sunnuntai 11. elokuuta 2013

New way, new attitude!!!

Nyt on aloitettu ajamaan sisään uutta tyyliä ja ennenkaikkea sisäänajamaan ohjaajan uutta asennetta. Tänäänkin oli hyvät treenit. Kaikki nyt ei mennyt ihan putkeen mutta se on odotettavissa kun aletaan muuttamaan jotain. Tärkeintä on että roni alkaa kestämään sen että olen hiljaa ja sen että jätän sen suorittamaan yksin esteitä, irroten itse jo seuraavalle. Unohdetaan myös perinteiset valssit yms hidasteet vaan nyt käytetään jaakotuksia, persjättöjä jne. Eli nyt painotetaan irtoamista, itsenäisyyttä ja esteiden merkkausta ja se alkaa heti toimimaan. Roni on vain niin pätevä, se toimii ajatuksen voimalla jos ohjaaja ei liikaa sekoita pakkaa.

Vielä tärkeämpi asia, uusi asenne. Tästä hyvä esimerkki keskustelu tältä päivältä. "Sitten tuohon vika väliin persjättö" "enhän mää ehdi tuonne persjätölle" "plaa plaa, mää en kuuntele tuollaista, ehdit sinä" ja piru, ehdinhän minä, se vain vaati sen etten jää varmistelemaan että koira tekee edellisen esteen vaan luotan siihen että se sen tekee ja laitan tossua toisen eteen. Uskon ronin sisäistävän muutokset helposti ja nyt aletaan treenaamaan bradiakin kun olen saanut omat ajatukset selväksi. Epätoivon hetkillä voi katsoa Suoknuutin videoita, ei tarvitse olla 50kg ballerina pärjätäkseen lajissa jos tietää mitä tekee.

Trust Your Dog!

Tähän onkin helppo iskeä tutun firman mainos :)

http://www.jk9.fi/template.php?navi=5

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä, eiköhän meillä samat suunnat ole :)

      Poista
  2. Nyt alkaa nämä bloggaukset olemaan semmosia että täältäki peukku!! Ja tulen myös vastaisuudessa vaatimaan nopeutta ja suodattamaan "en ehdi" lauseet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos määkin yritän suodattaa ne jo ajatuksista. ;)

      Poista
  3. Osta ne balleriinatosut ja ala Nurejeviksi!

    VastaaPoista