Näytelmiä ja näytelmäkoiria.

Viikon päästä olisi luultavasti jo tiedossa kuinka kaunis roni on ulkopuolisen mielestä. Vaikken mä näyttelyistä hirveenä perusta, varsinkaan käyttörotujen kohdalla, kieltämättä vähän kutkuttaa ajatus isosta tapahtumasta. Ainahan noissa isoissa tapahtumissa on omanlaisensa tunnelma ja kiinnostaa oikeasti nähdä touhua. Monia kehiä, paljon koiria ja varmasti karnevaalitunnelmaa. Jotain ihan uudenlaista, mutta ilman menestyspaineita.

Näytelmähommiin liittyy toinenkin asia. Minnalle on tulossa seurakoirarotuinen pentu josta kasvattajan kanssa alustavasti puhuttu sijoittamisesta ja sopimuksesta. Kasvattaja on antamassa meille lupaavinta narttua, meille, ja vielä ensimmäisessä sähköpostissa ilmoitimme ettei näyttelyt kiinnosta mutta kasvattajan toiveesta voimme muutamassa käyttää. No, kasvattajan toiminta vaikuttaa asialliselta, koirat on terveitä ja sijoitussopimuksen ehdot on erittäin sopivat. Mutta, tää on vasta alkuvaiheessa, pentue vasta suunnitteilla, kerron lisää kun on jotain kerrottavaa.

Treeneistä en jaksa taas kirjoittaa paljoa. Aksattu on, tauko näkyy kyllä toiminnassa. Nyt vaan lisää rutiinia ja treeniä. Bradinkin kanssa on tehty muutaman esteen sarjoja ja hakee esteitä jo hyvin, ja vauhtikin alkaa nousemaan. Tottiksen puolella ronin nouto kehittyy, se pari päivää sitten toi puukeppiä täydellisine eteenluovutuksiin ihan itse tarjoamalla, ilman treenitarkoitusta. Bradin mielentila, tai paremminkin mun mielentila bradin kanssa alkaa olla kohdallaan. Nyt tunne bradin kanssa toimiessa alkaa olla se että olemme samalla aaltopituudella. Kyllä voi olla taas bortsussa ja bortsussa eroa.

Mutta mahtavaa että viimeinkin pääsemme bradin kanssa treenaamaan täysipainoisesti, ilman että mun pitää yrittää hillitä kipeää koiraa. Roni taas niittää mainetta ja ihailijoita. Viime viikonlopun kisoissa se oli kuulemma pantu merkille ja viikolla sainkin taas kuulla kuinka mahtava koira mulla on. Ronihan on, kun sille on annettu työskentelemisen rauha.