maanantai 24. huhtikuuta 2017

Riivattu Gremlins, moves like Jagger

Nova sen kiteytti jo kommentissaan helmikuun alussa

OIIII! Siellä voimaa tulossa pintaan! Parhautta kerrassaan! Pistää omat hermot riekaleiksi ja parhaimmillaan pakahduttaa sydämen kokonaan. <3

Kaikkea sitä on elomme tähän asti ollut. Paimennuskoutsikin sanoi: "taitaa olla isin pikku prinsessa, et sää poikia noin katso, sun silmissä on sydämet". Sydäntä pakahduttavaa mutta samalla hermoja koettelevaa. Koira on nätti, kaunis, oikeasti silmääni miellyttävä. Isot pystyt korvat oli viimeinen silaus. Se on myös suloinen ja ihana luonteeltaan, se ei voi elää jos se on jonkun epäsuosiossa. 

Mutta se toinen puoli, kun korvat vähän kääntyy, suu on hieman auki, silmissä palaa, kuin koira olisi riivattu. Se ärsyttävän raivostuttavan ihana puoli. Se mikä hienoudestaan huolimatta vähän pelottaa. Se mikä näkyi jo muutaman viikon ikäisten pentuvideoissa pilkahduksina siellä täällä. Se jota nyt vahvistetaan varoen mutta malttamattomasti. Se jota ei ymmärrä jos sitä ei ole kokenut. Eikä sitä välttämättä ymmärrä vaikka olisi kokenut. Se joka erottaa koirat koirista. Se joka minun silmissäni on se viimeinen silaus. Vaimon mielestä se tekee koirasta yhden vitun riivatun gremlinssin. 

Ilona on nyt käynyt kahdesti lampailla. Otin ihan tietoisen riskin vieden turhan pienen pennun lampolaan mutta kun ei malta. Ja kyllä se mielestäni on jo kehittynyt riittävästi. Ekalla kerralla se söi ehkä kilon lampaan pskaa. Kuljettelin sitä mukana ja ajettiin lampaita edessä. Ei mitään mielenkiintoa vaikkei selkeää pelkoakaan. Olen varautunut että voi vaatia useammankin kerran. 

Mörköikää pukkaa, toiset koirat, ihmiset, kahvikupit, juurakot, aiheuttavat pöhinää. Vaikka tiedä että se kuuluu asiaan, meinaa se välillä turhauttaa, tulee epävarmuus. Mutta täytyy uskoa enkä kiinnitä noihin huomiota, ne jää pois kun koira kasvaa ja vahvistuu. 

Toinen kerta lampolaan. Sama pskan syönti jatkuu, kuljettelen koiraa. Se kyllä katselee lampaita mutta ei kiinnostu kunnolla. Jätän sen istumaan yksin ja menen itse lampaiden luo. Tulee ohje "tehdä töitä", tarkastella korvamerkkejä ja sorkkia. Ilona katselee tarkasti, yksi lammas aikoo lähte ja sitten se tulee. Koira tekee pienen liikkeen vasemmalle, entiedä liikkuiko jalat edes mutta kroppa esti lampaan lähtemisen. 

Se oli se hetki, se syttyi, silmiin syttyi se liekki. Koko koiran olemus muuttui, se kasvoi. Siitä ei ole paluuta. Pienen koiran päähän on istutettu ajatus että hän, yksin hän pystyy hallitsemaan noita isoja eläimiä joita on monta. 10kg vs 200kg. Sen jälkeen minä roikuin liinassa kaksin käsin. Oli ensimmäiset neuvonpidot kumpi päättää mihin päin mennään. Älytön halu pysäyttämään eikä likalla tuntunut polvet notkuvan mennä suoraan päin. 

Että se tulee nauttimaan tuosta, minäkin varmasti jos löydetään yhteinen tie. Edelleenkään en osaa sanoa millainen paimen siitä tulee, en sen paimennusominaisuuksista. Mutta sen tiedän että tuolla samalla hetkellä rakastuin siihen asteen verran lisää. Siinä asuu sisällä peto. Se elää sille että se saa painetta, sitä haastetaan. 

Se oli samalla ensimmäinen paimen jonka itse sytyttelin. Roni oli koutsin käsissä kun noviisina katselin vierestä. Bradi ei ikinä syttynyt. Se vähän kyti mutta sille ei vaan kehittynyt sitä paloa. Sitä paloa joka bensan lailla räjähti käsiin ilonan kanssa. Ja ronin kanssa. Se aito halu tehdä, ja se luonne joka kestää paineen. Ja sen tuntee liinan päähänkin. 

Tästä on hyvä jatkaa, meillä on tavoite minkä nyt kerron ääneen. Nuortenkoirien paimennusmestaruuskisat 2018 syksyllä. Alle 2 vuotiaille tarkoitetut kisat ja ilona täyttää sopivasti joulukuussa kaksi. Kun se nyt jo syttyi, pääsemme treenaamaan 2 täyttä kautta ja toivottavasti myös talvikauden.  

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Aina ilona iloinen

Kokeillaanpa välillä tätäkin päivittää. Bradille on löytynyt se THE LAJI. Se on pelastuskoirahaku. Siinä se saa suorittaa työtään vapaammin kuin pk-haussa johtuen erilaisesta hakutyylistä. Pehaa kun tehdään ns partioimalla eikä siinä ole keskilinjaa, ei suoria pistoja tms nillitystä. Bradi kun tykkää tehdä, mutta se ei kestä oikein koulutusta. Siitä kyllä saisi pk-koirankin mutta se vaatisi minulta paljon panostamista ja molempien mielenterveydelle on parempi vähän löysätä pipoa. Kokeita kohti, kalenteria jo luettu.

Roni on nyt talvella saanut muutaman kohtauksen, paska tauti tuo epilepsia. Aika paljon tuota kuullostaa olevan bortsuilla, kuten joskus vuosia sitten jo ennustin. Siitä huolimatta roni käy normi lenkeillä, rasituksella ei näytä olevan vaikutusta kohtauksiin. Paimentamassa se on käynyt myös ongelmitta. Surku, se olisi hyvä koira. Minulle tarjoutui mahdollisuus kesälampaisiinkin tälle kesälle, mutta jouduin siitä kieltäytymään kun en voi ronin varaan laskea mitään. Se on koiristani ainoa joka minkäänliaseen työhön paimennuksen saralla pystyy. Nyt odotukset lepää ilonan vahvoilla harteilla, josko ensi kesäksi omia lampaita.

Ilona, siitä en oikein tiedä mitä sanoisin. On se vaan värkki, kaikin puolin. Se on pelottavan paljon samanlainen kuin roni, mutta siinä on kaikkea enemmän. En voi kuin toivoa että se esittää myös harrastuksissa hyviä ominaisuuksia, en kyllä epäile yhtään mutta esim toiminta lampailla on minulle ainakin kyssäri. Jota lähdetään perjantaina ekan kerran aukaisemaan. Se on niin ihanan pirullinen ettei sanotuksi saa. Tai vaimo saa, sillä meinaa olla pinna välillä tiukalla. Se on niin sekoitus ronin vahvuutta, bradin toimintakykyä ja ripaus remun vittumaisuutta. Ah, niin täydellinen.

Sen saalis ei ole edelleenkään auennut, se leikkii jo paremmin minun kanssa mutta edelleen mennään varovasti ja haen yhteispeliä sen suhteen. Sen dominanssi on niin voimakas että halu hallita kaikkea kääntyy mun hyväksi, se ei voi kestää sitä jos se ignoorataan. Sen vaan täytyy olla suosiossa eikä sen yli saa kävellä tai sen maailma keikkuu.

 Se on ilkeä. Sanotaan ettei koirat ole ilkeitä, tai vittumaisia eikä ne näytä keskaria. Ei niin, nuo vaan ilmentää ihmiskäytökselle tyypillisiä juttuja. Ilona kiusaa pienempiään, se on ilkeä. Se kiusaa myös isompiaa, se on vittumainen. Sitä saattaa itseä vituttaa, se on se voimavara. Kun ihmistä vähän vituttaa, se on tehokkaimmillaan. Se agre puskee pintaan. Sama on koiralla, kaikki ei vaan kykene siihen. Eikä tuota monikaan ymmärrä. Mä ymmärrän ja se riittää mulle. Moni näkee hienon koiran, ei sitä analysoida mistä se johtuu. Mä analysoin.

Mun koiralla pitää olla kyky pelätä, halu puolustautua uhkalta. Se ynnättynä tuohon dominassiin ja muihin ominaisuuksiin. Hain laumaamme alfanaarasta, sen näytän saaneeni. Alfa on se joka ei ole joka paikassa ekana, ne jotka on ekana, kuolee ekana. Alfa on valmis pakenemaan, tai vastaamaan uhkaan, riippuen uhkasta. Jos ajatellaan meidän bortsuja, bradi on se joka tapetaan ekana, se ei osaa pelätä. Siinä kohtaa roni ja ilona poistuu jo paikalta. Yleensä harrastuskoiraksi halutaan noita jotka on pelottomia. Mutta tehokkaimpia, vaikkakaan ei varmasti helpoimpia, on ne vahvemmat yksilöt.

Ilona on vielä nuori, se tarvitsee vahvistusta. Mulla on sellainen 2 vuotissuunnitelma, vahvistaa noita jo olemassa olevia vahvuuksia. Nyt ei ole kiire, tiedän vanhastaan ettei tämän tyypin koira kasva nopeasti, ne on hitaammin kehittyviä. Itsekkäästi ajattelen että tarvitsen siihen ronia, meillä ei vielä ole varaa menettää sitä. Se on se esimerkki, varma johtaja.