Nyt kun elämme täyslevossa viheliäisen kennelyskäepidemian vuoksi, voisin yrittää kirjoittaa tännekin. Kuten varmaan useat on huomanneet (rotupiireissä jutut kulkee nopeasti), olen ilmoittanut ronit rotuyhdistyksen jalostusuroslistalle. Ajattelin sen vuoksi kirjoittaan jonkinlaisen esittelyn, tai paremminkin mietiskelyn ronista.
Ihan alkuun voisin todeta että tuurilla on iso osuus ronin kanssa. Taustatyötä ei paljon tehty, roni tuli tavalla "tuossa lähellä olisi yksi pentu vapaana". Mutta joskus se paistaa risukasaankin ja sain melkoisen kultakimpaleen. Ronin isään ihastuin heti ensinäkemältä, edelleenkin se on mielestäni todella hieno koira. Emä tulee paimenkoirasuvuista.
Kuvailisin ronia nykyään sanoilla: tasapainoinen, sosiaalinen, henkisesti vahva, vietikäs, taisteluhaluinen ja harkitseva. Se ei suunapäänä ole mihinkään menossa vaan käyttää tervettä harkintaa uusien asioiden kanssa. Varmuuden myötä esiin tulee tulta ja tappuraa. Se on näennäisen pehmeä ja nöyrä, mutta kovuutta ja dominanssia löytyy, se yrittää vain hienosti piilottaa sen. Sillä ei ole tarvetta räyhätä muille, mutta milliäkään se ei peräänny jos toisella on asiaa. Olemuksellaan se viestittää toisille egonsa ja sitä onkin pitänyt suitsia.
Harkinnasta kertoo paljon se ettei sitä ole pitänyt ikinä paikkailla tapaturmien vuoksi, vaikka se aiheuttaakin ihastuksen huokailua tekemisellään. Sen tekeminen on yksinkertaisen eleetöntä, mutta äärettömän tehokasta. Se ei tuhlaa energiaa sähläämiseen vaan tekee ainoastaan oleellisen. Siksi se esimerkiksi agilityssa on yllättänyt useita ihmisiä nopeudellaan. Se ei näytä niin nopealta kuin se on, mutta kello tykkää. Ohjatessa sen nopeuden vasta huomaa.
Ensimmäinen 1-2 vuotta oli melkoista tarpomista. Siitä syystä etten osannut olla mustavalkoinen ja välttää konflikteja. Paineistin koiraa ihan liikaa ja sain koirasta passiivisen. Onneksi löytyi koutsi joka sai taottua järkeä päähäni ja hänen avullaan kurssi käännettiin. Nykyään harrastuksissa sujuu hyvin. Koira on aktiivinen ja kouluttaminen on kivaa kun ohjaaja ei enää tuo ristiriitoja mukaan. Tulokset ovat vasta tulossa, ohjaaja kun haluaa tehdä vähän kaikkea, kerta koirakin sopii kaikkeen. Keskittyminen voisi auttaa etenemään nopeammin. Mutta eiköhän ne tuloksetkin sieltä ala ensivuonna tulla.
Tokosta luovuin ajanpuutteen vuoksi, ei vain riitä jaksaminen eikä aika kaikkien niiden miljoonan jutun opettamiseen. Nyt jäljellä on haku, agility ja paimennus.
Haussa pistot ja risteily alkaa sujua, työstämisen alla on rullailmaisu. Hakuryhmällä mahtaa olla talvitauko ja nyt olisi hyvä aika saada se ilmaisu valmiiksi. Ronin työmoraali on luokkaa "nyt pois alta risut ja männyn kävyt, sammaleet saa kyytiä kun saan luvan toimia". Maalimiehet pitää hanskoja, se nimittäin tulee leluun lujaa.
Agilityssa ei olla tänä vuonna kisattu ollenkaan, en hankkinut edes lisenssiä. Kyllästyin omiin ohjausvirheisiin ja fysiikan puutteeseen. Nyt ollaan treenattu vain vuosi ja alkaa tuntua että alkuvuodesta heti voidaan palata kisaradoille. Koutsit on saaneet potkittua mua oikeille urille ja virheiden määrä on tipahtanut huomattavasti ohjaamisessa. Ei se edelleenkään ole mitään täydellistä mutta tietty järki siihen alkaa tulla. Samaten esimerkiksi kontaktien kriteereitä on saatu selvemmiksi ja roni tekeekin melkoisen hyvin ne nykyään.
Paimennuksen pääsimme aloittamaan kunnolla tänä kesänä, silti treenikertoja on vasta yhteensä n. 30 3 vuoden ajalta. Roni syttyi lampaille heti ensimmäisellä kerralla, ei tarttenut paljon kaivella. Lampailla näkyy alkuajan huono suhde joka edelleen vaatii korjaamista. Hallintaan on jouduttu panostamaan ja mun epäreilu ohjaaminen ei saa aikaan passiivisuutta vaan roni lyö korvat lukkoon ja "tekee yksin". Kyllä siitä paimenkoiran saisi, jos osaisi, tilakoirana varmaankin jo menisi. Kisakoiraksi on vielä vääntämistä. Kisat startattiin viime kesänä, aika laihalla menestyksellä. Hallinta, hallinta ja hallinta, jos ei mene maahan/stoppaa, on aika hankala kisata. Mutta kovuus tulee paimennuksessa esiin.
Arjessahan roni on mitä helpoin, kotona huomaamaton lasten halinalle. Dominanssi tulee esille arjessa, ei mitenkään silmiinpistävästi mutta käyttää hävyttömästi hyödykseen vieraat ja ottaa rapsutuksensa. Ronia on aina voinut pitää vapaana ja se kulkeekin vapaana paremmin kuin hihnassa. Olen mä sen verran skarpannut että hihnakäytöksen alkeetkin olen opettanut aikuisiällä. Roni on todella nopea oppimaan, se ei montaa toistoa tarvitse kun sillä on jo "haju" hommasta. Erittäin helppo koira siis ja pärjää pitkälle pelkillä lenkeillä. Nytkin se on jo pitkälti toista viikkoa ollut täyslevossa kennelyskän vuoksi eikä sen pää "hajoile" yhtään. Vähän normaalia enemmän hajoaa vain pehmoleluja.
Ronihan on kaikinpuolin terve. Yltiövarovaisen omistajan vuoksi se on kuvattukin jo useampaan kertaan. Sen lonkat on lausuttu B/B vaikka kuvannut lääkäri oli varma A/A tuloksesta. Selkä on epävirallisesti kuvattu röngtenillä terveeksi, olat on kuvattu pentuna puhtaiksi, kyynärät on 0/0 ja polvet epävirallisesti puhtaat. Suvussa on jonkin verran sairauksia, lähinnä kauempana, lähisuvussa isän sisaruksella OCD ja nivelrikkoa. Ronin pentue on yhtä lukuunottamatta kuvattu puhtaiksi ja muutenkin ovat terveitä. Ronilla oli 2013-2014 kaksi kipukohtausta selässä kesken agilitytreenien. Ortopedi vikaa löytänyt kuvaamallakaan. Ne paikannettiin fyssarin avulla yliliikkuvaksi selkäniveleksi ja fasettilukoksi. Ongelmaa ei ole esiintynyt selkälihasten vahvistamisen jälkeen.
Kaikenkaikkiaan pidän ronia keskivertoa parempana bordercolliena, mutta sehän on subjektiivinen näkemys. On sille tosin tukea useammilta ulkopuolisiltakin. Roni on vähän erilainen kuin yleinen näkemys "hyvästä" bordercolliesta on. Se on rauhallinen, se ei ole vilkas, se ei ole niin tempperamenttinen. Mutta roni on tehokas, se on vahva, siinä on sellaista tekemisen voimaa joka pitää nähdä ja tuntea, se ei ole mikään saalispimpula.
Roni ei lähde jalostukseen kevein perustein. Toivon jalostukseen sitä havittelevalta ymmärrystä ja tietoa asiasta. Itselläni ei ole aikomusta ainakaan vielä alkaa kasvattamaan, mutta mielestäni ronissa on edellytyksiä siirtää jälkipolville ominaisuuksia jotka eivät ole ihan yleisiä bordercollieissa. Ja jos joskus alan kasvattamaan, on tämänhetkinen ihanteeni jotain ronin tyyppiä. Jos haluaa aivottomana pallon perässä juoksevan, sähäkän ikiliikkujan, roni ei ole sellainen. Se on enemmän dieselmäinen työmyyrä, joka tekee työnsä varmasti ja roiskimatta.
Ai niin, jotain olennaista unohtui. Kommenteihin tuli kyselyä outoihin tai koviin ääniin suhtautumisesta. Roni reagoi jonkin verran ukkosen jyrinään ja myös raketeiden ääniin sisällä. Reagointi ei ole voimakasta eikä saa aikaan paniikkia. Uskonkin tässä taustalla olevan oppimisen. Edesmennyt koiramme oli paukkuarka ja räyhäsi noille äänille sekä stressasi voimakkaasti. Paimennuksessa tai pellon reunalla odotellessa se ei reagoinut millään lailla lähellä olevaan keskikovaan ukkoseen eikä kesken lenkin lähistöllä yllättäen alkanut ilotulitus saanut siltä isompaa reaktiota kuin katseli hetken minua että pitääkö tähän reagoida? Ampumaradan vieressä lenkkeily ei ole saanut minkäänlaista reaktiota siltä eikä esimerkiksi joulukuusimetsässä ollessa parin kymmenen metrin päästä ohi menevä sähköjuna. Tuosta olin ihan varma että nyt säikähtää mutta ihan tyynesti se katseli käskyn alla istuen ohi kiitävää rätisevää ja kolisevaa junaa. Starttarilla sille ei ole vielä ammuttu.
Eli, roni kun on luonteeltaan "epäilevä", sen olisi varmasti helposti saanut reagoimaan erilaisiin ääniin. Tässä tulee se ettei omistaja vahvista vaan ääniä milläänlailla. Mutta ronia siis ei nyt aikuisiällä paljon hetkauta oudot tai erikoiset äänet. Joihinkin uusiin juttuihin se on reagoinut nuorempana mutta kun ohjaaja on pysynyt neutraalina, on se huomannut asiat vaarattomiksi.
Eli mielästäni tämä yhdistyy jo ylempänä kerrottuun luonteenpiirteeseen, roni on terveen epäilevä ja se reagoi uusiin asioihin, se ei ole aivottomana menossa joka paikkaan mutta ei panikoikaan.
Luonnetestiin alan katselemaan sille paikkaa heti alkuvuoteen. Vaikka moni ei sitä pidäkään bortsulle luonteenomaisena, pitää mun mielestä bortsunkin se läpäistä. Jokaisen tervepäisen koiran tulee (ja voi) se läpäistä.
Yhteyden minuun saa helpoiten sähköpostilla jani.s.hurme ( a ) gmail.com
Sitä kautta saa myös puhelinnumeron niin voimme puhelimessa keskustella asiasta lisää.
Mites Roni suhtautuu erikoisiin tai koviin ääniin?
VastaaPoistaAi niin, jotain olennaista unohtui. Roni reagoi jonkin verran ukkosen jyrinään ja myös raketeiden ääniin sisällä. Reagointi ei ole voimakasta eikä saa aikaan paniikkia. Uskonkin tässä taustalla olevan oppimisen. Edesmennyt koiramme oli paukkuarka ja räyhäsi noille äänille sekä stressasi voimakkaasti. PAimennuksessa tai pellon reunalla odotellessa se ei reagoinut millään lailla lähellä olevaan keskikovaan ukkoseen eikä kesken lenkin lähistöllä yllättäen alkanut ilotulitus saanut siltä isompaa reaktiota kuin katseli hetken minua että pitääkö tähän reagoida? Ampumaradan vieressä lenkkeily ei ole saanut minkäänlaista reaktiota siltä eikä esimerkiksi joulukuusimetsässä ollessa parin kymmenen metrin päästä ohi menevä sähköjuna. Tuosta olin ihan varma että nyt säikähtää mutta ihan tyynesti se katseli käskyn alla istuen ohi kiitävää rätisevää ja kolisevaa junaa. Starttarilla sille ei ole vielä ammuttu.
PoistaEli, roni kun on luonteeltaan "epäilevä", sen olisi varmasti helposti saanut reagoimaan erilaisiin ääniin. Tässä tulee se ettei omistaja vahvista vaan ääniä milläänlailla. Mutta ronia siis ei nyt aikuisiällä paljon hetkauta oudot tai erikoiset äänet. Joihinkin uusiin juttuihin se on reagoinut nuorempana mutta kun ohjaaja on pysynyt neutraalina, on se huomannut asiat vaarattomiksi.
Eli mieläsäni tämä yhdistyy jo ylempänä kerrottuun luonteenpiirteeseen, roni on terveen epäilevä ja se reagoi uusiin asioihin, se ei ole aivottomana menossa joka paikkaan mutta ei panikoikaan.
Luonnetestiin alan katselemaan sille paikkaa heti alkuvuoteen. Vaikka moni ei sitä pidäkään bortsulle luonteenomaisena, pitää mun mielestä bortsunkin se läpäistä. Jokaisen tervepäisen koiran tulee (ja voi) se läpäistä.