sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Omat urat




Siitä ekana musiikkia soimaan.

Aiheita olisi mutta olen miettinyt mistä haluan julkisesti kirjoittaa. Ne jotka blogiani ovat seuranneet pidempään tai muuten tunteneet kauemmin, tietävät millainen vastarannan kiiski olen. En mä pyörää uusiksi tahdo keksiä mutta en uskokaan että sen kehitys vielä olisi pysähtynyt. Mutta törmään yllättävän kokeneilta tahoilta hirveän vanhakantaiseen ajatteluun jota en vain ymmärrä. Eikä siinä mitään, niin on tehty toimivia koiria ja tekemällä oppii. Mä haluan vain ottaa teorian mukaan koska en jokaista virhettä halua tekemällä tehdä.

Olen törmännyt tähän joka lajissa jota olen harrastanut mutta jopa voimakkaimmin paimennuksessa. Ajatus siitä että koirassa on paimennusvietti joka on täysin irrallaan muista vieteistä saati koiran ominaisuuksista ihan arjessakin on abstrakti. Eihän sellaista hokkuspokkusviettiä ole olemassa. Ja sen sanomisestahan ne gurut vasta hermostuu. Eikä asiasta voi edes keskustella kun on vänkääjä, noviisi eikä kokemusta ole riittävästi. Kyllä sä vielä tuut tajuamaan on vain vastaus. No enpä usko. Kaikki paimenkoirankin ominaisudet on purettavissa selitettäviksi ominaisuuksiksi jos vain haluaa. Silmästä jumiminen, ei sellaista ominaisuutta ole olemassa. Sen pystyy selittämään joidenkin ominaisuuksien summalla joka aiheuttaa sen jumimisen, ja mausteensa tuo aina koulutus.

Mutta ei se siltikään tarkoita etten kuuntelisi ja ottaisi niitä oppeja vastaan kokeneemmilta jota heillä on tarjota. Otan, ei vain saa sanoa ääneen jos ajattelee erilailla, Ajattelee vain omassa mielessään. Helvetin huono itsetunto monilla kun eivät kestä poikkeavaa mielipidettä. No ei siinä mitään, mä olen ilonaa rakentanut vanhojen oppien pohjalta mutta silti koko ajan omalla tavalla. En mä tee mitään vain siksi koska joku niin sanoo, oli se sitten kuka tahansa. Mun täytyy ymmärtää miksi tekisin niin. Mutta kuljen siis omia uriani, kuunnellen silti muita jotta löydän sieltä itselleni työkaluja.

Se siitä aiheesta ja seuraavaan. Hyppäsin isoihin saappaisiin ja ilmoitin ilonat Nuorten koirien EM-kisoihin Hollantiin. Kyllä, ekat open-luokan kisat ulkomailla, eli vastaa kotimaista 3.lk. Alla ainoastaan 14 starttia alemmissa luokissa, vasta nousuoikeuden ylimpään saavuttaneena. Sainkin jo kuulla miksen kisannut kolmosissa jo viime kaudella jos ilona on siihen valmis. En pitänyt sitä kiireellisenä ja nämä kisat pääsi yllättämään. Olin sekoittanut European Nurseryn ja Nordic Nurseryn samaksi kisaksi. Nordic Nursery on marraskuussa johon olemme tähdänneet. European Nyrsery on maaliskuun alussa ja siksi tässä tuli jo kiire. Olin jo päättänyt olla ilmoittautumatta mutta sain yllykettä lopulta ilmoittautua. Ja miksi ei. En tiedä saanko ikinä toista näin lahjakasta nuorta koiraa jonka kanssa tuonne voisin osallistua. Sen lisäksi, onhan se ihan mahtava kokemus.

Videoita olen netistä katsellut ko kisoista eikä siellä ole mitään mitä me ei osattais. Eli uskon jopa siihen että voimme ajaa siellä ihan ok rataa. Henkseleitä ei kuitenkaan paukutella, hommassa on niin paljon muuttujia kun eläinten kanssa toimitaan. Mutta mahdollisuudet on olemassa, niin uskon. Sen lisäksi uskon että mulla on hyvä koira, se on tehnyt jo paljon vaikeampiakin juttuja kuin tuolla pitää tehdä. Niitä ei ole vain tehty julkisesti. Ehkä siksikin tulemme ihan puskista. Ja ehkä siksi, on hämmästyttävän vähän tullut palautetta lajin harrastajilta. Mutta, ne harrastuspiirit, tiedättehän te ne.

Mutta mä uskon, mä toivon ja mä tiedän. Lähden sinne nöyränä, mutten nöyristelemään. Treenit ilonan kanssa sujuu toivotulla tavalla, se on kehittynyt paljon syksyn viimeisistä kisoista. Saan sen tempon rauhoittumaan paremmin, se on ehkä oppinut että herkätkin lampaat saa hallintaan pysymällä itse rauhallisena. Pilli on se minkä kokeneempi olisi opettanut jo kesällä. Mulla se jäi ja se on vielä vaiheessa. Oishan se ihan kiva jos pystyisi pillillä ohjaamaan tuolla kisoissa mutta mun itsetunto kestää ohjata myös sanallisilla, mähän olen nobody, noviisi jostain suomesta josta kukaan ei tiedä mitään.

Mutta tämä on silti iso välitavoite meidän uralla, omalla uralla. Mä olen itse koirani kouluttanut ja nyt sen kanssa menossa 2500km päähän. Pää pystyssä, luottavaisena mutta nöyränä. Emme ole valmiita, jos tässäkään lajissa ikinä on. Mutta luottaen omaan osaamiseemme. Ja kisataanhan siinä Suomen lipun alla, oman maansa edustajana. Ei se virallinen maajoukkuekisa ole, mutta lähtöluettelossa lukee Finland. Se on tämmöiselle isänmaalliselle ihmiselle iso juttu. Loppuun muutama kuva, treenit pyörii talvesta huolimatta.