Jos välillä ihan treenipäivitys. Bradin kanssa ei siis enää aksata mutta ronin kanssa vielä aksataan. Viime perjantain treeneissä oli keppisulkeiset. Meillähän kaatui useampia ratoja viime vuonna kepeille. Ei vaan löydy kovasta vauhdista, tai jos hätäilen tai jos jos. Nämä jossittelut on päätetty selättää. Nyt teimme keppejä hypyn ja mutkaputken kautta, josta roni tulee lujaa. Kepit olivat lähellä putkea, ehkä 4m päässä.
Lähetin kepeille jääden seisomaan taakse, olin puolivälissä ottamassa vastaan, vedätin täysillä juosten, leikkasin toiselle puolelle ja kaikkea mahdollista. Sinne se vain upposi, ihan sama mitä mä hommasin, varmaan jos osaisin olisi voinut kärrynpyöriä heitellä. Muuten aksasta on nyt aikaristiriitaiset fiilikset.
Rytmityksestä kiinni saadessani tuntuu välillä jopa hyvälle. Mutta sitten välillä menee ihan päin peetä. Roni menee lujaa ja mun ohjaus ei ole koiran tasolla. Jossain vaiheessa tulee vielä ongelmia. Kuten perjantaina meinasi tulle. Roni luki radan reunalla olleen A:n kuuluvan rataan. Mutta hoksasi juuri ennen kiipeämistä ettei sinne ollutkaan tarkoitus mennä. Nöyrä koira yritti ponnistushetkellä jarruttaa ja otti sitten pahan näköisen tömärin. Onneksi siitä ei ole tullut mitään.
Enkä mä tykkää uuden hallin pohjasta. Halli on muuten hieno ja hyvä mutta pohjan valinta on epäonnistunut. Lyhyt hiekkatekonurmi on liukas ja tuntuu todella kovalta jalan alla. Sen lisäksi ronin kannusantura on muutaman kerran talvikaudelle auennut tuolla hallissa. Mun nähdäkseni tämä johtuu liukkaudesta ja pinnasta joka polttaa anturan auki. Enkä ole ajatukseni kanssa yksin.
Tottispuolella olen alkanut järkeistämään treenaamista. Nyt on molempien kanssa keskitytty pääasiallisesti noutoon. Bradin issue on tällä hetkellä rauha edessä, lelu/kapula suussa. Bradi kyllä tuo hienosti muttei ymmärrä pätkääkään että edessä voisi istua rauhassa pitäen lelua suussa. Ronin kanssa on vahvistettu myös edessä istumista ja lelun tarjoamista. Ronin ote kapulasta ei ole vielä hyvä ja vieläkin välillä se väistää käsiä aavistuksen. Ronin noudolla tekisi kyllä kohta jo tuloksen, mutta kun se ei ole sellainen kuin haluan. Kapula ei saa irrota vetämällä suusta ennen irti-käskyä.
Noutoa rakennetaan nyt lelulla, kapulalla, lelulla ja kapulalla, lelu leuan alta ja kaikki mahdolliset variaatiot. Irti käskyä vahvistetaan sekundäärivahvisteeksi, kapulaa arvotetaan ylemmäksi, bradin kanssa treenataan luopumista leuan alla odottavasta vahvisteesta jne. Ronin vietti pitäisi saada noudemaan kapulalla jotta ote parantuu. 2 lelulla alkaa olla jo melko täydellistä mutta kapulalla ja lelu vahvisteena on ote heikko. Mutta kyllä me AVO korkataan vielä tälle keväälle.
Seuraamisessa bradin kanssa issue on vasemmalle kääntyminen. Bradin seuraaminenhan on rakennettu täysin operantisti lelulla vahvistaen. Joskus pentuna on muutaman kerran imuteltu nakilla. Nyt imuttelu nakilla on kohonnut mieleeni ton kääntymisen kanssa. Bradi kun ei ehkä kuitenkaan ole se viisain bordercollie. Tuntuu ettei se vaan älyä mitä halutaan ja vahvistetaan. Se vaatii sata kertaa enemmän toistoja kuin roni. Ja mun hermorakenteeseen ei kuulu hirveä kärsivällisyys. Joten houkutus on suuri houkuttelulle.
Ronin mielentila on pitkään ollut treeneissä täysikymppi. Nyt on ajettu vaan vanhoja temppuja osaamistasolle uudessa mielentilassa. Kyl siit vielä hieno tulee. Tällä hetkellä vain mietin yritänkö tehdä luokat mahd pian ennen uusia sääntöjä vai alanko treenaamaan uusilla säännöillä.
Blogi seuraa, Bradin, Ilonan, Laran sekä Vinkun toilailuja ja vähän treenaamistakin. Blogi toimii myös omistajan päiväkirjana.
maanantai 19. tammikuuta 2015
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Uutta ja vanhaa
Yritän vähän purkaa ajatuksia menneestä että tulevasta. Tällä kertaa vähän muustakin kuin koirista.
Blogi elää hiljaiseloa, ei innosta kirjoittaa edes tänne. Työkuviot on tökkinyt koko vuoden ja nyt päätin uudistaa niitä. Mun mielestä ei ole oikein jos joka ikinen aamu vituttaa lähteä töihin. Työt on mulle muutenkin vain pakollinen asia josta saa pientä korvausta menetetystä vapaa-ajasta, keino saada rahaa elämistä varten. Nyt olen työharjoittelussa eläintarvikeliikkeessä. Tarkoituksena saada kokemusta myyjän hommista jotta olisi mahdollista päästä vaihtamaan alaa, johonkin jossa ammattitaitoni saisi yhdistettyä myyjän työhön. Tällä hetkellä tuntuu etten ole miettinyt asiaa väärin, tämä voisi hyvinkin olla alani.
Koko vuosi, varsinkin syksyä kohden on mennyt ihme horroksessa. Joka viikko olen huomannut saaneeni aikaan ihan liian vähän. Kunnonkohotus ja liikkuminen on lähinnä koirien juoksuttamista, itse mennen mahdollisimman vähällä. Treenaaminen on ollut puoli villaista ja liian harvoin. Tekemisellä ei ole päämäärää vaan tekeminen on ihme pyörimistä tutussa ja turvallisessa mukavuusalueessa. Kunnollista itsensä haastamista ei ole ollut. Voisinkin diagnosoida itselleni masennuksen, sikäli tuttua että se on aikoinaan mulle diagnosoitukin. Tällä kertaa en silti aio päästää itseäni niin pitkälle. Eikä siihen ole yhtäkään näkyvää syytä. Ei vaan jaksa niin ei jaksa, eikä kiinnosta.
Inhoan uudenvuoden lupauksia, rikottuja lupauksia ja turhia toiveita. Silti olen muutaman asian itsekseni päättänyt, lupaamatta niitä silti kenellekään.
Aion kohottaa kuntoani ja laihduttaa. 177cm ja 89kg tuottaa painoindeksiksi 28,4. Vaikken kiinteisiin lukuihin uskokaan, ei tuota voi selittää luustolla eikä lihaksistolla. 12kg pitää saada pois. Sen jälkeen on varmasti helpompi hengittää, ja paljon helpompi pysyä ronin tahdissa agilityssa.
Kaikesta huolimatta tunnen kasvaneeni henkisesti tänä vuonna enemmän kuin koko ikäni aikana. Ihan vain sen kannalta kuinka olen oppinut hallitsemaan mielentilojani, siis hallitsemaan hermoni ja pakottamaan itseni hyvään mielentilaan.
Pyrin myös ajattelemaan vain itseäni, unohtamaan mitä muut tekee. Edelleen annan osaamiseni mukaan apuja jos joku haluaa. Tunnen saavani siitä paljon kun saa miettiä asioita myös erilaisten koirien ja ohjaajien kanssa.
Aijon treenata monta kertaa aktiivisemmin. Varsinkin loppuvuosi on mennyt ilman suunnitelmia. Nyt on lomaloppu ja aijon määrätietoisesti alkaa treenaamaan. Ronin tokouran jatko riippuu nyt suurimmalta osin noudosta. Ja noutokapula viihtyy silti liian hyvin hyllyssä. Osaltaan se on pelkoa että uusin virheitä, virheitä joita olen heti alussa tehnyt. Nyt kun innostus saatiin noutokapulaa kohti noudemaan, loppui treenaaminenkin. Pöh.
Bradin treenivuosi on mennyt pipariksi lukuisten loukkaantumisten vuoksi. Sen osalta en edes uskalla tavoitteita laittaa, pidän vain sormet ristissä että pysyy terveenä ja saadaan treenattua. Paljon on tekemistä, paljon paljon. Mutta on siinä vain jotain tuossa pojassa, sen saalis, sen leikkimisen halu, se on ehtymätön. Sen kun saan valjastettua niin tulee siitä tappavan hyvä koira, lajiin kuin lajiin. Tosin jo syksyllä tein hiljaisen päätöksen, sen kanssa lopetetaan agility kokonaan.
Ronin kanssa agility on mietinnän alla. Mulla on käsissä todellinen tykki. Se ei musta vaikuta varsinkaan videolla niin nopelta kuin se on, se kun ei ole hektinen kuten monet bortsut. Se on tappavan tehokas, se ei tee yhtäkään turhaa liikettä. Ja se on oikeasti jo aika pelottavaa. Aletaan olla tilanteessa jossa ohjausvirheet voivat olla liian kohtalokkaita. Tänä syksynä olen alkanut miettimään enemmän koiran loukkaantumista lajissa. Aksahan on tehty ronia varten ja se lähestulkoon elää sitä varten. No lampailla se menee samaan tilaan, sekä jo ajoittain väläyttelee tottiksessa samaa. Mulla vaan ei ole kohta kuin kaksi vaihtoehtoa, nykyisen rallatteluharrastelun tullessa liian vaaralliseksi. Joko mun pitää alkaa panostaa lajiin paljon enemmän, tai sitten mä lopetan.
Jälkimmäinen on ehkä todennäköisempi. Ymmärrän realiteetit ja sen minkä työmäärän se vaatii että minä pääsisin lähellekään ronin tasoa. Ja siihen työmäärään mulla ei ole resursseja. Tarvittaisiin laadukasta valmennusta useampia kertoja viikossa, treenejä ja treenejä. Kallista ja veisi käytännössä kaiken treeniaikani. Olen oikeasti alkanut miettimään josko antaisin ronit jollekin toiselle ohjattavaksi, jollekin jonka taidot olisivat lähempänä ronin tasoa. Ja jonka ohjaaminen olisi mun mieleistä. Mulla kuitenkin tavoitelistan kärjessä ensi kaudelle, kesälle, on haku.
Ainut laji jossa tunnen että olemme pennusta asti edenneet oikeaan suuntaan. Olen nähnyt varoitusmerkit ajoissa ja muuttanut treenejä. Ajatuksena onkin että ensi kesänä, heti keväällä kun maastot aukeaa, alkaa haun koulutus todenteolla. Hausta on tulossa bradinkin päälaji. Priorisoin hakutreenit ykköseksi, muiden treenien väistyessä.
Ensi kaudelle en laita tulostavoitteita. Tavoitteena on tehdä paljon, niitä asioita joita olen opetellut viime ajat. Ronin noudon kun saisi koekuntoon, ja bradin kanssa päästäisiin treenaamaan ilman pitkiä taukoja. Tavoitteena on kuitenkin ensi vuonna jatkaa ronin kanssa AVOssa, korkata pk-puoli ja bradin kanssa päästä myös kokeeseen.
Blogi elää hiljaiseloa, ei innosta kirjoittaa edes tänne. Työkuviot on tökkinyt koko vuoden ja nyt päätin uudistaa niitä. Mun mielestä ei ole oikein jos joka ikinen aamu vituttaa lähteä töihin. Työt on mulle muutenkin vain pakollinen asia josta saa pientä korvausta menetetystä vapaa-ajasta, keino saada rahaa elämistä varten. Nyt olen työharjoittelussa eläintarvikeliikkeessä. Tarkoituksena saada kokemusta myyjän hommista jotta olisi mahdollista päästä vaihtamaan alaa, johonkin jossa ammattitaitoni saisi yhdistettyä myyjän työhön. Tällä hetkellä tuntuu etten ole miettinyt asiaa väärin, tämä voisi hyvinkin olla alani.
Koko vuosi, varsinkin syksyä kohden on mennyt ihme horroksessa. Joka viikko olen huomannut saaneeni aikaan ihan liian vähän. Kunnonkohotus ja liikkuminen on lähinnä koirien juoksuttamista, itse mennen mahdollisimman vähällä. Treenaaminen on ollut puoli villaista ja liian harvoin. Tekemisellä ei ole päämäärää vaan tekeminen on ihme pyörimistä tutussa ja turvallisessa mukavuusalueessa. Kunnollista itsensä haastamista ei ole ollut. Voisinkin diagnosoida itselleni masennuksen, sikäli tuttua että se on aikoinaan mulle diagnosoitukin. Tällä kertaa en silti aio päästää itseäni niin pitkälle. Eikä siihen ole yhtäkään näkyvää syytä. Ei vaan jaksa niin ei jaksa, eikä kiinnosta.
Inhoan uudenvuoden lupauksia, rikottuja lupauksia ja turhia toiveita. Silti olen muutaman asian itsekseni päättänyt, lupaamatta niitä silti kenellekään.
Aion kohottaa kuntoani ja laihduttaa. 177cm ja 89kg tuottaa painoindeksiksi 28,4. Vaikken kiinteisiin lukuihin uskokaan, ei tuota voi selittää luustolla eikä lihaksistolla. 12kg pitää saada pois. Sen jälkeen on varmasti helpompi hengittää, ja paljon helpompi pysyä ronin tahdissa agilityssa.
