maanantai 30. lokakuuta 2017

Ilonaainailoinen aksaa

Ja uutta putkeen, siis kirjoitusta. En ole tainnut kirjoittaakaan että bradi on saikulla kotikoiran hommista, sen reiden lähentäjä on revähtänyt. Minnillä alkaa olla tärpit ja bradia ei voi laittaa pihahäkkiin, nyt on taas miettimistä miten ton sekalauman kanssa menis. Bradihan on ollut suunnitelmissa kastroida, se ei palleilla tai niiden hormonitoiminnalla mitään tee. Mutta oma sairastuminen ja tulotason tippuminen vähän viivästyttää sitä suunnitelmaa. No, eiköhän pärjätä, mä muutan ainakin olohuoneen sohvalle nyt aluksi.

Ilonan kanssa kävimme taas aksatreeneissä, kerta viikkoon nyt alkuvaiheessa. Nämä etenee niin nopeasti etten pidä kiirettä enemmällä, se on vasta 11kk ja sen liikkeessä on vielä sellaista pentumaisuutta ettei sen kroppa ole kuitenkaan kehittynyt vielä riittäväksi hallitakseen sita aksassa. Tänään treeneissä teimme putki-hyppy yhdistelmää, mutkaputkesta poikittaiselle hypylle jossa koira pitäisi saada tyrkättyä hypyn taakse, melkein takaakiertoon. Eihen se meinannut onnistua, ilona on vielä sitä mieltä että palkka kuuluu joka esteen jälkeen ja mä en vielä handlaa tuota namien kanssa värkkäystä.

Saimme me ihan hyviäkin kohtia siihen. Sen lisäksi kävimme muita mutkaputkia lävitse ja ne alkaakin tulla vauhdikkaasti alun hidastelun jälkeen, ehkä ne onkin vielä ihan kivoja. Sen lisäksi esittelin ilonalle liukkaan A:n, puomin sekä keinun. Missään ei ongelmia ollut, tyttöä ei paljon huimaa. Siinä yhdistyykin hyvällä tavalla äly ja väläys. Se ajattelee asioita mutta se on silti vilkas ja tarjoaa paljon asioita, pelkäämättä turhia. Keinulle vein sen ihan namilla houkuttelemalla, kokonaiselle keinulle ja sain siitä vähän palautetta. Hidastin kyllä sen alastuloa kädellä. Joissakin asioissa olen nihilisti ja pilkon asioita pieneksi. Jossain asioissa olen ehkä epäreilu koiralle vieden ne tilanteisiin luottaen niiden ne handlaavan. Ilonakaan ei ollut moksiskaan keinusta, se on nyt esitelty sille. Nyt alan miettimään kuinka opetan sen suorittamisen.

Nyt minulla alkaa olla jo käsitys millaiset suoritukset haluan koiralleni eri esteille. Roni oli kiva ohjattava ja se teki aksaa täysillä. Mutta muutaman asian olisin opettanut myöhemmin toisin, suurinosa niistä liittyy kontakteihin ja nimenomaan alastuloihin. Nyt lähden opettamaan puomille stopin, A:lle juoksukontaktin ja keinulla pamahduksesta vapautus. Sen jälkeen mä mietin miten ehdin ilman pysähdyksiä mutta se on sen ajan murhe. Täytynee tehdä omalle fysiikalle jotain. +10kg ja vähentynyt fyysisyys töissä ja harrastuksissa ja kyllä huomaa suuren eron.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ilona iloinen ja ohjaaja ehkä vielä iloisempi

Ajatuksia on vaikka minkä aiheen kirjoituksista mutta jos nyt lähden liikkeelle yleisesti ilonasta ja viime päivien "treeneistä". Mä olen ehkä muutaman kerran kertonut kuinka onnellinen olen ilonasta. Se toimii kuin ajatus vaikkei se ole edes vuottakaan. Sen kanssa arjessa ei tarvitse paljon käskyjä tai vinkkejä, se tulee kuin ajatus mukana. Autossa matkustaa alkuajan huonovointisuuden jälkeen rennosti. Uudet paikat se ottaa rennosti, uudet tilanteet se ottaa rennosti.

Olimme "poikien reissulla" poikani ja veljeni kanssa asuntovaunulla erään järven rannalla ilman vettä ja sähköä. Nuotiopaikat ja huussi paikalla oli. Eka iltana leiriä pystytettäessä ja notskia sytytettäessä se pyöri mukana kuten koiran kuuluu, nokka vähän joka asiassa muttei häiriöksi asti eikä tarvinnut vahtia missä menee. Yö vaunussa meni normaalisti ja seuraavalle päivälle teki sellaisen ilman että ulkilu ei juuri houkuttanut. Siellä ilona loikoili kanssamme vaunussa hyvin tyytyväisenä, ilman merkkiäkään tylsistymisestä vaikka takana pitkä yökin. Seuraavankin yön nukkui rauhassa eikä merkkejä tylsistymisestä vaikka edelleenkään ei päässyt juuri pissalenkkiä pidemmälle. Niin makea kun koiralla on se ON/OFF nappi. Rentoudutaan kun on sen aika, tehdään kun on sen aika. Ja kuinka rento matkakumppani, tietää hyvää tulevaisuuden kisamatkoille.

Tänään kävimme hakumetsässä sitten pentuajan kun keväällä vähän kokeilimme. Keväällä lopetin kokeilut kun mörköily oli niin kovaa ettei se ollut kivaa. Jätin asian hautumaan ja ajattelin ajan hoitavan asian. Tänään, nollakelissä ja räntäsateessa palasimme asiaan, n. 5m leveällä kaistaleella kun ei käynyt tuulen hivenkään maastossa.. Ensin 2 maalimiestä menivät makkararinkityyppisesti juttelemaan metsään n. 25m päähän ja palkkailivat heidän välillä juoksevaa koiraa.

Välillä koira autoon ja seuraavalla kerralla maalimies olikin valmiiksi piilossa 30m kohdalla. Koira suoraan syömään herkut maalimieheltä. Takaisin keskilinjalle ja maalimies siirtyi 35m, seuraavaan piiloon. Nopea edellisen piilon tarkistus ja siitä taas maalimiehelle jne mentiin johonkin reiluun 40, lähelle 50m. Kolmas pisto samaan tyyliin. Neljännellä siirrettii maalimies alueella sivuun n. 10m, sama syvyys. Jotta silloin syntynyt tuulenvire toisi hajun kaistaleelle. Koira hakuun, reagoi hajuun 35m kohdalla mutta meni siitä läpi sinne edelliselle piilolle, takaisin tullessa se bongasi hajun uudelleen josta maalimiehellä. Äärettömän hyvä treeni ilonalle heti alkuun, luota nenään.

Se on niin jännä kuinka samanlainen ja eritoten kuinka samalta se tuntuu ohjata ja kouluttaa kuin roni. Vaikka se on tietyllä tapaa "tekevämpi", ehkä vilkkautta on enemmän ja ripaus rohkeutta. Mutta se tunne on vain niin kotoisa. Saisi siitä siis saisi hakukoirankin, uskallan sanoa jo yhden onnistuneen treenin pohjalta. Sitä voi kuin ohjaaja enää pilata. Vielä pitäisi lajit saada järjestykseen kun vähän kaikkea ei ole optimaalista. Mutta treenin päätteeksi tuli ajatus ihan eri asiasta. Ilonalla on lyhyt turkki ja pentuna vielä maha aivan paljas. Laitoin sille takin päälle ennen autoon laittoa. Ei se näyttänyt palelevan mutta ajatuksesta että on hyvä. Sitten aloin miettimään.


Onkohan sitä märkää koiraa hyvä laittaa muhimaan takin alle? Pilaako takki ylipäätään koiran oman karvan lämmöneristyskyvyn painamalla sen kasaan. Villasukkakaan ei lämmitä tiukassa kengässä, eikä seinässä villa lämmitä jos se on kokoonpuristettu. Jos takilla estetään koiran luonnollinen kyky pörhistää karvaansa ja säätää sen lämmöneristyskykyä sen kautta niin kannattaako sitä käyttää ja missä tilanteissa. Ehkä juuri sen verran käytän että jos treenien/lämmittelyn jälkeen haluaa pitää koiraa lämpimänä. Muuten pärjää varmaan ilman, jos pääsee liikkumaan itse. KEhittääpä paremman karvan suojaksi. Vähän sama kuin ihminen laittaa ekoille pakkasille jos villahousut ja toppahaalarin, mitä laittaa sitten niille koville pakkasille. Ja miksi ne jevään nollakelit on lämpimämpiä kuin syksyn nollakelit? Aivan, olisiko elimistön tottumisella jotain se takana.

Raukkapieni on laittettu vielä sohjoiseen maahan makaamaan, reppana. Varmaan pakottamalla. *sarkasmia*

P.S. Ensi kesäksi mulla on sovittuna kesälampaat lampurin kanssa, pelto maanomistajan kanssa ja pitopaikkatunnus haussa. Enää aitaustarvikkeet ja minulla on lähes takapihalla 10 lampaan lauma.

torstai 19. lokakuuta 2017

Kuka kehtoa keinuttaa

Jokaisessa lajissa koiraansa kouluttavat huomaa että on olemassa ns. kiikkulauta jota pyritään pitämään tasapainossa. Tällöin kun jotain asiaa vahvistetaan niin lauta yleensä liikkuu sinne suuntaan ja tasapaino muuttuu. Jos agilitykoiralle vahvistetaan ohjaukseen tulemista, tasapaino vie pois irtoamista jne. Ja mitä kokemattomampi koira, sen nopeammin se keikahtaa. Kun koiralle tulee kokemusta, liike on aina vähäisempää ja hienosäätöä on helpompi tehdä. Suorittaminen on varmempaa, treeneissä ja eritoten kisoissa paineenalla. Paitsi.



Minkä päällä se lauta on. Alla on pyörivä pölkky tai pyöreä kivi. Tasapainopistettä ei voi kuin arvata tai lauta ei kunnolla siinä pysy. Mahdotonta saada hommaa tasapainoon. Tuo piste tuolla on tärkein koko hommassa. Se on koirankoulutuksessa se motivaatio, koiran mielentila, halu tehdä. Laudan pituus ja paksuus on määrätty geeneissä. Siellä on ne koiran luontaiset vietit, kuinka kauas saadaan painot vietyä.

Kouluttaminen on sitä että siirretään painoja eteenpäin, vuorollaan ja pyritään kuitenkin pitämään jonkinlainen tasapaino. Sitten jos puhutaan että koira on häiriöherkkä, se ei pysty keskittymään häiriössä, sitä nyt ei kiinnosta jne jne. Silloin on ihan turha yrittää siirtää painoja kauemmaksi jos tasapainopiste ei pidä. Se pitää tukea, kivi on valettava betoniin. Saadaan yksi epävarmuustekijä pois jolloin voidaan keskittyä kouluttamiseen. Tähän astihan se on helppoa. Mitä se sitten käytännössä vaatii?

Jokaisella koirakolla on omat juttunsa. Yleensä aloitan ohjaajasta ja poistan ylimääräisen toiminnan sieltä. Kun ohjaaja keskittyy olennaiseen eikä häiritse koiraa, yleensä jo koiran motivaatio paranee. Yleisin ongelma on että koira saa niin paljon informaatiota ohjaajalta ettei se voi tietää mitä siltä halutaan. Siihen kun soppaan lisätään viettiä ja lisää ohjaajan toimintaa niin se on valmis. Sitten ihmetellään kun koira ei keskity, sillä ei ole motivaatiota ja se vielä haukkuu ohjaajalle. Vähemmän on enemmän. Koirat lukee niin pieniä asioita että vaikka ohjaaja yrittäisi olla aivan eleetön, lukee koira sieltä asioita.

Mutta tämä kiikkulauta on auttanut minua ymmärtämään miksi koira joka on osannut jotain ei enää osaakaan. Ja eritoten se on minulle auttanut sen ajatuksen kanssa että ne perustukset on tehtävä kunnolla. Sitä teen nyt ilonan kanssa kun rakennan meille leikkiä. Kiven alla on jo betoni, pystyn kouluttamaan alkeita koiralle mutta se kivi ei vielä ole tuettu, se heiluu herkästi. Me emme voi edetä kovin pitkälle ennen kuin saan sen tuettua. Ja kiikkulauta on omansa joka lajissa. Paimennuksessa se on jo tukeva, ei vielä lopullinen mutta tukeva. Agilityssa ja tottelevaisuudessa se vielä heiluu. Ei ole edellytyksiä lähteä pidemmälle. Tiedän että ilonan lauta on pitkä ja paksu. Sinne voidaan ladata iso määrä painoa, kunhan se perustus kestää. Eikä koko paska kaadu.





tiistai 17. lokakuuta 2017

Kuinka pitkä kokemus sinulla onkaan koirahommista?

Lause joka jossain muodossaan tulee säännöllisesti vastaan siinä tilanteessa kun ihmiset ei olekaan samaa mieltä toistensa kanssa. Toisaalta tuolla lauseella menettää kunnioitukseni täydellisesti. Jos oikeasti osaa, osaa silloin perustella mielipiteensä ja sen kautta esittää asiansa jotta toinen ymmärtää.  Roturyhmät on vain kivoja kuvia varten. Siellä on niin värikäs kirjoittajapohja että siellä ei voi edes mustaa ja valkoista väittää eri väriksi.

Esimerkkinä tietysti ainainen käyttis vs. näyttis väittely. Joo, on näyttiksiä, muutamia joilla on hienoja tuloksia monista lajeista, hyvillä ohjaajilla. Sitten on käyttiksiä joita käytetään kaikissa lajeissa ja jollaisen jokainen tavoitteellisesti treenaava ottaa. Siihen on syynsä. Nykyisellä kokemuksella vielä erottaisin bortsut 3 eri ryhmään, näyttö-, harrastus- ja paimenlinjainen. Kuten minä sanoin viedessäni 4kk vanhaa ilonaa lampailla, ei minulla ole tälläistä koiraa ollut aiemmin. Tähän sain vastauksen, olet ajellut niillä perhesporteilla, nyt sulla on kilpa-auto.

Vielä, vaikkei roni eikä bradi ole ollut mitään lapasia, on ilona ihan erimaata. Helposti bradi näyttää ulkopuolisen silmään voimakkaammalta ja tekevämmältä kuin ilona. Mutta tuo hektisyys ja vilkaus peittää sen realistisen tekemisen. Ilona taas ei juuri turhia asioita tee. On sillä jotain pentujuttuja edelleen, eikä sen fysiikka ole aikuisen tasolla. Mutta henkisesti se on paljon tehokkaampi. Mutta onhan se paimenlinjainen, ihan puhtaasti. Ja sieltä se tämän rodun hyvyys tulee, paimennusominaisuukista.

Nuo paimennusominaisuudet taas, se on joku pyhä asia paimennuspiireissä. Siellä vaalitaan jotain legendaa myyttisestä paimennusvietistä. Onhan bordercollieen jalostettu yli sadan vuoden työ paimentavana koirana mutta en usko olevan mitään myyttistä paimennusviettiä. Itse valitsin pennun joka näytti itsevarmalta, sitkeältä, terävältä ja osoitti halua dominanssiin. Tai valitsin pennun joka ilmentää asioita jotka kertovat että ko asiat ovat tulossa. Tietenkin vanhemmista jotka osoitti minulle tärkeitä ominaisuuksia. Jostain kumman syystä se osoittaa myös erittäin hyvää ja luonnollista paimennusviettiä ja eläintenkäsittelytaipumusta.

Mutta sitähän se paimennus on, halua hallita ja kontrolloida eli dominanssia, kykyä kohdata uhkaavatkin uuhet eli puolustusviettiä ja jopa aggressiota. Tässä kohtaa aggressio ei tarkoita taaskaan hyökkäämistä ja puremista, vain valmiutta sille. Se tuo koiralle sen vahvuuden kohdata uuhi, kun se tietää että sillä on tarvittaessa vielä valtit taskussa. Silloin sen asenne on jo yleensä niin hyvä ettei niitä tarvitse käyttää. Taas jalostettu nöyryys ohjaalle saa aikaan sen että lampaat tuodaan ohjaajalle ja koira on ohjattavissa. Samalla periaatteella jäniskoira ajaa jäniksen ohjaajan ammuttavaksi, hirvikoira haukkuu hirveä ja kahukoira haukkuu karhua.

Roturyhmässä oli video bordercolliesta karhutestissä. Video kirvoitti monenlaista keskustelua kun koira hienosti ja rohkeasti piti karhuun etäisyyden mutta haukkui sitä raivokkaasti. Se särähti korvaani kun siinä kysyttiin että eikö bordercollien tulisi väistää uhkaa. Miksi ihmeessä pitäisi? uhkan väistäminen tarkoittaa karkuunlähtemistä, ei rohkea koira joka ei silti välttämättä hyökkää, tarvitse karkuun lähteä. Sitten tätä verrattiin jo karhun hajuun ja siihen reagointiin pois lähtemisenä. Se taas on eriasia, silloin se on viisasta.

Karhutestissä karhu on jo kohdattu ja se on uhkausetäisyydellä. Sitten väistämistä verrattiin siihen että väistetään uuhen pusku mutta palataan paimentamaan uuhia. Silloin on kyseessä väistö(liike), tyhmäähän on ottaa osuma, samaa koira teki konekarhulla, mutta kummassakaan tapauksessa koira ei lähtenyt karkuun, eli väistänyt. Taas verrokkina tuli aidalla aggressiivisesti haukkuva koira johon ohikulkevien koirien ei tule vastata. Ei tietenkään, siinä on kyse jo hallinnasta, ohjaaja on kertonut koirilleen ettei ko tilanteessa ole niille tekemistä vaan ohjaaja hoitaa jos tarve. Toisilla koirilla ei ole edes tarvetta vastata, mutta ei ne yleensä niitä voimakkaimpia koiria olekaan.

Ärsyttävää kun ihmiset eivät ymmärrä asiayhteyksiä mutta tuo vain osoittaa että pitäisi osata pitää itse suunsa kiinni. Niin harmittavasti tekee suurinosa niistä jolla olisi jotain sanottavaa. Taas on paljon ihmisiä joilla on ollut lukuisia koiria useidenkin vuosikymmenien aikana, silti he eivät ymmärrä koiraa. Heille se vain istuu kun saa makupalan. Toisille ei pelkkä istuminen riitä, he haluavat että koira istuu voimakkaasti, nopeasti ja varmasti häiriöstä ja tilanteesta riippumatta. He hakevat siihen voimaa koiran tyypillä sekä hakevat parhaimman palkkauksen.

Eli pitäisi nyt ymmärtää hallinnan merkitys, eri koiratyyppien merkitys sekä olla jonkinlainen yhteinen kieli jolla puhua. Nämä kaikki löytyy todella harvalta, monilla kokeneilla on "silmää" noille ja ne tapahtuvat automaattisesti vaikkeivat he osaa niistä puhua teoriassa. Suurinosa on sellaisia jotka eivät ymmärrä noiden asioiden merkitystä vaan heille on vain hyviä ja huonoja koiria, tai jotain sen väliltä. Ja on paimennusviettiä, metsästysviettiä, riistaviettiä ja saalistusviettiä, kaikki omia viettejään.

On siis koiraihmisiä ja ihmisiä joilla on koira. Harmittavasti nämä vähättelevän asenteen omaavat "verrataanko kisakirjoja", "mistäs lajeista sulla on tuloksia" ja "kauanko sulla on ollut koiria" tyypit samalla latistavat monen aloittelevan ohjaajan itsetunnon. Tottakai nöyrä pitää olla mutta ei pidä nöyristellä. Siksi kuuntelen vain ihmisiä jotka eivät dissaa kokemattomampia eivät nosta itse itseään jalustalle, siellä on se hiljainen tietotaito. Paljon näkee ihmisiä joiden kanssa miettii että ei siihen paljon näköjään vaadita etttä tuloksiakin tekee.

Niin se kokemus, minulla on koirankoulutuksesta käytännössä n. 10 vuoden kokemus, teoriassa n. 30 vuoden kokemus josta viimeiset 5 vuotta tukiopetuksessa korkeakoulutasolla. Se että puran käytännön treenit myös osiin ja olen opetellut ajattelemaan mikä on olennaista ja mikä turhaa, tuplaa helposti kokemuksen. Paljon on ihmisiä jotka vain tekee, kun näin se on aina tehty tai näin se on opetettu aikanaan. Mutta en mä isommin huutele muualla kuin täällä blogissa, yritän luoda mielikuvaa että voi ajatella toisinkin kuin valtavirta. Ainakin mölliryhmän agilitytreeneistä lähti taas eilen tyytyväistä porukkaa kotiin.

Mutta mun puolesta saa harrastaa millä tahansa linjalla ja kouluttaa millätahansa koiralähtöisellä tyylillä, ihan kuten itsestä hyvältä tuntuu. Ei silti kannata väittää mustaa ja valkoista samaksi väriksi. Minulla on omat mieltymykset ja tämä blogi on diktaattorin valtakunta. Johon nyt sairaslomalla on aikaa kirjoitella.

Edit: Kirjoitukseen sen verran, että vaikka mielestäni ei ole mitään  myyttistä paimennusviettiä vaan sekin on purettavissa ihan normaaleiksi koiran ominaisuuksiksi. Tietysti asiaa helpottaa puhuminen paimennusvietistä ettei koira juokse lampaiden perässä häntä pystyssä saalisvietillä jne. Samoin työäly, etäisyys eläimiin ja niiden käsittely ja lukeminen kuuluu paimennusviettiin, mutta nekin on niitä ihan normaaleita ominaisuuksia joiden jalostamiseen on käytetty sukupolvia aikaa jotta ne korostuu. Mutta sitten uuteen asiaan.



maanantai 16. lokakuuta 2017

Maanantain agilityt, ilmiömäistä.

Maanantaisin käyn 30km päässä kouluttamassa mölliryhmää, josta ajan 20km toiselle hallille itse treenaamaan ja siitä 20km kotia. Sellaista se on koiraharrastus, pitää talkoilla jotta on paikat jossa harrastaa. Ja mä tykkään kouluttaa ns. jatkoryhmäläisiä, jotka ei vielä kilpaile mutta ovat siinä kynnyksellä. Heillä ei ole huonoja tapoja vielä pinttynyt ja ovat vastaanottavaisia, mutta ihan perustekniikoita ei tartte enää kokoajan toistaa. Mä koen että meidän seuralla on pienestä koosta huolimatta tasokasta, koiralähtöistä kouluttamista sekä moneen lähtöön kouluttajia. Itse olen se nillittäjä joka säätää ohjaajan tekemistä eikä anna sählätä häiritäkseen koiraa. Toiset on pätevämpiä opettamaan keinulle erilaisia soveltuvia tapoja opetella se. 

Mun ajattelu on aika mustavalkoinen, kun koiralla on motivaatio, sen kanssa ei tartte arpoa jaksaako se ja huvittaako sitä. Ja sitä voidaan viedä reilusti eteenpäin, keinu, puomi yms menee siinä sivussa. Siksi mä en ole kiirehtinyt ilonan aksaopetuksen kanssa. Se aloitti pentutreenit 10kk iässä ja nytkin se treenaa 1krt/vk tahtiin. Kun koiran motivaatio ja oppimiskyky on kohdallaan, ei ole kiire aloittaa. Ei vaikka tavoitteet olisi missä. Meillä nyt ei ole tavoite kuin päästä kisaamaan ja että pääsisin johonkin samoihin tunteisiin kuin ronin kanssa. Mentäisiin samaa rataa ja molemmilla hyvä asenne. Sillä päästään riittävän pitkälle, ei arvokisamenestykseen mutta eiköhän sinnekin osallistumaan. 

Mutta ne treenit, pohjalta se pitää aloittaa. Teimme tänään irtoamista esteelle reilun 5m päästä, muutama takaakierto, rengasta, putkea ja useamman esteen sarjoja. Esteitä se hakee jo hyvin, yksittäisillä esteillä päästään ihan muutaman sekunnin vahvistetiheyksiin. Tänään siis ekaa kertaa yhdisteltii esteitä ilman etupalkkaa. Putkesta yksi hyppy, minä hypyn takana meni vielä hyvin mutta siitä irtoaminen vielä kolmannelle ei niin helppo ollutkaan, tietenkään, kolmannet hallitreenit. Treenikamut naureskelikin että on vähän kädessä kiinni, muka kuittailivat kun lesotin nopeasti oppivalla bortsulla :)

Mutta on se niin, niin ihanaa. Koiraharrastus nollaa pään ja siellä ei arjen murheita ehdi ajatella. 


torstai 12. lokakuuta 2017

Pinnan alla kuplii, päivitystä leikkimiseen.

Päivitystä ilonan leikkiin. Meillähän on koirilla oma leikkikori johon ostetaan täydennystä aina kirpparilta pehmolelujen muodossa. Niillä on siis saatavilla aina leluja joilla leikkiä ja joita tuhota. En ole lähtenyt tielle että rajoittamisen kautta yritetään intoa nostaa. Eilen se sitten tapahtui, otin sohvalta tyhjäksi revityn pehmolelun raadon jota olin viemässä roskiin, ilona tuli takaa ja kävi kiinni leluun ja repäisi sen kädestäni. Röyhkeästi paineli polleana vielä karkuun. Ah mitä ihanaa röyhkeyttä ja itseluottamusta ilman nöyristelyä, spontaanissa tilanteessa. Tietty mä tästä "provosoiduin" ja äidyin leikkiin ilonan kanssa. Ihan rohkeasti nujuutin sitä tönimällä ja "hieromalla", sehän heittäytyi varsin hurjaksi ja repi lelua tosissaan. Siellä se on, tulossa pintaan, pikkuhiljaa.

Kävimme eilen myös uudella lammastilalla uusilta lampailta hakemassa kokemusta. Aika herkät ja liikkuvat lampaat sai ilonan innostumaan alkuun mutta rauhoittui kyllä sitten. Lampaat oli meille kesyt, tuli mun jalkoihin johon en ole tottunut, meidän treenilampaat väistää ihmistä. Sain kuitenkin ne lopulta ajettua pois jaloista käyttäen koiraa ja poispäin ajokin alkoi luonnistua. Tämmöiset ei vain anna yhtään anteeksi vaan "karkaavat" heti ohjaajalle joka voimistaa vain koiran halua tuoda lampaat mulle. En tykkää mutta tuollakin tilalla on villimpiäkin lampaita joille mennään jos sinne vielä menemme. Tilalla tullaan järjestämään perusrata keväällä johon tähtäämme. Sitä ei saa suorittaa treenilampailla eikä treenipellolla. Tilallinen kyllä aikoi pitää erillään siihen suunnitellut lampaat ja pellot.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Ilona aksaa tosissaan

Jotta emme keskity liikaa tuohon ilonan leikkimiseen, teen raporttia myös muista asioista. Viime viikolla aloitimme hallikauden aksassa, ilonalla oli siis pohjalla kaksi tutustumiskertaa esteisiin alla. Jo ekalla kerralla se osoitti hyvää kohdistamista esteisiin vaikka häiriö (meteli) tuolaisessa 3 kentän hallissa on älytön. Tässäkinhän ilonaa kannustetaan omaan aktiivisuuteen, eli annetaan vain lupa suorittaa. Keskittyminen pidetään yllä mutta oma ohjaaminen pidetään alusta asti hyvin eleettömänä.

Toinen kerta siis aksaa, kaksi estettä, n. 6m päässä toisistaan. Avaan hihnan ja ilona karkaa heti ekalle hypylle, ilman mitään apuja. Sen jälkeen toiminkin vain namiautomaattina, tehden hyppyä 5m päästä välillä oikealle, välillä vasemmalle kääntyen, vaihtaen vain palkkaavaa kättä ja tietysti suorittamiselle luvan antavaa kättä, eli käytännössä vain kämmen näyttää että mene. Muutimme sitten harjoitusta, menin hyppyjen väliin ja aloimme tehdä kahdeksikkoa, eli kaksi ohjausta ennen palkkaa.  Toistoja saimme kymmenittäin, vahvistetiheyden ollessa reilusti alle 5s. Tämän ollessa jo helppoa vielä muutama takaakierto, tässä halu suoraan hypylle on vielä kova mutta takaakierto alkoi jo myös onnistua pelkällä pienellä vihjeellä. Tässä siis harjoituksia jotain 4x3min yhteensä.

Lopuksi kaverin kanssa irtoamista namialustalle, ensin yhdeltä hypyltä sitten kahdelta. Ensin oli niin kiire rakastamaan ihmistä jolla namit haisee taskussa ja käsissä ettei huomio riittänyt alustalle. Vielä kun vieressä treenaavat koirat tuottaa isot häiriöt. Hienoa on huomata että häiriöt tuottavat keskittyvälle koiralle vain lisää aktiivisuutta ja tekemiseen tulee makea "raivo", hyvällä tavalla. Se raivo jota en kyllä odottanut kuin vasta lelupalkalle. Nyt olen uuden tilanteen edessä, palkaten koiraa nameilla. Pitää pitää huoli että se saa kohteen johon purkaa raivonsa. Mutta luonnonlahjakkuus se on, kuten hyvät bordercolliet on. Jos niille antaa tilaa oivaltaa eikä lähde mukaan niiden hektisyyteen, ne käyttävät omia aivojaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tuskaistako, ehkä mutta niin palkitsevaa

Otan tän päivityksen pohjaksi keskustelun erään ihmisen kanssa jota en vielä ole tavannut mutta jonka haluan vielä tavata. Juttu pohjautuu siis keskusteluumme, olen leikannut pois toisen kommentit joten osa asiayhteyksistä voi olla hassuja. Keskustelussa kuitenkin kirjoitin tärkeistä asioista ilonan kanssa elämisessä. Samalla olen lisännyt tarkennuksia niille jotka eivät ole yhtä perillä menneisyydestä. 

"On tuo Ilonan leikki aikamoista. On siinä tekemistä, mutta ihanaa, että jaksat sitä rakentaa. Niin moni vain toteaa, ettei koira leiki ja se on sitten siinä."


Jep. Olisi sen saanut nopeamminkin mutta olen antanut sen kehittyä rauhassa. Vähän sama että lähteekö pelottavia asioita kohtaamaan ja tekemään niitä mukaviksi vai odottaako että koira vanhenee ja itsevarmuus kasvaa jolloin asiat on helpompi kohdata. Mä menen sitä turvallisempaa, odottamisen tietä. Toinen vaihtoehto olisi kohdata ne vaikeat asiat ja auttaa pentu niistä yli. Siinä on vain vaara epäonnistumiseen kun mukana on hallitsematon elementti oudon ihmisen tai koiran muodossa.

Mut jaksamista auttaa se että mä tiedän mitä tuolla sisällä on, tänään taas näin. Eka käytiin lampailla, 10kk kakara teki 1lk hakukaarta ja muita isojen tyttöjen juttuja. Ei tartte mitään pentuhommia, esim itseluottamusta kääntää uuhia tms. Se tulee sisältä. Sitte se treenien loppuessa, poi kävellessä, perin epäsosiaalisena tapauksena meinasi naulata vuosikkaan nartun kun ei uskonut ensimmäistä rähähdystä että sinne peräpeiliin on turha sen nokan kanssa tulla. Sitten velipoika, joka koiralle kuitenkin tuttu, ilona häkissä autossa ja velipoika haki työkaluja autosta yksin, sanoi että olipa paha vastaanotto, en olisi kokeillut häkin välistä sormia. Niin oli pahan kuuloinen murina ja haukkuminen. 

Ja siis ei nuo kaikki ole hyviä ominaisuuksia, ne tulee lieveilmiönä siitä että koiralla on tahto puolustautua. Se tuo (myöhemmin) itsevarmuuden, se että se voisi, mutta sen ei tartte.

Mutta siis epäonnistunut siedätys aiheuttaa tätä: Esim jos pentu pöhisee vastaantulijoille ja se viedään tapaamaan sitä onnistumatta rentouttaa sitä, pahennetaan asiaa. Siksi emme kohtaa toisia koiria tai ihmisiä, opetan mielummin ignooraamaan. Hakumetsässä, kotona ja esim mökillä tapaavat turvallisia ihmisiä.

Mut siis ronin kanssa olen käynyt tämän kaiken jo läpi ja siitä tuli varmin koira mitä mulla on ollut. Ilona on terävämpi,aktiivisempi, rohkeampi. Se leikkii kyllä, mutta ei taistele kanssani. Se kokee siinä nöyränä koirana konfliktin ja mun vaan pitää auttaa se yli. Että nöyrä pitää olla mutta ei tartte nöyristellä. Uskon että hanskat kädessä leikitän sitä kunhan se aikuistuu. Tiedän olevani sen verran paineistava kouluttaja että sen vuoksi olen odottanut leikin kanssa. Turvallisella vyöhykkeellä.

Ilona on terävä ja vastaa uhkaan aggressiolla, siksi se ei väistä esim toista koiraa vaan on menossa päälle. Mä opetan sen kyllä väistämään jos joku tulee liian lähelle,mutta pitää odottaa että sen itseluottamus kestää "nöyrtymisen" toiselle koiralle. Tiedät että ihmisenäkin vaatii melkoista voimaa väistää vaikka olisi itse oikeassa.
Mä olen ronin ja remun kanssa tehnyt melkein kaikki virheet ja yhteistyö on siksi ollut tuskaista. Nyt rakennan itselleni mieleistä koiraa eikä sen tartte pärjätä koirapuistossa.
Tai pärjäisi se jos kaikki muut koirat osaisi yhtä hyvin keskustella. Kasvattajan luona otin videota todisteeksi kuinka 12 samantyyppistä koiraa kävi yhteislenkillä ihan sovussa. Tietysti siellä oli keskustelua ketkä ei halunnut toisiaan iholle ja löytyi ne parit jotka juoksivat ja tulivat toimeen. Ilonakin oppi esim ettei isöäidille kannata hampaita paljastaa, siellä on kovempi narttu. 

Jälkikommenttina: juuri ennen kuin roni sairastui epilepsiaan, sen suunniteltiin astuvan yhden nartun. Näin mielessäni minkälaisia pentuja roni ja se kiihkeämpi ja terävämpi narttu saisi. Kuvitelmissani pennut olivat kuin ilona. Tai ajatukseni jalostamisesta oli silloin kohti ilonaa. Nyt minulla on koira joka on kuten kuvitelmieni ronin pentu. Tottakai se on haastava, mutta se on juuri sellainen kuten olin tiedostanut niiden olevan jo pentulaatikossa ryömiessään. Ei päästä helpolla, yhteistyö ei tule ilmaiseksi, mutta se on niin mahtava tunne sen löytyessä ettei sitä voi sanoin kuvailla. Se tunne kun kaikki se voima ja luonne on hallinnassa. Jotkut sen tietää, ne jotka ovat päässeet sitä maistamaan. 

Siksi laitan tähän jo aiemmin käyttämäni kuvan:



perjantai 6. lokakuuta 2017

Projekti ilonan vahvistaminen etenee. Edit.

Puhelin päivitys väliin. Ilonan kanssa olemme tilanteessa jossa se alkaa kotona tuoda leluja lähelle ja jopa tarjota niitä vedettäväksi. Ujosti vielä mutta selkeä muutos on alkanut. Kevyesti vastustan ja vähän mielistelevää voittajaa on hyvä kehua. Sen verran on luontaista terävyyttä ja vastustusta että koskevaan käteen ottaa herkästi kiinni. En muista sainko ikinä videolla sisätiloissa painiani ronin kanssa. Lapset sekä vaimo kommentoi että älä tee tuota, roni on pelottava. Itsekin sanoin että jos olisi toisen koira, en uskaltaisi. Sen verran uskottava murina sieltä lähti. Mutta ronille oli opetettu se tie käsitellä painetta jota se koki tuossa, se kohdisti sen leluun. Se ei ollut vihainen minulle, se oli vihainen lelulle ja se näytti sen tunteen. Mä annoin sille tien purkaa tunteensa. Tiedän jo että ilonassa asuu helvetin vihainen pikku narttu tuon epävarman nuoren koiran sisällä. Se on vain vielä piilossa, se ei tiedä että sen saa päästää pintaan, eikä sillä ole tietä purkaa niitä tunteita. Nyt pyrin vahvistamaan sitä että ne tunteet saadaan ulos.

Edit. Tarkoitus ei ole siis tehdä aggressiivista tai vihaista koiraa, tarkoitus on saada vapautunut koira jonka koko potentiaali saadaan käyttöön ilman patoutumia

tiistai 3. lokakuuta 2017

Nöyrä saa olla muttei nöyristellä

Ilona täytti eilen 10kk. Ilonan kanssa aloiteltiin agilityn hallikausi, ylipäätään nyt starttaa agilityn treenaaminen. Mä en itse koe että treenaamista kannattaa aloittaa kovinkaan aikaisin. Koirat on niin nopeita oppimaan ettei niitä kannata keskenkasvuisena rasittaa kovinkaan paljon ja nopeasti ollaan tilanteessa jossa ei päästä liiemmin etenemään. Nyt ollaan murroksessa, voisi sanoa että murkkuiän kynnyksellä. Mörköilyä on mutta ilona alkaa selkeästi enemmän seistä omilla jaloillaan. Se on terävä ja vilkas joten mikään asia siltä ei jää huomaamatta. Ja se reagoi kaikkeen outoon murinalla tai haukkumisella. Tuohon en isommin ole aikaa uhrannut, jättänyt enemmän huomiotta ja kuitannut lähinnä "höh ku oot hölmö" tyyppisellä lausunnalla.

Hallin pihalla olikin vakava paikka. Pimeää, outo paikka, ihmisiä ja koiria kulkee moneen suuntaan ja hallista kantautuu koirien vinkuminen ja haukkuminen. Joka on käynyt isomman aksahallin pihalla, tietää mistä puhun. Mä onneksi osaan sulkea tuon ärsyttävyyden korvistani, inhoan koirien ääntelyä tarpeettomasti enkä suo moista käytöstä omilleni. Ilona on tuon suhteen opetuksessa, se nimittäin kuumuu jo kentän reunalla. No siis pihalla piti haukkua vähän joka suuntaan, sisälle mennessäkin piti vielä puhista. Vähän aikaa vain katseltiin muiden hommia ja ilona rentoutui, sitten hain kontaktia muutaman kerran ja ilonahan innostui. Pohjaton ahneus on hyvä juttu.

No siitä ilona pääsikin kentän reunalle koukkuun kiinni, siihen se on tottunut jo paimennuksessa vaikka alkuun vähän vikinää olikin. Vähän yritin katsoa muiden tekemisiä niin johan ilonakin yhtyi kuoroon. Kerta sanominen riitti, sen jälkeen ei paljon huudellu. Herkkyys ja nöyryys on sillai mukava juttu. Aluksi tehtiin ihan hihnassa pikkujuttuja, hihna häiritsee ilonaa vielä. Siksi se ei oikein keskittynyt ja olikin mielummin lähdössä. Siksi mietin voinko päästää vielä irti. Treenikaverini siihen kuittasikin että eikö se jumaloikaan sinua? No höh, paimennankin sen kanssa niin eiköhän tuo vapaana hallinnassa pitäisi hallissakin pysyä :)

Otin sit yhden hypyn siihen reunalle että kokeillaan nyt tuleeko mitään näin eka kerralla. Niin se vaan kolmatta kertaa elämässään, kovassa häiriössä toisen suorittaessa rataa vieressä teki hienoa irtoamista hyppylle. Se kohdisti paremmin kuin aiemmin ja jopa asennetta oli jo vähän mukana. Sittenhän hoksasin että videotahan on saatava. Koira maahan ja puhelinta virittelemään, tätä ei ilona kestänyt vaan oli lähdössä radalla juoksevan collien perään. Tiukka käsky "ilona EI, TÄNNE" sai sen palaamaan kyllä takaisin mutta vei samalla parhaan terän videoidusta treenistä. Mutta loppujen lopuksi mentiin vielä pari kertaa putkesta joka on ilonalle aika inhokki vielä.

Ilona tekee hienosti minulle, on hyvin nöyrä muttei se sentään nöyristele. Se on hyvin toimintakykyinen ja pystyy tekemään jo nyt vaikeissakin paikoissa hyvää työtä. Saalis nyt ei ole edelleenkään auki, hallissa se ei leikkinyt oikeastaan ollenkaan vielä. Mutta nythän meillä alkaa vasta treenaaminen, hyvä aihio ja mieleinen edelleen. Kaikki tämä on ollut ennalta arvattavissa. Katsotaan vuoden päästä missä ollaan menossa.

Mutta pyrin kirjoittamaan tänne kaikki tärkeät treenit joissa raportoitavaa. Tämän tyypin koirien ohjaajat ovat monesti turhautuneita ja ihmeissään koirasta joka reagoi kaikkeen, ei leiki ja "kunnon" treenaaminen on vähissä. Siksi haluan kirjoittaa tätä auki jotta toiset ehkä saisivat toivoa tekemiseensä. Nyt on tärkeintä olla paineistamatta koiraa liikaa ja täydellinen musta-valkoisuus on tärkeää, harmaan sävyillä ammutaan itseä nilkkaan.

Video treenistä: