Onneksi mulla on ilona kuka on astumassa isoihin saappaisiin, mutta ei vielä, se on nuori. Mutta siinä on se jokin. Se minkä remu mulle alunperin näytti, roni sen minulle opetti ja jos ilonan kanssa osaan sen jo käyttää hyödyksi.
Viikonloppuna oli isolla radalla PM/EM-karsinnat paimennuksessa. Isot pojat ja tytöt karsivat ketkä pääsee Suomea edustamaan. Jotenkin ajatus isoista radoista tuntuu kaukaiselta. Sitten mietin miltä tuntui alkujaan opettaa koiralle hakua ja kuinka mietin isoa voittajaluokan rataa mahdottomaksi. Koira hakee ihmistä 30m päästä ja jotenkin se pitäisi saada ohjattuna kiertämään koko iso rata. Paljonhan siinä helpottaa että on hyvä koira. Vaikka ronin kanssa jäi kisat kisaamatta, ehdin sen kanssa treeneissä nähdä että kun pohjatyö on tehty oikein, ei matkan lisääminen ole ongelma.
Mutta jos läpi matkan joudutaan etsimään kikkoja joilla radasta selviää, on ongelmia jo tiedossa. Siksi, nöyränä jatkamme ilonan kanssa perustyötä pienessä aitauksessa. Tinkimätöntä, ehdottomuutta vaativaa perustyötä. Sato kyllä korjataan aikanaan, kunhan perustukset on järkähtämättömät.
Itkuja varten on ihmisen silmät
Vierikää kyyneleet
Tuleehan tuolta se toinen päivä
Kun on kepeät askeleet
Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
Hajoaa se maahan multaan
Näät sen silti kukkana aina
Muistot on kalleinta kultaa
Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
Lähti se muualle matkaan
Vielä se tulee mennäkseen jälleen
Lähemmäs kuin aavistatkaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti