Otsikot ei ole vahvin alani. Ilona aina iloinen, häntä heiluttaa koiraa, kirjaimellisesti ja kaikki voi pussailla naamasta märäksi. Välillä vaan niin rujusti että hampaat menee huulesta läpi. Tuo into on aivan hirvittävä, vielä siinä on pentumaista häsläystä paljon mukana. Mutta, näen siinä myös sen asenteen, kun se keskittyy, kun mä laitan sen keskittymään, sen asenne on hieno. Ronilla ei aikoinaan pysynyt putket paikoillaan huolimatta lukuisista painoista, eikä tule pysymään ilonalla, kunhan se saa sen raivon tekemiseensä. Sen raivon, se totisuuden, mutta hyvällä tavalla. Äh, siitä mä kirjoitan aina. Sen ymmärtää jos ymmärtää, mutta jos ei, sitä on turha yrittää selittää. Onneksi minulla on muutama kaveri joka sen ymmärtää mistä puhun. Mutta he ovat samaa asiaa päässeet maistamaan.
Lauantaina paimennettiin ekaa kertaa hallissa, eikä siinä mitään, ilona paimentaa missä vain. Silloin sen elämässä ei ole mitään muuta. Edes minä en meinaa mahtua sen maailmaan siellä. "Ai sinäkin olit täällä", sanonta jonka moni ymmärtää. Koira on tilassa jossa siihen ei meinaa saada kontaktia ja se täytyy "herättää". Tästä tulee ihan roni mieleen, ilona menee samanlaiseen kuplaan johon ei muut pääse ihan vähällä. Tuossa voisi joku guru tulla opettamaan sitä naksuttelua. No ilona löytyy sieltä vielä suht helposti, koulutuksellinen ongelma. Perusjuttuja teimme, lähinnä kohti ajamista ja suuntakäskyjä. Minun piti seistä reunalla.
Aksassa teimme vähän irtoamista, ja treenasimme pallopalkkaa joka alkaa avautua. Se palkkaantuu jo jollakin tavalla pallolla. Vaikka liian laiskasti ajan tuotakin sisään mutta en halua kiirehtiä. Ja kouluttaa sitä muutkin, tänään juuri kuuntelin kun poikani olohuoneessa kehui "onpa ilonalla hieno lelu, on hieno tyttö", olen opettanut että nyt pitää kehua sitä että siitä tulee oikein ylpeä lelustaan. Lasten kanssa se leikki myös paremmin, se on se auktoriteetin huono puoli. Mirellakin tuumasi yksi päivä "ilona on meidän paras koira pysymään maassa". Se tekee nimittäin sitä että laittaa koiran maahan ja menee piiloon lelun kanssa, vapauttaa koiran piilosta huutamalla. Samaa teki ronin kanssa mutta roni ei ollut yhtä kuuliainen, ilona kunnioittaa myös lapsia. Ja on ne tietysti myös vanhempia ja kokeneempia. Oskari varsinkin, äänenpainoissa alkaa olla sitä oikeaa ajatusta, ja tarvittaessa sitä auktoriteettia.
Sitä auktoriteettia joilla hoidetaan ne perusjutut kuten paikalla pysymiset, luoksetulot jne jne. Koulutan aksassa mölliryhmää ja ihmeen paljon on ihan sellaista ettei koiria saada pysymään paikoillaan lähdössä. Koirat ei pätkääkään kunnioita ohjaajan käskyä. Sitten pitäisi ohjata sitä radalla ja suunnitellaan kisoihin lähtöä.
Ilona täyttää joulukuussa vuoden. Pessimistisestä asenteestani huolimatta olen löytänyt itseni pyörittelemästä jalostusajatuksia. Ilonahan on sijoituksessa, tekee kasvattajalleen ekat pennut jos siis osoittautuu terveeksi ja kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän asti. Ilona kuvataan tuossa helmimaaliskuussa ja se kuvataan samantien kauttaaltaan. Ilo on kasvattaja joka sen tekee koska kaikki eivät. Heillä on ihmeellinen ajatus ettei oireettomia kannata tutkia liikaa. Kasvattaja ei ainakaan suostu kertomaan joko sillä on suunnitelmia ilonan varalle.
Itselläni on ollut jo pakko miettiä mahdollisia uroksia. Tietty kaikki pidetään avoimena kun pääsemme kiertämään kisoja ja näkemään enemmän koiria mutta silti aijon luottaa omaan ituitiooni paljon. Vielä ei ole mitään käsitystä geenitesteistä tms sopivuuksista, haarukoin lähinnä vielä ajatustasolla mahdollisia luonteenpiirteitä kohti sitä omasta mielestäni parasta mahdollista bordercollieta kohti. Tai oikeastaan minulla on tarkoitus tuottaa lisää voimaa rotuun joka on muiden rotujen mukana menossa kohti sitä että vilkkaus ja hektisyys olisi yhtäkuin tekemisen voima.
Bordercollieiden fabo-ryhmässä on mielenkiintoinen ketju jossa listataan ihmisten mieleisiä koiria. Ilonan taustalla olevat koirat kertautuu useamman ihmisen mielikuvissa, onhan siellä hienoja koiria lähtien ilonan vanhemmista ja niiden vanhemmista ja niiden vanhemmista ja muista sukulaisista. No jokatapauksessa ketjusta löysin yhden koiran jonka matkaa yhdessä ohjaajansa kanssa olen seurannut alusta asti. Yrittänyt kannustaa kun koira mörköilee postinkantajat ja rapussa kulkevat naapurit.
Vaikken ole koiraa ikinä nähnyt olen aistinut, kai sillä intuitiolla että siellä on kasvamassa jotain hienoa. Ja kuinka hienolta koira näyttääkään nykyisin videoilla. Ja nyt, eksyin koiran sukutaulua katsomaan ja salama iski. Siellähän on isoja koiria, hyviä periyttäjiä, menestyneitä ja monien mieliin jääneitä koiria. Ehkä jopa yksilöä enemmän, ajattelen jalostamista linjan mukaan. Jotkut koirat periyttävät asioita jotka periytyvät paremmin kuin toiset. Ajatusta ei ole mietitty vielä kenenkään kokeneemman kanssa. Ajatus siitä että koiran sukutaulussa on kourallinen hienoja koiria on kutkuttava. Mutta toisaalta pelottava, kun jalostaminen ei tapahdu vain paperilla.
Onneksi saan ensin seurata kasvattajan ratkaisut ja ilonan pentujen hoitamiset ja näen pennut jne. Sitten voin tehdä omia ratkaisuja, jos teen. Kaikki on vasta vain ajatuksia. Nyt vielä keskityn tuon kakaran kouluttamiseen, jotta muutkin kuin minä näkee sen hienouden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti