"SE" ikä. Vahvasta ja itsevarmasta pennusta kasvamassa vahvempi ja itsevarmempi narttu.

Hallipaimennusta taas lauantaina. Nyt on ollut treenissä sisäflänkit oikealle ja vasemmalle, eli suuntia mutta ettei koira toisi lampaita minulle kuten sen luonto voimakkaasti sanoo vaan saisin ajettua niitä eri suuntiin. Nyt saimme portin halliin josta oli tarkoitus ajaa lampaita läpi. No nehän meni muutaman kerran mutta kun sijoittauduin erilailla niin eipä onnistunutkaan. Ilona ei kaarelle ota maahan käskyä esim klo 9 tai 10 vaan painelee tasapainoon asti. Muutenkin maahanmeno on mennyt heikompaan suuntaan yhdessä muun tottelemattomuuden vuoksi. Laidalta tulikin kommentti että "aha, sillä on tuo ikä".

Se siis selkeästi on murkkuiässä, mistä ilmaisusta en ikinä ole pitänyt mutta täytynee tunnustaa että jotain tuossa koirassa tapahtuu. Sen käytös muuttuu mutta samalla se alkaa kokeilemaan onko ne käskyt sittenkään niin ehdottomia. Nyt vain lääkkeeksi entistä ehdottomampi suhtautuminen jotta saadaan palautettua. Pitkälle meon jo päästy mut nyt täytynee vähän hidastaa tahtia, en halua edetä jos maahanmeno ei ole kunnossa.

Sunnuntaina lähdettiin käymään tuossa maakunnissa tutun lampurin luona. Keskustelumme aiemmin meni suunnilleen näin:

-Moikka, oon tuossa lähipäivinä tulossa käymään sielläpäin, mietin onnistuisko jotku paimennushommat samalla?

-Moi, joo kyllähän se onnistuu. Mä oon ottanut käyttöön ihan koiraamattomat lampaat nyt ja niitä koirailen eli ne ei ihan sovi nuorille, kokemattomille koirille, mutta mä saan kyllä sen vanhan ryhmän laitettua ulos jos tarve vaatii

-Ilona ei ole ihan nuori ja ihan kokematon

-Ok, saat kokeilla koiraamattomia

Paikanpäällä: soellä on aitauksessa koiraamattomat eläimet, sanoit teidän handlaavan ne. 

Ja eikun tulta päin. Huomasin jo aitauksen ulkopuolella että lampaat reagoivat ilonaan, se nosti varmuuttani.

Koiraamattomilla lampailla on se ettei niitä ole totutettu koiraan, ne saattaa jumia eikä kokematon koira saa niitä liikkeelle, ne saattavat tulla jopa tekemään tuttavuutta tuhoten koiran itseluottamusta, heitin siis ilonat aika kuumottavaan paikkaan mutta treeniaitauksessa ei ollut pienintäkään ongelmaa. Lampaat liikkui ja ilona oli helpompi ohjata kun lampaat lopetti liikkeen heti kun paine loppui, eivät siis jatkaneet liikettä ja siihen pitäisi koira saada maahan. Teimme silti ihan perustreeniä ja sainkin ihan kivat treenit joiden tarkoitus oli vain saada kokemusta oudoista lampaista oudossa paikassa. hyvä, vahva narttu se on tuo ilona. 

Sitten tulikin ehdotus että haluatko käydä sen kanssa lampolassa. No tottakai, minähän en haasteiden edessä peruuta kun minä ja koira uhkumme itsevarmuutta. Lampolassa satapäin lampaita, osa koirattuja, osa koiraamattomia, useita karsinoita joissa aina monikymmenpäinen lauma. On vanhaa, on nuorta. Kapea käytävä jonka molemmin puolin lampaat pääsevät työntämään päänsä käytävälle. Ensin ilonasta erittäin epämiellyttävää ja erikoista että lampaat tulevat ihan kosketusetäisyydelle. 

Sen jälkeen se alkoi tehdä sitä mitä täytyy, alkoi huolehtia omasta tilasta. Se sai ensimmäisen lampaan perääntymään jolloin se tajusi että kyllä nämä tottelevat voimaa myös. Lopulta kaikki koiraamattomat lampaat oli karsinan perällä, vain kunnioittaen katsovaa koiraa. Ilonaa en missänn vaiheessa päästänyt karsinaan vaan se tuijotuksella sai monikymmenpäisen lauman hallintaan. Sehän varsin tykkäsi tämmöisestä haasteesta ja liikuimmekin pitkin lampolan käytäviä, sen saadessa kokeilla voimiaan monien erilaisten laumojen kanssa. Lopulta tulimme pässikarsinan eteen, yli puoli vuotiaat pässithän ei tahdo koiran edestä väistää. Lampuri kysyi haluanko käydä tuolla sisällä.

Kysymys sai hetken, mutta vain hetken minun miettimään, tottakai menemme. Viimeisenä ohjeena, älä käännä selkää, siellä on pari innokasta puskijaa ja muista, ne väistää ennemmin ihmistä kuin koiraa, auta sitä jos näyttää siltä. Ahdas karsinä josta pässit vie pinta-alasta 1/3 osan, elis iellä kirjaimellisesti pitää ottaa tila haltuun. Pässit tulivat kohti, olimme seinää vasten, outo tilanne ja lampuri sanoo aidalta, anna sen purra jos tarttee. Ilona oli maassa, yksi pässi tuli sitä haistelemaan, kuono vasten kuonoa, ja sitten, ilona nousi ja ajoi pässin pois. Samalla hetkellä se tajusi, kyllä nämäkin häntä väistävät, jos ei paineella niin hyökkäämällä. Nyt tuli sellainen itsevarmuus boosti ilonalle että. 

Siirtelimme laumaa karsinassa, ajoimme nurkkaan, päästimme toisesta reunasta karkuun, menimme laitoja pitkin. Heinähäkin takana oli ahdas paikka jossa mä otin varman päälle ja hivutin laumaa pikkuhiljaa liikkeelle, ilona seisoi hienosti vieressä pitäen paineen ja mä vaikutin ekojen yli kauempiin eläimiin. Miten hienolta se tuntui kun teimme tuota yhdessä. Lopussa alkoi menemään jo siihen että se alkoi hyökkäilemään jo huvikseen joten lopetimme.

Ne jotka paimentamisesta tajuaa, tietää kuinka isoja asioita me teimme. Teimme sitä johon pitää olla itsevarma, vahva ja voimakas koira. Ja ilona on vasta 11kk. Olisin voinut tehdä tuhoa meidän harrastukselle tuossa myös, jos olisin arvioinut sen väärin eikä sen itsevarmuus olisikaan riittänyt. Mutta, onneksi osasin tässä arvioida sen oikein ja se on juuri niin hieno kuin uskoin sen olevan. Tämä oli sellainen perinteinen testi "koitetaan kuinka hyvä se on ja nakataan se tilanteeseen jossa se ei ole ikinä ollut". 15,5kg koira vastaan 70kg iso ja vahva pässi, ihan realistisisti voisi käydä jotakin. Mutta tässä lajissa on riskinsä, hyvä koira pienentää niitä. Ei ilonalla ole ollut ongelmia lampaiden liikkeelle saannissa mutta nyt oli ekat lampaat jotka eivät lähteneetkään liikkeelle suosiolla. 

Mutta nyt panostetaan tuohon korvattomuuten alkaen ihan arkihallinnasta. Ilona on lenkilläkin jättänyt ensimmäisiä luoksetulokutsuja noudattamatta, ja samaa pientä kokeilua on muuallakin. Nyt mennään mustavalkoisuudella tästä yli, ei hirveästi uusia juttuja vaan kerrataan vanhaa. 

Ilona iloinen paimentaa ja aksaa

Otsikot ei ole vahvin alani. Ilona aina iloinen, häntä heiluttaa koiraa, kirjaimellisesti ja kaikki voi pussailla naamasta märäksi. Välillä vaan niin rujusti että hampaat menee huulesta läpi. Tuo into on aivan hirvittävä, vielä siinä on pentumaista häsläystä paljon mukana. Mutta, näen siinä myös sen asenteen, kun se keskittyy, kun mä laitan sen keskittymään, sen asenne on hieno. Ronilla ei aikoinaan pysynyt putket paikoillaan huolimatta lukuisista painoista, eikä tule pysymään ilonalla, kunhan se saa sen raivon tekemiseensä. Sen raivon, se totisuuden, mutta hyvällä tavalla. Äh, siitä mä kirjoitan aina. Sen ymmärtää jos ymmärtää, mutta jos ei, sitä on turha yrittää selittää. Onneksi minulla on muutama kaveri joka sen ymmärtää mistä puhun. Mutta he ovat samaa asiaa päässeet maistamaan.

Lauantaina paimennettiin ekaa kertaa hallissa, eikä siinä mitään, ilona paimentaa missä vain. Silloin sen elämässä ei ole mitään muuta. Edes minä en meinaa mahtua sen maailmaan siellä. "Ai sinäkin olit täällä", sanonta jonka moni ymmärtää. Koira on tilassa jossa siihen ei meinaa saada kontaktia ja se täytyy "herättää". Tästä tulee ihan roni mieleen, ilona menee samanlaiseen kuplaan johon ei muut pääse ihan vähällä. Tuossa voisi joku guru tulla opettamaan sitä naksuttelua. No ilona löytyy sieltä vielä suht helposti, koulutuksellinen ongelma. Perusjuttuja teimme, lähinnä kohti ajamista ja suuntakäskyjä. Minun piti seistä reunalla.

Aksassa teimme vähän irtoamista, ja treenasimme pallopalkkaa joka alkaa avautua. Se palkkaantuu jo jollakin tavalla pallolla. Vaikka liian laiskasti ajan tuotakin sisään mutta en halua kiirehtiä. Ja kouluttaa sitä muutkin, tänään juuri kuuntelin kun poikani olohuoneessa kehui "onpa ilonalla hieno lelu, on hieno tyttö", olen opettanut että nyt pitää kehua sitä että siitä tulee oikein ylpeä lelustaan. Lasten kanssa se leikki myös paremmin, se on se auktoriteetin huono puoli. Mirellakin tuumasi yksi päivä "ilona on meidän paras koira pysymään maassa". Se tekee nimittäin sitä että laittaa koiran maahan ja menee piiloon lelun kanssa, vapauttaa koiran piilosta huutamalla. Samaa teki ronin kanssa mutta roni ei ollut yhtä kuuliainen, ilona kunnioittaa myös lapsia. Ja on ne tietysti myös vanhempia ja kokeneempia. Oskari varsinkin, äänenpainoissa alkaa olla sitä oikeaa ajatusta, ja tarvittaessa sitä auktoriteettia.

Sitä auktoriteettia joilla hoidetaan ne perusjutut kuten paikalla pysymiset, luoksetulot jne jne. Koulutan aksassa mölliryhmää ja ihmeen paljon on ihan sellaista ettei koiria saada pysymään paikoillaan lähdössä. Koirat ei pätkääkään kunnioita ohjaajan käskyä. Sitten pitäisi ohjata sitä radalla ja suunnitellaan kisoihin lähtöä.

Ilona täyttää joulukuussa vuoden. Pessimistisestä asenteestani huolimatta olen löytänyt itseni pyörittelemästä jalostusajatuksia. Ilonahan on sijoituksessa, tekee kasvattajalleen ekat pennut jos siis osoittautuu terveeksi ja kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän asti. Ilona kuvataan tuossa helmimaaliskuussa ja se kuvataan samantien kauttaaltaan. Ilo on kasvattaja joka sen tekee koska kaikki eivät. Heillä on ihmeellinen ajatus ettei oireettomia kannata tutkia liikaa. Kasvattaja ei ainakaan suostu kertomaan joko sillä on suunnitelmia ilonan varalle.

Itselläni on ollut jo pakko miettiä mahdollisia uroksia. Tietty kaikki pidetään avoimena kun pääsemme kiertämään kisoja ja näkemään enemmän koiria mutta silti aijon luottaa omaan ituitiooni paljon. Vielä ei ole mitään käsitystä geenitesteistä tms sopivuuksista, haarukoin lähinnä vielä ajatustasolla mahdollisia luonteenpiirteitä kohti sitä omasta mielestäni parasta mahdollista bordercollieta kohti. Tai oikeastaan minulla on tarkoitus tuottaa lisää voimaa rotuun joka on muiden rotujen mukana menossa kohti sitä että vilkkaus ja hektisyys olisi yhtäkuin tekemisen voima.

Bordercollieiden fabo-ryhmässä on mielenkiintoinen ketju jossa listataan ihmisten mieleisiä koiria. Ilonan taustalla olevat koirat kertautuu useamman ihmisen mielikuvissa, onhan siellä hienoja koiria lähtien ilonan vanhemmista ja niiden vanhemmista ja niiden vanhemmista ja muista sukulaisista. No jokatapauksessa ketjusta löysin yhden koiran jonka matkaa yhdessä ohjaajansa kanssa olen seurannut alusta asti. Yrittänyt kannustaa kun koira mörköilee postinkantajat ja rapussa kulkevat naapurit.

Vaikken ole koiraa ikinä nähnyt olen aistinut, kai sillä intuitiolla että siellä on kasvamassa jotain hienoa. Ja kuinka hienolta koira näyttääkään nykyisin videoilla. Ja nyt, eksyin koiran sukutaulua katsomaan ja salama iski. Siellähän on isoja koiria, hyviä periyttäjiä, menestyneitä ja monien mieliin jääneitä koiria. Ehkä jopa yksilöä enemmän, ajattelen jalostamista linjan mukaan. Jotkut koirat periyttävät asioita jotka periytyvät paremmin kuin toiset. Ajatusta ei ole mietitty vielä kenenkään kokeneemman kanssa. Ajatus siitä että koiran sukutaulussa on kourallinen hienoja koiria on kutkuttava. Mutta toisaalta pelottava, kun jalostaminen ei tapahdu vain paperilla.

Onneksi saan ensin seurata kasvattajan ratkaisut ja ilonan pentujen hoitamiset ja näen pennut jne. Sitten voin tehdä omia ratkaisuja, jos teen. Kaikki on vasta vain ajatuksia. Nyt vielä keskityn tuon kakaran kouluttamiseen, jotta muutkin kuin minä näkee sen hienouden.

Ilonaainailoinen aksaa

Ja uutta putkeen, siis kirjoitusta. En ole tainnut kirjoittaakaan että bradi on saikulla kotikoiran hommista, sen reiden lähentäjä on revähtänyt. Minnillä alkaa olla tärpit ja bradia ei voi laittaa pihahäkkiin, nyt on taas miettimistä miten ton sekalauman kanssa menis. Bradihan on ollut suunnitelmissa kastroida, se ei palleilla tai niiden hormonitoiminnalla mitään tee. Mutta oma sairastuminen ja tulotason tippuminen vähän viivästyttää sitä suunnitelmaa. No, eiköhän pärjätä, mä muutan ainakin olohuoneen sohvalle nyt aluksi.

Ilonan kanssa kävimme taas aksatreeneissä, kerta viikkoon nyt alkuvaiheessa. Nämä etenee niin nopeasti etten pidä kiirettä enemmällä, se on vasta 11kk ja sen liikkeessä on vielä sellaista pentumaisuutta ettei sen kroppa ole kuitenkaan kehittynyt vielä riittäväksi hallitakseen sita aksassa. Tänään treeneissä teimme putki-hyppy yhdistelmää, mutkaputkesta poikittaiselle hypylle jossa koira pitäisi saada tyrkättyä hypyn taakse, melkein takaakiertoon. Eihen se meinannut onnistua, ilona on vielä sitä mieltä että palkka kuuluu joka esteen jälkeen ja mä en vielä handlaa tuota namien kanssa värkkäystä.

Saimme me ihan hyviäkin kohtia siihen. Sen lisäksi kävimme muita mutkaputkia lävitse ja ne alkaakin tulla vauhdikkaasti alun hidastelun jälkeen, ehkä ne onkin vielä ihan kivoja. Sen lisäksi esittelin ilonalle liukkaan A:n, puomin sekä keinun. Missään ei ongelmia ollut, tyttöä ei paljon huimaa. Siinä yhdistyykin hyvällä tavalla äly ja väläys. Se ajattelee asioita mutta se on silti vilkas ja tarjoaa paljon asioita, pelkäämättä turhia. Keinulle vein sen ihan namilla houkuttelemalla, kokonaiselle keinulle ja sain siitä vähän palautetta. Hidastin kyllä sen alastuloa kädellä. Joissakin asioissa olen nihilisti ja pilkon asioita pieneksi. Jossain asioissa olen ehkä epäreilu koiralle vieden ne tilanteisiin luottaen niiden ne handlaavan. Ilonakaan ei ollut moksiskaan keinusta, se on nyt esitelty sille. Nyt alan miettimään kuinka opetan sen suorittamisen.

Nyt minulla alkaa olla jo käsitys millaiset suoritukset haluan koiralleni eri esteille. Roni oli kiva ohjattava ja se teki aksaa täysillä. Mutta muutaman asian olisin opettanut myöhemmin toisin, suurinosa niistä liittyy kontakteihin ja nimenomaan alastuloihin. Nyt lähden opettamaan puomille stopin, A:lle juoksukontaktin ja keinulla pamahduksesta vapautus. Sen jälkeen mä mietin miten ehdin ilman pysähdyksiä mutta se on sen ajan murhe. Täytynee tehdä omalle fysiikalle jotain. +10kg ja vähentynyt fyysisyys töissä ja harrastuksissa ja kyllä huomaa suuren eron.

Ilona iloinen ja ohjaaja ehkä vielä iloisempi

Ajatuksia on vaikka minkä aiheen kirjoituksista mutta jos nyt lähden liikkeelle yleisesti ilonasta ja viime päivien "treeneistä". Mä olen ehkä muutaman kerran kertonut kuinka onnellinen olen ilonasta. Se toimii kuin ajatus vaikkei se ole edes vuottakaan. Sen kanssa arjessa ei tarvitse paljon käskyjä tai vinkkejä, se tulee kuin ajatus mukana. Autossa matkustaa alkuajan huonovointisuuden jälkeen rennosti. Uudet paikat se ottaa rennosti, uudet tilanteet se ottaa rennosti.

Olimme "poikien reissulla" poikani ja veljeni kanssa asuntovaunulla erään järven rannalla ilman vettä ja sähköä. Nuotiopaikat ja huussi paikalla oli. Eka iltana leiriä pystytettäessä ja notskia sytytettäessä se pyöri mukana kuten koiran kuuluu, nokka vähän joka asiassa muttei häiriöksi asti eikä tarvinnut vahtia missä menee. Yö vaunussa meni normaalisti ja seuraavalle päivälle teki sellaisen ilman että ulkilu ei juuri houkuttanut. Siellä ilona loikoili kanssamme vaunussa hyvin tyytyväisenä, ilman merkkiäkään tylsistymisestä vaikka takana pitkä yökin. Seuraavankin yön nukkui rauhassa eikä merkkejä tylsistymisestä vaikka edelleenkään ei päässyt juuri pissalenkkiä pidemmälle. Niin makea kun koiralla on se ON/OFF nappi. Rentoudutaan kun on sen aika, tehdään kun on sen aika. Ja kuinka rento matkakumppani, tietää hyvää tulevaisuuden kisamatkoille.

Tänään kävimme hakumetsässä sitten pentuajan kun keväällä vähän kokeilimme. Keväällä lopetin kokeilut kun mörköily oli niin kovaa ettei se ollut kivaa. Jätin asian hautumaan ja ajattelin ajan hoitavan asian. Tänään, nollakelissä ja räntäsateessa palasimme asiaan, n. 5m leveällä kaistaleella kun ei käynyt tuulen hivenkään maastossa.. Ensin 2 maalimiestä menivät makkararinkityyppisesti juttelemaan metsään n. 25m päähän ja palkkailivat heidän välillä juoksevaa koiraa.

Välillä koira autoon ja seuraavalla kerralla maalimies olikin valmiiksi piilossa 30m kohdalla. Koira suoraan syömään herkut maalimieheltä. Takaisin keskilinjalle ja maalimies siirtyi 35m, seuraavaan piiloon. Nopea edellisen piilon tarkistus ja siitä taas maalimiehelle jne mentiin johonkin reiluun 40, lähelle 50m. Kolmas pisto samaan tyyliin. Neljännellä siirrettii maalimies alueella sivuun n. 10m, sama syvyys. Jotta silloin syntynyt tuulenvire toisi hajun kaistaleelle. Koira hakuun, reagoi hajuun 35m kohdalla mutta meni siitä läpi sinne edelliselle piilolle, takaisin tullessa se bongasi hajun uudelleen josta maalimiehellä. Äärettömän hyvä treeni ilonalle heti alkuun, luota nenään.

Se on niin jännä kuinka samanlainen ja eritoten kuinka samalta se tuntuu ohjata ja kouluttaa kuin roni. Vaikka se on tietyllä tapaa "tekevämpi", ehkä vilkkautta on enemmän ja ripaus rohkeutta. Mutta se tunne on vain niin kotoisa. Saisi siitä siis saisi hakukoirankin, uskallan sanoa jo yhden onnistuneen treenin pohjalta. Sitä voi kuin ohjaaja enää pilata. Vielä pitäisi lajit saada järjestykseen kun vähän kaikkea ei ole optimaalista. Mutta treenin päätteeksi tuli ajatus ihan eri asiasta. Ilonalla on lyhyt turkki ja pentuna vielä maha aivan paljas. Laitoin sille takin päälle ennen autoon laittoa. Ei se näyttänyt palelevan mutta ajatuksesta että on hyvä. Sitten aloin miettimään.

Onkohan sitä märkää koiraa hyvä laittaa muhimaan takin alle? Pilaako takki ylipäätään koiran oman karvan lämmöneristyskyvyn painamalla sen kasaan. Villasukkakaan ei lämmitä tiukassa kengässä, eikä seinässä villa lämmitä jos se on kokoonpuristettu. Jos takilla estetään koiran luonnollinen kyky pörhistää karvaansa ja säätää sen lämmöneristyskykyä sen kautta niin kannattaako sitä käyttää ja missä tilanteissa. Ehkä juuri sen verran käytän että jos treenien/lämmittelyn jälkeen haluaa pitää koiraa lämpimänä. Muuten pärjää varmaan ilman, jos pääsee liikkumaan itse. KEhittääpä paremman karvan suojaksi. Vähän sama kuin ihminen laittaa ekoille pakkasille jos villahousut ja toppahaalarin, mitä laittaa sitten niille koville pakkasille. Ja miksi ne jevään nollakelit on lämpimämpiä kuin syksyn nollakelit? Aivan, olisiko elimistön tottumisella jotain se takana.

Raukkapieni on laittettu vielä sohjoiseen maahan makaamaan, reppana. Varmaan pakottamalla. *sarkasmia*

P.S. Ensi kesäksi mulla on sovittuna kesälampaat lampurin kanssa, pelto maanomistajan kanssa ja pitopaikkatunnus haussa. Enää aitaustarvikkeet ja minulla on lähes takapihalla 10 lampaan lauma.

Kuka kehtoa keinuttaa

Jokaisessa lajissa koiraansa kouluttavat huomaa että on olemassa ns. kiikkulauta jota pyritään pitämään tasapainossa. Tällöin kun jotain asiaa vahvistetaan niin lauta yleensä liikkuu sinne suuntaan ja tasapaino muuttuu. Jos agilitykoiralle vahvistetaan ohjaukseen tulemista, tasapaino vie pois irtoamista jne. Ja mitä kokemattomampi koira, sen nopeammin se keikahtaa. Kun koiralle tulee kokemusta, liike on aina vähäisempää ja hienosäätöä on helpompi tehdä. Suorittaminen on varmempaa, treeneissä ja eritoten kisoissa paineenalla. Paitsi.

Minkä päällä se lauta on. Alla on pyörivä pölkky tai pyöreä kivi. Tasapainopistettä ei voi kuin arvata tai lauta ei kunnolla siinä pysy. Mahdotonta saada hommaa tasapainoon. Tuo piste tuolla on tärkein koko hommassa. Se on koirankoulutuksessa se motivaatio, koiran mielentila, halu tehdä. Laudan pituus ja paksuus on määrätty geeneissä. Siellä on ne koiran luontaiset vietit, kuinka kauas saadaan painot vietyä.

Kouluttaminen on sitä että siirretään painoja eteenpäin, vuorollaan ja pyritään kuitenkin pitämään jonkinlainen tasapaino. Sitten jos puhutaan että koira on häiriöherkkä, se ei pysty keskittymään häiriössä, sitä nyt ei kiinnosta jne jne. Silloin on ihan turha yrittää siirtää painoja kauemmaksi jos tasapainopiste ei pidä. Se pitää tukea, kivi on valettava betoniin. Saadaan yksi epävarmuustekijä pois jolloin voidaan keskittyä kouluttamiseen. Tähän astihan se on helppoa. Mitä se sitten käytännössä vaatii?

Jokaisella koirakolla on omat juttunsa. Yleensä aloitan ohjaajasta ja poistan ylimääräisen toiminnan sieltä. Kun ohjaaja keskittyy olennaiseen eikä häiritse koiraa, yleensä jo koiran motivaatio paranee. Yleisin ongelma on että koira saa niin paljon informaatiota ohjaajalta ettei se voi tietää mitä siltä halutaan. Siihen kun soppaan lisätään viettiä ja lisää ohjaajan toimintaa niin se on valmis. Sitten ihmetellään kun koira ei keskity, sillä ei ole motivaatiota ja se vielä haukkuu ohjaajalle. Vähemmän on enemmän. Koirat lukee niin pieniä asioita että vaikka ohjaaja yrittäisi olla aivan eleetön, lukee koira sieltä asioita.

Mutta tämä kiikkulauta on auttanut minua ymmärtämään miksi koira joka on osannut jotain ei enää osaakaan. Ja eritoten se on minulle auttanut sen ajatuksen kanssa että ne perustukset on tehtävä kunnolla. Sitä teen nyt ilonan kanssa kun rakennan meille leikkiä. Kiven alla on jo betoni, pystyn kouluttamaan alkeita koiralle mutta se kivi ei vielä ole tuettu, se heiluu herkästi. Me emme voi edetä kovin pitkälle ennen kuin saan sen tuettua. Ja kiikkulauta on omansa joka lajissa. Paimennuksessa se on jo tukeva, ei vielä lopullinen mutta tukeva. Agilityssa ja tottelevaisuudessa se vielä heiluu. Ei ole edellytyksiä lähteä pidemmälle. Tiedän että ilonan lauta on pitkä ja paksu. Sinne voidaan ladata iso määrä painoa, kunhan se perustus kestää. Eikä koko paska kaadu.

Kuinka pitkä kokemus sinulla onkaan koirahommista?

Lause joka jossain muodossaan tulee säännöllisesti vastaan siinä tilanteessa kun ihmiset ei olekaan samaa mieltä toistensa kanssa. Toisaalta tuolla lauseella menettää kunnioitukseni täydellisesti. Jos oikeasti osaa, osaa silloin perustella mielipiteensä ja sen kautta esittää asiansa jotta toinen ymmärtää.  Roturyhmät on vain kivoja kuvia varten. Siellä on niin värikäs kirjoittajapohja että siellä ei voi edes mustaa ja valkoista väittää eri väriksi.

Esimerkkinä tietysti ainainen käyttis vs. näyttis väittely. Joo, on näyttiksiä, muutamia joilla on hienoja tuloksia monista lajeista, hyvillä ohjaajilla. Sitten on käyttiksiä joita käytetään kaikissa lajeissa ja jollaisen jokainen tavoitteellisesti treenaava ottaa. Siihen on syynsä. Nykyisellä kokemuksella vielä erottaisin bortsut 3 eri ryhmään, näyttö-, harrastus- ja paimenlinjainen. Kuten minä sanoin viedessäni 4kk vanhaa ilonaa lampailla, ei minulla ole tälläistä koiraa ollut aiemmin. Tähän sain vastauksen, olet ajellut niillä perhesporteilla, nyt sulla on kilpa-auto.

Vielä, vaikkei roni eikä bradi ole ollut mitään lapasia, on ilona ihan erimaata. Helposti bradi näyttää ulkopuolisen silmään voimakkaammalta ja tekevämmältä kuin ilona. Mutta tuo hektisyys ja vilkaus peittää sen realistisen tekemisen. Ilona taas ei juuri turhia asioita tee. On sillä jotain pentujuttuja edelleen, eikä sen fysiikka ole aikuisen tasolla. Mutta henkisesti se on paljon tehokkaampi. Mutta onhan se paimenlinjainen, ihan puhtaasti. Ja sieltä se tämän rodun hyvyys tulee, paimennusominaisuukista.

Nuo paimennusominaisuudet taas, se on joku pyhä asia paimennuspiireissä. Siellä vaalitaan jotain legendaa myyttisestä paimennusvietistä. Onhan bordercollieen jalostettu yli sadan vuoden työ paimentavana koirana mutta en usko olevan mitään myyttistä paimennusviettiä. Itse valitsin pennun joka näytti itsevarmalta, sitkeältä, terävältä ja osoitti halua dominanssiin. Tai valitsin pennun joka ilmentää asioita jotka kertovat että ko asiat ovat tulossa. Tietenkin vanhemmista jotka osoitti minulle tärkeitä ominaisuuksia. Jostain kumman syystä se osoittaa myös erittäin hyvää ja luonnollista paimennusviettiä ja eläintenkäsittelytaipumusta.

Mutta sitähän se paimennus on, halua hallita ja kontrolloida eli dominanssia, kykyä kohdata uhkaavatkin uuhet eli puolustusviettiä ja jopa aggressiota. Tässä kohtaa aggressio ei tarkoita taaskaan hyökkäämistä ja puremista, vain valmiutta sille. Se tuo koiralle sen vahvuuden kohdata uuhi, kun se tietää että sillä on tarvittaessa vielä valtit taskussa. Silloin sen asenne on jo yleensä niin hyvä ettei niitä tarvitse käyttää. Taas jalostettu nöyryys ohjaalle saa aikaan sen että lampaat tuodaan ohjaajalle ja koira on ohjattavissa. Samalla periaatteella jäniskoira ajaa jäniksen ohjaajan ammuttavaksi, hirvikoira haukkuu hirveä ja kahukoira haukkuu karhua.

Roturyhmässä oli video bordercolliesta karhutestissä. Video kirvoitti monenlaista keskustelua kun koira hienosti ja rohkeasti piti karhuun etäisyyden mutta haukkui sitä raivokkaasti. Se särähti korvaani kun siinä kysyttiin että eikö bordercollien tulisi väistää uhkaa. Miksi ihmeessä pitäisi? uhkan väistäminen tarkoittaa karkuunlähtemistä, ei rohkea koira joka ei silti välttämättä hyökkää, tarvitse karkuun lähteä. Sitten tätä verrattiin jo karhun hajuun ja siihen reagointiin pois lähtemisenä. Se taas on eriasia, silloin se on viisasta.

Karhutestissä karhu on jo kohdattu ja se on uhkausetäisyydellä. Sitten väistämistä verrattiin siihen että väistetään uuhen pusku mutta palataan paimentamaan uuhia. Silloin on kyseessä väistö(liike), tyhmäähän on ottaa osuma, samaa koira teki konekarhulla, mutta kummassakaan tapauksessa koira ei lähtenyt karkuun, eli väistänyt. Taas verrokkina tuli aidalla aggressiivisesti haukkuva koira johon ohikulkevien koirien ei tule vastata. Ei tietenkään, siinä on kyse jo hallinnasta, ohjaaja on kertonut koirilleen ettei ko tilanteessa ole niille tekemistä vaan ohjaaja hoitaa jos tarve. Toisilla koirilla ei ole edes tarvetta vastata, mutta ei ne yleensä niitä voimakkaimpia koiria olekaan.

Ärsyttävää kun ihmiset eivät ymmärrä asiayhteyksiä mutta tuo vain osoittaa että pitäisi osata pitää itse suunsa kiinni. Niin harmittavasti tekee suurinosa niistä jolla olisi jotain sanottavaa. Taas on paljon ihmisiä joilla on ollut lukuisia koiria useidenkin vuosikymmenien aikana, silti he eivät ymmärrä koiraa. Heille se vain istuu kun saa makupalan. Toisille ei pelkkä istuminen riitä, he haluavat että koira istuu voimakkaasti, nopeasti ja varmasti häiriöstä ja tilanteesta riippumatta. He hakevat siihen voimaa koiran tyypillä sekä hakevat parhaimman palkkauksen.

Eli pitäisi nyt ymmärtää hallinnan merkitys, eri koiratyyppien merkitys sekä olla jonkinlainen yhteinen kieli jolla puhua. Nämä kaikki löytyy todella harvalta, monilla kokeneilla on "silmää" noille ja ne tapahtuvat automaattisesti vaikkeivat he osaa niistä puhua teoriassa. Suurinosa on sellaisia jotka eivät ymmärrä noiden asioiden merkitystä vaan heille on vain hyviä ja huonoja koiria, tai jotain sen väliltä. Ja on paimennusviettiä, metsästysviettiä, riistaviettiä ja saalistusviettiä, kaikki omia viettejään.

On siis koiraihmisiä ja ihmisiä joilla on koira. Harmittavasti nämä vähättelevän asenteen omaavat "verrataanko kisakirjoja", "mistäs lajeista sulla on tuloksia" ja "kauanko sulla on ollut koiria" tyypit samalla latistavat monen aloittelevan ohjaajan itsetunnon. Tottakai nöyrä pitää olla mutta ei pidä nöyristellä. Siksi kuuntelen vain ihmisiä jotka eivät dissaa kokemattomampia eivät nosta itse itseään jalustalle, siellä on se hiljainen tietotaito. Paljon näkee ihmisiä joiden kanssa miettii että ei siihen paljon näköjään vaadita etttä tuloksiakin tekee.

Niin se kokemus, minulla on koirankoulutuksesta käytännössä n. 10 vuoden kokemus, teoriassa n. 30 vuoden kokemus josta viimeiset 5 vuotta tukiopetuksessa korkeakoulutasolla. Se että puran käytännön treenit myös osiin ja olen opetellut ajattelemaan mikä on olennaista ja mikä turhaa, tuplaa helposti kokemuksen. Paljon on ihmisiä jotka vain tekee, kun näin se on aina tehty tai näin se on opetettu aikanaan. Mutta en mä isommin huutele muualla kuin täällä blogissa, yritän luoda mielikuvaa että voi ajatella toisinkin kuin valtavirta. Ainakin mölliryhmän agilitytreeneistä lähti taas eilen tyytyväistä porukkaa kotiin.

Mutta mun puolesta saa harrastaa millä tahansa linjalla ja kouluttaa millätahansa koiralähtöisellä tyylillä, ihan kuten itsestä hyvältä tuntuu. Ei silti kannata väittää mustaa ja valkoista samaksi väriksi. Minulla on omat mieltymykset ja tämä blogi on diktaattorin valtakunta. Johon nyt sairaslomalla on aikaa kirjoitella.

Edit: Kirjoitukseen sen verran, että vaikka mielestäni ei ole mitään  myyttistä paimennusviettiä vaan sekin on purettavissa ihan normaaleiksi koiran ominaisuuksiksi. Tietysti asiaa helpottaa puhuminen paimennusvietistä ettei koira juokse lampaiden perässä häntä pystyssä saalisvietillä jne. Samoin työäly, etäisyys eläimiin ja niiden käsittely ja lukeminen kuuluu paimennusviettiin, mutta nekin on niitä ihan normaaleita ominaisuuksia joiden jalostamiseen on käytetty sukupolvia aikaa jotta ne korostuu. Mutta sitten uuteen asiaan.

Maanantain agilityt, ilmiömäistä.

Maanantaisin käyn 30km päässä kouluttamassa mölliryhmää, josta ajan 20km toiselle hallille itse treenaamaan ja siitä 20km kotia. Sellaista se on koiraharrastus, pitää talkoilla jotta on paikat jossa harrastaa. Ja mä tykkään kouluttaa ns. jatkoryhmäläisiä, jotka ei vielä kilpaile mutta ovat siinä kynnyksellä. Heillä ei ole huonoja tapoja vielä pinttynyt ja ovat vastaanottavaisia, mutta ihan perustekniikoita ei tartte enää kokoajan toistaa. Mä koen että meidän seuralla on pienestä koosta huolimatta tasokasta, koiralähtöistä kouluttamista sekä moneen lähtöön kouluttajia. Itse olen se nillittäjä joka säätää ohjaajan tekemistä eikä anna sählätä häiritäkseen koiraa. Toiset on pätevämpiä opettamaan keinulle erilaisia soveltuvia tapoja opetella se. 

Mun ajattelu on aika mustavalkoinen, kun koiralla on motivaatio, sen kanssa ei tartte arpoa jaksaako se ja huvittaako sitä. Ja sitä voidaan viedä reilusti eteenpäin, keinu, puomi yms menee siinä sivussa. Siksi mä en ole kiirehtinyt ilonan aksaopetuksen kanssa. Se aloitti pentutreenit 10kk iässä ja nytkin se treenaa 1krt/vk tahtiin. Kun koiran motivaatio ja oppimiskyky on kohdallaan, ei ole kiire aloittaa. Ei vaikka tavoitteet olisi missä. Meillä nyt ei ole tavoite kuin päästä kisaamaan ja että pääsisin johonkin samoihin tunteisiin kuin ronin kanssa. Mentäisiin samaa rataa ja molemmilla hyvä asenne. Sillä päästään riittävän pitkälle, ei arvokisamenestykseen mutta eiköhän sinnekin osallistumaan. 

Mutta ne treenit, pohjalta se pitää aloittaa. Teimme tänään irtoamista esteelle reilun 5m päästä, muutama takaakierto, rengasta, putkea ja useamman esteen sarjoja. Esteitä se hakee jo hyvin, yksittäisillä esteillä päästään ihan muutaman sekunnin vahvistetiheyksiin. Tänään siis ekaa kertaa yhdisteltii esteitä ilman etupalkkaa. Putkesta yksi hyppy, minä hypyn takana meni vielä hyvin mutta siitä irtoaminen vielä kolmannelle ei niin helppo ollutkaan, tietenkään, kolmannet hallitreenit. Treenikamut naureskelikin että on vähän kädessä kiinni, muka kuittailivat kun lesotin nopeasti oppivalla bortsulla :)

Mutta on se niin, niin ihanaa. Koiraharrastus nollaa pään ja siellä ei arjen murheita ehdi ajatella.