Blogi on ihan kuollut mutta onneksi treenaaminen ei. Elämme elämämme kesää ja ilona treenaa paimennusta paljon, oikeasti paljon. Se kun joutuu hoitamaan laitumen kaikki työt ollessaan ainoa toimiva koira mulla. Se siis hakee lampaat lähes joka laiduntarkilla, se hakee ja jakaa treenilampaat itselleen ja laralle sekä bradille. Se siis hoitaa ensin työosuuden ja sit me treenataan. Se käy lampailla viikon aikana helposti 8-10krt johon lasketaan lyhyet tarkitkin. Mikä meillä tarkoittaa helposti 300m ohjattua hakua ja tuontia siten ettei lampaat tule mulle asti syliin. Se on aivan huikea 1,5v pentu. 1,5 vuotias kun mun mielestä on pentu, mut treenataan isoja asioita. Mielessäni vain hymyilen että mitähän se on vuoden, saati 3 vuoden päästä. Mutta aika näyttää. Sen vain sanon että se on minun mielestäni ikäisekseen hyvä, erittäin hyvä.
Kokeethan sen osaamistason sitten näyttää, vaikka ne onkin aina sarja temppuja eikä suoraan sidoksissa oikeaan elämään. Erityisen ylpeä olen siitä että ilona on ensimmäinen itse alusta asti kouluttamani paimenkoira. Tottahan olin viime vuonna hyvässä ohjauksessa joka oli ensiarvoisen tärkeetä mutta silti olen itse tehnyt kaiken tuon koiran kanssa, itse ollut liinassa, itse hakenut etäisyydet, itse opiskellut paineen määrän ja kuinka koira mihinkin reagoi jne. Talven treenit on tehty hyvissä treeniporukoissa mutta päätökset koiran treenaamisesta olen tehnyt minä. Minulla on vahva näkemys ja luotan siihen 100%. Se elää se näkemys, kokematon kun olen mutta siitä pidän kiinni. Haen kokoajan tietoa kuinka muuten voisi asioita tehdä. En tee koirani kanssa mitään minkä en tunne olevan hyvä juttu. Toiset saa tehdä mitä haluaa, minä haluan tehdä ja kehittää omaa juttuani, silläkin uhalla että jotain asioita pitää opetella kantapään kautta.
Kokemus, siihen palataan säännöllisesti joka lajissa kun koirista puhutaan. Mikä on riittävä määrä kokemusta että voi puhua esimerkiksi kouluttamisesta, tai muodostaa omia mielipiteitään? Tiedän uskomattoman määrän kouluttajia jotka ovat treenanneet vuosikymmeniä, korkeillakin tasoilla, mutta silti ihmettelen miten moisella tietotaidolla ovat päässeet niin korkealle. Se ehkä osoittaa vain sen ettei koiran kouluttaminen ole avaruustiedettä, se on lajista riippumatta sitä että vahvistetaan oikeita asioita oikeaan aikaan ja sammutetaan asioita joita ei haluta. En usko että minulla on monenkaan mielestä riittävästi kokemusta puhua paimenkoiran koulutuksesta, eikä koirista, saati jalostuksesta, mutta puhun silti. Se on myöskin sitä minun juttua. Aivoissani on jatkuva analysointi menossa tekee sitten omakoirani treeniä tai tekeekö toisen koira treeniä. Toisen koiran toiminnan analysointi koetaan helposti arvosteluksi joten olen yrittänyt vähentää sen tekemistä ääneen. Kaikki eivät vain pidä siitä. Nämä on yleensä ihmisiä joiden mielestä "bordercolliella on paimennusvietti ja ne siksi haluaa paimentaa". Mä menen ja haluan mennä syvemmälle.
Myyttisyydestään huolimatta paimennus ei eroa siinä muista lajeista, koiran oppimistavat ovat ihan samat ja vuosien viettiteorioiden opiskelu auttaa äärettömästi tässäkin lajissa. Se auttaa miettimään sitä mikä on se asia josta koira palkkaantuu eniten, mikä on se asia mistä koira palkkaantuu mutta vähän vähemmän. Nyt käytännössä pitää miettiä mikä on riittävä palkka saamaan koira tekemään haluttuja asioita mutta ettei aina tarvitse käyttää sitä parasta mahdollista vahvistetta. Bordercollieihin (puhun nyt vain näistä kun en muihin ole perehtynyt) on asennettu jalostuksessa palikoita joilla se saadaan tekemään asioita mitä se tekee. Monet asiat ovat sisäsyntyisiä ja ainakin hyvin vaikeasti opetettavissa. Mutta (paimentavissa) bordercollieissa on mielestäni ainakin 3 erityyppiä koiria, lajiteltuna sen mukaan mikä on se juttu joka niitä lajissa vie.
Aloin tähän kirjoittamaan erityypeistä mut tyydyn siihen että on kevyempiä koiria joita on helppoa ohjata ja on voimakkaampia koiria joiden kanssa yhteistyö ei tule helposti. Ja näiden väliin sopii uskomaton määrä koiria erilaisilla ominaisuuksilla varustettuna. Valinnan varaa riittää siis muutenkin kuin linjajakojen perusteella. Siksi varmin keino miettiä pentua on ottaa ne vanhemmista joista tykkää. Mun kokemuksella 75% tulee emältä ja 25% isältä. Ja ulkonäkö korreloi vanhempien kanssa, enemmän ominaisuuksia tulee siltä jota pentu muistuttaa enemmän. Poikkeuksiakin tähän hyvin tieteelliseen päätelmään kyllä on.
Mutta nämä 3 ryhmää johon olen koirat jakanut:
1. tyyppi. Bradi, kevyt ja saalisviettinen, hyvin nöyrä ja helppo ohjattava, vaatii paljon itseluottamuksen nostattamista, voimaa ei paljon ole. En tiedä vielä mikä on se pohjimmainen voima joka paimennuksessa vie. Paineistuu herkästi pienestäkin konfliktista ja passivoituu tai menee hektiseksi. Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja helppo ja nopea. Esim agilityssa hyvä ja nopea koira.
2. tyyppi Ilona. Suht helppo ohjattava mutta omaa tahtoa ja voimaa löytyy. Luontaiset ominaisuudet hyvin pinnalla. Nauttii pienestä väännöstä eläimien kanssa eikä luovuta ja anna periksi. Terävyys, itsevarmuus ja nöyryys tuo omat haasteensa palettiin. Haluaa hallita laumaa, ihmisen kanssa yhdessä. Voi jopa nauttia haastamisesta jos rakennettu sopivasti. Arjessa helposti vähän dominantti. Paineistuu mutta ei menetä toimintakykyään. Valmiina koirana ehkä se helpoin, ei tartte olla ihan sukkasillaan ja voimaakin löytyy kivasti mutta olematta mikään jyrä.
3. tyyppi, Lara (Roni ehkä, jos olisi päästy pidemmälle?). Ole hiljaa, mä tiedän kyllä mitä mä teen. Ei ole eläintä jota nämä ei käännä, eikä eläimet karkaa, kaikki liikkuu mutta oliko suunta ohjaajan haluama on eriasia. Nöyryys ei ole pinnassa ja yhteistyö on rakennettava. Haluaa hallita, ei tarvitse siihen ohjaajaa, nauttii suunnattomasti pienestä konfliktista, aina valmis haastamaan. Haastaa myös arjessa ja on helposti ns herne nenässä jos ei mielestään saa tehdä kuten haluaa. Haastava harrastuksissa kun konflikti helposti passivoi, "pidä tunkkis-koira". Valmiina koirana voisi käyttää adjektiiveja: varma ja voimakas. Puhutaan myös monesti "dieseleistä", voima ei lopu ja tekeminen on varmaa. Itsevarmuus huokuu koirasta.
Näistä nyt ei kannata kenenkään pahoittaa mieltään, varmasti on eri mielipiteitä. Mä haluan 2. tai 3. tyypin koiria itselle. Ei niitä helpoimpia, mutta takuuvarmoja kun saa yhteistyön toimimaan. 1. tyypin koirat ei mua kiinnosta vaikka sellaisella ehkä helpoiten kisaamaan pääsisi. Eräskin lampuri kerran kysyi miksi haluan vaikean koiran vaikka haluan kisaamaan. Vastasin että ensisijaisesti etsin hyvää koiraa, toiseksi kisakoiraa. Ja nämä opettaa kouluttamisesta eniten, kun edelleen päätavoitteeni on oppia kouluttamaan koiria. Silti tavoite on edelleen nuorten koirien SM-kisat 2019. Muuten kolmosissa näyttää nykyisin olevan niin hurja taso etten sinne laita mitään tavoitteita. Sitä en itse epäile etteikö sinne kolmosiin päästäisi kun nyt jo sen luokan juttujakin treenaillaan.
Bradikin on syttynyt lampaille ja kevyesti treenataan senkin kanssa. Vähän haettu suuntia ja yleensäkin kokemusta lampailla. Siis ihan samaa mitä lara tekee. Pentu juttuja siis ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti