Mulla tahtoo olla paha tapa. Mitä tahansa teen, teen sen 100% lasissa. En osaa tehdä mitään puolittain, joko en tee tai sitten teen täysillä. Tosin on tässä poikkeuksia, esimerkiksi kotityöt tahtoo tupata venymään, ei niillä ole kiirettä, teen ne joskus, laiska siis kuitenkin olen. Mutta nyt on kyse muista asioista. Kaikessa mihin alan, haluan olla hyvä. En tiedä onko se turhan suurta itsevarmuutta, mutta tiedän että myös pystyn siihen jos haluan.
Tuossa 5v sitten tajusin ettemme pärjää remun kanssa jos ei jotakin muuteta. Imin tietoa, hakeuduin koulutukseen, opiskelin eri viettiteorioita ja koirien käyttäytymistä. Innostuin kunnolla koiraharrastuksista, eritoten hausta. Rämmin metsässä ilmalla kuin ilmalla, tuntikausia suurimmaksi osaksi toisten koiria kouluttaen. Seurasin koiria, erilaisia koiria, niiden reaktioita, monesti huomasin asioita mihin omistajat eivät kiinnittäneet huomiota. Opiskelin haun teoriaa, kiusasin kokeneempia kysymyksillä. Remun sain koulutettua haussa hienosti suorittavaksi. Hallintaongelmat ovat piinanneet alusta asti ja estäneet kokeisiin menon. V-p-v, pakotteet, palkan menettämiset, negatiiviset vahvisteet, tekemisen loppuminen ja muut on tulleet tutuksi. Mutta mikään ei ole korvannut pentuaikaa ja hallinnan järjestelmällistä rakentamista pentuajasta lähtien. On kuin ajaisi kilpaa jarruttomalla ferrarilla ja yrittäisi jarruttaa puukengillä.
Roni tuli ensisijaisesti hakukoiraksi. Haku ei vain ole sen ominta alaa. Se on turhan pehmeä siihen ja sen lisäksi ehdottoman maavainuinen. Haku alkoi jäädä vähemmällä. Toko ja agility alkoi nostaa päätään. Toko on tylsää, mutta siihenkin minulla on selkeä näkemys minkälaisen suorituksen haluan. Ja myös oma näkemys miten siihen suoritukseen päästään. Tokon ongelmista olen kirjoitellut aiemmin, en enää nyt niihin palaa.
Agility, se tuli täytelajiksi. Laji jota on kiva harrastella ja se on kivaa yhdessä tekemistä. No, sekin on alkanut mennä vakavemmaksi. Paljon suunnitellaan jo treenejä sen mukaan miten koiran saa nopeammaksi, mikä on nopein suoritus tapa, mitkä ohjaustyylit meille sopii. Kisat siintää jo silmissä, olen kilpailuviettinen enkä ole enää lähdössä sinne höntsäilemään. Olen opiskellut lajia, eri tyylejä, nyt jo tekisin jotakin asioita toisin. Katselen toisten suorituksia sillä silmällä että opin niistä jotain. Se on mennyt nyt totiseksi, haluan olla siinä vielä hyvä.
Nyt olen alkanut miettimään tuota kuntoilua. Itseni sekä koiran kunnon kohotusta. Olen esim lukenut kaikki katiskan kirjoittamat jutut vinttikoirien treenaamisesta. Vaikka se eroaakin minun tarpeistani, saa sieltä tärkeää tietoa mitä voi soveltaa. En ole treenaamassa koiraa sprintteriksi, en yhtä agirataa silmällä pitäen. Vaan haluan että koirani on nopea, hyvässä kunnossa, säästyy mahdollisilta vaurioilta ja jaksaa juosta agilityssä, paimennuksessa ja hakuradalla. Nyt on alkanut totinen kuntoilu. Lasken lepopäiviä, rasitan koiraa enemmän kuin ennen. Seuraan palautumista, mietin ravinnon saantia rasituksen ja palautumisen suhteen. Itseäni treenaan sen vuoksi että jaksan paremmin metsässä, pudotan painoa että suunnanmuutokset sekä nopeuden muutokset onnistuisivat paremmin agilityssä. Rytmitajuttomuudelleni en voi mitään. Koordinaatiota yritän parantaa hiihdolla, luistelulle jne.
Saa nähdä mitä tästä tulee. Keväällä kuvioon pitää vielä sotkea paimennus. Siitä en tiedä vielä juuri mitään. Vähän olen asiaa opiskellut mutta silti voin sanoa etten tiedä, enkä osaa yhtään mitään. Tiedän että minulla on koira jossa on ainesta ja nyt jatko riippuu ohjaajasta.
Eli olen kai jonkun sortin perfektionisti, haluan tietää kaiken, haluan osata kaiken ja haluan myös ymmärtää kaiken. Paljon on oppimista, en ole vielä pitkälläkään. Välillä ruoskin itseäni, olen hyvin kriittinen itseni kanssa. Jos en ole tyytyväinen, ei siihen auta kenenkään kehut. Kirjoitan ja puhun myös kriittisesti koirista. Se että kerron avoimesti niiden vahvuuksista tai heikkouksista, ei tarkoita että ne olisivat huonoja tai hyviä. Ne on juuri tuollaisia. Jos en saa ronille kunnon tuloksia, saan katsoa peiliin. Joku kisaisi sen kanssa tokossa jo avoimessa, ehkä voittajassa. Agissa oisivat jo startanneet. Mutta en usko että kaikkien muiden koirat ovat täydellisiä, vaikkei niiden heikkouksista luekaan yleisessä blogissa.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, minulle ei ole tärkeää se lopputulos, vaan se miten siihen päästään. Jos saadaan tokosta armosta ykköstulos, en voi olla siihen tyytyväinen. Jos saan koirani tekemään jonkun asian, haluan ymmärtää miksi siinä onnistuin. Opetteluahan kaikki vielä on, kaukana olen siitä mitä haluan olla. Kaukana on myös suorituksemme siitä mitä haluan niiden olevan. Mutta parhaani teen että joku päivä sen saavutamme. Ja ennenkaikkea olen tyytyväinen, siihen mitä teemme ja miten teemme. Se missä ja milloin, on toissijaista. Ihan periaatteestakin saatan kyseenalaistaa jonkun peruskäytännön, tavan opettaa joku asia. Mietin josko sen voisi tehdä jollakin muulla tavalla, pääsikö vähän parempaan lopputulokseen erilaisella lähestymisellä. Jää nähtäväksi, mutta voin sanoa että opettavaista tämä on jo ollut. Ja ainakin yritän ymmärtää mitä teen ja miksi teen.
Tulipahan taas vuodatus, mutta välillä tälläistä :)
Saako tämän kopioida omaksi tekstiksi? :D No ei sentään, mutta lähes sanasta sanaan kuin omasta näppäimistöstä veisteltyä. Lajit ovat osaksi toisia, mutta ajattelutapa lähes sama kuin minulla.
VastaaPoistaMinä haluan tehdä niin, että minä olen tyytyväinen. Toki on mukavaa, jos joku kehuu meidän tekemistä, mutta se ei tarkoita, että olisin tyytyväinen suoritukseen. Näen virheitä kaikkialla ja se on samalla hyvä ja huono. Virheet pitävät huolen, etten tyydy johonkin ja lopeta yrittämistä. Huonoahan se on oman pään kannalta, kun koskaan ei ole valmista eikä siis koskaan tarpeeksi hyvää. Tähän auttavat välitavoitteet, joita voi saavuttaa. Niihin voi sitten olla tyytyväisiä, mutta kokonaissuoritus ei ole silloin valmis.
Minä en myöskään mielelläni näytä muille meidän tekemistä. Syy on aivan lapsellinen - minä en ole tyytyväinen enkä halua näyttää vajaata suoritusta. Tässä tarvitsen harjoitusta ja hyvää treeniä on ollut näyttää jotakin ihmisille, jotka eivät tajua koiralajeista mitään. Heidän edessään on helpompi keskittyä vain tekemiseen...
Minulla on myös kova halu ymmärtää ja erityisesti oivaltaa itse. Haluan itse kokeilla ja oppia kantapään kautta, vaikka tie onkin joskus raskas. Koen kuitenkin oppivani niin eniten. Toki rekisteröin koko ajan, mitä kuulen ja näen, etsin sieltä omaan tekemiseen sopivia juttuja ja kokeilen. Olen kuitenkin todella huono menemään kurssille, jossa koira viedään nakin perässä puomille tai kouluttaja on vaikuttunut, kun koira vain kävelee vasemman jalan vieressä.
En tiedä, minkälainen kisaura Titon kanssa on edessä. Uskon, että jonnekin eksymme tuomaroitavaksi, mutta minun pitää ensin selvittää, mitä kilpailemiselta haen. Mikä tarkoitus niillä on minulle itselle? Mitä ne antavat? Mitä ne kertovat? Sen tiedän, että en mene kilpailuihin kokeilemaan onneani.
Oletkin ainoita joiden blogeihin olen törmännyt, kenellä on tuota samaa ajattelumaailmaa. Ehkä kirjoituksiesi perusteella viet sen vielä pidemmälle. Minulla on paljon asioita jotka ovat toisarvoisia mutta pakollisia kohti tavoitettani. Vetolenkeillä vahvistan suuntakäskyjä, samalla on tarkoitus saada niille jo pohjaa paimennukseen. Mutten vahvista ja mieti niitä niin pitkälle kuin sinä. Agility on lajina vielä niin tuore etten vielä tiedä mitä haluan siltä. Tällä hetkellä tavoite on turvallisessa ja sujuvassa suorituksessa, nopeus on vielä toissijainen. Seuraavan koiran kanssa lähden varmaankin jo vääntämään juoksukontakteja, nyt mennään perinteisillä pysäytyksillä. Ongelmatkin on sitten perinteisiä, himmailua A:n alastulolla jne. Eikä minullekkaan tokossa riitä että koira tulee vasemman jalan vieressä ja pitää kontaktin. Sen pitää tulle juuri oikein siinä, ilmentää sitä viettiä mikä odottaa vapautumista sieltä sisältä. Minulla on suoritusihanteet moneenkin lajiin hyvin korkea viettiset. Se on niin mahtavan näköistä kun koira suorittaa korkeassa vietiissä mutta täsmällisesti ja ollen ohjaajansa hallinnassa, tehden vielä yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ja eritoten se koiran viettien käyttö ja hallinta on se mikä kiinnostaa. Tämä ehkä kumpuaa siitä että tuo ensimmäiseni on ollut niin korkea viettinen enkä ole sitä saanut hallintaan. Tosin uskon että nykyisellä kokemuksella se onnistuisi jos se nyt tulisi pentuna. Minä lähden kilpailuihin sitten voittamaan itseni. Yritän saada paineenalaisena sen oman ihannesuorituksen, sitten katsotaan onko tuomari samaa mieltä :D
VastaaPoistaTuli mieleen esimerkki tapaus. Melkein koko kesän hakutreenit käytin siihen että saan koiran lähtemään metsään oikealla ilmeellä. Kyllähän se aiemminkin sinne lähti ja haki ihmiset, mutta se oli siellä mielistelemässä ja miellyttämässä maalimiehiä. Palkkausta ja palkkaustapaa pari kertaa muutettuani ja mietittyäni sain koiraan sen oikean ilmeen. Pehmeä, miellyttämisen haluinen koira lähtee nyt maalimiehelle röyhkeästi ja käy empimättä leluun kiinni. Nykyään sille on sama kuka siellä on piilossa kun se menee sinne sen leikin perässä. Se tietää että maalimieheltä lentää pallo tai se saa käydä patukkaan kiinni. Saalisvietti on kuitenkin niin paljon vahvempi vietti että halusin koiran lähtevän hakumetsään sen avulla. Huomionsa se kyllä saa edelleenkin, mutta vasta töiden jälkeen.
VastaaPoista