Tässä vaiheessa yleensä käydään läpi mennyttä vuotta. Mä en tiedä haluaisinko mutta aloitin sen jo viime yönä ja päätin sitten kirjoittaa tämän päivityksen. Vuosihan on ollut taas ristiriitainen, tasaista, kivaa jne taitaa olla ihan turha odottaa tämän koiraharrastuksen parissa. Jos tavoite vuodelle 2018 olisi ettei tarvitsisi lopettaa yhtäkään koiraa, olisi erittäin hyvä alku.
Bradin kanssa kävimme keväällä pelastushakukokeen, heittämällä läpi n. 5 minuutissa vaikka toisen ilmaisun kanssa oli vähän tökkimistä, tämä oli tiedossa, siksi nopeassa aikataulussa teimme koevalmiuden jotta pääsisimme syksyllä loppukokeisiin. No jätettiin sittemmin koko harrastus. Puntaroin asiaa enkä voisi viedä noin pehmeää koiraa oikeisiin etsintöihin kun se reagoi muhun niin voimakkaasti. Samalla epäily selkäongelmista johti siihen että päätin lopettaa. Sittemmin myös selän alueen ongelmat on konkretisoituneet ja bradi on jätetty ihan kotikoiraksi.
Samaan syssyyn olemattomat määrät etsintöjä ja hälyryhmämme päätös jättää suojelua harrastaneet koirat ryhmän ulkopuolelle sai aikaan sen etten jatkanut myöskään ilonan kanssa. En mä halua tuntikausia viikossa kouluttaa koiraa, kouluttautua itse, turhan takia, jos ei ole etsintöjä. Enkä myöskään halua että mahdollinen käyntini maalimiehen luona, lopettaisi sitten harrastuksemme. Eli, antaapi olla. Saatan minä jatkossa lähteä toise yhdistyksen kautta jos Poliisi alueella alkaa käyttämään vapaaehtoisia.
No entäs ilona"ainailoinen" mutta silti niin vittumainen, täytti muuten juuri vuoden. Meidän koulukiusaaja, muiden hermojen kyselijä ja ensimmäinen narttuni harrastuskoirana. Koiralla oli oletusarvoisesti jo kovat odotukset. Etsin pentua johon saisin samaa hulluutta kuin ronissa oli. Sitä kun ei ole monessakaan bortsussa. Ihastuin ilonan isään heti ensinäkemältä. En siihen kuinka se menestyi kisoissa vaikka luokkaakin se taitoi vaihtaa ko kisoissa. Vaan siihen millainen se oli koirana. Vahva, itsevarma mutta selkeästi ohjattava. Koira aiheutti googlettelua jo paikanpäällä ja kiinnostus kasvoi nähdessäni lisää videoilta. Tapani mukaan hommat oli aika pitkälti selvillä ennenkuin edes rouvalle asiaa esitin. Eikä se lopulta tarvinnut kuin yhden illan pehmityksen.
Sukutakana, videot sukulaisista, kasvattajan kertomukset. Kaikki tukivat samaa, koirat oli itsevarmoja, vahvoja ja aktiivisia. En siis edelleenkään peilannut paimennusominaisuuksien kautta, kun en niistä mitään ymmärrä. Mä peilaan mieleiseni koiran kautta ja ilonan myötä se myös vaikuttaa hyvältä paimennusta ajatellen. Nyt on selvinnyt esim että ilona on luontaisesti laaja, sillä on hyvät flänkit ja se on muutenkin luontainen paimen. Silti minua ihastuttaa sen dominointi, halu hallita, se on sen moottori paimennuksessa. Se haluaa eläimet järjestykseen. Toinen on sen rohkeus, en ole kertaakaan nähnyt, sen ekan vuoden aikana että se väistäisi lampaita. Se on tietty lampaidenkin hyvyyttä. Mutta ei se väistänyt siellä pässikarsinassakaan, hetken sillä oli pasmat sekaisin mutta kun se huomasi pystyvänsä niitäkin, jähmeitä ja ylituttavallisia eläimiä siirtämään, sen itsevarmuus nousi kohisten.
No mut jospa sen hyvyys nähtäisiin tulevaisuudessa vielä ihan kisoissakin. Tavoite on edelleen olla mukana 2018 nuortenkoirien mestaruuskisoissa ja 2019 kisata siellä ihan kunnolla. Ylipäätään ensi kaudella jo kisataan useammissa paikoissa. Nyt on silti alkanut eniten tökkimään tunne ettei se ole ihan hansskassa. Kokoajan on ollut tunne että vien ralliautoa vähän yli omien rajojen. Nyt ajattelin painaa jarrua ja palata vähän takaisin. Meillä ei ole kiire, ja mä haluan että koira on näpeissä. Mä en halua toista ronia jonka oma ajatus oli liian vahva mun ajatuksiin nähden. Silläkin uhalla että joudun makselemaan ilonan kanssa oppirahoja. Luotan vain siihen ettei hyvä koira rikki mene virheistä. Harmiksi talven treenit loppui lyhyeen ja nyt pitää miettiä asiat uusiksi. Mutta onneksi on vaihtoehtoja, 100km ei ole pitkä treenimatka jos on unelma.
Agilitya on myös pikkuhiljaa aloiteltu. Se on selkeä kakkoslaji ja näissä kahdessa taidan tämän koiran kanssa myös pitäytyä, ei voi vaan kaikkea tehdä jos tekee tavoitteellisesti. Nopeasti se oppii mutta liian hektinen se tuolla vielä on. Palkkaajien suut olen jo yrittänyt tukkia etteivät kiihdytä koiraa liikaa. Agilitykentällä myös näkyy ilonan keskenkasvuisuus. Perusasioita rakennamme, ajatuksena kisata lajissa aikaisintaan 2019. Mutta mä näen sen jonka haluankin, siitä vielä tulee hyvä. Sillä on vähän sama asenne kuin ronilla, alussa vähän hitaammin, varmuuden myötä tulee asenne ja sama hyvä totisuus. Roniin verrattuna ilonalla on vielä enemmän raivoa, sellaista hyvää raivoa.
Vuosihan kumuloitui Ronin sairauteen, heräämisiin keskellä yötä vaikkei kyse olisikaan kuin asennonvaihtamisen aiheuttamasta kynsien ropinasta. Se ääni on vain syöpynyt niin syvään että kun ilona nykyisin nukkuu sängyn alla, vaihtaa asentoa, pompataan rouvan kanssa molemmat ylös. En enää spekuloi asiaa sen enempää, kerron vain sen yön tapahtumat. Silloin yöllä, roni sai jotain 8kpl kohtauksia 2h tunnin aikana, luetaan silloin pitkittyneeksi kohtaukseksi. Ja kyllä sen näki koirastakin. Sekaisin kuin seinäkello, käveli pitkin seiniä. Emme saaneet päivystävää eläinlääkäriä kiinni joten teimme pikaratkaisun. Koiralle loput rauhoittavat, koira autoon ja haimme kyytiin metsästäjä kaverimme. Kaivoin kesäisessä aamuyössä, hyttysten ja murkkujen kiusatessa kuopan kiviseen maahan. Tämän jälkeen kävimme läpi, mihin kohti ja missä kulmassa. Koira maahan ja otin aseen, ja pam. Se oli kerrasta siinä, ikinä ennen en ole mitään elollista ampunut. Asiasta en halua sen enempää keskustella. Rajuudestaan huolimatta lopetus oli jopa siistimpi kuin eläinlääkärillä, ei se sielläkään ole lasten kateltavaa. Ja kaikesta tuskasta huolimatta, eipähän tule liian herkästi otettua noita eläimiä kun tietää kuinka paljon niiden poismeno vie mukanaan.
Tästäkin huolimatta katse kohti ensikautta. Kesälampaat olisi tulossa, ilonan kuvaaminen alkuvuodesta ja mahdollisesti pentu tulossa. Ainakin nyt ilonan isoäiti, sekä myöskin täti, on astutettu ja pentuja odotellaan. Koska tykkään kasvattajan koirista ja kasvateista isolla otannalla ja omaani olen tyytyväinen, en ole edes muualle katsonut. Toivottavasti kasvattaja ei vielä ole kypsä ja luottaisi myös jatkossa minulle pennun. Siinä vaiheessa kun alan ajamaan 300-600km kisamatkoja, olisi kiva olla toinen kisakoira. Se on vähän eritilanne kuin vaikka agilityssa jossa startteja on paljon ja lähempänä. Siksi, mitä todennäköisimmin, minulle tulee "2 vuotta tupakoimatta" lahjaksi pentu. Olihan ilona siis 1v lahja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti