hyvää pätkää ja taas oli niin avartavaa nähdä mikä on oikeasti olennaista ohjaamisessa. Ja näin pystyy keskittymään siihen olennaiseen, eli liikkeeseen ja hartioiden käyttöön.
Mutta itse rataan. 3 esteen ajoitus oli ehkä pahin mulle, takaraivossa jyskyttää että 5 esteelle on kiire, 4 esteellä joudun tekemään mun jalkatyöskentelyn ylärajoilla olleen rintamasuunnan muutoksen vauhdista mutta silti 3 este pitää malttaa ohjata, ei auta kiirehtiä tai tulee ohi, toisaalta ei auta jäädä seisomaankaan. Juuri näitä ajoitus ongelmia. Tällä pätkällä roni näytti väliin oppikirjamaisia takaakiertoja ja välistä vetoja. Tämä ohjaamisen tarkkuus on varmasti hyväkin asia, kunhan opin hallitsemaan itseni. Nykyisellä tasolla se tuo paljon muuttujia kun en vielä hallitse itseäni. No jatketaan rataa.
6-7 väli, niinhän siinä kävi että jäin seisomaan ja töllistelemään että meneekö se sinne putkeen, hitto soikoon kun se menee, ei sitä tarvi varmistaa. No jalkoihinhan se tuli tuossa välissä, onneksi tajusin luovuttaa eikä isompaa törmäystä tullut. No ei tässä lopussakaan isompia ongelmia ollut, samaa jatkettiin. Mun hätäilyllä sai aikaiseksi ohituksia, takaakiertoja ja välistä vetoja. Mutta menee se vaan hienosti, kuin ajatuksen voimalla, kun saisi vaan sen ajatuksen pysymään kasassa.
Lopuksi kokeilin ihan peristeisesti, käsiä käyttämällä, eikä siitä tullut mitään. Kun kädet on mukana, lopetan kropalla ohjaamisen ja onnistuneen lopun aikaan saadakseni liimasin kädet taas vartalolle. Pitääköhän seuraavissa kisoissakin oikeasti sitoa nuo kädet kiinni, ne vain häiritsee meitä.
Tottista ollaan sentään joulomallakin väännetty, mutta siitä ei ole muuta sanomista kuin homma alkaa toimia.
Vuoden vaihteessa on tapana käydä läpi edellisen vuoden ja tulevan vuoden tavoitteet. Mä tyydyn siihen että tavoitteet oli liian kovat, loi henkisiä paineita eikä niillä ollut realistisia mahdollisuuksia toteutua kun työnteon ilme ei ollut edes sitä mitä halusin.
Tulevalle vuodelle laitan pari tavoitetta:
1. Ohjaajan mielentila. Kaikki hampaiden kiristely jätetään pois, taivuin jopa siihen että hanskat ovat osa treeniasustetta jottei tarvitse hampaanreijistäkään kiristellä. Löysempi pipo päähän, ei tää ole niin vakavaa. Tässä ollaan jo menossa parempaan.
2. Koirien mielentila. Tässäkin olemme menossa koko ajan parempaan ja alamme päästä taas itse asiaan, eli yhdistetään liikkeet hyvään mielentilaan. Ronin kanssa liikkeet on helpompia kun se periaatteessa osaa ne, mutta ongelma on mielentilassa. Osa liikkeistä tulee väärässä tilassa joten vaihdan esimerkiksi seisomisen ja maahanmenon käskyä. Bradi taas ei osaa edelleenkään yhtään käskyä kunnolla, mutta mielentila alkaa olla hyvä.
Tulostavoitteita en laita, tulokset tulee kun olemme valmiita. Jatkamme useamman lajin parissa, painotukset voivat kesän tullessa muuttua. Uskon että kausi 2014 tulee olemaan parempi, mutta en ota stressiä. Hauska yhdessä tekeminen on tärkeämpää.
Ratapiirroksesta näin jo että tässä joutuu vähän juoksemaan. Mutta pelipaikoilla tämä tuli vielä selvemmäksi, tämä oli tarkoitus tehdä ilman ääntä ja käsien käyttämistä. Olen tätä kokeillut silloin tällöin, siis olla kokonaan käyttämättä käsiä, ääntähän en juuri käytä muutenkaan.
En muista saimmeko kertaakaan täysin puhdasta rataa, vähintään rima tuli alas, joita tuli yllättävän paljon eilen. Mutta saimme hyvää pätkää ja taas oli niin avartavaa nähdä mikä on oikeasti olennaista ohjaamisessa. Ja näin pystyy keskittymään siihen olennaiseen, eli liikkeeseen ja hartioiden käyttöön.
Mutta itse rataan. 3 esteen ajoitus oli ehkä pahin mulle, takaraivossa jyskyttää että 5 esteelle on kiire, 4 esteellä joudun tekemään mun jalkatyöskentelyn ylärajoilla olleen rintamasuunnan muutoksen vauhdista mutta silti 3 este pitää malttaa ohjata, ei auta kiirehtiä tai tulee ohi, toisaalta ei auta jäädä seisomaankaan. Juuri näitä ajoitus ongelmia. Tällä pätkällä roni näytti väliin oppikirjamaisia takaakiertoja ja välistä vetoja. Tämä ohjaamisen tarkkuus on varmasti hyväkin asia, kunhan opin hallitsemaan itseni. Nykyisellä tasolla se tuo paljon muuttujia kun en vielä hallitse itseäni. No jatketaan rataa.
6-7 väli, niinhän siinä kävi että jäin seisomaan ja töllistelemään että meneekö se sinne putkeen, hitto soikoon kun se menee, ei sitä tarvi varmistaa. No jalkoihinhan se tuli tuossa välissä, onneksi tajusin luovuttaa eikä isompaa törmäystä tullut. No ei tässä lopussakaan isompia ongelmia ollut, samaa jatkettiin. Mun hätäilyllä sai aikaiseksi ohituksia, takaakiertoja ja välistä vetoja. Mutta menee se vaan hienosti, kuin ajatuksen voimalla, kun saisi vaan sen ajatuksen pysymään kasassa.
Lopuksi kokeilin ihan peristeisesti, käsiä käyttämällä, eikä siitä tullut mitään. Kun kädet on mukana, lopetan kropalla ohjaamisen ja onnistuneen lopun aikaan saadakseni liimasin kädet taas vartalolle. Pitääköhän seuraavissa kisoissakin oikeasti sitoa nuo kädet kiinni, ne vain häiritsee meitä.
Tottista ollaan sentään joulomallakin väännetty, mutta siitä ei ole muuta sanomista kuin homma alkaa toimia.
Vuoden vaihteessa on tapana käydä läpi edellisen vuoden ja tulevan vuoden tavoitteet. Mä tyydyn siihen että tavoitteet oli liian kovat, loi henkisiä paineita eikä niillä ollut realistisia mahdollisuuksia toteutua kun työnteon ilme ei ollut edes sitä mitä halusin.
Tulevalle vuodelle laitan pari tavoitetta:
1. Ohjaajan mielentila. Kaikki hampaiden kiristely jätetään pois, taivuin jopa siihen että hanskat ovat osa treeniasustetta jottei tarvitse hampaanreijistäkään kiristellä. Löysempi pipo päähän, ei tää ole niin vakavaa. Tässä ollaan jo menossa parempaan.
2. Koirien mielentila. Tässäkin olemme menossa koko ajan parempaan ja alamme päästä taas itse asiaan, eli yhdistetään liikkeet hyvään mielentilaan. Ronin kanssa liikkeet on helpompia kun se periaatteessa osaa ne, mutta ongelma on mielentilassa. Osa liikkeistä tulee väärässä tilassa joten vaihdan esimerkiksi seisomisen ja maahanmenon käskyä. Bradi taas ei osaa edelleenkään yhtään käskyä kunnolla, mutta mielentila alkaa olla hyvä.
Tulostavoitteita en laita, tulokset tulee kun olemme valmiita. Jatkamme useamman lajin parissa, painotukset voivat kesän tullessa muuttua. Uskon että kausi 2014 tulee olemaan parempi, mutta en ota stressiä. Hauska yhdessä tekeminen on tärkeämpää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)