maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulun kaamos ja kipuilua

Talvikaamos on päällä ja treenaaminen on vähissä. Lähinnä nyt rakennetaan kuntopuolta kun paimennus on muiden varassa. Ilonan kanssa issue on viime treeneissä ollut tempo. Se kun oli kauden pahin ongelmamme. Nyt se on rauhoittunut kivasti plus reagoi jarrutuskäskyynkin oikein. Lauantaina treenattiin niin että pyrin sitä ohjaamaan pillillä mahdollisimman paljon. Ilonan kanssa on se ongelma että treenasin suulliset käskyt liian pitkälle ärsytyskontrolliin joten se ei tahdo ottaa pilliä käskynä. Myöskään rauhallisuus ei kanna pillitreeniin vaan kiihtyy ja tempo nousee. Tekemistä siinä siis riittää.

Vähän nyt harmittaa etten kesällä ehtinyt ajaa pilliä sisään. Muuten miettisin lähtöä jopa European Nurseryihin, nyt ei mahkuja kun siellä ei pärjää ilman pilliä .Muutenkin meillä kokemus vähän vajaa vielä. Jos minulla olisi ollut vuosi lisää kokemusta itsellä, ilmoittautuminen olisi luultavasti lähtenyt. Se on niin lähellä nytkin ja jos olisin kokeneempi, olisin varmaankin ehkä jos vaikka kun vienyt koulutusta piirun verran pidemmälle. Mutta mennään nyt Nordic nyrseryihin syksyllä sit. Ei makeaa mahan täydeltä.

Lara kävi äskettäin fyssarilla, sillä on ollut epämääräistä selkäoireilua. Fyssari ei onneksi saanut selästä mitään kipuvasteita vaan hänen mielestään koira on vaan niin elastinen että välilevyt joutuvat isoon liikkeeseen koska lihaksisto ei ole liikkeen tasolla vielä. Siksi olemme aloittaneet esim vetolenkin potkurilla, ravivauhtia jolloin lihaksistolle tulee mahdollisimman monipuolinen liike. Nyt vaan näyttää että mun 3 valjakosta tippui johtokoira pois.

Bradi nimittäin on nyt "hoidossa" kaveriperheessä. Ratkaisu on hyvin vaikea ihmiselle jonka vanha mielipide oli ettei tästä taloudesta lähde koirat kuin hautaan. On aika raskasta tajuta että koiralla voisi olla parempi muualla. Olen ratkaisua miettinyt jo pari vuotta. Nyt se konkretisoituu sillä että tosiaan bradilla on paikka jossa se on ainoana koirana kaiken huomion keskipisteenä. Toisaalta lapsiperhe sai ongelmattoman ja peruskoulutetun, sisäsiistin, leikatun ja kiltin uroksen.

Lauantaina olin siellä iltaa viettämässä koiran kanssa ja sille tielle se ainakin tällä erää jäi. Mutta toistaiseksi nimikkeellä "hoidossa". Se voi aina tulla takaisin jos tarve vaatii. Mutta olen nähnyt jo että sillä olisi parempi elämä siellä. Joskus on tehtävä raskaita päätöksiä jos ne on eläimen edun mukaisia.


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Talvikausi

Taas on kova yritys alkaa päivittämään useammin tätä blogia. Nykyään on kuitenkin niin kiva käydä lukemassa välillä vanhoja kirjoituksia. Mun oma elämäntilanteenikin tukisi sitä että ehtisin välillä istua alas ja kirjoittaa auki näitä juttuja. Voisi kuvitella että joulukuussa olisi aika hiljaista paimennuksen saralla. No ei ole. Eteläsuomessa kisataan edelleen tulevana viikonloppuna, nyt vähän etäisyys harmittaa. Toisaalta mun kisakoira alkoi eilen ontumaan ja pystyi suorilta antamaan rimadylia naamaan. Ei tartte miettiä älyttömiä dopingvaroaikoja. Me ollaan kuukauden sisällä treenattu 4 eri paikassa. Mikä tällä korkeudella on aika hienoa.

Tämän hetken treenissä ilona joutuu opettelemaan kävelemistä. Enää ei anneta intoilla ja kiihdytellä. Se kun näkyy lampaissa suoraan niin nyt ajatellen ensi kesän kolmosten ratoja, pitää koiran olla rauhallinen. Käveleminen, rauhalliset liikkeellelähdöt sekä maltilliset flänkit on pillitreenin ohella talven tärkein issue. Muutenhan tää koira on aika hyvin paketissa. Koulutus sujuu tällä hetkellä suunnitellusti.

Laran kanssa on aloitettu kouluttaminen myös. Sen tempperamentti on minulle sopiva, se ei ole mitenkään kiihkeä ja se ajattelee. Toisaalta se kypsyy aika hitaasti ja nyt ollaankin tilanteessa jossa hallintaa on liikaa viettiin nähden. Koira on vähän epävarma eikä osaa suunnata painetta lampaisiin. Mustaa tuntuu että tämän olen kokenut aiemminkin ronin kanssa. Nyt tosin mulla on paremmat valmiudet nousta ylös tuolta. Mitään järisyttävää ei ole tapahtunut, joten lara kyllä nousee viettiin takaisin kun mä vähän löysään hallintaa. Kyllä mä sen kanssa ens kesänä ainakin perusradalle yritän, jos ei kisaamaankin.

Vinkku, 3kk jo nuori. Kävi katselemassa lampaita ja sehän pieni piru löysi elämälleen tarkoituksen. Ja sulatti lopullisesti mun sydämmeni. Mikä pokka, mikä intensiivisyys, mikä lauman hallinta, oikeaa dominointia mutta mikä herkkyys silti. Aikaista sanoa, mutta mulle tuli tunne että talossa on nimensäveroisesti uusi kuningatar. Se on jo paljon jos pentu ilmentää haluttuja palikoita, siitä on hyvä lähteä pilaamaan aihio. Kantamalla se piti autoon viedä, ei millään muuten pois pellolta.

Mutta kaikki 3 jatkavat treenejään omilla tasoillaan. Ilona ja Lara pyrkii käymään lampailla kerran viikossa, vinkun nyt ei tartte ihan niin usein. Yritän nyt kirjoittaa niitä vähän tännekin auki. Ja jos asiat kiinnostaa tarkemmin, olen aina valmis niistä keskustelemaan.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Vuosi 2018 ja tulevan vuoden tavoitteet

Oisko se sitä aikaa kun pitää tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta. Meillä ainakin on koska treenitauko on jo pidetty ja herätellään treenaamista ajatuksena ensi vuosi. Ensin yleiset asiat. Bradi elelee kotikoiran elämää, vähän harmi mutta muuhun ei pysty, kroppa ei pysy kasassa. Lara on treenaillu pentujuttuja ja alkaa olla kypsä koulutukselle. Se on taas erilainen koira ja tulee opettamaan mulle uusia asioita. Tämä kirjoitus keskittyykin ilonaan.  Avioeron myötä koiramäärä tipahti kahdella joten pitihän se uus pentu taas ottaa. Joten talossa on nyt 4 bortsua. Uusin tulokas ei ole vielä edes rekisterissä koska se menee isds:n kautta jossa asiat tapahtuu vähän hitaammin.





Ilonan ja minun kausi on ollut huikea. Villeimmissä kuvitelmissanikaan en ole voinut kuvitella mihin kaikkealle tuo koira minut jo vie, sen ensimmäisenä kisakautena, sen ollessa alle 2 vuotias. Vuosi sitten kirjoitin näin:

"No mut jospa sen hyvyys nähtäisiin tulevaisuudessa vielä ihan kisoissakin. Tavoite on edelleen olla mukana 2018 nuortenkoirien mestaruuskisoissa ja 2019 kisata siellä ihan kunnolla. Ylipäätään ensi kaudella jo kisataan useammissa paikoissa. Nyt on silti alkanut eniten tökkimään tunne ettei se ole ihan hansskassa. Kokoajan on ollut tunne että vien ralliautoa vähän yli omien rajojen. Nyt ajattelin painaa jarrua ja palata vähän takaisin. Meillä ei ole kiire, ja mä haluan että koira on näpeissä. Mä en halua toista ronia jonka oma ajatus oli liian vahva mun ajatuksiin nähden. Silläkin uhalla että joudun makselemaan ilonan kanssa oppirahoja. Luotan vain siihen ettei hyvä koira rikki mene virheistä. Harmiksi talven treenit loppui lyhyeen ja nyt pitää miettiä asiat uusiksi. Mutta onneksi on vaihtoehtoja, 100km ei ole pitkä treenimatka jos on unelma."

 Yritän kirjoittaa kronologisesti meidän kauden läpi. Väliin laitan kuvia jotka kuvastaa tunnelmiamme.

Talvi aloitettiin siis treeneillä parinkin eri lampurin luona. Ongelmia oli yhteistyössä kun ei ilona uskonut minunkin osaavan ja siitä johtuen sen maahanmenot alkoi hajota. Mutta kun pääsimme tekemään sisä- ja ulkotreeniä, yhteistyömme löytyi hyvien neuvojen avulla. Viime talvena koin suurimman ahaa-elämykseni joka sittemmin on puettu hyvin sanoiksi. Hallitse lampaat, niin hallitset koiran. En ala nyt näitä kirjoittamaan enempää auki, asianharrastajat tietää. Mutta talven ja alkukevään monipuolisella treenillä rakennettiin ilonaa jo todella pitkälle. Silloin jo tiesin että kisaamaan pääsemme tälle kesälle.






Sittenhän tuli ajankohtaisesti oman laitumen rakentaminen ja kesälampaat. Silloin meinasi epätoivo iskeä kun ilona tuli viikko ennen lampaiden tuloa jalka veressä pellolta. Se oli repinyt melkoisen palkeenkielen varpaaseensa ja mielessä pyöri bradin kuukaisia vaivanneet tassuongelmat. No siirrettiin viikolla lampaiden tuloa, koira ell tikkaukseen ja tiukkaan häkkilepoon. Haava parantui kuin parantuikin juuri niinkuin pitikin. Tikit pois ja pidin tossua vielä jonkin aikaa suojaamassa arpea mutta sen koommin se ei vaivannut.




Lampaat omalla pellolla toi hukeita kokemuksia. Treenaamista ajatuksella, ihan vaan oleskelua ja eläinten käyttäytymisen opettelua. Kaikki myös sujui hyvin, ensi kesänä tulee isompi porukka pitämään maisemaa puhtaana. Hellekesä toi omat haasteensa eläintehyvinvoinnille, onneksi yöt oli suht viileitä ja minulla oli joustava työ. Samalla sain toteuttaa valokuvausharrastustanikin.




No heinäkuunlopussa aloitettiin kisaura 4 päiväisellä Pohjanmaa Openilla. Heti alkuun suoritimme perusradan hyvillä arvosanoilla ja kehuilla. Muutenkin 6 startin rypistys sujui hienosti ja viimeisessä startissa pääsimme jo palkintopallille aika kovaan seuraan.





Sen jälkeen se reissaaminen alkoi, eteläsuomi on ajettu ristiin aika hyvin. Seuraavassa muualle kirjoittamani kausikooste: "SPKYllä suoritimme perusradan, osallistuimme 2-luokan mestaruuskisoihin sijoittuen kuudenneksi. SKL:n kokeissa saavutimme PPR1 sekä PAIM2 eli osallistumisoikeus kolmosluokkaan. Sen lisäksi olemme olleet työtehtävissä pakkaamassa kesälaitumelle jääneitä lampaita, etsimässä karkurihiehoja, ollaan rännitetty, punnittu, tarkistettu maisemanhoitolaitumia sekä oltu treeneissä apukoirakkona muille. Olemme työskennelty kisoissa poistovarikolla, lähtövarikolla sekä tolpalla. Tuntuu että kaikki onnistuu mihin vain uskallan ryhtyä tuon koiran kanssa. Ilona täyttää joulukuussa vasta 2 vuotta, ja on periaatteessa ensimmäinen paimenkoirani. Siksi olen erityisen tyytyväinen kauteemme. Joten odotuksen tulevaisuuden osalta on korkealla."

Siinäpä se kausi on paketoitu hyvin. Kauden huikeana lopetuksena oli siis Someron koe jossa ohjasin koiran läpi 2 luokan radan tornissa seisten, makustellen tulevaa 3 luokkaa. Sääden silti huikeat 85pst ja sijoittuen toiseksi. Tiedän että voin kävellä tuon koiran kanssa mille tahansa pellolle, pää pystyssä, häpeämättä mitään, me olemme tehneet oikeita asioita. Olemme olleet SM-kisojen pellolla kaiken yleisön edessä töissä, olemme olleet tiloilla luonnonlaitumia tarkistamassa, olemme tehneet niin paljon yhdessä. Nyt alamme tekemään lisää oikeita asioita. Nyt alkaa se koulutus missä jyvät erotellaan akanoista.

Nyt katse siirretään ensivuoteen. Ja tavoitteet on kovat, mitään muuta ei voi olla noin huikean koiran kanssa, mutta täytyy olle piste jota kohti edetä. Ensi kaudella on tavoite menestyä siellä Nuorten koirien mestiksissä. Mutta sen lisäksi on tavoite olla mukana molempien yhdistysten SM-kisojen finaaleissa, mutta siellä ei ole menestymistavoitetta, vielä. Ja tavoite on lähteä European Nurseryihin, ilman että sielläkään pitää mitään hävetä. Tiedän ettei Suomessa saa olla tavoitteita, eikä saa olla itsevarma, sillä saa huonon maineen. Ei haittaa, mulla on.



Loppuun vielä kuvakoostevideo joka kertoo kuvina koko viime vuoden.


keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Koska mä voin



Siinä on uusi mottoni, koska mä voin. Ja se tarkoittaa että itse olen itselleni suurin haaste ja mä voin tehdä asioita joihin itse uskon, ilman että kenenkään muun tarttee uskoa.

Kävin ilonan kanssa Somerolla Woollandiassa nuorten koirien mestaruuskisoissa. Harmittavasti nyt olimme edelleen ykkösissä joissa epäreilun kerroinpolitiikan vuoksi ei ole mitään mahdollisuuksia edes kilpailla. Mutta kokemushan se on tärkein, kilpailuvietistä huolimatta. Olen kerran käynyt Woollandiassa treenaamassa ja tiesin paikan hyväksi. Maineestaan huolimatta pidän sitä hyvänä paikkana treenata ja kisat jo nyt, koska lampaat toimivat koiran edessä oikein, ne ei uhkaa herkästi ja väistävät nätisti mutta koiran pitää silti niitä paimentaa. Mainehan siis on että lampaat on liian helppoja ja automaattisia. Mutta ei nekään mitään anna ilmaiseksi, paitsi metallihäkin.

No kisaan starttasimme kakkospaikalta. Inhoan lähteä alussa kun en ehdi keskittyä enkä nähdä lampaiden vetoja ja ja mutta tällä kertaa tyydyin kohtalooni. Olenhan jo niin kokenut, takana 8 starttia ilonan kanssa ;) Edellisenä päivänä olin käynyt treenaamassa eri paikassa hakukaaria eikä yhtään täysin onnistunutta kaarta saatu, syyt tähän on erinäisiä ja ne jätän tämän ulkopuolelle. No etukäteen olin päättänyt lähettää koiran vasemmalta koska poistovarikon veto tulee sieltä ja ei olisi niin vakavaa jos jumisi kaarelle. Tolpalle kävellessä koira tarjosi lähtöä oikealle ja jopa tyhmänä hetkeksi vaihdoin ajatuksen sille puolelle josta takaisin oikealle. Juuri näitä hyviä viime hetken arpomisia. Lopeta ja tee kuin olet päättänyt.

Koira lähti hyvin, laitoin sen taas lähes vauhdista kuten uudet opit opettivat. Turha makuuttaa tolpalla ja kerätä painetta mitä se ei tartte laajentaakseen. Ja se meni kerrasta taakse. Nyt enää muista laitoinko maahan mutta kahta ensimmäistä hidastuskäskyä ei ottanut joten karjaisin sen maahan ehkä tuonnin puolivälissä. Sitten lampaat kääntyi kohti vetoa ja ilonalle "oikee" käsky. Nyt päästään tuon koiran huonoon puoleen. Se vetäs herneen nokkaa siitä että se karjaistiin maahan joten se oli laaja, jossain 50m päässä se oli tolpan kiertoon tullessa. Asenne oli "onko nyt hyvä herralle?". No sain sen sieltä kutsuttua takaisin ja päästiin ajamaan poispäin. Ajo oli ens alkuun hermostunutta mutta sitten hengitin syvään ja koirakin rentoutui.

Ykkösportilla aloin leikittelemään, koska onhan mulla jo kokemusta ja pitää yrittää ajaa tiukat käännökset. Tuloksena aavistuksen tiukka ja 2-3 ohi portista. Siinä vaiheessa tiesin että tää on tässä, yritetään pelastaa koulari. Crossi meni siedettävän hyvin ja kakkosportista kaikki läpi. Sen jälkeen kuulemma tultiin offlinea kohti tolppaa mutta ajopisteita jäi  vielä 15/20 joten en usko sitä. Lampaat jakorinkiin, koira klo 6 pitämään paikoillaan ne ja häkille. Häkki auki ja lampaat lähtee häkille, oli kiire ottaa koira edes ylös että näyttäisi häkitykseltä. Koira häkkiin, meni maahan automaattisesti niin etten saanut ovea kiinni, pikku oikea, ovi kiinni, oikea, koira maahan, hetken rauhoittuminen ja lampaat ulos. Koira vielä maahan häkin ovella ennen haltuunottoa että saan sen ulos eikä satu vahinkoa juoksevien lampaiden kanssa. Tuloksena 79pst, PAIM2 ja PPR1. Eli koulutustunnus ansaittu ja pääsylippu kakkosluokkaan.

Tämän kauden tavoite on saavutettu, koiralla on molempien yhdityksien kisoista koossa hyvät radat ja molemmissa on paimennuksen perusrata suoritettu. Eli varsin hyvin 1v ja 9kk ikäiseltä koiralta. On se vain huikee. Sen kanssa voi mennä ihan mille tahansa pellolle, pää pystyssä tietäen ettei ainakaan hävetä tartte. Me osataan kokemukseemme nähden varsin riittävästi.

Kakkos- ja kolmosluokka oltiinkin poistovarikolla ja kuumasta kelistä (+23) johtuen oli aika raskas paikka olla. n. 25 laumaa haettiin kisaajien suoritusten loputtua pellolta ja vaikka lampaat tiesivätkin mihin tulla, laitoin ilonat treenit vuoksi jokaisen lauman taakse. Kilpailusuoritukset se seurasi maaten varjossa tuolini alla täysin vapaana kun unohdin hihnani tauolla autolle. Mutta ei se hötkyile, sikseen se on intensiiviseksi koiraksi älyttömän rento. Kisojen jälkeen sanoin laittavani koiran lomalle ja lähden katsomaan SM:iä ihan turistina.

Puoli päivää kisoja onnistui katsoakin kun mua kysyttiin sinne loppupäiväksi poistovarikolle. No hitto, jos mahdollisuus on päästä SM-kisapellolle ja kisalampaille niin enhän nyt minä sitä jätä käyttämättä. Minua oli valistettu isoista texel-mammoista, paino saattaa olla jopa 100kg, varoitettu että ottaa nätisti koiralla ettei ne suutu jne. Verenpaine kohisi korvissa kun kävelin koiran kanssa pellolle, mietin vain itsemielessäni "älä nyt herranjumala tee mitään tyhmää tämän katsomon edessä" ja sitten koira oikealle. Sinne se meni nätisti taakse, käänsi uuhet ja pukattiin varikolle. Täällä ne eivät menneet automaattisesti joten joutui pukkaamaan. Rentouduin, kyllä ilona handlaa. Ja niin se handlas.

Kisojen ollessa päättymässä minulta kysyttiin haluanko lähteä kaveriksi siirtämään kisalampaat lampolaan. No totta hitossa haluan. Sain sitten kuulla että niitä on reilu 150 poistovarikolla. Sain ohjeeksi lähteä kasaamaan niitä jo varikolta ja puskea ovelle. Noh, siinä vaiheessa taas vähän jännitti. No päästiin kyllä lampaiden taakse mutta ei me niitä hirveästi liikkeelle saatu ennen apuvoimien saapumista, toista nuorta koiraa. Koirien yhteisikä ei tainnut ylittää neljää vuotta.

Lauma saatiin pois aitauksesta ja pellolle. Mun ja ilonan huuli oli ehkä vähän pyöreänä miten tämmöinen lauma tanttoja saadaan liikkeelle, ja haluttuun suuntaan. 150 uuhta lähti kuitenkin menemään oikeaan suuntaan ja ilona kanssa tehtiin mitä osattiin, eli yritettiin mahdollisimman vähän häiritä osaavampia :D Laumaa kuskattiin n. kilometri läpi kisapellon, siltojen ja porttien saapuen lopulta lampolaan. Otettiin myös väliltä lähtövarikolta n. 50 uuhta lisää matkaan. Ilona oli ihan poikki tuon jälkeen ja sentään järki voitti ettei enää lampolaan lähdetä sisään. Mutta olihan huikea kokemus, molemmille. Ja kunnia että meihin luotetaan noin, antaa nyt työstää kisalampaita. Ohessa muutama kuva minkä ehdin matkalta napata.




SM-kisojen toiselle päivälle olin taas lupautunut poistovarikolle. Kyseessä siis tuplahakufinaali jolloin kisailijalla pellolla 20 uuhta. Mä olin jo rento, tiesin ilona kykenevän hommaan. Annoin mennä ja nautin, vähän korkeintaan jarruttelin ja nautiskelin koirasta sekä tilanteesta. Sekä uusista opeista jotka sisäistin jo tähän vaiheeseen. Sitten tuli taas kysymys, lähdetkö siirtämään kaverina laumaa poistovarikolta takaisin lähtövarikolle. No totta hitossa jos tämmöinen vastuu myönnetään. Taas esiintymistä jännittävänä henkilönä marssia nuoren koiran kanssa pitämään kisaajalta jäänyttä 20 kpl laumaa pellolle, kaikkien SM-kisa katsojien ja kisaajien eteen kun toinen pukkaa muut varikolta ulos. Lampaat tuli ja ilonahan oli työnsä veroisesti pysäyttämässä isoa laumaa täyttä lihaa, mutta vastassa onkin 16kg pelkkää asennetta. 

Lauma vietiin pikapikaa varikolle eikä jääty hienostelemaan, ilona hoiti hommansa. Lampaita pakattiin varikoille ja ilona painoi minkä tartti. Kertaakaan koko viikonlopun aikana ei sen pää levennyt vaan se piti malttinsa ja jaksoi painostaa. On se oikeasti huikee koira. EI se tarkoita etteikö silläkin olisi puutteensa mutta silti. 1v ja 9kk, mun käytännössä ensimmäinen itse koulutettu koirani, ja missä me olemme nyt. Raakile se on vielä, mutta täyttä timanttia, ja ensi kaudella alkaa sen hiominen. Mutta tiedän että olen oikeilla jäljillä, vaikka olen sitä vienyt oman pääni mukaan ja paljon yksin. On mulla hieno kasvattaja ja muiden treenaajien tuki takana. Mutta yksin olen päättänyt mitä teen ja miksi. 

Olen saanut nyt myös koutsaajan joka puhuu kanssani samaa kieltä. Saan ohjeita siten että ne ovat perusteltuja, asioita ei tehdä vain siksi että ne on aina niin tehty. Ja saan palautteen suoraan, ei ole olemassa "ihan kivaa". Viime reissulla tämän myötä sain toisenkin koutsaajan. Varsin opettavainen reissu. Sitä mitä ja miten, jätän kertomatta. Koska jossain kohtaa pitää tulla se hetki jossa erottuu hyvä paremmasta. Mä luulen että olen sen äärellä ;) Tavoitteet on korkealla mutta en niitä ääneen vielä uskalla sanoa. Jätän hienoukset kertomatta, koska mä voin. 


tiistai 31. heinäkuuta 2018

Ilonan ensimmäiset paimennuskisat

Viikonloppuna, tai oikeammin to-su oli ensimmäiset paimennuskisat. Ja nimenomaan kisat koska paimenkoirayhdistyksen alaista toimintaa jolla ei yhteyttä kennelliittoon. Kisat oli jo ennakolta suht raskaat 4 päivän aikana 6 kisastarttia sekä paimennuksen perusrata jolla mitataan onko koira paimennuksellisesti jalostuskelpoinen. Näitä voi käydä tutkimassa tarkemmin spkyn sivuilta. Paimenkoirapiireissä nämä on kuitenkin niitä "oikeita" kisoja, kennelliiton kokeet ei ole niin arvostettuja.

Perusrata oli tarkoitus suorittaa sunnuntai kisastarttien jälkeen mutta kun oli tilaa, se suoritettiin jo torstaina heti kärkeen. Sikäli ois ihan hyvä että tietäisi säännöt etukäteen. En tiennyt osa-aluiden olevan pisteytettyjä vaan luulin sen olevan hylätty/hyväksytty arvosteltava. Nyt esim tuonti oli ihan banaani kun en korjannut sitä ja joka osa-alueen alussa jouduin kysymään tarkennuksia.

No perusradan kulku pääpiireittäin: Haku oikean kautta, jää vhän vajaaksi, nosto vinoon ja vetojen kanssa aiheuttaa banaanin. Annoin tuoda silti luonnollisesti kun se sen osaa. Kuljetuksessa ei ongelmaa, vähän painaa liikaa mutta itse osaa porukan myös jarruttaa. Vaiston varainen ihan täydellinen, lampaan kiinniotto hyvä. Tässä kohtaa ei saanut laittaa koiraa maahan vaan antaa olla vapaana, jotta näkyy osaako se olla mukana. Ja häkitys perin sievästi. Arvostelussa eka kommentti: Koira ei stressaa itseään eikä lampaita, molemmat voisi mennä toisen radan heti perään. Ja lampaat jäikin pellolle seuraavalle koiralle. Sen jälkeen tuomari kysyi että onko koira tullu mulle pentuna vai koulutettuna, että onko se ollut englannissa kasvattajan mukana. Kasvattaja siis oli 5kk englannissa keväällä. Tämähän tietty aiheutti vähän henkselien paukuttelua, kun sehän tarkoittaa että koira on varsin hyvin koulutettu tuomarin mielestä :D Se oli myöskin päivän paras kuulemma. Perusrata siis läpi selkeästi pisteillä 70.


Kisaratoja en ala erittelemään, Oulaisissa oli vähän huonoa tuuria porukoiden kanssa, ei osattu ajaa sellaisia. Kuitenkin vain yksi hylky, 2 rataa tuloksille. Hylkykin ois saatu tuloksille mutta tuomari ei tainnut nähdä että ilona pysäytti karkurin vielä juuri ennen varikkoa. Tässä se on niin hyvä ja luontainen, mä huudan vaan "menemene" joka tarkoittaa "mä olen hiljaa ja tee sä mitä osaat". Kun ilona on pysäyttänyt lampaat ja kääntänyt ne selkeästi, alan taas ajamaan sitä. Tällä hetkellä tasapaino sen itsenäisen työskentelyn ja ohjattavuuden välillä on todella hyvä. Ja siitä aijon yrittää pitää kiinni. Ilonan luonnollisuus, kyky sekä uskallus peittää lampaat kunnolla ei ole ihan jokaisella koiralla. Sen lisäksi esim häkillä se ei joka liikkuun tartte ohjausta.

Pensalaan siirryimme perjantai iltana ja lauantai aamuna kasin pintaan saavuimme kisapellolle. Siinä meni vasta-alkajalta huuli pyöreäksi. Hienoisesti laineileva, iso ja tasainen kisapelto. Tuomari sanoi että autolla pystyi ihan huoletta jaelemaan varikolle, niin tasainen se oli. Tuli ihan alemmuskompleksi ettei me vielä kuuluta tämmöiselle pellolle, ihan sellainen isojen kisojen fiilis. Mutta sitten päätin nauttia, harvoin tämmöisiin olosuhteisiin pääsee. Pellolta oli merkattu yksi oja joka meinasi meitä naurattaa, niin pieni ja selkeä se oli.


Lauantai alkoi jännittyneenä, koira ei ollut niin rento kuin yleensä vaan arvelin edellisten starttien taistelun saavan sen jännittyneeksi. Rata ajettiin läpi kyllä mutta linjoilla ei paljon oltu ja hermostunutta molemminpuolin. Toisesta startista tulikin puolitahallinen hylky. Sunnuntaille oli yksi startti ja se olikin taas levollista ilonaa. Se saatiin ajettua kohtuu hyvin vaikka crossille jätin paljon pisteitä yhdellä virhekäskyllä. Mutta rata läpi, 75/90pst ja kisan 2 sijoitus. Vasta jälkeenpäin tajusin minkälaisten konkarien kanssa olin palkinnoilla. Ilona teki juuri niin hyvin kuin osasi ja koulutustasossamme ei tullut minulle isoja yllätyksiä. Jatkamme samaa perustreeniä, tiedän olevani oikealla tiellä vaikka kaikki ei aina ymmärrä juttujani. Eritoten ilona on juuri niin hyvä kuin uskoin sen olevan. Varikolta ja katsojilta satoi kehuja mitä kaikkea se tekee hyvin. Luotan omaan eläintenlukutaitooni ja siihen että näen syy-yhteyksiä helposti. Hyvä tästä tulee.

Mutta eka kisaviikonloppu, ensimmäisen itsekoulutetun koiran kanssa (apua olen saanut useista paikoista), 4 tulosta, perusrata, yksi palkintopallisijoitus, ei voi olla kuin tyytyväinen.



torstai 28. kesäkuuta 2018

Erittäin hyvä, ellei täydellinen



Blogi on ihan kuollut mutta onneksi treenaaminen ei. Elämme elämämme kesää ja ilona treenaa paimennusta paljon, oikeasti paljon. Se kun joutuu hoitamaan laitumen kaikki työt ollessaan ainoa toimiva koira mulla. Se siis hakee lampaat lähes joka laiduntarkilla, se hakee ja jakaa treenilampaat itselleen ja laralle sekä bradille. Se siis hoitaa ensin työosuuden ja sit me treenataan. Se käy lampailla viikon aikana helposti 8-10krt johon lasketaan lyhyet tarkitkin. Mikä meillä tarkoittaa helposti 300m ohjattua hakua ja tuontia siten ettei lampaat tule mulle asti syliin. Se on aivan huikea 1,5v pentu. 1,5 vuotias kun mun mielestä on pentu, mut treenataan isoja asioita. Mielessäni vain hymyilen että mitähän se on vuoden, saati 3 vuoden päästä. Mutta aika näyttää. Sen vain sanon että se on minun mielestäni ikäisekseen hyvä, erittäin hyvä.

Kokeethan sen osaamistason sitten näyttää, vaikka ne onkin aina sarja temppuja eikä suoraan sidoksissa oikeaan elämään. Erityisen ylpeä olen siitä että ilona on ensimmäinen itse alusta asti kouluttamani paimenkoira. Tottahan olin viime vuonna hyvässä ohjauksessa joka oli ensiarvoisen tärkeetä mutta silti olen itse tehnyt kaiken tuon koiran kanssa, itse ollut liinassa, itse hakenut etäisyydet, itse opiskellut paineen määrän ja kuinka koira mihinkin reagoi jne. Talven treenit on tehty hyvissä treeniporukoissa mutta päätökset koiran treenaamisesta olen tehnyt minä. Minulla on vahva näkemys ja luotan siihen 100%. Se elää se näkemys, kokematon kun olen mutta siitä pidän kiinni. Haen kokoajan tietoa kuinka muuten voisi asioita tehdä. En tee koirani kanssa mitään minkä en tunne olevan hyvä juttu. Toiset saa tehdä mitä haluaa, minä haluan tehdä ja kehittää omaa juttuani, silläkin uhalla että jotain asioita pitää opetella kantapään kautta.

Kokemus, siihen palataan säännöllisesti joka lajissa kun koirista puhutaan. Mikä on riittävä määrä kokemusta että voi puhua esimerkiksi kouluttamisesta, tai muodostaa omia mielipiteitään? Tiedän uskomattoman määrän kouluttajia jotka ovat treenanneet vuosikymmeniä, korkeillakin tasoilla, mutta silti ihmettelen miten moisella tietotaidolla ovat päässeet niin korkealle. Se ehkä osoittaa vain sen ettei koiran kouluttaminen ole avaruustiedettä, se on lajista riippumatta sitä että vahvistetaan oikeita asioita oikeaan aikaan ja sammutetaan asioita joita ei haluta. En usko että minulla on monenkaan mielestä riittävästi kokemusta puhua paimenkoiran koulutuksesta, eikä koirista, saati jalostuksesta, mutta puhun silti. Se on myöskin sitä minun juttua. Aivoissani on jatkuva analysointi menossa tekee sitten omakoirani treeniä tai tekeekö toisen koira treeniä. Toisen koiran toiminnan analysointi koetaan helposti arvosteluksi joten olen yrittänyt vähentää sen tekemistä ääneen. Kaikki eivät vain pidä siitä. Nämä on yleensä ihmisiä joiden mielestä "bordercolliella on paimennusvietti ja ne siksi haluaa paimentaa". Mä menen ja haluan mennä syvemmälle.

Myyttisyydestään huolimatta paimennus ei eroa siinä muista lajeista, koiran oppimistavat ovat ihan samat ja vuosien viettiteorioiden opiskelu auttaa äärettömästi tässäkin lajissa. Se auttaa miettimään sitä mikä on se asia josta koira palkkaantuu eniten, mikä on se asia mistä koira palkkaantuu mutta vähän vähemmän. Nyt käytännössä pitää miettiä mikä on riittävä palkka saamaan koira tekemään haluttuja asioita mutta ettei aina tarvitse käyttää sitä parasta mahdollista vahvistetta. Bordercollieihin (puhun nyt vain näistä kun en muihin ole perehtynyt) on asennettu jalostuksessa palikoita joilla se saadaan tekemään asioita mitä se tekee. Monet asiat ovat sisäsyntyisiä ja ainakin hyvin vaikeasti opetettavissa. Mutta (paimentavissa) bordercollieissa on mielestäni ainakin 3 erityyppiä koiria, lajiteltuna sen mukaan mikä on se juttu joka niitä lajissa vie. 

Aloin tähän kirjoittamaan erityypeistä mut tyydyn siihen että on kevyempiä koiria joita on helppoa ohjata ja on voimakkaampia koiria joiden kanssa yhteistyö ei tule helposti. Ja näiden väliin sopii uskomaton määrä koiria erilaisilla ominaisuuksilla varustettuna. Valinnan varaa riittää siis muutenkin kuin linjajakojen perusteella. Siksi varmin keino miettiä pentua on ottaa ne vanhemmista joista tykkää. Mun kokemuksella 75% tulee emältä ja 25% isältä. Ja ulkonäkö korreloi vanhempien kanssa, enemmän ominaisuuksia tulee siltä jota pentu muistuttaa enemmän. Poikkeuksiakin tähän hyvin tieteelliseen päätelmään kyllä on.

Mutta nämä 3 ryhmää johon olen koirat jakanut:

1. tyyppi. Bradi, kevyt ja saalisviettinen, hyvin nöyrä ja helppo ohjattava, vaatii paljon itseluottamuksen nostattamista, voimaa ei paljon ole. En tiedä vielä mikä on se pohjimmainen voima joka paimennuksessa vie. Paineistuu herkästi pienestäkin konfliktista ja passivoituu tai menee hektiseksi. Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja helppo ja nopea. Esim agilityssa hyvä ja nopea koira.

2. tyyppi Ilona. Suht helppo ohjattava mutta omaa tahtoa ja voimaa löytyy. Luontaiset ominaisuudet hyvin pinnalla. Nauttii pienestä väännöstä eläimien kanssa eikä luovuta ja anna periksi. Terävyys, itsevarmuus ja nöyryys tuo omat haasteensa palettiin. Haluaa hallita laumaa, ihmisen kanssa yhdessä. Voi jopa nauttia haastamisesta jos rakennettu sopivasti. Arjessa helposti vähän dominantti. Paineistuu mutta ei menetä toimintakykyään. Valmiina koirana ehkä se helpoin, ei tartte olla ihan sukkasillaan ja voimaakin löytyy kivasti mutta olematta mikään jyrä.

3. tyyppi, Lara (Roni ehkä, jos olisi päästy pidemmälle?). Ole hiljaa, mä tiedän kyllä mitä mä teen. Ei ole eläintä jota nämä ei käännä, eikä eläimet karkaa, kaikki liikkuu mutta oliko suunta ohjaajan haluama on eriasia. Nöyryys ei ole pinnassa ja yhteistyö on rakennettava. Haluaa hallita, ei tarvitse siihen ohjaajaa, nauttii suunnattomasti pienestä konfliktista, aina valmis haastamaan. Haastaa myös arjessa ja on helposti ns herne nenässä jos ei mielestään saa tehdä kuten haluaa. Haastava harrastuksissa kun konflikti helposti passivoi, "pidä tunkkis-koira". Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja: varma ja voimakas. Puhutaan myös monesti "dieseleistä", voima ei lopu ja tekeminen on varmaa. Itsevarmuus huokuu koirasta.

Näistä nyt ei kannata kenenkään pahoittaa mieltään, varmasti on eri mielipiteitä. Mä haluan 2. tai 3. tyypin koiria itselle. Ei niitä helpoimpia, mutta takuuvarmoja kun saa yhteistyön toimimaan. 1. tyypin koirat ei mua kiinnosta vaikka sellaisella ehkä helpoiten kisaamaan pääsisi. Eräskin lampuri kerran kysyi miksi haluan vaikean koiran vaikka haluan kisaamaan. Vastasin että ensisijaisesti etsin hyvää koiraa, toiseksi kisakoiraa. Ja nämä opettaa kouluttamisesta eniten, kun edelleen päätavoitteeni on oppia kouluttamaan koiria. Silti tavoite on edelleen nuorten koirien SM-kisat 2019. Muuten kolmosissa näyttää nykyisin olevan niin hurja taso etten sinne laita mitään tavoitteita. Sitä en itse epäile etteikö sinne kolmosiin päästäisi kun nyt jo sen luokan juttujakin treenaillaan.

Bradikin on syttynyt lampaille ja kevyesti treenataan senkin kanssa. Vähän haettu suuntia ja yleensäkin kokemusta lampailla. Siis ihan samaa mitä lara tekee. Pentu juttuja siis ;)





perjantai 18. toukokuuta 2018

Päättymätöntä loistetta

Blogikin kuolee taas. Mielenkiinto on muualla ja kiirettä pitää oman laitumen rakentamisen kanssa. Treenaamassa on käyty parilla lammastilalla ja on aivan huikeaa miten paljon olemme kehittyneet. Siis ihan arkisissa tilanteissa ja toimissa on tullut varmuutta. Helatorstain treeneissä teimme ilonan kanssa niin hienoja juttuja että vieläkin liidän niillä. Ensin ajeltiin pitkää peltosarkaa ja viimein aloin huomata oman sijaintini ja sen vaikutuksen hommaan. Ilona oli myös hyvin nöyrä ja kuulolla, yhteistyö on siis löytymässä. Sitten ilona toimi esim jarrukoirana laidunsiirrossa, tolppakoirana hakutreenissä ja haki pari karkuria metsästä, ihan hakuna. Teki myös elämänsä pisimmät hakukaaret ja kaikkea muuta hienoa. Perjantaina toimi demokoirana kun palauteltiin pyörössä edellisen päivän isoa treeniä. Se on niin makee.

Larakin on syttynyt ja näin äkkiseltään tuntuu että se on vielä voimakkaampi ja rohkeampi kuin ilona mutta ei ole yhtä nöyrä. Mutta aivan älyttömän käteensopivan tuntoinen penska, sekin. Saa varmasti painia sen kanssa. Ilonan kanssa olen jopa miettinyt että olisiko sen kanssa kohta mahdollista olla kisoissakin tolpalla. Mutta tällä hetkellä ei tartte paljon miettiä mihin katseeni suuntaan kun tartten seuraavan koiran, samalta kasvattajalta tulee sitä mitä kaipaan, voimaa.

Toissa päivänä olin lampurin kanssa yhteydessä että ainakin viikko vielä katsellaan laitumen rehevöitymistä että riittää ruoka. Tunti siitä ja näin ilonan jalasta tulevan verta. Ei muuta kuin kotiin ja kuraojissa uinut kurakoira ensin ulkona pesulle, sitten sisällä pesulle ja sitten tarkastukseen. Suolavedellä huuhtelin haavaa mutta vuoti sen verran etten nähnyt kunnolla. Sidoin jalan jotta vuoto vähän tyrehtyisi ja näkisin tilanteen.

2h päästä havahduin kun lattiat taas veressä, paketista tuli läpi. Viimeisin asia jota tässä vaiheessa olisin halunnut nähdä. Ainoalla paimentavalla koirallani tassussa haava. No ei muuta kuin paketti auki ja toteamaan tikkaustarve. Ja tottakai päivystys aikana. Kävimme sitten hakemassa pikku krapulan ja 4 tikkiä päivystyksestä, ihanan kallista. Nyt sitten tötterö päässä odotellaan parantumista, ilman koiraa en yhtään lammasta ota.

Tässä vielä kuvina viime aikojen tapahtumia:













maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vi##u kun vi#u##aa

Ilona kävi tuossa vasta virallisissa kuvauksissa. Tuloksena B-B lonkat, kyynärät 0-0, olat epävirallisena puhtaat mutta selästä LTV3. Ortopedi oli jo lausunut selän puhtaaksi ja sitten tippui pommi kun lausunto tuli kennelliitolta. Amatöörimäinen virhe mielestäni ortopedilta vaikka lopputulosta se ei muuta. Tilanne olisi eri jos selkää ei ois lausuttu virallisena ollenkaan.

Eihän se mikään maailman loppu ole, mitä nyt loppuelämän stressi taas kuinka pitkään ja mitä kestää. Ja vie se pohjan pois minun jalostustoiveilta. Jotkut ottavat ltv-koirien kanssa riskejä, paljon isompiakin kuin ilonaa olisi käyttää. Mutta ei puhettakaan että lähtisin omaa jalostustyötä aloittamaan nartulla jolla on selkeä vika. Olisihan sitä voinut kiertää tavalla jota jotkut kasvattajat harrastaa. Pistää pään pensaaseen ja jättää kuvaamatta jos ei oireile. Sillä tavalla on ocd:n kanssa päästy varsin ikävään tilanteeseen ja selkähommat on menossa samaan. Vituttaa vaan kun se on muuten niin potentiaalinen koira.

Ja stressiä tuottaa siis se että tiedän varsin hyvin mitä on elää sairaan, kipeän tai rikkinäisen koiran kanssa. Joka ikinen päivä, joka ikinen kerta kun tulee joku kolhu, sydän muljahtaa ja koiran liikettä jää katsomaan. Joka ikinen viikko asia on mielessä, milloin ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mun koirilla on nyt ollut järjestyksessä: Nisäkasvaimia 10kk ikäisellä seropinartulla. Luusto-ongelmia 4v seropiuroksella, lonkat D/E paha nivelrikko ja kyynärät myös rikki, lopetettu 6v. 10kk ikäisellä bordercolliella ocd, operoitu ja kuntoutettu, 2v iässä ollut sairaslomalla 1v, sairaseläkkeellä, epäily selkäongelmasta, menossa tutkimuksiin. 6v bordercollie lopetettu epilepsian vuoksi, puhkesi 5v. Nyt 1v3kk ikäisellä bordercolliella LTV3, lonkissa toispuoleisuutta, ei tietoa onko yhteyttä, ei oireile, vielä, mun tuurilla kyllä vielä oireilee.

Jokohan tuossa alkaisi olla tarpeeksi vai mitähän me tuolla laralle keksitään. Joku autoimmuunisairaus, kyynärät? Ei tässä oikeasti ole enää paljon toivoa että saisi sellaisen paperilla ihan terveen koiran. Eihän se mitään takaa, ainakaan pärjäämistä harrastuksissa tms. Mutta olisi se jo jotain. Ilonan kanssa moni lohduttaa ettei se nyt välttämättä oireile ikinä, ei se mitään rajoita. Kyllä se vaan saattaa rajoittaa. Käy taas kuten ronin kanssa että alkaa oireilemaan kun koira alkaa toimimaan. Sehän se tässä pelottaa, että mulla on taas hieno nuori aikuinen ja pitäisi olla parhaassa iässään. Homma alkaa toimimaan, yhteistyö on kasassa, ja sit koira sairastuu.

Tässä oikeasti on jo tarvittu mustaa huumoria tämän kanssa. Ekan illan itkujen jälkeen tää jatkuva huono onni on lähinnä naurattanut. Onneksi mulla on tuo lara. Vaikka se on pentu, se tuntuu niin omalta. Se on niin hyvällä tavalla sekopää että lapsetkin sanoo sitä psykopaatiksi. Mutta vaikka se on kiva, sen kanssa ei varmasti tehdä lampurin luona ns oikeita töitä kuten ilonan kanssa reilun vuoden iässä. Tai ainakin uskon vastuuvakuutukselle tulevan käyttöä. Ilona on voimakas, mutta samalla nöyrä ja yhteistyöhaluinen. Lara ei ole nöyrä, se on tähän astisista bortsuista se kovapäisin, ihan helposti.

Olen luonnehtinut että ilona tuntuu sellaiselta koiralta jonka voi ottaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, se tekee hommat huomaamattomasti, tarkasti ja nöyrästi. Lara tuntuu enemmän koiralta joka päästetään irti kun on homma joka on saatava tehtyä. Se on niin itsevarma jyrä luonteeltaan. Sen kanssa ei varmasti pääse niin helpolla kuin ilonan. Vääntämään tullaan ihan varmasti. Mikä sekään ei ole mikään automaatti. Saa senkin kanssa miettiä. Mutta saa nähdä, taidan alkaa kattelemaan jo seuraavaa pentua. Vuoden välein jos ottaa koiran ni pakkohan joskus on tulla ehyt.

Tuolla rakkaan facebookin roturyhmässä keskusteluissa on tullut vähän ihmeellisiä oletuksia esiin. Siellä nyt ylipäätään haukutaan työlinjaiset seropin näköisiksi koipeliineiksi joita ei muka näe muualla maailmassa, kuten Englannissa, Uudessa-seelannissa tai Australiassa. Kruftsin käyttöluokkakin ihan eri näköistä kuin Suomen käyttölinjaiset. Ainainen käyttö- vastaan näyttölinja keskustelu. Miksi ei voi olla nätti ja pärjätä käytössä. No miksi? Miksi ne nätit ei pärjää kisoissa eikä näy tuloksissa. Yksi iso syy että esim Englannin ja Australian käyttölinjaiset ei ole olleet virallisissa FCI rekistereissä kauaakaan. Ei ole kauaa kun ISDS rekisterissä oleva luettiin sekarotuiseksi. Ausseissa taitaa suurinosa edelleen olla sekarotuisia ja jos siellä paimenlinjaiset on rekkarissa, ne on ISDS rekkarissa.

Sekin tuli ilmi että osa luulee että paimennus perustuu kouluttamiseen kuten vaikka agility. Sama kuin vertaisi jäniskoiran kouluttamista agilityn kouluttamiseen. Lelupalkalla estehyppely, metsässä maalimiesten etsiminen tai tottelevaisuus ohjaajan kanssa on hieman eriasia kuin sisäsyntyisen vietin ohjaamana ohjaajalle työskentely. Ilman sitä sisäsyntyistä viettiä ei pääse kovinkaan pitkälle. Tottispaimennus sujuu varmaan yhtä hyvin kuin bortsun opettaminen jäniskoiraksi, tai noutajaksi. Tottakai koira koulutetaan, toisia enemmän kuin toisia, mutta se mitä ne tekee, on pitkälti sisäsyntyistä. Sille toiminnalle annetaan vain nimi ja se ajetaan hallintaan ja yhteistyöhön. Siksi paimenlinjaiset pärjää paimennuksessa. Se miksi ne ei pärjää näyttelyissä, johtuu rotumääritelmän tulkinnasta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Periksi ei anneta, asenne ratkaisee

Välillä ihan treenipäivitystä minun ja ilonan päälajista eli paimennuksesta. Eilen kävimme vuorostaan eri paikassa treenaamaassa, paikassa jossa olemme kerran käyneet aiemmin. Saimme tehtäväksi ottaa lampaat ulos karsinasta ja viedä hevosaitaukseen jossa oli tarkoitus treenata. Lampaita oli heti joku 20-30. No, mä vähän hermoilin ja hätäilin, josta koira tietenkin myös hermoili ja kaaoshan oli valmis. Lampaat oli ihan väärässä paikassa pihalla. Onneksi lampuri ei hermoile, eihän siinä nyt mitään erikoista käynytkään ja pääsimme kokeilemaan lampaiden keräämistä. Koira kävi vähän kiihkeänä mutta sai tietenkin lampaat kerätty jä saimme ne ohjattua aitaukseen lopulta aika kivuttomasti.

Hevosaitaus, ehkä sellainen 20x30m, tai ehkä vähän isompi, portti 5m joka jätettiin auki, kova veto portista suoraan näkyvään lampolaan ehkä 20m päähän. Eli ihan vain fiilisteltiin etäisyyttä ja pidettiin vetosuuntaa. Ilona vähän puskee lähelle joten opeteltiin pitämään etäisyyttä sekä malttia, malttia odottaa että ne lampaat lähtee ilman puskemista. Iso porukka ei käänny hetkessä. Hyvin alkoi malttaa ja hermot sillä on kunnossa. Lisää kokemusta vaan niin ei tartte hätiköidä. '

Sitten lampaat ja koira alkoi rentoutumaan ja kokeiltiin ajoa vetoa kohti. No ei, ilona aistii vedon, sille tulee hätä, sen hätä pelottaa lampaita ja nehän lähtee. Otimme vielä vähän pyöritystä keskellä aitausta että lampaat, sekä koira rentoutui taas. Ja saimme kuin saimme pätkän, hyvin lyhyen mutta pätkän kuitenkin ajoa kohti vetoa, lampaat oli rauhallisia, koira oli rauhallinen ja ajoi rauhallisesti ja otti käskyt vastaan.

Sitä fiilistellessä päästin lampaat pikkuisen liian lähelle porttia joten ajattelivat ottaa ritolat. Suunnitelmana oli päästää koira hakemaan lampaat mulle palkaksi hyvästä ajosta mutta nyt tilanteessa tuli kilpajuoksu. Suunnilleen puoli laumaa oli jo portista ulkona kun koira pääsi portille ajatuksella "ette muuten karkaa". Portista läpi ja kylkikosketuksella törmäys ensimmäiseen lampaaseen mutta pysähtyivät ja joutuivat palaamaan aitaukseen.

On sillä työkoiran luonne, se mistä olen aiemmin kirjoittanut. Huononakin päivänä se on hyvä, hyvänä päivänä erinomainen. Mutta missään tilanteessa se ei jätä töitä kesken. Se pistää myös kropan peliin kyselemättä. Ja se on se mitä mä arvostan koirassa. Ei ole päivää jolloin joudun sanomaan "ei sitä tänään huvita". Niin kauan kuin jalka ei ole poikki mennään, mennään niin pitkälle että sydänkäyrä on suora. Se on se asenne. Sen takia mulla on ilona. Sen vuoksi mulla on myös Lara kasvamassa.

Loppuhuomautuksena, olisin omalla toiminnallani voinut tilanteen purkaa erilaillakin, kokemattomuuttani tilanteesta tuli tuollainen ja ilona sai ekan kolhunsa. Toivotaan ettei siitä tulee jatkoseuraamuksia, ainakaan nyt ei näytä oireilevan, enkä tietentahtoen noita halua. Mutta ei noita voi kokonaan välttääkään.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Konfliktista toiseen

Lara, tuo syötävän suloinen, ihanuuksien hirviö, oikea monsteri. Täällä ollaan hätää kärsimässä, me seka vanhemmat koirat. Eikä, se on oikein mallikas penikka, mä tykkään, omaa ajatteluakin pitää olla. Ilonalle se vaan ottaa nyt koville, laran ei tartte ku jyrsiä pöydän jalkaa ja ilona voisi kaivaa kuopan ja häipyä paikalta. Se stressaa kaikkea mitä pentu tekee, saati jos pentu vaikka ajattaa kissoja tms. Se ei voi kestää tuollaista ilkeyttä. Olen ollut tuosta vähän hämilläni mutta sitten aloin laskemaan yksi plus yksi.

Ilonalla oli pari viikkoa sitten juoksut. Jäimme paimennuksesta tauolle koska sen itsevarmuus ei ollut oikealla tasolla ja vahva koira taantui "perus" nuoreksi koiraksi joka tarvitsi tukea epävarmuudessa eikä halunnut mennä uuhien päitä kohden. En halunnut ottaa riskiä tässä vaiheessa että tapahtuisi kolaus itsevarmuudelle joten jäimme odottelemaan juoksujen loppua. Lauantaina treeneissä koira taas olikin lähes oma itsensä. Agilitysta myös jäätiin parin viikon tauolle ja viikko sitten treeneissä tuli konfliktitilanne ja ilona passivoituikin siitä. Kielsin sitä moikkaamasta kuvaajaa ja ilona tuumasi että pidä tunkkis. Tuttua jo ronin ajalta, pienen pieni kauhun tunne jopa tuli kurkkuuni. Homma saatiin kuitenkin kunnialla loppuun ja eilen jätin treenit vielä väliin.

Tänään sitten kasvattajan ja luottokoutsini kanssa kirjoitellessa sen tajusin, sillä täytyy olla valeraskaus. Ja tutkinkin sen ja sen nisät on selkeästi turvoksissa. Siksi se on tuollainen hiton lapanen ja olen pelännyt että olen rikkonut sen :D

Nyt olen monta päivää fiilistellyt lauantailta jäänyt tunnetta kun olimme ilonan kanssa yhdessä paimentamassa. Se oli niin makee, ja meillä molemmilla oli kivaa. Meitä syyspuolella vaivannut maahanmeno-ongelmakin on selätetty. Mun täytyi vaan tajuta missä kohtaa voin sitä pyytää maahan jotta en aiheuta liian isoa konfliktia. Jos koira on varma että lampaat karkaa jos se menee maahan ja tyhmä ohjaaja karjuu maahan-käskyä, ei homma voi sanoa yhteistyöksi. Osaamisen karttuessa voi tilanteita hankaloittaa ja vaatia maahanmenoa myös tilanteissa jossa se ei koiran mielestä ole järkevää.

Muutenkin paimennustreenit ovat nyt mieleisiä. Mulla pysyy oma pää kasassa ja mä pystyn samaa tahtia koiran edistymisen kanssa oppimaan itsekin. Kun edelleen päätavoitteeni on oppia kouluttamaan koiraa, ei saada koulutettua koiraa ilman että tajuan miksi se tekee mitäkin.

Lopuksi pari Hakalan Marin ottamaa kuvaa lauantain treeneistä. Vielä että se on hyvä, se tuntuu hyvälle ja näyttää hyvälle:




keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Sisko ja sen täti

Nyt se vastustelu tuli liian raskaaksi ja sorruin. No en oikeastaan sortunut, päätöksen oikeastaan tein kun kuulin suunniteltavasta astutuksesta. Tuosta on saatava pentu. Kasvattaja on sama kuin ilonalla, mitäpä sitä vaihtamaan kun hyvän on löytänyt. Emä on ilonan isoäiti isän puolelta. Eli samaa sukua ilonan kanssa mutta eri narttulinjaa. Pentu on siis ilonan täti. Molemmissa näkyy ja on näkynyt jo pennusta niitä tiettyjä haluamiani ominaisuuksia joita olen aiemmin avannut. Nyt otin tarkoituksella laumassa vähän taaemmaksi jäävän ja vähän pidempään asioita miettivän pennun. Mutta ei se millään tavalla arka ole, ei ole vaan suinpäin menossa.

Kasvattajan kanssa synkkaa tosiaan hyvin, ainakin mun mielestä. En mä sano että edellistenkään kanssa mitään ongelmia olisi. En tiedä onko se molemminpuolista, ainakin se luotti minulle toisen koiran :) Ja viestit menee perille ja vastauksiakin aina välillä tulee. Sellainen kevyt vittuilu ja sarkasmi alkaa jo myös sujua sen lisäksi että tarvittaessa saa apuja ja neuvoja mutta ei tuppauduta liikaa. Olen siis tyytyväinen.

Mitä koirien linjoihin tulee, takaraivossa koko ajan on ajatus myös mahdollisesta omasta kasvatustyöstä. Molemmat narttuni ovat sijoituksessa eli saan nähdä kasvattajan valinnat ja jälkeläisnäytöt ennen omia ratkaisuja. Ja takana on hienoja koiria, nyt useammassa linjassa. Ja mikä minulle tärkeintä, nyt uuden pennun narttulinja on sama mikä oli ronin takana. Ronissa mielestäni oli jotain erilaista kuin suurimmassa osassa bortsuja. Ja se sama näkyy jo pennussa.

Aina sanotaan ettei pennusta tiedä mikä siitä tulee. Ei tietenkään tiedä mutta jokainen kerta kun mulle sanotaan "on sulla hieno ja vahva narttu", ajattelen että tietenkin on, sellaisen valitsin pentua hakiessa, sukuja valitessa. Siellä on takana voimakkaita koiria ja jos jo pentulaatikossa esittää oikeita ominaisuuksia, eihän siitä voi tulla kuin hyvä. No eihän tuo ilonakaan ole vielä lähelläkään valmis ja vielä ihan penikka, mutta kyllä se mielestäni on hyvä aihio. Nyt alan työstämään heti perään myös toista, joka on samaa maata mutta kuitenkin vähän erilainen. Sen huomaa jo nyt.

Treenipaikka on vaihtunut sitten viime vuoden. Eikä muutos ole välttämättä huonompaan vaikka ns opetusta ei nyt olekaan. Ympärillä on mahtava porukka jolla kaikilla perustietoa lajista ja yhdessä pähkäilemällä meidänkin homma etenee. Ja nyt pääsee kokeilemaan niitä omia ideoita ja kiireettä. Olen saanut hyvän perusopin ja nyt on tunne että voi kokeilla omia siipiä. Tässä oppii siis itsekin kouluttamaan koiraa vaikkakin eteneminen ei ehkä ole niin nopeaa. Mutta tavoitteista en tingi. Ensi kesänä kisataan ja hankitaan kokemusta ja kaudelle 2019 laitetaan tavoitteita.

Mutta loppuun muutama kuva uudesta tulokkaasta, Päättymätön Varmuus "Lara"




maanantai 22. tammikuuta 2018

The Beast is Awakened

Kun otin ilonan, olin ihan varma mitä olen ottamassa. Vaikka aina sanotaan että "ei pennuista voi tietää, ei voi ennustaa". Kyllä niistä vaan voi, tai kyllä niistä näkee tiettyjä ominaisuuksia. Tai ainakin mä haluan nähdä, toivoa. Muutenhan koiran ottaminen olisi ihan arpapeliä. Kasvattajillakin on, tai ainakin pitäisi olla vahva näkemys siitä millaisia haluaisi kasvateistaan tulevan. Nykypäivänä mitään ei voi sanoa ääneen, joku voi pitää lupauksena ja jos koirasta ei sitä tulekaan, vaatii korvauksia. No minusta näyttää että olen osunut oikeaan. Tai sitten uskomukseni on vain riittävän kova.

Se välillä pirskahtelee, se näkyy, se kuuluu, sen tuntee. Pienessä sirossa nartussa on sisällä paljon ominaisuuksia jotka ovat tulossa pintaan. Olen jaksanut maltilla sitä kasvattaa, ja jaksan edelleenkin. Nuo pirskahdukset antaa itsekuria jatkaa maltilla. Aina välillä se näyttää mitä on tulossa, se ei sitä kaikkea itsekään vielä osaa käsitellä mutta yritän parhaani mukaan auttaa sitä. Onhan minulla kokemusta jo ronin kanssa. Ronin joka sai aikaan wow-fiiliksiä. Se oli eleetön, mutta se oli tehokas. Niin eleetön ettei sen nopeutta moni ymmärtänyt ennenkuin itse ohjasi. Dominanssia ei huomannut jos et osannut sitä lukea.

Paimennuksessa saan tuntea sen jokaisella kerralla, tiedän että minulla on hyvä, vahva ja hyvähermoinen narttu. Tänään sen tunsin ensimmäisen kerran agilityssa, ilona oli syttynyt. Ei siitä vielä mitää wow-fiiliksiä välity. Se näyttää vielä "ihan kivalta". Mutta mä tunsin sen, tuulahdus menneestä, se eleeton peto joka tekee ainoastaan sen mitä täytyy, ei mitään turhaa. Kurkkua puristaa, vaikka tunne on hyvä. Se on tulossa. Se on syttymässä. Tunsin sen tunteen, se oli niin tuttu. Kuin kotiin palaisi. Olen kokenut tämän ennenkin. Se tunne kun voit täydellisesti luottaa koiran tekevän sen mitä pyydät, ja tosissaan. Ei vielä, mutta tiedän että se on tulossa, ja se antaa voimaa jaksaa tehdä töitä. 




torstai 11. tammikuuta 2018

Kun vain tekisi mieli huutaa

Kun vain tekisi mieli huutaa kuinka hyvä koira minulla on. Kukaan ei jaksa vain kuunnella. Tänään kävimme tutustumassa uuteen lammastilaan ja heidän lampaisiinsa. Mukavat lampurit, mukavat lampaat ja ilona taas loisti. Alussa se on aina vähän hermostunut kun ei se tiedä mihin lampaat voi karata, se rentotuu kun huomaa että se hallitsee ne, kokemuksen puutetta. Mutta treenasimme pässeillä, oiskohan ollut vuotiaita. Eivät ole liikkeissään kovia ja tarvitsevat jo voimaa koiralta. Ja ilonallahan sitä riittää. Porukassa oli 20-30 yksilöä. Ahtaassa karsinassa sen pää on jäätävän kylmä. Se kestää ahtaat paikat rauhallisena ja neuvottelee ja antaa aikaa lampaille siirtyä pois. Mutta se ei häviä neuvotteluja, lampaat siirtyy. On se vain makee, se on niin luonnollinen, niin kypsä ja niin vahva ollakseen vasta reilun vuoden. Karsinasta pukkasimme lampaat pihalle, siellä vähän poispäin ajoa ja sitten vapaata kuljetusta perinteisellä. Siinä ilona joutui käyttämään päätään ja miettimään miten se saa kaikki liikkeelle paalihäkiltä,mutta niin ne vain tuli, viisaskin siis. Aina sen kanssa saa olla ylpeä vaikka uuteen paikkaankin menee. Se saa kehut kypsyydellään, rauhallisuudellaan ja voimallaan, ja se luonnollisuus. Se on luonnonlapsi. Jokaisen treenin jälkeen olen pakahtua, onnellisuuteen.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet, kirjaimellisesti.

Olen tuossa pyöritellyt pariakin aihetta mistä olen halunnut kirjoittaa mutta sitä sellaista kirjoitusinspistä ei ole oikein tullut. Ja silloin ei synny tekstiäkään, kokeilen sitten näin "väkisin".

Paimennustreenit sai äkillisen käänteen tuossa kuukausi sitten kun yllättäen treenit loppuivat. Sittemmin on pitänyt vähän miettiä ja suunnitella jatkoa mutta onneksi tunnen erään kivan lampurin jonka luokse pääsemme nyt talvellakin treenaamaan. Huonona puolena on ettei ole oikein ketään kokenutta katsomassa perään, vain joukko aloittelijoita. Tosin kaikilla jo ajatus hommasta, oppeja erilaisilta kouluttajilta ja nykyaikana on käytössä myös netti ja videointi. Matkaakin treeneihin tulee n. 100km suuntaansa mutta mitäpä sitä ei unelmiensa eteen tee.

Matkan korvaa kuitenkin kiireettömät treenit mietintätaukoineen ja hyvine juttuseuroineen, pääsee tuoreeltaan analysoimaan eri koirien (ja tottakai ohjaajien) suorituksia. Toisaalta saa itse enemmän vaikuttaa treenien sisältöön, minkälaisilla eläimillä treenaa ja millaisessa tilassa. Sen verran hyvät pohjat olen saanut että eiköhän tästä selvitä jo omin nokkineen. Tarvittaessa hakea neuvoa videoiden tai seminaarien kautta.

Lauantaina olikin vuoden päätös ja uuden ajan ensimmäiset treenit. Sisällä lampolassa, vain vähän koirattujen uuhien karsinassa. Tykkään tämän tilan lampaista, ne ei juokse hulluna ja haastavat sopivasti koiraa ettei se saa mitään ilmaiseksi. Treenin tarkoituksena saada koiraan lisää varmuutta kohdata eläimet nokikkain ja vielä ahtaassa tilassa. Eihän tämä ikinä ole ilonalle ongelma ollut, vaikka nyt aluksi ihmeen paljon syöksyilikin taakse. Selkeästi oli siis tarve tämmöiselle treenille. Tavoitteena siis ettei jatkossakaan tule liian helposti tarvetta purra vaan kokemus että ne saa kyllä liikkeelle pienellä paineellakin, siinäkin vaiheessa kun kisoissa hakumatka on 400m eikä iskä ole auttamassa. Noston kun on tapahduttava oikeaan suuntaan vaikka uuhet vähän tuijottaisivatkin.

Samalla vähän testailin kuinka suunnat lähtee ja sillähän selkeästi on alkeet olemassa niistäkin. Maahanmeno ongelmat alkoivat jo syksyllä "minä itse" kauden vuoksi ja varmasti myös osittain sen vuoksi kun olen joutunut sitä käskemään maahan huonoissa tilanteissa joissa se menettää hallinnan lampaisiin samalla. Nyt ekan treenin jälkeen sain palautetta asiasta mutta petrasin jo toiseen treeniin, huomasin videolta että yhden "maahan" käskyn jälkeen tyydyin stoppiin seisaaltaan ja päästin siitä eteenpäin, esim uuhen tuojottaessa sitä. Siinä tilanteessa koiran tekeminen heikoksi laittamalla sen maahan voi saada uuhen tulemaan päälle. Tai jo lampaat juoksee karkuun, ei ole reilua painaa nuorta koiraa maahan.

No se treeneistä, sen tarkemmin en täällä lajikohtaisia treenejä analysoi. Keskustelut käydään muualla. Tästä päästäänkin muihin aiheisiin. Koira nykyaikaisen yhteiskunnan ja ihmisen kaverina. Tästä olen aiemminkin kirjoittanut. Ilonahan on saanut palautetta ettei paimenkoiran pitäisi olla noin epäsosiaalinen vaan pystyä työskentelemään yhdessä toisten koirien kanssa. Kuullostaa olevan jotenkin "paimennusporukoissa" ajatuksena että bordercollien tulee olle sellainen sosiaalinen ja kaikki vieraat hyväksyvä koira. En ymmärrä ajatusta edelleenkään.

Ei mun koirien tartte hyväksyä iholle tunkevia, vieraan lauman koiria. Joo, niiden pitää kestää ne koirat lähellään, niiden pitää pystyä työskentelemään lähekkäin ilman aggressiota mutta ei niiden tartte olla kavereita. En ainakaan ko ominaisuuden vuoksi lähtisi jalostusta karsimaan. Se nimittäin on vain sivuoire siitä että koirassa on jäljellä muitakin alkuperäisiä ja luonnollisia ominaisuuksia. Niitä ominaisuuksia joita koirastani itse haluan. Selkeästi mun koiratyyppi on se ns alfa, tai ainakin sitä vastaava yksilö jolla on vahva dominanssi, vahva halu hallita ympäristöään sekä olemassa oleva puolustusvietti.

Nuo on ne isoimmat jotka erottavat minun koiratyypin ns "massasta". Ne tuovat tietyt ongelmansa mukanaan mutta niiden tuomat edut ovat mielestäni sen arvoisia. Aina ne ei ole helpoimpia kouluttaa sekä ohjaaja joutuu tekemään töitä saavuttaakseen niiden kanssa yhteistyön mutta se palkitsee. Sitä oikeanlaista voimaa ei niihin koiriin muuten saa kuin noiden avulla. Kivoja kisakoiria ja helppoja kotikoiria on enemmän, jotka tosin sitten eivät tiukassa paikassa pelitä.

Tähän linkittyy taas asia "paimennusvietistä", mystinen asia joka putkahtaa bortsuihin jostain mutta ei liity mihinkään olemassa olevaan ja järjellä selitettävään? Siihen ei liity rohkeus, ei saalisvietti, ei puolustusvietti, siihen ei liity dominanssi. Bortsufoorumilla nähty hieno video karhutestistäkään ei kuulemma testaa mitään bortsulle tärkeitä ominaisuuksia. Tässä taas tuli esille se ettei bortsulla saa tai tarvitse olla puolustusviettiä vaan sen täytyy väistää uhkaa.

Mikä se on koiralle jos uuhi tuijottaa sitä ja koittaa puskea? Eikö se ole uhka? Siinäkö koiran pitää lähteä karkuun? No ei varmasti. Koiralla pitää olla voimaa ja halua vastata siihen. Väistäminen terminä ymmärretään niin että koira väistää puskemista ei ota osumaa, kuvastaa keskustelujen tasoa. Viisas koira ei ota osumaa, se ei liity väistämiseen. Mutta koiralla tulee olla halu puolustautua jolloin se voi vastata uuhelle. Sillä tulee olla kyky vastata uhkaan jopa aggressiolla, kynnyksen vaan tulee olla korkealla. Mutta kun koira on rohkea, sillä on dominanssia, puolustusvietti ja itsevarma, se on voittamaton este uuhelle. Sen itsevarmuus johtaa siihen että sen ei tartte käyttää hampaita. Mutta se itsevarmuus ei tule tyhjästä, se tarvitsee tullakseen tiettyjä palikoita. Ja niitä palikoita ei ole kaikilla.

No, paimennuksessa edelleen uskotaan paljon mystiikkaan ja melkein taikavoimiin. Onneksi mä alan jo löytämään sieltäkin ihmisiä jotka ymmärtävät mihin se oikeasti perustuu. Varmasti vielä suututan lisää ihmisiä ajatuksillani mutta ei sille voi mitään. Se on niiden ihmisten heikkoutta jotka eivät kestä toisilta omaa ajattelua. Tietenkin pitää lajina muistaa että paimennus on vanha "herrasmies"laji jossa on tarkka etiketti. En mä lähde sellaisia tietenkään kritisoimaan. Kunnioitan vanhoja tapoja ja sääntöjä. Kunnioitukseni menettää ainoastaan ihmiset jotka syyllistyvät vähättelyyn, eriarvoistamiseen ja varsinkin jos tekee tuota kokemattomammille. Mutta, harvassa on silti ihan kasvattajissakin jotka ajattelevat samoin. Mutta on noita onneksi vielä.

Mutta nämähän on vain minun mielipiteitä, jokaisella saa olla omansa. Jännää onkin kuinka voimalla jotkut (aikuiset) ihmiset hyökkää minun mielipiteitäni vastaan. Aina pitää yrittää nokitella, jos ei suuremmalla kokemuksella niin ainakin jollakulla joka toisin on sanonut. Koirankoulutus on siitä hauska juttu ettei tähän vieläkään ole onnistuttu kehittämään yhtä ainoaa oikeaa tietä. Siksi tämä onkin niin kivaa. Ja mä kyllä arvostan muiden mielipiteitä, huolimatta siitä onko ne samoja kuin omat. Arvostettavaa on nykymaailmassa omata vahvat mielipiteet ja vielä pitää niistä kiinni. Tuuliviirinlailla uusien suuntauksien mukaan pyöriviä kyllä riitää.

Lopuksi pätkä miten tuollainen 1v 1kk ikäinen pentu toimii ahtaassa paikassa uuhien kanssa.