Kaikesta huolimatta tunnen kasvaneeni henkisesti tänä vuonna enemmän kuin koko ikäni aikana. Ihan vain sen kannalta kuinka olen oppinut hallitsemaan mielentilojani, siis hallitsemaan hermoni ja pakottamaan itseni hyvään mielentilaan.
Pyrin myös ajattelemaan vain itseäni, unohtamaan mitä muut tekee. Edelleen annan osaamiseni mukaan apuja jos joku haluaa. Tunnen saavani siitä paljon kun saa miettiä asioita myös erilaisten koirien ja ohjaajien kanssa.
Aijon treenata monta kertaa aktiivisemmin. Varsinkin loppuvuosi on mennyt ilman suunnitelmia. Nyt on lomaloppu ja aijon määrätietoisesti alkaa treenaamaan. Ronin tokouran jatko riippuu nyt suurimmalta osin noudosta. Ja noutokapula viihtyy silti liian hyvin hyllyssä. Osaltaan se on pelkoa että uusin virheitä, virheitä joita olen heti alussa tehnyt. Nyt kun innostus saatiin noutokapulaa kohti noudemaan, loppui treenaaminenkin. Pöh.
Bradin treenivuosi on mennyt pipariksi lukuisten loukkaantumisten vuoksi. Sen osalta en edes uskalla tavoitteita laittaa, pidän vain sormet ristissä että pysyy terveenä ja saadaan treenattua. Paljon on tekemistä, paljon paljon. Mutta on siinä vain jotain tuossa pojassa, sen saalis, sen leikkimisen halu, se on ehtymätön. Sen kun saan valjastettua niin tulee siitä tappavan hyvä koira, lajiin kuin lajiin. Tosin jo syksyllä tein hiljaisen päätöksen, sen kanssa lopetetaan agility kokonaan.
Ronin kanssa agility on mietinnän alla. Mulla on käsissä todellinen tykki. Se ei musta vaikuta varsinkaan videolla niin nopelta kuin se on, se kun ei ole hektinen kuten monet bortsut. Se on tappavan tehokas, se ei tee yhtäkään turhaa liikettä. Ja se on oikeasti jo aika pelottavaa. Aletaan olla tilanteessa jossa ohjausvirheet voivat olla liian kohtalokkaita. Tänä syksynä olen alkanut miettimään enemmän koiran loukkaantumista lajissa. Aksahan on tehty ronia varten ja se lähestulkoon elää sitä varten. No lampailla se menee samaan tilaan, sekä jo ajoittain väläyttelee tottiksessa samaa. Mulla vaan ei ole kohta kuin kaksi vaihtoehtoa, nykyisen rallatteluharrastelun tullessa liian vaaralliseksi. Joko mun pitää alkaa panostaa lajiin paljon enemmän, tai sitten mä lopetan.
Jälkimmäinen on ehkä todennäköisempi. Ymmärrän realiteetit ja sen minkä työmäärän se vaatii että minä pääsisin lähellekään ronin tasoa. Ja siihen työmäärään mulla ei ole resursseja. Tarvittaisiin laadukasta valmennusta useampia kertoja viikossa, treenejä ja treenejä. Kallista ja veisi käytännössä kaiken treeniaikani. Olen oikeasti alkanut miettimään josko antaisin ronit jollekin toiselle ohjattavaksi, jollekin jonka taidot olisivat lähempänä ronin tasoa. Ja jonka ohjaaminen olisi mun mieleistä. Mulla kuitenkin tavoitelistan kärjessä ensi kaudelle, kesälle, on haku.
Ainut laji jossa tunnen että olemme pennusta asti edenneet oikeaan suuntaan. Olen nähnyt varoitusmerkit ajoissa ja muuttanut treenejä. Ajatuksena onkin että ensi kesänä, heti keväällä kun maastot aukeaa, alkaa haun koulutus todenteolla. Hausta on tulossa bradinkin päälaji. Priorisoin hakutreenit ykköseksi, muiden treenien väistyessä.
Ensi kaudelle en laita tulostavoitteita. Tavoitteena on tehdä paljon, niitä asioita joita olen opetellut viime ajat. Ronin noudon kun saisi koekuntoon, ja bradin kanssa päästäisiin treenaamaan ilman pitkiä taukoja. Tavoitteena on kuitenkin ensi vuonna jatkaa ronin kanssa AVOssa, korkata pk-puoli ja bradin kanssa päästä myös kokeeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)