Pinnan alla kuplii, päivitystä leikkimiseen.

Päivitystä ilonan leikkiin. Meillähän on koirilla oma leikkikori johon ostetaan täydennystä aina kirpparilta pehmolelujen muodossa. Niillä on siis saatavilla aina leluja joilla leikkiä ja joita tuhota. En ole lähtenyt tielle että rajoittamisen kautta yritetään intoa nostaa. Eilen se sitten tapahtui, otin sohvalta tyhjäksi revityn pehmolelun raadon jota olin viemässä roskiin, ilona tuli takaa ja kävi kiinni leluun ja repäisi sen kädestäni. Röyhkeästi paineli polleana vielä karkuun. Ah mitä ihanaa röyhkeyttä ja itseluottamusta ilman nöyristelyä, spontaanissa tilanteessa. Tietty mä tästä "provosoiduin" ja äidyin leikkiin ilonan kanssa. Ihan rohkeasti nujuutin sitä tönimällä ja "hieromalla", sehän heittäytyi varsin hurjaksi ja repi lelua tosissaan. Siellä se on, tulossa pintaan, pikkuhiljaa.

Kävimme eilen myös uudella lammastilalla uusilta lampailta hakemassa kokemusta. Aika herkät ja liikkuvat lampaat sai ilonan innostumaan alkuun mutta rauhoittui kyllä sitten. Lampaat oli meille kesyt, tuli mun jalkoihin johon en ole tottunut, meidän treenilampaat väistää ihmistä. Sain kuitenkin ne lopulta ajettua pois jaloista käyttäen koiraa ja poispäin ajokin alkoi luonnistua. Tämmöiset ei vain anna yhtään anteeksi vaan "karkaavat" heti ohjaajalle joka voimistaa vain koiran halua tuoda lampaat mulle. En tykkää mutta tuollakin tilalla on villimpiäkin lampaita joille mennään jos sinne vielä menemme. Tilalla tullaan järjestämään perusrata keväällä johon tähtäämme. Sitä ei saa suorittaa treenilampailla eikä treenipellolla. Tilallinen kyllä aikoi pitää erillään siihen suunnitellut lampaat ja pellot.

Ilona aksaa tosissaan

Jotta emme keskity liikaa tuohon ilonan leikkimiseen, teen raporttia myös muista asioista. Viime viikolla aloitimme hallikauden aksassa, ilonalla oli siis pohjalla kaksi tutustumiskertaa esteisiin alla. Jo ekalla kerralla se osoitti hyvää kohdistamista esteisiin vaikka häiriö (meteli) tuolaisessa 3 kentän hallissa on älytön. Tässäkinhän ilonaa kannustetaan omaan aktiivisuuteen, eli annetaan vain lupa suorittaa. Keskittyminen pidetään yllä mutta oma ohjaaminen pidetään alusta asti hyvin eleettömänä.

Toinen kerta siis aksaa, kaksi estettä, n. 6m päässä toisistaan. Avaan hihnan ja ilona karkaa heti ekalle hypylle, ilman mitään apuja. Sen jälkeen toiminkin vain namiautomaattina, tehden hyppyä 5m päästä välillä oikealle, välillä vasemmalle kääntyen, vaihtaen vain palkkaavaa kättä ja tietysti suorittamiselle luvan antavaa kättä, eli käytännössä vain kämmen näyttää että mene. Muutimme sitten harjoitusta, menin hyppyjen väliin ja aloimme tehdä kahdeksikkoa, eli kaksi ohjausta ennen palkkaa.  Toistoja saimme kymmenittäin, vahvistetiheyden ollessa reilusti alle 5s. Tämän ollessa jo helppoa vielä muutama takaakierto, tässä halu suoraan hypylle on vielä kova mutta takaakierto alkoi jo myös onnistua pelkällä pienellä vihjeellä. Tässä siis harjoituksia jotain 4x3min yhteensä.

Lopuksi kaverin kanssa irtoamista namialustalle, ensin yhdeltä hypyltä sitten kahdelta. Ensin oli niin kiire rakastamaan ihmistä jolla namit haisee taskussa ja käsissä ettei huomio riittänyt alustalle. Vielä kun vieressä treenaavat koirat tuottaa isot häiriöt. Hienoa on huomata että häiriöt tuottavat keskittyvälle koiralle vain lisää aktiivisuutta ja tekemiseen tulee makea "raivo", hyvällä tavalla. Se raivo jota en kyllä odottanut kuin vasta lelupalkalle. Nyt olen uuden tilanteen edessä, palkaten koiraa nameilla. Pitää pitää huoli että se saa kohteen johon purkaa raivonsa. Mutta luonnonlahjakkuus se on, kuten hyvät bordercolliet on. Jos niille antaa tilaa oivaltaa eikä lähde mukaan niiden hektisyyteen, ne käyttävät omia aivojaan.

Tuskaistako, ehkä mutta niin palkitsevaa

Otan tän päivityksen pohjaksi keskustelun erään ihmisen kanssa jota en vielä ole tavannut mutta jonka haluan vielä tavata. Juttu pohjautuu siis keskusteluumme, olen leikannut pois toisen kommentit joten osa asiayhteyksistä voi olla hassuja. Keskustelussa kuitenkin kirjoitin tärkeistä asioista ilonan kanssa elämisessä. Samalla olen lisännyt tarkennuksia niille jotka eivät ole yhtä perillä menneisyydestä. 

"On tuo Ilonan leikki aikamoista. On siinä tekemistä, mutta ihanaa, että jaksat sitä rakentaa. Niin moni vain toteaa, ettei koira leiki ja se on sitten siinä."

Jep. Olisi sen saanut nopeamminkin mutta olen antanut sen kehittyä rauhassa. Vähän sama että lähteekö pelottavia asioita kohtaamaan ja tekemään niitä mukaviksi vai odottaako että koira vanhenee ja itsevarmuus kasvaa jolloin asiat on helpompi kohdata. Mä menen sitä turvallisempaa, odottamisen tietä. Toinen vaihtoehto olisi kohdata ne vaikeat asiat ja auttaa pentu niistä yli. Siinä on vain vaara epäonnistumiseen kun mukana on hallitsematon elementti oudon ihmisen tai koiran muodossa.

Mut jaksamista auttaa se että mä tiedän mitä tuolla sisällä on, tänään taas näin. Eka käytiin lampailla, 10kk kakara teki 1lk hakukaarta ja muita isojen tyttöjen juttuja. Ei tartte mitään pentuhommia, esim itseluottamusta kääntää uuhia tms. Se tulee sisältä. Sitte se treenien loppuessa, poi kävellessä, perin epäsosiaalisena tapauksena meinasi naulata vuosikkaan nartun kun ei uskonut ensimmäistä rähähdystä että sinne peräpeiliin on turha sen nokan kanssa tulla. Sitten velipoika, joka koiralle kuitenkin tuttu, ilona häkissä autossa ja velipoika haki työkaluja autosta yksin, sanoi että olipa paha vastaanotto, en olisi kokeillut häkin välistä sormia. Niin oli pahan kuuloinen murina ja haukkuminen. 

Ja siis ei nuo kaikki ole hyviä ominaisuuksia, ne tulee lieveilmiönä siitä että koiralla on tahto puolustautua. Se tuo (myöhemmin) itsevarmuuden, se että se voisi, mutta sen ei tartte.

Mutta siis epäonnistunut siedätys aiheuttaa tätä: Esim jos pentu pöhisee vastaantulijoille ja se viedään tapaamaan sitä onnistumatta rentouttaa sitä, pahennetaan asiaa. Siksi emme kohtaa toisia koiria tai ihmisiä, opetan mielummin ignooraamaan. Hakumetsässä, kotona ja esim mökillä tapaavat turvallisia ihmisiä.

Mut siis ronin kanssa olen käynyt tämän kaiken jo läpi ja siitä tuli varmin koira mitä mulla on ollut. Ilona on terävämpi,aktiivisempi, rohkeampi. Se leikkii kyllä, mutta ei taistele kanssani. Se kokee siinä nöyränä koirana konfliktin ja mun vaan pitää auttaa se yli. Että nöyrä pitää olla mutta ei tartte nöyristellä. Uskon että hanskat kädessä leikitän sitä kunhan se aikuistuu. Tiedän olevani sen verran paineistava kouluttaja että sen vuoksi olen odottanut leikin kanssa. Turvallisella vyöhykkeellä.

Ilona on terävä ja vastaa uhkaan aggressiolla, siksi se ei väistä esim toista koiraa vaan on menossa päälle. Mä opetan sen kyllä väistämään jos joku tulee liian lähelle,mutta pitää odottaa että sen itseluottamus kestää "nöyrtymisen" toiselle koiralle. Tiedät että ihmisenäkin vaatii melkoista voimaa väistää vaikka olisi itse oikeassa.

Mä olen ronin ja remun kanssa tehnyt melkein kaikki virheet ja yhteistyö on siksi ollut tuskaista. Nyt rakennan itselleni mieleistä koiraa eikä sen tartte pärjätä koirapuistossa.
Tai pärjäisi se jos kaikki muut koirat osaisi yhtä hyvin keskustella. Kasvattajan luona otin videota todisteeksi kuinka 12 samantyyppistä koiraa kävi yhteislenkillä ihan sovussa. Tietysti siellä oli keskustelua ketkä ei halunnut toisiaan iholle ja löytyi ne parit jotka juoksivat ja tulivat toimeen. Ilonakin oppi esim ettei isöäidille kannata hampaita paljastaa, siellä on kovempi narttu. 

Jälkikommenttina: juuri ennen kuin roni sairastui epilepsiaan, sen suunniteltiin astuvan yhden nartun. Näin mielessäni minkälaisia pentuja roni ja se kiihkeämpi ja terävämpi narttu saisi. Kuvitelmissani pennut olivat kuin ilona. Tai ajatukseni jalostamisesta oli silloin kohti ilonaa. Nyt minulla on koira joka on kuten kuvitelmieni ronin pentu. Tottakai se on haastava, mutta se on juuri sellainen kuten olin tiedostanut niiden olevan jo pentulaatikossa ryömiessään. Ei päästä helpolla, yhteistyö ei tule ilmaiseksi, mutta se on niin mahtava tunne sen löytyessä ettei sitä voi sanoin kuvailla. Se tunne kun kaikki se voima ja luonne on hallinnassa. Jotkut sen tietää, ne jotka ovat päässeet sitä maistamaan. 

Siksi laitan tähän jo aiemmin käyttämäni kuvan:

Projekti ilonan vahvistaminen etenee. Edit.

Puhelin päivitys väliin. Ilonan kanssa olemme tilanteessa jossa se alkaa kotona tuoda leluja lähelle ja jopa tarjota niitä vedettäväksi. Ujosti vielä mutta selkeä muutos on alkanut. Kevyesti vastustan ja vähän mielistelevää voittajaa on hyvä kehua. Sen verran on luontaista terävyyttä ja vastustusta että koskevaan käteen ottaa herkästi kiinni. En muista sainko ikinä videolla sisätiloissa painiani ronin kanssa. Lapset sekä vaimo kommentoi että älä tee tuota, roni on pelottava. Itsekin sanoin että jos olisi toisen koira, en uskaltaisi. Sen verran uskottava murina sieltä lähti. Mutta ronille oli opetettu se tie käsitellä painetta jota se koki tuossa, se kohdisti sen leluun. Se ei ollut vihainen minulle, se oli vihainen lelulle ja se näytti sen tunteen. Mä annoin sille tien purkaa tunteensa. Tiedän jo että ilonassa asuu helvetin vihainen pikku narttu tuon epävarman nuoren koiran sisällä. Se on vain vielä piilossa, se ei tiedä että sen saa päästää pintaan, eikä sillä ole tietä purkaa niitä tunteita. Nyt pyrin vahvistamaan sitä että ne tunteet saadaan ulos.

Edit. Tarkoitus ei ole siis tehdä aggressiivista tai vihaista koiraa, tarkoitus on saada vapautunut koira jonka koko potentiaali saadaan käyttöön ilman patoutumia

Nöyrä saa olla muttei nöyristellä

Ilona täytti eilen 10kk. Ilonan kanssa aloiteltiin agilityn hallikausi, ylipäätään nyt starttaa agilityn treenaaminen. Mä en itse koe että treenaamista kannattaa aloittaa kovinkaan aikaisin. Koirat on niin nopeita oppimaan ettei niitä kannata keskenkasvuisena rasittaa kovinkaan paljon ja nopeasti ollaan tilanteessa jossa ei päästä liiemmin etenemään. Nyt ollaan murroksessa, voisi sanoa että murkkuiän kynnyksellä. Mörköilyä on mutta ilona alkaa selkeästi enemmän seistä omilla jaloillaan. Se on terävä ja vilkas joten mikään asia siltä ei jää huomaamatta. Ja se reagoi kaikkeen outoon murinalla tai haukkumisella. Tuohon en isommin ole aikaa uhrannut, jättänyt enemmän huomiotta ja kuitannut lähinnä "höh ku oot hölmö" tyyppisellä lausunnalla.

Hallin pihalla olikin vakava paikka. Pimeää, outo paikka, ihmisiä ja koiria kulkee moneen suuntaan ja hallista kantautuu koirien vinkuminen ja haukkuminen. Joka on käynyt isomman aksahallin pihalla, tietää mistä puhun. Mä onneksi osaan sulkea tuon ärsyttävyyden korvistani, inhoan koirien ääntelyä tarpeettomasti enkä suo moista käytöstä omilleni. Ilona on tuon suhteen opetuksessa, se nimittäin kuumuu jo kentän reunalla. No siis pihalla piti haukkua vähän joka suuntaan, sisälle mennessäkin piti vielä puhista. Vähän aikaa vain katseltiin muiden hommia ja ilona rentoutui, sitten hain kontaktia muutaman kerran ja ilonahan innostui. Pohjaton ahneus on hyvä juttu.

No siitä ilona pääsikin kentän reunalle koukkuun kiinni, siihen se on tottunut jo paimennuksessa vaikka alkuun vähän vikinää olikin. Vähän yritin katsoa muiden tekemisiä niin johan ilonakin yhtyi kuoroon. Kerta sanominen riitti, sen jälkeen ei paljon huudellu. Herkkyys ja nöyryys on sillai mukava juttu. Aluksi tehtiin ihan hihnassa pikkujuttuja, hihna häiritsee ilonaa vielä. Siksi se ei oikein keskittynyt ja olikin mielummin lähdössä. Siksi mietin voinko päästää vielä irti. Treenikaverini siihen kuittasikin että eikö se jumaloikaan sinua? No höh, paimennankin sen kanssa niin eiköhän tuo vapaana hallinnassa pitäisi hallissakin pysyä :)

Otin sit yhden hypyn siihen reunalle että kokeillaan nyt tuleeko mitään näin eka kerralla. Niin se vaan kolmatta kertaa elämässään, kovassa häiriössä toisen suorittaessa rataa vieressä teki hienoa irtoamista hyppylle. Se kohdisti paremmin kuin aiemmin ja jopa asennetta oli jo vähän mukana. Sittenhän hoksasin että videotahan on saatava. Koira maahan ja puhelinta virittelemään, tätä ei ilona kestänyt vaan oli lähdössä radalla juoksevan collien perään. Tiukka käsky "ilona EI, TÄNNE" sai sen palaamaan kyllä takaisin mutta vei samalla parhaan terän videoidusta treenistä. Mutta loppujen lopuksi mentiin vielä pari kertaa putkesta joka on ilonalle aika inhokki vielä.

Ilona tekee hienosti minulle, on hyvin nöyrä muttei se sentään nöyristele. Se on hyvin toimintakykyinen ja pystyy tekemään jo nyt vaikeissakin paikoissa hyvää työtä. Saalis nyt ei ole edelleenkään auki, hallissa se ei leikkinyt oikeastaan ollenkaan vielä. Mutta nythän meillä alkaa vasta treenaaminen, hyvä aihio ja mieleinen edelleen. Kaikki tämä on ollut ennalta arvattavissa. Katsotaan vuoden päästä missä ollaan menossa.

Mutta pyrin kirjoittamaan tänne kaikki tärkeät treenit joissa raportoitavaa. Tämän tyypin koirien ohjaajat ovat monesti turhautuneita ja ihmeissään koirasta joka reagoi kaikkeen, ei leiki ja "kunnon" treenaaminen on vähissä. Siksi haluan kirjoittaa tätä auki jotta toiset ehkä saisivat toivoa tekemiseensä. Nyt on tärkeintä olla paineistamatta koiraa liikaa ja täydellinen musta-valkoisuus on tärkeää, harmaan sävyillä ammutaan itseä nilkkaan.

Video treenistä:

Ilonan leikkikoulu vol.2, biatch on heräämässä

Oikeastaan se on vol.3 mutta ihan eka ja toka oli yhdistettynä edelliseen päivitykseen.

Kolmannet leikkitreenit ilonan kanssa. Koiran halu tulla leluun kasvanut potenssissa, se myöskin puree siihen paremmin ja vähän kestää taistelua, lelun saadessaan ravistaa kyllä ja lähtisi mielellään yksin kaartamaan. Kevyeen kosketukseen reagoi näpäyttämällä hampailla käteen ja lopuksi sain sen tarttumaan kiinni leluun ja käsi leuan alla rauhoittumaan istumaan ja josta hetken päästä irroitus ja lopetus.

Tuollainen tilannepäivitys lähti koutsille. Avaanpa tätä vähän. Eli koira saalisti lelua huomattavasti halukkaammin, nyt sillä oli halu purra siihen. Kesti parin sekunnin vastustuksen minun puolelta, ei hihkumista eikä repimistä vaan pidän 2-3s lelusta kiinni ennen kuin koira voittaa sen. Voittaessaan lelun ravistaa sitä = purkaa painetta ja lähtisi kaartamaan eli tekemään "kunniakierrosta" lelu suussa.

Tämä on estetty sisätreenissä rajaamalla pieni alue josta ei pääse ja ulkotreenissä tämä estetään pitämällä koira kiinni. En halua että koira oppii purkamaan syntyvän paineen yksin vaan se paras paikka on minun lähellä. Lopussa koiran saalistaessa lelua kokeilin miten reagoi kevyeen tönäisyyn kädellä ja sehän reagoi siihen näykkäämällä käsivarteen, periaatteessa odotetunlaisesti tälle koiralle mutta yllättävän nopeasti ja se toisti sen muutaman kerran. Tykkään tässä vaiheessa tuollaisesta kurittomuudesta, kertoo että se on kuitenkin leikkiessään suht vapautunut. Lopetus siten että sain sen puremaan leluun täydellä suulla ja rauhallisesti, tällöin käsi leuan alle ja kevyesti löysätä paine lelusta jolloin koira pääsee kanavoimaan paineensa leluun ja rauhoittuu. Tämä treeni loppui tähän. Edelleen siis vahvistan kehulla jokaisen lelun viennin minulta sekä lelun kantamista sen jälkeen. Sen täytyy olla ylpeä saavutuksestaan. 

Ihmettelen nyt että mitähän olen ilonan kanssa pelännyt kun tämä reagoi kuin ajatukseni tähän leikkiin. Sitä ei ole paineistettu vielä niin se tekee samaa kuin roni mutta nopeammassa tahdissa. Tätä tahtia saan sen aukeamaan treenivalmiiksi melko nopeasti. Näin terävä koira on saatava koukuttumaan leluun jotta täysipainoinen koulutus onnistuu ympärisstön häiritsemättä. 

Mutta ai että mun syrän pakahtuu, mun ilkeä pikku biatch on heräämässä. Tai siis, mä ehkä viimein sen uskallan sieltä herättää. 

Ilonan leikkikoulu vol. 1

Oletteko kuulleet bordercolliesta joka pitää opettaa leikkimään? Se ei olekaan pentulaatikossa jo saalisviettinen ja tempperamenttinen taistelija. Minulla on nyt toinen tuollainen, ja vielä tarkoituksella. Siellä on muutamia ominaisuuksia joista pääsemme nauttimaan myöhemmin mutta jotka rajoittavat menoa ennen niiden vahvistumista.

Ilona on sen reilu 9kk vanha. Sen kanssa on tehty reilusti paimennusta johon on luonnollinen palkka siinä mihin sitä on jalostettu jo aikoja. Sen lisäksi sen kanssa ei ole tehty juuri  mitään. Ihan pikkuisen tottiksen alkeita ja pari kertaa aksaa. Sen saalisvietti ei ole vielä auennut eikä se leiki kanssani kunnolla. Tämä on juuri se puoli miksei tämän tyypin koiria haluta pentuna. Toinen on tietty se että mörköjä on vähän siellä sun täällä. Useampi bloginikin lukija on varmasti lukenut leikkimisestäni koiran kanssa ja kuinka rakennetaan hyvä ja motivoiva palkkaus. Nyt on tarkoitukseni tätä avata samaa aikaa kun ilonan kanssa homma kehittyy.

Mä olen yhden tän tyypin koiran kanssa käynyt pitkän kaavan mukaan kaikki läpi. Kulkenut suot ja paineistanut sen passiiviseksi, ronit siis. Remu oli samantyypin koira myös, mutta niin vahva eikä ohjaajapehmeä että minusta huolimatta vahvistui. Ronin kanssa makseltiin oppirahoja ja sen kanssa aloimme pääsemään kuiville juuri kun roni sairastui. Eli tiedän kyllä mitä ei kannata tehdä ja mitä kannattaa.

Silti minua pelottaa, pelottaa tehdä yhtään mitään niin sitten en tee yhtään mitään. Tyhmintähän on olla tekemättä mitään koska pelkää. Olen muutamia samantyypin koirien omistajia yrittänyt rohkaista, yli siitä epävarmuudesta kun ei tiedä onko lintu vai kala. Kun välillä koira on hyvin toimintakykyinen ja terävä, välillä tuntuu että se pelkää omaa varjoaan. Se ei leiki kunnolla ja väistää taistelua ohjaajan kanssa. Lelut kyllä kelpaa mutta rallaa yksinään niiden kanssa.

Nyt olen ottanut itseä niskasta kiinni. Jos mä sain ronit tilanteesta jossa mun ei kestänyt koskea koiraan jos vedettiin lelua, tilanteeseen jossa taistelimme lelusta painien maassa. Kyllähän mä ilonankin vahvistan, se on lähtökohtaisesti kuitenkin aktiivisempi ohjaajaa kohtaan. Nyt siis alettu vahvistamaan sitä että koira vie minulta lelun ja kun se kantaa sitä, kehun vuolaasti jotta tuntisi ylpeyttä. Tää on myös takaperin ketjuttamista. Koiralla on hyvä olla kun lelu on suussa, siihen saa purra täysillä ja paine päässä löysää. Vielä ei taistella lelusta, eikä riemuita äänekkäästi, olen hyvin passiivinen ja lähinnä "yritän" pitää lelun itselläni, piilotellen sitä koiralta. Koira saa ryöstettyä lelun minulta ja saa siitä hyvänolon tunteen.

Ajatuksena siis se että se saataisiin tarjoamaan lelua myös takaisin että se pääsisi kokemaan saman uudelleen. Samaten vahvistetaan se ketjun pää, vaikka koulutuksessa, kokeissa tms tulisi vaikeita hetkiä, lopussa odottaa lelu jonka avulla päästään ekstaasiin. Eli nyt herätellään koiran kehossa hormonitoimintaa ja aletaan koukuttaa sitä niihin hyvänolon hormoneihin. Jatkossa kun pääsemme taisteluvaiheeseen, adrenaliini yms vain voimistaa vaikutusta.

Ilona on herkkä ja ohjaajanöyrä, sitä jännittää vähän viedä minulta lelua ja se hyvin helposti lähtee mielistelemään huuliaan nuollen ja alistuvasti häntää heiluttaen. Siksi tässä vaiheessa ei tule vielä isompaa vastustusta minun puolelta vaan lähinnä yritän peittää lelua ja hallinnoida sitä näennäisesti. Yritän herätellä koirassa asuvaa dominanssia ja vahvistaa halua taistella kanssani. Nöyränä koirana se välttää konfliktia kanssani eikä siksi lähde taisteluun.

Alkuvaiheessa tää teettää työtä, aika moni sanoo jo pentulaatikossa että kiitos ei. Halutaan koira jolla on jo saalis ja taistelutahto esillä luovutusiässä, eikä siinä mitään. Hienoja koiria ne on. Mutta mä en halua sellaisia. Tän tyypin koirat on niitä joita ihaillaan vanhempana, silloin kun koulutus on onnistunut. Näitä myös saadaan passivoitua haluttomiksi. Jokainen voi itsemiettiä onko se ohjaajan vai koiran heikkoutta. Nämä ei välttämättä sytytä pentulaatikossa, nämä ei saa pentutesteistä parhaita tuloksia. Näiden kanssa joudutaan katselemaan maailmaa hieman eritavoin, niillä kun on pentuna terve vietti pelätä. Jatko määrittää sen onko se uhka vai mahdollisuus.

Puolustusvietti on se joka tämän aiheuttaa. Ja se ilmentyy aikalailla kahdella eri tavalla, joko paikalta poistumisena tai hyökkäyksenä. Yleensä sitten puhutaan arasta tai aggressiivisesta koirasta. Taas koiran muut ominaisuudet määrittää kumpaa koira toteuttaa pentuna ja oppiminen määrittää sen kumpaa koira herkemmin toteuttaa aikuisena. Ihmiseen ja koiraan pätee tässä kohtaa samat asiat, kun on terveesti vahva henkisesti ja fyysisesti, ärsykekynnys kumpaankin suuntaan on aika iso. Mutta sopivasti vahvistettuna se tuottaa sellaisen itseluottamuksen että pois alta. Sopivalla aggressiolla varustettu koira joka tuntee itsensä vahvaksi, ei silti tarkoita rähisijää. Koirille ei ole luontaisesti järkevää tapella. Sille riittää ajatus että se voittaa jos tulee tappelu, se tuo sen asenteen.

Nyt mennään vertauskuvallisiin asioihin. Samaan aikaan tekeminen on vakavaa, pallon metsästäminen ei ole enää leikkiä vaan totista totta. Koira jolla saalisvietti saa tukea puolustusvietistä, tekee päämääränään vain yksi asia, saalis on saatava kiinni. Tekemisessä on silloin sama raivo kuin koiran metsästäessä oikeasti elävää saalista syödäkseen tai kuollakseen. Luonnollinen eloonjäämisvietti jolloin turhaa energian kulutusta vältetään, jokainen liike on tarkkaan harkittu, mutta todella tehokas. Itse sanon että tappavan tehokas. Esimerkkinä yksi lause ronista agilityssa: se on niin tosissaan, positiivisella tavalla.

Tämän vuoksi jo pentulaatikossa tarkkailtuja asioita on pennun luonnolliset vietit. Niihin kuuluu luonnollisena osana puolustautuminen, ruoka sekä keskustelu toisten kanssa. Koira joka pienestä pitäen on sellainen jolla on ns luonnonmukaiset vietit, on minun valintani. Silloin siellä on reservissä kaikki voima. Minulle ei saalisvietillä pentulaatikossa ole sinänsä merkitystä. Uskon ettei se ole ongelma tässä rodussa, enemmän se kuinka se kaikki saadaan esille ja käyttöön.