maanantai 14. tammikuuta 2013

Päivittelyä

*Muokattu, lisätty rata piirros*

Päivitelläänpä vähän päiväkirjaa. Uusia valjaita ja vetovehkeitä olemme käyttäneet jo useamman kerran. Olemme käyneet hiihtämässä ja yllätyksekseni kävimme jopa juoksulenkillä ensimmäisen kerran sitten armeijan -98. En ole panostanut vetämiseen millään lailla vaan olemme käyneet ihan vain yhdessä lenkillä, roni pitää yllä tasaista kevyttä vetoa joka tässä vaiheessa riittää. Se rasittaa koiraa kuitenkin enemmän kuin normaali lenkki ja auttaa minua huonokuntoista jaksamaan kohtuullisia lenkkejä. -10kg kesään on hyvällä alulla kun ruokavaliokin on jo muuttunut parempaan suuntaan. Rehun syöjäksi en kuitenkaan ala, sen verran nautin hyvästä ruuasta.

Keskiviikkona oli agit. Rata oli jotain 16 estettä enkä jaksa mitään piirroksia tehdä ennenkuin saan jonkun ohjelman niiden tekemiseen. Rataan sisältyi  5-6hyppyä, muuri ja putki. Rata oli taas inhoamani jossa sahataan samoja esteitä edestakaisin suunnan muuttuessa. Minulla on suunnattomia vaikeuksia muistaa tämäntyyppisiä ratoja. Lisäksi radalla oli inhottavia ansoja, kuten putkeen piti saada väärään päähän, ei siis siihen mikä oli luontevin jne. No sain käyttää tutustumiseen aikaa riittävästi ja sain mielestäni hyvän suunnitelman tehtyä.



Starttasimme radalle vasta neljäntenä ja olin saanut jo tyhjennettyä mielestäni radan. Jätettyäni koiran lähtöön kävin vielä nopeasti radan läpi. No vedimme sitten heti alkuun puhtaan nollaradan. Kouluttajakin meni hetkeksi hiljaiseksi, tuumasi vain että oho, miten se mielestäsi meni? No se meni juuri niin kuin olin suunnitellut ja kuinka helpolta se tuntuikaan. No huomauttamista löytyi kuitenkin yhdestä pitkäksi menneestä käännöksestä josta niistimme metrejä pois. Sen jälkeen keskityin lähinnä vedättämään roniin vauhtia lisää. Se kun tekee hiljempaa jos olen epävarma mutta vauhti kiihtyy kun vähän vedätän jo seuraavalle esteelle. Tässä taas saa olla todella tarkkana kun roni kääntyy älyttömän herkästi ja nopeasti vielä aivan esteeltä pois jos vedätän liikaa. Lisäksi huomasin että takaa leikkauksessa ei kestä juosta koiran "päälle" vaan ohjaus täytyy tehdä kauempaa. Leijun ehkä vieläkin vähän tuosta lähes viikon takaisesta suorituksesta. Ei kuulemma ollut mikään ykkösluokan rata. Mutta eiköhän palata maanpinnalle taas keskiviikkona.

Väliajalla teimme keppejä ohjareilla. Keppeihin alkaa tulemaan rytmiä ja varmuutta, mutta ei olla vielä lähelläkään sitä että ohjareita aletaan ottamaan pois. Hakee hyvin eka välin eri kulmista, mun kestää jättäytyä taakse, ottaa etäisyyttä ja vähän jopa vedätinkin vauhtia sekä molemmilta puolilta ohjaten. Teimme kaikki harjoitukset etupalkalla, namilautasen avulla. Lopuksi otimme vauhtia jo putkestakin eikä sekään sekoittanut koiraa. Tuo on aika hienoa kuinka vähillä toistoilla roni oppii. No keppitreenejä jatketaan, kontakteja myös. Rengas on jotenkin aika hirvitys vieläkin, samoten keinu on epävarma. Mun kisailuhenki nousi ihan uuteen ulottuvuuteen kun näin miten ronin sisko menee rataa jo hienosti. Jos kesällä satutaan samoihin kisoihin niin tarkoitus on antaa kunnon vastus.

Mutta, me saadaan kolmas hallivuoro viikkoon sunnuntaille eri hallille.  Pääsemme itsenäisesti treenaamaan agia sekä tokoa. Eilinen jäi välistä kun ei vaan enää jaksanut 4 tunnin kokoustelun päätteeksi. Sunnuntaina aijon kokeilla miten onnistuu kokeenomainen seuruukaavio ilman hetsauksia ihan uudessa hallissa.

Perjantain tokot jäi väliin kun lähdimme mökkeilemään. Siellä sai taas koirat juosta ulkona. Näiden kirjoituksien sijaan pitäisi koota yhdistyksen toimintakertomusta, -suunnitelmaa ja mitä lie. Kaikkeen sitä itsensä sotkee. Minulla olisi vielä toinen kausi hallituksessa mutta voi olla että hallitus järjestäytyy uudelleen vuosikokouksessa. Ilmaisin vapaaehtoisuuteni jättäytyä pois hallituksesta jos on uusia tulijoita. Mulla ei ole pelastuskoiraksi sopivaa koiraa, joten motivaationi hallituksessa toimimiseen ei ole paras mahdollinen eikä se ole reilua yhdistystä kohtaan. Tarkoituksenani on kyllä päästä yhdistyksen kautta henkilöjäsenenä vapepaan tänä vuonna. Luulen olevani kuitenkin avuksi vaikka koirakon kartturina suunnistustaitoni ja vähäisen koiranlukutaitoni vuoksi. Kun ongelmana on kuulemma monesti etteivät ulkopuoliset ymmärrä suunnistajan tehtäviä koirakon perässä.

Etelän matkaakin pitää suunnitella ja tehdä jotain päätöksiä matkustustavasta. Omalla autolla on raskasta mennä mutta helpottaisi liikkumista paikan päällä. Junalla kestää pitkään ja paikan päällä tulee liikkumisongelma. Lentokone on nopea mutta taas ollaan siinä millä liikkua Helsingistä Espooseen ja Vantaalle ja ja. Kun ei osata edes liikkua siellä metropolissa.

4 kommenttia:

  1. http://auneli.pp.fi/tuomas/flextrcE.exe

    Mulla on käytössä tämmönen, ja ei voi kun kehaista! Mielestäni tosi selkeä ka käytännöllinen ja vieläpä ilmainen! Suosittelen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tällä pärjäänkin, tein heti tuon viimeisimmän radan, jos muistin oikein :)

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta huomasin kommenttisi blogissani, ja tulin vaan korjaamaan että ei, ei Hypno olekaan iso, vaan valtava :D Mutta Roni taitaakin olla juuri sellainen pikku-Hypno, josta salaa haaveilin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronikin jäi vähän pieneksi vaikka onkin pikkuisen isäänsä isompi :D Ihan sopiva pikku bordercollie, mahtuu autossakin keskipenkille lasten väliin.

      Poista