Puhelimella päivitystä, ei viitsi enempää facessakaan enää kirjoittaa. Olen vain niin innoissani pennusta. Sehän siis syttyi lampailla toisella kerralla. Kolmannella mentiin jo kuin vanha tekijä. En ole tosiaan monia paimenia vielä kouluttanut mutta voisin kuvitella että tältä se pitää tuntua. Se kun olen oppinyt herkistymään liinalle, sille kuinka pienet jutut siirtyvät sen kautta. Ja sitten tunnet sen että liinan päässä on jotain isoa. Koutsin sanoin "nyt sinulla on urheiluauto, aiemmin olet ajellut perheautolla". Nyt suurin ongelma on malttaa viedä pientä pentua maltilla. Kaikesta hienoudestaan huolimatta se on vasta 5kk. Nyt pitäydytään alkuun kuukausi pois lampailta. Mutta on siinä piru voimaa jo noin pieneksi.
Voima on jännä asia, se niin riippuu katsojasta. Edelleen saan ihmettelyä osakseni ajatuksistani. Joilllekin tuntuu olevan tärkeää saada todistaa ajatuksiani vääräksi. En mä jaksa siitä välittää, mä uskon omiin ajatuksiini ja tunteeseeni. Ilona edustaa mulle sellaista pentua millaista kuvittelin ronin mahdollisesta jälkeläisestä, tai sen jälkeläisestä. Minun mielestäni teho ja voima on eri asia. Urheiluautossa on tehoa, traktorissa voimaa. Teholla pääsee pitkälle mutta kun työt pitää tehdä äärimmäisissä oloissa tarvitaan voimaa. Siksi pidän ilonaa enemmän traktorina. Mutta tehokkaana traktorina.
Tai kun tehdään, leikitäänkö vai tehdäänkö tosissaan. Mä tykkään että tehdään tosissaan, leikit on erikseen. Asenne ratkaisee. Koiran pitää osata ottaa tosissaan, sen pitää osata suuttua niin että sitä vituttaa. Siellä on se voima.
Minusta tärkeintä on uskoa siihen omaan juttuunsa. Esimerkiksi kasvattajat, vanhemmat harrastajat jne. Ne saavat arvostukseni joilla on se oma näkemys mistä pidetään kiinni mutta ei nosteta itseä jalustalle. Mulla on oma näkemys mikä poikkeaa valtavirrasta. Uskon siihen itse, se riittää. Jatkossa nähdään näkyykö se muille. Ja minä osaan vaihtaa mielipidettä, jos asia minulle selkenee jotain kautta toisin.
Takaraivossa siis ajatus edelleen siitä että jonain päivänä kasvatan. En aijo kasvattaa joka pikkupojalle ja tytölle sopivia harrastuskoiria jotka jo pentulaatikossa raastavat lelua esittävät suurta saalisviettiä, taisteluhalua ja tempperamenttia. Tarkoitus on kasvattaa todellisia työkoiria vaalien niiden alkuperäisiä ominaisuuksia. Pyrkimys olisi kasvattaa niitä koiria jotka vielä pitkän päivän päätteeksi tuovat sen itsepäisimmänkin uuhen sieltä laitumelta. Sellaisia jotka eivät murene vastoinkäymisiin, vaikeuksiin eikä paineen alle. Sellaisia jotka ennemmin nauttivat siitä, syttyvät vasta eloon kun niitä haastetaan. Ei välttämättä helpoimpia, ei yhteistyöhaluisempia mutta osaavalle niitä työrukkasia jotka eivät jätä hommaansa kesken.
Tunne on että mulla saattaisi olla se jalostusnarttu käsissäni. En vain vielä tiedä mitä haluaisin uroksen pentuihon tuovan. Ehkä se aika kertoo. Tällä hetkellä tuo tuntuu niin täydelliseltä. Mutta aika näyttää.
P.S. Mun tehokkain koirani bradi suoritti pelastuskoirien haun peruskokeen kiitettävin arvosanoin. Eli ei sitäkään ole hyljätty. Sille löytyi laji jossa se saa tehdä mun kanssa ja riittävän vapaasti jottei se paineistu tekemisestä. Kohti hälyryhmää ollaan menossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti