The Beast is Awakened

Kun otin ilonan, olin ihan varma mitä olen ottamassa. Vaikka aina sanotaan että "ei pennuista voi tietää, ei voi ennustaa". Kyllä niistä vaan voi, tai kyllä niistä näkee tiettyjä ominaisuuksia. Tai ainakin mä haluan nähdä, toivoa. Muutenhan koiran ottaminen olisi ihan arpapeliä. Kasvattajillakin on, tai ainakin pitäisi olla vahva näkemys siitä millaisia haluaisi kasvateistaan tulevan. Nykypäivänä mitään ei voi sanoa ääneen, joku voi pitää lupauksena ja jos koirasta ei sitä tulekaan, vaatii korvauksia. No minusta näyttää että olen osunut oikeaan. Tai sitten uskomukseni on vain riittävän kova.

Se välillä pirskahtelee, se näkyy, se kuuluu, sen tuntee. Pienessä sirossa nartussa on sisällä paljon ominaisuuksia jotka ovat tulossa pintaan. Olen jaksanut maltilla sitä kasvattaa, ja jaksan edelleenkin. Nuo pirskahdukset antaa itsekuria jatkaa maltilla. Aina välillä se näyttää mitä on tulossa, se ei sitä kaikkea itsekään vielä osaa käsitellä mutta yritän parhaani mukaan auttaa sitä. Onhan minulla kokemusta jo ronin kanssa. Ronin joka sai aikaan wow-fiiliksiä. Se oli eleetön, mutta se oli tehokas. Niin eleetön ettei sen nopeutta moni ymmärtänyt ennenkuin itse ohjasi. Dominanssia ei huomannut jos et osannut sitä lukea.

Paimennuksessa saan tuntea sen jokaisella kerralla, tiedän että minulla on hyvä, vahva ja hyvähermoinen narttu. Tänään sen tunsin ensimmäisen kerran agilityssa, ilona oli syttynyt. Ei siitä vielä mitää wow-fiiliksiä välity. Se näyttää vielä "ihan kivalta". Mutta mä tunsin sen, tuulahdus menneestä, se eleeton peto joka tekee ainoastaan sen mitä täytyy, ei mitään turhaa. Kurkkua puristaa, vaikka tunne on hyvä. Se on tulossa. Se on syttymässä. Tunsin sen tunteen, se oli niin tuttu. Kuin kotiin palaisi. Olen kokenut tämän ennenkin. Se tunne kun voit täydellisesti luottaa koiran tekevän sen mitä pyydät, ja tosissaan. Ei vielä, mutta tiedän että se on tulossa, ja se antaa voimaa jaksaa tehdä töitä.