Ronin treeneistä kirjoitinkin kuinka uusi treenitapa tuottaa ronin kanssa. Treenitapa tuottaa myös bradin kanssa. Bradi ennen kaikkea patoaa erittäin hyvin. Lisäksi sen häiriön kesto on ihan mielettömän hyvä. Eilen otin kontaktitreeniä samalla kun toinen koira teki aksaa vieressä. Bradi kääntää häiriön hienosti aktiiviseksi toiminnaksi. Tällä hetkellä se tarjoaa aktiivisuutta turhankin paljon mutta tämän pitäisi olla vain ohimenevä vaihe. Perusasennossa se steppaa kun olen herätellyt sen seuraamista. Mutta perusasennon paikka alkaa olla melko varma ja askeleen siirtymät alkavat onnistua.
Treenitapahan on näennäisesti hidas, siinä lähinnä vahvistetaan haluttua toimintaa. Tämähän alkaa lähentelemään operanttia koulutusta, enpä olisi moista uskonut jokin aika sitten. Tässä vain koira nostetaan heti alussa korkeaan viettiin, opetetaan patoamaan ja tekemään korrektisti heti korkeassa vietissä. Palkkaus tapahtuu saalispäämäärän ja kanavoinnin kautta. Koira joutuu olemaan aktiivinen mutta korrekti, ohjaajan pysyessä mahdollisimman passiivisena. Eli koira opetetaan toimimaan korkeassa vietissä heti alusta asti, se ei tiedä edes mahdollisuutta tehdä matalassa vietissä. Lisäksi ohjaaja on passiivinen ja koira aktiivinen, eli tilannehan on sama kuin kokeessa, eli erikseen ei tarvitse mitään suolapatsaskoetreenejä.
Tämän kaiken lisäksi tajusin yksi päivä, en edes muista milloin olisin viimeksi treeneissä sanonut "ei" koiralle. Ei tarvitse kun koiralla on palkka josta se oikeasti palkkaantuu ja joka saa sen tekemään ja pyrkimään kohti viettipäämäärää. Huh huh, taas olen oppinut jotain ihan uutta. Ja kaikista parasta tässä tyylissä on se että koiraa treenataan alusta asti mahdollisimman korkeassa vietissä, jota olen halunnut alusta asti.
Huomenna ois aksakisat. Eilisissä treeneissä roni säikäytti selkälukollaan mutta se vaikutti olevan vain hetkellinen "kohtaus" ja lukko aukesi heti ensiavulla. Pitää seurailla silti tämä päivä. Me ei kisata jos on yhtään mitään normaalista poikkeavaa. Kisafiilis on jotenkin hukassa, jännittää kyllä mutta ainakaan vielä asenne ei ole oikea. Ehkäpä sieltä asennekin löytyy vielä.
Tällä yritetään löytää asenne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti