Katkeruus on pettyneen suojakuori

Luin tänään hyvän blogikirjoituksen jonka myötä mä innostuin avaamaan oman blogisivunkin. Sattumalta kirjoittajalla on pentuesisarus Laran pentueesta. Kirjoitus löytyy täältä:

https://koiramaistaeloa.blogspot.com/2019/02/saako-olla-katkera.html?fbclid=IwAR1U1kMi7G66OtC7Kg1dmguG9P40bekBDPvj-q8xl6p40FLk0wxrSwqOc2I

Kirjoitus sikäli koskettaa lähelle kun olen hyvin syviä tunteita käynyt läpi tämän harrastuksen vuoksi. Eikä tosiaankaan kaikki ole ollut positiivisia. En oikein tiedä itsekään mistä enää ammennan positiivisuuteni josta saan aina välillä kuulla. Tänään aamulla heräsin ja ensimmäinen ajatus oli äärimmäinen vitutus. Sille on montakin syytä mutta se ei ole nyt se olennaisuus. Puhelinta katsoessa näin että illalla lähettämääni viestiini "milloin treenataan?", oli kaverini vastannut: "Tänäänkin on vapaata, jos sua kiinnostaa niin hyppää autoon ja tule treenaamaan". Kahta kertaa ei tarttenu houkutella. Skippasin psykologian tentin, kamat sekä koirat autoon ja ajamaan 100km tutulle lammastilalle.

Ensin perinteiset kahvittelut, ja keskustelut paimennuksesta sekä muusta. Treenaaminen on myös sosiaalinen tapahtuma, ainakin minulle jonka aikuiskontaktit on monesti vähissä. Treenimuodoksi valikoitui tänään sisätreenit. Tällä tilalla siihen on erinomaiset mahdollisuudet ja olen onnellinen että meillä on siihen mahdollisuus. Useimmilla ei ole joilla ei ole omia eläimiä. Mutta se on olennainen osa koulutusta. Ja sisällä ahtaasti voi treenata paljon asioita toisin kuin monet ajattelee. Vähintäänkin se kohottaa koiran itseluottamusta jota ei voi olla liikaa.

Ilona kävi ihan ensiksi vain oleilemassa lampolassa ilman että sai lupaa tehdä mitään. Sen jälkeen laitoin sen n. 5x5m karsinaan olisko 6 lampaan kanssa jääden itse ulkopuolelle. Tässä ideana että koira ylipäätään kykenee rauhalliseen lähityöhön, kiertämään rauhassa lampaita ja irroittamaan niitä kulmasta jne. Ohjasin suullisilla sekä pillikäskyillä, loogiset pillikäskyt alkaa olla suht varmat. Paineenalaiset ei oikein toimi, suullisina kyllä. Lopuksi itse sisälle karsinaan ja halusin kokeilla jakoa. Ai miksikö? No koska mä voin. Pari kertaa jaettiin porukka mutta kimpoilivat paniikissa yhteen. Rauhoitin sit hommaa ja lopuksi jaoimme oikein rauhassa porukan ja pidimme aloillaan. Oikeen hyvää treeniä.

Seuraavaksi mentiinkin isompaan, ehkä 7x20m karsina jossa 50 uuhta. Eli eläimistä lisää painetta. Siellä taas pillitreeniä mahd vähillä avuilla ja ajoin pillikäskyjä sisään. Nyt tarvittaessa vähän annoin kroppa-apuja koska muuten vaikeutin hommaa. Vähän alkaa näyttää etten ennen Hollantia ehdi pilliä valmiiksi asti saada. Mut jos saisin siitä vähän tukea kauas. Ilona itsessään pelaa kuin kello. Se on oppinut säätelemään tempoaan jo paremmin, se ottaa käskyt erittäin hyvin vastaan ja se yrittää aina parhaansa. Sen lisäksi se on vaan hyvä. Mä kyllä odotan reissua innolla, luottavaisesti ja positiivisin ajatuksin. Varmaan ainoana ihmisenä. Mutta sehän riittää että itse uskon mahdollisuuksimme.

Laran kanssa on löysätty pipoa. Olen tarkastellut itseäni peilistä ja tullut siihen tulokseen että olen vaatinut siltä sellaisia asioita joita siinä ei ole (vielä?). Sitä pelottaa kohdata lampaita päiden puolelta, se mielellään käyttäisi hampaita tai omaa liikettään liikuttamiseen. Se ei kykene kävelemään kohti. Siksi nytkin kävimme lähinnä hengailemassa lampolassa ja ihan vaan katsomassa että ne eläimet kyllä liikkuu ilman hampaita ja kun pysyy rauhallisena. Ja pysyen yhdessä.

Vinkku 5kk taas. Se kävi myös saman ruljanssin, ensin vaan kateltiin, sit 5x5 karsinaan jossa se otti paletin haltuun. Se on vain niin mieleinen. Uusi tähti on syttynyt, uusi kuningatar on talossa. Ei moni pidä tämmöisen pennun kanssa puuhastelua minään. Mutta mä pidän. Mä laitan omat ajatukseni jo pentulaatikkoon. Niistäkään ei kuulemma näe mitään. En tiedä onko koko juttu hallusinaatiota vai intuitiota, tai liittyykö se vaan erityisherkkyyteen jossa aistitaan ihmisistä ja eläimistä asioita joita suurinosa ei aisti. Mut mä odotan tästä huikeaa taivalta. Jokatapauksessa tästä päästää aloitukseen takaisin.

Mun koirataustalla voisi olla katkera, parhaassa iässä olevien koirien lopettaminen voisi tehdä katkeraksi. Mutta en mä halua. Mä haluan unelmoida, toivoa, tehdä töitä tulevaisuuden eteen. Mulla on 3 hienoa koiraa joista mä tunnen että ainakin kahdella on mahdollisuudet paimennuksessa ties mihin. Tänään sen vuoksi sain itseni sängystä ylös ja koko päiväksi miettimään ihan muuta kuin surkeita juttuja. Säästivät multa varmaan yhden psykologikäynnin ja masennuslääkkeet, noin vertauskuvallisesti. Niin huikea fiilis noiden kanssa treenatessa tulee.

Addiktoituvana ihmisenä olen addiktoinut itseni nyt koiraharrastukseen. Mun unelmat on isoja, tavoitteet korkealla ja itselleni olen armoton ruoskija. Mutta tärkeintä on se että mulla on kotona 3 parasta ystävää jotka ei petä mua ikinä. Ne on aina onnellisia kun tulen kotiin. Olen huolissani niiden terveydestä jokaikinen päivä mutta ne antaa minulle niin paljon etten voisi kuvitella elämää ilman niitä.

Mä elän ja hengitän niitä, mutta ne takaa sen että hengitän ja elän. Tämä ei ole harrastus, tämä on mun elämä.

Omat urat

Siitä ekana musiikkia soimaan.

Aiheita olisi mutta olen miettinyt mistä haluan julkisesti kirjoittaa. Ne jotka blogiani ovat seuranneet pidempään tai muuten tunteneet kauemmin, tietävät millainen vastarannan kiiski olen. En mä pyörää uusiksi tahdo keksiä mutta en uskokaan että sen kehitys vielä olisi pysähtynyt. Mutta törmään yllättävän kokeneilta tahoilta hirveän vanhakantaiseen ajatteluun jota en vain ymmärrä. Eikä siinä mitään, niin on tehty toimivia koiria ja tekemällä oppii. Mä haluan vain ottaa teorian mukaan koska en jokaista virhettä halua tekemällä tehdä.

Olen törmännyt tähän joka lajissa jota olen harrastanut mutta jopa voimakkaimmin paimennuksessa. Ajatus siitä että koirassa on paimennusvietti joka on täysin irrallaan muista vieteistä saati koiran ominaisuuksista ihan arjessakin on abstrakti. Eihän sellaista hokkuspokkusviettiä ole olemassa. Ja sen sanomisestahan ne gurut vasta hermostuu. Eikä asiasta voi edes keskustella kun on vänkääjä, noviisi eikä kokemusta ole riittävästi. Kyllä sä vielä tuut tajuamaan on vain vastaus. No enpä usko. Kaikki paimenkoirankin ominaisudet on purettavissa selitettäviksi ominaisuuksiksi jos vain haluaa. Silmästä jumiminen, ei sellaista ominaisuutta ole olemassa. Sen pystyy selittämään joidenkin ominaisuuksien summalla joka aiheuttaa sen jumimisen, ja mausteensa tuo aina koulutus.

Mutta ei se siltikään tarkoita etten kuuntelisi ja ottaisi niitä oppeja vastaan kokeneemmilta jota heillä on tarjota. Otan, ei vain saa sanoa ääneen jos ajattelee erilailla, Ajattelee vain omassa mielessään. Helvetin huono itsetunto monilla kun eivät kestä poikkeavaa mielipidettä. No ei siinä mitään, mä olen ilonaa rakentanut vanhojen oppien pohjalta mutta silti koko ajan omalla tavalla. En mä tee mitään vain siksi koska joku niin sanoo, oli se sitten kuka tahansa. Mun täytyy ymmärtää miksi tekisin niin. Mutta kuljen siis omia uriani, kuunnellen silti muita jotta löydän sieltä itselleni työkaluja.

Se siitä aiheesta ja seuraavaan. Hyppäsin isoihin saappaisiin ja ilmoitin ilonat Nuorten koirien EM-kisoihin Hollantiin. Kyllä, ekat open-luokan kisat ulkomailla, eli vastaa kotimaista 3.lk. Alla ainoastaan 14 starttia alemmissa luokissa, vasta nousuoikeuden ylimpään saavuttaneena. Sainkin jo kuulla miksen kisannut kolmosissa jo viime kaudella jos ilona on siihen valmis. En pitänyt sitä kiireellisenä ja nämä kisat pääsi yllättämään. Olin sekoittanut European Nurseryn ja Nordic Nurseryn samaksi kisaksi. Nordic Nursery on marraskuussa johon olemme tähdänneet. European Nyrsery on maaliskuun alussa ja siksi tässä tuli jo kiire. Olin jo päättänyt olla ilmoittautumatta mutta sain yllykettä lopulta ilmoittautua. Ja miksi ei. En tiedä saanko ikinä toista näin lahjakasta nuorta koiraa jonka kanssa tuonne voisin osallistua. Sen lisäksi, onhan se ihan mahtava kokemus.

Videoita olen netistä katsellut ko kisoista eikä siellä ole mitään mitä me ei osattais. Eli uskon jopa siihen että voimme ajaa siellä ihan ok rataa. Henkseleitä ei kuitenkaan paukutella, hommassa on niin paljon muuttujia kun eläinten kanssa toimitaan. Mutta mahdollisuudet on olemassa, niin uskon. Sen lisäksi uskon että mulla on hyvä koira, se on tehnyt jo paljon vaikeampiakin juttuja kuin tuolla pitää tehdä. Niitä ei ole vain tehty julkisesti. Ehkä siksikin tulemme ihan puskista. Ja ehkä siksi, on hämmästyttävän vähän tullut palautetta lajin harrastajilta. Mutta, ne harrastuspiirit, tiedättehän te ne.

Mutta mä uskon, mä toivon ja mä tiedän. Lähden sinne nöyränä, mutten nöyristelemään. Treenit ilonan kanssa sujuu toivotulla tavalla, se on kehittynyt paljon syksyn viimeisistä kisoista. Saan sen tempon rauhoittumaan paremmin, se on ehkä oppinut että herkätkin lampaat saa hallintaan pysymällä itse rauhallisena. Pilli on se minkä kokeneempi olisi opettanut jo kesällä. Mulla se jäi ja se on vielä vaiheessa. Oishan se ihan kiva jos pystyisi pillillä ohjaamaan tuolla kisoissa mutta mun itsetunto kestää ohjata myös sanallisilla, mähän olen nobody, noviisi jostain suomesta josta kukaan ei tiedä mitään.

Mutta tämä on silti iso välitavoite meidän uralla, omalla uralla. Mä olen itse koirani kouluttanut ja nyt sen kanssa menossa 2500km päähän. Pää pystyssä, luottavaisena mutta nöyränä. Emme ole valmiita, jos tässäkään lajissa ikinä on. Mutta luottaen omaan osaamiseemme. Ja kisataanhan siinä Suomen lipun alla, oman maansa edustajana. Ei se virallinen maajoukkuekisa ole, mutta lähtöluettelossa lukee Finland. Se on tämmöiselle isänmaalliselle ihmiselle iso juttu. Loppuun muutama kuva, treenit pyörii talvesta huolimatta.

Joulun kaamos ja kipuilua

Talvikaamos on päällä ja treenaaminen on vähissä. Lähinnä nyt rakennetaan kuntopuolta kun paimennus on muiden varassa. Ilonan kanssa issue on viime treeneissä ollut tempo. Se kun oli kauden pahin ongelmamme. Nyt se on rauhoittunut kivasti plus reagoi jarrutuskäskyynkin oikein. Lauantaina treenattiin niin että pyrin sitä ohjaamaan pillillä mahdollisimman paljon. Ilonan kanssa on se ongelma että treenasin suulliset käskyt liian pitkälle ärsytyskontrolliin joten se ei tahdo ottaa pilliä käskynä. Myöskään rauhallisuus ei kanna pillitreeniin vaan kiihtyy ja tempo nousee. Tekemistä siinä siis riittää.

Vähän nyt harmittaa etten kesällä ehtinyt ajaa pilliä sisään. Muuten miettisin lähtöä jopa European Nurseryihin, nyt ei mahkuja kun siellä ei pärjää ilman pilliä .Muutenkin meillä kokemus vähän vajaa vielä. Jos minulla olisi ollut vuosi lisää kokemusta itsellä, ilmoittautuminen olisi luultavasti lähtenyt. Se on niin lähellä nytkin ja jos olisin kokeneempi, olisin varmaankin ehkä jos vaikka kun vienyt koulutusta piirun verran pidemmälle. Mutta mennään nyt Nordic nyrseryihin syksyllä sit. Ei makeaa mahan täydeltä.

Lara kävi äskettäin fyssarilla, sillä on ollut epämääräistä selkäoireilua. Fyssari ei onneksi saanut selästä mitään kipuvasteita vaan hänen mielestään koira on vaan niin elastinen että välilevyt joutuvat isoon liikkeeseen koska lihaksisto ei ole liikkeen tasolla vielä. Siksi olemme aloittaneet esim vetolenkin potkurilla, ravivauhtia jolloin lihaksistolle tulee mahdollisimman monipuolinen liike. Nyt vaan näyttää että mun 3 valjakosta tippui johtokoira pois.

Bradi nimittäin on nyt "hoidossa" kaveriperheessä. Ratkaisu on hyvin vaikea ihmiselle jonka vanha mielipide oli ettei tästä taloudesta lähde koirat kuin hautaan. On aika raskasta tajuta että koiralla voisi olla parempi muualla. Olen ratkaisua miettinyt jo pari vuotta. Nyt se konkretisoituu sillä että tosiaan bradilla on paikka jossa se on ainoana koirana kaiken huomion keskipisteenä. Toisaalta lapsiperhe sai ongelmattoman ja peruskoulutetun, sisäsiistin, leikatun ja kiltin uroksen.

Lauantaina olin siellä iltaa viettämässä koiran kanssa ja sille tielle se ainakin tällä erää jäi. Mutta toistaiseksi nimikkeellä "hoidossa". Se voi aina tulla takaisin jos tarve vaatii. Mutta olen nähnyt jo että sillä olisi parempi elämä siellä. Joskus on tehtävä raskaita päätöksiä jos ne on eläimen edun mukaisia.

Talvikausi

Taas on kova yritys alkaa päivittämään useammin tätä blogia. Nykyään on kuitenkin niin kiva käydä lukemassa välillä vanhoja kirjoituksia. Mun oma elämäntilanteenikin tukisi sitä että ehtisin välillä istua alas ja kirjoittaa auki näitä juttuja. Voisi kuvitella että joulukuussa olisi aika hiljaista paimennuksen saralla. No ei ole. Eteläsuomessa kisataan edelleen tulevana viikonloppuna, nyt vähän etäisyys harmittaa. Toisaalta mun kisakoira alkoi eilen ontumaan ja pystyi suorilta antamaan rimadylia naamaan. Ei tartte miettiä älyttömiä dopingvaroaikoja. Me ollaan kuukauden sisällä treenattu 4 eri paikassa. Mikä tällä korkeudella on aika hienoa.

Tämän hetken treenissä ilona joutuu opettelemaan kävelemistä. Enää ei anneta intoilla ja kiihdytellä. Se kun näkyy lampaissa suoraan niin nyt ajatellen ensi kesän kolmosten ratoja, pitää koiran olla rauhallinen. Käveleminen, rauhalliset liikkeellelähdöt sekä maltilliset flänkit on pillitreenin ohella talven tärkein issue. Muutenhan tää koira on aika hyvin paketissa. Koulutus sujuu tällä hetkellä suunnitellusti.

Laran kanssa on aloitettu kouluttaminen myös. Sen tempperamentti on minulle sopiva, se ei ole mitenkään kiihkeä ja se ajattelee. Toisaalta se kypsyy aika hitaasti ja nyt ollaankin tilanteessa jossa hallintaa on liikaa viettiin nähden. Koira on vähän epävarma eikä osaa suunnata painetta lampaisiin. Mustaa tuntuu että tämän olen kokenut aiemminkin ronin kanssa. Nyt tosin mulla on paremmat valmiudet nousta ylös tuolta. Mitään järisyttävää ei ole tapahtunut, joten lara kyllä nousee viettiin takaisin kun mä vähän löysään hallintaa. Kyllä mä sen kanssa ens kesänä ainakin perusradalle yritän, jos ei kisaamaankin.

Vinkku, 3kk jo nuori. Kävi katselemassa lampaita ja sehän pieni piru löysi elämälleen tarkoituksen. Ja sulatti lopullisesti mun sydämmeni. Mikä pokka, mikä intensiivisyys, mikä lauman hallinta, oikeaa dominointia mutta mikä herkkyys silti. Aikaista sanoa, mutta mulle tuli tunne että talossa on nimensäveroisesti uusi kuningatar. Se on jo paljon jos pentu ilmentää haluttuja palikoita, siitä on hyvä lähteä pilaamaan aihio. Kantamalla se piti autoon viedä, ei millään muuten pois pellolta.

Mutta kaikki 3 jatkavat treenejään omilla tasoillaan. Ilona ja Lara pyrkii käymään lampailla kerran viikossa, vinkun nyt ei tartte ihan niin usein. Yritän nyt kirjoittaa niitä vähän tännekin auki. Ja jos asiat kiinnostaa tarkemmin, olen aina valmis niistä keskustelemaan.

Vuosi 2018 ja tulevan vuoden tavoitteet

Oisko se sitä aikaa kun pitää tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta. Meillä ainakin on koska treenitauko on jo pidetty ja herätellään treenaamista ajatuksena ensi vuosi. Ensin yleiset asiat. Bradi elelee kotikoiran elämää, vähän harmi mutta muuhun ei pysty, kroppa ei pysy kasassa. Lara on treenaillu pentujuttuja ja alkaa olla kypsä koulutukselle. Se on taas erilainen koira ja tulee opettamaan mulle uusia asioita. Tämä kirjoitus keskittyykin ilonaan.  Avioeron myötä koiramäärä tipahti kahdella joten pitihän se uus pentu taas ottaa. Joten talossa on nyt 4 bortsua. Uusin tulokas ei ole vielä edes rekisterissä koska se menee isds:n kautta jossa asiat tapahtuu vähän hitaammin.

Ilonan ja minun kausi on ollut huikea. Villeimmissä kuvitelmissanikaan en ole voinut kuvitella mihin kaikkealle tuo koira minut jo vie, sen ensimmäisenä kisakautena, sen ollessa alle 2 vuotias. Vuosi sitten kirjoitin näin:

"No mut jospa sen hyvyys nähtäisiin tulevaisuudessa vielä ihan kisoissakin. Tavoite on edelleen olla mukana 2018 nuortenkoirien mestaruuskisoissa ja 2019 kisata siellä ihan kunnolla. Ylipäätään ensi kaudella jo kisataan useammissa paikoissa. Nyt on silti alkanut eniten tökkimään tunne ettei se ole ihan hansskassa. Kokoajan on ollut tunne että vien ralliautoa vähän yli omien rajojen. Nyt ajattelin painaa jarrua ja palata vähän takaisin. Meillä ei ole kiire, ja mä haluan että koira on näpeissä. Mä en halua toista ronia jonka oma ajatus oli liian vahva mun ajatuksiin nähden. Silläkin uhalla että joudun makselemaan ilonan kanssa oppirahoja. Luotan vain siihen ettei hyvä koira rikki mene virheistä. Harmiksi talven treenit loppui lyhyeen ja nyt pitää miettiä asiat uusiksi. Mutta onneksi on vaihtoehtoja, 100km ei ole pitkä treenimatka jos on unelma."

 Yritän kirjoittaa kronologisesti meidän kauden läpi. Väliin laitan kuvia jotka kuvastaa tunnelmiamme.

Talvi aloitettiin siis treeneillä parinkin eri lampurin luona. Ongelmia oli yhteistyössä kun ei ilona uskonut minunkin osaavan ja siitä johtuen sen maahanmenot alkoi hajota. Mutta kun pääsimme tekemään sisä- ja ulkotreeniä, yhteistyömme löytyi hyvien neuvojen avulla. Viime talvena koin suurimman ahaa-elämykseni joka sittemmin on puettu hyvin sanoiksi. Hallitse lampaat, niin hallitset koiran. En ala nyt näitä kirjoittamaan enempää auki, asianharrastajat tietää. Mutta talven ja alkukevään monipuolisella treenillä rakennettiin ilonaa jo todella pitkälle. Silloin jo tiesin että kisaamaan pääsemme tälle kesälle.

Sittenhän tuli ajankohtaisesti oman laitumen rakentaminen ja kesälampaat. Silloin meinasi epätoivo iskeä kun ilona tuli viikko ennen lampaiden tuloa jalka veressä pellolta. Se oli repinyt melkoisen palkeenkielen varpaaseensa ja mielessä pyöri bradin kuukaisia vaivanneet tassuongelmat. No siirrettiin viikolla lampaiden tuloa, koira ell tikkaukseen ja tiukkaan häkkilepoon. Haava parantui kuin parantuikin juuri niinkuin pitikin. Tikit pois ja pidin tossua vielä jonkin aikaa suojaamassa arpea mutta sen koommin se ei vaivannut.

Lampaat omalla pellolla toi hukeita kokemuksia. Treenaamista ajatuksella, ihan vaan oleskelua ja eläinten käyttäytymisen opettelua. Kaikki myös sujui hyvin, ensi kesänä tulee isompi porukka pitämään maisemaa puhtaana. Hellekesä toi omat haasteensa eläintehyvinvoinnille, onneksi yöt oli suht viileitä ja minulla oli joustava työ. Samalla sain toteuttaa valokuvausharrastustanikin.

No heinäkuunlopussa aloitettiin kisaura 4 päiväisellä Pohjanmaa Openilla. Heti alkuun suoritimme perusradan hyvillä arvosanoilla ja kehuilla. Muutenkin 6 startin rypistys sujui hienosti ja viimeisessä startissa pääsimme jo palkintopallille aika kovaan seuraan.

Sen jälkeen se reissaaminen alkoi, eteläsuomi on ajettu ristiin aika hyvin. Seuraavassa muualle kirjoittamani kausikooste: "SPKYllä suoritimme perusradan, osallistuimme 2-luokan mestaruuskisoihin sijoittuen kuudenneksi. SKL:n kokeissa saavutimme PPR1 sekä PAIM2 eli osallistumisoikeus kolmosluokkaan. Sen lisäksi olemme olleet työtehtävissä pakkaamassa kesälaitumelle jääneitä lampaita, etsimässä karkurihiehoja, ollaan rännitetty, punnittu, tarkistettu maisemanhoitolaitumia sekä oltu treeneissä apukoirakkona muille. Olemme työskennelty kisoissa poistovarikolla, lähtövarikolla sekä tolpalla. Tuntuu että kaikki onnistuu mihin vain uskallan ryhtyä tuon koiran kanssa. Ilona täyttää joulukuussa vasta 2 vuotta, ja on periaatteessa ensimmäinen paimenkoirani. Siksi olen erityisen tyytyväinen kauteemme. Joten odotuksen tulevaisuuden osalta on korkealla."

Siinäpä se kausi on paketoitu hyvin. Kauden huikeana lopetuksena oli siis Someron koe jossa ohjasin koiran läpi 2 luokan radan tornissa seisten, makustellen tulevaa 3 luokkaa. Sääden silti huikeat 85pst ja sijoittuen toiseksi. Tiedän että voin kävellä tuon koiran kanssa mille tahansa pellolle, pää pystyssä, häpeämättä mitään, me olemme tehneet oikeita asioita. Olemme olleet SM-kisojen pellolla kaiken yleisön edessä töissä, olemme olleet tiloilla luonnonlaitumia tarkistamassa, olemme tehneet niin paljon yhdessä. Nyt alamme tekemään lisää oikeita asioita. Nyt alkaa se koulutus missä jyvät erotellaan akanoista.

Nyt katse siirretään ensivuoteen. Ja tavoitteet on kovat, mitään muuta ei voi olla noin huikean koiran kanssa, mutta täytyy olle piste jota kohti edetä. Ensi kaudella on tavoite menestyä siellä Nuorten koirien mestiksissä. Mutta sen lisäksi on tavoite olla mukana molempien yhdistysten SM-kisojen finaaleissa, mutta siellä ei ole menestymistavoitetta, vielä. Ja tavoite on lähteä European Nurseryihin, ilman että sielläkään pitää mitään hävetä. Tiedän ettei Suomessa saa olla tavoitteita, eikä saa olla itsevarma, sillä saa huonon maineen. Ei haittaa, mulla on.

Loppuun vielä kuvakoostevideo joka kertoo kuvina koko viime vuoden.

Koska mä voin

Siinä on uusi mottoni, koska mä voin. Ja se tarkoittaa että itse olen itselleni suurin haaste ja mä voin tehdä asioita joihin itse uskon, ilman että kenenkään muun tarttee uskoa.

Kävin ilonan kanssa Somerolla Woollandiassa nuorten koirien mestaruuskisoissa. Harmittavasti nyt olimme edelleen ykkösissä joissa epäreilun kerroinpolitiikan vuoksi ei ole mitään mahdollisuuksia edes kilpailla. Mutta kokemushan se on tärkein, kilpailuvietistä huolimatta. Olen kerran käynyt Woollandiassa treenaamassa ja tiesin paikan hyväksi. Maineestaan huolimatta pidän sitä hyvänä paikkana treenata ja kisat jo nyt, koska lampaat toimivat koiran edessä oikein, ne ei uhkaa herkästi ja väistävät nätisti mutta koiran pitää silti niitä paimentaa. Mainehan siis on että lampaat on liian helppoja ja automaattisia. Mutta ei nekään mitään anna ilmaiseksi, paitsi metallihäkin.

No kisaan starttasimme kakkospaikalta. Inhoan lähteä alussa kun en ehdi keskittyä enkä nähdä lampaiden vetoja ja ja mutta tällä kertaa tyydyin kohtalooni. Olenhan jo niin kokenut, takana 8 starttia ilonan kanssa ;) Edellisenä päivänä olin käynyt treenaamassa eri paikassa hakukaaria eikä yhtään täysin onnistunutta kaarta saatu, syyt tähän on erinäisiä ja ne jätän tämän ulkopuolelle. No etukäteen olin päättänyt lähettää koiran vasemmalta koska poistovarikon veto tulee sieltä ja ei olisi niin vakavaa jos jumisi kaarelle. Tolpalle kävellessä koira tarjosi lähtöä oikealle ja jopa tyhmänä hetkeksi vaihdoin ajatuksen sille puolelle josta takaisin oikealle. Juuri näitä hyviä viime hetken arpomisia. Lopeta ja tee kuin olet päättänyt.

Koira lähti hyvin, laitoin sen taas lähes vauhdista kuten uudet opit opettivat. Turha makuuttaa tolpalla ja kerätä painetta mitä se ei tartte laajentaakseen. Ja se meni kerrasta taakse. Nyt enää muista laitoinko maahan mutta kahta ensimmäistä hidastuskäskyä ei ottanut joten karjaisin sen maahan ehkä tuonnin puolivälissä. Sitten lampaat kääntyi kohti vetoa ja ilonalle "oikee" käsky. Nyt päästään tuon koiran huonoon puoleen. Se vetäs herneen nokkaa siitä että se karjaistiin maahan joten se oli laaja, jossain 50m päässä se oli tolpan kiertoon tullessa. Asenne oli "onko nyt hyvä herralle?". No sain sen sieltä kutsuttua takaisin ja päästiin ajamaan poispäin. Ajo oli ens alkuun hermostunutta mutta sitten hengitin syvään ja koirakin rentoutui.

Ykkösportilla aloin leikittelemään, koska onhan mulla jo kokemusta ja pitää yrittää ajaa tiukat käännökset. Tuloksena aavistuksen tiukka ja 2-3 ohi portista. Siinä vaiheessa tiesin että tää on tässä, yritetään pelastaa koulari. Crossi meni siedettävän hyvin ja kakkosportista kaikki läpi. Sen jälkeen kuulemma tultiin offlinea kohti tolppaa mutta ajopisteita jäi  vielä 15/20 joten en usko sitä. Lampaat jakorinkiin, koira klo 6 pitämään paikoillaan ne ja häkille. Häkki auki ja lampaat lähtee häkille, oli kiire ottaa koira edes ylös että näyttäisi häkitykseltä. Koira häkkiin, meni maahan automaattisesti niin etten saanut ovea kiinni, pikku oikea, ovi kiinni, oikea, koira maahan, hetken rauhoittuminen ja lampaat ulos. Koira vielä maahan häkin ovella ennen haltuunottoa että saan sen ulos eikä satu vahinkoa juoksevien lampaiden kanssa. Tuloksena 79pst, PAIM2 ja PPR1. Eli koulutustunnus ansaittu ja pääsylippu kakkosluokkaan.

Tämän kauden tavoite on saavutettu, koiralla on molempien yhdityksien kisoista koossa hyvät radat ja molemmissa on paimennuksen perusrata suoritettu. Eli varsin hyvin 1v ja 9kk ikäiseltä koiralta. On se vain huikee. Sen kanssa voi mennä ihan mille tahansa pellolle, pää pystyssä tietäen ettei ainakaan hävetä tartte. Me osataan kokemukseemme nähden varsin riittävästi.

Kakkos- ja kolmosluokka oltiinkin poistovarikolla ja kuumasta kelistä (+23) johtuen oli aika raskas paikka olla. n. 25 laumaa haettiin kisaajien suoritusten loputtua pellolta ja vaikka lampaat tiesivätkin mihin tulla, laitoin ilonat treenit vuoksi jokaisen lauman taakse. Kilpailusuoritukset se seurasi maaten varjossa tuolini alla täysin vapaana kun unohdin hihnani tauolla autolle. Mutta ei se hötkyile, sikseen se on intensiiviseksi koiraksi älyttömän rento. Kisojen jälkeen sanoin laittavani koiran lomalle ja lähden katsomaan SM:iä ihan turistina.

Puoli päivää kisoja onnistui katsoakin kun mua kysyttiin sinne loppupäiväksi poistovarikolle. No hitto, jos mahdollisuus on päästä SM-kisapellolle ja kisalampaille niin enhän nyt minä sitä jätä käyttämättä. Minua oli valistettu isoista texel-mammoista, paino saattaa olla jopa 100kg, varoitettu että ottaa nätisti koiralla ettei ne suutu jne. Verenpaine kohisi korvissa kun kävelin koiran kanssa pellolle, mietin vain itsemielessäni "älä nyt herranjumala tee mitään tyhmää tämän katsomon edessä" ja sitten koira oikealle. Sinne se meni nätisti taakse, käänsi uuhet ja pukattiin varikolle. Täällä ne eivät menneet automaattisesti joten joutui pukkaamaan. Rentouduin, kyllä ilona handlaa. Ja niin se handlas.

Kisojen ollessa päättymässä minulta kysyttiin haluanko lähteä kaveriksi siirtämään kisalampaat lampolaan. No totta hitossa haluan. Sain sitten kuulla että niitä on reilu 150 poistovarikolla. Sain ohjeeksi lähteä kasaamaan niitä jo varikolta ja puskea ovelle. Noh, siinä vaiheessa taas vähän jännitti. No päästiin kyllä lampaiden taakse mutta ei me niitä hirveästi liikkeelle saatu ennen apuvoimien saapumista, toista nuorta koiraa. Koirien yhteisikä ei tainnut ylittää neljää vuotta.

Lauma saatiin pois aitauksesta ja pellolle. Mun ja ilonan huuli oli ehkä vähän pyöreänä miten tämmöinen lauma tanttoja saadaan liikkeelle, ja haluttuun suuntaan. 150 uuhta lähti kuitenkin menemään oikeaan suuntaan ja ilona kanssa tehtiin mitä osattiin, eli yritettiin mahdollisimman vähän häiritä osaavampia :D Laumaa kuskattiin n. kilometri läpi kisapellon, siltojen ja porttien saapuen lopulta lampolaan. Otettiin myös väliltä lähtövarikolta n. 50 uuhta lisää matkaan. Ilona oli ihan poikki tuon jälkeen ja sentään järki voitti ettei enää lampolaan lähdetä sisään. Mutta olihan huikea kokemus, molemmille. Ja kunnia että meihin luotetaan noin, antaa nyt työstää kisalampaita. Ohessa muutama kuva minkä ehdin matkalta napata.

SM-kisojen toiselle päivälle olin taas lupautunut poistovarikolle. Kyseessä siis tuplahakufinaali jolloin kisailijalla pellolla 20 uuhta. Mä olin jo rento, tiesin ilona kykenevän hommaan. Annoin mennä ja nautin, vähän korkeintaan jarruttelin ja nautiskelin koirasta sekä tilanteesta. Sekä uusista opeista jotka sisäistin jo tähän vaiheeseen. Sitten tuli taas kysymys, lähdetkö siirtämään kaverina laumaa poistovarikolta takaisin lähtövarikolle. No totta hitossa jos tämmöinen vastuu myönnetään. Taas esiintymistä jännittävänä henkilönä marssia nuoren koiran kanssa pitämään kisaajalta jäänyttä 20 kpl laumaa pellolle, kaikkien SM-kisa katsojien ja kisaajien eteen kun toinen pukkaa muut varikolta ulos. Lampaat tuli ja ilonahan oli työnsä veroisesti pysäyttämässä isoa laumaa täyttä lihaa, mutta vastassa onkin 16kg pelkkää asennetta. 

Lauma vietiin pikapikaa varikolle eikä jääty hienostelemaan, ilona hoiti hommansa. Lampaita pakattiin varikoille ja ilona painoi minkä tartti. Kertaakaan koko viikonlopun aikana ei sen pää levennyt vaan se piti malttinsa ja jaksoi painostaa. On se oikeasti huikee koira. EI se tarkoita etteikö silläkin olisi puutteensa mutta silti. 1v ja 9kk, mun käytännössä ensimmäinen itse koulutettu koirani, ja missä me olemme nyt. Raakile se on vielä, mutta täyttä timanttia, ja ensi kaudella alkaa sen hiominen. Mutta tiedän että olen oikeilla jäljillä, vaikka olen sitä vienyt oman pääni mukaan ja paljon yksin. On mulla hieno kasvattaja ja muiden treenaajien tuki takana. Mutta yksin olen päättänyt mitä teen ja miksi. 

Olen saanut nyt myös koutsaajan joka puhuu kanssani samaa kieltä. Saan ohjeita siten että ne ovat perusteltuja, asioita ei tehdä vain siksi että ne on aina niin tehty. Ja saan palautteen suoraan, ei ole olemassa "ihan kivaa". Viime reissulla tämän myötä sain toisenkin koutsaajan. Varsin opettavainen reissu. Sitä mitä ja miten, jätän kertomatta. Koska jossain kohtaa pitää tulla se hetki jossa erottuu hyvä paremmasta. Mä luulen että olen sen äärellä ;) Tavoitteet on korkealla mutta en niitä ääneen vielä uskalla sanoa. Jätän hienoukset kertomatta, koska mä voin. 

Ilonan ensimmäiset paimennuskisat

Viikonloppuna, tai oikeammin to-su oli ensimmäiset paimennuskisat. Ja nimenomaan kisat koska paimenkoirayhdistyksen alaista toimintaa jolla ei yhteyttä kennelliittoon. Kisat oli jo ennakolta suht raskaat 4 päivän aikana 6 kisastarttia sekä paimennuksen perusrata jolla mitataan onko koira paimennuksellisesti jalostuskelpoinen. Näitä voi käydä tutkimassa tarkemmin spkyn sivuilta. Paimenkoirapiireissä nämä on kuitenkin niitä "oikeita" kisoja, kennelliiton kokeet ei ole niin arvostettuja.

Perusrata oli tarkoitus suorittaa sunnuntai kisastarttien jälkeen mutta kun oli tilaa, se suoritettiin jo torstaina heti kärkeen. Sikäli ois ihan hyvä että tietäisi säännöt etukäteen. En tiennyt osa-aluiden olevan pisteytettyjä vaan luulin sen olevan hylätty/hyväksytty arvosteltava. Nyt esim tuonti oli ihan banaani kun en korjannut sitä ja joka osa-alueen alussa jouduin kysymään tarkennuksia.

No perusradan kulku pääpiireittäin: Haku oikean kautta, jää vhän vajaaksi, nosto vinoon ja vetojen kanssa aiheuttaa banaanin. Annoin tuoda silti luonnollisesti kun se sen osaa. Kuljetuksessa ei ongelmaa, vähän painaa liikaa mutta itse osaa porukan myös jarruttaa. Vaiston varainen ihan täydellinen, lampaan kiinniotto hyvä. Tässä kohtaa ei saanut laittaa koiraa maahan vaan antaa olla vapaana, jotta näkyy osaako se olla mukana. Ja häkitys perin sievästi. Arvostelussa eka kommentti: Koira ei stressaa itseään eikä lampaita, molemmat voisi mennä toisen radan heti perään. Ja lampaat jäikin pellolle seuraavalle koiralle. Sen jälkeen tuomari kysyi että onko koira tullu mulle pentuna vai koulutettuna, että onko se ollut englannissa kasvattajan mukana. Kasvattaja siis oli 5kk englannissa keväällä. Tämähän tietty aiheutti vähän henkselien paukuttelua, kun sehän tarkoittaa että koira on varsin hyvin koulutettu tuomarin mielestä :D Se oli myöskin päivän paras kuulemma. Perusrata siis läpi selkeästi pisteillä 70.

Kisaratoja en ala erittelemään, Oulaisissa oli vähän huonoa tuuria porukoiden kanssa, ei osattu ajaa sellaisia. Kuitenkin vain yksi hylky, 2 rataa tuloksille. Hylkykin ois saatu tuloksille mutta tuomari ei tainnut nähdä että ilona pysäytti karkurin vielä juuri ennen varikkoa. Tässä se on niin hyvä ja luontainen, mä huudan vaan "menemene" joka tarkoittaa "mä olen hiljaa ja tee sä mitä osaat". Kun ilona on pysäyttänyt lampaat ja kääntänyt ne selkeästi, alan taas ajamaan sitä. Tällä hetkellä tasapaino sen itsenäisen työskentelyn ja ohjattavuuden välillä on todella hyvä. Ja siitä aijon yrittää pitää kiinni. Ilonan luonnollisuus, kyky sekä uskallus peittää lampaat kunnolla ei ole ihan jokaisella koiralla. Sen lisäksi esim häkillä se ei joka liikkuun tartte ohjausta.

Pensalaan siirryimme perjantai iltana ja lauantai aamuna kasin pintaan saavuimme kisapellolle. Siinä meni vasta-alkajalta huuli pyöreäksi. Hienoisesti laineileva, iso ja tasainen kisapelto. Tuomari sanoi että autolla pystyi ihan huoletta jaelemaan varikolle, niin tasainen se oli. Tuli ihan alemmuskompleksi ettei me vielä kuuluta tämmöiselle pellolle, ihan sellainen isojen kisojen fiilis. Mutta sitten päätin nauttia, harvoin tämmöisiin olosuhteisiin pääsee. Pellolta oli merkattu yksi oja joka meinasi meitä naurattaa, niin pieni ja selkeä se oli.

Lauantai alkoi jännittyneenä, koira ei ollut niin rento kuin yleensä vaan arvelin edellisten starttien taistelun saavan sen jännittyneeksi. Rata ajettiin läpi kyllä mutta linjoilla ei paljon oltu ja hermostunutta molemminpuolin. Toisesta startista tulikin puolitahallinen hylky. Sunnuntaille oli yksi startti ja se olikin taas levollista ilonaa. Se saatiin ajettua kohtuu hyvin vaikka crossille jätin paljon pisteitä yhdellä virhekäskyllä. Mutta rata läpi, 75/90pst ja kisan 2 sijoitus. Vasta jälkeenpäin tajusin minkälaisten konkarien kanssa olin palkinnoilla. Ilona teki juuri niin hyvin kuin osasi ja koulutustasossamme ei tullut minulle isoja yllätyksiä. Jatkamme samaa perustreeniä, tiedän olevani oikealla tiellä vaikka kaikki ei aina ymmärrä juttujani. Eritoten ilona on juuri niin hyvä kuin uskoin sen olevan. Varikolta ja katsojilta satoi kehuja mitä kaikkea se tekee hyvin. Luotan omaan eläintenlukutaitooni ja siihen että näen syy-yhteyksiä helposti. Hyvä tästä tulee.

Mutta eka kisaviikonloppu, ensimmäisen itsekoulutetun koiran kanssa (apua olen saanut useista paikoista), 4 tulosta, perusrata, yksi palkintopallisijoitus, ei voi olla kuin tyytyväinen.