Lyhyttä päivittelyä

Taas meinaa jäädä tämä blogikirjoittelu. Mutta Hollannin reissu tuli käytyä. Tuloksellisesti sieltä ei jäänyt kerrottavaa, molemmat radat päättyi tuomarin keskeytykseen. Eka radalla saatiin todella hyvä kaari ja nosto mut sit irtos sokka. Ilona joutui pitkän talven jälkeen juoksuhöyryissään liian tiukkaan paikkaan kauaksi minusta ja laittoi lampaat vauhtiin ja korvat lukkoon. Tuomari keskeytti koska koira ei ottanut käskyjä. En osannut odottaa tuota mutta jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut auttaa sitä vähän. Toiselle radalle päätin ottaa sen käsiin mutta sekkään ei mennyt ihan putkeen vaan koira meni epävarmaksi eikä löytänyt lampaita. Mutta kokemuksellisesti todella hieno reissu ja nyt näin kuinka ne isot pojat vetää. Ne vetää ihan hiton hyvin.

Sittemmin ollaan oltu vähän tauolla, mun opiskelukiireidenkin vuoksi mutta vähän motivaation säröilynkin vuoksi. Kaikesta huolimatta olisin halunnut päästä Hollannissa ajamaan rataa ja se jäi harmittamaan. Mut eiköhän se tästä taas etene. Huomenna lähtee ilmo woollandian vappukisoihin, siellä pitäisi saada 4 starttia 3. luokassa päälle työskentelyt varikolla. Siitä se kesäkausi taas starttaa. Omat lampaat tulee toukokuussa heti kun pelto on auki.

Mutta nyt ei irtoa tekstiä enempää, tässä tunnelmia tältä päivältä meidän pellolta:

Mikään ei riitä

Siitä vähän musiikkia viihdyttämään lukemista.


Se päivä lähestyy, kauden ekat kisat, ensimmäinen lento koiran kanssa ulkomaille, no hotelliin en mene ekaa kertaa koiran kanssa. Mutta ensimmäinen Open-luokan kisa, ja ulkomailla, ja ns arvokisat. Kesällä sain kisajännittämisen aisoihin eikä normaalistartit enää tuntunut juuri miltään. Sit pitääkin ottaa kunnon harppaus, jännittää jo nyt.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvin, talvikaudeksi treenattu on ihan hyvin. Toissa kertaiset treenit meni penkin alle joka vähän säikäytti. Ilonallakin on näköjään rajansa paljonko siihen voi asentaa uusia asioita lyhyessä ajassa. Meinasi tytön pää alkaa keittämään yli. Nyt kouluttamista on löysätty, enää ei ehdi tekemään mitään. Mennään tällä mitä nyt osataan. Jos päästään sille tasolle millä lopetettiin kisakausi lokakuun lopussa ja vähän edes talven oppeja siihen, uskon että on ihan mahdollista ajaa ihan kohtuu hyvää rataa tuollakin. En mä muuten olisi edes lähdössä. Ja siihen tasoon kun pääsemme, olen tyytyväinen. Kunhan en itse mokaisi isosti, se se ottaisi eniten päähän.

Muuten tulevan kauden rajapyykit alkaa hahmottumaan. Molempien yhdistysten arvokisat on kalenterissa ja ne määrittää meidän kauden. En tee eroa yhdistysten välillä vaan haen kokemusta molempien kisoista. Ilonan tavoite tälle kaudelle on ollut osallistua nuorten koirien mestaruuskisoihin 3 luokassa. No nälkä kasvaa syödessä ja nuorten koirien kisoihin lähdetään voittoa tavoittelemaan. Samalla laitoin muutenkin painetta pönttöön, tavoitteena on olla mukana molempien yhdistyksien SM-kisojen finaaleissa, eli 15 parhaan joukossa. Karsintoihinkin pitäisi päästä jo mukaan. Vielä jos jaksetaan, kesä tulee olemaan nimittäin rankka, osallistutaan Nordic Nurseryihin syksyllä.

Tavoite on kova, vaatimattomaksi mua ei ikinä ole haukuttu ;) eikä noita Suomessa saisi sanoa ääneen, aloittelija, ylimielinen mulkku joka kuvittelee ihan liikoja. Mut en mä jaksaisi treenata ilman tavoitteita, joita pidän ihan realistisina. Mä luotan itseeni, mä luotan koiraani, me kykenemme kehittymään vielä paljon. Kuntoa on treenattu nyt talvella, edelleen kevättä kohti kasvatetaan. Oma pelto ja lammasmäärä antaa mahdollisuuden treenata myös esim isoa jakoa sekä tuplahakua, asioita joita ei tarvitse kuin tuolla finaaleissa.

Mulla on hyvä koira jonka kanssa etenemistä en näe mahdottomana. Mielestäni meillä on kaikki rahkeet edetä, aika näyttää kuinka pitkälle. Ja vaikkei nyt päästäisi tavoitteisiin, ei se ole maailmanloppu, mutta se kuvaa sitä millä intensiteetillä treenaan. Joku joku muu meno peruuntuu treenien, saati kisojen vuoksi, se on helpompi ymmärtää jos ymmärtää mille tasolle on pyrkimässä. Ei tuonne tasolle pääse enää nykypäivänä helpolla, siellä on paljon kovia koirakoita yrittämässä. Ja ymmärrän senkin että koiran parhaat vuodet on edessä. Mutta nykyiset tavoitteet hahmottaa sitä missä tän koiran kanssa on tavoitteet parin-kolmen vuoden päästä. Ja jos se ei onnistu tämän kanssa, kokeilen sit seuraavan kanssa. Tällä hetkellä ykkösprioriteettini opiskelun kanssa on paimennus.

Ihmiset harrastuksen takana

Ajatus lähti tästä kuuden vuoden takaisesta päivityksestä facebookkiin.


"Ilmoittautuminen ensimmäiseen tokokokeeseen on varmistettu ja maksettu. Pakkohan se jostain on aloittaa ja nolataan sitten itsemme tuttujen edessä kun ei tässä ehtinyt mihinkään kauemmaksi ensin."


Jo silloin oma treeni- ja koulutustyylini erosi toisista ja sen vuoksi riitti epäilijöitä. Vielä kun en ole pitänyt suutani kiinni oikeissa paikoissa, on minulla kritisoijia jotka tuskin tuntevat minua. Niistä en ole ikinä välittänyt vaan tehnyt sitä mikä tuntuu hyvältä ja oikealta. Kritisoijia minun on helppo kerätä koska en arvosta ihmisiä niiden meriittien vuoksi. Ihmisestä ei tee arvostettavaa menestys, vaan se kuinka se ottaa menestyksensä. Ihminen voi olla hyvä, kokenut ja osaava mutta tavalla jolla ei väheksy toisia, varsinkaan kokemattomia. Itsensä jalustalle nostaminen, muita paremmaksi ihmiseksi, on se joka minut saa kavahtamaan. Ja sitä näkee yllättävän paljon koiraharrastuksissa. Kun se 10v kokemus ei silti tarkoita että olisi sen kummempi ihminen kuin 3 vuotta harrastanut.


Olen saanut apua harrastusurani aikana pyyteettömästi tekeviltä vapaaehtoisilta sekä ns maksullisilta kouluttajilta. Useimmilta olen saanut sitä mitä siihen hetkeen olen halunnut ja tarvinnut. Olen keräillyt parhaimpia ajatuksia sieltä täältä ja vahvistanut omaa tyyliäni. Omaa tyyliäni joka on alkanut muokkautumaan hyvissä ajoin. En kulje kenenkään jäljissä vaan etsin erilaisia vaihtoehtoja joista muokkaan omaa tyyliäni. Nykymaailmassa tämä tuntuu olevan oudoksuttavaa ja olenkin ollut aika yksin koulutusten ja seminaarien paineessa tehden asioita itse. Ennenhän tämä oli ihan normaalia, ei ollut tarjolla tietoa vaan itse piti oppia.


Mä korvaan tämän muutamalla ihmisellä joiden kanssa voin jutella ja miettiä asioita. Jaamme osittain saman ajatusmaailman ja ennen kaikkea vahvan oman näkemyksen joka kestää kritiikin ja toisen näkemyksen. Yllättävän monen ajatus ei kestä erilaista ajatusta. Samalla jaamme korkean kunnianhimon sekä tavoitteellisuuden. Samalla saan tarvittavan tuen mutta myös sen oikeanlaisen kritiikin. Molemmat on tärkeitä, vaikka omalla tavallaan tekeekin.


Eli tällä kirjoituksella onkin tarkoitus kiittää kaikkia niitä ihmisiä joilla on ollut jo paikkansa mun kehityksessä. Jotkut ovat minut tutustuttaneet minut uuteen lajiin, toiset vieneet siinä eteenpäin ja jotkut tukeneet minua omassa ajatuksessani johon vääjäämättä tekemiseni aina menee. Olen todella kiitollinen näille ihmisille. Paimennuksen saralla minulla on omat luottoihmiseni jolta saan tukea ja kritiikkiä, eli kaikkea mitä tarvitsen. Voimme pallotella ajatuksia tuntikausia ja olla asioista erimieltäkin, silti riitautumatta. Heistä on tullut myös ystäviä joiden kanssa voi puhua muustakin elämästä. Kaikki kun kuitenkin liittyy toisiinsa.


Tavoitteeni ovat korkealla. 2v sitten sovittelin ilonalle jo painavaa viittaa selkään ja isoja saappaita jalkaan. Tunsin että käsissä on jotain hyvää. Tietty paljon on jo se että koira on mieleinen, sillä pääsee pitkälle. Nyt alkaa olla aika niittää kovan treenaamisen satoa. Tuleva kausi on ensimmäinen oikeasti merkitsevä. Silti tarvitsen teitä taustajoukkoja. Luotan itseeni, luotan myös koiraani, silti tarvitsen teitä. Ei tämä matka vielä ole tässä. Nyt se vasta kunnolla alkaa. Nyt katsotaan sitä mihin asti me päästään. Nyt lähimpänä Hollanti.


Jännitys kasvaa kisojen lähetessä. Tavoitteet sinne ei ole isoja, lähdetään nöyränä hakemaan kokemusta. Mutta nöyristelemään sinne ei lähdetä, pettymys on jos ei päästä omalle tasolle. Herkistely on alkanut, koiraa otetaan kuulolle, hiotaan niitä pieniä mooveja. Mentaaliharjoitukset on myös alkaneet. Kisaradat on ajettu useita kertoja mielessä, kaikkia mahdollisia tapahtumia radalla on yritetty ajatuksissa mallintaa, myöskin niitä nopeita ratkaisuja korjauksiin. Myöskin te rakkaat ystävät tunnette sen nahoissanne. Päivityksinä facebookissa, meseviesteinä sekä puheluina. Kiitos teille että jaksatte!

Kiitos myös ronille että näytit mitä bordercollie voi olla!

Katkeruus on pettyneen suojakuori

Luin tänään hyvän blogikirjoituksen jonka myötä mä innostuin avaamaan oman blogisivunkin. Sattumalta kirjoittajalla on pentuesisarus Laran pentueesta. Kirjoitus löytyy täältä:

https://koiramaistaeloa.blogspot.com/2019/02/saako-olla-katkera.html?fbclid=IwAR1U1kMi7G66OtC7Kg1dmguG9P40bekBDPvj-q8xl6p40FLk0wxrSwqOc2I

Kirjoitus sikäli koskettaa lähelle kun olen hyvin syviä tunteita käynyt läpi tämän harrastuksen vuoksi. Eikä tosiaankaan kaikki ole ollut positiivisia. En oikein tiedä itsekään mistä enää ammennan positiivisuuteni josta saan aina välillä kuulla. Tänään aamulla heräsin ja ensimmäinen ajatus oli äärimmäinen vitutus. Sille on montakin syytä mutta se ei ole nyt se olennaisuus. Puhelinta katsoessa näin että illalla lähettämääni viestiini "milloin treenataan?", oli kaverini vastannut: "Tänäänkin on vapaata, jos sua kiinnostaa niin hyppää autoon ja tule treenaamaan". Kahta kertaa ei tarttenu houkutella. Skippasin psykologian tentin, kamat sekä koirat autoon ja ajamaan 100km tutulle lammastilalle.

Ensin perinteiset kahvittelut, ja keskustelut paimennuksesta sekä muusta. Treenaaminen on myös sosiaalinen tapahtuma, ainakin minulle jonka aikuiskontaktit on monesti vähissä. Treenimuodoksi valikoitui tänään sisätreenit. Tällä tilalla siihen on erinomaiset mahdollisuudet ja olen onnellinen että meillä on siihen mahdollisuus. Useimmilla ei ole joilla ei ole omia eläimiä. Mutta se on olennainen osa koulutusta. Ja sisällä ahtaasti voi treenata paljon asioita toisin kuin monet ajattelee. Vähintäänkin se kohottaa koiran itseluottamusta jota ei voi olla liikaa.

Ilona kävi ihan ensiksi vain oleilemassa lampolassa ilman että sai lupaa tehdä mitään. Sen jälkeen laitoin sen n. 5x5m karsinaan olisko 6 lampaan kanssa jääden itse ulkopuolelle. Tässä ideana että koira ylipäätään kykenee rauhalliseen lähityöhön, kiertämään rauhassa lampaita ja irroittamaan niitä kulmasta jne. Ohjasin suullisilla sekä pillikäskyillä, loogiset pillikäskyt alkaa olla suht varmat. Paineenalaiset ei oikein toimi, suullisina kyllä. Lopuksi itse sisälle karsinaan ja halusin kokeilla jakoa. Ai miksikö? No koska mä voin. Pari kertaa jaettiin porukka mutta kimpoilivat paniikissa yhteen. Rauhoitin sit hommaa ja lopuksi jaoimme oikein rauhassa porukan ja pidimme aloillaan. Oikeen hyvää treeniä.

Seuraavaksi mentiinkin isompaan, ehkä 7x20m karsina jossa 50 uuhta. Eli eläimistä lisää painetta. Siellä taas pillitreeniä mahd vähillä avuilla ja ajoin pillikäskyjä sisään. Nyt tarvittaessa vähän annoin kroppa-apuja koska muuten vaikeutin hommaa. Vähän alkaa näyttää etten ennen Hollantia ehdi pilliä valmiiksi asti saada. Mut jos saisin siitä vähän tukea kauas. Ilona itsessään pelaa kuin kello. Se on oppinut säätelemään tempoaan jo paremmin, se ottaa käskyt erittäin hyvin vastaan ja se yrittää aina parhaansa. Sen lisäksi se on vaan hyvä. Mä kyllä odotan reissua innolla, luottavaisesti ja positiivisin ajatuksin. Varmaan ainoana ihmisenä. Mutta sehän riittää että itse uskon mahdollisuuksimme.

Laran kanssa on löysätty pipoa. Olen tarkastellut itseäni peilistä ja tullut siihen tulokseen että olen vaatinut siltä sellaisia asioita joita siinä ei ole (vielä?). Sitä pelottaa kohdata lampaita päiden puolelta, se mielellään käyttäisi hampaita tai omaa liikettään liikuttamiseen. Se ei kykene kävelemään kohti. Siksi nytkin kävimme lähinnä hengailemassa lampolassa ja ihan vaan katsomassa että ne eläimet kyllä liikkuu ilman hampaita ja kun pysyy rauhallisena. Ja pysyen yhdessä.

Vinkku 5kk taas. Se kävi myös saman ruljanssin, ensin vaan kateltiin, sit 5x5 karsinaan jossa se otti paletin haltuun. Se on vain niin mieleinen. Uusi tähti on syttynyt, uusi kuningatar on talossa. Ei moni pidä tämmöisen pennun kanssa puuhastelua minään. Mutta mä pidän. Mä laitan omat ajatukseni jo pentulaatikkoon. Niistäkään ei kuulemma näe mitään. En tiedä onko koko juttu hallusinaatiota vai intuitiota, tai liittyykö se vaan erityisherkkyyteen jossa aistitaan ihmisistä ja eläimistä asioita joita suurinosa ei aisti. Mut mä odotan tästä huikeaa taivalta. Jokatapauksessa tästä päästää aloitukseen takaisin.

Mun koirataustalla voisi olla katkera, parhaassa iässä olevien koirien lopettaminen voisi tehdä katkeraksi. Mutta en mä halua. Mä haluan unelmoida, toivoa, tehdä töitä tulevaisuuden eteen. Mulla on 3 hienoa koiraa joista mä tunnen että ainakin kahdella on mahdollisuudet paimennuksessa ties mihin. Tänään sen vuoksi sain itseni sängystä ylös ja koko päiväksi miettimään ihan muuta kuin surkeita juttuja. Säästivät multa varmaan yhden psykologikäynnin ja masennuslääkkeet, noin vertauskuvallisesti. Niin huikea fiilis noiden kanssa treenatessa tulee.

Addiktoituvana ihmisenä olen addiktoinut itseni nyt koiraharrastukseen. Mun unelmat on isoja, tavoitteet korkealla ja itselleni olen armoton ruoskija. Mutta tärkeintä on se että mulla on kotona 3 parasta ystävää jotka ei petä mua ikinä. Ne on aina onnellisia kun tulen kotiin. Olen huolissani niiden terveydestä jokaikinen päivä mutta ne antaa minulle niin paljon etten voisi kuvitella elämää ilman niitä.

Mä elän ja hengitän niitä, mutta ne takaa sen että hengitän ja elän. Tämä ei ole harrastus, tämä on mun elämä.

Omat urat

Siitä ekana musiikkia soimaan.

Aiheita olisi mutta olen miettinyt mistä haluan julkisesti kirjoittaa. Ne jotka blogiani ovat seuranneet pidempään tai muuten tunteneet kauemmin, tietävät millainen vastarannan kiiski olen. En mä pyörää uusiksi tahdo keksiä mutta en uskokaan että sen kehitys vielä olisi pysähtynyt. Mutta törmään yllättävän kokeneilta tahoilta hirveän vanhakantaiseen ajatteluun jota en vain ymmärrä. Eikä siinä mitään, niin on tehty toimivia koiria ja tekemällä oppii. Mä haluan vain ottaa teorian mukaan koska en jokaista virhettä halua tekemällä tehdä.

Olen törmännyt tähän joka lajissa jota olen harrastanut mutta jopa voimakkaimmin paimennuksessa. Ajatus siitä että koirassa on paimennusvietti joka on täysin irrallaan muista vieteistä saati koiran ominaisuuksista ihan arjessakin on abstrakti. Eihän sellaista hokkuspokkusviettiä ole olemassa. Ja sen sanomisestahan ne gurut vasta hermostuu. Eikä asiasta voi edes keskustella kun on vänkääjä, noviisi eikä kokemusta ole riittävästi. Kyllä sä vielä tuut tajuamaan on vain vastaus. No enpä usko. Kaikki paimenkoirankin ominaisudet on purettavissa selitettäviksi ominaisuuksiksi jos vain haluaa. Silmästä jumiminen, ei sellaista ominaisuutta ole olemassa. Sen pystyy selittämään joidenkin ominaisuuksien summalla joka aiheuttaa sen jumimisen, ja mausteensa tuo aina koulutus.

Mutta ei se siltikään tarkoita etten kuuntelisi ja ottaisi niitä oppeja vastaan kokeneemmilta jota heillä on tarjota. Otan, ei vain saa sanoa ääneen jos ajattelee erilailla, Ajattelee vain omassa mielessään. Helvetin huono itsetunto monilla kun eivät kestä poikkeavaa mielipidettä. No ei siinä mitään, mä olen ilonaa rakentanut vanhojen oppien pohjalta mutta silti koko ajan omalla tavalla. En mä tee mitään vain siksi koska joku niin sanoo, oli se sitten kuka tahansa. Mun täytyy ymmärtää miksi tekisin niin. Mutta kuljen siis omia uriani, kuunnellen silti muita jotta löydän sieltä itselleni työkaluja.

Se siitä aiheesta ja seuraavaan. Hyppäsin isoihin saappaisiin ja ilmoitin ilonat Nuorten koirien EM-kisoihin Hollantiin. Kyllä, ekat open-luokan kisat ulkomailla, eli vastaa kotimaista 3.lk. Alla ainoastaan 14 starttia alemmissa luokissa, vasta nousuoikeuden ylimpään saavuttaneena. Sainkin jo kuulla miksen kisannut kolmosissa jo viime kaudella jos ilona on siihen valmis. En pitänyt sitä kiireellisenä ja nämä kisat pääsi yllättämään. Olin sekoittanut European Nurseryn ja Nordic Nurseryn samaksi kisaksi. Nordic Nursery on marraskuussa johon olemme tähdänneet. European Nyrsery on maaliskuun alussa ja siksi tässä tuli jo kiire. Olin jo päättänyt olla ilmoittautumatta mutta sain yllykettä lopulta ilmoittautua. Ja miksi ei. En tiedä saanko ikinä toista näin lahjakasta nuorta koiraa jonka kanssa tuonne voisin osallistua. Sen lisäksi, onhan se ihan mahtava kokemus.

Videoita olen netistä katsellut ko kisoista eikä siellä ole mitään mitä me ei osattais. Eli uskon jopa siihen että voimme ajaa siellä ihan ok rataa. Henkseleitä ei kuitenkaan paukutella, hommassa on niin paljon muuttujia kun eläinten kanssa toimitaan. Mutta mahdollisuudet on olemassa, niin uskon. Sen lisäksi uskon että mulla on hyvä koira, se on tehnyt jo paljon vaikeampiakin juttuja kuin tuolla pitää tehdä. Niitä ei ole vain tehty julkisesti. Ehkä siksikin tulemme ihan puskista. Ja ehkä siksi, on hämmästyttävän vähän tullut palautetta lajin harrastajilta. Mutta, ne harrastuspiirit, tiedättehän te ne.

Mutta mä uskon, mä toivon ja mä tiedän. Lähden sinne nöyränä, mutten nöyristelemään. Treenit ilonan kanssa sujuu toivotulla tavalla, se on kehittynyt paljon syksyn viimeisistä kisoista. Saan sen tempon rauhoittumaan paremmin, se on ehkä oppinut että herkätkin lampaat saa hallintaan pysymällä itse rauhallisena. Pilli on se minkä kokeneempi olisi opettanut jo kesällä. Mulla se jäi ja se on vielä vaiheessa. Oishan se ihan kiva jos pystyisi pillillä ohjaamaan tuolla kisoissa mutta mun itsetunto kestää ohjata myös sanallisilla, mähän olen nobody, noviisi jostain suomesta josta kukaan ei tiedä mitään.

Mutta tämä on silti iso välitavoite meidän uralla, omalla uralla. Mä olen itse koirani kouluttanut ja nyt sen kanssa menossa 2500km päähän. Pää pystyssä, luottavaisena mutta nöyränä. Emme ole valmiita, jos tässäkään lajissa ikinä on. Mutta luottaen omaan osaamiseemme. Ja kisataanhan siinä Suomen lipun alla, oman maansa edustajana. Ei se virallinen maajoukkuekisa ole, mutta lähtöluettelossa lukee Finland. Se on tämmöiselle isänmaalliselle ihmiselle iso juttu. Loppuun muutama kuva, treenit pyörii talvesta huolimatta.

Joulun kaamos ja kipuilua

Talvikaamos on päällä ja treenaaminen on vähissä. Lähinnä nyt rakennetaan kuntopuolta kun paimennus on muiden varassa. Ilonan kanssa issue on viime treeneissä ollut tempo. Se kun oli kauden pahin ongelmamme. Nyt se on rauhoittunut kivasti plus reagoi jarrutuskäskyynkin oikein. Lauantaina treenattiin niin että pyrin sitä ohjaamaan pillillä mahdollisimman paljon. Ilonan kanssa on se ongelma että treenasin suulliset käskyt liian pitkälle ärsytyskontrolliin joten se ei tahdo ottaa pilliä käskynä. Myöskään rauhallisuus ei kanna pillitreeniin vaan kiihtyy ja tempo nousee. Tekemistä siinä siis riittää.

Vähän nyt harmittaa etten kesällä ehtinyt ajaa pilliä sisään. Muuten miettisin lähtöä jopa European Nurseryihin, nyt ei mahkuja kun siellä ei pärjää ilman pilliä .Muutenkin meillä kokemus vähän vajaa vielä. Jos minulla olisi ollut vuosi lisää kokemusta itsellä, ilmoittautuminen olisi luultavasti lähtenyt. Se on niin lähellä nytkin ja jos olisin kokeneempi, olisin varmaankin ehkä jos vaikka kun vienyt koulutusta piirun verran pidemmälle. Mutta mennään nyt Nordic nyrseryihin syksyllä sit. Ei makeaa mahan täydeltä.

Lara kävi äskettäin fyssarilla, sillä on ollut epämääräistä selkäoireilua. Fyssari ei onneksi saanut selästä mitään kipuvasteita vaan hänen mielestään koira on vaan niin elastinen että välilevyt joutuvat isoon liikkeeseen koska lihaksisto ei ole liikkeen tasolla vielä. Siksi olemme aloittaneet esim vetolenkin potkurilla, ravivauhtia jolloin lihaksistolle tulee mahdollisimman monipuolinen liike. Nyt vaan näyttää että mun 3 valjakosta tippui johtokoira pois.

Bradi nimittäin on nyt "hoidossa" kaveriperheessä. Ratkaisu on hyvin vaikea ihmiselle jonka vanha mielipide oli ettei tästä taloudesta lähde koirat kuin hautaan. On aika raskasta tajuta että koiralla voisi olla parempi muualla. Olen ratkaisua miettinyt jo pari vuotta. Nyt se konkretisoituu sillä että tosiaan bradilla on paikka jossa se on ainoana koirana kaiken huomion keskipisteenä. Toisaalta lapsiperhe sai ongelmattoman ja peruskoulutetun, sisäsiistin, leikatun ja kiltin uroksen.

Lauantaina olin siellä iltaa viettämässä koiran kanssa ja sille tielle se ainakin tällä erää jäi. Mutta toistaiseksi nimikkeellä "hoidossa". Se voi aina tulla takaisin jos tarve vaatii. Mutta olen nähnyt jo että sillä olisi parempi elämä siellä. Joskus on tehtävä raskaita päätöksiä jos ne on eläimen edun mukaisia.

Talvikausi

Taas on kova yritys alkaa päivittämään useammin tätä blogia. Nykyään on kuitenkin niin kiva käydä lukemassa välillä vanhoja kirjoituksia. Mun oma elämäntilanteenikin tukisi sitä että ehtisin välillä istua alas ja kirjoittaa auki näitä juttuja. Voisi kuvitella että joulukuussa olisi aika hiljaista paimennuksen saralla. No ei ole. Eteläsuomessa kisataan edelleen tulevana viikonloppuna, nyt vähän etäisyys harmittaa. Toisaalta mun kisakoira alkoi eilen ontumaan ja pystyi suorilta antamaan rimadylia naamaan. Ei tartte miettiä älyttömiä dopingvaroaikoja. Me ollaan kuukauden sisällä treenattu 4 eri paikassa. Mikä tällä korkeudella on aika hienoa.

Tämän hetken treenissä ilona joutuu opettelemaan kävelemistä. Enää ei anneta intoilla ja kiihdytellä. Se kun näkyy lampaissa suoraan niin nyt ajatellen ensi kesän kolmosten ratoja, pitää koiran olla rauhallinen. Käveleminen, rauhalliset liikkeellelähdöt sekä maltilliset flänkit on pillitreenin ohella talven tärkein issue. Muutenhan tää koira on aika hyvin paketissa. Koulutus sujuu tällä hetkellä suunnitellusti.

Laran kanssa on aloitettu kouluttaminen myös. Sen tempperamentti on minulle sopiva, se ei ole mitenkään kiihkeä ja se ajattelee. Toisaalta se kypsyy aika hitaasti ja nyt ollaankin tilanteessa jossa hallintaa on liikaa viettiin nähden. Koira on vähän epävarma eikä osaa suunnata painetta lampaisiin. Mustaa tuntuu että tämän olen kokenut aiemminkin ronin kanssa. Nyt tosin mulla on paremmat valmiudet nousta ylös tuolta. Mitään järisyttävää ei ole tapahtunut, joten lara kyllä nousee viettiin takaisin kun mä vähän löysään hallintaa. Kyllä mä sen kanssa ens kesänä ainakin perusradalle yritän, jos ei kisaamaankin.

Vinkku, 3kk jo nuori. Kävi katselemassa lampaita ja sehän pieni piru löysi elämälleen tarkoituksen. Ja sulatti lopullisesti mun sydämmeni. Mikä pokka, mikä intensiivisyys, mikä lauman hallinta, oikeaa dominointia mutta mikä herkkyys silti. Aikaista sanoa, mutta mulle tuli tunne että talossa on nimensäveroisesti uusi kuningatar. Se on jo paljon jos pentu ilmentää haluttuja palikoita, siitä on hyvä lähteä pilaamaan aihio. Kantamalla se piti autoon viedä, ei millään muuten pois pellolta.

Mutta kaikki 3 jatkavat treenejään omilla tasoillaan. Ilona ja Lara pyrkii käymään lampailla kerran viikossa, vinkun nyt ei tartte ihan niin usein. Yritän nyt kirjoittaa niitä vähän tännekin auki. Ja jos asiat kiinnostaa tarkemmin, olen aina valmis niistä keskustelemaan.