Väsymystä ja tiedonjanoa.

Voihan väsymys, vuoden pimein päivä, pakko kai se on tunnustaa että se alkaa tässä iässä jo vaikuttaa. Pimeää, ei voi kuvata, pari tuntia on aikaa päivällä jos valoisassa haluaa treenata vaikka noutoa. Muuten pimeää, ja tuota pirun loskaa ja jäätä. Tulisi nyt kunnon talvi edes. Väsymystä on sekä henkisesti ja fyysisesti, siviilissä ja treeneissä. Eikä oikein nappaa tää blogin päivityskään. Kaikennäköistä ihmeellistä asiaa on taas tullut eteen mutta annan niiden olla. Siinäpä tekevät laadukasta jalostustyötä.

Torstain ageissa jätin treenit yhteen kierrokseen. On päiviä jolloin ei kannata jatkaa jos tuntuu että ei onnistu. Se ei ole itselle, saati koiralle reilua jos puolivaloilla tekee jotain sinne päin. Eli roni joutui tyytymään yhteen kierrokseen radalla. Saatiin me siinä ihan hyviäkin pätkiä, huolimatta ettei mun ajoitukset ollut siellä päinkään. Rata oli kivan vauhdikas ja siinä pääsi hyödyntämään meidän uutta suosikkia, persjättöä. Hitto tuo roni on niin makee viedä kun alkaa olla itse kartalla ja koira on 120% mukana.

Eri linjassa olevat esteet menee ihan pienellä merkkauksella ja sitten voin jättää koiran selän taakse suorittamaan ja persjätöllä kertoa seuraavan käännöksen suunnan. Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut että ohjaan tuota koiraa edestä ja tekemällä esim 2 persjättöä kolmelle esteelle, olisin vain nauranut paskaisesti. Mutta niin sitä kehittyy, yllättävän nopeasti. Ja on mulla niin hieno koira <3 Muuten agin suhteen on nyt suvantovaihe. Helmikuussa on vasta kisat täällä päin joten nyt hiotaan pieniä teknisiä juttuja, kuten takaakiertoa pienellä ohjauksella ja niitä hiton kontakteja jotka hajoaa ihan täysin.

Mun motivaation kiikkulauta on kääntynyt nyt enemmän tottiksen puolelle. Se on aina siellä mistä saa onnistumisen tunteet ja missä tuntee oppivansa eniten uutta. Ronin että bradin kanssa ollaan edistytty perusteissa aivan älyttömästi. Roni alkaa olla sata varma suorittaja, eli vire nousee erilaisissa tilanteissa. Bradi taas alkaa lopettamaan turhan häsläyksen ja suuntaamaan energiansa oikeaan asiaa. Mää en todellakaan pysty päivittelemään mitään että kuinka hienosti teimme tietyt liikkeet. Mää päivitän kuinka hienosti kummatkin ovat motivoituneet, kuinka hienosti ne tekee mun kanssa töitä.

Ja se on kaiken perusta. Nyt mulla alkaa olla koirilla sellaiset pohjat mille voi alkaa rakentamaan jotain. On viettiä, on motivaatiota ja on yhdessä tekemisen halua. Ja mulla on koutsi, joka ymmärtää mua ja mä sitä, ainakin joskus. On koutsi joka hallitsee myös teoria puolen, on koutsi joka laittaa mut lujille ja itse miettimään asioita. Teoriassa pitää viilata pilkkua ja tavoitella tähtitiedettä, silloin tekeminen kentällä on helpompaa. Mulla on nyt olo että lisää, lisää, aina vain lisää tietoa, lisää oppia, lisää tätä. Koetavoitteet ja kaikki muut tavoitteet on taas toissijaisia, ensisijaista on oppia, mitä, miksi, milloin ja minkä vuoksi. Ja ennenkaikkea, mää ymmärrän koiriani päivä päivältä paremmin. Mulla ei ole kiire kokeisiin, mut tiedän, että kun olemme valmiita, olemme oikeasti valmiita.

Mutta, se tosiasia jota monet sanovat. Mitä enemmän oppii, sen vähemmän ymmärtää tajuavansa. Jos on vapaa-ajan ongelmia niin ottaa muutaman koiran ja alkaa opettelemaan niiden käyttäytymistä ja teoriaa, koulutuksen ohessa.