Koska mä voin

Siinä on uusi mottoni, koska mä voin. Ja se tarkoittaa että itse olen itselleni suurin haaste ja mä voin tehdä asioita joihin itse uskon, ilman että kenenkään muun tarttee uskoa.

Kävin ilonan kanssa Somerolla Woollandiassa nuorten koirien mestaruuskisoissa. Harmittavasti nyt olimme edelleen ykkösissä joissa epäreilun kerroinpolitiikan vuoksi ei ole mitään mahdollisuuksia edes kilpailla. Mutta kokemushan se on tärkein, kilpailuvietistä huolimatta. Olen kerran käynyt Woollandiassa treenaamassa ja tiesin paikan hyväksi. Maineestaan huolimatta pidän sitä hyvänä paikkana treenata ja kisat jo nyt, koska lampaat toimivat koiran edessä oikein, ne ei uhkaa herkästi ja väistävät nätisti mutta koiran pitää silti niitä paimentaa. Mainehan siis on että lampaat on liian helppoja ja automaattisia. Mutta ei nekään mitään anna ilmaiseksi, paitsi metallihäkin.

No kisaan starttasimme kakkospaikalta. Inhoan lähteä alussa kun en ehdi keskittyä enkä nähdä lampaiden vetoja ja ja mutta tällä kertaa tyydyin kohtalooni. Olenhan jo niin kokenut, takana 8 starttia ilonan kanssa ;) Edellisenä päivänä olin käynyt treenaamassa eri paikassa hakukaaria eikä yhtään täysin onnistunutta kaarta saatu, syyt tähän on erinäisiä ja ne jätän tämän ulkopuolelle. No etukäteen olin päättänyt lähettää koiran vasemmalta koska poistovarikon veto tulee sieltä ja ei olisi niin vakavaa jos jumisi kaarelle. Tolpalle kävellessä koira tarjosi lähtöä oikealle ja jopa tyhmänä hetkeksi vaihdoin ajatuksen sille puolelle josta takaisin oikealle. Juuri näitä hyviä viime hetken arpomisia. Lopeta ja tee kuin olet päättänyt.

Koira lähti hyvin, laitoin sen taas lähes vauhdista kuten uudet opit opettivat. Turha makuuttaa tolpalla ja kerätä painetta mitä se ei tartte laajentaakseen. Ja se meni kerrasta taakse. Nyt enää muista laitoinko maahan mutta kahta ensimmäistä hidastuskäskyä ei ottanut joten karjaisin sen maahan ehkä tuonnin puolivälissä. Sitten lampaat kääntyi kohti vetoa ja ilonalle "oikee" käsky. Nyt päästään tuon koiran huonoon puoleen. Se vetäs herneen nokkaa siitä että se karjaistiin maahan joten se oli laaja, jossain 50m päässä se oli tolpan kiertoon tullessa. Asenne oli "onko nyt hyvä herralle?". No sain sen sieltä kutsuttua takaisin ja päästiin ajamaan poispäin. Ajo oli ens alkuun hermostunutta mutta sitten hengitin syvään ja koirakin rentoutui.

Ykkösportilla aloin leikittelemään, koska onhan mulla jo kokemusta ja pitää yrittää ajaa tiukat käännökset. Tuloksena aavistuksen tiukka ja 2-3 ohi portista. Siinä vaiheessa tiesin että tää on tässä, yritetään pelastaa koulari. Crossi meni siedettävän hyvin ja kakkosportista kaikki läpi. Sen jälkeen kuulemma tultiin offlinea kohti tolppaa mutta ajopisteita jäi  vielä 15/20 joten en usko sitä. Lampaat jakorinkiin, koira klo 6 pitämään paikoillaan ne ja häkille. Häkki auki ja lampaat lähtee häkille, oli kiire ottaa koira edes ylös että näyttäisi häkitykseltä. Koira häkkiin, meni maahan automaattisesti niin etten saanut ovea kiinni, pikku oikea, ovi kiinni, oikea, koira maahan, hetken rauhoittuminen ja lampaat ulos. Koira vielä maahan häkin ovella ennen haltuunottoa että saan sen ulos eikä satu vahinkoa juoksevien lampaiden kanssa. Tuloksena 79pst, PAIM2 ja PPR1. Eli koulutustunnus ansaittu ja pääsylippu kakkosluokkaan.

Tämän kauden tavoite on saavutettu, koiralla on molempien yhdityksien kisoista koossa hyvät radat ja molemmissa on paimennuksen perusrata suoritettu. Eli varsin hyvin 1v ja 9kk ikäiseltä koiralta. On se vain huikee. Sen kanssa voi mennä ihan mille tahansa pellolle, pää pystyssä tietäen ettei ainakaan hävetä tartte. Me osataan kokemukseemme nähden varsin riittävästi.

Kakkos- ja kolmosluokka oltiinkin poistovarikolla ja kuumasta kelistä (+23) johtuen oli aika raskas paikka olla. n. 25 laumaa haettiin kisaajien suoritusten loputtua pellolta ja vaikka lampaat tiesivätkin mihin tulla, laitoin ilonat treenit vuoksi jokaisen lauman taakse. Kilpailusuoritukset se seurasi maaten varjossa tuolini alla täysin vapaana kun unohdin hihnani tauolla autolle. Mutta ei se hötkyile, sikseen se on intensiiviseksi koiraksi älyttömän rento. Kisojen jälkeen sanoin laittavani koiran lomalle ja lähden katsomaan SM:iä ihan turistina.

Puoli päivää kisoja onnistui katsoakin kun mua kysyttiin sinne loppupäiväksi poistovarikolle. No hitto, jos mahdollisuus on päästä SM-kisapellolle ja kisalampaille niin enhän nyt minä sitä jätä käyttämättä. Minua oli valistettu isoista texel-mammoista, paino saattaa olla jopa 100kg, varoitettu että ottaa nätisti koiralla ettei ne suutu jne. Verenpaine kohisi korvissa kun kävelin koiran kanssa pellolle, mietin vain itsemielessäni "älä nyt herranjumala tee mitään tyhmää tämän katsomon edessä" ja sitten koira oikealle. Sinne se meni nätisti taakse, käänsi uuhet ja pukattiin varikolle. Täällä ne eivät menneet automaattisesti joten joutui pukkaamaan. Rentouduin, kyllä ilona handlaa. Ja niin se handlas.

Kisojen ollessa päättymässä minulta kysyttiin haluanko lähteä kaveriksi siirtämään kisalampaat lampolaan. No totta hitossa haluan. Sain sitten kuulla että niitä on reilu 150 poistovarikolla. Sain ohjeeksi lähteä kasaamaan niitä jo varikolta ja puskea ovelle. Noh, siinä vaiheessa taas vähän jännitti. No päästiin kyllä lampaiden taakse mutta ei me niitä hirveästi liikkeelle saatu ennen apuvoimien saapumista, toista nuorta koiraa. Koirien yhteisikä ei tainnut ylittää neljää vuotta.

Lauma saatiin pois aitauksesta ja pellolle. Mun ja ilonan huuli oli ehkä vähän pyöreänä miten tämmöinen lauma tanttoja saadaan liikkeelle, ja haluttuun suuntaan. 150 uuhta lähti kuitenkin menemään oikeaan suuntaan ja ilona kanssa tehtiin mitä osattiin, eli yritettiin mahdollisimman vähän häiritä osaavampia :D Laumaa kuskattiin n. kilometri läpi kisapellon, siltojen ja porttien saapuen lopulta lampolaan. Otettiin myös väliltä lähtövarikolta n. 50 uuhta lisää matkaan. Ilona oli ihan poikki tuon jälkeen ja sentään järki voitti ettei enää lampolaan lähdetä sisään. Mutta olihan huikea kokemus, molemmille. Ja kunnia että meihin luotetaan noin, antaa nyt työstää kisalampaita. Ohessa muutama kuva minkä ehdin matkalta napata.

SM-kisojen toiselle päivälle olin taas lupautunut poistovarikolle. Kyseessä siis tuplahakufinaali jolloin kisailijalla pellolla 20 uuhta. Mä olin jo rento, tiesin ilona kykenevän hommaan. Annoin mennä ja nautin, vähän korkeintaan jarruttelin ja nautiskelin koirasta sekä tilanteesta. Sekä uusista opeista jotka sisäistin jo tähän vaiheeseen. Sitten tuli taas kysymys, lähdetkö siirtämään kaverina laumaa poistovarikolta takaisin lähtövarikolle. No totta hitossa jos tämmöinen vastuu myönnetään. Taas esiintymistä jännittävänä henkilönä marssia nuoren koiran kanssa pitämään kisaajalta jäänyttä 20 kpl laumaa pellolle, kaikkien SM-kisa katsojien ja kisaajien eteen kun toinen pukkaa muut varikolta ulos. Lampaat tuli ja ilonahan oli työnsä veroisesti pysäyttämässä isoa laumaa täyttä lihaa, mutta vastassa onkin 16kg pelkkää asennetta. 

Lauma vietiin pikapikaa varikolle eikä jääty hienostelemaan, ilona hoiti hommansa. Lampaita pakattiin varikoille ja ilona painoi minkä tartti. Kertaakaan koko viikonlopun aikana ei sen pää levennyt vaan se piti malttinsa ja jaksoi painostaa. On se oikeasti huikee koira. EI se tarkoita etteikö silläkin olisi puutteensa mutta silti. 1v ja 9kk, mun käytännössä ensimmäinen itse koulutettu koirani, ja missä me olemme nyt. Raakile se on vielä, mutta täyttä timanttia, ja ensi kaudella alkaa sen hiominen. Mutta tiedän että olen oikeilla jäljillä, vaikka olen sitä vienyt oman pääni mukaan ja paljon yksin. On mulla hieno kasvattaja ja muiden treenaajien tuki takana. Mutta yksin olen päättänyt mitä teen ja miksi. 

Olen saanut nyt myös koutsaajan joka puhuu kanssani samaa kieltä. Saan ohjeita siten että ne ovat perusteltuja, asioita ei tehdä vain siksi että ne on aina niin tehty. Ja saan palautteen suoraan, ei ole olemassa "ihan kivaa". Viime reissulla tämän myötä sain toisenkin koutsaajan. Varsin opettavainen reissu. Sitä mitä ja miten, jätän kertomatta. Koska jossain kohtaa pitää tulla se hetki jossa erottuu hyvä paremmasta. Mä luulen että olen sen äärellä ;) Tavoitteet on korkealla mutta en niitä ääneen vielä uskalla sanoa. Jätän hienoukset kertomatta, koska mä voin.