tiistai 28. marraskuuta 2017

Ilonan leikki

Ilonan leikkiminen nostaa päätään nyt kohinalla. Se on vielä vähän epävarma kuinka paljon se saa mua haastaa, mutta nyt saadaan jo kunnon vetoleikit pystyyn. Se puree leluun syvälle ja tasaisesti, sen ote ei elä, jos en haasta sitä liikaa. Nyt se vetää jo siten että pehmolelujen saumat repeilevät ja leluvarasto ammottaa taas tyhjyyttään. Äskettäin yhdellä lelulla leikimme, passivoiduin ja jäin tuijottamaan sitä silmiin. 10s toisien tuijottamisen jälkeen luovutin lelun sille ja kyllä oli likka polleana kun käveli lelusuussa, siinäkään ei vielä puru hellitä yhtään.

Sitten tulee se vaikein, laittaa vähän miettimään tappaako saaliinsa vai tuoko sen uuteen taisteluun kanssani. Nyt taistelu on alkanut voittaa, se alkaa nauttia tunteesta jonka saavuttaa kun nujertaa minut. Ja nyt lisätä sille haastetta sen mukaan mitä se kestää, sen enemmän se tulee nauttimaan. Sen halu dominoida ja hallita saa pontta kun pääsee ohjaajan kanssa pätemään. Tässähän selkeästi kova hallinta tuo tämän ongelman. Paimennuksen ja yleisen kokemuksen vuoksi koirani ovat aika kovassa hallinnassa ja siksi joudun niitä opettamaan että minuakin saa dominoida, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Ja se lelu on turvasatama joka sytyttää elimistössä sen nautinnollisen hormonimyrskyn, jota edelleen tykkään sanoa adrenaliinihumalaksi. Koukutan sen kehon omiin hormoneihin ja niiden tuomaan oloon, teen siitä narkkarin joka janoaa sitä.

Sitten on pelissä ne alkukantaisimmat työkalut koiran kouluttamiseen. Samat hormonit jotka säätelisivät eläimen hengissäpysymistä luonnossa. Niiden kautta suorituksiin saadaan se teho mikä niillä olisi luonnossa, juostessaan sen jäniksen perässä josta olisi tarkoitus tulla päivän ainoa ateria, tai taistellessaan reviiristä naapurilauman alfan kanssa. Sen saman energian ja tahdonvoiman kun saa agilitykentälle, hakumetsään tai tottikseen, siellä on se juttu. Äärimmäisiin vietyä saalisvietin käyttöä ja dominanssia siis. Ja luodaan koiralle paikka missä se pääsee rauhaan. Se että sen saa noihin tiloihin ei vielä ole se juttu, vaan tehden sen siten että sen saa sieltä myös takaisin eikä se stressaudu vääränlaisesti siitä, on se juttu. Ja sen jälkeen se pitää vielä hallita.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Minä itte

Uudet agilitysäännöt ovat hyväksytty odotetusti kennelliiton valtuustossa. Mä en edelleenkään hihku näiden sääntöjen puolesta, makseille olisi riittänyt tuo estekorkeuksien pudottaminen. Nyt tulee pikkumaksit joita alkaa hallitsemaan pikkubortsut. Nopeudet kasvaa järjettömiksi, ohjaajien virheet kostautuvat koirien loukkaantumisina ja nopeuksia yritetään hillitä keinotekoisesti ratoja vielä vaikeuttamalla jolloin ohjaajien virheet kostautuvat entisestään.

Mun mielestä agility ei vain ole kaikkien laji. Jos ei fysiikka riittänyt edellisien sääntöjen mukaan, olisi pitänyt valita joku muu laji. Raadollisia päätöksiä mutta siksi bradi on tiputettu pois agilitysta, mun mielestä sitä lajia harrastava koira tulee olla täysin terve eikä koira leikatulla olkapäällä sitä ole. Tiedän että monet harrastaa lajia siitä huolimatta. Kuulopuheiden mukaan Suomessakin alkaa olla medibortsuja, ne siis hallitsevat kohta kolmea luokkaa.

Mitä omiin koiriin tulee niin bradi alkaa toipumaan sisäreiden revähtymästä, liike on jo aika puhdasta mutta yhtään sitä ei ole rasitettu. Ilonan päänsisässä on selkeä myrsky, nuoren aikuisen itseluottamus oikein pirskahtelee välillä. Mutta tällä viikolla tuli hetki kun ilona alkoi taistelun lisäksi jäämään mun lähelle haluten lisää taistelua. Nyt ollaan murroksessa jossa olen alkanut saamaan sen koukuttumaan siihen tunteeseen jonka se saa voittaessaan minut. Nyt se taistelee kunnolla, vielä on tekemistä mutta hyvältä näyttää.

Paimennuksessa taas "minä itte" kausi aiheuttaa korvattomuutta ja maahan käskyt ovat alkaneet kaikumaan kuuroille korville. Hienosti se silti suuntien alkeita jo tekee. Tasapainoittelu sen omien ajatusten ja käskyjen tottelemisen kanssa on käynnissä. Silti kävin ostamassa liinan itsellenikin jotta pääsemme palaamaan takaisin päin, vaiheeseen jossa se on liinassa ja aletaan vahvistamaan ettei se ole ainoa totuus että lampaat tuodaan ohjaajalle. Ja se maahanmeno on ehdoton.


maanantai 20. marraskuuta 2017

"SE" ikä. Vahvasta ja itsevarmasta pennusta kasvamassa vahvempi ja itsevarmempi narttu.

Hallipaimennusta taas lauantaina. Nyt on ollut treenissä sisäflänkit oikealle ja vasemmalle, eli suuntia mutta ettei koira toisi lampaita minulle kuten sen luonto voimakkaasti sanoo vaan saisin ajettua niitä eri suuntiin. Nyt saimme portin halliin josta oli tarkoitus ajaa lampaita läpi. No nehän meni muutaman kerran mutta kun sijoittauduin erilailla niin eipä onnistunutkaan. Ilona ei kaarelle ota maahan käskyä esim klo 9 tai 10 vaan painelee tasapainoon asti. Muutenkin maahanmeno on mennyt heikompaan suuntaan yhdessä muun tottelemattomuuden vuoksi. Laidalta tulikin kommentti että "aha, sillä on tuo ikä".

Se siis selkeästi on murkkuiässä, mistä ilmaisusta en ikinä ole pitänyt mutta täytynee tunnustaa että jotain tuossa koirassa tapahtuu. Sen käytös muuttuu mutta samalla se alkaa kokeilemaan onko ne käskyt sittenkään niin ehdottomia. Nyt vain lääkkeeksi entistä ehdottomampi suhtautuminen jotta saadaan palautettua. Pitkälle meon jo päästy mut nyt täytynee vähän hidastaa tahtia, en halua edetä jos maahanmeno ei ole kunnossa.

Sunnuntaina lähdettiin käymään tuossa maakunnissa tutun lampurin luona. Keskustelumme aiemmin meni suunnilleen näin:

-Moikka, oon tuossa lähipäivinä tulossa käymään sielläpäin, mietin onnistuisko jotku paimennushommat samalla?

-Moi, joo kyllähän se onnistuu. Mä oon ottanut käyttöön ihan koiraamattomat lampaat nyt ja niitä koirailen eli ne ei ihan sovi nuorille, kokemattomille koirille, mutta mä saan kyllä sen vanhan ryhmän laitettua ulos jos tarve vaatii

-Ilona ei ole ihan nuori ja ihan kokematon

-Ok, saat kokeilla koiraamattomia

Paikanpäällä: soellä on aitauksessa koiraamattomat eläimet, sanoit teidän handlaavan ne. 

Ja eikun tulta päin. Huomasin jo aitauksen ulkopuolella että lampaat reagoivat ilonaan, se nosti varmuuttani.

Koiraamattomilla lampailla on se ettei niitä ole totutettu koiraan, ne saattaa jumia eikä kokematon koira saa niitä liikkeelle, ne saattavat tulla jopa tekemään tuttavuutta tuhoten koiran itseluottamusta, heitin siis ilonat aika kuumottavaan paikkaan mutta treeniaitauksessa ei ollut pienintäkään ongelmaa. Lampaat liikkui ja ilona oli helpompi ohjata kun lampaat lopetti liikkeen heti kun paine loppui, eivät siis jatkaneet liikettä ja siihen pitäisi koira saada maahan. Teimme silti ihan perustreeniä ja sainkin ihan kivat treenit joiden tarkoitus oli vain saada kokemusta oudoista lampaista oudossa paikassa. hyvä, vahva narttu se on tuo ilona. 

Sitten tulikin ehdotus että haluatko käydä sen kanssa lampolassa. No tottakai, minähän en haasteiden edessä peruuta kun minä ja koira uhkumme itsevarmuutta. Lampolassa satapäin lampaita, osa koirattuja, osa koiraamattomia, useita karsinoita joissa aina monikymmenpäinen lauma. On vanhaa, on nuorta. Kapea käytävä jonka molemmin puolin lampaat pääsevät työntämään päänsä käytävälle. Ensin ilonasta erittäin epämiellyttävää ja erikoista että lampaat tulevat ihan kosketusetäisyydelle. 

Sen jälkeen se alkoi tehdä sitä mitä täytyy, alkoi huolehtia omasta tilasta. Se sai ensimmäisen lampaan perääntymään jolloin se tajusi että kyllä nämä tottelevat voimaa myös. Lopulta kaikki koiraamattomat lampaat oli karsinan perällä, vain kunnioittaen katsovaa koiraa. Ilonaa en missänn vaiheessa päästänyt karsinaan vaan se tuijotuksella sai monikymmenpäisen lauman hallintaan. Sehän varsin tykkäsi tämmöisestä haasteesta ja liikuimmekin pitkin lampolan käytäviä, sen saadessa kokeilla voimiaan monien erilaisten laumojen kanssa. Lopulta tulimme pässikarsinan eteen, yli puoli vuotiaat pässithän ei tahdo koiran edestä väistää. Lampuri kysyi haluanko käydä tuolla sisällä.

Kysymys sai hetken, mutta vain hetken minun miettimään, tottakai menemme. Viimeisenä ohjeena, älä käännä selkää, siellä on pari innokasta puskijaa ja muista, ne väistää ennemmin ihmistä kuin koiraa, auta sitä jos näyttää siltä. Ahdas karsinä josta pässit vie pinta-alasta 1/3 osan, elis iellä kirjaimellisesti pitää ottaa tila haltuun. Pässit tulivat kohti, olimme seinää vasten, outo tilanne ja lampuri sanoo aidalta, anna sen purra jos tarttee. Ilona oli maassa, yksi pässi tuli sitä haistelemaan, kuono vasten kuonoa, ja sitten, ilona nousi ja ajoi pässin pois. Samalla hetkellä se tajusi, kyllä nämäkin häntä väistävät, jos ei paineella niin hyökkäämällä. Nyt tuli sellainen itsevarmuus boosti ilonalle että. 

Siirtelimme laumaa karsinassa, ajoimme nurkkaan, päästimme toisesta reunasta karkuun, menimme laitoja pitkin. Heinähäkin takana oli ahdas paikka jossa mä otin varman päälle ja hivutin laumaa pikkuhiljaa liikkeelle, ilona seisoi hienosti vieressä pitäen paineen ja mä vaikutin ekojen yli kauempiin eläimiin. Miten hienolta se tuntui kun teimme tuota yhdessä. Lopussa alkoi menemään jo siihen että se alkoi hyökkäilemään jo huvikseen joten lopetimme.

Ne jotka paimentamisesta tajuaa, tietää kuinka isoja asioita me teimme. Teimme sitä johon pitää olla itsevarma, vahva ja voimakas koira. Ja ilona on vasta 11kk. Olisin voinut tehdä tuhoa meidän harrastukselle tuossa myös, jos olisin arvioinut sen väärin eikä sen itsevarmuus olisikaan riittänyt. Mutta, onneksi osasin tässä arvioida sen oikein ja se on juuri niin hieno kuin uskoin sen olevan. Tämä oli sellainen perinteinen testi "koitetaan kuinka hyvä se on ja nakataan se tilanteeseen jossa se ei ole ikinä ollut". 15,5kg koira vastaan 70kg iso ja vahva pässi, ihan realistisisti voisi käydä jotakin. Mutta tässä lajissa on riskinsä, hyvä koira pienentää niitä. Ei ilonalla ole ollut ongelmia lampaiden liikkeelle saannissa mutta nyt oli ekat lampaat jotka eivät lähteneetkään liikkeelle suosiolla. 

Mutta nyt panostetaan tuohon korvattomuuten alkaen ihan arkihallinnasta. Ilona on lenkilläkin jättänyt ensimmäisiä luoksetulokutsuja noudattamatta, ja samaa pientä kokeilua on muuallakin. Nyt mennään mustavalkoisuudella tästä yli, ei hirveästi uusia juttuja vaan kerrataan vanhaa. 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Ilona iloinen paimentaa ja aksaa

Otsikot ei ole vahvin alani. Ilona aina iloinen, häntä heiluttaa koiraa, kirjaimellisesti ja kaikki voi pussailla naamasta märäksi. Välillä vaan niin rujusti että hampaat menee huulesta läpi. Tuo into on aivan hirvittävä, vielä siinä on pentumaista häsläystä paljon mukana. Mutta, näen siinä myös sen asenteen, kun se keskittyy, kun mä laitan sen keskittymään, sen asenne on hieno. Ronilla ei aikoinaan pysynyt putket paikoillaan huolimatta lukuisista painoista, eikä tule pysymään ilonalla, kunhan se saa sen raivon tekemiseensä. Sen raivon, se totisuuden, mutta hyvällä tavalla. Äh, siitä mä kirjoitan aina. Sen ymmärtää jos ymmärtää, mutta jos ei, sitä on turha yrittää selittää. Onneksi minulla on muutama kaveri joka sen ymmärtää mistä puhun. Mutta he ovat samaa asiaa päässeet maistamaan.

Lauantaina paimennettiin ekaa kertaa hallissa, eikä siinä mitään, ilona paimentaa missä vain. Silloin sen elämässä ei ole mitään muuta. Edes minä en meinaa mahtua sen maailmaan siellä. "Ai sinäkin olit täällä", sanonta jonka moni ymmärtää. Koira on tilassa jossa siihen ei meinaa saada kontaktia ja se täytyy "herättää". Tästä tulee ihan roni mieleen, ilona menee samanlaiseen kuplaan johon ei muut pääse ihan vähällä. Tuossa voisi joku guru tulla opettamaan sitä naksuttelua. No ilona löytyy sieltä vielä suht helposti, koulutuksellinen ongelma. Perusjuttuja teimme, lähinnä kohti ajamista ja suuntakäskyjä. Minun piti seistä reunalla.

Aksassa teimme vähän irtoamista, ja treenasimme pallopalkkaa joka alkaa avautua. Se palkkaantuu jo jollakin tavalla pallolla. Vaikka liian laiskasti ajan tuotakin sisään mutta en halua kiirehtiä. Ja kouluttaa sitä muutkin, tänään juuri kuuntelin kun poikani olohuoneessa kehui "onpa ilonalla hieno lelu, on hieno tyttö", olen opettanut että nyt pitää kehua sitä että siitä tulee oikein ylpeä lelustaan. Lasten kanssa se leikki myös paremmin, se on se auktoriteetin huono puoli. Mirellakin tuumasi yksi päivä "ilona on meidän paras koira pysymään maassa". Se tekee nimittäin sitä että laittaa koiran maahan ja menee piiloon lelun kanssa, vapauttaa koiran piilosta huutamalla. Samaa teki ronin kanssa mutta roni ei ollut yhtä kuuliainen, ilona kunnioittaa myös lapsia. Ja on ne tietysti myös vanhempia ja kokeneempia. Oskari varsinkin, äänenpainoissa alkaa olla sitä oikeaa ajatusta, ja tarvittaessa sitä auktoriteettia.

Sitä auktoriteettia joilla hoidetaan ne perusjutut kuten paikalla pysymiset, luoksetulot jne jne. Koulutan aksassa mölliryhmää ja ihmeen paljon on ihan sellaista ettei koiria saada pysymään paikoillaan lähdössä. Koirat ei pätkääkään kunnioita ohjaajan käskyä. Sitten pitäisi ohjata sitä radalla ja suunnitellaan kisoihin lähtöä.

Ilona täyttää joulukuussa vuoden. Pessimistisestä asenteestani huolimatta olen löytänyt itseni pyörittelemästä jalostusajatuksia. Ilonahan on sijoituksessa, tekee kasvattajalleen ekat pennut jos siis osoittautuu terveeksi ja kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän asti. Ilona kuvataan tuossa helmimaaliskuussa ja se kuvataan samantien kauttaaltaan. Ilo on kasvattaja joka sen tekee koska kaikki eivät. Heillä on ihmeellinen ajatus ettei oireettomia kannata tutkia liikaa. Kasvattaja ei ainakaan suostu kertomaan joko sillä on suunnitelmia ilonan varalle.

Itselläni on ollut jo pakko miettiä mahdollisia uroksia. Tietty kaikki pidetään avoimena kun pääsemme kiertämään kisoja ja näkemään enemmän koiria mutta silti aijon luottaa omaan ituitiooni paljon. Vielä ei ole mitään käsitystä geenitesteistä tms sopivuuksista, haarukoin lähinnä vielä ajatustasolla mahdollisia luonteenpiirteitä kohti sitä omasta mielestäni parasta mahdollista bordercollieta kohti. Tai oikeastaan minulla on tarkoitus tuottaa lisää voimaa rotuun joka on muiden rotujen mukana menossa kohti sitä että vilkkaus ja hektisyys olisi yhtäkuin tekemisen voima.

Bordercollieiden fabo-ryhmässä on mielenkiintoinen ketju jossa listataan ihmisten mieleisiä koiria. Ilonan taustalla olevat koirat kertautuu useamman ihmisen mielikuvissa, onhan siellä hienoja koiria lähtien ilonan vanhemmista ja niiden vanhemmista ja niiden vanhemmista ja muista sukulaisista. No jokatapauksessa ketjusta löysin yhden koiran jonka matkaa yhdessä ohjaajansa kanssa olen seurannut alusta asti. Yrittänyt kannustaa kun koira mörköilee postinkantajat ja rapussa kulkevat naapurit.

Vaikken ole koiraa ikinä nähnyt olen aistinut, kai sillä intuitiolla että siellä on kasvamassa jotain hienoa. Ja kuinka hienolta koira näyttääkään nykyisin videoilla. Ja nyt, eksyin koiran sukutaulua katsomaan ja salama iski. Siellähän on isoja koiria, hyviä periyttäjiä, menestyneitä ja monien mieliin jääneitä koiria. Ehkä jopa yksilöä enemmän, ajattelen jalostamista linjan mukaan. Jotkut koirat periyttävät asioita jotka periytyvät paremmin kuin toiset. Ajatusta ei ole mietitty vielä kenenkään kokeneemman kanssa. Ajatus siitä että koiran sukutaulussa on kourallinen hienoja koiria on kutkuttava. Mutta toisaalta pelottava, kun jalostaminen ei tapahdu vain paperilla.

Onneksi saan ensin seurata kasvattajan ratkaisut ja ilonan pentujen hoitamiset ja näen pennut jne. Sitten voin tehdä omia ratkaisuja, jos teen. Kaikki on vasta vain ajatuksia. Nyt vielä keskityn tuon kakaran kouluttamiseen, jotta muutkin kuin minä näkee sen hienouden.