Tiedättekö tunteen, kun ei vaan huvita, ei millään, kurkkua kuristaa, tekee mieli paeta vain pimeään peiton alle.
Ronin tilassa ei muutoksia, hyvään eikä huonoon. Positiivista on että kohtauksia ei ole tullut. Negatiivista että neurologiset häiriöt jatkuu. Olen asiaa paljon miettinyt ja minusta tuntuu pelottavasti siltä että nämä ongelmat alkoi jo heti kohtauksista eikä lääkkeen myötä. Näinollen kyse on luultavasti viasta joka aiheutti kohtaukset tai kohtauksien aiheuttamasta vauriosta eikä lääkkeen sivuvaikutuksia. Pahasti tuntuu joka tapauksessa siltä että aivoissa on jotakin. Tämä on vasta tunne, sitä ei tue mitkään testit. Magneetissa se selviäisi luultavasti heti, mutta se selviää myös vaihtamalla lääkettä. En näe järkeä kuvauttamiselle kun se ei tuo apua itse tilanteeseen, melkoisen varmasti aivoissa ei ole mitään mitä pystyttäisiin korjaamaan. Näin ollen asiaa selvitetään ns. vanhanaikaisesti.
Tiedän muutamankin ihmisen sanoneen että koirasta luopuminen oli niin kova paikka etteivät ole enää uutta sen jälkeen halunneet. Tällä hetkellä pystyn samaistumaan tuohon tunteeseen. Vaikken mä mitään vielä ole menettänyt. Pessimismi elää silti... Tai olenhan mä remut, liian aikaisin. Nyt näyttää että menee seuraavakin koira, samalla kaavalla. Kun alamme löytää yhteistä säveltä, työn ja tuskan takana, kaikki loppuu.
Olen mä saanut itseni väkisin aktivoitua bradin kanssa, ei se ole sen vika jos isäntää masentaa. Olemme jopa käyneet kentällä asti tekemässä tottista. Ja meillä synkkaa nykyään. Ja kun pohjat on tehty onnistuneesti, on nyt hieno jatkaa. Paitsi, videolla näytti että bradi keventää taas etustaan. Sekä takapää/selkä on edelleen tutkimatta, liike ei ole kunnollinen.
Useammalla suunnalla on makeita pentueita. Olen hypoteettisesti yrittänyt piristää itseäni ajatuksella uudesta pennusta. Mutta ei, ei ole minkäänlaista mielenkiintoa siihen suuntaan. Enkä mä väkisin, niin kauan kuin minulla on yksikin treenikoira. On mun velvollisuus tehdä sen kanssa. Se kun on koiran mielestä sen elämän tarkoitus. Nyt vielä koitetaan kuntouttaa roni, edes kotikoira kuntoon. Se jopa ehkä pärjäisi siinä hommassa. Kunhan ronin tilanne saadaan stabiloitua, aletaan tutkimaan bradi. Siihen asti mennään kevennetysti, ilman hyppyja ja esteitä. Muutenhan se menee aina täyttä.
Onneksi mä edelleen nautin muidenkin kouluttamisesta. Mulla on parikin kaveria joita olen nyt pyrkinyt auttamaan eteenpäin. Tai on useampikin koulutettava mutta vain pari jotka ovat vastaanottavaisia ja joihin jaksan paneutua yleistä tasoa syvemmin. Vastaanottavuus tarkoittaa että on valmis muuttamaan omaa toimintaansa, varsinkin jos on nähnyt jo merkkejä muutoksesta. Eli suomeksi halu oppia uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti