keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Treenejä ja treenejä

Olen paljon lueskellut foorumeita ja toisten blogeja. Tuntuu että monet treenaavat joka päivä. Tunnen itseni laiskaksi treenaajaksi. Me ei treenata joka päivä, korkeintaan joka toinen. Aloin asiaa miettimään, meidän treenaaminen on enemmän arkipäiväistä, leikkihetkiä jossa välissä muutama perusasento tms. Ruokakupille maahan meno, lenkillä oksan pätkällä taas pari perusasentoa. Ohikulkiessa sieppaan lattialta lelun ja taas sama juttu. Takapihalle koirat pääsee tunnin parin välein, sinnekään ei ovesta pääse ilman jotain temppua, vähintään pitää odottaa rauhassa ja mennään yksitellen. Pihalla halko kainaloon ja vähän seuraamista.

Kyllähän asia tullee muuttumaan kunhan lumet sulaa. Tämän talven hallivuoroista myöhästyin. Ensi talveksi olen hereillä. Kunhan kesä tulee, meillä on täysin varusteltu harjoituskenttä 300m päässä. Sinne pääsee 17e vuosimaksulla milloin itselle sopii. Jo syksyllä kävimme lähes joka lenkillä siellä tutustumassa ronin kanssa. Talkoisiinhan pitää tietenkin välillä osallistua mutta se on pieni juttu hyödyn rinnalla.

Mutta olen minä tyytyväinen edistymiseemme. On se roni kuitenkin aika helppo, omine vaikeuksineen. Ja kunhan pääsemme "treenaamaan" kunnolla, ei tiedä mitä tulee. :)

Nii, sainhan vähän videotakin.


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Iloinen pieni ihminen

Tänään pääsimme ihan oikeaan rakennusetsintään. Olin päivällä niin väsynyt että meinasin jättää treenit välistä, onneksi en jättänyt. Mukanamme treenaamassa oli rajavartioston mies kahden sakunsa kanssa. Paljon voi oppia yhdeltä ihmiseltä muutaman tunnin aikana, varsinkin kun jututin parkkipaikalla vielä pitkään kun muut oli lähteneet. Pääsin myös seuraamaan 9v konkarin etsintää ja olihan se ihailtavan määrätietoista ja järjestelmällistä. Ja paljon sain positiivista palautetta ronin kanssa etenemisestä. Nyt vain taas niitä jäitä hattuun, se on vasta pentu. No kokeiltiin me itsekin treenata.

 Tyhjillään oleva puolipimeä vanha toimistorakennus, kellarissa. Varmaan parisataa metriä käytäviä joiden varrella huoneita, vessoja, suihkuja, saunoja ja mitä nyt voi toimistorakennuksessa olla. Toisin sanoen aivan mahtava paikka, melkein tyhjä mutta paljon kaappeja, sermejä ja muuta rojua piiloiksi.

 Ronin kanssa kävimme vain tutustumassa rakennukseen ja tavattiin siellä olevia kivoja ihmisiä. Alun pimeät portaat olivat pelottavat ja roni ajattelikin ettei tuonne mene. Minä ajattelin että kyllähän me mennään ja kyllähän se perässä tuli. Alun jälkeen lähti määrätietoisesti ja itsenäisesti tutkimaan paikkoja, ei siinä ollut enää mitään.

Remut saa varmasti työntää vaikka kaivoon jos siellä haisee maalimies, se ei turhia jännittele. Lähti kuin kotonaan olisi etsintää tehnyt ja järjestelmällisesti kävi paikkoja läpi. Maaleille annoin vapaat kädet mennä niin vaikeisiin paikkoihin kuin löytävät. Ja joutuihan se tekemään töitäkin. Ohjasin remut saunaan ja poikahan kävi lauteilla asti. Maalitkin löytyivät, molemmat pienen paikannuksen jälkeen. Täydet hyvät haukut ja erinomainen toiminta. Virtaa on vaan alussa niin paljon, näkyy kun liikuntaa vähennetty. Mutta antaa alussa juosta niin keskittyy sitten etsintäänkin.

Sitten jatkan vielä koeasiasta mistä kirjoitin edelliseen viestiin. Paljon tuntuu tapahtuvan sitä että valkataan kokeita tuomarin perusteella. Mietin että mitä tai ketä varten sitä harrastetaan? Onko tarkoituksena vain saada mahdollisimman hienot koularit koiran nimen eteen? Jos saa kokeesta huippupisteet keskinkertaisella suorituksella niin onko kotona sellainen voittaja olo? Kaikkihan lasketaan ja harva niitä tutkii miten ne tulokset on saatu. Lahjaksi saadut pisteet ei minua ainakaan lohduta. Minä ainakin haluan tarkan mutta reilun arvostelun. Minä pidän kokeita sen mittarina mitä osataan.Toivottavasti minä myös tulevaisuudessa ajattelen samalla tavalla enkä ala metsästämään pisteitä vain "helpoilta" tuomareilta. Kokeisiin menemme kun olemme siihen valmiit, en lähde kokeilemaan josko tuolta nyt se ykköstulos napsahtaisi sattumalta, en osaisi olla iloinen siitä.

Ja jäihän sieltä kokeista yksi suoritus mieleen. Nuori tyttö belgianpaimenkoiransa kanssa, taisi olla äitinsä kanssa liikenteessä. Olihan mukavaa katsottavaa ja pisteitäkin tuli muistaakseni luokkaa 185 alosta. Ansaitsi pisteensä ja saa olla ylpeä.

Olen aika tyytyväinen missä menemme ronin kanssa tottiksessa, otin vähän videotakin mutta on niin huonolaatuista etten julkaise. Suorituksessakin oli parannettavaa. Pitää taas joku päivä yrittää kuvata, kun onnistuu ja paremmalla laadulla.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kokeita.

Tänään kävin katsomassa toko kokeita. Ehdin nähdä muutaman EVL koiran, sitten VOI ja ALO kokonaan. Mitään hirveitä ahaa elämyksiä ei sieltä tullut, ajatuksia heräsi kyllä. Päällimmäisenä jäi mieleen erittäin rento tunnelma sekä ohjaajien hyvä huumorintaju. Ohjaajia nauratti jos nyt ei ihan paras päivä ollut, koira saattoi kävellä vastaan täyskäännöksen jälkeen, seuraamispaikasta puhutaan metreistä eikä senteistä jne. Yhtään murjottajaa tai koirallensa tiuskiaa ei näkynyt. Mietin vaan siinä kylmissäni, että mikä ihme hulluus saa viettämään lauantaipäivänsä siellä seisomassa ja katselemassa muiden suorituksia?

Ihmetystä aiheutti pari asiaa. Ensimmäisenä ihmettelin herkkujen tai lelun mukana oloa kehässä. Käsittääkseni se on kiellettyä mutta täysin avoimesti koira palkattiin heti kehästä päästyään. Taskussa oli kissanruokaa purkissa tai sitten se patukka lensi.Toisekseen ihmettelin huomattavaa apujen käyttöä ja niiden huomioimattomuutta arvostelussa. En tietenkään kuullut tuomarin kommentteja mutta mielestäni liikkeestä seisominen ei voi olla 10pst arvoinen jos ohjaajan kävely hidastuu selkeästi käskyn antamisen hetkellä. Ihmisethän siellä arvostelee ja inhimillisiä virheitä sattuu. Muutenkin arvostelun ristiriitaisuus pisti silmään. Koira joka seuraa 3m säteellä ohjaajastaan nenä maassa, saa paremmat pisteet kuin muuten täydellinen koira mutta tarvitsi kaksoiskäskyn. No, elämä on. Kumpainenkaan ei saanut ykköstulosta, että sikseen ei isompaa vahinkoa syntynyt. Taso oli kirjavaa eikä mitään säväyttävää näkynyt, pari hyvää kyllä oli, parhaat koirat jäi kyllä näkemättä. Yleisenä huomiona jäi muuten mieleen myös koirien matala vire taso, se varmaan aiheutti tämän tasapaksun tunteen sekä koirien yleistä "haahuilua".

Mutta mukava oli käydä ja laski kyllä vähän rimaa milloin itse sinne kehään, uskaltaa. Helppohan se on sieltä laidalta arvostella. Ja onnea Anniinalle ja Ellille AVO1 tuloksesta!

Ja on muuten tulossa reilunkokoinen tuosta ronista, kotimittauksella tällä hetkellä 56cm ja 18,5kg.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Blaah blaa.

Teen itseäni varten kirjoituksen, mukana myös aiemmista kirjoituksista unohtuneita asioita.

Tänään kävimme ihan isolla kirkolla asti, eli Oulun keskustassa ronin kanssa kävelemässä. Ihmettelyn aiheita oli paljon ja kaikki pylväät yms piti nuuskia erittäin tarkasti. Yleisellä paikalla tuon kanssa on suht helppo mennä. Kyllähän se tahtoo vielä sinkoilla mutta vetää se ei osaa, tai ei vain halua. Remmikäytöksen opettaminen on ollut kyllä helppoa. Se ei tykkää yhtään yleensäkään remmistä ja vielä vähemmän vetämisestä, löysää heti jos vetää remmin tiukalle. Olen tietysti pennusta asti vahvistanutkin että matka ei jatku jos remmi on tiukalla. Muutamaa vastaantulijaa olisi halunnut tervehtiä mutta sekin on jo kohtuullista ja loppumatka käveltiinkin niitä huomioimatta, tai pää voi kääntyä muttei yritä niiden luo. Nappasin myös kuvan kotimatkasta, aika paljon on tullut muutosta siitä täyttä kurkkua huutavasta pennelistä minkä syksyllä kotiin hain.



Huomion arvoinen seikka mikä on aiemmin unohtunut. Olemme käyneet muutamaan otteeseen ampumaradan ympäristössä ulkoilemassa eikä roni ole huomioinut pauketta ollenkaan. Ihan kuin se ei kuulisikaan, ei tietenkään olla ihan vieressä oltu mutta luulen että haulikon pamaus vastaa 6mm kauempaakin, omasta mielestä pauke on ainakin ollut aikamoinen. Mutta sellaisen 40m päässä olemme olleet haulikkoampujista. Hyvältä näyttää tämänosalta.

Sitten jaksan aina vain ihailla tuon jaksamista. Se saattaa olla täydessä unessa, olen lähdössä pihalle ja ulos syöksyessään suoraan pallon kimppuun ja sitten mennään pihaa ympäri. Se niinkuin muuttuu sekunnissa nukkuvasta vauhtihirmuksi. :D Ja se juoksisi vaikka koko päivän. Silti kun se on toimettomana se ei suuremmin tee tuhojaan. Korkeintaan teurastaa lelujaan mitä onkin ostettu kirpparilta lisää.

Ja murkkuikä on varmaan (toivottavasti) pahimmillaan, nyt alkaa jo nartut kiinnostamaan siinä määrin että saa tosissaan vahtia. Treenaaminen on nyt siinä pisteessä että malttia aletaan hakemaan. Jos esimerkiksi vedän henkeä ennenkuin palkkaan perusasennosta, on se ehtinyt tarjota jo maahanmenoa ja pyörimistä. Maltti, odottaminen ja paikoillaan olo on teema nyt.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ajatuksia ja ajattelua.

Olen ajatellut asiaa jo aiemmin ja nyt toinenkin heitti ajatuksen ilmoille, onko ronista hakukoiraksi? Koira tekee mielellään töitä tuttujen kanssa mutta paineistuu herkästi outojen kanssa. Aloin ajattelemaan sitä minkälainen hakukoiran pitää olla. Jos ajatellaan pk-hakua ja siinä 3 luokkaa. Koiralla pitää olla hirveä halu löytää se ihminen, säästä ja päivästä huolimatta. Koiran pitää olla itsevarma, motivoitunut ja taistelutahtoinen. 20 minuuttia 300m radalla räntäsateessa tai varsinkin helteellä kysyy luonnetta. Roni on vieraita kohtaan niin mielistelevä ja hakee ennemmin hyväksyntää kuin muuta palkkaa. Motivaation rakentaminen näin ei oikein onnistu. Jospa laittaisinkin haun ainakin tauolle, odottaisin että koira kasvaa henkisesti. Roni on ollut muutenkin ehkä vähän hitaasti kehittyvä.

Onhan meillä vaihtoehtoisia lajeja, tottista voimme rakentaa. Jäljellä tuo on aivan peto, mitä lyhkäsiä olen tehnyt. Se käy jäljen tarkkaan joka askeleelta läpi. Tokoa tietysti, minua ei vaan se pilkunviilaminen vieläkään niin innosta. Agility myös, molemmat olemme siitä innostuneet mutta kokemattomuuteni rajoittaa sitä huomattavasti. Mutta uutena mietin viestiä. Marjo on siitä jo aiemmin puhunut mutten ole siihen oikeen syttynyt. Mutta roni kun tykkää juosta ja viestiä voi harrastaa vain tuttujen kesken, voisi olla kuningaslaji. Tätä pitää lähteä heti huomenna kokeilemaan.

Remulle meni tänään viimeinen piikki, ja on tuntunut auttavan. Eilisen hakutreenin jälkeenkään ei lääkettä tarvinnut ja tänään on ollut hyvin virkeä.

Uusi blogi.

Kokeilenpa vaihtaa blogia. Vanha blogi löytyy osoitteesta: http://remujaroni.vuodatus.net/
Minä en vaan oppinut käyttämään tuota sekä roskapostia alkoi tulemaan ihan liikaa. Kopioin alle pari vanhaa kirjoitusta ja tästä lähtee uudet. :)




Kopioitu vuodatuksen blogista.


Ääh, vaikeaa.

19.03.2012 - 21:57
Mää en tiedä nyt miten jatkamme ronin kanssa. Se on sellainen outolintu etten ota siitä selvää. Sitä kiinnostaa hirveänä vieraat ihmiset mutta se ei ala mielellään leikkimään niiden kanssa. Tänään oltiin hakuporukan kanssa kiimingin kunnan varikolla. Ronille otettiin ihan vain leikkiä. Aluksi yksi leikitti sitä mutta se paineistui selvästi turhan innokkaasta leikkijästä. Siirryimme siitä ihan leikkirinkiin ja johan alkoi onnistua. Repimisleikit vieraan kanssa painostavat mutta sellaiset saalis/heittoleikit onnistuvat. Jatkamme nyt ihan leikkirinki linjalla, ei yhtään mitään muuta tuolla treeneissä. Tämän kun muistan, ei mitään muuta.

Remu on tasaisen varma suorittaja. Annoin maaleille vapaat kädet, mahdollisimman vaikeat piilot. Yksi sellainen haastavampi tapaus oli. Peräkärryn päälle rakennettu 4 wc:n yhdistelmä. Remu alkoi hyvin haukkumaan maalin, mutta kun olin n. 20m päässä se lopetti ja alkoi tarkentamaan uudestaan. Aloitti haukun samalla ovella mutta haukkui vain muutaman kerran, kiersi taas kopin ja nyt haukkui loppuun asti. Eipä ole ennen tuollaista tehnyt, mutta ehkä oppii olemaan varma ennenkuin ilmaisee. Vauhtia riitti ja koira kiersi alueen hyvin, minä kävelin vain mukana. Hallintakin toimi vaikka ajattelin sen kokeilevan viime viikkoisen sähläyksen jälkeen.

Muuten ronin kanssa auennut lukko on selvästi vapauttanut koiraa ja yhteistyömme toimii taas askelta paremmin. Olemme hylänneet namit muualla kuin kotona ja opettelemme hallitsemaan virettä lelupalkalla. Kohtuullisesti roni onkin oppinut hillitsemään itseään ja minä olen oppinut ajoittamaan palkkausta siihen hetkeen kun koira on oikeassa mielentilassa. Roni kyllä tarjoilee kaiken näköisiä kiemuroita ja hyppimistä perusasentoon siirtymisessä kuin seuraamisessakin. Eteentulo on erittäin onnistunut jo nykyisin ja luovutustakin olemme vähän harjoitelleet. Kapula pitäisi muistaa ottaa mukaan treeneihin eikä jatkaa lelulla kovin pitkään.

Olen erittäin tyytyväinen viimeiseen viikkoon, tuntuu että olemme nyt oikealla linjalla.

Kopioitu vuodatuksen blogista.


Se tunne kun keksit jotain.

15.03.2012 - 18:58
Nyt minä sen keksin, roni paineistuu pelkästään siitä että se on edessäni ja odotan jotain mitä se ei kunnolla osaa. Tämä lukko alkoi pentukurssilta jossa yritin saada ronit istumaan paikallaan edessäni vaikka se ei osannut vielä paikkaa. Silloin alkoi tuo laamailu joka on erinäisissä tilanteissa tullut esille. Se ei ole esiintynyt tilanteissa mitkä se osaa tai suoritetaan tarpeeksi kovassa vireessä. Eilen jokatapauksessa treenattiin noutoa. Tämän jälkeen ajattelin ottaa pitkästä aikaa eteentuloa. Roni tarjosi ensin vinoa eteentuloa, puolittaista perusasentoa. Kun jäin odottamaan passiivisena se korjasikin eteen mutta jäi seisomaan. Tästä yritin kädellä ohjata sen istumaan ja siinä koira "lysähti" kasaan. Väisti passiivisuuten ja lamaantui. Purin tilanteen helpolla pyörimis tempulla ja jäin miettimään. Kokeilin sitten ihan imuttamalla saada sitä eteeni istumaan ja koira lamaantui heti kun huomasi että pitäisi istua eteeni. Lähdin purkamaan tilannetta leikin kautta ja menin itse polvilleni. Kukapa ei koiransa vuoksi konttaa loskaisessa pihassa. :D No palkkasin nopeasti vinoistakin edessä istumisista. Pian nousin ylös ja jatkoin vähän aikaa ja loppuun saimme täydellisen edessä istumisen, tähän lopetimme. Tänään taas pihalla kokeilin eikä eteenistumisessa ollut enää mitään ikävää vaan hauskuus oli palannut. Jospa samalla tyylillä estämme jatkossa tälläiset tilanteet. Kovalla palkkaustiheydellä ja kunnolla leikin kautta tehdyt liikkeet, enkä vaadi liian kovaa osaamista.

Tuolta kankaalta olivat lumetkin sulaneet sen verran että päätin aloittaa kauden esineruudulla. Tallattiin vaimon kanssa ruutu ja vaimo toimi avustajana. Ensimmäiseksi remu, heräteltiin muistia niin että vaimo vei lelun metsään ja koira käytettiin vain erisuuntaan. Ajatuksissani olin pyöräyttänyt remmin sormen ympäri ja tämä hirmuhan meinasi murtaa sen innostuksissaan. No esine tuli pienen kunniakierroksen jälkeen minulle asti. Nouto toimii kyllä kotipihalla, täällä pitää aina vähän juosta. Seuraavat esineet meni piiloon ilman että remu niitä näki. No se toi ensimmäisen niin että juoksi toisen esineen yli, reagoi kyllä siihen muttei vaihtanut eikä tuonut molempia, niinkin on joskus tapahtunut. Remulle tämä on lähinnä aktivointi muoto enkä viitsi puuttua pieniin teknisiin puutteisiin.

Roni pääsi ensimmästä kertaa ruutuun, ollaanhan me herätelty nenänkäyttöä ja esineiden etsintää muuten. Teimme ihan samalla tavalla. Vaimo vei esineen metsään ja koira perään. Roni lähti hyvin etsimään mutta sitten mielenkiinto kohdistui metsässä viikon sisään kulkeneiden hajuihin. Koira takaisin ja esine pois metsästä. Leikkiä ja hetsausta lelulla ja uudestaan lelu metsään. Tässä vaiheessa tuntuu että roni hämmentyy/paineistuu remmistä, vire laskee. No vieläkään ei tullut mitään. Sitten sama hetsaus ja lelu ihan lähelle ja koira mahdollisimman pian perään. Johan se nousi sieltä ja palauttikin hyvin. Vielä kerta ja nyt taas vähän kauemmaksi. Nyt löysi ja palautti hyvin ja jätettiin asia muhimaan. Pitää itselle nyt selvittää miten tästä jatketaan.

Minttukin kävi esineruudussa ja sekin meni ihan hyvin, lelut löytyivät ja palautuivat lähetyspaikalle.

Keväällä alkavaa treenikautta odotan innolla. Metsään tekee mieli. Olen saamassa treeniseuraa kokeneesta tokoilijasta jolla kanssa bc ja ajatuksemme kouluttamisesta ovat aika lähellä. Sen lisäksi asumme samalla kylällä eli ei tarvitse ajaa aina kauas treenaamaan. Haku porukasta on lupailtu minun mahtuvan mukaan ja siinä porukassa treenaa 3 luokassa kilpailevia koirakoita. Aivan mahtavaa päästä treenaamaan oikeasti kokeneiden kanssa.