Korvien teippailua

Törmäsin taas tuossa yhdellä palstalla korvien teippailu ja liimailu keskusteluun. Hitto että se on turhamaista hommaa. Onko eettisesti oikein että koira, jolla ei luonnostaan ole oikeanlaiset korvat, palkitaan täydellisenä? Koira jonka korvia on pentuna teippailtu, liimailtu, ollut sinitarraa tms.? Sitten tämmöistä muotovaliota käytetään jalostukseen ja on entistä enemmän koiria joilla on vääränlaiset korvat. Muutenkin mun kauneusihanteet eroaa valtavirrasta. Vaikka bordercollien rotumääritelmä on hyvin väljä, menee mun mielipiteet siitäkin leveäksi. Eikä roni, kuten ei tuleva brad:n istu kokonaan rotumääritelmään virheineen. Mutta ne virheet tuovat persoonallisuutta jota kaipaan. Perus m/v bortsu on tylsä, toinen silmä sinisenä elävöittää kivasti sitä. Ja vanha uskomushan on että sinisilmäiset on parhaimpia paimenia. Samoja uskomuksia on mahdollisimman pieni valkoinen häntätupsu ja mottle eli pilkuttunut. Eli kovan luokan paimen on tulossa näiden perusteella.

Mun kauneusihanteita kuvastaa hyvin bradin sukutaulussa olevat koirat, joita olisi hyvin hankala kuvitella näyttelyyn vierekkäin jonkun muotovalion kanssa. Kuvat on lainattu netistä ilman lupaa. :)

Bradin isä:

Isän isä

Emä

Emän emä

Jospa bradistakin tulisi pystykorvainen, ne on hienoja. Mutten kyllä ala teippailemaan pystyyn niitä.

Se tunne kun sujuu täydellisesti

Tänään oli tuollainen rata. Ja menihän se hyvin. Heti ensimmäiseksi virheetön suoritus vaikkakin vähän varman päälle. Pituuden jälkeinen käännös pitkäksi, en antanut ennakkomerkkiä että hyppää kunnolla. Ohjaus kauempaa 4 ja 5 ja sitten juostiin persjättö 5 ja 6 väliin. Elämäni ensimmäinen persjättö ja heti onnistui. 6 hyppy taas pitkäksi kun varmistelin ettei käänny väärään putkeen. 8 ja 9 väliin takaaleikkaus jolla kerroin kääntymissuunnan ja nätisti kääntyikin.

Toinen kierros ja nipistettiin vähän pituuden jälkeistä käännöstä pienemmäksi ja 6 käänsin tiukemmin putkeen, jättäydyin vähän taakse. Sekin meni hienosti. Kolmannella kierroksella kokeilin muurille (8) että vaihdankin puolta jo ennen muuria ja jarrutan ronit 9 esteelle jättäytymällä muurille, sekin meni hienosti. Mahtava tunne kun voi jo keskittyä "hifistelyyn" eikä tarvitse enää miettiä joka askeleella mitä itse tekee. Vedätin jo aika reilusti seuraavalle esteelle ja kun koiralla tulee kiire niin alkoi jo vähän rimat roiskua. Eihän nyt mun koira, vahingossa jonkun kerran kuussa. Tänään useamman yhdeltä radalta. Tähän pitää puuttua heti. Tällaisia ratoja vaan lisää, perusrataa että saa rutiinia noihin ohjauksiin.

Loppuun teimme radan väärinpäin. Se ei taas onnistunut yhtään. En kertonut putkesta tulevalle koiralle suuntia, ohjaukset lähti mihin sattuu jne. Keskittyminen taisi lopahtaa noihin hienoihin ratoihin :D

Sunnuntaina kävimme toisella hallilla itsenäisesti. Teimme keppejä joissa ohjarit alussa ja lopussa. Radan pätkää missä rengasta, puomia, A:ta ja keinuakin. Teimme erilaisia ohjauksia, keppi kulmia, kontakteja, välistä vetoja, tiukkoja käännöksiä jne. Puomikammosta onneksi näytimme pääsevän säikähdyksellä, roni ravaa sen jo ihan reippaasti. Keinukin alkaa sujua. Kepeiltä puuttuu vauhti, sitä täytyy miettiä, ehkä se varmuuden myötä tulee siihenkin.

Yhden pahan virheen tein. Yritin kääntää koiraa esteelle jonka vieressä toinen este. Ei käänny, ei käänny mutta yritän viimeiseen asti ja koira tajuaa ilmassa olevansa väärällä esteellä. Jarrut ei enää ilmassa pelaa ja suoraan päin estettä. Siivekkeet ja kaikki lentää ja koira kattoo mua että mitä sää nyt teit. No ei näyttänyt sattuvan ja otettiin ihan vähän vielä ettei jää kammoa. No koirahan vähän nilkutti illalla ja aristi toista tassuaan. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja maanantaina ei ollut enää mitään, eli kolhu vain. Mutta opinpa luovuttamaan ajoissa, jos ei käänny niin ei käänny, ei saa vetää liian pitkälle.

Kokeisiin, kokeisiin...

Nyt alkaa tsemppaaminen niihin (surullisen kuuluisiin?) ensimmäisiin kokeisiin. Viime treenit olivat perjantaina positiiviset. Liikkeestä seisominen ja hypyn jälkeinen seisominen alkaa toimia. Ja kun se alkaa toimia, tiedän että se toimii hyvin nopeasti. Seuraamisessa hieman painaa mutta mielummin niin kuin haahuilee, nyt en ennen koetta ala sitä muokkaamaan vaan keskitytään hyvään vireeseen ja sen kestoon. Paikkamakuu ongelman paikansin siihen että olemme treenanneet luoksetuloa maasta sekä olen palkannut koiraa kauempaa. Nyt hoidan palkkaamisen aina vierestä enkä missään tilanteessa nosta koiraa ylös jos en ole vieressä. Sama myös seisomisessa. Erityisiä ongelma kohtia ei ole mutta kyllähän 4 viikossa ehtii pilata montakin liikettä.

Keväällä on ohjelmassa Hanna Haatajan agilitykoulutus, M-L Hiturin tottis/hakukoulutus, ehkä muutamia kokeita ja agility starttia yritetään toukokuulle ja paimennus alkaa keväällä ja pennun kanssa mahtaa tohinaa myös riittää. Brad saapuu siis kotiin 6.3. Käväisen sen silloin lentokoneella hakemassa. Pieni varovainen ehkä on annettu että lähtisin seuran toko-joukkueeseen Sm-kisoihin. Ehkä sen vuoksi että koiran pitää olla vielä Alo:ssa silloin. Avon liikkeet ei ole valmiit. Mutta sitä katsellaan keväämmällä.

Lainaan kasvattajan ottamaa kuvaa tähänkin, Brad on jo niin ison pojan näköinen.

Pentu, pentu, pentu

Keskiviikon agilityssä teimme 1-lk rataa. Ainut isompi ongelma oli että ensimmäinen este oli pussi johon en ronia saanut niin kaukaa kuin olisin halunnut. Muuten keskityimme viilaamaan käännöksiä ja ohjauksia, ei mitään uutta auringon alla. Seuraavissakin treeneissä pääsemme viilaamaan jo opittuja asioita, perusasiat on siis käyty läpi. Varmuutta eritoten ohjauksiin, malttia ohjata riittävän tarkasti. Keppejä teimme väliajalla. Tällä kertaa otin lelupalkan eteen ja sehän meinasi sekoittaa tilanteen, mutta löytyi se ensimmäinen väli sieltä. Rytmi ei vielä ole oikea, jatketaan harjoituksia.

6.3 on varattuna lento, haen bradin kotiin. Alle 8kg menee käsimatkatavarana. Vielä pitää vähän piilotella johtoja, viedä matot pois ja tehdä vähän valmisteluja. Mutta miten voi mennä aika näin hitaasti. Muistan taas miltä tuntui lapsena odottaa joulua.

Pentu siellä, pentu täällä.

Mun ajatukset pyörii tällä hetkellä aika pitkälti pennun ympärillä. Näyttää jo aika varmalle että meille on tulossa uusi koiran alku. Pikkuisen hirvittää, pikkuisen jännittää mutta kuitenkin olen saanut pidettyä järjen päässä. Pentu vaikuttaisi tällä hetkellä juuri sellaiselta kuin haen. Rohkea, itsenäinen, taistelutahtoinen ja varma. Tämän kanssa en varmasti tule pääsemään niin helpolla kuin ronin kanssa. No asia on vielä lopullista niittiä vaille, mutta hyvälle tuntuu. Hirvittää vain että minkäköhänlainen tykki sieltä tulee. :D

Agilityssäkin kävimme. Teimme rataa jossa sai juosta, erilaisia ohjauksia tuli paljon, tiukkoja ohjauksia, takaaleikkauksia, irtoamista ja kiinnittymistä. Muutama kohta vaati vähän työstöä. Irtoamista otettiin erikseen. Jotenkin minulla oli tukkoinen olo mutta ihan hyvää pätkää saimme. Loppua kohti sain rytmistä kiinni, siinä vaiheessa kun molemmilta alkoi kunto loppua.

Perjantain tokot muuttuu. Lupasin alkaa vetämään myöhäisempää ryhmää. Kai mun osaaminen jo riittää että ihan perusteita osaa kouluttaa. :D

Perfektionisti?

Mulla tahtoo olla paha tapa. Mitä tahansa teen, teen sen 100% lasissa. En osaa tehdä mitään puolittain, joko en tee tai sitten teen täysillä. Tosin on tässä poikkeuksia, esimerkiksi kotityöt tahtoo tupata venymään, ei niillä ole kiirettä, teen ne joskus, laiska siis kuitenkin olen. Mutta nyt on kyse muista asioista. Kaikessa mihin alan, haluan olla hyvä. En tiedä onko se turhan suurta itsevarmuutta, mutta tiedän että myös pystyn siihen jos haluan.

Tuossa 5v sitten tajusin ettemme pärjää remun kanssa jos ei jotakin muuteta. Imin tietoa, hakeuduin koulutukseen, opiskelin eri viettiteorioita ja koirien käyttäytymistä. Innostuin kunnolla koiraharrastuksista, eritoten hausta. Rämmin metsässä ilmalla kuin ilmalla, tuntikausia suurimmaksi osaksi toisten koiria kouluttaen. Seurasin koiria, erilaisia koiria, niiden reaktioita, monesti huomasin asioita mihin omistajat eivät kiinnittäneet huomiota. Opiskelin haun teoriaa, kiusasin kokeneempia kysymyksillä. Remun sain koulutettua haussa hienosti suorittavaksi. Hallintaongelmat ovat piinanneet alusta asti ja estäneet kokeisiin menon. V-p-v, pakotteet, palkan menettämiset, negatiiviset vahvisteet, tekemisen loppuminen ja muut on tulleet tutuksi. Mutta mikään ei ole korvannut pentuaikaa ja hallinnan järjestelmällistä rakentamista pentuajasta lähtien. On kuin ajaisi kilpaa jarruttomalla ferrarilla ja yrittäisi jarruttaa puukengillä.

Roni tuli ensisijaisesti hakukoiraksi. Haku ei vain ole sen ominta alaa. Se on turhan pehmeä siihen ja sen lisäksi ehdottoman maavainuinen. Haku alkoi jäädä vähemmällä. Toko ja agility alkoi nostaa päätään. Toko on tylsää, mutta siihenkin minulla on selkeä näkemys minkälaisen suorituksen haluan. Ja myös oma näkemys miten siihen suoritukseen päästään. Tokon ongelmista olen kirjoitellut aiemmin, en enää nyt niihin palaa.

Agility, se tuli täytelajiksi. Laji jota on kiva harrastella ja se on kivaa yhdessä tekemistä. No, sekin on alkanut mennä vakavemmaksi. Paljon suunnitellaan jo treenejä sen mukaan miten koiran saa nopeammaksi, mikä on nopein suoritus tapa, mitkä ohjaustyylit meille sopii. Kisat siintää jo silmissä, olen kilpailuviettinen enkä ole enää lähdössä sinne höntsäilemään. Olen opiskellut lajia, eri tyylejä, nyt jo tekisin jotakin asioita toisin. Katselen toisten suorituksia sillä silmällä että opin niistä jotain. Se on mennyt nyt totiseksi, haluan olla siinä vielä hyvä.

Nyt olen alkanut miettimään tuota kuntoilua. Itseni sekä koiran kunnon kohotusta. Olen esim lukenut kaikki katiskan kirjoittamat jutut vinttikoirien treenaamisesta. Vaikka se eroaakin minun tarpeistani, saa sieltä tärkeää tietoa mitä voi soveltaa. En ole treenaamassa koiraa sprintteriksi, en yhtä agirataa silmällä pitäen. Vaan haluan että koirani on nopea, hyvässä kunnossa, säästyy mahdollisilta vaurioilta ja jaksaa juosta agilityssä, paimennuksessa ja hakuradalla. Nyt on alkanut totinen kuntoilu. Lasken lepopäiviä, rasitan koiraa enemmän kuin ennen. Seuraan palautumista, mietin ravinnon saantia rasituksen ja palautumisen suhteen. Itseäni treenaan sen vuoksi että jaksan paremmin metsässä, pudotan painoa että suunnanmuutokset sekä nopeuden muutokset onnistuisivat paremmin agilityssä. Rytmitajuttomuudelleni en voi mitään. Koordinaatiota yritän parantaa hiihdolla, luistelulle jne.

Saa nähdä mitä tästä tulee. Keväällä kuvioon pitää vielä sotkea paimennus. Siitä en tiedä vielä juuri mitään. Vähän olen asiaa opiskellut mutta silti voin sanoa etten tiedä, enkä osaa yhtään mitään. Tiedän että minulla on koira jossa on ainesta ja nyt jatko riippuu ohjaajasta.

Eli olen kai jonkun sortin perfektionisti, haluan tietää kaiken, haluan osata kaiken ja haluan myös ymmärtää kaiken. Paljon on oppimista, en ole vielä pitkälläkään. Välillä ruoskin itseäni, olen hyvin kriittinen itseni kanssa. Jos en ole tyytyväinen, ei siihen auta kenenkään kehut. Kirjoitan ja puhun myös kriittisesti koirista. Se että kerron avoimesti niiden vahvuuksista tai heikkouksista, ei tarkoita että ne olisivat huonoja tai hyviä. Ne on juuri tuollaisia. Jos en saa ronille kunnon tuloksia, saan katsoa peiliin. Joku kisaisi sen kanssa tokossa jo avoimessa, ehkä voittajassa. Agissa oisivat jo startanneet. Mutta en usko että kaikkien muiden koirat ovat täydellisiä, vaikkei niiden heikkouksista luekaan yleisessä blogissa.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, minulle ei ole tärkeää se lopputulos, vaan se miten siihen päästään. Jos saadaan tokosta armosta ykköstulos, en voi olla siihen tyytyväinen. Jos saan koirani tekemään jonkun asian, haluan ymmärtää miksi siinä onnistuin. Opetteluahan kaikki vielä on, kaukana olen siitä mitä haluan olla. Kaukana on myös suorituksemme siitä mitä haluan niiden olevan. Mutta parhaani teen että joku päivä sen saavutamme. Ja ennenkaikkea olen tyytyväinen, siihen mitä teemme ja miten teemme. Se missä ja milloin, on toissijaista. Ihan periaatteestakin saatan kyseenalaistaa jonkun peruskäytännön, tavan opettaa joku asia. Mietin josko sen voisi tehdä jollakin muulla tavalla, pääsikö vähän parempaan lopputulokseen erilaisella lähestymisellä. Jää nähtäväksi, mutta voin sanoa että opettavaista tämä on jo ollut. Ja ainakin yritän ymmärtää mitä teen ja miksi teen.

Tulipahan taas vuodatus, mutta välillä tälläistä :)

Umpihankea ja pyöräilyä.

Perjantain tokot meni aika ok. Roni oli alkuun vähän yli-innokas mutta se on taas positiivista. Väliin tuli vähän haahuilua mutta yleisilme palasi taas hyväksi.

Olen nyt lenkeillä vetänyt koiraa aika piippuun, samoten kuin treeneissäkin, ihan vain sen vuoksi että sen kunto kasvaisi. Olen tullut siihen tulokseen että tuollaiset hihhulointi kävelylenkit ei pidä sen kuntoa tarpeeksi yllä. Agilityssä kun ollaan alettu ottamaan tehoja niin se hyytyy yllättävän nopeasti. Muutamia radan pätkiä ja koira tarvii tauon, minä taas tarvitsisin toistoja. Remun kanssa se juoksee kiitettävästi mutta remua ei pysty lenkittämään niin paljon.

Olemme käyneet hiihtämässä, ladulla ja umpihangessa sekä juoksulenkeillä. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa talvella pyöräilemässä. Ja se on se meidän juttu. Kaikki meni hyvin alusta asti. Alkulämmittelyn jälkeen säädin vauhdin raviin vaikka ronilla kyllä oli menohaluja. Otimme väliin spurtteja täyttä laukkaa ja taas himmailimme raville. Näin menimme 5,5km keskinopeuden ollessa 11km/h. Lenkin jälkeen roni oli vielä hyvävoimainen joten jatkamme tästä. Roni veti tasaisesti, minä poljeskelin lähinnä näön vuoksi.

Pitäisi tehdä treenisuunnitelmaa, tarkoitus on nyt kohottaa kunto kesää ajatellen, agilityyn ja metsälajeihin. Meillä on keskiviikkoisin agi, perjantaina toko ja sunnuntaina vapaavuoro. Noiden lisäksi ajattelin maanantaille, tiistaille ja lauantai/sunnuntai raskaammat lenkit. Viikkoon jäisi silloin 2 vapaapäivää ja perjantaille ainoastaan toko. Sunnuntain vapaavuoron voi ottaa juuri niin kevyesti tai raskaasti kuin edellisen viikon treenit vaatii. Hullultahan se kuullostaa suunnitella treeniohjelmaa koiralle mutta kun kyseessä on urheilukoira niin tarkoitus on tehdä tästä sillekin mahdollisimman mukavaa ja tehokasta.

Remun aika käy oikeasti vähiin. Tänään poikani lähti keittiöstä omaan huoneeseensa. Remu makasi eteisessä jonka kautta huoneeseen mennään. Poikani kääntyi ja meni olohuoneen kautta, sanoi ettei mene remun vierestä ettei se taas puraise jalasta. :O Remu on siis puraissut poikaa jalasta kun se on kävellyt remun ohi. Mitään jälkiä tästä ei ole jäänyt mutten epäile kertomusta joka tuli täysin spontaanisti. Remu on rauhoitettu, lapsetkin antaa sen olla rauhassa, niille on selitetty että remu on kipeä mutta täytyy niiden uskaltaa kävellä siitä ohi. SE päätös täytyy nyt tehdä. On enää ajan kysymys milloin käy pahemmin.

Sylkkäreitä ja jaakotuksia

Tänään taas aksattiin. Rataa tehtiin 3 pätkässä. Kiva rata, välillä sai juosta, väliin tiukkoja ohjauksia. Ei oikeastaan mitään uutta, enemmän sellaista vanhan harjoittelua. Tämän päivän issue oli malttaminen. Minun pitää malttaa odottaa koiraa eikä ryykätä päättömästi kohti seuraavaa estettä. Yksi kohta aiheutti harmaita sen vuoksi etten muistanut seuraavan esteen sijaintia ja jouduin irrottamaan katseeni koirasta ja heti karkasi putkeen. Putki imee muutenkin niin että useamman kerran tuli yhdestä esteestä rima alas ja toisessa paikkaa ei millään meinannut kääntyä esteelle. Tämäkin korjaantui oikea aikaisella tässä käskyllä. Muuten sellaista perustoistoa. Minulta vaatii enemmän keskittymistä ja että muistan radan. Suunnitelmat oli ihan toimivat radoille, toteutus sellainen 75%. Jaakotukseen en oikein taivu, samaten vartalon kierto vastakkaisen käden jarrutukseen juostessa tuottaa ongelmia. Mun pitäisi saada hirveästi toistoja mutta roni oppii radat muutamalla toistolla ja sen lisäksi se hyytyy kesken.

Väliajoilla teimme rengasta joka alkaa sujumaan. Yhden kerran juoksi päin ja kerran meni vierestä. Muuten kärsi nostaa jo ylös. Keppejä teimme myös ja poistimme jo väliltä ohjarit kolmesta tai neljästä välistä mikä ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Jostain vaan pitää saada vauhtia ja rytmiä paremmaksi. Käytössä ei ole kuin normikepit ja vinokepit. Ehkä kokeilen vinokepeillä saada sen oikean rytmityksen keppeihin. Nytkään ei saatu kuin 4 tai 5 toistoa kepeille. Hyytyy ja saman paikan hajut häiritsi kuin viime perjantain tokoissa.

Sitten, edessä on vielä yli 3 pitkää viikkoa, mutta kyllä se joulu sieltä tulee.

Viime aikojen tapahtumia.

Joo, ollaan treenattu entiseen malliin. Keskiviikon ageissa otettiin kontaktit radalle. A:n ylös meno petti heti. Katsotaan miten alan tuota vahvistamaan. Puomille menoon tuli vauhtia, josta puomi otti jonkinlaisen resonanssin ja roni lakosi puomille. Säikähti aivan hirveästi ja stoppas täysin. No sain sen menemään pari kertaa ryömimällä läpi senkin jälkeen mutta tulee vielä pitkä tie.

Perjantain tokoissa oli kokeenomaiset. Roni pärjäsi hyvin lämmittelyssä mutta kun kehään marssimme niin kaikki meni päin P:tä. Seuraaminen hajosi, käännökset ihan mitä sattuu jne. en jaksa edes luetella. Kai mää muutun heti kun joku katsoo ja liikkuroi, roni ottaa siitä painetta ja alkaa laamailu mitä kitketty pois keväästä asti.

Noo, positiivistakin, remu kävi karhu testissä. Ukko ois jätetty karhun ruuaksi mutta itteään puolusti ja oli rohkea. Kommentti testaajalta, järkevä, varma ja tasapainoinen suoritus. Koiralla toimintakykyä ja terävyyttä löytyy. Mutta tiesinhän minä sen.

Sitten se kaikista positiivisin. Kävimme mutkan Espoossa. 1250km ja 32h, mutta kyllä kannatti. Kävimme katsomassa pentuja joista yksi voi olla kohta meidän. Jotenkin vain kaikki tuntuu natsaavan. Kyllä voi löytyä jo vauhtia 3,5 viikkoisista. :D