Tiedättekö, no ettehän te tiedä. No osa tietää, osa ei varmasti ymmärrä taas mitään mistä mä puhun. Osa pyörittelee taas silmiään "ei tuollaista ole olemassakaan". Nyt tuo kyseinen "OneMind" ei tarkoita ko sanaa hyödyntävää agilityvalmennusta. Puhun nyt keskusteluyhteydestä koiran kanssa, jostain erityisestä. Se ei tarkoita sitä että koiraa istuu kun sille sanotaan istu. Toisaalta olen aihetta jo aiemmin sivunnut.
Kaikki ei välttämättä tiedä taustoja niin lyhyesti niistä. Ronin kanssa meillä on ollut ongelmana passiivinen koira. Olen omalla toiminnallani saanut ronit väistämään passiiviseksi josta johtuen on esiintynyt suurissa määrin esim haistelua yms sijaistoimintaa. Kouluttaminen lajeihin joissa koiran tulisi pelata yhdessä ohjaajan kanssa, on ollut vaikeaa. Saalisvietti ei ole auennut, koiraa on ollut hankala motivoida. Syyt ongelmaan on löytynyt ohjaajasta. Mustavalkoisuuden puute, ohjaajan liika aktiivisuus, koiran turha paineistaminen jne jne. Mitään yhtä yksittäistä ei ole ollut vaan kokonaisuus.
Ongelmista on aika hyvin päästy yli, tosin kokeissa ei olla käyty aikoihin joten en tiedä kuinka reagoi ohjaajan jännittämiseen. Projektissa on keskitytty ohjaajan käytöksen muokkaamiseen, oikea-aikaiseen vahvistamiseen ja palkkauksen palkkaavuuteen. Tuo kolminaisuus on avannut ihan uuden maailman. Olin jo hylkäämässä ronin tottis uraa koiran "vietittömyyden" vuoksi. Nyttemmin tuo virheellinen uskomus lienee todistettu ohjaajan tyhmyydeksi. Roni saalistaa, haastaa, raastaa ja taistelee, voisin melkein sanoa varovaisesti että keskiverrosti. Ainakin hanskat saa olla itsellä kädessä ja hakumaalimiehet huokailevat välillä hiirenhiljaa paikalle syöksyvää koiraa joka tulee leluun täysillä.
Tässä tyylissä koira toimii koulutuksen peilinä. Koiraa tarkkaillaan koko ajan miten se vastaa koulutukseen, kuinka vapautunut se on, kuinka aktiivinen se on ja kuinka hyvä itseluottamus sillä on. Ohjaajan tulee tiedostaa, tai vähintäänkin olla valmis oppimaan kuinka pienet asiat oikeasti vaikuttavat kokonaisuuteen. Mä olen viime aikoina ihaillut kuinka roni on vapautunut arjessa. Ei häivääkään stressistä.
*tauon jälkeen kirjoitettua*
Ehkä on syytä päättää tämäkin luonnostelma. Elämä on julma. Edelleen pyrin koirieni kanssa eritoten henkiseen yhteyteen, koetulokset on tästäkin edespäin toissijaisia. Ronin kanssa yhteyttä pidetään lähinnä normiarjessa.
Bradin pään sisään olen myös päässyt. Eritoten paimennuspellolla on ollut makeaa kun on koiran kanssa samalla planeetalla. Ja se näkyy kuulemma myös ulospäin. Ihmiset ei vaan ymmärrä, ne eivät ymmärrä kuinka pienillä häivähdyksillä sen koiran kanssa keskustellaan, hyvässä sekä pahassa. Eleet, äänenpainot, hihnasta/liinasta kiinnipitäminen, kaikki. Pelkästään liinan kautta voi viestittää koiralle niin paljon asioita etten vielä voi sitä edes käsittää. Mutta onneksi haluan opiskella.
Tässä tapauksessa koira on siis sielun peili. Siitä nähdään missä mennään, mennäänkö samalla polulla vai tarvotaanko ojassa. Ja olen erittäin tyytyväinen että olen saanut johdatuksen tähän maailmaan, maailmaan jota useimmat eivät tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti