maanantai 8. syyskuuta 2014

Syysmietelmiä

Kesäkauden aksat lopetettiin eilen Moilasen Mikan koulutukseen. Mä tykkään Mikan tyylistä vetää koulutuksia, se laittaa kokeilemaan eri asioita, mutta se ei pakota vääntämään itseään sen muottiin. Odotukset eivät olleet lähes 3vk tauon jäljiltä kovin korkealla, odotin miljoonaa tulevaa koiraa. Mutta ehkä tauko oli tehnytkin hyvää ja mun tunne oli aika kohdallaan. Meno oli rentoa ja katsojien mielestä ohjasin normaalia paremmin, "mikset ohjaa aina noin" kommentein säestettynä.

Mika muisti mut virpan kisoista ja sanoi kisaradoistakin että siellä on hyviä pätkiä, ne pitäisi vaan saada yhdistettyä. Koulutus meni samalla kaavalla, tietty treenin tuloksena sain loppuun jo melko puhdasta pätkääkin. Pitkän päivän päätteeksi kellotimme jokaisessa ryhmässä aikoja ja ronihan tekaisi koko porukan nopeimman ajan. Viimeinen rima tuli kyllä alas mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Pieksimme ajassa kuitenkin kokeneita kolmosen kisaajia joilla näytti jo menevän totiseksi kisaamiseksi ;)

Väliajalla sain leikittää muutamaa koiraa joka tuossa häiriössä ei vielä ollut mitenkään tuottavaa. Pitää erikseen käydä sit tottista tekemässä. Mutta on hienoa että muutkin alkavat kiinnostua mun ajatuksista ja olikin useamman kanssa hyviä keskusteluja. Musta on aina hyvä jos pystyy ajattelemaan asioita muutenkin kuin pelkästään omalla tyylillä, vaikkei se omalta tuntuisikaan.

Roomaan on monta tietä, mä olen nyt löytänyt mieleiseni. Se ei ole suorin ja se on kuoppainen, se opettaa paljon mutta se tuottaa paljon hyviä asioita. Nähtävästi se näkyy jo nykyään ulospäinkin. Mielelläni jaan jo nyt mahdollisimman paljon oppia eteenpäin. Mä olen kaiken oppini saanut pyyteettömiltä, vapaaehtoisilta opettajilta. Olen imenyt eri paikoista erijuttuja ja muodostanut niiden pohjalta omaa juttuani. Pyrin siihen etten ikinä unohda sitä, mistä tämä on saanut alkunsa. Musta on niin palkitsevaa nähdä muiden kehitystä, se ei saa olla ikinä multa pois.

Nyt keskitymme tokoon/tottikseen. Ensi lauantaina on Piirinmestaruus joukkuekisa tokossa. Meidän treenimäärällä en laita ylisuuria odotuksia, mutta tiedän ettei ronin osaaminen ole kadonnut mihinkään, ylläpidetty sitä on kuitenkin. Kokeen tavoite on ohjaajalta ehjempi suoritus kuin viimeksi. Rauhallinen ohjaaminen, jännitteen pitäminen läpi kokeen, eli en vapauta liikkeiden välissä, enkä koske koiraan, vaan hallitusti koe läpi, hyvin vähäisillä kehuilla. Toinen tavoite on saada roni toiminta-alueelle ja saada se siellä pidettyä. Sen suhteen olen luottavainen, niin varmaa työtä se on viime aikoina tehnyt. Koekenttä on tuttu agilitysta, eli vire ongelmia ei liene tulevan. Paitsi ehkä hallinnan kautta. Tulos joko tulee, tai jos ei tule niin sitten treenataan lisää.

Hakuryhmää olen nyt kasannut ja ihan potentiaalinen ryhmä näyttäisi olevan tulossa. Vielä ehtii sellaisen syksyn loppukirin ottamaan tässä.



tiistai 2. syyskuuta 2014

Kumpi vie, koira vai ohjaaja?

Nyt kun vauhtiin pääsin blogikirjoituksien kanssa niin yritän pukata uutta aihetta ilmoille. Mä niin nautin nykyisin tosta koiran kouluttamisesta. Luulin remun opettaneen paljon, mutta se olisi voinut opettaa vielä paljon enemmänkin. Mutta nyt opettajana toimii roni, ja siinä se toimii ehkä vielä paremmin.

Mun toiminta on muuttunut niin paljon mustavalkoisemmaksi ja reilummaksi että olen oikein ylpeä siitä kehityksestä. En ole ennenkään koiria kohdellut mitenkään huonosti, mutta toiminta ei ole ollut niin mustavalkoista kuin olen luullut. Roni on hyvä opettaja kun se ilmoittaa kyllä heti jos en ole reilu sitä kohtaan.

Olenkin ronin herkkyyden myötä oppinut paljon, se ei anna paljoa anteeksi. Mutta vaikka kyseessä olisi kovempikin koira, ei turhat konfliktit ole ikinä hyväksi. Kova koira kestää kyllä enemmän virheitä mutta se taas luo helposti ohjaajalleen valheellisen kuvan että osaisi kouluttaa. Koirien kovuuttakin monesti luetaan väärin. Jotkut koirat, kuten bradi, kätkee paineen ja epävarmuuden säheltämisen ja saalisvietin alle. Epävarmuus kyllä näkyy taas monissa asioissa jos sitä osaa katsoa.

Olenkin viime aikoina kääntänyt ajatusmaailmani niin päin että koirani kouluttavat minua. Kun ne eivät osaa puhua, ne ilmoittavat mun epäreiluudesta erilaisin pienin merkein. Koirat yrittävät parhaansa mukaan aina tehdä oikein ja tekevät ainoastaan sitä mikä on tuottavaa. Tuottavaa on se mistä saa parhaan palkan. Onko se ohjaajalla oleva nami tai lelu, vai onko se karkaaminen esteille vai rallattely yksin lelu suussa. Se on jo puolivoittoa jos se on ohjaajalla oleva lelu tai nami. Tai sen pitäisi olla se itsetarkoitus.

Konflikteja voi hallitusti käyttää myös hyödyksi, mutta sitä en tässä käsittele. Mutta siis nykyisin mun toiminnassa vältetään konflikteja viimeiseen asti. Ja hyödynnetään maksimaalisesti koiran luontainen tapa toimia. Palkka arvotetaan niin hyväksi että se voittaa muut asiat.

Tänään kävimme treenaamassa porukalla kokeeseen valmistavaksi. Joka tarkoittaa meillä hyvää mielentilaa ja perusasioiden vahvistamista. Eli häiriössä vahvistin aktiivisuutta ja keskittymistä, hauskanpitoa ja leikkiä. Näin reilu viikko ennen koetta on turha enää koeliikkeisiin hirveenä puuttua. Tiukahkolta tuomarilta on odotettavissa pistevähennyksiä useampaan liikkeeseen ja hyvälläkin suorituksella tulos voi olla tiukassa.

Pieni treenimäärä näkyy eikä täsmällisyys, teknisyys jne ole lähellekään sillä tasolla millä joskus ollut. Mutta mielentila, keskittyminen ja suoritusvarmuus on reilusti korkeammalla kuin ennen. Jos ei tule tulosta niin treenataan lisää, kunhan pääsisimme kokeen läpi hyvässä vireessä, ja mieluummin vaikka vähän kurittomasti. Koe on nimittäin tutulla aksakentällä, eli odotettavissa "agilitymielentila".

Mutta luulen että olen pääsemässä asian ytimeen. En odota tuloksia, vaan haluan vain oppia lisää, ja lisää.

Ei se päämäärä, vaan se matka kuinka sinne mennään.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Noudon tärkein osa

Sain koutsilta yksi ilta pähkinäksi kysymyksen että mikä on tärkein osa noudossa? Tätä tehtävää miettiessä menikin jonkin aikaa. Kävin läpi kapulaan tarttumiset, rauha vaiheen edessä istuen, korkean vietin ja ties mitä. Viimein, kovasti autettaessa sen tajusin. Jälkeenpäin jopa ilmeisen helppo kysymys. Vastaus avasi taas paljon ajattelumaailmaani. Mutta tottakai irroitus on tärkein vaihe noudossa. Irti käsky tarkoittaa sitä että palkka on tulossa.

Rakennettaessa halukasta noutoa, kuten muistaaksi koeohjeessa sanotaan. On irroitus luonnollisesti se osuus jota kohti koira on saatava pyrkimään mahdollisimman nopeasti. Joku koira helposti palkkaa jo kapulalla itsensä. Toinen mälvää kapulaa epävarmana. Ote on heikko. Luovutus ei ole tiivis. Kyseessä ongelmia jotka johtuvat pääasiallisesti siitä että koiralle ei ole selkeä ketju tai se ei palkkaannu vahvisteesta. Oikein rakennettu nouto koostuu monesta osasta. Saalisvietin kohotus=heittäminen, hallinta nostaa edelleen viettiä=patoaminen sivulla, kiinni käyminen kapulaan, kapulan tuominen, rauha ja mahdollinen kanavointi edessä istuen, irroitus josta koira tietää pääsevänsä vahvisteelle. Jos ohjaajalla ei ole kunnollista vahvistetta, koira voi palkata itsensä jo kapulaan. Kiinni käyminen ja rauha yksikseen palkkaa kyllä koiran, silloin ohjaaja ei vain kuulu kuvioon.

Tästä päästään taas siihen kun useampi on ihmetellyt mun noutotreenejä. Jotkut koirathan saadaan noutamaan kuuliaisuuden tai pakon avulla, ronia ei kummallakaan. Eikä niillä yleensä saada mitenkään näyttävää noutoa. Pakolla tarkoitan nyt prkl tuo se kapula käskyttämistä. Pakkonoudosta olen kuullut mutten tiedä kuinka se tehdään.

Jokatapauksessa, tänään oli noutokapula hukassa ja teinkin treenejä mäntyhalolla. Pyöreä kuoreton puolimetrinen mänty. Nyt näin oikeastaan ekaa kertaa ronissa sen ilmeen jonka noutoon haluan. Se toi halkoa halukkaasti eteeni, istuen ja kanavoiden samalla. Annoin reilusti rauhavaiheen ja nautiskelin tilanteesta. Pystyin vahvistamaan rauhaa pienellä taistelulla, tai irroittamaan ja vahvistamaan irroituksen ottamalla koiran kiinni halkoon uudestaan. Tai sitten yksinkertaisesti ottamaan koira hallintaan ja jatkamalla vaikka seuraamisella, samainen halko toimien vahvisteena.

Mutta se tunne kun hallitsee tilanteen ja koira on äärettömän hyvässä tunnetilassa. Kyllä tästä saadaan vielä nouto ja siitä tulee hyvä nouto.

Sillisalaattia

Taas tulee melkoinen sillisalaatti, aiheuta olisi lukuisia ja en vielä tiedä kuinka monesta ehdin ja jaksan kirjoittaa. Tapani mukaan kirjoitan sitten vähän kaikesta sekaisin.

Päällimmäisenä on mielessä bradin viimeisin tapaturma. Olimme viime viikolla iltalenkillä metsässä ja bradi täräytti yhteen männyn kanssa täydestä vauhdista. Ja bortsun täysi vauhtihan tarkoittaa n. 50km/h. Sydän jätti varmaan useamman lyönnin välistä. Vauhti pysähtyi metrin matkalla, koiran lentäessä voltin kovan ulvaisun saattelemana. Tiedän samanlaisissa tapahtumissa koiria loukkaantuneen vakavasti, jopa menettäneen henkensä. Onneksi siitä ei nähtävästi seurannut muuta kuin lihasvamma. Ell ei ainakaan nähnyt kuvaamiselle tarvetta, nivelten liikeradat oli normaalit eikä aristuksia niissä ilmennyt. No, jokatapauksessa bradilla edessä taas xx määrä saikkua, hihnalenkityksellä siis taas mennään. Ollaanhan tässä 3kk päästykin treenaamaan täysipainoisesti kevään tassuhaavakierteen jälkeen.

Ilmosin viime tipassa meidät bradin kanssa kennelpiirin nuorten koirien toko-ringin näyttökokeeseen. Lopulta peruin menoni jo ennen koetta. Ilmeni että rinkiin haetaan valmiita koiria. Näyttökoe olisi ollut kokeenomainen suoritus ilman palkkaa, "jotta nähdään ohjaajan ja koiran yhteistyö". Ko. suppeakatseisuus jo sieppasi niin paljon että peruin koko jutun. Vastasin että meidän yhteistyö on niin hyvällä mallilla etten halua asettaa koiraa epäreiluun tilanteeseen johon se ei vielä ole valmis. Jos ei yhteistyötä näe nuorelta koiralta kuin ilman palkkaa kokeenomaisesti toimimalla, saa mun puolesta homma olla. Saikun vuoksi ei kyllä muutenkaan olisi voitu kokeeseen osallistua.

Roni on ilmottu tokon piirinmestaruuskisojen joukkueeseen. Tavoitteena ohjaajalta ehjempi suoritus kuin viimeksi ja saada koiralle hyvä mielentila läpi kokeen. Liikkeitä olemme taas hyvin vähän treenanneet. Tuomarin huomioon ottaen seuraamisen painamisesta rokotetaan, ja kymppejä on turha odotella kun pisteitä lähtee sieltä täältä. Eli jos jäävät ei tuurilla onnistu niin tulos on tiukassa.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten aijon aloittaa agilityn syystauon nyt. Bradi on saikulla ja mun motivaatio nollissa. Tästä eteenpäin agility jää kakkoslajiksi, eli tottis tai haku menee edelle, jos sattuu päällekkäin. Siltikin se mitä aksaa treenataan, treenataan ns kunnolla, se ei vain ole enää päällimmäisenä.

Tottikseen on palannut se palo, paluu perusasioihin, jota tarvitaan että hommasta mitään tulee. Nöyrä työnteko, niiden pienten osien vahvistaminen joista kootaan tulevaisuudessa kokonaiset liikkeet. Vanha totuus on palannut mieleen "sitä saat mitä vahvistat". Ja siinähän koulutuksen ydin lyhykäisyydessään on, vahvista mitä haluat, jotta saat mitä vahvistat. Eli kun vahvistaa oikeaa asiaa oikeaan aikaan, oikealla vahvisteella, alkaa koira tekemään niin kuin halutaan, yksinkertaista ja totta.

En enää mieti kuinka palasina on nouto. Nautin siitä hetkestä kun roni tarjoaa noutokapulaa, tai muuta esinettä edessä istuen. Ja minulla on vaihtoehtoina vahvistaa sitä istumista, tunnetilaa siihen eteen, tai irroittaa esineestä ja vahvistaa sitä. Tai vain irroittaa esineestä ja pääsemme jatkamaan vaikka toiseen liikkeeseen hyvällä keskittymisellä. Se tunne kun tilanne on hanskassa on huumaava. Silti olen alkanut potkimaan itseä ja koiraa pois mukavuusalueelta. Sieltä on pakko poistua jos haluaa tuloksia. Mulla on nykyään keinot joilla saan ronit palautumaan "harmaalta alueelta", voin tarjota tilan jossa se pääsee purkamaan syntyneen paineen.

Mulla ois kaikki palikat käsissä. Hyvää oppia, hienot koirat, hyvät olosuhteet. Nyt kaikki on kiinni siitä, että mä teen töitä, enkä jumitu paikalleni.