Paimennus kärpänen on puraissut. Olemme käyneet nyt 8krt vasta valmennuksissa ja ohjaajakin syttyy lajiin jo kunnolla. On se hitto vaan vaikeeta mutta niin mukavaa. Alun nousukiidon jäljiltä alkoi tuntumaan ettei kehitystä tapahdu ja homma vaan huononee. Koutsi sitten huomautti että koko ajan on lyöty vaikeutta lisää. Minä en ole vain tajunnut sitä. Tietenkinhän se on eriasia flänkätä pienessä aitauksessa 20m lauman taakse kuin isolla pellolla 100m. Noo, perjantaina kuulemma ajetaan sitten lyhennettyä 1lk rataa. :O 9. kerralla rataa, ei hitto. Tuli myös käsky opetella säännöt ja lähteä katsomaan kisoja että tietää mihin pyritään. Kai sillä uskoa on että me vielä kisataan. Ei tuo ykkösluokka mitenkään ylitsepääsemättömältä vaikutakaan.
Harmi kun kausi loppuu eikä meillä ole kuin ehkä 2 treeniä enää. Muutenkin kun käy toisen luona treenaamassa niin mahdollisuudet. Jos ensi kesäksi toteutuisi jo tälle kesälle suunnitellut omat lampaat. Ehkä varovaisesti voisi ensi vuodelle laittaa tavoitteeksi sen PAIM1 ja PPR1. Oishan se hienoo. Tuohon bortsut on jalostettu (ainakin pitäisi olla muuhunkin kuin olemaan nätti) ja tuolla roni on elementissään. Siitä kuoriutuu pirun kova ja itsevarma koira tuolla.
Muuten treeneistä ei juuri ole kerrottavaa. Aksa on ollut tauolla, penikkatautini on pitänyt siitä huolen että tauko on nyt pitänyt. Hinku ois kova mutta haluan nyt tauon säännöllisistä treeneistä. Käydään kun käydään ja aktivoidutaan kunnolla taas talvikaudelle. Pikkuisen olisi tehnyt mieli laittaa ilmoa kisoihin mutta siitä tauosta pidän nyt kiinni. Asiaan palataan sitten kun uusi tyyli on kunnossa. Tottiksen puolella on jatkettu ronin kanssa perustreeniä. Vahvistan aktivoitumista ohjaajaa kohtaan, sekä patoamisen kautta seuraamisen alkeita. Treenit on viime aikoina sujuneet ihan hyvin. Niin hyvin että nettikoutsikin niitä hehkutti videon muodossa.
Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen tajusin että blogini liikenne on aika kovaa ja pitää jo miettiä mitä kirjoittaa ettei anna mitä tahansa kuvaa. Aion silti kirjoittaa edelleen kriittisesti eri aiheista. Olen jo suututtanut muutamia tahoja joten ei tässä enää menetettävää ole. Pientä piikittelyäkin olen havainnut jostain blogeista. Näihin tulen vastaamaan samalla mitalla välillä takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti