perjantai 14. syyskuuta 2012

Ronin viralliset kuvat on otettu

Roni kävi keskiviikkona kuvissa, lääkärin mielestä edelleen A-A ja 0-0. Roni on luustoltaan terve ja se on erittäin tärkeää. Myöhemmin näkee onko kennel-litto samaa mieltä.





Ja Vanhemmat olka kuvat.



Olen haeskellut sopivaa yhdistelmää josta saisin seuraavan koiran, hyvin monenlaisia yhdistelmiä on tulossa. Kaikkien ideaa en ymmärrä, mutten tunnekaan jalostustyötä kovin hyvin. Jonkin verran olen sitä päässäni ajatellut. On kolmenlaisia kasvattajia, niitä jotka ottavat kaksi hyvää koiraa ja teettävät niillä pentuja. On kasvattajia jotka käyttävät keskinkertaisempaa materiaalia, mutta niillä koirilla on joku tietty ominaisuus jota halutaan periyttävän, tällöin tarkoituksena ei välttämättä ole saada seuraavasta pentueesta niitä aivan huippukoiria. Kolmas ryhmä on ne jotka pennuttavat ne mitä käsiinsä sattuvat saamaan. 

Aiemmin ymmärsin ensimmäisen ryhmän, nykyään olen alkanut ymmärtämään myös toisen ryhmän. Toivottavasti en ymmärrä kolmatta ryhmää ikinä. No kuitenkin, ensimmäisen ryhmän kasvattaja haluaa pennuistaan yhtä hyviä kuin vanhempansa. Toisen ryhmän kasvattaja haluaa pennuistaan parempia kuin vanhempansa. 3 ryhmän kasvattajalle on tärkeintä saada rahaa, pennuille ihan sama. 

Sitten on vielä se että mihin käyttöön kasvattaja koiriansa ensisijaisesti ajattelee. Harrastuskoiraksi, paimenkoiraksi vai näytelmäkoiraksi. Nämä ajattelevat erilaisia ominaisuuksia. Näiden kaikkien yhdistäminen ei varmasti ole mahdollista, ainakaan että koira olisi kaikessa huippu. Hyvä se voi olla, muttei huippu. 

Näiden lisäksi se että miten kasvattaja painottaa terveyttä. Yritä nyt tässä viidakossa luovia ja löytää sellainen mieluinen pentue. 

Lisäyksenä, eiliset tottistreenit menivät aivan putkeen, kyllä me sekin vielä saadaan kuntoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti