Milloin on aika päästää irti?

Novan blogista sain aiheen kirjoittaa uuden tekstin, Nova mietti tälläistä:

"Kuinka paljon olet valmis tekemään koirasi eteen?

Tätä olen pyöritellyt mielessäni usein. Kun koira voi huonosti, joutuu onnettomuuteen, on synnynnäisesti vähän vinksallaan, silloin minä mietin. Kuinka paljon olen valmis tekemään koirani puolesta?

Remun kanssahan tulimme lopputulokseen jossa päästimme sen kivuistaan siinä vaiheessa kun jalkojen hermotuksessa alkoi olla selkeästi puutteita, päästimme sen pois seisten omilla jaloillaan.

Bradinkin kanssa asia kävi hetken mielessä, onneksi olkapääleikkauksesta on hyvä ennuste ja bradikin siitä toipui hyvin. Tosin lähestulkoon joka lenkillä näen sen koko elämän vilistävän filminä silmien edessä. Jos koiralla on päässä reikä, ei siihen saa jälkikäteen asennettua sitä puuttuvaa ruuvia. Bradihan ei ole mikään ideaalikoira, se on ideaalikoira jos haluaa koiran jolla ei ole minkäännäköistä itsesuojeluvaistoa, kykyä rajoittaa menoaa eikä hirveästi aivoja. 

Ronin kanssa ajatuksen eteen jouduttiin alkukesästä. Ihan puskista tulleet epilepsiakohtaukset olivat kyllä järkytys. Voin tässä vaiheessa sanoa että on pirullinen sairaus, nivelvikojen kanssakin menee paljon mielummin. Olin oikeasti jo menettänyt toivoni, olin varma ettei tuo pääty hyvin. Roni sai niin tihein kohtauksia ja jälkitilat jäi niin voimakkaasti päälle. Lisäksi bordercollieilla ei ole paras mahdollinen vaste lääkitykseen. 

Mutta nyt, viimeisestä kohtauksesta on yli 2kk, lääkitys näyttää tepsivän. Ronin kropan hallinta ei ole palautunut takaisin kokonaan. Mutta se on palautunut niin paljon jotta sen kanssa on tehty mölliaksaa medirimoilla pariin kertaan ja se saa mennä rajoittamattomasti maastossa lenkillä. Bradin kanssa juoksemista pahassa maastossa vielä rajoitetaan. Mutta roni siis pystyy normiarkeen ja se on se määre jolla itse sitä määrittelen. Koiran tulee pystyä normiarkeen ilman rajoituksia, eli harrastelemaan jotain, lenkkeilemään ilman rajoituksia ja elämään. 

Jos koira ei siihen pysty, eli sen elämää joudutaan rajoittamaan, se kärsii jollain tavalla eikä hoitoennuste ole kohtuullinen, on ihmisen syytä unohtaa itsekkyys ja päästää se koira pois. Se pitää ymmärtää jo silloin koiraa ottaessa, me olemme jumalan asemassa eikä meillä ole oikeuttaa pidentää turhaan kärsimystä. Koira ei ajattele elämätöntä elämää, se elää hetkessä ja ne rakastaa juosta, ne rakastaa tehdä, yhdessä ihmisen kanssa. Ne ei rakasta elämää jossa jokainen ylösnouseminen, juoksuasken, hyppy, aiheuttaa kipua. 

Nykyään on eläinlääketiedekin kehittynyt ja asemat ovat enemmän liiketalouden ehdoilla joten lääkäreidenkin kanssa pitää olla tarkkana onko hoito enää tarkoituksen mukaista. Asemat kyllä tekevät vaikka mitä saadakseen ihmisten, eritoten vakuutusyhtiöiden rahat. 

Loppuun nopea harrastuspäivitys. Bradi on osoittanut hyviä ominaisuuksia pelastuskoiratreeneissä. Paimennuksessakin se on kiva, mutta se laji taitaa jäädä. Treenipäivä muutui meille sopimattomaksi. Ehkä mun pitää vain uskoa ettei tuo laji sovi meille, liikaa muuttujia että pääsemme treenaamaan.