Maanantain agilityt, ilmiömäistä.

Maanantaisin käyn 30km päässä kouluttamassa mölliryhmää, josta ajan 20km toiselle hallille itse treenaamaan ja siitä 20km kotia. Sellaista se on koiraharrastus, pitää talkoilla jotta on paikat jossa harrastaa. Ja mä tykkään kouluttaa ns. jatkoryhmäläisiä, jotka ei vielä kilpaile mutta ovat siinä kynnyksellä. Heillä ei ole huonoja tapoja vielä pinttynyt ja ovat vastaanottavaisia, mutta ihan perustekniikoita ei tartte enää kokoajan toistaa. Mä koen että meidän seuralla on pienestä koosta huolimatta tasokasta, koiralähtöistä kouluttamista sekä moneen lähtöön kouluttajia. Itse olen se nillittäjä joka säätää ohjaajan tekemistä eikä anna sählätä häiritäkseen koiraa. Toiset on pätevämpiä opettamaan keinulle erilaisia soveltuvia tapoja opetella se. 

Mun ajattelu on aika mustavalkoinen, kun koiralla on motivaatio, sen kanssa ei tartte arpoa jaksaako se ja huvittaako sitä. Ja sitä voidaan viedä reilusti eteenpäin, keinu, puomi yms menee siinä sivussa. Siksi mä en ole kiirehtinyt ilonan aksaopetuksen kanssa. Se aloitti pentutreenit 10kk iässä ja nytkin se treenaa 1krt/vk tahtiin. Kun koiran motivaatio ja oppimiskyky on kohdallaan, ei ole kiire aloittaa. Ei vaikka tavoitteet olisi missä. Meillä nyt ei ole tavoite kuin päästä kisaamaan ja että pääsisin johonkin samoihin tunteisiin kuin ronin kanssa. Mentäisiin samaa rataa ja molemmilla hyvä asenne. Sillä päästään riittävän pitkälle, ei arvokisamenestykseen mutta eiköhän sinnekin osallistumaan. 

Mutta ne treenit, pohjalta se pitää aloittaa. Teimme tänään irtoamista esteelle reilun 5m päästä, muutama takaakierto, rengasta, putkea ja useamman esteen sarjoja. Esteitä se hakee jo hyvin, yksittäisillä esteillä päästään ihan muutaman sekunnin vahvistetiheyksiin. Tänään siis ekaa kertaa yhdisteltii esteitä ilman etupalkkaa. Putkesta yksi hyppy, minä hypyn takana meni vielä hyvin mutta siitä irtoaminen vielä kolmannelle ei niin helppo ollutkaan, tietenkään, kolmannet hallitreenit. Treenikamut naureskelikin että on vähän kädessä kiinni, muka kuittailivat kun lesotin nopeasti oppivalla bortsulla :)

Mutta on se niin, niin ihanaa. Koiraharrastus nollaa pään ja siellä ei arjen murheita ehdi ajatella.