Minä itte

Uudet agilitysäännöt ovat hyväksytty odotetusti kennelliiton valtuustossa. Mä en edelleenkään hihku näiden sääntöjen puolesta, makseille olisi riittänyt tuo estekorkeuksien pudottaminen. Nyt tulee pikkumaksit joita alkaa hallitsemaan pikkubortsut. Nopeudet kasvaa järjettömiksi, ohjaajien virheet kostautuvat koirien loukkaantumisina ja nopeuksia yritetään hillitä keinotekoisesti ratoja vielä vaikeuttamalla jolloin ohjaajien virheet kostautuvat entisestään.

Mun mielestä agility ei vain ole kaikkien laji. Jos ei fysiikka riittänyt edellisien sääntöjen mukaan, olisi pitänyt valita joku muu laji. Raadollisia päätöksiä mutta siksi bradi on tiputettu pois agilitysta, mun mielestä sitä lajia harrastava koira tulee olla täysin terve eikä koira leikatulla olkapäällä sitä ole. Tiedän että monet harrastaa lajia siitä huolimatta. Kuulopuheiden mukaan Suomessakin alkaa olla medibortsuja, ne siis hallitsevat kohta kolmea luokkaa.

Mitä omiin koiriin tulee niin bradi alkaa toipumaan sisäreiden revähtymästä, liike on jo aika puhdasta mutta yhtään sitä ei ole rasitettu. Ilonan päänsisässä on selkeä myrsky, nuoren aikuisen itseluottamus oikein pirskahtelee välillä. Mutta tällä viikolla tuli hetki kun ilona alkoi taistelun lisäksi jäämään mun lähelle haluten lisää taistelua. Nyt ollaan murroksessa jossa olen alkanut saamaan sen koukuttumaan siihen tunteeseen jonka se saa voittaessaan minut. Nyt se taistelee kunnolla, vielä on tekemistä mutta hyvältä näyttää.

Paimennuksessa taas "minä itte" kausi aiheuttaa korvattomuutta ja maahan käskyt ovat alkaneet kaikumaan kuuroille korville. Hienosti se silti suuntien alkeita jo tekee. Tasapainoittelu sen omien ajatusten ja käskyjen tottelemisen kanssa on käynnissä. Silti kävin ostamassa liinan itsellenikin jotta pääsemme palaamaan takaisin päin, vaiheeseen jossa se on liinassa ja aletaan vahvistamaan ettei se ole ainoa totuus että lampaat tuodaan ohjaajalle. Ja se maahanmeno on ehdoton.