perjantai 28. kesäkuuta 2013

Remu 6v

Remu täytti eilen 6v, meidän äärettömän hankala vittupää. Mutta remu ei ole enää remu, sen huomaa, sen näkee, sen tuntee.. Tästä tulee vielä hankala kesä, päätöksiä, niitä pitäisi tehdä, mutta nyt ei vielä...


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Bradi 6kk

Olen etuajassa, yli viikon mutta kesäaikaan näyttää olevan muutakin tekemistä kuin kirjoittaa blogia.

Viime vuonna vahvistui ajatus toisen bortsun otosta. Remun kanssa ei enää pysty treenata, ronin kanssa en päässyt treenaamaan riittävästi. Ajatukset kävivät kyllä muissakin roduissa mutta päädyin edelleen bordercollieen. Katselin pitkin kesää ja syksyä tarjontaa eikä se vakuuttanut minua. Kotona oli neuvottelut käyty että pentu voisi saapua keväällä/kesällä 2013. Loppukesästä aloin vinkin perusteella seuraamaan urosta, joka luotettavien lähteiden perusteella oli hyvä. Uroksesta ei ollut paljon tietoa saatavilla, liikuin lähinnä kuulopuheiden perässä. Opettelin tutkimaan ulkomaisia sivustoja ja tietokantoja.

Urosta käytettiin Suomessa yhdelle nartulle mutta sen yhdistelmän suhteen olin myöhässä. Saman kennelin kevään suunniteltua yhdistelmää olin jo tutkaillutkin, siellä oli mielenkiintoinen uros kroatiasta, kennelistä jonka koirat kauttaaltaan miellyttivät minua. Sitten kuulin asiasta, tämän kroatialaisen kennelin narttu oli astutettu äskettäin tällä seuraamallani uroksella, suomessa. Yhdistelmää ei löytynyt mistään listoilta ja ajattelin tässä olevan tilaisuuteni. Tuli vain selittämätön tunne että tämä se on. Nopeat neuvottelut kotona aikataulumuutoksista, no pari kuukautta sinne tänne, kasvattajan yhteystietojen kaivelu ja yhteys kasvattajaan.

Kasvattajan kanssa synkkasi mielestäni erittäin hyvin heti puhelimessa. Kasvattajan laaja lajituntemus, laaja koirakokemus ja kaikki vakuutti. Juttelimme että jos pentuja tulee ja sopivia, voisi sieltä yksi löytää tiensä meille. Tästä alkoikin kauhea odotus, onko tiine, milloin ja montako syntyy jne. Tammikuun alussa tuli joulu, pentuja tuli 3+3. Pennut oli 3,5vk kun menimme niitä katsomaan. Kyllähän nyt koiran vuoksi voi tuollaisen 1300km roadtripin tehdä. Lähipiiri pitää jo hulluna, ei herättänyt enää kummastelua. Olin menossa katsomaan sellaisia lyllertäviä marsuja, mutta siellähän oli täysi tohina päällä. Lauma piraijoita hyökkäsi kiinni kun sisään pääsi. 6h seurailimme pentujen touhuja ja keskustelimme. Iskin jo silloin silmäni sinipantaiseen pirulaiseen joka roikkui lahkeessani. Päättäväisyys ja taistelutahto oli jo silloin ihailtavaa. Myöhemmin selvisi että tästä sankarista on tulossa meidän uusi koiramme.

Koira on viralliselta nimeltään Peatdigger brad, tuttavallisemmin bradi tai prädi. Aikataulujen vuoksi bradi jäi kasvattajan hellään huomaan lähes viikkoa pidempään kuin muut. Lensin aamulennolla Oulusta hakemaan pentua, kasvattaja oli lentoasemalla bradin kanssa vastassa. Reipas pikku penneli suuressa maailmassa. Kasvattajan työkiireiden vuoksi tapaamisemme jäi oletettua lyhyemmäksi ja saimme tutustella bradin kanssa toisiimme Helsinki-Vantaalla muutaman tunnin ajan ennen lentoa Ouluun. Kuljimme sisällä ja ulkona, liukuovista ja liukuportaista. Ohi meni jos minkälaista vekotinta eikä bradi paljon stressaillut. Häntä pystyssä viipotti ja ihastutti kentän henkilökuntaa. Nukkui päiväunetkin kentällä penkin alla, ensin yrittäen hajoittaa penkin hampaillansa.

Lentolaukkuun bradi joutui vasta juuri ennen koneeseen menoa. Se aiheutti hetkellisen huutomyrskyn mutta rauhoittui koneeseen päästessämme. Matka meni hienosti, muut matkustajat eivät varmaan huomanneetkaan pientä matkustajaa. Ouluun laskeuduttiin äärettömään lumipyryyn. Koirien tutustuttaminen neutraaleissa olosuhteissa jäi ilman vuoksi. Kotiin tullessamme otin ensiksi remut pihalle ja esittelin koirat toisilleen, perään roni ja lopuksi minttu. Tutustelu meni hyvin ja ilma oli niin hieno että siirryimme pikapikaa sisälle.

Olisiko mennyt 10min kun bradi juoksi jo pitkin kämppää lelu suussa, kuin kotonaan. Eli kotiutuminen sujui hyvin. Nukuin alkuun sohvalla bradin kanssa, tai no nukuin, bradilla oli vielä eri käsitys siitä mitä yöllä tehdään. Parin päivän jälkeen mielipiteeni koirasta oli: tää on saa*ana ihan hullu. Puri, riekkui, juoksi, ja puri. Tuli selväksi että tykkää käyttää hampaitaan, kaikkeen liikkuvaan ja liikkumattomaan. Parina eka yönä hyökkäsi kimppuuni nukkuessani. Nopealla aikataululla oli tehtävä selväksi ettei esimerkiksi lapsia ole luvallista purra. Ainakin yhdet housut siinä meni ja muutama mustelma lapsille tuli, mutta selväksi se tehtiin.

Muutenkin pojassa löytyy vauhtia. Arjessa olemmekin keskittyneet etsimään sitä malttia ja rauhoittumista, potkua kyllä riittää. Etukäteen olin jo päättänyt että tämän koiran kanssa edetään hitaasti, ei kiirehditä "koulutuksen" kanssa. Eikä olla kiirehditty, bradi osaa istua käskystä, nykyisin jopa vähän aikaa odottaa lupaa palkalle. Oikeastaan mitään muuta harrastuksiin liittyvää se ei osaa. Mutta se osaa matkustaa autossa, se osaa rauhoittuakin, se osaa nukkua yöllä, se osaa riiviöidä kaikki hermoromahduksen partaalle ja se osaa paljon muuta, kuten repiä mun vaatteet. Pikkuhiljaa olen tehnyt vähän imutteluja jne. pentujuttuja. Imuttelu on hankalaa, kuka hullu työntää sormensa suun lähelle josta kuuluu hampaiden kalske kun koira haluaa sen makkaran sieltä.

Jokatapauksessa, bradi tulee kohta 6kk. Se on tähän asti lunastanut kaikki odotukset. En odottanutkaan helppoa sohvakoiraa. Lähinnä naurattaa edelleen sen toimeliaisuus. 4kk iässä tuli jo metrin porteista yli, on silpunnut pöytäliinaa, hupparia ja farkkua. Siltikin sen toimeliaisuus kohdistuu enimmäkseen luvallisiin asioihin. Voi sitä raukkaa joka ottaa tämmöisen ainoaksi koiraksi, jos ei olisi paini kaveria. Minnan lause: se on ihan kuin remu mutta helpompi, kertoo kaiken. Toimintakykyä ja halua riittää mutta siellä on bortsumainen nöyryys, ei tartte vääntää rautakankea. Vinkulelut ja pallot on piilotettu, se muuten jauhaisi niiden kanssa aamusta iltaan. Hiomaton timantti, toivottavasti saan siitä jotain koulittua.

Treeneistä sen verran että ronin kanssa aksassa palattu taaksepäin, kontakteja, keppikulmia jne. Rimoihin pitää saada painetta ja virettä vähän alas, menee jo hyvää vauhtia häsläämiseksi ja roiskii rimoja. Toko/tottis, tässä olemme samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Eli treenit muodostuu lähinnä siitä että koira autosta, leikkiä ja koira autoon. Tässä hiotaan myös timanttia, sitä hukassa olevaa motivaatiota, oikeaa asennetta, että koira palkkautuisi oikein, taas. Mutta pakko se on tehdä jos aion saada varman koe/kisakoiran. Palata askelia taaksepäin ja korjata omia virheitä. Nyt vain saan asiaan apuja, ei tartte yksin työstää. Hyvä siitä vielä tulee, tiedän mihin roni pystyy, olen vain tehnyt muutamia virheitä jotka kostautuu. Palaamme koekentille kunhan asiat on kunnossa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Treenimasista

Toko toko, ei olla juuri treenattu, silläpä pudottauduin pois myös kokeiden jonotuslistoilta. Viime kokeessa koira nousi paikkamakuussa istumaan, nokka kohti naapurin narttua. En tajunnut silloin kuinka suuri merkitys asialla oli. Mutta tajusin vasta pari päivää sitten että mulle iski masis, siitä etten saa ikinä tuota koiraa suoritusvarmaksi. Se kyllä parhaimmillaan tekee hiton hienosti, mutta en voi olla varma tekeekö se ollenkaan.

Viettiteoriat, taas kiistelty aihe. Viettiteorioihin tutustuin jo remun treeniaikana, sieltä löysin avun edes jonkinlaiseen hallintaan. Nyt ne on saaneet uuden tulemisen. Löysin mentorin, joka on samalla aaltopituudella. En ole ajatellutkaan että niistä olisi hyötyä ronin kaltaisen koiran kanssa. olen jotenkin automaattisesti ajatellut että ne toimii sellaiselle kovalle ja vietikkäälle sakemannille. Nyt olen ymmärtänyt että ne sopivat myös pehmeämmille, mutta vietikkäille koirille, kuten ronille. Me ollaan pari päivää treenattu uusien ohjeiden mukaan, ja huomaan heti eron. Koulutus on toteutettu välimatkan vuoksi virtuaalisesti.

Kyllä vain, virtuaalista koulutusta, tämä on nykyaikaa. Mutta nyt mulla on suunta mihin mennä, ronin kanssa palaamme tokokentille joskus, kunhan tunnen että ollaan valmiita. Koira osaa teknisesti, mutta me ei osata henkistä puolta. Nyt treenaamme asenteen kohdalleen. Luulen että tämän kautta, jos jonkun kautta on mahdollista saavuttaa vielä se pk haave roninkin kanssa.

Viikolla oli aiheesta enemmänkin mietteitä, mutta silloin en ehtinyt enkä jaksanut niitä kirjoittaa, ehkä myöhemmin. Nyt nautin tästä tunteesta, ajatuksista, asioiden sisäistämisestä ja siitä että muutamalla treenillä näin sen eron ronissa. Ja niin näki video tuomarikin.

Moni on sanonut ettei kannata teorisoida liikaa treenejä. Mutta vertaanpa tätä autoiluun. Toiset ostaa jonkun auton ja ajaa sillä tyytyväisenä, toiset haluavat tietää miten se auto toimii, toiset vielä haluaa sitä parantaa, toiset vie sen korjaamolle jos se ei toimi. Minä haluan tehdä kaiken itse, ymmärtää miksi mitäkin tapahtuu, miten saan jotankin tapahtumaan, enkä halua käyttää sitä valmista mallia. Haluan ajaa rallia lujaa, sillä itse rakennetulla, ja korjata jos on tarve.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Iisalmi

On kai sitä hullu. Sunnuntai aamuna lähdettiin kuuden pintaan ajamaan 200km Iisalmeen, agilitykisoihin. Eka startti oli merkattu alkavaksi 9.10. Heräsin taas myöhässä mutta onneksi oli kaikki valmiina. Ihan pikkasen saattoi olla väliin ylinopeutta mennessä. No ehdin kuitenkin ilmoittautumaan ajoissa ja ehdin hengähtääkin. En ole mikään aamuihminen ja se ehkä näkyikin. Torstain iltakisassa oli jotenkin parempi tatsi. Jokainen lähtö on myös videolla, lataamisessa youtubeen saattaa vaan mennä viikko..

Eka lähtö. Alussa oli heti sellaista vääntämistä että huh. Mun mielestä torstain kakkosten ratakin oli helpompi. Ei siinä nyt mitään ollut mitä ei oltais harjoiteltu. Alun estepyöritys vielä meni läpi mutta sitten kosahti hankalaan keppikulmaan, tosin on tuo monesti onnistunutkin. Jostain syystä kepit ei löytyneet ollenkaan ja jatkoin rataa ilman keppejä. Loppurata meni ihan hyvin, vaikka roni otti lentokeinun ja meinasin unohtaa ohjata puomille. Joo, puomin ja keinun eroittelua treenaamaan. Koirankin meno oli jotenkin laiskaa, oli sekin vissiin vielä unissaan.

Toinen rata oli jo perus ykkösluokkaa, muutama haastavampi paikka mutta menevää ja mukavaa rataa. Meinasin itse sössiä radan jo 4-5 väliin kun suunniteltu valssi muuttui sylkkäriksi, ihmeekseni koira kuiten irtosi tästä vielä 6 esteelle. Keinulle jarrutin varman päälle. Rata kosahti sitten omaan hätäilyyn, jarrutin koiran ja lähdin liian aikaisin pakittamaan, sehän sitten teki kiellon. Tämän jälkeen tuli jotain, mitä en ymmärrä. Lopusta 7 rimasta tuli 4 alas. Tästä saimme sentään tuloksen, +25, en edes tiennyt että niin paljon voi saada.

Kolmas rata, hyppyrata. Tässä hajosi minun pakkani ihan täysin, ajoitukset ihan pielessä, meinasin juosta esteeseen pahki jne. Pussille kielto, parista esteestä ohi jne. Ei paljon kerrottavaa.

Sain torstaina palautetta että mun ohjaaminen on laiskaa. Laiskaltahan tuo videollakin näyttää, mutta mitä sille voi tehdä. Nollat odottelee vielä mutta kyllä se niin hilkulla on ollut jo monesti että ne kohta tulee. Roni menee kivasti just sinne minne ohjataan, vauhtia alkaa olla myös. No tulipahan kokemusta, muuta reissulta ei jäänyt käteen. Paitsi näimme sisko-Pinnaa. Pinna oli kivan oloinen koira.








perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kisafiilistä

Kävimme eilen ronin kanssa toisissa agilitykisoissamme. Ratapiirroksia en jaksa tehdä. Eka rata oli hyppyrata, turhankin suoraviivainen makuuni mutta yllättävän hyvin ehdin. Heti alku meinasi karata käsistä, otin ihan poljästi startin ja meinasin ohjata suoraan kepeille vaikka putki piti käydä välissä. Seurakaverini kutsuikin mut heti startin jälkeen luoksensa ja ripitti asiasta, täysin aiheellisesti. Lupasi vielä läpsiä poskille jos toisella radalla toilailen samalla lailla, henkilön tuntevat tietävät varmasti kenestä kyse joten jätän nimeämättä, palaute tulee kyllä suoraan :D No pelastin tilanteen kuitenkin puoli metriä ennen keppejä, on siitä hyötyä jos on koira nöyrä.

No sitten alkoi ronin show, minä tein melkoisen puhdasta rataa. Ylivireinen nuoriherra laittoi renkaan palasiksi ja pituuden palikat lenteli pitkin kenttää. Olihan pojalla vauhtia. Voi sanoa että on syttynyt agilityyn, kaksin käsin saa pidellä koiraa omaa vuoroaan odottaessa. Tuloksena siis 10 virhepistettä ekalta radalta. Vähän oli rytmityshukassa mutta on se vaan makia ohjattava, menee just eikä melkein sinne mihin ohjaa.

Toinen rata oli agirata. Siihen tuli jo vähän haastetta, oli vauhtipätkää, oli koukeroa ja oli pari ansapaikkaa. Vetelin varman päälle ja koira teki laa-aa-aajoja kaarroksia kun en uskaltanut jarruttaa ajoissa ja jätin isommat kikkailut vielä treeneihin. Yhden sylkkärin tein mutta senkin vedin liioitellun kauas. Tämän vuoksi olinkin myöhässä puomilla ja siitä napsahti kielto. Muuten nappi rata, eli tulos 5pst ja kisan toiseksi nopein koira. Se siis meni lujaa, eikä vain tuntunut siltä. Saa nähdä karkaako se kohta näpeistä.

Sunnuntaina siis startataan seuraavan kerran. Hullu ajaa 200km että pääsee johonkin pikkuisiin kyläkapinoihin kisaamaan kolmen radan verran. Mutta näempä ronin siskoa, joka videoiden perusteella on niin hieno koira. Ja lähdetään me tosissaan jahtaamaan nolliakin, oli niin harmittavan lähellä eilen, jäi oikein kaihertamaan. Ja jos ei laskisi niin varman päälle. Luulen että mitä hastavampi ja koukeroisempi rata niin sitä paremmin meillä menee, kun roni taipuu niin mahdottoman nätisti. Toiveissa siis sellainen rata mistä ei montaa nollaa tippuisi.

Mutta kyllä on koira syttynyt lajiin, melkoinen tykki on kuoriutumassa. Mutta kyllä se ohjaajakin on syttynyt lajiin, mutta siitä ei tykkiä tartte odottaa, riippakivi joka jarruttaa koiraa :)