Taas tulee melkoinen sillisalaatti, aiheuta olisi lukuisia ja en vielä tiedä kuinka monesta ehdin ja jaksan kirjoittaa. Tapani mukaan kirjoitan sitten vähän kaikesta sekaisin.
Päällimmäisenä on mielessä bradin viimeisin tapaturma. Olimme viime viikolla iltalenkillä metsässä ja bradi täräytti yhteen männyn kanssa täydestä vauhdista. Ja bortsun täysi vauhtihan tarkoittaa n. 50km/h. Sydän jätti varmaan useamman lyönnin välistä. Vauhti pysähtyi metrin matkalla, koiran lentäessä voltin kovan ulvaisun saattelemana. Tiedän samanlaisissa tapahtumissa koiria loukkaantuneen vakavasti, jopa menettäneen henkensä. Onneksi siitä ei nähtävästi seurannut muuta kuin lihasvamma. Ell ei ainakaan nähnyt kuvaamiselle tarvetta, nivelten liikeradat oli normaalit eikä aristuksia niissä ilmennyt. No, jokatapauksessa bradilla edessä taas xx määrä saikkua, hihnalenkityksellä siis taas mennään. Ollaanhan tässä 3kk päästykin treenaamaan täysipainoisesti kevään tassuhaavakierteen jälkeen.
Ilmosin viime tipassa meidät bradin kanssa kennelpiirin nuorten koirien toko-ringin näyttökokeeseen. Lopulta peruin menoni jo ennen koetta. Ilmeni että rinkiin haetaan valmiita koiria. Näyttökoe olisi ollut kokeenomainen suoritus ilman palkkaa, "jotta nähdään ohjaajan ja koiran yhteistyö". Ko. suppeakatseisuus jo sieppasi niin paljon että peruin koko jutun. Vastasin että meidän yhteistyö on niin hyvällä mallilla etten halua asettaa koiraa epäreiluun tilanteeseen johon se ei vielä ole valmis. Jos ei yhteistyötä näe nuorelta koiralta kuin ilman palkkaa kokeenomaisesti toimimalla, saa mun puolesta homma olla. Saikun vuoksi ei kyllä muutenkaan olisi voitu kokeeseen osallistua.
Roni on ilmottu tokon piirinmestaruuskisojen joukkueeseen. Tavoitteena ohjaajalta ehjempi suoritus kuin viimeksi ja saada koiralle hyvä mielentila läpi kokeen. Liikkeitä olemme taas hyvin vähän treenanneet. Tuomarin huomioon ottaen seuraamisen painamisesta rokotetaan, ja kymppejä on turha odotella kun pisteitä lähtee sieltä täältä. Eli jos jäävät ei tuurilla onnistu niin tulos on tiukassa.
Edelliseen kirjoitukseeni viitaten aijon aloittaa agilityn syystauon nyt. Bradi on saikulla ja mun motivaatio nollissa. Tästä eteenpäin agility jää kakkoslajiksi, eli tottis tai haku menee edelle, jos sattuu päällekkäin. Siltikin se mitä aksaa treenataan, treenataan ns kunnolla, se ei vain ole enää päällimmäisenä.
Tottikseen on palannut se palo, paluu perusasioihin, jota tarvitaan että hommasta mitään tulee. Nöyrä työnteko, niiden pienten osien vahvistaminen joista kootaan tulevaisuudessa kokonaiset liikkeet. Vanha totuus on palannut mieleen "sitä saat mitä vahvistat". Ja siinähän koulutuksen ydin lyhykäisyydessään on, vahvista mitä haluat, jotta saat mitä vahvistat. Eli kun vahvistaa oikeaa asiaa oikeaan aikaan, oikealla vahvisteella, alkaa koira tekemään niin kuin halutaan, yksinkertaista ja totta.
En enää mieti kuinka palasina on nouto. Nautin siitä hetkestä kun roni tarjoaa noutokapulaa, tai muuta esinettä edessä istuen. Ja minulla on vaihtoehtoina vahvistaa sitä istumista, tunnetilaa siihen eteen, tai irroittaa esineestä ja vahvistaa sitä. Tai vain irroittaa esineestä ja pääsemme jatkamaan vaikka toiseen liikkeeseen hyvällä keskittymisellä. Se tunne kun tilanne on hanskassa on huumaava. Silti olen alkanut potkimaan itseä ja koiraa pois mukavuusalueelta. Sieltä on pakko poistua jos haluaa tuloksia. Mulla on nykyään keinot joilla saan ronit palautumaan "harmaalta alueelta", voin tarjota tilan jossa se pääsee purkamaan syntyneen paineen.
Mulla ois kaikki palikat käsissä. Hyvää oppia, hienot koirat, hyvät olosuhteet. Nyt kaikki on kiinni siitä, että mä teen töitä, enkä jumitu paikalleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti