Blogi seuraa, Bradin, Ilonan, Laran sekä Vinkun toilailuja ja vähän treenaamistakin. Blogi toimii myös omistajan päiväkirjana.
maanantai 23. joulukuuta 2013
Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Kiitokset kuluneesta vuodesta treenikavereille, sekä tutuille ja tuntemattomille joiden kanssa on asioista keskusteltu (väännetty) ja koutseille, Pialle, Tiialle, Veeralle ja eritoten Päxälle, jotka ovat luovineet mua eteenpäin. Tästä vuodesta jäi olo että olen oppinut enemmän kuin muina vuosina yhteensä. Kiitokset kasvattajille hienoista koirista, eritoten bradin kasvattajan tuki vaikeina aikoina oli hienoa. Vuosi sitten laitetut tavoitteet jäivät saavuttamatta mutta koen että olen silti saanut vuodesta paljon enemmän irti. Nyt kun perustukset on tehty kunnolla voi alkaa rakentamaan niiden päälle jotain muuta kuin sitä huojuvaa tornia.
lauantai 21. joulukuuta 2013
Väsymystä ja tiedonjanoa.
Voihan väsymys, vuoden pimein päivä, pakko kai se on tunnustaa että se alkaa tässä iässä jo vaikuttaa. Pimeää, ei voi kuvata, pari tuntia on aikaa päivällä jos valoisassa haluaa treenata vaikka noutoa. Muuten pimeää, ja tuota pirun loskaa ja jäätä. Tulisi nyt kunnon talvi edes. Väsymystä on sekä henkisesti ja fyysisesti, siviilissä ja treeneissä. Eikä oikein nappaa tää blogin päivityskään. Kaikennäköistä ihmeellistä asiaa on taas tullut eteen mutta annan niiden olla. Siinäpä tekevät laadukasta jalostustyötä.
Torstain ageissa jätin treenit yhteen kierrokseen. On päiviä jolloin ei kannata jatkaa jos tuntuu että ei onnistu. Se ei ole itselle, saati koiralle reilua jos puolivaloilla tekee jotain sinne päin. Eli roni joutui tyytymään yhteen kierrokseen radalla. Saatiin me siinä ihan hyviäkin pätkiä, huolimatta ettei mun ajoitukset ollut siellä päinkään. Rata oli kivan vauhdikas ja siinä pääsi hyödyntämään meidän uutta suosikkia, persjättöä. Hitto tuo roni on niin makee viedä kun alkaa olla itse kartalla ja koira on 120% mukana.
Eri linjassa olevat esteet menee ihan pienellä merkkauksella ja sitten voin jättää koiran selän taakse suorittamaan ja persjätöllä kertoa seuraavan käännöksen suunnan. Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut että ohjaan tuota koiraa edestä ja tekemällä esim 2 persjättöä kolmelle esteelle, olisin vain nauranut paskaisesti. Mutta niin sitä kehittyy, yllättävän nopeasti. Ja on mulla niin hieno koira <3 Muuten agin suhteen on nyt suvantovaihe. Helmikuussa on vasta kisat täällä päin joten nyt hiotaan pieniä teknisiä juttuja, kuten takaakiertoa pienellä ohjauksella ja niitä hiton kontakteja jotka hajoaa ihan täysin.
Mun motivaation kiikkulauta on kääntynyt nyt enemmän tottiksen puolelle. Se on aina siellä mistä saa onnistumisen tunteet ja missä tuntee oppivansa eniten uutta. Ronin että bradin kanssa ollaan edistytty perusteissa aivan älyttömästi. Roni alkaa olla sata varma suorittaja, eli vire nousee erilaisissa tilanteissa. Bradi taas alkaa lopettamaan turhan häsläyksen ja suuntaamaan energiansa oikeaan asiaa. Mää en todellakaan pysty päivittelemään mitään että kuinka hienosti teimme tietyt liikkeet. Mää päivitän kuinka hienosti kummatkin ovat motivoituneet, kuinka hienosti ne tekee mun kanssa töitä.
Ja se on kaiken perusta. Nyt mulla alkaa olla koirilla sellaiset pohjat mille voi alkaa rakentamaan jotain. On viettiä, on motivaatiota ja on yhdessä tekemisen halua. Ja mulla on koutsi, joka ymmärtää mua ja mä sitä, ainakin joskus. On koutsi joka hallitsee myös teoria puolen, on koutsi joka laittaa mut lujille ja itse miettimään asioita. Teoriassa pitää viilata pilkkua ja tavoitella tähtitiedettä, silloin tekeminen kentällä on helpompaa. Mulla on nyt olo että lisää, lisää, aina vain lisää tietoa, lisää oppia, lisää tätä. Koetavoitteet ja kaikki muut tavoitteet on taas toissijaisia, ensisijaista on oppia, mitä, miksi, milloin ja minkä vuoksi. Ja ennenkaikkea, mää ymmärrän koiriani päivä päivältä paremmin. Mulla ei ole kiire kokeisiin, mut tiedän, että kun olemme valmiita, olemme oikeasti valmiita.
Mutta, se tosiasia jota monet sanovat. Mitä enemmän oppii, sen vähemmän ymmärtää tajuavansa. Jos on vapaa-ajan ongelmia niin ottaa muutaman koiran ja alkaa opettelemaan niiden käyttäytymistä ja teoriaa, koulutuksen ohessa.
Torstain ageissa jätin treenit yhteen kierrokseen. On päiviä jolloin ei kannata jatkaa jos tuntuu että ei onnistu. Se ei ole itselle, saati koiralle reilua jos puolivaloilla tekee jotain sinne päin. Eli roni joutui tyytymään yhteen kierrokseen radalla. Saatiin me siinä ihan hyviäkin pätkiä, huolimatta ettei mun ajoitukset ollut siellä päinkään. Rata oli kivan vauhdikas ja siinä pääsi hyödyntämään meidän uutta suosikkia, persjättöä. Hitto tuo roni on niin makee viedä kun alkaa olla itse kartalla ja koira on 120% mukana.
Eri linjassa olevat esteet menee ihan pienellä merkkauksella ja sitten voin jättää koiran selän taakse suorittamaan ja persjätöllä kertoa seuraavan käännöksen suunnan. Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut että ohjaan tuota koiraa edestä ja tekemällä esim 2 persjättöä kolmelle esteelle, olisin vain nauranut paskaisesti. Mutta niin sitä kehittyy, yllättävän nopeasti. Ja on mulla niin hieno koira <3 Muuten agin suhteen on nyt suvantovaihe. Helmikuussa on vasta kisat täällä päin joten nyt hiotaan pieniä teknisiä juttuja, kuten takaakiertoa pienellä ohjauksella ja niitä hiton kontakteja jotka hajoaa ihan täysin.
Mun motivaation kiikkulauta on kääntynyt nyt enemmän tottiksen puolelle. Se on aina siellä mistä saa onnistumisen tunteet ja missä tuntee oppivansa eniten uutta. Ronin että bradin kanssa ollaan edistytty perusteissa aivan älyttömästi. Roni alkaa olla sata varma suorittaja, eli vire nousee erilaisissa tilanteissa. Bradi taas alkaa lopettamaan turhan häsläyksen ja suuntaamaan energiansa oikeaan asiaa. Mää en todellakaan pysty päivittelemään mitään että kuinka hienosti teimme tietyt liikkeet. Mää päivitän kuinka hienosti kummatkin ovat motivoituneet, kuinka hienosti ne tekee mun kanssa töitä.
Ja se on kaiken perusta. Nyt mulla alkaa olla koirilla sellaiset pohjat mille voi alkaa rakentamaan jotain. On viettiä, on motivaatiota ja on yhdessä tekemisen halua. Ja mulla on koutsi, joka ymmärtää mua ja mä sitä, ainakin joskus. On koutsi joka hallitsee myös teoria puolen, on koutsi joka laittaa mut lujille ja itse miettimään asioita. Teoriassa pitää viilata pilkkua ja tavoitella tähtitiedettä, silloin tekeminen kentällä on helpompaa. Mulla on nyt olo että lisää, lisää, aina vain lisää tietoa, lisää oppia, lisää tätä. Koetavoitteet ja kaikki muut tavoitteet on taas toissijaisia, ensisijaista on oppia, mitä, miksi, milloin ja minkä vuoksi. Ja ennenkaikkea, mää ymmärrän koiriani päivä päivältä paremmin. Mulla ei ole kiire kokeisiin, mut tiedän, että kun olemme valmiita, olemme oikeasti valmiita.
Mutta, se tosiasia jota monet sanovat. Mitä enemmän oppii, sen vähemmän ymmärtää tajuavansa. Jos on vapaa-ajan ongelmia niin ottaa muutaman koiran ja alkaa opettelemaan niiden käyttäytymistä ja teoriaa, koulutuksen ohessa.
torstai 12. joulukuuta 2013
Ei pelkkä "saalispimpula"
Otsikko on lainattu suoraan koutsilta. Nyt mäkin alan tajuamaan kunnolla mistä meidän ongelmat on johtunut. Ronilla on suhteellisen kova aggre/puolustus/mistä nyt haluaa puhua -puoli. Mutta ohjaajapehmeänä koirana se väistää passiivisuuteen konfliktin tullessa. Tai ei se ole kunnolla passiivisuutta, vaan enemmän mököttää "pidä tunkkis, mua ei kiinnosta". Nyt kun konflikteja on saatu poistettua, roni on saatu pois "harmaalta alueelta", saatu saalis esiin niin hommahan alkaa pelaamaan.
Tie on vasta alussa, mutta vain taivas on rajana. Monet kyllä ymmärtää jos koiralle voi ammentaa tehoja muualtakin kuin saalisvietistä, mikä voimavara se on. Mehän vielä tullaan ja näytetään noille hektisille saalispimpuloille. Ah mä niin nautin kun alkaa päästä oikealle tasolle ton koiran kanssa. Tämä se oli mitä sillä dieselkone vertauksella hain. Siinä kohtaa kun huippuunsa viritetystä bensakoneesta loppuu teho, astuu esiin dieselkoneen loppumaton vääntö. Ja se tulee esiin niissä äärimmäisissä olosuhteissa, silloin kun painaa ja takana on jo pitkä matka.
Ja kun se on niin kaunis, mä niin tykkään tästä kuvasta.
Tie on vasta alussa, mutta vain taivas on rajana. Monet kyllä ymmärtää jos koiralle voi ammentaa tehoja muualtakin kuin saalisvietistä, mikä voimavara se on. Mehän vielä tullaan ja näytetään noille hektisille saalispimpuloille. Ah mä niin nautin kun alkaa päästä oikealle tasolle ton koiran kanssa. Tämä se oli mitä sillä dieselkone vertauksella hain. Siinä kohtaa kun huippuunsa viritetystä bensakoneesta loppuu teho, astuu esiin dieselkoneen loppumaton vääntö. Ja se tulee esiin niissä äärimmäisissä olosuhteissa, silloin kun painaa ja takana on jo pitkä matka.
Ja kun se on niin kaunis, mä niin tykkään tästä kuvasta.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Ja se video
https://www.youtube.com/watch?v=l7--my4iKsE&feature=youtube_gdata_player
Videolla ei näy mutta hyppyjen välissä takanurkassa roni käy kyljellään ja joudun lennosta vaihtamaan ohjauksen A:lle kun luonnollisesti vauhti vähän hidastui kyljellään. :)
Videolla ei näy mutta hyppyjen välissä takanurkassa roni käy kyljellään ja joudun lennosta vaihtamaan ohjauksen A:lle kun luonnollisesti vauhti vähän hidastui kyljellään. :)
lauantai 7. joulukuuta 2013
Nyt on pää auki
Tänään oli kassin agi-kisat. Roni pysyi hyvin käsissä, ei ollut viime aikojen kaahotusta havaittavissa.
Eka agi-radalta 15 virhepistettä. Kepeiltä kaksi kieltoa, tuo avokulma on hankala jos yhtään hätäilen, pitäisi malttaa antaa itsenäisesti hakea. Myöhästyin persjätöltä ja peitin näkyvyyden keinulle joten roni meni ylösmenokontaktilta virheen, tuli sivusta. Muuten ohjaus pysyi kasassa ja siltä osin olen tyytyväinen rataan. Rata oli perus ykkösten rata, ei mitään hankalaa mutta ohjata pitäisi.
Toinen agirata oli samaa tyyliä, jouheva ykkösten rata. Se menikin sitten melko putkeen, ihan ei ohjaus pysynyt niin hyvin kasassa kun voisi. Roni kävi kyljelläänkin yhdessä kaarteessa. Ja sieltä saimme nollatilin auki. Viimeisellä 3 esteellä tuntui että polvet pettää alta mutta sain pidettyä paketin kasassa. Aika oli hyvä, radan jälkeen sanoin että jos joku tulee lujempaa niin tulee kyllä todella lujaa. No Kaplashan sieltä vielä tuli ohi minimaalisilla kontaktipysäytyksillä. No lujaa ne tuli muutenkin eikä meilläkään mitään pysähdyksiä ole. Pirun nopee malikka. Mutta selkeästi meidän vauhti riittää ylempiinkin luokkiin. Eli ei vain nolla vaan nolla hyvällä ajalla.
Viimeiselle hypärille oli jo hankaluuksia saada oikeaa draivia päälle, kaikki jotenkin valui ulos edelliselle radalle. Sain kuitenkin paketin taas joten kuten kasaan. Kepeille oli taas avokulma jota ajattelin vekata suoremmaksi mutta hätäilin ja vedin ronit ohi yhdestä esteestä. Sen jälkeen yhdelle putkelle kielto kun liike pysähtyi. No 10 virhepistetä vielä loppuun ja kerrankin on olo että kannatti herätä aamulla aikaisin.
Nyt voi nauttia ekasta nollasta, se tuntuu tällä hetkellä voitolta. Seuraavat kisat on vasta helmikuussa eli nyt aletaan paketoida homma kunnolla kasaan, ne kontaktit kuntoon ja keppien hakeminen itsenäisemmäksi. Tietenkin muuta tyekniikka treeniä myös.Videotakin on tulossa kunhan kaveri saa sen youtubeen.
Eka agi-radalta 15 virhepistettä. Kepeiltä kaksi kieltoa, tuo avokulma on hankala jos yhtään hätäilen, pitäisi malttaa antaa itsenäisesti hakea. Myöhästyin persjätöltä ja peitin näkyvyyden keinulle joten roni meni ylösmenokontaktilta virheen, tuli sivusta. Muuten ohjaus pysyi kasassa ja siltä osin olen tyytyväinen rataan. Rata oli perus ykkösten rata, ei mitään hankalaa mutta ohjata pitäisi.
Toinen agirata oli samaa tyyliä, jouheva ykkösten rata. Se menikin sitten melko putkeen, ihan ei ohjaus pysynyt niin hyvin kasassa kun voisi. Roni kävi kyljelläänkin yhdessä kaarteessa. Ja sieltä saimme nollatilin auki. Viimeisellä 3 esteellä tuntui että polvet pettää alta mutta sain pidettyä paketin kasassa. Aika oli hyvä, radan jälkeen sanoin että jos joku tulee lujempaa niin tulee kyllä todella lujaa. No Kaplashan sieltä vielä tuli ohi minimaalisilla kontaktipysäytyksillä. No lujaa ne tuli muutenkin eikä meilläkään mitään pysähdyksiä ole. Pirun nopee malikka. Mutta selkeästi meidän vauhti riittää ylempiinkin luokkiin. Eli ei vain nolla vaan nolla hyvällä ajalla.
Viimeiselle hypärille oli jo hankaluuksia saada oikeaa draivia päälle, kaikki jotenkin valui ulos edelliselle radalle. Sain kuitenkin paketin taas joten kuten kasaan. Kepeille oli taas avokulma jota ajattelin vekata suoremmaksi mutta hätäilin ja vedin ronit ohi yhdestä esteestä. Sen jälkeen yhdelle putkelle kielto kun liike pysähtyi. No 10 virhepistetä vielä loppuun ja kerrankin on olo että kannatti herätä aamulla aikaisin.
Nyt voi nauttia ekasta nollasta, se tuntuu tällä hetkellä voitolta. Seuraavat kisat on vasta helmikuussa eli nyt aletaan paketoida homma kunnolla kasaan, ne kontaktit kuntoon ja keppien hakeminen itsenäisemmäksi. Tietenkin muuta tyekniikka treeniä myös.Videotakin on tulossa kunhan kaveri saa sen youtubeen.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Tuottaa tuottaa
Ronin treeneistä kirjoitinkin kuinka uusi treenitapa tuottaa ronin kanssa. Treenitapa tuottaa myös bradin kanssa. Bradi ennen kaikkea patoaa erittäin hyvin. Lisäksi sen häiriön kesto on ihan mielettömän hyvä. Eilen otin kontaktitreeniä samalla kun toinen koira teki aksaa vieressä. Bradi kääntää häiriön hienosti aktiiviseksi toiminnaksi. Tällä hetkellä se tarjoaa aktiivisuutta turhankin paljon mutta tämän pitäisi olla vain ohimenevä vaihe. Perusasennossa se steppaa kun olen herätellyt sen seuraamista. Mutta perusasennon paikka alkaa olla melko varma ja askeleen siirtymät alkavat onnistua.
Treenitapahan on näennäisesti hidas, siinä lähinnä vahvistetaan haluttua toimintaa. Tämähän alkaa lähentelemään operanttia koulutusta, enpä olisi moista uskonut jokin aika sitten. Tässä vain koira nostetaan heti alussa korkeaan viettiin, opetetaan patoamaan ja tekemään korrektisti heti korkeassa vietissä. Palkkaus tapahtuu saalispäämäärän ja kanavoinnin kautta. Koira joutuu olemaan aktiivinen mutta korrekti, ohjaajan pysyessä mahdollisimman passiivisena. Eli koira opetetaan toimimaan korkeassa vietissä heti alusta asti, se ei tiedä edes mahdollisuutta tehdä matalassa vietissä. Lisäksi ohjaaja on passiivinen ja koira aktiivinen, eli tilannehan on sama kuin kokeessa, eli erikseen ei tarvitse mitään suolapatsaskoetreenejä.
Tämän kaiken lisäksi tajusin yksi päivä, en edes muista milloin olisin viimeksi treeneissä sanonut "ei" koiralle. Ei tarvitse kun koiralla on palkka josta se oikeasti palkkaantuu ja joka saa sen tekemään ja pyrkimään kohti viettipäämäärää. Huh huh, taas olen oppinut jotain ihan uutta. Ja kaikista parasta tässä tyylissä on se että koiraa treenataan alusta asti mahdollisimman korkeassa vietissä, jota olen halunnut alusta asti.
Huomenna ois aksakisat. Eilisissä treeneissä roni säikäytti selkälukollaan mutta se vaikutti olevan vain hetkellinen "kohtaus" ja lukko aukesi heti ensiavulla. Pitää seurailla silti tämä päivä. Me ei kisata jos on yhtään mitään normaalista poikkeavaa. Kisafiilis on jotenkin hukassa, jännittää kyllä mutta ainakaan vielä asenne ei ole oikea. Ehkäpä sieltä asennekin löytyy vielä.
Tällä yritetään löytää asenne
Treenitapahan on näennäisesti hidas, siinä lähinnä vahvistetaan haluttua toimintaa. Tämähän alkaa lähentelemään operanttia koulutusta, enpä olisi moista uskonut jokin aika sitten. Tässä vain koira nostetaan heti alussa korkeaan viettiin, opetetaan patoamaan ja tekemään korrektisti heti korkeassa vietissä. Palkkaus tapahtuu saalispäämäärän ja kanavoinnin kautta. Koira joutuu olemaan aktiivinen mutta korrekti, ohjaajan pysyessä mahdollisimman passiivisena. Eli koira opetetaan toimimaan korkeassa vietissä heti alusta asti, se ei tiedä edes mahdollisuutta tehdä matalassa vietissä. Lisäksi ohjaaja on passiivinen ja koira aktiivinen, eli tilannehan on sama kuin kokeessa, eli erikseen ei tarvitse mitään suolapatsaskoetreenejä.
Tämän kaiken lisäksi tajusin yksi päivä, en edes muista milloin olisin viimeksi treeneissä sanonut "ei" koiralle. Ei tarvitse kun koiralla on palkka josta se oikeasti palkkaantuu ja joka saa sen tekemään ja pyrkimään kohti viettipäämäärää. Huh huh, taas olen oppinut jotain ihan uutta. Ja kaikista parasta tässä tyylissä on se että koiraa treenataan alusta asti mahdollisimman korkeassa vietissä, jota olen halunnut alusta asti.
Huomenna ois aksakisat. Eilisissä treeneissä roni säikäytti selkälukollaan mutta se vaikutti olevan vain hetkellinen "kohtaus" ja lukko aukesi heti ensiavulla. Pitää seurailla silti tämä päivä. Me ei kisata jos on yhtään mitään normaalista poikkeavaa. Kisafiilis on jotenkin hukassa, jännittää kyllä mutta ainakaan vielä asenne ei ole oikea. Ehkäpä sieltä asennekin löytyy vielä.
Tällä yritetään löytää asenne
maanantai 2. joulukuuta 2013
"SE" päivä...
Tänään tuli taas treeneissä "SE" päivä. Se päivä jolloin huomaat kuinka paljon olette edistyneet, kuinka hoksaat jotakin uutta. Uskallan sanoa nettikoutsiani jo mentoriksi, niin paljon hän meitä on auttanut, vain netin välityksellä. En uskalla kuvitella kuinka paljon apua saisin kasvotusten. Ehkä me joku päivä tavataan, on siitä ollut puhetta.
Lähtökohtahan ronin kanssa oli se että suoritustaso heitteli aivan älyttömästi. Parhaimmillaan se teki töitä hyvin, huonoimmillaan ei tehnyt töitä, ainakaan mun kanssa.
Matkaa on paljon jäljellä, mutta olemme jo pitkällä. Olemme ratkoneet mun ja ronin välisiä konflikteja, on vedetty ronia pois "harmaalta alueelta", puhtaasti saalisvietille ja siitä viettipäämäärään. On autettu painetta purkautumaan kanavointiin. Nyt ronin saalisvietti on alkanut aukeamaan, ja sitä tuntuu riittävän, ja riittävän.
Ne jotka koiran on nähneet agilitykentällä, ymmärtää miltä roni näyttää kun se on oikeasti vietissä. Nyt se alkaa näyttämään samalta myös tottiksessa. Nyt se alkaa näyttämään siltä että "anna vain lupa, pieni merkki että saan kiivetä perse edellä tuohon puuhun". Roni on aktiivinen, minä olen passiivinen, tekeminen on nopeaa, varmaa ja kontrolloitua, vaikka roni on korkeassa vietissä.
Treenien jälkeen näkee kuinka raskasta sen on. Nyt pitää vain varoen mennä eteenpäin, malttaa olla tekemättä liian pitkiä treenejä ja antaa keston kasvaa pikkuhiljaa. Vaikka otin bordercollien sen vuoksi ettei sen kanssa tarvitsi miettiä koiran jaksamista, on koiran vieminen tuolle tasolle alkuun raskasta.
Tämä on niitä hetkiä joiden takia tätä tekee. Tämä on niitä hetkiä jotka pitää muistaa silloin kun konttaa syvällä kurassa ja hammasta kiristää. Tämä tunne on se miksi tunteja ja taas tunteja on tehnyt töitä. Kerta kerralta tykkään enemmän ja enemmän tehdä töitä tän koiran kanssa. Ja selkeästi se myös minun kanssa.
Ilman näitä kuopan pohjia olisi monta asiaa jäänyt oppimatta, tämä matka on jo opettanut paljon. Ja toivottavasti opettaa paljon lisää. Olen aiemminkin käyttänyt lausetta: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan se matka miten sinne mennään". Eli en pyri kohti (kovia?) tavoitteitani hinnalla millä hyvänsä, vaan haluan myös oppia matkalta, jopa kantapään kautta. Jostain syystä tämä, ja monta muuta ajatusta toimii enemmän tottiksessa. Agilityssa meinaan unohtaa omat ajatukseni ja pyrkiä kohti päämäärää välittämättä matkasta. Monta asiaa on retuperällä agilityssa ja niihin alan tekemään muutosta.
En muista kenen kanssa asiasta puhuin mutta ronin vertauskuvaksi tuli diesel kone. Kunhan se ensin starttaa niin sieltä alkaa löytymään sellaista voimaa jota nopeasta bensakoneesta ei osaa kuvitella. Roni ei ole sähäkin, se ei ole nopein, mutta sieltä tulee sellaista ihmeellistä, jopa pelottavaa voimaa.
Sain treenikamat itseltäni pois päältä ja sohvalla odotti tämmöinen näky, kävimme poikain kanssa vähän treenaamassa. Väsynyt bordercollie on tyytyväinen bordercollie.
Lähtökohtahan ronin kanssa oli se että suoritustaso heitteli aivan älyttömästi. Parhaimmillaan se teki töitä hyvin, huonoimmillaan ei tehnyt töitä, ainakaan mun kanssa.
Matkaa on paljon jäljellä, mutta olemme jo pitkällä. Olemme ratkoneet mun ja ronin välisiä konflikteja, on vedetty ronia pois "harmaalta alueelta", puhtaasti saalisvietille ja siitä viettipäämäärään. On autettu painetta purkautumaan kanavointiin. Nyt ronin saalisvietti on alkanut aukeamaan, ja sitä tuntuu riittävän, ja riittävän.
Ne jotka koiran on nähneet agilitykentällä, ymmärtää miltä roni näyttää kun se on oikeasti vietissä. Nyt se alkaa näyttämään samalta myös tottiksessa. Nyt se alkaa näyttämään siltä että "anna vain lupa, pieni merkki että saan kiivetä perse edellä tuohon puuhun". Roni on aktiivinen, minä olen passiivinen, tekeminen on nopeaa, varmaa ja kontrolloitua, vaikka roni on korkeassa vietissä.
Treenien jälkeen näkee kuinka raskasta sen on. Nyt pitää vain varoen mennä eteenpäin, malttaa olla tekemättä liian pitkiä treenejä ja antaa keston kasvaa pikkuhiljaa. Vaikka otin bordercollien sen vuoksi ettei sen kanssa tarvitsi miettiä koiran jaksamista, on koiran vieminen tuolle tasolle alkuun raskasta.
Tämä on niitä hetkiä joiden takia tätä tekee. Tämä on niitä hetkiä jotka pitää muistaa silloin kun konttaa syvällä kurassa ja hammasta kiristää. Tämä tunne on se miksi tunteja ja taas tunteja on tehnyt töitä. Kerta kerralta tykkään enemmän ja enemmän tehdä töitä tän koiran kanssa. Ja selkeästi se myös minun kanssa.
Ilman näitä kuopan pohjia olisi monta asiaa jäänyt oppimatta, tämä matka on jo opettanut paljon. Ja toivottavasti opettaa paljon lisää. Olen aiemminkin käyttänyt lausetta: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan se matka miten sinne mennään". Eli en pyri kohti (kovia?) tavoitteitani hinnalla millä hyvänsä, vaan haluan myös oppia matkalta, jopa kantapään kautta. Jostain syystä tämä, ja monta muuta ajatusta toimii enemmän tottiksessa. Agilityssa meinaan unohtaa omat ajatukseni ja pyrkiä kohti päämäärää välittämättä matkasta. Monta asiaa on retuperällä agilityssa ja niihin alan tekemään muutosta.
En muista kenen kanssa asiasta puhuin mutta ronin vertauskuvaksi tuli diesel kone. Kunhan se ensin starttaa niin sieltä alkaa löytymään sellaista voimaa jota nopeasta bensakoneesta ei osaa kuvitella. Roni ei ole sähäkin, se ei ole nopein, mutta sieltä tulee sellaista ihmeellistä, jopa pelottavaa voimaa.
Sain treenikamat itseltäni pois päältä ja sohvalla odotti tämmöinen näky, kävimme poikain kanssa vähän treenaamassa. Väsynyt bordercollie on tyytyväinen bordercollie.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)