Olen kolme viikkoa ollut kesälomalla. Samat kolme viikkoa olen ollut lomalla pelastuskoirahommista. Lomaa otin sen vuoksi että mietin oman motivaationi riittämistä. Nykyisin hälytyksiä on niin vähän että tarvittavan treenimäärän suhde niihin on surkea. Tuntikausia viikossa pitäisi panostaa lajiin joka ei tuota sitä mitä siltä haluan. Viimeinen niitti oli hälyryhmämme päättämä sääntö ettei suojelua harrastaneet tai edes suojahihaan purreet koirat pääse hälyryhmään. En voi uskoa että nykypäivänä elää harrastajien keskuudessa tuollaisia ennakkoluuloja. Jos mun bortsut sattumoisin kävisi jonkun maalimiehen testattavana, ne olisi ulkona hälyryhmästä. Ja kun ne saattaa käydä, mitäpä noita treenaamaan lajiin turhaan. Jos kerran on vara noin seuloa jäseniä niin poistun sitten ryhmästä. Toisaalta, ei mun koiramateriaalikaan tyydytä tällä hetkellä. Mutta haikeaa se on taas lopettaa yksi aikakausi.
No palataan muihin tunnelmiin. Ilona ilopilleri, siitä olisi varmaan pekokoiraksikin mutta sen suunniteltu ura on muualla. Se on luontainen paimen, onneksi mulla on edes vähän kokemusta lajista kun nyt sain tuollaisen käsiini. Ilona oli tämän viikon kasvattajalla hoidossa. Ja sen myötä kävivät neljänä päivänä lampailla. Kasvattaja oli ilmeisen tyytyväinen, ja minusta syystäkin. On siinä koiralla palikat kohdallaan. En kummemmin niitä ominaisuuksia ala avaamaan. Potkua siellä kuitenkin on jo nyt, ja se on vasta pentu. 2018 saatte tulla sit kisoihin katsomaan.
Saalis sillä ei vieläkään ole oikein lähtenyt aukeamaan, tai on mutta leikki ohjaajan kanssa ei. En ole siitäkään huolissani, ronin kanssa se aukesi vasta parivuotiaana. Aksaa voisimme alkaa alkeita kohta treenaamaan mutta kun palkkaus. En mä halua alkaa mitkään nakinpalat taskussa tuolla kulkemaan. ;)
Roni on taas pitkän pätkän ollut kohtaukseton, onneksi. Kevään 4 kohtauksen sarja vei paljon takapakkia. En haluaisi sanoa ääneen mutta kyllä lähtölaskenta on vääjäämättä alkanut. Muuten se on oma mahtava itsensä. Vedän yhdistyksessämme agilityn mölliryhmää ja roni on monesti treeneissä demokoirana ja kohahduttaa suorituksillaan aloittelevia ohjaajia. Harmittavan hyvä koira. Huomenna menemme epävirallisiin kisoihin kisaamaan yhdistyksemme mestaruudesta.
Bradi taas jää harrastelevaksi kotikoiraksi. Se vaan auttamatta on pehmee, niin pehmee että mun ohjaaminen vaatii älyttömästi voimavaroja ja keskittymistä. En näe syytä jatkaa sen kanssa. Se on erittäin tyytyväinen kunhan vain saa olla minun kanssa ja on hyväksytty.
En edes itse haluisi tätä ajatella, enkä kyllä uskalla sanoa ääneen mutta olen edelleen yhden koiran loukussa. Ilona on niin kauhea vieläkin ettei ole mielessäkään uusi pentu mutta alan ymmärtämään esim lampurien arkea. Kyllä niitä koiria pitää olla, aina särkymävara. Nytkin jos ilona vaikka loukkaisi jalkansa, mä en tekisi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti