Mä olen bradista kirjoitellut aika vähän. Sen kanssa olen ollut ihan uudella alueella, taas. Se on aivan erityyppinen koira kuin aiemmat. Eikä ajatus "sen kanssa osaan jo välttää virheet" ole kohdannut todellisuutta. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja siitä tulee kyllä vallan mahtava harrastuskoira. Bradi on taistelutahtoinen, erittäin saalisviettinen, vilkas mutta toisaalta hyvähermoinen. Eli se ei ääntele vaan hermorakenne kestää ton kaiken vietin mitä pienessä bortsussa on yllin kyllin.
Bradi oli pentuna terrierimäinen kauhukakara, oli erittäin kova enkä meinannut saada siitä "otetta". Ensimmäisen viikon lapset kulki kauhun vallassa hiipien seinän vieriä ettei vaan naskalihampainen piraija hyökkää kiinni. Mäkin jo mietin että minkä pedon olen mennyt ottamaan. Useammat housut repeytyi lapsilta mutta muuten se ei ole silti tuhojaan hirveästi tehnyt. No suht nopeasti saatiin tämä vaihe kitkettyä.
Edelleen epäilen että Helsinki-Vantaan lentoasemalla vietetty kolmituntinen taipaleemme alussa sai välillemme syntymään sellaisen siteen etten ole ennen kokenut. Bradi ei ole ikinä oikeastaan nähnyt eikä kuullut mitään muuta ympärillään, mä olen sen maailma, se palvoo mua. Roni lähtee muiden mukaan, se tekee esim aksaa toisten ohjaamana mutta bradia ei hetkeuta vaikka kuka tekisi mitä jos vaihtoehtona on olla mun kanssa.
Nyt vanhemmuuten bradista on tullut nöyrä ja ohjaajapehmeä, hyvinkin ohjaajapehmeä. Saalis, tempperamentti ja taistelutahto ei ole hävinnyt mihinkään mutta ne yhdistettynä pehmeyteen on haastava yhdistelmä. Onneksi bradi on lähdetty rakentamaan hyvin operantisti, yhdistettynä viettiteorioihin. Jos nyt kaikki ei pidä sitä operanttina kun lelu on näkyvissä ja koira patoaa siihen. Eli on päästy hyödyntämään koiran aktiivisuus ja vahvistettu oikeaa tekemistä lelulla. Bradia ei ole imuteltu kuin ihan muutamia kertoja pentuna, muuten esim seuraaminen on rakennettu lelu kainalossa.
Eli bradin on annettu nousta korkeaan viettiin mutta samalla se on pennusta asti opetettu se vietti patoamaan. Eli palkalle ei pääse kuin patoamisen ja oikean tekemisen kautta. Tällä on saatu aikaiseksi teknisesti hyvin virkamiesmäistä tekemistä, mutta vietissä jossa koira on räjähtämäisillään. Tämä on tietty tuonut omat ongelmansa. Ollaan koko ajan oppimisalueen ylärajoilla josta johtuu että oppiminen hidastuu ja toistoja tarvitaan paljon. Tosin tätä varmasti tasapainottaa se että koira toimii alusta asti korkeimmassa mahdollisessa vietissä eikä sitä tarvitse opettaa uusiksi aina kohonneeseen viettiin eikä koira karkaa tulevaisuudessakaan yli osaamisalueen.
Tästä on tullut myös esiin jumimista, eli saalistiltti. Koira on korkeassa vietissä ja tekeminen tuottaa painetta kun koira ei ole ihan varma mitä tekee. Painekattila ei kestä kaikkea ja toiminta hidastuu. Bradi on hidastellut esim istumisissa ja maahanmenoissa. Tästä on päästy poistamalla painetta tekemisestä mustavalkoisuudella. Eli tekemällä koiralle kriteeri selkeäksi. Käytännössä siis toistoilla että koira tietää mitä siltä halutaan eikä ole reagoitu väärään tekemiseen. Eli vireeseen ei ole puututtu tekohengittämällä sitä alaspäin tai palkkauksia muuteltu. Mulla on vahva usko tekemiseemme jota tosin on vaikeuttanut viime vuoden sairaslomat. Mutta nyt kun ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti, on edistystä tullut reilusti. Seuraaminen on kohta koetasolla ja aloon on tarkoitus ennen uusien sääntöjen tuloa.
Vaikka bradi on ohjaajapehmeä, on se ympäristölleen kova. Se ei reagoi millään lailla ääniin, alustoihin tms. Se on jopa tyhmän rohkea. Sen mentaliteetti on "miksi kiertää kun pääsee ylikin". Minä kävelen takaovea kohti niin bradi saattaa katsoa minua ja kävellä pöytään pahki, mutta se ei estä sitä tekemästä samaa seuraavalla kerralla. Olenkin sanonut että jos nuo bortsut eläisi luonnossa, ei bradi olisi elänyt yli puoli vuotiaaksi. Olen myöskin sanonut että saalisvietin ja järjen summa mahtaa olla vakio. Bradi ei ole nimittäin se kirkkain kynttilä. Ei se nyt tyhmäkään ole mutta roniin verrattuna.
Kova saalis, kovuus ympäristölleen ja puuttuva hienotunteisuus vieraita kohtaan tekee sen että haluaisin tehdä siitä haukkuvan hakuun. Noutohan sille tulee luonnostaan joten rulla olisi siksi luonnollinen valinta. tosin katson että ominaisuudet riittää haukkuvallekin ja haluaisin oppimismielessä sitä alkaa kouluttamaan. Remuhan oli haukkuva, mutta silloin en tiennyt mitään kouluttamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna oli tuurissaan että remu oli niin korrekti haukkuja. Vahvan agression, röyhkeyden ja kovuuden omaava koira haukkuvana, ongelmia olisi varmasti tulevaisuudessa tullut.
Haukun sävy ja elekieli maalilla olisi kokeneemmalle sitä ennakoinut. Tosta haukun sävystä ja mitä se ilmentää puhutaan ipo-piireissä paljon. Osalle riittää että koira haukkuu, osa ei osaa mieltää että haukkuja ja koiria on erilaisia. Saalisturhaumalta tuleva haukku on ihan erilaista kuin haukku aggressiolta. Ja remun kanssa olisi ollut todennäköistä että haukkuun olisi tullut lisää aggressiota. Silloin noviisi ohjaaja ja kokemattomat maalimiehet olisi ollut ihmeissään. Näin jälkeenpäin opittuna merkit olivat jo ilmassa.
Edelleen koiran kouluttaminen ja erilaisten asioiden oppiminen on minulla pääosassa tekemisessä. En kouluta koiria tuloksien kiilto silmissä. Tämä tuli taas aksatreeneissä esille. Sain parilta ihmiseltä moitetta että jos teen virheen, luovutan enkä yritä jatkaa. En tietenkään, en halua edetä "pelastelemalla", varsinkaan treeneissä. "Tosta tulee tapa ja teet sitä kisoissakin" sanoivat. Niin, en mene kisoihin sillä mielellä että haluan nollan millä tahansa suorituksella. Haluan olla tyytyväinen suoritukseen ja nollat tulee sen kautta. Pelastelun kautta tullut nolla tuntuisi varmasti samalta kuin viimeisin tokokoe. Ärsyttää vieläkin että saimme niin huonolla suorituksella ykköstuloksen. Kun oikeasti olisimme joutaneet treenaamaan lisää. Ei siis ihme että ko. tuomarin kokeet on täynnä hyvin nopeasti.
Oppimisen vuoksi olen todella innoissani että pääsen kunnolla paimentamaan ensi kesänä. Paimennuksessa ollaan koiran koulutuksen alkulähteillä. Ei ole hihnaa, ei naksutinta, ei nakkeja eikä leluja. On vain hirveästi viettiä, painetta, väistämistä, rauhaa ja viettipäämäärää. Itse paimennuksesta en tiedä vielä mitään. Mutta onneksi mulla on nyt käsitys mitä siellä pellolla tapahtuu ohjaajan ja koiran välillä. Se että laji muuttuu, ei muuta koirankoulutuksen lainalaisuuksia. Oppimisteoriat, koiran psyykkinen hallinta ja vietit pysyvät samoina.
Siksi aion seuraavan, jonkun vuoden päästä tulevan koiran, ottaa sakemannin. Sen kanssa pääsen suojelu- ja ipokentille. Ja avautuu taas yksi mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää koiran oppimisesta ja kouluttamisesta. Samasta syystä mietin osallistumista Oulussa järjestettävään seisovien metsästyskoirien kouluttamisseminaariin. Vaikka ei ole seisovaa koiraa, enkä metsästä, mutta mua kiinnostaisi oppia miten näille rakennetaan hallinta sinne kauas. Seisojat kiehtovat mua koirina, ja ominaisuudet joita metsästyksessä tarvitaan, liippaa hyvin läheltä mun mielestä täydellisen koiran ominaisuuksia.
Monesti kuulee "ei tässä lajissa" tai "ei tässä rodussa". Kyllä, kaikissa koirissa ja kaikissa lajeissa on samat lainalaisuudet. Lajien vaatimat ominaisuudet muuttuu ja koirien yksilölliset ja rodunomaiset ominaisuudet muuttuu. Mutta koirien oppiminen ja kouluttaminen ei perusrungoltaan muutu. Hakukoiran, seisojan tai aksakoiran kouluttaminen ei pohjimmiltaan ole erilaista. Tekniset hienoudet on vaan erilaisia. Eli jokaisessa autossa on renkaat ja ohjauspyörä, se mitä niiden ympärille rakennetaan vaikuttaa mitä sillä voi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti