maanantai 28. huhtikuuta 2014

Nostetaan rimaa, ja heti kerralla kunnolla

Pari päivää sitten julkistettiin uutinen että vuoden 2015 Agilityn Sm-kisat järjestetään Oulussa. Siitä se ajatus sitten lähti, ja karkasi sfääreihin. Noihin geimeihin on päästävä mukaan. Ajattelin tämän jo syksyllä kyteneen ajatuksen julkistaa jotta treenaamiseen tulee oikea draivi enkä pääse luistamaan. Lyön nyt sitten tavoitteeksi päästä ronin kanssa mukaan 2015 Agilityn Sm-kisoihin. Itse kisoihin ei tule tulostavoitteita.

Ja mitä tämä tarkoittaa? Nostan agilityn nyt ykköslajiksi, aloitetaan armoton treenaaminen. Ilmoitin jo ensikesän treeniryhmän ohjaajalle että ruoska saa heilua, ei armoa. Ja tietty kisata pitää myös paljon, tällä yhdellä ykkösten nollalla olemme aika kaukana 7 nollan kolmosluokasta vaatimuksesta. Onneksi mulla on muutama treenikaveri jolta saan tukea (ja ruoskaa) tavoitteen kanssa.

Tiedostan omat heikkouteni, mutta siitä huolimatta tiedän että tuo tavoite on mahdollista saavuttaa. Tiedostan missä pitää petrata, eritoten jätän hyödyntämättä osan nopeudestani. Mutta eritoten tiedostan myös vahvuuteni. Vähäpätöisimpänä ei ole ainakaan mielenhallinta. Eikä ainakaan se että mulla on mahtavan hieno koira joka antaa paljon anteeksi mun virheitä. Tässä jää vuosi ja kuukausi aikaa kerätä ykkösistä 2, kakkosista 3 ja kolmosista 7 (joissa pitää olla mukana tupla) nollaa. Aloitetaan lauantaina.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kesäkausi ja aksaa, jee!

Kävimme tänään treenaamassa aksaa ekan kerran omalla kentällä. Toisen kontin lukko oli ruostunut jumiin niin treeni typistyi A - mutkaputki - kepit rallatteluksi, mutta siinähän on ne meidän tärkeimmät treenattavat. Keppejä saimme monesta kulmasta, myös kovasta vauhdista putkesta tullessa. Samaten A:ta saimme putkesta tullessa ja putkivetoisena.

Kepeissä avokulma tuottaa vielä ongelmia mutta ihan hyviä toistoja saimme niihin. A:lle roni on kehittänyt ihan järkyttävän vauhdin. Ekan kerran putkesta tullessa tömäytti ylöstulolle niin vauhdilla että säikähdin. Sen jälkeenkin tuli harjan yli sellaisella loikalla että oikeasti alan miettimään niitä juoksukontakteja A:lle. Jokatapauksessa, se edelleen osaa stopin jos autan vähän liikkeellä sitä. Putkivetoisena kyllä helposti varastaa. Eli ei ne kontaktit nyt niin pilalla ole. Kepitkin onnistui nyt hyvin putkesta vauhdilla.

Bradin kanssa otimme sit putkea eri kulmista ja se selkeästi alkaa homman hiffaamaan. Ei enää ongelmia luopua palkasta ja irtoaa putkelle. Nyt aletaan bradinkin kanssa sit oikeasti treenaamaan, kuhan saadaan toisesta kontista hypytkin ulos. A:lla kävimme tutustelemassa. Syksyllä jäimme siihen että harjan yli tuleminen oli vaikeaa. Tänäänkin se oli vaikeaa mutta ekan kerran sen ylitettyään siinä ei enää mitään ollut. Mutta kaikkein parasta oli tuo palkasta luopuminen, nyt ollaan asian ytimessä.

Huomenna loppuu ilmo okk:lle mut taidan vielä ne skipata, tulee niitä kisoja. Kemiin jos laittaisi tähtäimen.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kesäkausi jee!

Avattiin kesäkausi kentällä keskiviikkona, kenttä on jo hyvässä treenikunnossa ja aksatkin aloitetaan varmaan pääsiäisen aikana. Ronille ja bradille otin iha perustreeniä kun taas uusi paikka. Mielentilat pitää ajaa kohdalleen taas ulos että keskittyminen pitää. Bradi oli ihan kohtuullisessa mielentilassa mutta nokka meinasi käydä silläkin. Ronilla kävi nokka ja pää pyöri mutta lopuksi sekin alkoi keskittymään. Sekin on aika hyvin alkaanut häiriöistä aktivoitumaan leluun.

Aksakisoihin tekis mieli mutta viime vuonna hyvin rikotut kontaktit kaipaisi vahvistusta kun stopista ei ole enää tietoakaan. Ehtiiköhän 2 viikossa korjata niitä kisakuntoon. Puolustukseksi voi kuitenkin lukea ettei roni ole yhtäkään kertaa jättänyt kontakteja ottamatta. Keppejä pitäisi myös vahvistaa. Eli keppi-kontakti rälläystä luvassa.

Bradin jalka on nyt viimein taas terve. Vielä näkee missä haava oli mutta pinnat on hyvin parantuneet eikä se ole aikoihin sitä aristanut. Nyt alkaa sitten treenaaminen ja sormet ristissä toivon että pysyisi ehyenä, mut ton kahelin kanssa sitä ei voi tietää.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Harrastuskoiran elämää vertauskuvin

Nyt kun olen itse tajunnut mikä merkitys ohjaajalla on koiran toimintaan ja kuinka paljon me ohjaajat annamme tahattomia signaaleja koiralle, yritän avata ajatuksiani vähän vertauskuvin. Sori vaan kaikki treenikaverit mutta tulen entistä kovemmalla kädellä puuttumaan myös teidänkin tekemisiin. Mutta nyt otan esimerkiksi oman ammattini, maalarin. Pyrin välttämään ammatttikieltä jottei siitä tule samaa hepreaa kuin vieteistä, päämääristä, konflikteista jne. Joidenkin karsastamasta johtajuusajattelusta huolimatta esimerkissä on pomo ja työntekijä.

Otetaan esimerkkinä omakotitalon remontti. Pomo tuo työmaalle juuri koulusta valmistuneen maalarin, antaa vehkeet ja sanoo että kuukauden päästä pitää olla valmista. Heti tulee ensimmäinen klikki, maalari on varmasti tehnyt kaikkea työmaalle kuuluvaa mutta näin ison kokonaisuuden hallinta ei onnistu, kokonaisuuden ketjutus ei onnistu. Tällä kokemuksella jonkun pitää olla pilkkomassa kokonaisuus pienemmäksi jolloin aloittelevakin siitä selviää, eli sanomassa että tee nyt tuo osio. Ja maalari saa palkan tästä.

No tehtävät on pilkottu pienemmiksi ja maalari maalaa ikkunoita. Pomo on selän takana vahtimassa, hoputtaa, nopeammin, enemmän. Maalari hermostuu ja maalaa lasille, siitä pomo huutaa EII!! Sen jälkeen onkin jo purkit nurin. Osa maalareista lähtee tässä vaiheessa itkien kotiin, toiset puree hammasta ja jatkaa. Mutta mikä on itsevarmuus jatkavilla kun pomo jatkaa samaa rataa?

Otetaanpa sama työmaa ja heitetään sinne 15v kokemuksen omaava maalari. Alussa sama homma, pomo tuo työmaalle tavarat ja sanoo että työmaa pitää olla kuukauden päästä valmis. Maalari miettii että onpa aika tiukka aikataulu mutta ei auta kuin alkaa toimeen. Maalari ketjuttaa hommat a-b-c-d-e-f ja homma tulee juuri ajallaan valmiiksi kun maalari tietää että tietyllä järjestyksellä homma toimii ja valmistuu. Pomo käy välillä työmaalla ja kysyy tuleeko homma valmiiksi, ollaan vähän jäljessä aikataulusta. Pomo lyö vähän painetta ja maalari kiristää tahtia, tietäen että päämäärään on edelleen mahdollista päästä. Kaivetaan turhaumasta vähän tehoja, "mitä tuokin tuohon tulee naputtamaan". Mutta maalari on oppinut hallitsemaan paineen ja pystyy paineenalaisenakin ketjuttamaan edelleen työnsä.

Mutta tällekkään maalarille ei pomon auta tulla selän taakse hoputtamaan ja neuvomaan, ei noin. Saati jos pomo häslää vieressä "äkkiä, nopeammin, nyt vauhtia". Joko maalari ottaa lopputilin, nakkaa pensselin pomon naamalle tai jokatapauksessa se vaikuttaa työntehokkuuteen. Varmakin työntekijä alkaa sähläämään, epävarmuus tarttuu.

Mutta jos aloittelevalle työntekijälle homma pilkotaan pienemmäksi, se suoriutuu niistä paremmin ja kokemuksen myötä voidaan kokonaisuutta laajentaa. Aloittelevallekin työntekijälle pitää antaa työrauha. Aloittelevakaan ei tarvitse pomoa viereen sähläämään. Saati kun kokemusta on enemmän, silloin on varsinkin tärkeä väistyä taka-alalle, antaa työntekijän tehdä työnsä.

Pointti tässä kirjoituksessa on se, että työt pitää pilkkoa riittävän pieniksi, pienikin epävarmuus ketjun seuraavasta osasta aiheuttaa ongelmia. Ja sitä ketjua ei vain voi koota ennenkuin sen jokainen osa on valmis. Tai ainakin se pitää ymmärtää ja olla välittämättä jos ketju katkeaa. Vaatimaan, tai antamaan painetta, ei voi alkaa vasta kun on sata varma että on tiedossa mihin tehtävään ketju jatkuu. Kieltäminen ja ohjaajan sählääminen ei tuota kuin negatiivisia ilmiöitä, lisää epävarmuutta. Ja kaikista tärkein, täytyy antaa rauha suorittaa haluttu tehtävä rauhassa. Se tilipussi palkkapäivänä on se minkä vuoksi suurin osa sitä tekee, ei se että pomo on tyytyväinen. Se että nämä kaksi asiaa kohtaavat, on se tavoite.

Opettakaa ketjun osat yksi kerrallaan vahvoiksi ennen ketjun kokoamista. Jos ketju ei kestä, se puretaan osiksi ja heikkoja osia vahvistetaan. Jos kokonaisessa ketjussa on mikään ongelma, puretaan ketju osiksi, vahvistetaan tarpeen mukaan ja tarkistetaan myös oma toiminta. Ja tärkein, lopettakaa se turha häslääminen ja antakaa koiran tehdä työnsä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lyhyesti treeneistä

Töissä hiljaista, teenpä sit lyhkäsen treenipäivityksen, valitan puhelimella tulevia näppäin virheitä. Eilen kävimme hallilla tottistelemassa. Ronille oli kokeenjälkeinen palauttelu, eli perushelppoa treeniä. Roni tekee nykyidin niin makeaa, vahvaa työtä että nyt alamme olla sillä alueella että alamme treenaamaan. Bradikin oli mukana lievästä tassuvammasta huolimatta. Hektistä ohjaajalta ja koiralta, toinen pätkä oli jo parempi. Paranee se koko ajan. Nyt olen alkanut saada purettua jonkun jutun mikä aiheuttaa epävarmuutta. Toisella pätkällä lelun mälväys väheni ja tekemiseen löytyi ryhtiä, nyt sekin alkoi näyttämään jo paremmalta. Bradivaatii vaan tiukemman asenteen, selkeätjämäkät käskyt ja erittäin rauhallisen ja mustavalkoisrn ohjaajan.

Agia tekis mieli treenata mut ei pääse vielä kentälle. Kotipihalle ajattelin tehdä mini A:n jotta päästää vahvistamaan keppejä ja kontakteja. Seminaarin myötä vahvistui ajatus että meidän pitää päästä etenemään suoraviivaisesta ykkösluokasta sopivampiin, vähän haastavampiin ratoihin. Mun rytmitys on paljon parempi kun radalla riittää puuhaa takaakiertojen jne kanssa. Kisoihin siis pitäisi päästä.

Yhdestä pentuilmoituksesta tuli mieleen kokeilla kuinka bortsun saa äkkinäisestä näyttämään hurjalta suojelubortsulta, tästä ehkä myöhemmin lisää. ;)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Hajatelmia taas vaihteeksi

Tokokokeen jälkeinen mietintä tauko, nyt pitää suunnitella miten tästä edetään. Koe oli siis välietappi, tarkistus siitä että olemme menossa oikeaan suuntaan. Nyt palaamme takaisin perusjuttuihin ja pohjan rakentamiseen. Mikään kiire ei ole edetä vaan saada tekeminen sille mallille että eteneminen on järkevää. Nyt tilanne on se että vietti on koko ajan nousussa mutta mielentila pysyy hyvin kasassa. Roni ei tohota, ei häslää, vaan suorittaminen on varmaa ja keskittynyttä, vietti on hallinnassa. Sekä agilityssa että tokossa. Agilityssäkin pysyy rimat ylhäällä, kuuntelee ohjausta mutta menee lujaa ja ennenkaikkea puhtaasti. Hyvästä viettitilasta kertoo seminaarin aikainen kuva, seuraus vietissä toimivan koiran huolimattomasta palkkaamisesta.


Seminaarin ratapiirrokset saan myöhemmin, ne ei taida tähän postaukseen ehtiä. Mut älytön hinku treenaamaan syntyi seminaarista. Ennen ekaa rataa jännitti kuin kisoihin olisi menossa. Katsomossa ihmisiä joita yleensä nähnyt vain SM-kisojen tuloslistoilla. Rata kuin suoraan samoista kisoista. Mut kun näin että muutkin on vain ihmisiä eikä se heillekään ole helppoa, eikä tauko ole vienyt meitä ainakaan huonompaan suuntaan, rentouduin ja sainkin radoista kaiken irti. Mun ohjaaminen on menossa kokoajan kohti sitä tilaa, jossa se vain tulee, miettimättä.

Olen nyt saanut kehuja useasta suunnasta rauhallisesta ja johdonmukaisesta koiran ohjaamisesta. Sekä olen nähnyt ettei se mahdotonta ole päästä treenaamalla korkeallekaan tasolle. Itseluottamus on hyvä, mä kehityn, koira on erinomainen ja vain taivas on rajana. Kovaa työtä niin eiköhän se tuloskin sitten tule. Ja ennenkaikkea se tulos tulee sitten sellaisella suorituksella kuin itse haluaa. Eikä tarvitse kiertää helpoimpia tuomareita saadakseen koiranettiin tuloksia. Ja vaikka ei tulosta tulisi, niin aivan älyttömästi opin koko ajan. Ja kun pohjat on hyvät, tulee jossakin vaiheessa eteneminen tapahtumaan nopeastikin.

Seminaarissa ja sen jälkeen mietin jatkuvaa vänkytystä agilityn estekorkeuksista ja kuinka pikkumakseilla on vaikeaa. Seminaarissa oli pirun nopeita koiria, alkaen 45cm säkäkorkeudesta, joilla ei tosiaankaan ollut ongelmia 60cm esteiden kanssa. Se vain on niin että kun fysiikka ja rakenne on kunnossa, hyppytekniikka kohdallaan, ei tuo ole korkeus eikä mikään.

Bradista sen verran että seuraamisen alkeet, maahanmenot jne alkaa olla hyvin hallussa, jatkuvat sairaslomat vain seisauttavat treenit. Taas on tassu kipeä, ei tykännyt vasta parantunut haava sisarusten kanssa juoksemisesta. Mutta parannellaan nyt kotona. Hakuhommat on taas ollut molemmilta jäissä, sekään ei edisty. Ronin nouto on kanssa jäänyt niin vähille ettei sekään ole edistynyt. Se täytyy nyt ottaa työn alle kun siihen tökkää monet jutut.





tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kokeita ja koulutusta

Yritänpä purkaa välissä viime aikojen tapahtumia. Aloitetaan lauantain tokokokeesta ronin kanssa.
Koe oli samassa maneesissa kuin eka kokeemme vuosi sitten, tuomarikin oli sama Heli Kelhäälä.

Luoksepäästävyys 8, hyppäsi piru tuomaria päin, mutta hyväntahtoisesti.

Paikkamakuu 8, vähän haisteli mutta pisteet lähti että nousi vasta toisella.

Seuraamiset 9 1/2, rokotti muutamasta istumisesta ennen käännöksiä. Sama vapaana. Molemmissa painoi liikaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9, jäi hetkeksi empimään seisomaan.

Luoksetulo 9, jäi kauas.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0, painui empimisen jälkeen maahan.

Estehyppy 9, otti muutaman askeleen mun palatessa viereen.

Kokonaisvaikutus 10, mun ohjaaminen on kuulemma erinomaista.

Kokonaispisteet 162 ALO1 sij. 8/8

Paikalla oli videokuvaaja ja olimme kaikkien aikojen eka koirakko joka kuvattiin automaattikameralla. Ohjaajalle ranneke käteen ja kamera kuvaa automaattisesti.

http://www.filmme.tv/en/site/KorpelanTalli/oht0BoA73AZJ06nq

Kokeessa ei ollut isompia tavoitteita kun keskeneräisenä sinne mentiin. Ainoa tavoite oli tsekata mielentila ja saada koe vedettyä läpi hyvässä tilassa. Ja se onnistuikin kohtuullisesti. Pari missiä ohjaajalta ja alkuvaiheen hienoinen ongelma mielentilassa korjaantui loppua kohden, hyvin tyytyväinen olen suoritukseen. Tekninen osaaminen ei ole vielä mallillaan, tekniikkaa päästään vasta treenaamaan nyt kun mielentila alkaa olla kohdallaan.

Tekniikka määristä kertoo äkkiä lasketut treenimäärät. Kesäkuun jälkeen olemme treenanneet paikkamakuuta 2, liikkeestä maahanmenoa 5, liikkeestä seisomista 10, luoksetuloa 5, edestä sivulle siirtymistä 0 ja hyppyä 3 kertaa. Tämä vahvistaa vain mielipidettäni että kun asioita tekee oikein, ratkaisevaa ei ole mielettömät toistomäärät kokonaisissa liikkeissä, vaan oikeiden palasten vahvistus. Palasina tietty on eriasioita vahvisteltu xxx määrä. Mut tästä on hyvä jatkaa, nyt aletaan pääsemään asiaan.

Kokeen jälkeen lähdimmekin suoraan ajamaan Espooseen. Missattiin tammikuussa bradin synttäribileet niin nyt ajettiin hotelliin 3 yöksi tarkoituksena tavata bradin kasvattajaa, emää, sisaruksia ja niiden omistajia. Samalla osallistuimme bradin emän kasvattajan, Alen marekovicin vetämään agilityseminaariin. Alen on kroatiasta ja moninkertainen MM-kävijä. Sen lisäksi tykkään älyttömästi hänen ohjaustyylistään ja hänen videoitaan olen paljon katsellut.

Sisarukset on hämmentävän saman oloisia, ja näköisiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Roopen ja Muusan kanssa bradi pääsi juoksemaankin, Bess ja Niitti oli saikulla. Koirat sopeutui hyvin nopeasti hotellielämään, on ne niin helppoja matkaseuralaisia.




Itse kurssi taas oli todella mielenkiintoinen. Maanantai aamulla ajelimme hallille rakentamaan rataa ja meinasi tulla pupu pöksyyn. Yli kuukauden treenitauon jälkeen 35 esteen SM-tason rata, WTF, nyt olen väärässä paikassa. Joka toinen este vielä takaakiertona, välillä vauhtisuoran päässä. Eka mentiin rataa itekseen ja toisella kierroksella sit kouluttaja puutui vasta toimintaan. No ehän mää tahtonut rataa muistaa, mut se oli onneksi isoin ongelma. Teemana oli nimittäin takaakierrot ja niihin uusi ohjaus, vastakäsi. Onneksi ohjaus oli kaikille uusi ja olimme samalla viivalla. Mulle ohjaus iski heti, tää on mun juttu. Tällä ohjauksella pääsimme eroon ikuisesta ajoitusongelmasta takaakierroilla. Samalla toteutuu mun tavoite, vähemmän liikkumista ja yksinkertainen ohjaus.

Loppujen lopuksi mulla ei suurempaa hävettävää radalla ollut. Ja roni sai Alenin moninkertaiset kehut, oli vielä bradin kasvattajalle autossa ronia kehunut. On kuulemma erittäin voimakas ja nopea koira, kyllähän mä sen tiedän. Varoitteli vaan että pidän huolen että minä päätän mitä tehdään ja mihin mennään, roni haluaisi kovasti tehdä omia ratkaisujaan. Yhdellä esteellä väittelimme ronin kanssa pitkään teemmekö front crossin vai rear crossin, mä siis yritin front crossia. Kyllä mä lopulta voitin. Myös yleisöstä kuului ihasteluja ronista, ja se vaan vahvistaa käsitystäni uudesta ronista jonka olen saanut kaivettua esille uuden koutsin myötä. Roni on vahva koira. Mutta kiitos siitä osoitetaan koutsille joka on laittanut ohjaajaa ruotuun.

Tiistaina toinen päivä. Radalla oli taas 31 estettä, aavistuksen kuitenkin suoraviivaisempi mutta edelleen paljon takaakiertoja ja muita kikkoja. Nyt ymmärsin jo heti alussa jättää täyden radan opettelun kesken ja keskityin kahteen pätkään joissa oli kinkkisimmät kuviot. Tämä oli hyvä ratkaisu keppikulman ollessa ronille liian vaikea enkä ajanut tuonne asti keppejä treenaamaan. Alen ymmärsi tämän heti. Jatkoimme vastakäden takaakiertoja jotka istuvat mulle kuin nappi paitaan. Ja roni lukee ne niin hienosti, ei enää kieltoja ja mä pääsen irtaantumaan esteeltä nopeasti. Ja ennenkaikkea ohjaus pysyy simppelinä. Toinen päivä meni myös aika putkeen, olin tyytyväinen itseeni. Ja eritoten roniin.

Alen näytti ronin kanssa muutamia kohtia ja A-M olikin sanonut laidalla et se on ihastunut roniin ja haluaa tehdä sen kanssa :) No ronillehan on sama kuka siellä lelun toisessa päässä roikkuu. Niin hyvässä mielentilassa se on aksassa. Jokohan mä olen hehkuttanut sitä tarpeeksi? Jäi vaan niin hyvä mieli että ulkopuolisetkin näkee koirassa jotain erityistä. Mutta tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut, mitä olen alkanut nähdä siinä ja mitä tottiskoutsi sanoi jo kesäkuussa.

Kurssilta jäi mieleen seuraavia asioita. Pidä ohjaukset simppelinä, minäkin sain palautetta että ajattelen liian hankalasti. Käytä jalkoja, jätän suurimman osan nopeudesta hyödyntämättä. Käytä ääntä apuna tiukoissa paikoissa. Ohjaukseni on hyvää, rauhallista, ei turhaa hätäilyä mutta mun pitäisi luottaa enemmän itseeni. Ja tärkeimpänä asia johon itse käytän vertauskuvaa: ensin pitää opetella säännöt, ennenkuin niitä voi alkaa rikkomaan. Eli ensin on opeteltava perusasiat, ennenkuin voi alkaa hifistelemään. Reissu valoi kuiten uskoa, ei ne mitään jumalia ole nuokaan jotka huipulla ovat, inhimillisiä ihmisiä :)