maanantai 21. joulukuuta 2015

Loppuvuosikatsaus

Meillä elellään edelleen täyslevossa kennelyskän vuoksi, bradilla tuli jopa jälkitautina keuhkokuume. Nyt on antibiootit päällä ja oireet helpottanut mutta saikku jatkuu pitkälle ensi vuoteen. En ota minkäänlaista riskiä jälkitaudeista. Kaverin karkeakarvainen saksanseisoja kuoli kun kävi metsälenkillä 10 oireettoman päivän jälkeen. Eli kolmisen viikkoa tässä vielä ihan pissalenkeillä mennään. Onneksi on tervepäiset koirat, vaikkakin vähän on näkyvissä patoutunutta energiaa. Bradi repii pehmoleluja ja roni paimentaa kissoja.

Yleensä tässä vaiheessa käyn läpi vuoden aikana saavutettuja tavoitteita. Mutta nyt, en edes viitsi käydä katsomassa mitä olen laittanut tälle vuodelle. Ainoat kokeet/kisat missä olemme startanneet tänä vuonna on paimennuskokeet, joihin ei koulutustasomme vielä riittänyt. Piti olla kotikenttäetu ja kaikki mutta... Varikko oli ihan oudossa suunnassa, koko tilanne ja mikä lie. Tutut ja turvalliset lampaat, varsinkin uuhet, olivat päättäneet etteivät ala suosiolla yhteistyöhön. Kokeneemmillakin koirilla oli täysi työ pidätellä takaisin varikolle pyrkiviä uuhia laitumella, saati meillä noviiseilla. Ja olihan se muutenkin tiedossa ettei tasomme häävi ole. Mutta opettavaisena kokemuksena aivan mahtava ja nyt näin että siellä voi tapahtua ihan mitä tahansa eikä tarvitse jännittää omaa epäonnistumista.

Nyt alkaa sitten selittely, plaaplaaplaa. Kesä mentiin ronin kanssa ohjelmalla 2xpaimennus ja 1xaksaa per viikko. Siihen päälle satunnaiset tottikset ja hakutreenit, bradin treenit kotona ja kentällä, pojan jalkapallotreenit, tytön ratsastus, kotityöt, päivätyöt ilman lomia, treeniryhmän vetäminen jne. Mä luulen että mulle tuli jonkinlainen burnoutti, ei vaan kiinnostanut enää mikään. Bradin kanssa jumin paikoilleen, mikään ei tuntunut sujuvan ja treenaaminen oli ihan höpöä.

Talveksi vedin tarkoituksella velvollisuudet minimiin. Otin yhden aksavalmennustunnin vain ronille, muuten päätin että treenaillaan kotona. Ei mitään sidottuja menoja. Omaa fysiikkaani ja myös henkistäpuoltani vahvistamaan lähdin vapaaottelunperuskurssille. Tiesin että siellä ei päästetä helpolla, eikä helpolla ole päästy. Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne treenit kun laatta on meinannut lentää. Mutta kyllä jo nyt huomaa että on kannattanut, kunto on parantunut roimasti.

Henkistä puolta pidän itseni vahvimpana puolena. Mutta ainahan siinä on petrattavaa. Mulla on edelleen kova työ psyykata itseeni motivaatiota kun joku ei suju. Mulle on muutamakin koutsi sanonut että mietin liikaa ja tilanteet menee "ohi", tunnistan sen itsestäni. Mutta silti olen sitä mieltä että mielummin annan tilanteen mennä ohi kuin teen hätiköityjä ja sitä kautta yleensä huonoja päätöksiä. Tiedän pystyväni myös nopeisiin ratkaisuihin, kunhan olen asiassa riittävän sisällä, siihen asti pyrin miettimään tarkkaan mitä teen. Sitä kautta tahtoo vain luontevuus ja rentous kadota. Tämä ongelma on niin tottiksessa, aksassa kuin paimennuksessakin.

Aksatreeneissä tämä näkyy siinä että jos sössin jotain, luovutan ja otan uusiksi, en ala pelastelemaan. Paimennuksessa tämä korostui kokeessa. Tolpan kierrossa päätin että koirahan menee maahan kun käsken, jäin toteuttamaan sen ja lampaathan livahti karkuun. En silti jäänyt harmittelemaan sitä, mielestäni meidän tasoa palveli paremmin se että vaadin koiralta sen mitä halusin. Enkä mä halua aksatreeneissäkään harjoitella pelastelemaan, haluan oppia ohjaamaan puhtaasti. Tottiksessa olen pääsyt sen verran pitkälle että se alkaa mennä "tunteella", asiat tulee selkärangasta ja havainnoin hetket jotka kannattaa vahvistaa.

Siltikään vaikka tuloksilla ei tänä vuonna ole juhlittu, en koe että vuosi olisi mennyt hukkaan. Päinvastoin, olen oppinut ehkä enemmän kuin yhtenäkään edellisenä vuotena. Mistäkö? No tärkeimpänä mustavalkoisuudesta, johdonmukaisuudesta ja reiluudesta. Käsitteet joita viljellään koulutuksessa paljon mutta joiden merkitys ei avaudu suurelle osalle. Mulle ne on tänä vuonna avautunut ihan erilailla kuin aiemmin, vaikka joka vuosi olen ajatellut että tiedän niistä jo paljon.

Olen ehkä liikaakin keskittynyt oppimaan itse joten koirien opettaminen kokeita ajatellen jää liian taka-alalle. Mä niin nautin kun olen saanut nöyrästä ja pehmeästä ronista esille kovan ja dominoivan puolen. Nautin kun hektinen ja vilkas bradi keskittyy tehtäväänsä suu kiinni, häseltämättä yhtään. Ennen kaikkea nautin siitä että olen alkanut saavuttaa aseman jossa en ole johtaja, vaan jotain enemmän. Nautin suunnattomasti kun osaan viestiä koirien kanssa ilman sanoja tai varsinkaan äänen korottamista. Nautin myös kouluttamisesta kun näen koiristani että ne haluavat tehdä kanssani yhteistyötä. Paitsi ronissa näkyy vanhat ongelmat, yhteistyö ei aina toimi vaan roni tekee sitten kuten itseä huvittaa.

Tästä erittäin hyvä esimerkki on paimennus. Ronin kanssa olemme vääntäneet maahanmenosta koko kesän. Tässäkin olisi erittäin tärkeässä osassa johdonmukaisuus, mustavalkoisuus ja reiluus. Esimerkkinä "pehmeä" maahankäsky jota koira ei noudata, perään tulee tiukka "MAAHAN" ja se tulee sellaisella äänensävyllä jotta jos se jää huomiotta, tulee Zeus ja taivas tippuu niskaan. No koira tottelee, 2 sekunnissa äänensävy taas pehmeäksi "aja", sitten taas pehmeä "maahan". Miettikääpä, koira joka aistii omistajan mielenliikkeet ällistyttävän tarkasti. Pidä itsesi rauhallisena mutta tarvittaessa nouse uskottavasti "sfääreihin" sekunnissa tullaksesi sieltä alas seuraavalla sekunnilla. Täh? Ei ole helppoa.

Muutenkin paimennus on henkisesti todella raskasta puuhaa. Saadaksesi homman pysymään hallinnassa, on itsensä hallittava ja pysyttävä rennon jämäkkänä. Yksikin väärässä kohtaa sanottu "kireä" käsky saa ronit nostamaan keskarin pystyyn "pidä tunkkis, mä teen sit yksin". Eli koita huomioida lampaiden reaktiot, koiran reaktiot ja yritä pitää omat reaktiot neutraaleina. Huh huh... En ihmettele yhtään että monet puhuu kuningaslajista. Muuttujia on paljon. Aksaesteet kun ei juokse karkuun jos niille kääntää selän.

Tästä päästäänkin hyvin hallintaan, jonka käsitteeseen olen alkanut vähän päästä sisälle. Olen ajatellut että mulla on koirat hyvin hallinnassa vaan paskan marjat. Kyllähän niitä voi vapaana pitää missä tahansa, ne osaa jätä käskyn, ja kotona ne osaa vaikka mitä. Mutta laitetaanpa pieni painekattilallinen viettiä pää koppaan, etäisyyttä ohjaajaan yli 50m niin näkee siinä hallinnan. Ja pöh. Tätä mä harmittelen eniten. Jos nyt pääsisin rakentamaan ronia uudestaan ihan pennusta. Mutta se on haave, jos joskus pääsisin rakentamaan samanlaista koiraa uudestaan pennusta.

No joo, menipä se taas selitykseksi. Koutsi piti mulle jonkun aikaa sitten virtuaalisesti sellaisen puhuttelun että korvat punoittaa vieläkin, onneksi välimatkaa on muutama sata kilsaa. Mutta se ehkä sai mut ottamaan pään pois pensaasta. Mulla on kaksi hienoa koiraa, mun pitää alkaa treenaamaan niitä eikä vain haikailla ja haaveilla. En laita ensivuodelle mitään tavoitteita. Sen lupaan että treenaamaan aletaan tosissaan kunhan koirat tervehtyy.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Carpathian Forest Ice Troll "Roni" *muokattu*

Nyt kun elämme täyslevossa viheliäisen kennelyskäepidemian vuoksi, voisin yrittää kirjoittaa tännekin. Kuten varmaan useat on huomanneet (rotupiireissä jutut kulkee nopeasti), olen ilmoittanut ronit rotuyhdistyksen jalostusuroslistalle. Ajattelin sen vuoksi kirjoittaan jonkinlaisen esittelyn, tai paremminkin mietiskelyn ronista.



Ihan alkuun voisin todeta että tuurilla on iso osuus ronin kanssa. Taustatyötä ei paljon tehty, roni tuli tavalla "tuossa lähellä olisi yksi pentu vapaana". Mutta joskus se paistaa risukasaankin ja sain melkoisen kultakimpaleen. Ronin isään ihastuin heti ensinäkemältä, edelleenkin se on mielestäni todella hieno koira. Emä tulee paimenkoirasuvuista.

Kuvailisin ronia nykyään sanoilla: tasapainoinen, sosiaalinen, henkisesti vahva, vietikäs, taisteluhaluinen ja harkitseva. Se ei suunapäänä ole mihinkään menossa vaan käyttää tervettä harkintaa uusien asioiden kanssa. Varmuuden myötä esiin tulee tulta ja tappuraa. Se on näennäisen pehmeä ja nöyrä, mutta kovuutta ja dominanssia löytyy, se yrittää vain hienosti piilottaa sen. Sillä ei ole tarvetta räyhätä muille, mutta milliäkään se ei peräänny jos toisella on asiaa. Olemuksellaan se viestittää toisille egonsa ja sitä onkin pitänyt suitsia.



Harkinnasta kertoo paljon se ettei sitä ole pitänyt ikinä paikkailla tapaturmien vuoksi, vaikka se aiheuttaakin ihastuksen huokailua tekemisellään. Sen tekeminen on yksinkertaisen eleetöntä, mutta äärettömän tehokasta. Se ei tuhlaa energiaa sähläämiseen vaan tekee ainoastaan oleellisen. Siksi se esimerkiksi agilityssa on yllättänyt useita ihmisiä nopeudellaan. Se ei näytä niin nopealta kuin se on, mutta kello tykkää. Ohjatessa sen nopeuden vasta huomaa.

Ensimmäinen 1-2 vuotta oli melkoista tarpomista. Siitä syystä etten osannut olla mustavalkoinen ja välttää konflikteja. Paineistin koiraa ihan liikaa ja sain koirasta passiivisen. Onneksi löytyi koutsi joka sai taottua järkeä päähäni ja hänen avullaan kurssi käännettiin. Nykyään harrastuksissa sujuu hyvin. Koira on aktiivinen ja kouluttaminen on kivaa kun ohjaaja ei enää tuo ristiriitoja mukaan. Tulokset ovat vasta tulossa, ohjaaja kun haluaa tehdä vähän kaikkea, kerta koirakin sopii kaikkeen. Keskittyminen voisi auttaa etenemään nopeammin. Mutta eiköhän ne tuloksetkin sieltä ala ensivuonna tulla.



Tokosta luovuin ajanpuutteen vuoksi, ei vain riitä jaksaminen eikä aika kaikkien niiden miljoonan jutun opettamiseen. Nyt jäljellä on haku, agility ja paimennus.

Haussa pistot ja risteily alkaa sujua, työstämisen alla on rullailmaisu. Hakuryhmällä mahtaa olla talvitauko ja nyt olisi hyvä aika saada se ilmaisu valmiiksi. Ronin työmoraali on luokkaa "nyt pois alta risut ja männyn kävyt, sammaleet saa kyytiä kun saan luvan toimia". Maalimiehet pitää hanskoja, se nimittäin tulee leluun lujaa.

Agilityssa ei olla tänä vuonna kisattu ollenkaan, en hankkinut edes lisenssiä. Kyllästyin omiin ohjausvirheisiin ja fysiikan puutteeseen. Nyt ollaan treenattu vain vuosi ja alkaa tuntua että alkuvuodesta heti voidaan palata kisaradoille. Koutsit on saaneet potkittua mua oikeille urille ja virheiden määrä on tipahtanut huomattavasti ohjaamisessa. Ei se edelleenkään ole mitään täydellistä mutta tietty järki siihen alkaa tulla. Samaten esimerkiksi kontaktien kriteereitä on saatu selvemmiksi ja roni tekeekin melkoisen hyvin ne nykyään.



Paimennuksen pääsimme aloittamaan kunnolla tänä kesänä, silti treenikertoja on vasta yhteensä n. 30 3 vuoden ajalta. Roni syttyi lampaille heti ensimmäisellä kerralla, ei tarttenut paljon kaivella. Lampailla näkyy alkuajan huono suhde joka edelleen vaatii korjaamista. Hallintaan on jouduttu panostamaan ja mun epäreilu ohjaaminen ei saa aikaan passiivisuutta vaan roni lyö korvat lukkoon ja "tekee yksin". Kyllä siitä paimenkoiran saisi, jos osaisi, tilakoirana varmaankin jo menisi. Kisakoiraksi on vielä vääntämistä. Kisat startattiin viime kesänä, aika laihalla menestyksellä. Hallinta, hallinta ja hallinta, jos ei mene maahan/stoppaa, on aika hankala kisata. Mutta kovuus tulee paimennuksessa esiin.



Arjessahan roni on mitä helpoin, kotona huomaamaton lasten halinalle. Dominanssi tulee esille arjessa, ei mitenkään silmiinpistävästi mutta käyttää hävyttömästi hyödykseen vieraat ja ottaa rapsutuksensa. Ronia on aina voinut pitää vapaana ja se kulkeekin vapaana paremmin kuin hihnassa. Olen mä sen verran skarpannut että hihnakäytöksen alkeetkin olen opettanut aikuisiällä. Roni on todella nopea oppimaan, se ei montaa toistoa tarvitse kun sillä on jo "haju" hommasta. Erittäin helppo koira siis ja pärjää pitkälle pelkillä lenkeillä. Nytkin se on jo pitkälti toista viikkoa ollut täyslevossa kennelyskän vuoksi eikä sen pää "hajoile" yhtään. Vähän normaalia enemmän hajoaa vain pehmoleluja.

Ronihan on kaikinpuolin terve. Yltiövarovaisen omistajan vuoksi se on kuvattukin jo useampaan kertaan. Sen lonkat on lausuttu B/B vaikka kuvannut lääkäri oli varma A/A tuloksesta. Selkä on epävirallisesti kuvattu röngtenillä terveeksi, olat on kuvattu pentuna puhtaiksi, kyynärät on 0/0 ja polvet epävirallisesti puhtaat. Suvussa on jonkin verran sairauksia, lähinnä kauempana, lähisuvussa isän sisaruksella OCD ja nivelrikkoa. Ronin pentue on yhtä lukuunottamatta kuvattu puhtaiksi ja muutenkin ovat terveitä. Ronilla oli 2013-2014 kaksi kipukohtausta selässä kesken agilitytreenien. Ortopedi vikaa löytänyt kuvaamallakaan. Ne paikannettiin fyssarin avulla yliliikkuvaksi selkäniveleksi ja fasettilukoksi. Ongelmaa ei ole esiintynyt selkälihasten vahvistamisen jälkeen.



Kaikenkaikkiaan pidän ronia keskivertoa parempana bordercolliena, mutta sehän on subjektiivinen näkemys. On sille tosin tukea useammilta ulkopuolisiltakin. Roni on vähän erilainen kuin yleinen näkemys "hyvästä" bordercolliesta on. Se on rauhallinen, se ei ole vilkas, se ei ole niin tempperamenttinen. Mutta roni on tehokas, se on vahva, siinä on sellaista tekemisen voimaa joka pitää nähdä ja tuntea, se ei ole mikään saalispimpula.



Roni ei lähde jalostukseen kevein perustein. Toivon jalostukseen sitä havittelevalta ymmärrystä ja tietoa asiasta. Itselläni ei ole aikomusta ainakaan vielä alkaa kasvattamaan, mutta mielestäni ronissa on edellytyksiä siirtää jälkipolville ominaisuuksia jotka eivät ole ihan yleisiä bordercollieissa. Ja jos joskus alan kasvattamaan, on tämänhetkinen ihanteeni jotain ronin tyyppiä. Jos haluaa aivottomana pallon perässä juoksevan, sähäkän ikiliikkujan, roni ei ole sellainen. Se on enemmän dieselmäinen työmyyrä, joka tekee työnsä varmasti ja roiskimatta.




Ai niin, jotain olennaista unohtui. Kommenteihin tuli kyselyä outoihin tai koviin ääniin suhtautumisesta. Roni reagoi jonkin verran ukkosen jyrinään ja myös raketeiden ääniin sisällä. Reagointi ei ole voimakasta eikä saa aikaan paniikkia. Uskonkin tässä taustalla olevan oppimisen. Edesmennyt koiramme oli paukkuarka ja räyhäsi noille äänille sekä stressasi voimakkaasti. Paimennuksessa tai pellon reunalla odotellessa se ei reagoinut millään lailla lähellä olevaan keskikovaan ukkoseen eikä kesken lenkin lähistöllä yllättäen alkanut ilotulitus saanut siltä isompaa reaktiota kuin katseli hetken minua että pitääkö tähän reagoida? Ampumaradan vieressä lenkkeily ei ole saanut minkäänlaista reaktiota siltä eikä esimerkiksi joulukuusimetsässä ollessa parin kymmenen metrin päästä ohi menevä sähköjuna. Tuosta olin ihan varma että nyt säikähtää mutta ihan tyynesti se katseli käskyn alla istuen ohi kiitävää rätisevää ja kolisevaa junaa. Starttarilla sille ei ole vielä ammuttu.

Eli, roni kun on luonteeltaan "epäilevä", sen olisi varmasti helposti saanut reagoimaan erilaisiin ääniin. Tässä tulee se ettei omistaja vahvista vaan ääniä milläänlailla. Mutta ronia siis ei nyt aikuisiällä paljon hetkauta oudot tai erikoiset äänet. Joihinkin uusiin juttuihin se on reagoinut nuorempana mutta kun ohjaaja on pysynyt neutraalina, on se huomannut asiat vaarattomiksi.

Eli mielästäni tämä yhdistyy jo ylempänä kerrottuun luonteenpiirteeseen, roni on terveen epäilevä ja se reagoi uusiin asioihin, se ei ole aivottomana menossa joka paikkaan mutta ei panikoikaan.

Luonnetestiin alan katselemaan sille paikkaa heti alkuvuoteen. Vaikka moni ei sitä pidäkään bortsulle luonteenomaisena, pitää mun mielestä bortsunkin se läpäistä. Jokaisen tervepäisen koiran tulee (ja voi) se läpäistä.

Yhteyden minuun saa helpoiten sähköpostilla jani.s.hurme ( a ) gmail.com
Sitä kautta saa myös puhelinnumeron niin voimme puhelimessa keskustella asiasta lisää.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jee, sain kuin sainkin tän päivitettyä

No niin, blogikin on jäänyt ihan unohduksiin, edellisen kerran kirjoittanut yli 3kk sitten. Yritänpä päivitellä vähän kuulumisia mitä muistan.

Ronin kanssa kesä painoittui paimennukseen. Yhteistyötä ei löytynyt oikein koko kesänä mutta starttasimmepa kuitenkin kisoissa elokuun alussa. Lampaat oli kautta linjan aika yhteistyöhaluttomia ja vain kokeneet ja hyvät koirat pärjäsi niiden kanssa, mikä nyt oikein onkin. Meillä nyt kompastuksena oli 3/4 startissa jo hakukaari, sen jälkeen jarrujen puuttuminen. Onnistunein startti tuotti hakukaaresta 17pst ja nostostakin muistaakseni kahdeksan, sit kuljetuksessa ohjaajalle vauhtia oli liikaa ja homma räjähti käsiin. Uuhet olivat kovasti muillakin sitä mieltä että mehän lähdemme takaisin varikolle eikä pysytä laumassa.

Kokemuksena kesä ja kisat olivat erinomaiset, paljon olen oppinut, vaikka paljon on vielä oppimista. Kisoissa olin tuomarin sihteerinä jossa kuuli arvosteluperusteita ja näki koirien ja ohjaajien virheitä jotka pistemenetyksiin johtivat. Kertakaikkiaan mielenkiintoinen laji, harmi ettei treenimahdollisuudet ole kovin hyvät. Mutta jatkamme jos suinkin vain onnistuu ensikesänä ja aijon sen ppr1 tittelin saada molemmille. Pidemmälle ei rahkeet taida riittää. Bradi kävi pari kertaa sytyttelemässä. Mitään isoa syttymistä ei tapahtunut mutta kyllä kiinnostusta oli.

Aksattu on myös ronin kanssa, säännöllisesti vain kerta viikkoon mikä ei minulle riitä mihinkään. Siksipä en lisenssiä ole ostanut koko vuonna, mitäpä me lähdetään räpeltämään kisoihin. Nyt syksyllä aloitimme ihan valmennuksessa. Siellä on paljastunut että kepit on paremmalla tasolla kuin luulinkaan, samaten kontaktien kriteeri ja ripeys. Muutenkin siellä on edetty hyvin sopivalla tavalla tehden suht pieniä harjoituksia ja vahvistaen juuri kontakteja yms. Roni vaan ois niin hienio että oikein harmittaa ettei mulla ole aikaa panostaa enempää aksaan. Mutta kun se on hyvä muuallakin.

Tokon mä olen hylännyt kokonaan lajivalikoimasta, en ole jaksanut enkä ehtinyt tutustua uusiin sääntöihin. Kerran olen lukenut läpi ja tulin tulokseen ettei mulla yksinkertaisesti ole aikaa opettaa noita kaikkia kiemuroita. Eikä mua se nysväys jaksa kiinnostaakaan. Siksi olen päättänyt keskittyä vain pk-tottikseen. Helpompi liikevalikoima ja enemmän keskitytään tekemisen voimaan ja haluun kuin siihen pilkun viilaukseen.

Ronin mielentila on tottiksenkin puolella menossa jopa hektiseksi, mikä mua ei miellytä yhtään. Jotkut tykkää, mä en. Yhteistyö on ottanut aimoharppauksia, ronilla on motivaatio nykyään kohdallaan enkä edes muista milloin olisi näkynyt merkkejäkään vanhasta. Jotain mä olen oppinut.

Bradi tekee tottiksessa edelleen niin piirun tarkkaa työtä kuin se vain osaa. Vauhtia on tullut varmuuden myötä ja edelleen se hallitsee itse oman mielentilansa hienosti. Metristä se ei vielä ole tehnyt täyskorkeana, A-esteen liika vauhti ja harjalta hyppääminen on tasaantunut. Noudon luovutus ei edelleenkään ole kunnossa. Jäävissä ei olla vielä ärsykekontrollissa. Paikkamakuu toimii hallinnan kautta. Käänöksiä on hinkattu ja ne alkaakin löytymään. Kyllä se siitä valmistuu.

Haussa molemmat tekee ilmaisuja. Bradi haukkuu jo mulle suht hyvin, kerran kokeiltu vieraallakin mutta haluan rakentaa ja vahvistaa sen itselläni hyväksi. Roni tekee rullaa erillään, välimatkoja on kasvatettu jo reilusti mutta tänään palattiin takaisin päin ja vahvistettiin rullan luovutuksen kriteeriä. Se kun on alkanut oikomaan sylkien rullan suustaan jo vauhdista 2-5m päässä minusta. Tänään otettiin sitten tehokuuri rullantuontia n. 10m matkalla. Roni hakee rullan hyvin ja tuokin sen hyvin mutta taas sylki sen ulos ennen aikojaan ja kääntyy odottamaan näytä käskyä. Koira maahan, vein rullan maalimiehelle ja takaisin lähetyspaikkaan.

Homma uusiksi ja roni sylki taas ennen lupaa rullan. Kun homma ei edennyt muutamalla toistolla muuten kuin toi rullan jalkoihin, tiputtaen silti ennen irti käskyä, huomautin tiputtamisesta "höpöhöpö", annoin tuo käskyn ja roni otti rullan maasta, näytti sitä mulle ja tiputti taas. Koira maahan, rullan palautus maalimiehelle ja uusiksi alusta. Roni toi rullan ja tiputti jalkoihin, annoin palautteen ja se nosti rullan ja jäi tarjoamaan sitä minulle, parin sekunnin rauha ja irti käskyn perään heti näytölle ja pääsi viimein palkalle. Seuraavallakin toistolla tiputti vielä rullan, nosti sen, nyt n. 5s istuminen rulla suussa josta näytölle. Siihen jätimme hautumaan.

Jotain ronin asenteesta hommaan kertoo se että maalimiehen vieressä paikalla josta se rullan haki, oli tän treenin jälkeen musta läikkä, sammaleet oli paikalta häipynyt. Ai vitsi et mä nautin ton koiran kouluttamisesta nykyisin. En olisi pari vuotta sitten tätä uskonut, mutta tuossa koirassa on älytön potentiaali. En sitä myöskään uskonut kun Päxä siitä silloin sanoi. Mutta hänen ansiostaan se potentiaali alkaa tulla näkyviin. Ronissa on jotain mitä ei monessa koirassa näe. Mutta siinä on sitä samaa johon ronin isässä tykästyin.

 Tänään selvisi ettei bradi osaa edelleenkään suoria pistoja kunnolla, juoksenteli pitkin poikin ihan päättömästi. Olen tainnut edetä liian nopeasti, eli palataan siis perusteisiin. Putkiaivo tarttee vielä perusasioiden vahvistamista. Roni taas tekee varmaa työtä, sen pistoja joutuu harvoin uusimaan. Tänään esineruutu oli tehty tielinjaan nähden vinoon ja mä tietty lähetin ronit kohtisuoraan tiehen nähden. Sinne se meni ihan suoraan, 20m ulos ruudusta. Eihän sieltä mitään löytynyt :)

Esineruudussa oli outo lasten sisätossu, outo lelu ja oma lelu. Bradi haki oman lelun takarajalta hienosti. Outo lelukin tuotti ongelmia ja tossuahan nyt ei vaan voi ottaa suuhun. Roni merkkasi ekana tossun, palkkasin jo siitä. Sen jälkeen heitin vähän tossua ja sain sen ottamaan sen jo suuhun sen ja taas palkkaa. Se ei ole ottanut minunkaan omia hanskoja tms ikinä suuhun, saati outoja. Juhlan paikka oli :) Outo lelu ja oma lelu nousivat hienosti. Ehkä tuo ruutukin siitä joskus aukeaa. Lapsiperheessä kun tuohon hanskojen, sukkien tms ottamiseen kun ei ole suhtauduttu suopeasti, on niiden hakeminen ruudusta hankalaa. Ehkä nuo ymmärtää että saa ne ottaa suuhun metsässä.

Kaikenkaikkiaan mulla on kaksi makeaa koiraa, treenit luistaa, apua on tarpeen mukaan saatavilla ja mä olen kehittynyt tänä vuonna taas paljon lisää. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt vain aktiivisemmin treenaamaan vielä tottiksen puolelle niin en tuota koutsille pettymystä. Ensi vuonna on päästävä ainakin ronin kanssa sinne hakukokeeseen.

Pari luonnosta odottaa kirjoitusmotivaatiota blogin arkistossa, yritän saada nekin ulos lähiaikoina. Olen aloittanut oman fyysisen kunnon kohottamisen myös todenteolla. Vapaaottelua treenataan 2krt/vk ja kotonakin olen treenaillut. Kunto on kohentunut jo huomattavasti lyhyessä ajassa ja painokin tippunut 3kg alle kuukaudessa. Ensi kesänä liihotan aksakisoissa kuin perhonen, no niin varmaan :)


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Paimennusta

Blogi on jäänyt ihan toisarvoiseksi kaikkien muiden kiireiden keskellä. Työt, lasten harrastukset, omat harrastukset ja oman talon kunnostus vie kaiken ajan ja jaksamisen. Treenirintamalla on ollut aika hiljaista, eli ei mitään erikoista. Paitsi paimennuksessa, uudessa lajissa johon olen koukuttunut. Siksi ajattelinkin purkaa ajatuksia jopa myyttisestä lajista jonka hienoudet tuntuu olevan tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Siksikin olen tyytyväinen että olen päässyt tavoitteelliseen valmennukseen koutsin silmien alle jolla on näyttöä omista taidoistaan. Tällä vähäisellä kokemuksella en tee mitään syväluotausta lajiin, enkä tietyistä syistä mene ihan tarkimpiin yksityiskohtiin. Kirjoitan vain ajatuksia joita lajista on herännyt tähän mennessä.

Aloitetaan tuolta lähes kolmen vuoden takaa. Varasin ronille pari paimennusaikaa, ihan vain nähdäkseni onko sillä minkäänlaista ideaa hommaan. Ekana syksynä roni kävi lampailla 2 tai 3 kertaa. Jo ekalla kerralla ihastuin ronin työskentelyyn, erittäin intensiivistä. Voisi sanoa että se syttyi heti kerrasta ollessaan silloin suunnilleen vuoden ikäinen. Silloinhan koira meni liinassa suht vapaasti ja katselimme vain mitä kaikkea se tekee luonnostaan. Flänkit lähti heti ekoilla kerroilla, tilanteen ollessa hallinnassa löytyi maahanmeno automaattisesti jne.

Seuraavana syksynä pääsimme seuraaavan kerran treenaamaan. Silloin kävimme kymmenisen kertaa lampailla. Tällöin roni otettiin jo hallintaan ja se osoittautuikin melko kovaksi luuksi. Jää jumiin lampaisiin eikä näe eikä kuule mitään muuta, tekee vain yksin ja itselleen. Ja aikamoista vääntöä se on ollutkin siitä asti. Tänä vuonna on sitten treenaaminen alkanut tosissaan. Lähtipä jo ilmo syksyn kokeisiinkin että on varmasti tavoitetta. Syyskuun alussa 4 starttia tyrnävällä. Vielä mietinnässä josko jossain pääsisi käymään jo aiemmin.

Mutta mikä lajissa viehättää? Ensimmäisenä tulee mieleen äärettömän kova vietti lajissa johon koira on jalostettu. Se on vain niin upeeta katsella. Toiseksekseen, pellolla ei ole juuri apuvälineitä, ei ole naksutinta eikä ole palloja. Palkkana on vain viettipäämäärä, työkaluina vietti, pakko, paine, rauha ja mustavalkoinen hallinta. Eli siis koiran koulutusta alkukantaisimmillaan, hankalaa mutta erittäin opettavaista. Tärkeimpänä tuosta tulee mustavalkoinen hallinta. Mustavalkoisuus on tärkeää sen vuoksi että koira tietää mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Koirahan mielellään rallaisi lampaita ympäri, hajottaen lauman ja ajaen sen takaisin kasaan. Tämmöinen humppaaminen on täysin kiellettyä jo lampaiden hyvinvoinnin takia. Toisekseen se ei ole paimennusta. Tuollaista kyllä jossain harrastetaan ja kutsutaan paimennukseksi.

Koiralle on palkka päästä ajamaan lampaita, viettipäämäärä on sen saavuttama rauha lauman ollessa yhdessä ja hallinnassa. Koiran ohjaaminen tapahtuu alkuvaiheessa paineella ja samalla aletaan ajamaan käskysanoja. Esim halutessa koira kiertämään lampaita oikean kautta se ajetaan paineella väistämään oikealle, lampaat toimii vetopisteenä joten koira lähtee kiertämään niitä ympäri. Tässä kohtaa mukaan tulee esimerkiksi luopuminen, jotta koira pysyy riittävän kaukana lampaista jottei lauma lähde liikkeelle liian aikaisin. Jos se ei luovu niistä niin taas käytetään painetta. Tässä kohtaa tulee mukaan hallinta. Kun koira on helposti pienelläkin pellolla kymmenien metrien päässä on siihen silti pystyttävä vaikuttamaan. Tokossa riittävä maahanmeno ei tosiaan ollut riittävä pellolle. Maahanmeno oli haettava uusiksi tuohon viettiin väistämisen kautta.

Tässä kohtaa iski silmille ronin todellinen luonne. Koira joka kotioloissa uskoo pikkurillin liikettäkin, oli pellolla kuin uudesti syntynyt. Ei meinaa pysyä käsissä, ei ota painetta vastaan ja hallinta prakaa. Se on niin maanisdepressiivinen luonne etten ota siitä vieläkään kunnolla selkoa. Se on tullut selväksi että viettiä siinä on, hermot on rautaa ja kova kuin piru. Se antaa ihan erilaisen vaikutelman varsinkin arjessa. Mutta onpa siitä kokeneet koiraihmiset nähneet heti ekalla kerralla sen piilevän dominanssinkin. Sehän on loppupeleissä tosi kova luu. Ja eritoten siksi mun makuun. Arjessa naurettavan helppo, treenissä haastava mutta ah niin opettavainen.

Mutta sen lisäksi että paimennus on mieleinen laji, opettaa se paljon. Samat lainalaisuudethan on lajista riippumatta vaikka toiset ovatkin eri mieltä. Lajiin kuin lajiin syventyminen opettaa paljon jos sen haluaa opettavan. Paimennus opettaa juuri niitä perusasioita. Ehdotonta hallintaa, mustavalkoisuutta, koiran lukemista ja koiran oppimisen ymmärtämistä. Sen lisäksi se opettaa ohjaajalle rauhallista mutta tiukkaa asennetta. Raivopäisellä huutamisella ei saavuta mitään muuta kuin ongelmia. Se että koira pidetään ehdottomassa hallinnassa, kurissa ja nuhteessa ei tarkoita sitä ettei koiralle olla reiluja. Nimenomaan pitää olla reilu, muuten hommasta ei tule mitään. Koiraa ikäänkuin ajetaan kaasu ja jarru yhtäaikaa päällä, kaikki tehot on käytössä mutta jarrataan jotta pysyy ohjattavissa.

Sen lisäksi että olen innoissani oman koiran ohjaamisesta, tärkeä osa treenejä on toisten seuraaminen ja analysointi. Tämäkin on mielestäni todella tärkeä taito, oppia toisten tekemisestä.

Loppuun kuva vuodelta 2013, adrenaliinin jälkeinen endorfiinihumala. Tuosta sanasta tuli aikoinaan roturyhmässä sanomista. Mutta mielestäni kuvaa erittäin hyvin tuota tilaa, ja sitä käytetään myös ihmispuolella. Kaikennäköiset temput on kivoja mutta se mihin koira on jalostettu,  Kukapa koira ei tätä haluaisi kokea?


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kalenteri täynnä

Yritän vähän väkertää tännekin välillä, puolikuntoisena flunssassa ja viime ajat niin kiireisenä töiden sekä omien että lasten harrastuksien kanssa. Syväluotaavia analyysejä siis ei ole odotettavissa.

Aloitan tällä kertaa uusimmista kuulumisista. Bradi kävi viime viikonloppuna näyttelyssä, olen sitä viimeiset viikot suojellut ettei se vaan loukkaa itseään ja liikkuisi puhtaasti kehässä. Joo, sitä joutuu suojelemaan... No siitä tuli kallista kehän kiertämistä, laatuarvostelu T johon olen pettynyt vaikka tiedossa on ollut ettei bradin H ole mikään läpihuutojuttu. Eipä sillä loppupeleissä ole paljon väliä, jää sitten varjovalioksi jos joskus satutaan niin pitkälle pääsemään. Ohessa arvostelu ja pari kuvaa, tosta koirasta ei tosin saa kuvaa jossa se näyttäisi täysijärkiseltä, mutta eihän se olekaan :)




Bradi kävi myös lampailla ekaa kertaa elämässään. Odotetusti se näytti merkkejä että siellä asuisi pieni paimenpoika, jatko näyttää mitä löydetään. Mulla ei resurssit riitä kahta koiraa lajissa kouluttamaan joten bradi vain sytyttelee tänä kesänä, jos sitten ensi kesänä enemmän.

 Roni on paimentanut nyt enemmän. Ilmoitinpa sen jo kisoihinkin syyskuulle. Kotikisat alkoi täyttymään sitä kyytiä että ratkaisu oli pakko tehdä. Koutsi rohkaisi sanomalla että hyvin se roni kisavalmiiksi sinne ehtii. Saa nähdä, melkoista painimista on. Alan ymmärtää miksi bortsupiireissä pidetään paimennusta kuningaslajina. Ei ole ronin ohjaajapehmeydestä tietoakaan pellolla. Itseasiassa en tahdo saada millään hallintaa toimimaan, koira ei tahdo ottaa yhtään painetta vastaan. Jospa tää on niitä "kun vaan saat sen väännettyä niin sen jälkeen se on hyvä koira" koiria.

Lajina tuhottoman vaikea, liika joutuu vielä miettimään asioita joten tilanteet menee ohi. Lajista ei ymmärrä vielä tarpeeksi ja aina keskittyy liikaa koiraan, lampaisiin tai johonkin. Kokonaisuus ei pysy kasassa. Koiran pitäisi totella mutta sen pitäisi saada myös käyttää vaistojaan. Se kuitenkin lukee lampaita paremmin kuin ihminen. Njooh, jospa saisin pillin pellolle jo ensi viikon treeneihin, saisi edes neutraalimman käskytyksen. Uskon että sillä ratkaistaan pari ristiriitää pellolla. Estetään ehkä ronin vaipuminen "pidä tunkkis" tilaan, joka ei pellolla tarkoita passivoitumista vaan se tekee sitten itselleen töitä jos mä en ole reilu.

Hakuun ei olle ehditty yli viikkoon. Siellä bradille rakennetaan vielä suoria pistoja ja ilmaisua. Ronille on tehty tyhjiä, hallintaa ja ilmaisua. Varsin hyvällä mallilla ne. Esineitä ei olla tehty yhtään. Tottista ehditään liian harvoin, lähinnä bradin kanssa kotosalla. Ronin kanssa aksataan vielä kerran viikkoon, edelleen ollaan tilassa "hyviä pätkiä muttei ehyitä ratoja", tosin treeneissä on lähestyvien SM-kisojen vuoksi menty 3.lk rataa mitkä meille on vielä liikaa.

Jossain kohtaa juttua tarkemmin, tai sit ei, kalenteri on melko täynnä kesäksi.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Työvoitto

Jos välistä taas tännekin jotain. :) Talvikausi päätettiin ja kesäkausi on aloitettu rytinällä. Koirat on pysyneet terveinä ja minäkin suurinpiirtein. Kevään kestänyt kaamosmasennus on taittunut ja treenaamisen lähes koko kevään estänyt jäätikkö on sulanut. Aurinko paistaa ja koirat pelaa.

Hallikausi siis päätettiin huhtikuun loppuun. Aksassa ronin kanssa olemme kehittyneet mielestäni hurjasti. Mun liike alkaa olla koiran tasolla kun vain saan potkittua itseni vauhtiin. Mutta sitäkin tärkeämpänä pidän sitä että rytmitys touhuun on löytymässä. Vaikka on kiire, on olemassa paikat joissa ei saa olla kiire, oikealla hetkellä pitää muuttaa juoksurytmiä jotta koiran saa myös muuttamaan rytmiään. Ohjaus on karsittu minimiin jotta koiralle olisi selkeämpää mitä ohjaaja haluaa. Joskun jopa liiankin minimalistista ja nyt ollaankin tulossa takaisin päin. Nyt pikkuhiljaa että vauhti-ohjaus-kombinaatio pysyy kasassa, ennenhän ohjaaminen kovassa vauhdissa muistutti jotain helikopteria.

Voisin jopa taas harkita kisaamaan lähtöä mutta kontaktit on ihan hajalla, roni jopa sukkelasti hyppää niistä yli. Siihen pitää ottaa tehotreeni vielä ennen kuin lisenssiä lunastaa. Hallikauden toiseksi viimeisissä treeneissä tuli taas sellainen "ahaa" oivallus kun opettelimme hiton kiemuraista, samoja esteitä menevää rataa. Koutsi sanoi siinä että älkää opetelko esteitä, opetelkaa ohjauslinjoja. Se oli sellainen hetki joita koiran kouluttamisessa aina välillä tulee, "miksei tätä ole kukaan aiemmin sanonut". Tuo ajatus auttoi taas paljon mua eteenpäin, unohdan estejärjestyksen opettelun, opettelen vain ohjaukset esteiden väliin. Opettelee sijoittumisen, painon siirrot, vartalon käännöt ja rata tulee siinä sivussa. Vaikea selittää, mutta käytännössä toimi minulle. Samanlainen hetki mulle oli aikoinaan kun ennen ensimmäistä tokokoetta sanottiin että keskity ohjaamaan, älä keskity koiraan. Se tulee kuten se on opetettu.

Tottiksen puolella hallikausi päätettiin molemmilla pitkiin seuraamisiin häiriössä. Ronin kanssa taisimme kiertää hallin 7 kertaa ennen palkkaamista. Roni tekee niin hienoa työtä nykyisin, mielentila pysyy joka treenissä hyvällä alueella, en edes muista milloin treeneissä olisi sattunut vajoamisia. Parantunut, mustavalkoisempi suhde arjessa ja arjessa tapahtunut koiran aktiivisuuden ja röyhkeyden vahvistaminen ohjaajaa kohtaan on auttanut. Ja röyhkeä siitä on tulossa. Ennen kun se halusi huomiota mun maatessa sohvalla, se peruutti eteen anteeksi pyydellen ja odotti koskemista. Nykyään se hyppää sohvalle, jopa puoleksi päälle ja tassulla kuopimalla vaatii huomiota. Mä olen niin tyytyväinen kun alan tajuamaan kuinka pienistä asioista asiat lähtee. Ja eritoten tyytyväinen siihen kuinka paljon olen pystynyt jo nyt korjaamaan meidän suhdetta.

Bradin kanssa tunnun olevani enemmän hukassa nykyään. Koutsi sanoi etten voi ohjata siten kuten ronia. No piru, miten sitä sit pitää ohjata? Vilkas ja aktiivinen koira on välillä lähes hektinen. Siitä huolimatta sen seuraamisesta esimerkiksi on tulossa todella hieno. Se keskittyy, tekee pirun tarkkaa työtä mutta äärettömän kovassa vietissä. Kuten aiemmin olen asiasta maininnut on se lähdetty kouluttamaan melko puhtaasti operantisti alusta asti, käsikädessä viettiteorioiden kanssa. Eli operanttikoulutus yhdistettynä maksimaaliseen viettiin, viettiä ei ole yritetty suitsia alas teennäisesti esim nameilla vaan pallopalkalla opetettu koira itse hallitsemaan viettinsä.

Nyt kun palkkana on sen eniten himoitsema pallo ja se tietää ettei se saa sitä ennen kuin se keskittyy ja tekee asiat oikein. Hankaluutena on mulle ihan uusi tyyli, koiran oleminen oppimisalueen ylärajoilla ja saalistilttaus. Viimeisin tosin johtuu ensimmäisestä, uusi tyyli ja mun virheet luo painetta koulutukseen ja kun koira on vietissä ja siihen yhdistyy epävarmuus, on tiltti valmis. Tätä on hyvin saatu jo auki puhtaasti mustavalkoisuudella.

Hakutreenit on startattu myös maastojen aukeamisen myötä. Molemmat tekee vielä pistoja suorapalkalla ja ilmaisuja työstetään erikseen. Bradille otettiin viimeksi eka treeni molemmille puolille aluetta. Hyvin se alkaa irrota. Edelleenkään en käytä näkö tai kuuloapuja metsässä, tuulen ja kaistaleiden avulla työstetään suoria pistoja. Saatan olla vähän natsi pistojen suoruuden kanssa mutta haluan että jos metsässä on esim iso kivi, saan koiran kiertämään sen kiven. Ronilla on melko hyvät pistot, menee aikalailla sinne mihin lähetän. Nyt mukaan on otettu tyhjät. Se irtoaa hyvin sinne 50-60m ja tekee aika hyvää laatikkoa. Tyhjältä hallintaan tulo toimii hienosti, vietti tuntuu vain nousevan ja sammalet vaan pölisee kun yliheitän sen toiselle puolelle.

Ronin rullailmaisua työstetään sivussa ja sillä alkaa olla haju hommasta, vielä kuitenkin erillään jonkin aikaa. Bradilla ois melko valmis rullailmaisu, se tuo lelut maalimieheltä minulle enkä pakotakkaan sitä jäämään leikkimään sinne. Silti haluisin sille haukkuilmaisun. Ihan oman oppimisen vuoksi. Remu oli haukkuva mutta se rakennettiin ilman minkäänlaista tietoa, tuurilla se tuli. Oletettavasti hommassa olisikin tullut ongelmia ajan myötä. Muutamia kertoja on jo turhaumaa purettu haukkuun. Pieniä ongelmia on kun 2v sitä on opetettu patoamaan itseään ja nyt saisikin purkaa haukkuun. Mutta uskon siitä tulevan hyvä. Hakuryhmä sanoi alkuhaukuista että onpa pahan ja ruman kuuloinen haukku. Asenteella se sieltä tulee, ja ääni on aika korkea, voi siis kuulua metsässä hyvin.

Vaikka hakuryhmämme on kokematon, on porukka hyvä ja odotukset etenemisen kanssa korkealla. Koirat on hyvin potentiaalisia myös. Ryhmä on myös sopivan pieni jotta treenit ei veny pitkiksi vaan kuten sunnuntaina, 2,5h treenattiin kaikki koirat kahdesti. Jossain vaiheessa pitää ottaa joku ulkopuolinen katsomaan päältä ettei sokeana omalle tekemiselle tee jotain virheitä.

Esineruutua teen molemmille kaistaleella ja omilla tutuilla esineillä. Työvoitto on sentään sekin että roni nykyään tuo sieltä esineet, jopa laukalla. Treenaaminen ei ole enää ajasta, paikasta tai kuun asennosta riippuvaista vaan keskittyy uusissa, häiriöissä ja kaikenlaisissa paikoissa. Tästä siis kohti kesää, BH paikkaa ajattelin alkaa katselemaan jotta mahdollisesti loppukesästä pääsisi hakukokeeseen. Paimennuskisat syyskuussa on myös tähtäimessä.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hyvä koira, parempi koira?

Aika usein harrastajien puheissa/kirjoituksissa kuulee sanonnan "hyvä koira sitä ja hyvä koira tätä". Siitä puhuu aksaajat, pk-harrastajat, mitäänharrastamattomat ja suojeluharrastajat. "Hyvä pentu" "hyvä koira" kuulee jatkuvasti jossain. Olenkin miettinyt noiden myötä mitä tarkoittaa hyvä koira. Mun kokemuspohja ei riitä määrittelemään edes omasta mielestä hyvää koiraa, ehkä joskus. Siksi avaankin vain tämän hetken ajatuksia asiasta. Sen olen huomannut että oma mielipiteeni ei ihan kohtaa yleisen mielipiteenkanssa. Johtuen ehkä siitä että olen päässyt erityiseen oppiin ja opettajani on avannut koirien ominaisuuksia minulle todella paljon. Mietiskelyni koskee lähinnä harrastuskoiria, ei erityisesti kotikoiria.

Paljon kuulee kehuttavan ominaisuuksia: taistelutahtoinen, kova, rohkea ja saalisviettinen. Harrastuskoiran pennun pitää olla rohkea, se ei saa säikkyä mitään. Kaikista paras pentu on sellainen joka ei pelkää mitään, ei reagoi asioihin mitenkään. On se kova ja rohkea, tosi hyvä pentu. Helppohan sellaisen kanssa on periaatteessa kulkea. Ainut vaan että sellainen tappaisi itsensä alta aika yksikön jos ei omistaja ole suojelemassa, se kun ei osaa pelätä mitään. Pennun pitää myös roikkua lelussa kiinni vaikka mitä tapahtuisi, silloin sillä on riittävästi saalisviettiä. Pitää olla niin kova ettei välitä ohjaajan epäreiluista huomautuksista kun jotain menee väärin.

Jos pentu reagoi asioihin, ei pysty keskittymään eikä leiki häiriössä, on se aina huono asia. Tietenkin se on huono asia, sellaisen pennun kanssa vaaditaan ohjaajalta paljon enemmän taitoa, sekä malttia odottaa koiran kehittymistä. Koiraa pitää osata tukea oikeissa kohdissa, pitää osata vahvistaa oikeaa käytöstä eikä missään nimessä vahvistaa ei toivottua käytöstä. Ja millä vahvistetaan kun ei koira huoli namia eikä lelua. Ihmiset tahtovat lokeroida koirat aika yksitotisesti. Terävä koira on sellainen joka reagoi näkyvästi, eli se puree, haukkuu jne. Vaikka yhtälailla terävä koira on sellainen joka vain kääntyy katsomaan mitä tapahtuu, tai jopa varmuuden vuoksi väistää. Hyvän pennun kanssa päästään treenaamaan heti pennusta asti ja se on nopeasti koekunnossa.

Tämmöinen koira pelaa suht puhtaasti saalisvietillä. Sitä on helppo kouluttaa kun viettiä riittää heti pennusta asti eikä mikään sitä hetkauta. Toisen tyyppinen koira on monesti taas jo pentuna paineistettu ohjaajan turhautumisen vuoksi. Ei ole saalista ja luonnekin on pehmeä. Bradihan on aikalailla ton yleisen näkemyksen mukainen hyvä harrastuskoira, eikä siinä olekaan mitään vikaa. Mukava sen kanssa on treenata. Ei se edelleenkään mitään osaa pelätä eikä mikään estä sitä juoksemasta kahta kertaa peräkkäin olohuoneen pöytään pahki, ihan vain sen vuoksi että olen menossa takapihalle.

Roni taas on erityyppinen, se ei ole siihen pöytään juossut ikinä pahki. Se on reagoinut monenlaisiin asioihin pentuna, se on paineistunut ohjaajasta helposti eikä saalista tuntunut löytyvän. Mutta kun koiran itsevarmuutta on vahvistettu siitä alkanut paljastumaan ihan erityyppinen koira. Ongelma on ollut tottiksessa ja muissa tilanteissa joissa koiran pitää toimia lähellä ohjaajaa. Aksassa ja haussa se on toiminut paljon paremmin. Tottiksessa "pidä tunkkis" roni on tullut aika usein esille. Jos se kokee tilanteen epäreiluksi tai vaikeaksi, se väistää helposti passiiviseksi. Sittemmin tilannetta on saatu aika hyvin korjattua ja roni alkaakin treeneissä olemaan suorastaan röyhkeä, ja haastaa mua jo

Mutta siis aiheeseen taas. Jälkimmäisen tyypin koirat oikein koulutettuna kerää ihailua. Oikealla ohjaajalla oikein vietynä tän tyypin koirat on aikuisena vahvoja, voimakkaita ja se näkyy niiden tekemisestä. Niiden olemuksesta, tekemisestä ja viestittämisestä näkyy se että niillä on sisällä jotain jota kaikilla ei ole. Ekan tyypin koiratkin ovat hyviä, mutta niistä tahtoo puuttua sellainen voima, jonka mä koen tärkeäksi asiaksi. Niiden tekeminen on lähinnä sitä että ne odottaa palloa, toisen tyypin koirat elää sille että ne saa "tappaa" saaliin.

Tästähän tulee pk-puolella käytettävät nimitykset saalispuolenkoira "saalispimpula"  ja puolustuspuolen koira "aggressiokoira". Saalispuolenkoira raastaa ja repii, se kiipeää kyllä vaikka puuhun pallon perässä. Puolustuspuolenkoira ei taas turhia hätiköi, puuhun se kiipeä jos se kokee sen tarpeelliseksi. Saalispuolenkoirat menee helposti hektiseksi, tekeminen menee sähläämisen puolelle. Puolustuspuolen koirat taas tekee vain juuri sen mitä pitää, tehokkaasti mutta ei niin näyttävästi. Suojelussa paljon kritisoidaan arvostelun menemistä saaliskoirien suuntaan, arvostetaan nopeuttä, sähäkkyyttä ja jopa hektisyyttä. Siksipä sielläkin materiaali painottuu saaliskoiriin. Voimakkaat (henkisesti), vahvat aggressiokoirat on katoamassa. Niiden kanssa on hankalampi löytää yhteistyötä, niiden tekeminen ei ole niin näyttävää ja pisteitä ei tule.

Silti sellainen koira oikein koulutettuna on se joka (ainakin minut) saa ihastumaan, sen tekeminen puhuttelee. Siksi mietinkin käsitettä "hyvä koira". Onko hyvä koira sellainen että suuret massat voi sen kouluttaa, se kestää paljon ohjaajan virheitä eikä varsinkaan pelkää mitään. Vain onko se kuitenkin koira, joka vaatii taitavampaa ohjaajaa löytääkseen yhteistyön ja ominaisuudet. Mutta joka oikein vietynä, aikuisena on voimakkaampi, tehokkaampi eikä moottorista lopu ikinä virta. Mun mielestä se on jälkimmäinen. Mulle on tärkeämpää tehokkuus, voima ja tunne.

Näkemys hyvästä koirasta on aina objektiivinen. Suuri osa harrastajista arvostaa saalispuolen koiraa joka on helpompi kouluttaa. Mä taas arvostan puolustuspuolen koiraa josta on saatavissa enemmän voimaa irti. Toivonkin ettei ne katoa kokonaan, niitä kun ei pidetä arvossaan. Siksi olen miettinyt ronin antamista jalostukseen. Siinä olisi ominaisuuksia joita ei usein bortsuissa näe. Mutta ehkä vielä odotan että saan tuloksia myös paperille näkemykseni tueksi. Tosin muutama mun arvostama kokenut ihminen on ronia kehunut, nimenomaan siinä että se erottuu massasta.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Bradista ja sen kouluttamisesta ja kouluttamisesta ylipäätään

Mä olen bradista kirjoitellut aika vähän. Sen kanssa olen ollut ihan uudella alueella, taas. Se on aivan erityyppinen koira kuin aiemmat. Eikä ajatus "sen kanssa osaan jo välttää virheet" ole kohdannut todellisuutta. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja siitä tulee kyllä vallan mahtava harrastuskoira. Bradi on taistelutahtoinen, erittäin saalisviettinen, vilkas mutta toisaalta hyvähermoinen. Eli se ei ääntele vaan hermorakenne kestää ton kaiken vietin mitä pienessä bortsussa on yllin kyllin.

Bradi oli pentuna terrierimäinen kauhukakara, oli erittäin kova enkä meinannut saada siitä "otetta". Ensimmäisen viikon lapset kulki kauhun vallassa hiipien seinän vieriä ettei vaan naskalihampainen piraija hyökkää kiinni. Mäkin jo mietin että minkä pedon olen mennyt ottamaan. Useammat housut repeytyi lapsilta mutta muuten se ei ole silti tuhojaan hirveästi tehnyt. No suht nopeasti saatiin tämä vaihe kitkettyä.

Edelleen epäilen että Helsinki-Vantaan lentoasemalla vietetty kolmituntinen taipaleemme alussa sai välillemme syntymään sellaisen siteen etten ole ennen kokenut. Bradi ei ole ikinä oikeastaan nähnyt eikä kuullut mitään muuta ympärillään, mä olen sen maailma, se palvoo mua. Roni lähtee muiden mukaan, se tekee esim aksaa toisten ohjaamana mutta bradia ei hetkeuta vaikka kuka tekisi mitä jos vaihtoehtona on olla mun kanssa.

Nyt vanhemmuuten bradista on tullut nöyrä ja ohjaajapehmeä, hyvinkin ohjaajapehmeä. Saalis, tempperamentti ja taistelutahto ei ole hävinnyt mihinkään mutta ne yhdistettynä pehmeyteen on haastava yhdistelmä. Onneksi bradi on lähdetty rakentamaan hyvin operantisti, yhdistettynä viettiteorioihin. Jos nyt kaikki ei pidä sitä operanttina kun lelu on näkyvissä ja koira patoaa siihen. Eli on päästy hyödyntämään koiran aktiivisuus ja vahvistettu oikeaa tekemistä lelulla. Bradia ei ole imuteltu kuin ihan muutamia kertoja pentuna, muuten esim seuraaminen on rakennettu lelu kainalossa.

Eli bradin on annettu nousta korkeaan viettiin mutta samalla se on pennusta asti opetettu se vietti patoamaan. Eli palkalle ei pääse kuin patoamisen ja oikean tekemisen kautta. Tällä on saatu aikaiseksi teknisesti hyvin virkamiesmäistä tekemistä, mutta vietissä jossa koira on räjähtämäisillään. Tämä on tietty tuonut omat ongelmansa. Ollaan koko ajan oppimisalueen ylärajoilla josta johtuu että oppiminen hidastuu ja toistoja tarvitaan paljon. Tosin tätä varmasti tasapainottaa se että koira toimii alusta asti korkeimmassa mahdollisessa vietissä eikä sitä tarvitse opettaa uusiksi aina kohonneeseen viettiin eikä koira karkaa tulevaisuudessakaan yli osaamisalueen.

Tästä on tullut myös esiin jumimista, eli saalistiltti. Koira on korkeassa vietissä ja tekeminen tuottaa painetta kun koira ei ole ihan varma mitä tekee. Painekattila ei kestä kaikkea ja toiminta hidastuu. Bradi on hidastellut esim istumisissa ja maahanmenoissa. Tästä on päästy poistamalla painetta tekemisestä mustavalkoisuudella. Eli tekemällä koiralle kriteeri selkeäksi. Käytännössä siis toistoilla että koira tietää mitä siltä halutaan eikä ole reagoitu väärään tekemiseen. Eli vireeseen ei ole puututtu tekohengittämällä sitä alaspäin tai palkkauksia muuteltu. Mulla on vahva usko tekemiseemme jota tosin on vaikeuttanut viime vuoden sairaslomat. Mutta nyt kun ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti, on edistystä tullut reilusti. Seuraaminen on kohta koetasolla ja aloon on tarkoitus ennen uusien sääntöjen tuloa.

Vaikka bradi on ohjaajapehmeä, on se ympäristölleen kova. Se ei reagoi millään lailla ääniin, alustoihin tms. Se on jopa tyhmän rohkea. Sen mentaliteetti on "miksi kiertää kun pääsee ylikin". Minä kävelen takaovea kohti niin bradi saattaa katsoa minua ja kävellä pöytään pahki, mutta se ei estä sitä tekemästä samaa seuraavalla kerralla. Olenkin sanonut että jos nuo bortsut eläisi luonnossa, ei bradi olisi elänyt yli puoli vuotiaaksi. Olen myöskin sanonut että saalisvietin ja järjen summa mahtaa olla vakio. Bradi ei ole nimittäin se kirkkain kynttilä. Ei se nyt tyhmäkään ole mutta roniin verrattuna.

Kova saalis, kovuus ympäristölleen ja puuttuva hienotunteisuus vieraita kohtaan tekee sen että haluaisin tehdä siitä haukkuvan hakuun. Noutohan sille tulee luonnostaan joten rulla olisi siksi luonnollinen valinta. tosin katson että ominaisuudet riittää haukkuvallekin ja haluaisin oppimismielessä sitä alkaa kouluttamaan. Remuhan oli haukkuva, mutta silloin en tiennyt mitään kouluttamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna oli tuurissaan että remu oli niin korrekti haukkuja. Vahvan agression, röyhkeyden ja kovuuden omaava koira haukkuvana, ongelmia olisi varmasti tulevaisuudessa tullut.

Haukun sävy ja elekieli maalilla olisi kokeneemmalle sitä ennakoinut. Tosta haukun sävystä ja mitä se ilmentää puhutaan ipo-piireissä paljon. Osalle riittää että koira haukkuu, osa ei osaa mieltää että haukkuja ja koiria on erilaisia. Saalisturhaumalta tuleva haukku on ihan erilaista kuin haukku aggressiolta. Ja remun kanssa olisi ollut todennäköistä että haukkuun olisi tullut lisää aggressiota. Silloin noviisi ohjaaja ja kokemattomat maalimiehet olisi ollut ihmeissään. Näin jälkeenpäin opittuna merkit olivat jo ilmassa.

Edelleen koiran kouluttaminen ja erilaisten asioiden oppiminen on minulla pääosassa tekemisessä. En kouluta koiria tuloksien kiilto silmissä. Tämä tuli taas aksatreeneissä esille. Sain parilta ihmiseltä moitetta että jos teen virheen, luovutan enkä yritä jatkaa. En tietenkään, en halua edetä "pelastelemalla", varsinkaan treeneissä. "Tosta tulee tapa ja teet sitä kisoissakin" sanoivat. Niin, en mene kisoihin sillä mielellä että haluan nollan millä tahansa suorituksella. Haluan olla tyytyväinen suoritukseen ja nollat tulee sen kautta. Pelastelun kautta tullut nolla tuntuisi varmasti samalta kuin viimeisin tokokoe. Ärsyttää vieläkin että saimme niin huonolla suorituksella ykköstuloksen. Kun oikeasti olisimme joutaneet treenaamaan lisää. Ei siis ihme että ko. tuomarin kokeet on täynnä hyvin nopeasti.

Oppimisen vuoksi olen todella innoissani että pääsen kunnolla paimentamaan ensi kesänä. Paimennuksessa ollaan koiran koulutuksen alkulähteillä. Ei ole hihnaa, ei naksutinta, ei nakkeja eikä leluja. On vain hirveästi viettiä, painetta, väistämistä, rauhaa ja viettipäämäärää. Itse paimennuksesta en tiedä vielä mitään. Mutta onneksi mulla on nyt käsitys mitä siellä pellolla tapahtuu ohjaajan ja koiran välillä. Se että laji muuttuu, ei muuta koirankoulutuksen lainalaisuuksia. Oppimisteoriat, koiran psyykkinen hallinta ja vietit pysyvät samoina.

Siksi aion seuraavan, jonkun vuoden päästä tulevan koiran, ottaa sakemannin. Sen kanssa pääsen suojelu- ja ipokentille. Ja avautuu taas yksi mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää koiran oppimisesta ja kouluttamisesta. Samasta syystä mietin osallistumista Oulussa järjestettävään seisovien metsästyskoirien kouluttamisseminaariin. Vaikka ei ole seisovaa koiraa, enkä metsästä, mutta mua kiinnostaisi oppia miten näille rakennetaan hallinta sinne kauas. Seisojat kiehtovat mua koirina, ja ominaisuudet joita metsästyksessä tarvitaan, liippaa hyvin läheltä mun mielestä täydellisen koiran ominaisuuksia.

Monesti kuulee "ei tässä lajissa" tai "ei tässä rodussa". Kyllä, kaikissa koirissa ja kaikissa lajeissa on samat lainalaisuudet. Lajien vaatimat ominaisuudet muuttuu ja koirien yksilölliset ja rodunomaiset ominaisuudet muuttuu. Mutta koirien oppiminen ja kouluttaminen ei perusrungoltaan muutu. Hakukoiran, seisojan tai aksakoiran kouluttaminen ei pohjimmiltaan ole erilaista. Tekniset hienoudet on vaan erilaisia. Eli jokaisessa autossa on renkaat ja ohjauspyörä, se mitä niiden ympärille rakennetaan vaikuttaa mitä sillä voi tehdä.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Välillä treenipäivitystäkin

Hiljaiseloa täällä blogissa on, en vaan jaksa päivittää treenipäivityksiä kun se ei varmasti ulkopuolisille ole hirveän mielenkiintoista. Meidän treenit kun poikkeaa aika reilusti "perinteisestä" tyylistä. Lukijoita kuitenkin on, blogia on luettu nyt 57000 kertaa ja uuden kirjoituksen julkaistessani lukijamäärä on useamman päivän tuolla lähellä sataa. Nyt ajattelin päivittää jonkinlaisen koosteen mitä on tehty ja missä mennään.

Bradista en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Bradihan on jo reilu 2v eikä kokeet vielä ole ihan lähiaikoina edessä. Osansa on tuoneet pitkät sairaslomat, toisen osan ihan uudenlainen koulutustyyli. Bradihan on rakennettu lähestulkoon operantisti, paitsi ei ole käytetty ruokaa eikä naksua kuin vähän. Vietti ylös ja pallo kainaloon on ollut tyyli. Bradi on opetettu alusta asti itse patoamaan viettinsä. Liikkeet on opetettu hyvin pitkälle oikea-aikaisen vahvistamisen ja koiran aktiivisuuden kautta. Seuraaminen, istuminen, maahanmeno, irroitukset jne on rakennettu suoraan kovaan viettiin ja vahvistettu lelulla.

Korkean saalisvietin ja vilkkaan koiran kanssa tämä on tuottanut suht hitaasti tulosta. Ollaan oltu vähän koko ajan optimaalisen oppimisalueen ylärajoilla. Toistoja on tarvittu monta kertaa enemmän kuin ronin kanssa. Mutta uskon tämän kannattavan tulevaisuutta ajatellen. Bradi ei osaa tehdä töitä kuin tosissaan, eikä se kuumu koskaan, sillä ei mene kuppi nurin.. Se on aina tosissaan, jopa vakava duunari. Se pyrkii tekemään aina prikulleen niin tarkasti että varmasti saa palkan. Se taas on tuottanut välillä saalistiltin omaista hidastelua. Sekin on hyvin alkanut purkautumaan nykyisin. Vähän vielä saisi homma aueta niin olisin tyytyväinen.

Seuraaminen on muuten hyvällä tolalla mut vasemmalle käännöksessä se ei käytä peräpäätään vielä siten että olisin tyytyväinen, kyllä tolla silti alon voisi korkata. Jääviä on alettu treenailemaan, pikkuisen on hankaluuksia irrottautua seuraamisesta kun jalan vierestä on aina palkan saanut. Luoksetulossa se tulee suht hyvin eteen, jos ei tule täydellä vauhdilla sitten ja hyppää päin mahaa. Noudon luovutus on vielä pahasti vaiheessa. Siihen vahvistellaan jatkuvasti edessä istumista, vielä se ei ole yhdistynyt kapulan tai lelun palautukseen. Rauhavaihe on bradin kanssa lähinnä tekninen liike millä saan sen oikeaan mielentilaan patoamaan uutta tehtävää varten. Kaikenkaikkiaan bradin tekeminen on niputettu hyvin pakettiin, vietti on hallinnassa ja koira keskittyy. Koulutusvaihe on sangen hyvä.

Ronin kanssa olen pitkälti myös keskittynyt ohjaajan lähellä palkkautumiseen, rauhaan ja kanavointiin. Tällä on päästy siihen tilanteeseen että roni tuo lelun suoraan eteen, tarjoaa ylös eikä irroita ilman käskyä, eikä aina käskylläkään. Mikä ronin kanssa on positiivinen ongelma. Se kestää mun kädet aina paremmin lähellä lelua ja se nauttii taistelusta kanssani. Se ei ole leikkiessään hirveän aktiivinen, vetää se kyllä ja taistelee. Mutta sen vahvuus on henkisellä puolella. Se pitää lelusta ja haastaa, se vastustaa mutta ei revi. Se puree leluun tasaisesti, katsoo silmiin ja vastustaa mua. En olisi vuosi kaks sitten uskonut tätä päivää näkeväni. Olen tehnyt itsestäni sen kanssa heikompaa. Olen antanut sen voittaa minut, varsinkin juuri henkisellä puolella. Ja saan sen erittäin hienosti kanavoimaan, se vajoaa transsin omaiseen tilaan.

Tiedättekö kun on kahdenlaisia taistelijoita, ne jotka repii ja vouhkaa ja sitten on niitä jotka pitää kiinni ja vain odottaa että toinen luovuttaa. Roni on jälkimmäinen. Samaa on nähtävissä esim suojelukoirissa niiden ollessa kiinni hihassa. Olen seurannut paljon laumaamme ja roni on kohonnut selkeäksi alfa-urokseksi koirissa. Se hallitsee laumaa, leluja ja omaa tilaansa eleettömästi, mutta varmasti. Sen ei tarvitse riehua, sen asenne kertoo kaiken. Se on reilu, mustavalkoinen auktoriteetti, mutta joka tietää paikkansa.

No treenit sitten. Seuraamisen tekniikka on ihan kateissa, 10 seuraaminen on muisto vain. On pomppimista, seilaamista ja kaikkea muuta ylävireisen ongelmaa. Tämä on taaskin ronin kanssa positiivinen ongelma. En ala laskemaan virettä vaan koulutan sitä tekemään tuohon vireeseen. Seisomisten ja maahanmenojen toistomäärät on ihan eri luokkaa nykyisin. Ruutua ja merkkiä on tehty, kaukojen maahan-istu-maahan vaihtoja tehty, sivuaskelia ja mitähän kaikkea. Sanoisin että tavoite päästä EVL:n ennen uusien sääntöjen voimaan tuloa on ihan realistinen. Ainut on se miten se nykyään reagoi mun koejännitykseen, se ikuinen ongelma. Harmittaa edelleen että saimme viimeisimmästä kokeesta sen ykkösen eikä olla päästy treenaamaan kokeisiin. Kun se nouto on tökkinyt niin ei ole päästy AVOon.

Mutta se pitkällisen työstön alla ollut noutokin alkaa sujua. Lelulla se suorittaa sen jo erinomaisesti. Kapulallakin se suorittaa sen jo kokonaisena. Se lähtee lelulle hyvin, tarttuu siihen hyvin, kantaa sitä hyvin ja luovuttaa sen hyvin. Vähän kaikkea saisi olla lisää mutta kyllä tolla jo kohta avon noudon suorittaa. Metallista voi tulla vielä ongelma mutta se ei ole vielä ajankohtainen. Pikkuhiljaa alkaa niputtamaan AVOn liikkeet ja alkaa katselemaan koekalenteria taas.

Aksa, tuo pirullisen vaikea mutta ehkä siksikin niin mieleinen laji. Mielentilat vaihtelevat epätoivosta riemun tunteisiin. Mä tunnen että olen tän talven aikana ottanut tärkeän askeleen eteenpäin. Olen lopettanut laiskottelun ja alkanut tekemään töitä. Mun liike alkaa parhaimmillaan olla jo aika hyvä, rytmitykset ja ajoitukset ovat myös kohdallaan usein. Paitsi viime perjantaina kun mistään ei taas tullut mitään ja olin jo lopettamassa koko v*tun lajin. No tänään löysin itseni taas kentältä ja sainkin hyvää pätkää ja mielentilaa kohdalleen.

Kesän suunnitelmista sen verran että mulle on avautumassa once of the life time tilaisuus päästä paimennusvalmennukseen tavoitteena kisat. Kahdella koiralla mulla ei riitä rahkeet sinne joten valinta osuu multitalentti roniin. Bradi joutuu siihen rooliin että pääsee kokeilemaan. Bradin päälaji on sitten haku. Kaksi aika aikaa vievää lajia päälajeina kesällä. Saa nähdä missä välissä mä sitä aksaa ja tokoa treenaan. Onneksi kenttä löytyy kesällä vierestä niin sinne pääsee melkein milloin haluaa.

Tossa lyhykäisyydessään meidän viime aikojen treenikuulumiset. Treenaaminen on sellaista että siitä raportoiminen tuntuu turhalta. "vahvistin edessä oloa" "vahvistin sitä ja tätä" "hienosti kanavoi" "viettiä lisää" "rauhaa lisää". Ketä se oikeasti kiinnostaa? Jos jotakuta kiinnostaa niin voi yksityisesti kysellä kuten jotkut ovat tehneet. Seuraava treenipäivitys tulee sitten kun on aihetta. Välissä saattaa tulla avautumisia eri aiheista.

Meidän treenit ovat nyt edenneet teoreettisesta pohdiskelusta siihen vaiheeseen että asioita tehdään käytännössä. Nyt on se aika kun tehdään sitä oikeaa työtä. Ja ai että mä nautin kun hallitsen tilannetta, mielentiloja, koirat oikeasti nauttii palkasta ja niiden motivaatio on kohdallaan. Ja eritoten tiedän mitä teen ja miksi. Tämän vuoksi olen opiskellut tunteja, kymmeniä, satoja tunteja teoriaa. Ja tämän vuoksi niitä pohjia ja perusteita on tehty kuin iisakin kirkkoa. Nyt on pohja mille rakentaa. Enkä edelleenkään kouluta koularit mielessä. Ainoastaan siksi että opin ja kehitys, opin tuntemaan eläimien käyttäytymistä ja oikeasti ymmärtämään mitä niiden päässä tapahtuu.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hiilarit sun muut täytteen koiran ruuassa.

Yritän nyt hiljaisen hetken koittaessa saada puskettua pitkään kyteneen ajatuksen tekstiksi. Koirillakin on täysi lepopäivä nyt viikonlopun mökkireissun jäljiltä. Olihan mahtavat ilmat, kantohankikelit ja aurinko paistoi.




Olen nyt 4kk ollut harjoittelijana eläintarvikeliikkeessä ja sitä myöten törmännyt mitä ihmeellisimpiin oletuksiin ostajien taholta ja suoraan sanottuihin kusetuksiin valmistajien taholta.

Lihaa yli 50% = tuoretta lihaa, tuoreessa on vettä n. 70%
Korkea proteiini pitoisuus = osa kasvisproteiinia jota ei voi laskea samaan.
Todistetusti tutkittu = Missä? Valmistajan kotona?

Ihan yleistetysti, yhtäkään toistaan parempaa nappulaa ei ole olemassa. Kaikissa perusnappuloissa on hillitön määrä koiralle ihan ylimääräisiä aineita. Ohraa, kauraa, maissia, riisiä, perunaa, bataattia, herneitä jne.

Yleisin keino saada sisältö näyttämään hyvältä on jakaa nämä täyteaineet useampaan osaan. Jos ruuassa on perunaa sekä bataattia, se näyttää paremmalta kuin se että ruuassa olisi pelkkää perunaa, joka nousisi ensimmäiseksi ainesosaksi. Kuinka moni ostaisi koiralleen perunaruokaa? No aika moni ostaa, vaikkei sitä tiedosta.

Muotijuttu on taas viljattomuus. Viljoiksihan lasketaan perusviljojen lisäksi esim riisi ja maissi. Ensin piti olla vehnätöntä, nyt pitää olla viljatonta. Mutta jokatapauksessa, onko eroa että syökö koira ainetta a vai b, jos aineen ainoa tarkoitus on olla kuidun lähde jota koira tarvitsee paljon vähemmän kuin ruoka sisältää ja valmistustekninen halpa täyteaine. Hiilareita koira ei tarvitse, joita näistä aineista tulee rutosti. Kohta varmaan lihatonta, eiku sitähän jo on, RC:n hypoallergia.

RC rummuttaa nyt muutenkin sen puolesta ettei kasvisruoka ole sen huonompaa koiralle kuin liha.
RC on muuten muuttanut Suomessa myytävän ruuan valmistuksensa Puolaan, valmistajan mukaan muu ei ole muuttunut, resepti on sama. Silti pitkin maata on kuulunut että uusi ruoka on aiheuttanut ongelmia. Voipi miettiä minkä laatuista lihaa puolalaiset syövät ja mitä laittavat koirille.

Taas eri juttu on se että hiilareita kuitenkin osataan välttää koiran ruokinnassa mutta samat ihmiset "palauttavat" koiriaan hiilareilla, maltolla. Ja nyt on kyseessä Fitdogin Recovery palautusjuoma, ainakin Happy dogilla on vastaava. Koko aine perustuu johonkin ikiaikaiseen tutkimukseen joka on tulkittu väärin. Kempeenkin viitataan useissa yhteyksissä. En ole onnistunut saamaan Kempen tutkimusta käsiini, liekkö se maallikon ymmärrettävissäkään.

Olen kuitenkin puoleettoman tahon kautta saanut kuulla tutkimuksesta jonka loppupäätelmä ei ollut ihan valmistajien ilmoittaman mukainen. Päätelmä oli ettei anaerobisien lajien jälkeen hiilareista ollut hyötyä, päin vastoin, proteiinilla ja rasvalla saatiin aikaiseksi parempi palautuminen. Aerobisten lajien jälkeen välittömällä hiilaritankkauksella päästiin samaan kuin perinteisellä proteiinilla ja rasvalla, eli mitään hyötyä siinäkään ei tullut, vaikkei haittaakaan. Toisinsanoen malto on turha aine palautumisessa, perinteisillä elektrolyyteillä, proteiinilla ja rasvalla päästään samaan tai parempaan tulokseen.

Vielä pahempaa on antaa hiilareita ennen tai kesken suorituksen. Silloin saadaan aikaiseksi nopea verensokerin nousu ja sen jälkeen koiralle voimaton olotila. Suoritusten välissä annettu hiilari saa taas koiran elimistön luulemaan että suoritus on päättynyt ja nyt levätään. Muutenkaan koiran elimistö ei tuossa ajassa saa käyttöönsä suun kautta nautittuja aineita, varastot on pitänyt täyttää etukäteen. Paras suorituskyky saadaan 24h ennen suoritusta nautitusta tankkauksesta.

Eli perus agikisa-päivänä ohjelma olisi seuraava, koira ruokittu edellisenä päivänä ajoissa: aamulla vettä, lämmittelyt, kisastartti, palautumiskävely, vettä johon halutessaan lisätty elektrolyyttejä, lepoa, lämmittely, startti, kävely, nesteytys jne. Kisojen päätyttyä n. 2h päästä proteiini ja rasvapitoinen ruoka.



torstai 5. maaliskuuta 2015

Valoa tunnelin päässä taas

Tiistaina olimme hallilla treenaamassa ja olin jo etukäteen päättänyt kokeilla ronin kanssa kokonaista noutoa. Nykyään kun treenaan kaikki niin pieneksi pilkottuna ja hyvää suhdetta painottaen, on kokonaiset liikkeet aina kysymysmerkkejä mut "yllätyksenä" ne tahtoo toimia hyvin. Ja sehän se pilkkomisen tarkoitus onkin. Kun ketjun kaikki osat on vahvoja, kestää ketju kokonaisena.

Siihen noutoon, lähtökohtahan on ollut se ettei roni halunnut ottaa kapulaa suuhun, tai jos onkin niin palautus on niin ja näin. Ja miten tähän on päästy? No huonolla kriteerilla ja siitä johtuneella ohjaajan hampaiden kiristyksellä josta johtuen pelkkä kapulan näkeminen on koiralle epämiellyttävää.

Nyt nouto on rakennettu ihan erikautta. Vietti on nostettu kahden kapulan leikillä, käyttäen kapulaa palkkana esim seuraamisessa jne arvotettu kapulaa ylös. Sen lisäksi ohjaajan lähellä olemista ja haastamista on vahvistettu. Muutenkin koiran vahvuutta suhteessa ohjaajaan on nostettu. Kaikkea sellaista mitä olisi pitänyt tehdä pentuna. Ansaitsisin kohta pääsyn teatterikorkeakouluun. Kyllä tuollaisella loskaisessa maassa makaamisella, tehden itseään heikoksi, kun koira repii lelua pitäisi saada suora pääsy kouluun.

No, nyt tosiaan kokeilin noutoa kokonaisena pitkiin aikoihin. Roni odotti lupaa hienosti, fokus palasi kapulasta ohjaajaan, lähti hienosti kapulalle, tarttui siihen epäröimättä ja kantoi hyvin mälväämättä, tuli suoraan eteen tarjoten kapulaa ylös, ei irroittanut kosketuksesta. Kaikkea saisi tulla vähän lisää mutta nyt asenne alkaa olla oikea, edessä istuessaan se katsoo suoraan silmiin "otappa tuosta kiinni niin päästään vähän taistelemaan". Ai vitsi et mä nautin tosta tunteesta. Kapulan arvotuksesta sen verran että se kapula vs. pallo leikissä on jopa palloa halutumpi.

Treeneistä ei ole teknisesti paljon kerrottavaa, koko talvi on oikeastaan treenattu henkistä puolta. Keskittyen siihen että koiran olo on varma, itsevarma, jopa haastava. Ja ronihan nykyään haastaa. Meille on kehittynyt jopa irroitusongelma. Välillä roni hirttää kiinni leluun, mikä ronin kanssa on positiivista. "Irti" käsky kuitenkin toimii jo sekundäärivahvisteena. Ihan arjessakin ronin kohonnut itsevarmuus näkyy. Mutta oikea suunta on treeneissä ja olenkin jo miettinyt vähän seuraavaa koetta ja ylempien luokkien liikkeitä aloiteltu treenaamaan.

torstai 19. helmikuuta 2015

Tulevaisuuden suunnitelmia

Olen mietiskellyt jo useamman kuukauden tulevaisuuden treenejä ja lajeja. Mulla on lajivalikoimassa suunnilleen kaikki mahdollinen enkä sen vuoksi keskity kunnolla mihinkään. Vaikka se tekee kipeää niin tätä on pakko supistaa, en voi tehdä kaikkea vähän vasemmalla kädellä. Bradiltahan tiputettiin aksa pois kuviosta jo loppukesästä. En ole valmis ottamaan riskiä että joudun 8v nivelrikkoisen kanssa miettimään että mitä jos en sittenkään ois. Eikä se kohtuullisella treenimäärällä osoittanut lajiin minkäännäköistä syttymistä. Roni oli kuin kotonaan kun ekaa kertaa aksaa kokeiltiin. Siksipä bradista on tulossakin toko ja hakukoira, jälkimmäinen päällimmäisenä tavoitteena.

Mutta roni, multitalentti joka handlaa lajin kuin lajin. Mutta jonka kanssa ohjaaja on tehnyt alkuvaiheen koulutuksessa isoja virheitä. Ronissa on muutama sellainen ominaisuus joka erottaa sen monesta muusta bortsusta. Näitä tarkemmin nyt erittelemättä, olen niistä tännekin kirjoittanut. Jokatapauksessa esim tokossa/tottiksessa treenit sujuu nykyään mutta roni reagoi mun jännittämiseen voimakkaalla passivoitumisella. Tästä johtuen uskoni siihen että saisin siitä varmaa kisasuorittajaa on horjunut jo pitkään. Oikeastaan niin kauan kuin olen ymmärtänyt tehneeni väärin.

Aksassa roni tekee takuuvarmaa työtä. Se nykyään kuumuu melko sfääreihin mutta, se ei roiski eikä sählää, se ei "mene yli". Se tekee tappavan tehokasta työtä, se tekee suorastaan raivolla töitä. Sen lisäksi mulla on tunne että olen kehittynyt ohjaajana paljon. Tähän kannattaisi panostaa.

Viimeisen sysäyksen mietiskelyille antoi tänään tullut tieto että mulla on mahdollisuus päästä paimennusvalmennukseen toukokuusta lähtien. Sen lisäksi Oulussa tullaan järjestämään useita kisoja loppukesästä. Viime kesänähän me ei paimennettu ollenkaan. Toissa kesänä homma jäi siihen että ajoimme pienennettyä 1.lk rataa jo kokeeksi, 10 kerran treenaamisen jälkeen. Paimennuksesta en paljon tiedä, mut aika talentilta roni siihen(kin) vaikuttaa. Koutsin mukaan voisi realistisesti laittaa loppukesän kisoihin tavoitteen. Ja paimennus on niin hienoa. Se on niin makean näköistä kun koira tekee sitä mihin se on jalostettu. Tän ymmärtää varmaan jokainen työkoiran omistaja joka on nähnyt koiransa sillä alueella joka on luontaista. Sillä alueella jolla koira itse haluaisi olla aina.

Tästäpä se sitten soppa syntyikin. Teenkö sitä mikä on koirien vahvuuksien mukaista, vai teenkö kuten itse haluan. Tällä hetkellä luulen että alan panostamaan ronin kanssa aksaan ja paimennukseen. Bradin kanssa taas tokoon ja hakuun. Bradi tekee niin mielellään tottista, eikä sen kanssa ole tehty isoja virheitä. Tottahan roninkin kanssa teemme tottista ja käymme varmaan kokeissakin. Mutta pääpaino ei ole siellä. Onneksi mulla on kaksi niin hienoa koiraa, joiden kanssa voi oikeasti miettiä mitä niiden kanssa tekee.

Lopuksi, meille on kotiutunut tämmöinen Coton De Tulearin sijoituspentu, minni, Os. Cotton Clouds Yoshiko. Luonnetta pennussa on niin että isommat kalpenee. Ronia ei voisi vähempää pentu kiinnostaa, ällöttää. Bradi taas osoitti ennakkoarvoiluista poiketen hyvää setä-mies asennetta leikittäen pentua nätisti. Nätisti kun ei ole bradin valikoimiin ennen kuulunut. Minnistä tulee se meidän näyttelykoira, tulevaisuus näyttää mitä sen kanssa saavutetaan. Tullaan sen kanssa myös aksaamaan ainakin. Kasvattajalla on kovat odotukset ja suunnitelmat.




maanantai 19. tammikuuta 2015

Treenipäivitys

Jos välillä ihan treenipäivitys. Bradin kanssa ei siis enää aksata mutta ronin kanssa vielä aksataan. Viime perjantain treeneissä oli keppisulkeiset. Meillähän kaatui useampia ratoja viime vuonna kepeille. Ei vaan löydy kovasta vauhdista, tai jos hätäilen tai jos jos. Nämä jossittelut on päätetty selättää. Nyt teimme keppejä hypyn ja mutkaputken kautta, josta roni tulee lujaa. Kepit olivat lähellä putkea, ehkä 4m päässä.

Lähetin kepeille jääden seisomaan taakse, olin puolivälissä ottamassa vastaan, vedätin täysillä juosten, leikkasin toiselle puolelle ja kaikkea mahdollista. Sinne se vain upposi, ihan sama mitä mä hommasin, varmaan jos osaisin olisi voinut kärrynpyöriä heitellä. Muuten aksasta on nyt aikaristiriitaiset fiilikset.

Rytmityksestä kiinni saadessani tuntuu välillä jopa hyvälle. Mutta sitten välillä menee ihan päin peetä. Roni menee lujaa ja mun ohjaus ei ole koiran tasolla. Jossain vaiheessa tulee vielä ongelmia. Kuten perjantaina meinasi tulle. Roni luki radan reunalla olleen A:n kuuluvan rataan. Mutta hoksasi juuri ennen kiipeämistä ettei sinne ollutkaan tarkoitus mennä. Nöyrä koira yritti ponnistushetkellä jarruttaa ja otti sitten pahan näköisen tömärin. Onneksi siitä ei ole tullut mitään.

Enkä mä tykkää uuden hallin pohjasta. Halli on muuten hieno ja hyvä mutta pohjan valinta on epäonnistunut. Lyhyt hiekkatekonurmi on liukas ja tuntuu todella kovalta jalan alla. Sen lisäksi ronin kannusantura on muutaman kerran talvikaudelle auennut tuolla hallissa. Mun nähdäkseni tämä johtuu liukkaudesta ja pinnasta joka polttaa anturan auki. Enkä ole ajatukseni kanssa yksin.

Tottispuolella olen alkanut järkeistämään treenaamista. Nyt on molempien kanssa keskitytty pääasiallisesti noutoon. Bradin issue on tällä hetkellä rauha edessä, lelu/kapula suussa. Bradi kyllä tuo hienosti muttei ymmärrä pätkääkään että edessä voisi istua rauhassa pitäen lelua suussa. Ronin kanssa on vahvistettu myös edessä istumista ja lelun tarjoamista. Ronin ote kapulasta ei ole vielä hyvä ja vieläkin välillä se väistää käsiä aavistuksen. Ronin noudolla tekisi kyllä kohta jo tuloksen, mutta kun se ei ole sellainen kuin haluan. Kapula ei saa irrota vetämällä suusta ennen irti-käskyä.

Noutoa rakennetaan nyt lelulla, kapulalla, lelulla ja kapulalla, lelu leuan alta ja kaikki mahdolliset variaatiot. Irti käskyä vahvistetaan sekundäärivahvisteeksi, kapulaa arvotetaan ylemmäksi, bradin kanssa treenataan luopumista leuan alla odottavasta vahvisteesta jne. Ronin vietti pitäisi saada noudemaan kapulalla jotta ote parantuu. 2 lelulla alkaa olla jo melko täydellistä mutta kapulalla ja lelu vahvisteena on ote heikko. Mutta kyllä me AVO korkataan vielä tälle keväälle.

Seuraamisessa bradin kanssa issue on vasemmalle kääntyminen. Bradin seuraaminenhan on rakennettu täysin operantisti lelulla vahvistaen. Joskus pentuna on muutaman kerran imuteltu nakilla. Nyt imuttelu nakilla on kohonnut mieleeni ton kääntymisen kanssa. Bradi kun ei ehkä kuitenkaan ole se viisain bordercollie. Tuntuu ettei se vaan älyä mitä halutaan ja vahvistetaan. Se vaatii sata kertaa enemmän toistoja kuin roni. Ja mun hermorakenteeseen ei kuulu hirveä kärsivällisyys. Joten houkutus on suuri houkuttelulle.

Ronin mielentila on pitkään ollut treeneissä täysikymppi. Nyt on ajettu vaan vanhoja temppuja osaamistasolle uudessa mielentilassa. Kyl siit vielä hieno tulee. Tällä hetkellä vain mietin yritänkö tehdä luokat mahd pian ennen uusia sääntöjä vai alanko treenaamaan uusilla säännöillä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uutta ja vanhaa

Yritän vähän purkaa ajatuksia menneestä että tulevasta. Tällä kertaa vähän muustakin kuin koirista.

Blogi elää hiljaiseloa, ei innosta kirjoittaa edes tänne. Työkuviot on tökkinyt koko vuoden ja nyt päätin uudistaa niitä. Mun mielestä ei ole oikein jos joka ikinen aamu vituttaa lähteä töihin. Työt on mulle muutenkin vain pakollinen asia josta saa pientä korvausta menetetystä vapaa-ajasta, keino saada rahaa elämistä varten. Nyt olen työharjoittelussa eläintarvikeliikkeessä. Tarkoituksena saada kokemusta myyjän hommista jotta olisi mahdollista päästä vaihtamaan alaa, johonkin jossa ammattitaitoni saisi yhdistettyä myyjän työhön. Tällä hetkellä tuntuu etten ole miettinyt asiaa väärin, tämä voisi hyvinkin olla alani.

Koko vuosi, varsinkin syksyä kohden on mennyt ihme horroksessa. Joka viikko olen huomannut saaneeni aikaan ihan liian vähän. Kunnonkohotus ja liikkuminen on lähinnä koirien juoksuttamista, itse mennen mahdollisimman vähällä. Treenaaminen on ollut puoli villaista ja liian harvoin. Tekemisellä ei ole päämäärää vaan tekeminen on ihme pyörimistä tutussa ja turvallisessa mukavuusalueessa. Kunnollista itsensä haastamista ei ole ollut. Voisinkin diagnosoida itselleni masennuksen, sikäli tuttua että se on aikoinaan mulle diagnosoitukin. Tällä kertaa en silti aio päästää itseäni niin pitkälle. Eikä siihen ole yhtäkään näkyvää syytä. Ei vaan jaksa niin ei jaksa, eikä kiinnosta.

Inhoan uudenvuoden lupauksia, rikottuja lupauksia ja turhia toiveita. Silti olen muutaman asian itsekseni päättänyt, lupaamatta niitä silti kenellekään.

Aion kohottaa kuntoani ja laihduttaa. 177cm ja 89kg tuottaa painoindeksiksi 28,4. Vaikken kiinteisiin lukuihin uskokaan, ei tuota voi selittää luustolla eikä lihaksistolla. 12kg pitää saada pois. Sen jälkeen on varmasti helpompi hengittää, ja paljon helpompi pysyä ronin tahdissa agilityssa.

Kaikesta huolimatta tunnen kasvaneeni henkisesti tänä vuonna enemmän kuin koko ikäni aikana. Ihan vain sen kannalta kuinka olen oppinut hallitsemaan mielentilojani, siis hallitsemaan hermoni ja pakottamaan itseni hyvään mielentilaan.

Pyrin myös ajattelemaan vain itseäni, unohtamaan mitä muut tekee. Edelleen annan osaamiseni mukaan apuja jos joku haluaa. Tunnen saavani siitä paljon kun saa miettiä asioita myös erilaisten koirien ja ohjaajien kanssa.

Aijon treenata monta kertaa aktiivisemmin. Varsinkin loppuvuosi on mennyt ilman suunnitelmia. Nyt on lomaloppu ja aijon määrätietoisesti alkaa treenaamaan. Ronin tokouran jatko riippuu nyt suurimmalta osin noudosta. Ja noutokapula viihtyy silti liian hyvin hyllyssä. Osaltaan se on pelkoa että uusin virheitä, virheitä joita olen heti alussa tehnyt. Nyt kun innostus saatiin noutokapulaa kohti noudemaan, loppui treenaaminenkin. Pöh.

Bradin treenivuosi on mennyt pipariksi lukuisten loukkaantumisten vuoksi. Sen osalta en edes uskalla tavoitteita laittaa, pidän vain sormet ristissä että pysyy terveenä ja saadaan treenattua. Paljon on tekemistä, paljon paljon. Mutta on siinä vain jotain tuossa pojassa, sen saalis, sen leikkimisen halu, se on ehtymätön. Sen kun saan valjastettua niin tulee siitä tappavan hyvä koira, lajiin kuin lajiin. Tosin jo syksyllä tein hiljaisen päätöksen, sen kanssa lopetetaan agility kokonaan.

Ronin kanssa agility on mietinnän alla. Mulla on käsissä todellinen tykki. Se ei musta vaikuta varsinkaan videolla niin nopelta kuin se on, se kun ei ole hektinen kuten monet bortsut. Se on tappavan tehokas, se ei tee yhtäkään turhaa liikettä. Ja se on oikeasti jo aika pelottavaa. Aletaan olla tilanteessa jossa ohjausvirheet voivat olla liian kohtalokkaita. Tänä syksynä olen alkanut miettimään enemmän koiran loukkaantumista lajissa. Aksahan on tehty ronia varten ja se lähestulkoon elää sitä varten. No lampailla se menee samaan tilaan, sekä jo ajoittain väläyttelee tottiksessa samaa. Mulla vaan ei ole kohta kuin kaksi vaihtoehtoa, nykyisen rallatteluharrastelun tullessa liian vaaralliseksi. Joko mun pitää alkaa panostaa lajiin paljon enemmän, tai sitten mä lopetan.

Jälkimmäinen on ehkä todennäköisempi. Ymmärrän realiteetit ja sen minkä työmäärän se vaatii että minä pääsisin lähellekään ronin tasoa. Ja siihen työmäärään mulla ei ole resursseja. Tarvittaisiin laadukasta valmennusta useampia kertoja viikossa, treenejä ja treenejä. Kallista ja veisi käytännössä kaiken treeniaikani. Olen oikeasti alkanut miettimään josko antaisin ronit jollekin toiselle ohjattavaksi, jollekin jonka taidot olisivat lähempänä ronin tasoa. Ja jonka ohjaaminen olisi mun mieleistä. Mulla kuitenkin tavoitelistan kärjessä ensi kaudelle, kesälle, on haku.

Ainut laji jossa tunnen että olemme pennusta asti edenneet oikeaan suuntaan. Olen nähnyt varoitusmerkit ajoissa ja muuttanut treenejä. Ajatuksena onkin että ensi kesänä, heti keväällä kun maastot aukeaa, alkaa haun koulutus todenteolla. Hausta on tulossa bradinkin päälaji. Priorisoin hakutreenit ykköseksi, muiden treenien väistyessä.

Ensi kaudelle en laita tulostavoitteita. Tavoitteena on tehdä paljon, niitä asioita joita olen opetellut viime ajat. Ronin noudon kun saisi koekuntoon, ja bradin kanssa päästäisiin treenaamaan ilman pitkiä taukoja. Tavoitteena on kuitenkin ensi vuonna jatkaa ronin kanssa AVOssa, korkata pk-puoli ja bradin kanssa päästä myös kokeeseen.