Lähtökohtahan ronin kanssa oli se että suoritustaso heitteli aivan älyttömästi. Parhaimmillaan se teki töitä hyvin, huonoimmillaan ei tehnyt töitä, ainakaan mun kanssa.
Matkaa on paljon jäljellä, mutta olemme jo pitkällä. Olemme ratkoneet mun ja ronin välisiä konflikteja, on vedetty ronia pois "harmaalta alueelta", puhtaasti saalisvietille ja siitä viettipäämäärään. On autettu painetta purkautumaan kanavointiin. Nyt ronin saalisvietti on alkanut aukeamaan, ja sitä tuntuu riittävän, ja riittävän.
Ne jotka koiran on nähneet agilitykentällä, ymmärtää miltä roni näyttää kun se on oikeasti vietissä. Nyt se alkaa näyttämään samalta myös tottiksessa. Nyt se alkaa näyttämään siltä että "anna vain lupa, pieni merkki että saan kiivetä perse edellä tuohon puuhun". Roni on aktiivinen, minä olen passiivinen, tekeminen on nopeaa, varmaa ja kontrolloitua, vaikka roni on korkeassa vietissä.
Treenien jälkeen näkee kuinka raskasta sen on. Nyt pitää vain varoen mennä eteenpäin, malttaa olla tekemättä liian pitkiä treenejä ja antaa keston kasvaa pikkuhiljaa. Vaikka otin bordercollien sen vuoksi ettei sen kanssa tarvitsi miettiä koiran jaksamista, on koiran vieminen tuolle tasolle alkuun raskasta.
Tämä on niitä hetkiä joiden takia tätä tekee. Tämä on niitä hetkiä jotka pitää muistaa silloin kun konttaa syvällä kurassa ja hammasta kiristää. Tämä tunne on se miksi tunteja ja taas tunteja on tehnyt töitä. Kerta kerralta tykkään enemmän ja enemmän tehdä töitä tän koiran kanssa. Ja selkeästi se myös minun kanssa.
Ilman näitä kuopan pohjia olisi monta asiaa jäänyt oppimatta, tämä matka on jo opettanut paljon. Ja toivottavasti opettaa paljon lisää. Olen aiemminkin käyttänyt lausetta: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan se matka miten sinne mennään". Eli en pyri kohti (kovia?) tavoitteitani hinnalla millä hyvänsä, vaan haluan myös oppia matkalta, jopa kantapään kautta. Jostain syystä tämä, ja monta muuta ajatusta toimii enemmän tottiksessa. Agilityssa meinaan unohtaa omat ajatukseni ja pyrkiä kohti päämäärää välittämättä matkasta. Monta asiaa on retuperällä agilityssa ja niihin alan tekemään muutosta.
En muista kenen kanssa asiasta puhuin mutta ronin vertauskuvaksi tuli diesel kone. Kunhan se ensin starttaa niin sieltä alkaa löytymään sellaista voimaa jota nopeasta bensakoneesta ei osaa kuvitella. Roni ei ole sähäkin, se ei ole nopein, mutta sieltä tulee sellaista ihmeellistä, jopa pelottavaa voimaa.
Sain treenikamat itseltäni pois päältä ja sohvalla odotti tämmöinen näky, kävimme poikain kanssa vähän treenaamassa. Väsynyt bordercollie on tyytyväinen bordercollie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti